Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Toi pidentäminen maksaa vissiin 180 miljoonaa vuodessa mikä on aika pikkuraha kuitenkin. Ja eikö tuolloin jokku työttömyyskorvaukset lykkäänny useammalla vuodella kun pitää olla ammatti/lukio suoritettu ennenkuin aletaan maksamaan. Tai jotain sellaista.
Sinäänsä hyvä juttu toi että ns maksuton eli ruuat,kirjat sun muut saa ilmaiseksi mutta ton pakollisuuden olisi voinut poistaa(kenenköhän valopään idea toikin on).Tossa iässä osa nuorista muuttaa jo omaan kämppään(ja menee duuniin) sekä ns aikuistuu joten ei omasta mielestäni noita voi pakottaa käymään jotain lukiota/amista sen 3 vuotta.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
Itse luulin että viroon riittää pelkkä henkilöllisyystodistus.
Riittäähän se muuallakin Schengen-alueen sisällä liikkuessa. Suomessa on tasan kaksi virallista henkilöllisyystodistusta, passi ja henkilökortti ja noista kumpi tahasa toimii Viroon mennessä. Schengenin myötähän rajatarkastukset poistettiin, mutta henkilöllisyystodistus on oltava mukana. Ajokortti, kelakortti, pankkikortti tai plussakortti ei ole henkilöllisyystodistuksia eikä ne näin ollen kelpaa Viron rajalla sen enempää kuin ärrältä passia lunastaessakaan.

Monet sekoaa näiden kanssa sen takia, että pohjoismailla on keskenään jo 50-luvulla sovittu passivapaus, jonka turvin Suomi-Ruotsi-Norja-Tanska-Islanti akselilla saa reissata vapaasti periaatteessa ilman mitään henkkaria, mutta toki jokin henkilöllisyyden selvittämisessä avustava dokumentti, kuten ajokortti tai kelakortti on hyvä olla mukana. Jos ei ole, niin henkilöllisyys voidaan selvittää tarvittaessa tutkinnallisestikin, mutta se on sitten poliisilaitoskeikka. Ruotsissa rajatarkastuksetkin sujuivat näppärästi ajokorttia näyttämällä kun niitä pari vuotta sitten tehtiin Köpiksen ja Malmön välillä junissa.

Oman mausteensa soppaan tuo toki sitten laivayhtiöt, joista ainakaan TallinkSilja ei kelpuuta ajokorttia henkkarina, vaan vaativat check-inissä passin tai henkilökortin jotta päästävät laivaan...

Edit: mikä on koomista, koska tekemällä check-inin automaatilla ei henkkareita kysellä vissiin ollenkaan :btooth:
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Jos siitä passittomuudesta sattuu jäämään kiinni, niin
Toi on vähän virheellinen juttu koska normaali henkilöllisyystodistus on myös matkustusasiakirja eli passia ei tarvitse.Se kyllä mainitaan tuolla mutta otsikossa puhutaan vain passista.Teksti on Inka Khanjin joten ei ihme ettei ole tietoinen eu:n rajojen ylittämisestä tai mitä schengenin sopimus pitää sisällään.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Riittäähän se muuallakin Schengen-alueen sisällä liikkuessa. Suomessa on tasan kaksi virallista henkilöllisyystodistusta, passi ja henkilökortti ja noista kumpi tahasa toimii Viroon mennessä. Schengenin myötähän rajatarkastukset poistettiin, mutta henkilöllisyystodistus on oltava mukana. Ajokortti, kelakortti, pankkikortti tai plussakortti ei ole henkilöllisyystodistuksia eikä ne näin ollen kelpaa Viron rajalla sen enempää kuin ärrältä passia lunastaessakaan.

Monet sekoaa näiden kanssa sen takia, että pohjoismailla on keskenään jo 50-luvulla sovittu passivapaus, jonka turvin Suomi-Ruotsi-Norja-Tanska-Islanti akselilla saa reissata vapaasti periaatteessa ilman mitään henkkaria, mutta toki jokin henkilöllisyyden selvittämisessä avustava dokumentti, kuten ajokortti tai kelakortti on hyvä olla mukana. Jos ei ole, niin henkilöllisyys voidaan selvittää tarvittaessa tutkinnallisestikin, mutta se on sitten poliisilaitoskeikka. Ruotsissa rajatarkastuksetkin sujuivat näppärästi ajokorttia näyttämällä kun niitä pari vuotta sitten tehtiin Köpiksen ja Malmön välillä junissa.

Oman mausteensa soppaan tuo toki sitten laivayhtiöt, joista ainakaan TallinkSilja ei kelpuuta ajokorttia henkkarina, vaan vaativat check-inissä passin tai henkilökortin jotta päästävät laivaan...

Edit: mikä on koomista, koska tekemällä check-inin automaatilla ei henkkareita kysellä vissiin ollenkaan :btooth:
Tossa jutun otsikossa puhuttiin vain pasista mutta jutussa mainitaan että henkilöllisyystodistus käy myös.Ajokorttihan ei käy henkilöllisyystodistuksesta virallisesti mutta todellisuudessa jos on norjan/ruotsin/suomen viranomaisten myöntämä ajokortti ja naama jotenkin vastaan kortin kuvaa niin kukaan ei taida epäillä sun henkilöllisyyttäs.Passia/henkilöllisyystodistusta ei tolla ei saa r-kiskalta mutta sitten vaan tekee valtakirjan jollekkin jolla on voimassa oleva henkilöllisyystodistus.:D
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
101
Flunssa/kuume jatkunu viikon. Olis vaikka mitä hommaa tehtävänä, mutta ei kehtaa sairaana alkaa painamaan. Ja tuleehan tässä kohta mökkihöperöksi kun ei pääse harrastuksiinkaan. :nb:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
249
auki 07-16 ma-su ja tietenkin passikuva tarvitaan.:D:kahvi:

/edit
Itse luulin että viroon riittää pelkkä henkilöllisyystodistus.
No kävin tossa pasilan poliisiasemalla heti kasilta aamulla ja sain sieltä sitten väliaikaisen passin. Kävi kyllä tuuri kun sain jonotusnro 8 niin tuntematon nainen antoi nro 3 kun se itse pääsi toiseen jonoon. Selvisin siis tunnissa, muuten ois mennyt varmaan 3-4h helposti. Toki myöhästyin silti laivasta 15min, mutta pienellä lisämaksulla niin pääsee parin tunnin päästä seuraavalla laivalla :D Eihän ne aina noita passeja katsele, mutta kun menee hotelliin niin siellä yleensä tarkistavat.
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 667
Mä en ainakaan päässyt edes Tallinnan paattii kun luukulla vaati "jokaisen pitää esittää passi taikka henkkarit" eli kaikkien jotka matkustaa mukana niin heitin paperit näytille..
 
Liittynyt
22.11.2017
Viestejä
284
Youtubessa on alkanut olla kaksi mainosta ennen videon aloittamista. Yksi oli jo liikaa, mutta nyt sitten kaksi!
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347
Tänään on ollut hienot terassinöljyämiskelit. Otin hyödyn irti aamu- ja iltapäivällä.

Illalla rupesi satamaan, ja näköjään kivasti liukenee Tikkurilan Valtti Plus. Eikä maksanut kuin vajaa satanen tuo öljypurkki.

Vesiohenteinenhan se on, mutta luulisi hiukan nopeammin kuivuvan.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
113
Yläkerran vessan halogeenit pimeänä. Ei kiinnosta koska käytän alakerran. Naisihminen huomauttelee. Kys. huomauttelija ja mukulat veke - olen reipas ja tutkin asiaa. Halogeenimuuntaja sökönä. Ei hätää, työautossa taisi olla sellainen. Haen kun vähän kerään voimia. Parin tunnin päästä tonkimaan. Olikin 24 v ledmuuntaja. Reippaana vieläkin, äkkiä hakemaan - kello lähellä seitsemää ja halpahallit kines tasalta.

Anti olla. Maanantaina niitä saa töistäkin.
 
tle88

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 117
@James_Potkukelkka ... tuolta sitten kättä pidempää sen uuden vag auton omistamisen ongelmiin, niin olet sen jälkeen itse oma herrasi. Ross-Tech: Home

Nykyisten aikojen suoranainen tolkuttomuus pistää vituttamaan. En enää edes käsitä tätä maailmaa, siksi järjetön se jo on. Darwinismi kun ei enää toimi, niin tulos on sitten tämä. Enkä minä sitä Darwinismiakaan niin kovin halua takaisin, julmia aikoja ne olivat. Mutta että luovuttaa nyt päätäntävalta yhteiskunnassa ... no se. Täytyy vain enemmän miettiä sitä, että miten sitä itse selviäisi jatkossa mahdollisimman hyvin. Viisas katsoo eteensä, vai miten se nyt olikaan.

Lopetimme paikallislehden tilauksen. Uutisoinnin taso alitti täydellisesti riman nyt sen yhden kerran liikaa. Jos lehdestä ei viitsi enää lukea muuta kuin sarjakuvat, niin onhan se järjetöntä maksaa tuollaisesta lehdestä rahaa. Koko toimittajakunta näemmä koostuu tietynlaisista sangen idealistisista ihmisistä, etupäässä vieläpä nuorista naisista, ja lopun voinette sitten jo arvata. Ei vain vanha mies jaksa enää. Valitsen mieluummin kuplautumisen tähän omaan todellisuuteeni. (Vaimokaan ei tunnu olevan eriä mieltä)

Tuonkin rahan voi jatkossa laittaa vaikka nettiliitännän lisänopeuteen. Mietin vakavasti kaapeli tv:n peruspakettia ja sen mukana saatavaa 100 megan kiinteää nettiä. Pelkkä perustamiskustannus on yli 2000 euroa, mutta sen jälkeen se sitten olisi. 24/2 (toteutuu noin 18) maksaa sekin jo täällä 45 euroa kuukaudessa. Sama kai tuosta olisi maksaa vielä 15 euroa lisää, ja nelinkertaistaa tuo nopeus. Kuitu ei näemmä koskaan tule tänne saakka. Ei ainakaan niin, että sitä kytkettäisiin yksityisiin talouksiin. Kohta 15 vuotta sitä on tuotakin nyt odottanut, pitäisi kai jo vihdoinkin ymmärtää tuokin asia oikein.

Jos autoilun kulut karkaavat jatkossa käsistä, myyn kesämökin pois. Kotimaan matkailu tuossakin kaikkein eniten häviää, mutta se ei ole minun murheeni. Viihdyn oman pääni sisällä, enkä tarvitse muuta kuin ongen ja tietokoneen. Pystyn lopettamaan liki kaiken kuluttamisen, mutta se tarkoittaa myös sitä, että lopetan liki kaiken maksamisen myös. Pihalla oleva täysalumiininen auto voi olla vaikka elämäni viimeisin auto, jos niikseen tulee. Osaan ja pystyn huoltamaan sen kokonaan itse. Vanhana äijänä lopulta maalailen sitä telalla ja hopean värisellä Hammerite maalilla, ja sitä rataa. Myös taloa lämmitän vaikka rypsi tai rapsi öljyllä, säätää ilmamäärän vain riittävän suureksi, niin palaa se tuokin aine. Aina se myyjä löytyy, kun rahalla maksaa.

Aion todellakin ruveta täysipäiväiseksi Römpän Ukoksi.

T -.-

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Vitun byrokratia, tee niin tai näin, niin aina väärinpäin. En omista kristallipalloa tai muita selvännäkijän kykyjä, tai voi tietää milloin joku Orwell systeemi lagaa.
 
Liittynyt
11.03.2019
Viestejä
251
Tänään on ollut hienot terassinöljyämiskelit. Otin hyödyn irti aamu- ja iltapäivällä.

Illalla rupesi satamaan, ja näköjään kivasti liukenee Tikkurilan Valtti Plus. Eikä maksanut kuin vajaa satanen tuo öljypurkki.

Vesiohenteinenhan se on, mutta luulisi hiukan nopeammin kuivuvan.
Terassiöljy kuivuu huonosti sateella /s
 
Liittynyt
11.03.2019
Viestejä
251
No kävin tossa pasilan poliisiasemalla heti kasilta aamulla ja sain sieltä sitten väliaikaisen passin. Kävi kyllä tuuri kun sain jonotusnro 8 niin tuntematon nainen antoi nro 3 kun se itse pääsi toiseen jonoon. Selvisin siis tunnissa, muuten ois mennyt varmaan 3-4h helposti. Toki myöhästyin silti laivasta 15min, mutta pienellä lisämaksulla niin pääsee parin tunnin päästä seuraavalla laivalla :D Eihän ne aina noita passeja katsele, mutta kun menee hotelliin niin siellä yleensä tarkistavat.
Käytiin muutama vuosi sitten virossa ilamn passeja kun huomattiin tuntia ennen laivan lähtöä että passit on mennyt vanhaksi. Vähän jännitti takas tullessa kun viron tulli pysäytti portilla, halusi kumminkin vaan katsoa kassit eikä kysynyt passeja :nb:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
969
Vitun mummot/papat päättämässä taloyhtiön asioista. Paikkakunnalle vedetään ihan urakalla valokuitua ja on molempiin naapuri talohin tulossa kanssa niin olis saatu aika edullisesti tähänkin taloon. Mutta kun suurin osa osakeenomistajista on noita mummeleita/pappoja niin eihän se niitä kiinnostanut vaikka miten koitti esittää että nostaa hyvin osakkeen arvoa kun on valokuitu jne.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 010

Ymmärrän vitutuksesi.... :think:
Meilläkin iso osa asukkaista aikoinaan vastusti, nyt kysellään kuinka voitiin olla ilman, TV-kuva näkyy hyvin ja netti toimii.... :kahvi:
 
Ragnarokkr

"Ei mikään turha jätkä"
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
514
Siitä nyt yli kolme vuotta kun telialle maksettiin koko naapuruston kanssa rahat mukisematta valokuidusta ja alkuperäinen telian lupaus oli että "kaapelit maassa ja yhteys toiminnassa vuodessa!"

Kyrvät lähettivät jälleen tänään ilmoituksen aikataulujen myöhästymisestä.

Eikä töitä ole edes aloitettu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 814
Vitun mummot/papat päättämässä taloyhtiön asioista. Paikkakunnalle vedetään ihan urakalla valokuitua ja on molempiin naapuri talohin tulossa kanssa niin olis saatu aika edullisesti tähänkin taloon. Mutta kun suurin osa osakeenomistajista on noita mummeleita/pappoja niin eihän se niitä kiinnostanut vaikka miten koitti esittää että nostaa hyvin osakkeen arvoa kun on valokuitu jne.
Meillä ainakin edellisessä kämpässä kun lähitaloihin vedettiin kuituja niin operaattorit veti ilmaseks kuidun taloon ja hommaan kuulu ilmainen 10 meganen. Kaikki extra toki makso sitten mutta näin meillä. Ja ihan kannattava homma operaattorinkin puolesta että vetää ilmaisen kaapelin ja saa kerralla yli 30 asiakasta lisää..
 
Liittynyt
14.03.2019
Viestejä
879

Ilmanen 10meganen? Kuulostaa kyllä enempi taloyhtiösopparilta. Kaapeli saatetaan vetää ilmatteeksi, mutta epäilen vahvasti että ilmasta nettiyhteyttä ei kyllä anneta kuin ehkä joku maks. 6kk maistiainen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Meille vedettiin kuitu vuosia sitten, eikä kenelläkään ollut nokan koputtamista, kun on vuokrayhtiö. Alussa oli 10 megan ilmainen netti, ja nyt taitaa olla 20. Itsehän maksan tyhmänä satasesta 9.90 kuussa vaikka en pelaa nettipelejä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 814
Ilmanen 10meganen? Kuulostaa kyllä enempi taloyhtiösopparilta. Kaapeli saatetaan vetää ilmatteeksi, mutta epäilen vahvasti että ilmasta nettiyhteyttä ei kyllä anneta kuin ehkä joku maks. 6kk maistiainen.
Juu näin se oli. Muistaakseni ei tullu taloyhtiölle mitään lisäkustannuksia. 10 megainen kuulu vastikkeeseen (enkä tosiaan muista että olis mitään maksanu taloyhtiölle) ja kaikki lisäpalvelut, nopeampi netti, modeemi jne maksoi sitten erikseen. Vaikka halpaa se oli silti. 50meganne muistaakseni joku vitosen kuussa ja satanen kympin. Tästä pari vuotta aikaa, en tiiä miten nykyään.

E: olikohan se niin että ainoa edellytys oli että siirryttiin Elisan verkkoon myös kaapeli tv:ssä..? tais olla noin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 183
Meidän taloyhtiössä ei taloyhtiönettiä ei voi hankkia, koska kokouksessa käyvistä "monet ovat juuri tehneet 2 vuoden sopimuksen" :facepalm:
ja loput eivät edes tiedä mikä sellainen internet oikein on.
 
Jep, tuttua touhua :D Yks syy miks halusin kerrostalosta pois. Kukkaistutukset ja leikkipaikkojen kunnostukset ja jatkuva talon puunaaminen on tärkeämpää kuin joku turhanpäivänen internet. Kuka sellaista muka käyttää?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
145
Taas yksi ulisia hallituksesta, mutta jos hallitus ohjelma menis tollasenaan läpi aika kova iskuvyön alle.:beye: Aika lailla oma tilanne vihdoinkin työ näyttäisi vakiintuneen ja voisi alottaa kämpän kattomista jouluntienoilla PK-seudulta. N. 140-150k kaksio rivitalo asuntoa ja tuolla saa unohtaa kaikki alueet, että pääsisi järkevästi julkisilla töihin kellon ympäri eli auton tarve... Tietullit, yms auton kustannuksien nousut, asuntolainaa koskevat suunnitelmat jne jne:( Onhan tuossa mitä voisin pistää menemään 3 moottoripyörästä ajopyörän... Ja räpellys pyörän. Harraste museo laitetta ei voi pistää. Siinä menis viiminenki ilo.:itku:

Edit: Moottoripyörä mikä ajopyöränä melkein +-0 jos lasketaan auton kustannuksia. Kaikki huollot yms teen aina ite mahollisuuksien mukaan. Muuten tässä oltaisi jo vararikossa.
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 888
aattelin tuossa asennella jumperi kaapelit kaiuttimiin, mut yksi pätkä osasi eksyä johonkin enkä löydämistään. vaikka ne ollu tossa pöydällä kassassa

edit: löytyhänse sitten roskapussissta prkl
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 360
Kyllä täällä on myös ilmainen 10 megaa tarjolla. Jo ollut vuosia.
 
Desgorr

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 926
Täälläkin on Elisalta näennäisesti ilmainen 10M, mutta kyllä tuo sitten loppupeleissä vastikkeessa/vuokrassa laskutetaan.

Taloyhtiöille

  • Asukkaat saavat nettiyhteyden vaivattomasti perusnopeudella 10 M.
  • Asuntokohtaiset lisänopeudet jopa 1000 M asti ja suosittu Elisa Viihde edullisella lisämaksulla
  • Taloyhtiölaajakaista on yksittäin ostettavia nettiliittymiä edullisempi alentaen asumiskuluja.
  • Asukkaat maksavat palvelun esimerkiksi osana yhtiövastiketta tai vuokraa.
  • Keskitetty kokonaisratkaisu on taloyhtiölle ja isännöitsijälle helpompi.
  • Taloyhtiölaajakaista nostaa kiinteistön arvoa niin vuokra- kuin omistuskohteissa.
Keneltä palvelut laskutetaan?
Saunalahti Taloyhtiölaajakaistan perusnopeus laskutetaan taloyhtiöltä ja asukkaan erikseen tilaama Elisa Viihde tai laajakaistan lisänopeus laskutetaan asukkaalta.
Siksi nuo loputkin nopeudet on kohtuu edullisia:
50M 4,90€/kk
100M 9,90€/kk
250M 19,90€/kk
1000M 29,90€/kk tai tuplalaajakaistan kanssa tarjouksena 12 kuukauden ajaksi 24,90€/kk.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 311
Muutama vuosi sitten korvattiin Elisan kaapeli-tv silloisen Soneran valokuidulla kun kuitu tuotiin ilmaiseksi sisään. Vuosimaksu muistaakseni lähes sama mitä oli kaapeli-tv:ssä.
Viime vuonna Elisa olisi halunnut kaivaa taloyhtiön tontin reunaa pitkin. Ehdotin saa jos tuo samalla kuidun sisään ilmaiseksi (hillitsemään tulevia Telian hinnannousuja) mutta muut hallituksen jäsenet oli sitä mieltä että ei missään nimessä saa kaivaa meidän tontille.
 
Liittynyt
14.03.2019
Viestejä
879
Just tuota tarkotin mitä @Desgorr sanoi, että se 10Mbps -liittymä voi olla "ilmainen" kun on se taloyhtiösopimus, jolloin se veloitetaan osana yhtiövastiketta tai vuokraa. Ilman sitä sopparia ei taida pahemmin ilmasia kymppi megasia löytyä.

Omaanki luukkuun kuuluu se "ilmanen" 10Meganen ja lisänopeudet menee tuon Desgorin taulukon mukaan. Itellä on toi tuplalaajakaista 1000M + 100M 4G.

Muutama vuosi sitten korvattiin Elisan kaapeli-tv silloisen Soneran valokuidulla kun kuitu tuotiin ilmaiseksi sisään. Vuosimaksu muistaakseni lähes sama mitä oli kaapeli-tv:ssä.
Viime vuonna Elisa olisi halunnut kaivaa taloyhtiön tontin reunaa pitkin. Ehdotin saa jos tuo samalla kuidun sisään ilmaiseksi (hillitsemään tulevia Telian hinnannousuja) mutta muut hallituksen jäsenet oli sitä mieltä että ei missään nimessä saa kaivaa meidän tontille.
Mitäääähh?? Minkälaisin perusteluin ne sen torppas? Kuulostaa taas aika erikoiselta meiningiltä.

[edit] Unohtu vitutuksen aihe lisätä: Google Maps navi! voi PERRRRRR... sen kans meni hermot tänään aikasemmin päivällä kun siihen on tullu jossain vaiheessa uudistus, että se alkaa uudelleen reitittämään sua pakolla nopeammalle reitille, jos et sitä kiellä sitä tekemästä joka kerta kun se sitä ehdottaa! Tämä vaikka VARTAVASTEN oot valinnun sen toisen hitaamman/pidemmän reitin ennen lähtöä ja jopa kieltäytyny siittä nopeammasta reitistä moneen kertaan matkalla!

Piti ensimmäisen 30km matkalla ajaa auto parkkiin 7-10 kertaa ja korjata se STANAN reitti halutuksi. Välillä se ei ees ilmoittanu sitä että on löytyny nopeampi reitti, jossa sen olis voinu estää vaan veti automaattisesti uusiksi reitin. Ja välillä se teki sitäkin et vaikka EN hyväksyny sitä nopeampaa reittiä, niin se @#!$@#%%$T korjas sen reitin siltikin siihen nopeampaan! Koko matkalla (vajaa 400km) noin 20 kertaa vaati korjauksen reittiin.

Jumaleissön ku palo käämit "pariin kertaan"!!!! :sangry:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 611

Tämmöset "Me ollaan nyt päätetty että et vain osaa, joten tässä automaattinen toiminta" valinnat on kyl välillä nii saatanan hajottavia. Varsinki mobiilit on täynnä näitä ratkaisuja, että ite ei voi valita mitään vaan kaikki tehdään automaattisesti puolesta "käyttäjäystävällisesti".
 
Liittynyt
06.06.2019
Viestejä
541
Normaalisti teen 3mg nikotiinisekoituksen 2dl nesteeseen. Tilasin sitten special ry4 de functa ja tein vähemmän kuin 2dl sitä. Tottuneesti lisäsin kuitenkin sen saman määrän nikotiinia kuin ennenkin. 2vkoa annoin hautua ja ensipuraisulla tajusin, että nikotiinia on nyt liikaa. Neste on tosi hyvää, mutta sitä ei pysty vetämään kun niksaa on liikaa. Voi vietävä että vituttaa!!
 
Liittynyt
14.03.2019
Viestejä
879
Tämmöset "Me ollaan nyt päätetty että et vain osaa, joten tässä automaattinen toiminta" valinnat on kyl välillä nii saatanan hajottavia. Varsinki mobiilit on täynnä näitä ratkaisuja, että ite ei voi valita mitään vaan kaikki tehdään automaattisesti puolesta "käyttäjäystävällisesti".
Niiiiiin totta! Sitteku vielä miettii mitä ne tekee nykyisillä softilla ja siihen keleen soppaan ku lisätään tulevaisuuden tekoäly-kehitys, niin alan ymmärtään niitä pelotteluja mitä tekoäly ja entistä autonomisemmat robotit plus muut tuo tullessaan.
 
E_Mustakari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
692
Huoli pois. Tekoälyttömyyden vastavoimana tulee aina olemaan vaihtoehtoisia käyttöjärjestelmiä, laitteita ja ohjelmia.
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 888
rupesin hölskyttääsriracha kastike purkkia kädessä ei sitten ollu korkki kunnolla kiinni niin pisarat lenti suoraan silmään.

kyllähänse polttaa silmässäkin, ellei ehkä jopa enemmän :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
Ilmastonmuutos omassa kämpässä. Lämpömittaria ei löydy, mutta CPU:n lämmöt pyörii melkein 10 astetta korkeammalla kuin normaalisti.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 655
Aamulla lähti kaksi viisaudenhammasta mäkeen.
Ja nyt puudutuksen vaikutus on jo lakannut.
Ja haavat vaan jatkaa veren vuotamista.
Jääkaappi täynä herkkuja (hampurilaispihvejä, Currywurstia, jne.) ja minä se joudun lipittämään jotain saamarin keittoja.
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 888
itellä kesti edellisen hampaan kanssa 14h pienivuoto ja reilunviikon päästä sama homma edessä, mut eihänse oolekkaan ku jo 12 hammas joka revitään suusta :wtf:
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
469
itellä kesti edellisen hampaan kanssa 14h pienivuoto ja reilunviikon päästä sama homma edessä, mut eihänse oolekkaan ku jo 12 hammas joka revitään suusta :wtf:
Hoida hampaitas :(
Itellä ei ole kun kerran revitty hammas joskus junnuna.
 
Liittynyt
19.09.2018
Viestejä
179
2 tunnin yöunien jälkeen ylösnousemus, ja nyt kuunnellut toista tuntia tinnitusta. Not good. no god.
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 888
Hoida hampaitas :(
sen takiahan niitä on revitty. nuorempana otettu pois kun ollut ns ylimääräisiä ja hammasraudoilla vejetty lovet umpeen. muutama oli kasvanut ihmeellisesti hammasrivistön alle leukaluuhun kiinni,ne piti ottaa leikkauspöydällä pois. sen jälkee sai syyä kolmeviikkoo vaa velliä.

muutamissa reijät paikattu jotai 20vuotta sitten niine paikat alkaa murenee ilmeisesti käyttöikä tulee vastaan, niin samalla sitten lohkeehammas
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 342
[edit] Unohtu vitutuksen aihe lisätä: Google Maps navi! voi PERRRRRR...
Minun edellisessä puhelimessa iän myötä antennien perffi alkoi kadota niin oli kivaa hommaa navigoida kun sijainti aina välillä katoaa. Google mapsista on mukava ominaisuus joka kertoo kyllä hetken päästä että GPS katosi, mutta se ei kerro paikannuksen palautumisesta.

No ajelin jonnekin tuntemattomalle mökille pikkuteitä ilman autotelinettä, sellainen normaali muutaman tunnin korpireitti eli riittävästi käännöksiä. Ei viitsi jatkuvasti pysähtyä selaamaan puhelinta kun kuuluu "GPS signal lost", mutta koko ajan yrittää kytätä että ennen seuraava käännöstä olisi sijainti päivittynyt oikeaksi ja kuulisi ohjeet kääntyä... :D
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 627
Viestejä
4 197 098
Jäsenet
70 756
Uusin jäsen
FuriousJumper

Hinta.fi

Ylös Bottom