Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 558
Lainavehkeillä neekerilaatikolla ajelles tahtoo joskus aluks unohtuu esim. liikennevaloihin jarrutelles ett ois hyvä sitä ylimäärästä petaaliakin potkia..
Tämä. Pari vuotta sitten oli vuokra-auto käytössä, ja parkkipaikalta peruuttaessa ihmettelin, että miten tässä saakaan pakin päälle. Kun pakki lopulta saatiin päälle sammui moottori pamauksen saattelemana. Kävi ilmi, että olisi pitänyt painaa myös kytkintä pakkia kytkiessä, pelkkä jarru ei riittänytkään.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
Itse ajanut kahden jalan tekniikalla automaattia alusta asti. Tuntuu vaan luontevalta... rallisimuja saa kait tuosta syyttää... :D
Mitä ihmettä? Kannattaa ensi tilassa opetella tällaisesta, täysin väärästä tavasta ulos!

Osa ihmisistä näkee jostain syystä ihan liian ison harppauksen manuaalin ja automaatin välillä.

Todellisuudessa/oikein käyttynähän se menee niin, että ainoa ero mikä näissä ajamisen jalkatyön kannalta on, että manuaalissa tarvitaan vasenta jalkaa (vain) silloin, kun tarvitaan kytkintä.

Automaatissa ei MILLOINKAAN! Molemmissa vasen jalka lepää suurimman osan ajasta sille tarkoitetulla tuella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 645

Täällä nyt niin hyviä havaintoja, että asia ansaitsisi oman ketjun :) Jos rallisimulla menty, ja ehkä kortti ajettu automaatilla, niin sekin herättää vähän kysymyksiä. Siis jokuhan ehdotti jo omaa ketjua näille aiemmin. Rallisimusta puheenollen, ajan aina manuaalilla. Tosielämässä aika iso osa autoista on ollut ja on automaatteja kuten nytkin.

Vittu kun nää jutut karkaa aina vähän OT mutta uutta ketjua pystyyn.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Toisaalta vituttaa, toisaalta on jopa helpottunut olo kun viimeinkin joku lentsu pääsi iskemään niin että voi sanoa olevansa kipeänä. Pari päivää oli ollut vähän väsynyt olo ja iltapäivällä oli lämpöä ollut hekellisesti jotain just ja just alle 37 mutta tänä aamuna sentään vihdoin karvan vajaa 38 astetta. Jospa tuo "melkein kipeä" olo loppuisi tämän jälkeen kun nyt jaksaa sairastella. Tuota samaa vähän väsynyttä oloa ja "nyt se lentsu iskee" -fiilistä on satunnaisesti ollut jo pari viikkoa niin josko se nyt sitten helpottaisi. Eniten tässä vituttaa että viikonloppu on tulossa ja on kipeä.
 
Liittynyt
26.04.2022
Viestejä
75

Viimeinen viesti itseltä tästä aiheesta kerta OT.
25v kortti ollut, manuaalilla hankittu ja manuaalilla ajettu ekat 10v. Viimeiset 15v automaatti ollut, mutta tulee ajettua silloin tällöin myös manuaalilla. Ei sakkoja/kolareita koskaan. Osaa arvatenkin triggeröi tämä ajotapa, mutta ajatus on sen sijaan että vasen jalka on toimettomana, sillä on tehtävä: jarrun käyttö, silloin kun sitä tarvitaan. Väittäisin jopa, että nopeammin saan hätäjarrutuksen tehtyä vasemmalla, kuin nostamalla oikean kaasulta ja siirtämällä sen ensin jarrulle. Mutta ei huolta arvon foorumilaiset, kun seuraava auto on todennäköisesti sähköinen, niin one pedal drive opettanee myös pois tästä "hirveästä" tavasta ajaa. ;)
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
321
Toisaalta vituttaa, toisaalta on jopa helpottunut olo kun viimeinkin joku lentsu pääsi iskemään niin että voi sanoa olevansa kipeänä. Pari päivää oli ollut vähän väsynyt olo ja iltapäivällä oli lämpöä ollut hekellisesti jotain just ja just alle 37 mutta tänä aamuna sentään vihdoin karvan vajaa 38 astetta. Jospa tuo "melkein kipeä" olo loppuisi tämän jälkeen kun nyt jaksaa sairastella. Tuota samaa vähän väsynyttä oloa ja "nyt se lentsu iskee" -fiilistä on satunnaisesti ollut jo pari viikkoa niin josko se nyt sitten helpottaisi. Eniten tässä vituttaa että viikonloppu on tulossa ja on kipeä.
Itselläni aivan sama, tosin ei nosta oikein edes lämpöä, niin kuumeesta voi vain haaveilla, vituttaa tälläinen puolikuntoisuus.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Toisaalta vituttaa, toisaalta on jopa helpottunut olo kun viimeinkin joku lentsu pääsi iskemään niin että voi sanoa olevansa kipeänä. Pari päivää oli ollut vähän väsynyt olo ja iltapäivällä oli lämpöä ollut hekellisesti jotain just ja just alle 37 mutta tänä aamuna sentään vihdoin karvan vajaa 38 astetta. Jospa tuo "melkein kipeä" olo loppuisi tämän jälkeen kun nyt jaksaa sairastella. Tuota samaa vähän väsynyttä oloa ja "nyt se lentsu iskee" -fiilistä on satunnaisesti ollut jo pari viikkoa niin josko se nyt sitten helpottaisi. Eniten tässä vituttaa että viikonloppu on tulossa ja on kipeä.
Itse itseäni lainaten, syykin tälle "lentsulle" selvisi, pyörittelin vähän tikkua nokassa ja positiivinen testituloshan sieltä paukahti. Eli toinen korona tälle vuodelle.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
144
Näyttö tuli takuuhuollosta minkä luulisi olevan hyvä asia mutta noh virtalähdehän se siitäkin puuttuu joten nyt odotellaan sitä vielä.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Ikeasta hakemassa tilausta niin siinä tiskin edessä postailee muutama henkilö. Toinen ainakin henkilökuntaa vaatetuksesta päätellen, voineet siirtyä paria metriä, että olisi päässyt siihen tiskille asioimaan.

Postailee siinä tiskin edessä jauhamassa paskaa, teki mieli sanoa: painukaa vittuun, täällä on maksavia asiakkaita.

Njoo, valmiiksi kyrpä otassa, kun töissä kertyy projekteja joita koitat tunkea johonkin sivuun ja alkaa hallissa loppua tila kesken.
 
Liittynyt
05.04.2022
Viestejä
222
Toissaviikolla sain pöytäkoneen kasattua ja tänään sitten tulikin Blue Screen of Death :D Windows näytti tarjoavan resetointia ilman henkilökohtaisten tiedostojen poistamista, niin pitää kokeilla josko tuota kautta pääsisi koneelle ja saisi tiedostot pelastettua. Suurin osa on tallessa läppärillä/tikulla, mutta jotain tiedostoja taisi olla vain pöytäkoneella... Viime viikolla mietin, että pitäisiköhän tuo varmuuskopio tekaista, mutta jäi sitten ajatukseksi, näin se laiskuus kostautuu. Voe vittu :poop:
Entä jos boottaat tikulta jonkun Linux Mintin, ja vilkaiset pystyykö sitä kautta pelastamaan tiedostot?
No tämä ratkesikin niin helposti, että resetoinnilla lähti Windows käyntiin (ilman henkilökohtaisten tiedostojen poistamista) ja koneella olleet tiedostot nyt monessa paikassa tallessa. Otin opikseni, nyt Windows backup päällä väliaikaisesti ja pitää selvitellä tässä viikonloppuna mitä softaa tuohon jatkossa alkaa käyttämään.

Vituttaa, kun pitää ajella porukoiden luona turha mutka (n. 40 min), kun isä epäili unohtaneensa ulko-oven auki mökille lähtiessä ja pyysi käymään tarkistamassa :rolleyes: Ihan kuin jossain tylsän turvallisessa lähiössä joku nisti kävisi joka ilta kylän talot läpi siinä toivossa, että jollain olisi unohtunut ovi auki. Noh, samalla voi piipahtaa salilla ja hakea kauppatilauksen, niin ei ihan niin turha reissu tule.
 
Liittynyt
28.07.2022
Viestejä
524
Tämä sama vituttaa lisäksi kaikissa muissakin julkisissa paikoissa.
Tästä johdannaisena myös puheluiden puhuminen kaiutin päällä julkisella paikalla. Ja nyt en tarkoita videopuhelua vaan ihan tavallista puhelinsoittoa tai äänipuhelua jonkun sovelluksen kautta. Näyttää lisäksi äärimmäisen epämukavalta, kun käsi kannattelee luuria suun edessä sen sijaan että puhelin nojaisi päätä vasten.

Vähemmän yllättäen näissä tapauksissa keskustelun taso ei varsinaisesti anna keskustelijoista kovin älykästä kuvaa. Aivotonta ja myötähäpeää herättävää kälätystä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 752

Ja etenkin kun siihen puhelimeen pitää sitten vielä huutaa kaiken taustahälyn yli.

Eipä ne keskustelijat taida kovin älykkäyitä ollakaan kun noin puhuvat, sillä kuuleminen olisi helpompaa siitä kun pitäisi puhelinta normaalisti, eikä siihen tarvitsisi puhuakaan niin kovaa. Täällä päin 99% näistä tuntuu olevan pakistaneja tai marokkolaisia ja ulkoisesta habituksesta päätellen ei ihan niitä heidän kirkkaimpia yksilöitä.

Juuri eilen kaksi tämmöistä alkoivat snookerhallissa puhumaan puhelimeen kaiutin päällä, siitä huolimatta että on ihan yleisesti tiedossa kaikille snookeria pelaaville, että siellä pitää olla hiljaa ja, että jokaisen pöydän vieress on kyltti, missä pyydetään hiljaisuutta.
 
Liittynyt
10.09.2020
Viestejä
21
Vitun netti tökkii jo kolmatta päivää. DNA 5G verkon parannus/huolto työ merkattu tälle viikolle.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Juu okei dna päättää heittää yhdeltätoista jonkun huoltokatkon päälle. Tuli jopa sellainen käsitys että tämä olisi säännöllinen huolto.

Tuli myös huomattua että nythän mulla on saman puljun kautta paitsi kiinteä niin myös puhelimen netti. Tääkin takertelee ja näyttää E ja h+ symboleita yhteydessä mitä aikaisemmin en ole tällä kännykällä mielestäni edes nähnyt.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
113
Piti vedellä torppaan verkkopiuhat. Ensimmäinen väli ylä - alakerta ilman ongelmia antennikaapelin kanssa samaan putkeen. Seuraava alakerrasta alakertaan.....lyhyempi 10 m vetojousi jäi naftiksi. Pidemmässä tietty pari taittunutta kulmaa ja joku matkalla pistää vastaan sopivasti....siihen jäi päivän puhdetyöt.

Pitää hakea ehjä 20 m vetojousi.
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 592
Ihmiset.. Kaikesta revitään irti mitä saadaan. Ei siinä, mä en ole sadan vuoden päästä kattomassa mites meni. Mutta veikkaan että vituiks män. :D 8 miljardia ihmistä, ei tää pallo sitä kestä. Kiitti moi ja viimonen sitten sammuttaa valot. Tai no, ne valot on sammunu jo ittekseen. :D

Mä niin vihaan vaan ihmisiä..
 
Samat mielipiteet. Mä kai sitten tykkään sinusta:slove: Kuollaan kaikki yhdessä:giggle:

Viestini ei sisällä sarkasmia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
209
Ihmiset.. Kaikesta revitään irti mitä saadaan. Ei siinä, mä en ole sadan vuoden päästä kattomassa mites meni. Mutta veikkaan että vituiks män. :D 8 miljardia ihmistä, ei tää pallo sitä kestä. Kiitti moi ja viimonen sitten sammuttaa valot. Tai no, ne valot on sammunu jo ittekseen. :D

Mä niin vihaan vaan ihmisiä..
Sama homma täällä. Eletään tää hetki mitä tässä on. Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä sadan vuoden päästä tapahtuu (ei kiinnosta päättäjiäkään, hakevat vain ääniä).
 
Liittynyt
14.03.2019
Viestejä
879
Ihmiset.. Kaikesta revitään irti mitä saadaan. Ei siinä, mä en ole sadan vuoden päästä kattomassa mites meni. Mutta veikkaan että vituiks män. :D 8 miljardia ihmistä, ei tää pallo sitä kestä. Kiitti moi ja viimonen sitten sammuttaa valot. Tai no, ne valot on sammunu jo ittekseen. :D

Mä niin vihaan vaan ihmisiä..
Itekkin oon miettinyt, että me ollaan viruksia/bakteereja, jotka hyökkää "isäntäänsä" kohti. Sitten kun sen resurssit on käytetty loppuun ja monistauduttu eksponentialiisesti, hyökätään uusinen "isäntien" kimppuun ja kulutetaan ne loppuun. Viruksille/bakteereille ihmisen solut on niitä "isäntiä" ja meille ihmisille Maapallo on se ensimmäinen solu, jonka kimppussa me (virukset/bakteerit) ollaan.
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
943
Vaikka kaikki ihmiset kuolisivat, niin ei se elämä tältä pallolta lopu. Se vaan yrittää uudestaan, kuten on tehnyt jo monta kertaa aikaisemminkin.
 
Liittynyt
16.12.2020
Viestejä
202
Eilisen päivän realiteetit ahdistavat pikkuvirkamiestä vielä näin lounasaikaankin.

Tapaan käyttää tenavia uimahallissa polskimassa säännöllisesti. Syksyn pimeyden tullen uimahallin katon ikkunalasit toimivat altaaseen heijastavana peilinä. Köllöttelin tyytyväisenä pissanlämpöisessä lastenaltaassa, kun katsahdin ylöspäin ja näin itseni altaassa. Sellainen lumenvalkoinen, kaltatun maanaatin näköinen pötkäle siellä altaassa kellui. Todellisuus iski naamaan kuin vaahtosammutin Noén Irreversiblessä. Ei riitä näemmä kolme-neljä hikiliikuntapäivää viikossa, alkaa olla selvästi hätätapaus käsillä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.02.2017
Viestejä
17
Käytiin tuossa koiran kanssa lenkillä, ja huomattiin takanamme tulevan lähitalossa asuvan koiran. Omassa koirassa on remmirähjän vikaa ja koulutus on käynnissä, eli käännyimme muutaman metrin päässä olevasta risteyksestä pakoon takanatulijaa. Käveltiin jonkin matkaa eteenpäin ja pysähdyttiin, jotta saataisiin tästä koulutustilaisuus aikaiseksi. Eiköhän tämä muija käänny samasta risteyksestä, vaikka tiedän ettei hänellä mitään tarvetta ollut tähän, sillä tosiaan tiedän missä hän asuu. Huusin hänelle notta odota vähän että me päästään edestä pois, mutta ei mitään reaktiota. Mieheni yritti puhua hänelle järkeä koittaessani saada oman koirani huomion, mutta ei mennyt jakeluun. Lähden siinä sitten viemään omaa koiraa talon taakse, kun mummeli vain jatkaa tulemistaan ja huutelee että kouluta koirasi. En sitten siinä hetkessä oikein voinut vastata että yritin kyllä, mutta kun muut koiranomistajat ei oikein anna siihen mahdollisuutta.

Tämä kyseinen henkilö on ainakin kahteen kertaan kiihdyttänyt peräämme, vaikka olen pyytänyt odottamaan että päästään edestä pois näköesteen taakse. Kerran olin vasta lähdössä lenkille, kun näin hänen kulkevan risteävällä tiellä. Otettiin sitten oman koiramme kanssa pari askelta taaksepäin, ja eiköhän tämä tyyppi pysähdy juuri risteykseen muka korjaamaan koiransa kuonopantaa. Jos hän olisi kävellyt kaksi askelta eteenpäin, olisi hän jäänyt talon kulman taakse eikä suoraan näköyhteyteen oman koirani kanssa. Jos hänellä siis olisi ollut tarve pysähtyä. Olin aiemminkin epäillyt hänen tekevän tämän kaiken tahallaan, mutta tämäniltainen osoitti kyseessä olevan vain mulkku omistaja, joka ei koiraa ansaitse.

Muutenkin vituttaa paikalliset koiranomistajat. Yritän kouluttaa koiraani ja antaa koiralleni aina tilaa väistää, mutta kun ihmiset eivät vain ymmärrä. Olen väistänyt nurmikon puolelle vastaantulevaa mopsia, ja eiköhän tämän omistaja päätä antaa koiransa ylittää tien ja tulla meidän puolelle. Olen väistänyt tieltä metsäpolulle vastaan tulevaa toista mopsia, ja omistaja vain antaa koiran pysähtyä tuijottamaan polun kohdalle. Oltiin sitten jumissa metsässä, vaikka sanoin omistajalle että te voitte kyllä mennä, minä väistän teitä, mutta mitään reaktiota ei omistajalta tullut. Toisen kerran väistin eri metsään eri tieltä ja omistaja päästää fleksissä olevan ranskanbulldogginsa meidän perään. Olen joutunut erottamaan staffin oman koirani kimpusta, kun omistaja antaa sen kulkea vapaana pururadalla. Hävettää kulkea tuolla kaduilla koiran räyhätessä jokaiselle vastaantulevalle koiralle, mutta parhaani yritän näiden kylähullujen kanssa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
980

Se koira lukee sua omistajana, ja kerta joka kerran kun näät koiran alat jännittää ja kiskoa koiraa muuhun suuntaan saat juurikin remmirähjän. Koira vaistoaa, että nyt on jotain pelottavaa tulossa, kun ihminen käyttäytyy noin.

Rennosti ohi vain, ja heti palkintoa koiralle jos ei rähjää.
 
Arvostan haluasi auttaa, mutta koiralle tämä aiheuttaisi vain turhaa lisästressiä. Kyseessä koira, joka sylkee nakit, juuston, munuaisen, eläinkaupan herkut yms suustaan, eikä välitä leluista. Eikä tuossa tilanteessa edes suostuisi syömään mitään, koska on niin stressaantunut.

Eläintenkouluttajan koulutus menossa, eli tiedän mikä nykytieteen valossa toimii ja se ei ole viedä valmiiksi pelokasta koiraa liian vaikeaan tilanteeseen. Siedätys tulee tehdä tarpeeksi kaukana, jotta koira ei ole moksiskaan ja sitä on paha tehdä kun muut selkeästi näkevät että väistät, mutta tahallaan tunkevat lähelle.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
636
Monta asiaa vituttaa tällä kertaa:

1) Osa uusista kolleegoista on näitä aina-on-näin-tehty-tyyppejä ja niiden homma on aivan sekaisin. Projektien alta löytyy kansioita "Sepon muutokset" ja "lisää paskahommia" ynnä muita Aku Ankan parhaita. Koita nyt siinä sitten luovi täällä uusien asioiden parissa. Näitä kun koitat sitten vähän palavereissa käsitellä, että voidaanko siirtyä johonkin järjestelmälliseen tapaan toteuttaa tietojenhallintaa, niin järkyttävä älämölöä. "Hyvin on tähänkin asti pärjätty " ja "ihan liikaa vaivaa".

Sitten palaverissa heitin ihan vaan esimerkin, että nyt Jari jää saikulle ja etsihän Mika sieltä se Jarin keskeneräinen työ...niin ei kukaan löydä mitään. "Siellä se on asiakkaan alla", joo ja asiakkaan alla on 40 kansiota ja alikansiota joissa ei ole mitään tolkkua. Puolet tärkeistä tiedostoistakin oli Jarin omalla koneella työpöydällä ja vasta naureskeltiin kuin Jarin kone hajosi kerran ja 3kk työt meni hukkaan höhöhhöö...ei luoja.

2) Kaveri joka aina siis ihan aina jaksaa mussuttaa kun ei rahat riitä mihinkään ja ei tällä palkalla elä. Aivan helvetin ärsyttävää varsinkin kun tietää, että hän on oikeasti OK-tuloinen ja tulot on varsinkin viime vuosina kasvaneet huomattavasti. Velkaa vaan on joka suuntaa vaan enemmän ja enemmän. Heti kun on tuloissa edes mahdollisuutta jäädä jotain säästöön, niin eikun vaan uutta monen tonnin telkkaria osamaksulla ja uutta autoa pihaan ( joka ei edes säästä käyttökuluissa), jota sitten maksellaan se 7 vuotta. Nytkin vaan totesi että nyt ei voi mitään hajota tai kassa on ihan tyhjä. Auton tankkaaminenkin vetää nippanappa saldot miinukselle.

Turhauttaa vaan kuunnella tälläisiä jotka kaivavat ne omat monttunsa ja kun vähän näyttäisi että montusta pääsee pois, niin eikun hyppy takaisin. Parastahan tässä on se, että hän oli laskenut 20 laina-ajan siten, että korkotaso on aina se 0% ja elämiskulut eivät muutu...noh kuinkas nyt kävikään ja heillä on vielä vanha sähkösoppari voimassa ensi kesään ja lainan korontarkastus keväällä...saa nähdä mitä sitten.
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 841
Toi ykköskohta on niin monta kertaa omasta työelämästä. Nytkin pitäisi alkaa laittamaan porukkaa kuriin ja tiedän jo valmiiksi, minkälainen kitinä siitä tulee. Sitten ihmetellään kun osa porukasta on vuosien mittaan koodaillut ja viritellyt ympäristöihin itselleen mukavasti työtä, jota tietysti kukaan muu ei pysty hoitamaan. Tai sitten kun kysyt, että miten tämä juttu on toteutettu niin paskageneraattori alkaa suoltaa teknistä jargonia hämätäkseen generalistia.
 
a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
678
Aloin kuunteleman äänikirjoja. Töissä menee jotain 5-7h per päivä kuunteluun. Näin ollen monessa palvelussa oleva 100h:n raja paukkuu rikki liian nopeasti.

Käytin ilmaisen 20h:n kuuntelukokeilun kolmessa päivässä. Ei tuo tarvinnut kuin jokusen kirjan.
 
Minkälaiseen työhön voi keskittyä samalla kun kuuntelee äänikirjoja? Salliiko työnantaja tällaisen, vai oletko itse yrittäjänä?

Ja toisekseen - miksi tuo on vitutuksen aihe? Jos kerran käyttöä on paljon, niin homman nimi on kaivaa kuvetta. Vai pitäisikö kaikki saada ilmaiseksi?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683

Onhan noita monta hommaa, jossa voi kuunnella äänikirjoja hommien häiriintymättä.
Ensimmäisenä tulee mieleen erilaiset ajohommat ( rekka, kaivinkone, trukki, traktori, metsäkone yms. ), tuotantolinjan/koneen vahtiminen, keräily/varastotyöt tai vaikka suunnittelu/tekninen piirtäminen, joissa ei tarvitse kommunikoida koko aikaa muiden kanssa.

Tunnen useammankin rekkakuskin ja pari traktori/pyöräkone kuskia, jotka kuuntelevat kymmeniä kirjoja kuukaudessa samalla kun pyörittävät rattia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 673
Minkälaiseen työhön voi keskittyä samalla kun kuuntelee äänikirjoja? Salliiko työnantaja tällaisen, vai oletko itse yrittäjänä?

Ja toisekseen - miksi tuo on vitutuksen aihe? Jos kerran käyttöä on paljon, niin homman nimi on kaivaa kuvetta. Vai pitäisikö kaikki saada ilmaiseksi?
Itse mallinnan koneella työkseni ja kuuntelen sujuvasti podcasteja tai äänikirjoja tai musiikkia. Mallinnus on visuaalista hommaa mistä asiat tulee selkärangasta niin ei tarvitse paljon miettiä mitä tekee. Päinvastoin, musiikin tai podcastien kuunteleminen päinvastoin auttaa keskittymään paremmin työhön kuin täysi hiljaisuus tai vastavasti duunipaikan yleinen älämölö ja mekastus.
 
Liittynyt
20.03.2018
Viestejä
911
Sain just ehkä tähänastisen elämäni raskaimman puhelun, siskopuoli tappannu ittsesä viime yönä...

Lepää rauhassa nyt.
 
a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
678
Minkälaiseen työhön voi keskittyä samalla kun kuuntelee äänikirjoja? Salliiko työnantaja tällaisen, vai oletko itse yrittäjänä?

Ja toisekseen - miksi tuo on vitutuksen aihe? Jos kerran käyttöä on paljon, niin homman nimi on kaivaa kuvetta. Vai pitäisikö kaikki saada ilmaiseksi?
Vitutuksen aihe on se, että 100h:n pakettikaan ei riitä kunnolla. Isompia paketteja ei ole ainkaan Bookbeatilla näkyvissä.

Duuni on suht itsenäistä duunia, jossa pääpointti on pällistellä monitoria. Kunhan et käyttele puhelinta, kun kävelet portaissa tai käytä työkoneita.

Mikäli äänikirjojen tai musiikin kuuntelu ei olisi ok, niin siihen olisi puututtu jo vuosia aiemmin. Samaa harrastaa varmaa 90% työporukasta, jokaisella on omat hommat ja napit korvilla.
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 681

Valvomo jossain paperi/kartonki/puunjalostus teollisuudessa?
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
Vitutuksen aihe on se, että 100h:n pakettikaan ei riitä kunnolla. Isompia paketteja ei ole ainkaan Bookbeatilla näkyvissä.
Ah joo ok. Kuvittelin jotenkin että nuo olisi automaattisesti rajoittamattomia, kun maksaa tietyn kk-maksun.
Aika jännä, että suoratoistopalveluista voi katsella rajattomasti, mutta äänikirjapalveluissa on kuukausikohtainen tuntiraja. Mistä lie johtuu.
 
a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
678
Ah joo ok. Kuvittelin jotenkin että nuo olisi automaattisesti rajoittamattomia, kun maksaa tietyn kk-maksun.
Aika jännä, että suoratoistopalveluista voi katsella rajattomasti, mutta äänikirjapalveluissa on kuukausikohtainen tuntiraja. Mistä lie johtuu.

Luulisi jonkun Netflixin kannalta olevan fiksumpi, että niitä sisältöjä ei saisi katsoa rajattomasti. Äänikirjan teetätys tuskin on niin kallista, kuin sarjan tai leffan.
 
a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
678
Valvomo jossain paperi/kartonki/puunjalostus teollisuudessa?
Automaatiovermeiden kanssa työskentelen. Ei ole puuta tai paperia laitoksella käsittelyssä. Työnkuvaan kuuluu prosessinvalvontaa, vikojen selvittelyä ja tarvittaessa huollon kutsumista. Pääpiirteittäin työ on aika päivystelyä ja seurailua.
 
Liittynyt
22.11.2017
Viestejä
281
Käy aamulenkillä läheisellä pururadalla ennen kuin siihen tulee hiihtoladut. Vastaan tulee koira jota ei oke kytketty hihnaan ja haukkuu kuin hullu. Omistaja vai murahtaa jotai ja jatkaa matkaa. No ei siinä mitään, että yksi, mutta kohta vielä toinen vapaa koira. Tämä sentään kiltimpi ja fiksumpi omistaja, mutta säikähdä silti. Miksi nämä urpot ajattelee, että ei siellä muita liiku ja koira vapaaksi? Koiraa ei pidetä vapaana taajamassa.
 
Näissähän on kaksi klassikkokommenttia:

1. Ei meidän koira tee mitään, se on kiltti.
- Mistäs minä sen tiedän kun kohtaan yllättäen irti olevan koiran pimeällä pihalla/tiellä.

2. Ei haukkuva koira pure.
- Ei se koira enää hauku kun hampaat on jalassa kiinni.

Lisäksi joillekin tuntuu olevan täysin käsittämätön tilanne, että joillakin voi olla jonkin asteinen koirakammo. Vuosi pari sitten tuli töihin lähtiessä tällainen irti oleva koira hämärässä pihalla yllättäen vastaan, ja pakko myöntää, että siinä omissa ajatuksissani ollessani taisin "kiljua" kuin pikku tyttö, en tosin ilosta tai innostuksesta. Toki jälkikäteen tuli tajuttua, että koiralla oli vain mielessä tutustua uuteen vastaantulijaan ilman sen kummempia taka-ajatuksia, mutta siinä tilanteessa tuo ei vain ollut ensimmäisenä mielessäni. Koko tilanne olisi voitu välttää pitämällä koira kiinni kytkettynä.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 026
Koko tilanne olisi voitu välttää pitämällä koira kiinni kytkettynä.
Koko tilanne olisi voitu välttää lakia noudattamalla. Uskomatonta miten se ei vain joillekin valkene että suurin osa laeista on olemassa syystä tai että kyllä, se koskee myös heitä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 436
Viestejä
4 161 739
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom