Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Vesilasku mittarin mukaan on erinomainen asia. Joskus aiemmin jouduin maksamaan muiden vesilaskusta merkittävän osan, kun jaettiin koko talon vedenkulutukset vaan tasan ja kaikille (asukaslukuun suhteutettuna) sama vastike. Nyt kun menee kulutuksen mukaan niin kappas kun oma lasku onkin melkein puolet siitä mitä aiemmin. Lorottelijat sietääkin joutua maksamaan omat kolmen tunnin suihkunsa.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Nyt on onneksi tarpeeksi vituttanut jo eilen, ja en enää tänään stressaa siitä, että taas saa maksaa hienosta ideasta, jonka käytännön toteutus vaan tuo lisäkuluja. Etsin uusia pettymyksiä nyt v*tutusaiheiksi :)

Meillä tosiaan mittarit on jo, mutta tämä laskutus on tehty "perinteisesti", koska se oli taloudellisesti järkevämpää.
Niin, se tuo lisäkuluja niille läträäjille ja mahdollisesti säästöjä muille.

Vaikuttaa hieman siltä, että vitutus juontaa juurensa kuvitteellisista laskutuslisistä ja pelosta, että oma kulutus on suurempaa kuin mistä on aiemmin maksanut. Normaalisti vedestä maksetaan kiinteä maksu per kk, joka tasataan todellisen kulutuksen mukaan 1-2 kertaa vuodessa.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Mittarien luku ja laskutus tapahtuu pääosin automaattisesti, eli ei niitä nykyaikaisia mittareita käy paikan päällä kukaan lukemassa.
Tähän on sen verran kommentoitava että ainankin gryndauskohteissa käytetään ihan (nykyaikaisia) mittareita ilman etälukua. Toki sen kyllä saa jälkikäteen liitettyä (mutta ei tule mitenkään halvaksi).
Eli kyllä niitä nykyaikaisiakin mittareita joituu paikan päällä käydä lukemassa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tähän on sen verran kommentoitava että ainankin gryndauskohteissa käytetään ihan (nykyaikaisia) mittareita ilman etälukua. Toki sen kyllä saa jälkikäteen liitettyä (mutta ei tule mitenkään halvaksi).
Eli kyllä niitä nykyaikaisiakin mittareita joituu paikan päällä käydä lukemassa.
Joo, varmaan poikkeuksia löytyy joka lähtöön, mutta tuo on kuitenkin sellainen johon voi yleensä vaikuttaa. Toki riippuu osaltaan myös paikallisesta energiayhtiöstä.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Ah, näen jo tulevaisuuden jossa puolet laskusta on vedensiirtomaksua.
Ja jokin ulkomainen riistofirma kun vielä saa vedenjakelun haltuunsa, niin koittaa hienot ajat.
Älkää edes vitsillä ehdottako noita :D tuosta ottaa oikeasti kohta joku poliitikko onkeensa, onhan sähköpuolelta vastaavaa esimerkkiä. Muutama sata miljoonaa valuu sit vuosittain ulkomaille palvelusta joka 99,5% mielestä on järkevintä tehdä valtiovetoisesti.. Hinnat nousee ja palvelu huononee, noin tahtoo käydä jos jollakulla on käsissä varma monopoliasema.

Muutenkin ihmettelen buumia "säästää" kovin vettä kun suuressa osassa Suomea on puhdasta vettä saatavilla runsaasti. Mut se on toki oma keskustelunsa eikä toki suoraviivainen homma (vaikkapa asetelma Hesan keskusta vs. lande) mutta ajatuksena kuitenkin että suuressa osassa Suomea ei isommin vettä tarvisi säästellä, toki ylenmääräinen holvaaminen on tyhmää hommaa sekin.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Älkää edes vitsillä ehdottako noita :D tuosta ottaa oikeasti kohta joku poliitikko onkeensa, onhan sähköpuolelta vastaavaa esimerkkiä. Muutama sata miljoonaa valuu sit vuosittain ulkomaille palvelusta joka 99,5% mielestä on järkevintä tehdä valtiovetoisesti..

Muutenkin ihmettelen buumia "säästää" kovin vettä kun suuressa osassa Suomea on puhdasta vettä saatavilla runsaasti. Mut se on toki oma keskustelunsa eikä toki suoraviivainen homma (Hesan keskusta vs. lande) mutta ajatuksena kuitenkin että suuressa osassa Suomea ei isommin vettä tarvisi säästellä, toki ylenmääräinen holvaaminen on tyhmää hommaa.
Kyse on enemmän kuluista kuin itse vedestä. Ei se mitään ilmaista ole, vaikka ei bensan hinnoissa mennäkään.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Älkää edes vitsillä ehdottako noita :D tuosta ottaa oikeasti kohta joku poliitikko onkeensa, onhan sähköpuolelta vastaavaa esimerkkiä. Muutama sata miljoonaa valuu sit vuosittain ulkomaille palvelusta joka 99,5% mielestä on järkevintä tehdä valtiovetoisesti.. Hinnat nousee ja palvelu huononee, noin tahtoo käydä jos jollakulla on käsissä varma monopoliasema.

Muutenkin ihmettelen buumia "säästää" kovin vettä kun suuressa osassa Suomea on puhdasta vettä saatavilla runsaasti. Mut se on toki oma keskustelunsa eikä toki suoraviivainen homma (vaikkapa asetelma Hesan keskusta vs. lande) mutta ajatuksena kuitenkin että suuressa osassa Suomea ei isommin vettä tarvisi säästellä, toki ylenmääräinen holvaaminen on tyhmää hommaa sekin.
Onhan noita urpoja ideoita esitelty, missä kunta on myymässä ainakin osittian paikallista energiajakelua ulkomaiselle pörssiyhtiölle. Mm. Jyväskylässä on käyty tällaista keskustelua viimeksi vuodenvaihteessa, mutta se prosessi stoppasi aika pian.

Siinä sitä olisikin vitutuksen aihetta kerrakseen, jos joku venäläinen firma hoitaisi perusinfraa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
505

Kannattaa sitten alkaa totutella vitutukseen jo nyt. Vesiputkea on tähän maahan vedetty vuosisadan mittaan niin paljon ja korjattu niin vähän, että ennemmin kuin myöhemmin se hajoaa käsiin. Sitä ennen jokainen kunta yrittää myydä putket jollekin toiselle, jotta kuntapäättäjät eivät joutuisi nostamaan kunnallisveroprosenttia 30:n tienoille, vaan "joku firma" ottaisi huonon maineen niskaansa.

Sähköverkotkinhan myytiin sen takia, että korjaaminen oli kallista. On se edelleen, tai jopa kalliimpaa, mutta veronmaksaja kiroaa Carunaa eikä tuloveroa.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 339
Remontointi.

Jotkut kuulemma tykkää, mutta minä en. Itseään toistavaa nykertämistä ja nysväämistä.

Suunnittelemisen tasolla simppeliä, mutta toteutus vie tuhottomasti aikaa. Sellainen ei palkitse.

Mutta pakko tehdä itse, kun teettäminen on niin kallista. Tuntikustannus on reilusti enemmän kuin oma nettopalkka, vaikka ihan hyvin olen leivän syrjässä kiinni.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 163

Tiedän tunteen. Kylppäriremppa valmistui ja seuraavaksi ois katto :/
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
441
Tuli joulukuussa muutettua kerrostalokämppään, jossa on koneellinen ilmanvaihto ja lämmön talteenotto. Edellinen asukas ja huoltomies sanoivat molemmat, että huoltomies vaihtaa suodattimet kaksi kertaa vuodessa ja laittaa lto:n kesäpellin paikalleen, toukokuussa.

No nyt se huoltomies vihdoin tuli eilen. Ei laittanut kesäpeltiä paikalleen. Katsoin vihdoin sitä vehjettä itse tarkemmin, eikä siinä edes ole kesäpeltiä vaan koko lämmönvaihdin pitäisi vaihtaa ohituskennolla.

Ja mikä parasta, saunassa on vesikiertoinen patteri jota ei voi säätää ja saunassa 33 astetta lämmintä. Ja poistoilmaventtiili josta se 33 asteinen ilma menee tietysti lyhyintä reittiä siihen lto:hon, joka ottaa siitä lämmön talteen. Makuuhuoneen tuloilma on hormista mitattuna illalla 29 astetta ja tänään aamullakin 28 astetta, vaikka ulkona oli yöllä alle 20.

Että voi nyt vittu. Eikä sitä ohituskennoa taida edes olla olemassa, että voisin itse vaihtaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 884
Tänään sitten vituttaa tämä:

Uusi päivä, uudet vitutuksen aiheet. Mummon elämä pilalla ja ei edes vankilaa. Arvaa, onko kaverilla ikinä rahoja maksaa noita korvauksia? Sitten pahimmassa tapauksessa vapauttavat parin vuoden päästä ja taas on hakkaamassa vanhuksia..

En suosittele jutun lukemista, jos on hyvä päivä alla.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 067

Ja vaikka olisikin rahaa, niin mitäpä mummo sillä tekee, kun ei ilman apua enää mistään selviä? Tuota tapausta ei kyllä pitäisi enää yrittää palauttaa yhteiskuntaan, vaan sulkea loppuiäkseen johonkin laitokseen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
213
Toinen vesivahinko vajaaseen vuoteen ja pohjola pesee kätensä koko paskasta. Tällä kertaa keittiö+pesuhuone ja molemmissa asbestia :sdarra:

Nooooh siitä kohti kovempi ja se kasvattaa karvoja rintaan ym :darra:
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 737
Noiss syyntakeettomuuksissa kannattaa muistaa, että nuo tapaukset on luultavasti tota reittiä pidempään valvotuissa oloissa kuin vankilaan siitä taposta tai törkeästä pahoinpitelystä joutuessaan. Paska tapaus jokatapauksessa.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Arvaa, onko kaverilla ikinä rahoja maksaa noita korvauksia? Sitten pahimmassa tapauksessa vapauttavat parin vuoden päästä ja taas on hakkaamassa vanhuksia..
Näin se menee. Yhteiskunta (saatika mummo) ei saa yhtään mitään korvauksia. Tässä tapauksessa kyseessä joku sairas (henkisesti) kaveri joten suljettu sairaala loppuelämäksi olisi varmaan paras ratkaisu?
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 877
huawein B525s wifi kyykkää heti jos paria laitetta enemmä käyttää wifissä yhtä aikaa. f-secure rupes vidduilemaan ja löi pankkisuojaukset päälle omineenlupineen ja ei päästäny mihinkää sivustolle. piti sekin paske ottaa pois käytöstä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Olen samaa mieltä, mutta tosihan se on, ettei kyseisestä yksilöstä tule maailmalle mitään hyvää. Pelkästään kuluja ja mahdollisesti sivulliset vielä kärsivät.
Tai sitten ei. Voi myös ryhdistäytyä, tulla uskoon ja lukea ittensä kirurgiksi ja tehdä vapaaehtoistyötä pahoinpitelyjen uhreille.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
505
Olen samaa mieltä, mutta tosihan se on, ettei kyseisestä yksilöstä tule maailmalle mitään hyvää. Pelkästään kuluja ja mahdollisesti sivulliset vielä kärsivät.
Ja kun vauhtiin päästäisiin, niin kyllä tätä kriteeriä voitaisiin soveltaa hyvin moneen muuhunkin ihmiseen tällä pallolla.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Jumalauta alkaa käymään hermoille noi vitun lokinpoikaset. Tässä aamukahvilla partsilla noin 2t istuskelleena niin koko ajan pyöriny tuon yhden viereisen rakennuksen päällä ja ovat huutaneet koko ajan. Ja ovat myös yöllä aika perkeleenmoisia naapureita kun alkavat tuon melun siinä 3 aikaan aamusta kun itse kömpii sänkyyn, olisi muka pitää ovia/ikkunoita auki.
Tästä voisi lingota tuonne katolle jotain myrkytettyjä silakoita, mutta ei taida olla kovinkaan soveliasta.
 
Liittynyt
27.06.2020
Viestejä
6
Tänään mun ainut ystävä ilmoitti et hän p muuttaa toiselle puolelle suomea, oon itkenyt vaan ja ollut surullinen, mieli maassa... Aina mulle käy näin heti kun saan ystävän jostakin niin muuttaa pois

Eikun taas sit totuttelemaan yksinäisyyden tunteeseen, hän on/oli mun ainut ystävä, 3 vuotta oltiin ystäviä ja nyt päättää muuttaa,, itkettää taas...
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
94

Eihän se ystävyys siihen lopu. Nykyaikana paljon mahdollisuuksia pitää yhteyttä etänä. Jos mietit, että ystävyys hälvenee ajan kanssa, niin onhan se aina mahdollista, mutta jos olette oikeasti olleet hyviä ystäviä, niin kummankin luulisi haluavan pitää ystävyyttä yllä jatkossakin.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
386
Tilasin Telialta näytönsuojan s20 ultra puhelimeen, sieltä saapuu näytönsuoja s20+ puhelimelle, ei siinä ajattelin että erehdyksiä sattuu, palautin ja pistin uuden tilaukseen.

Sitten nyt kävin postissa hakemassa uuden tilauksen ja olikin jo kutina perseessä että vituiksi menee taas ja aukasen samantien postin "kassalla" kun sain paketin ja mitä sieltä tulee, Sama **** s20+ näytön suoja vaikka molemmissa tilausvahvistus lapuissa lukee selvästi että on tilattu s20 ultra näytönsuoja.

Ei ***** mitä hommaa.
Nonniin, sieltä sitten luvattiin lähettää käsipelillä oikea suoja ja pahoiteltiin kovasti, tänään sitten kävin hakemassa sen "oikean" näytönsuojan jonka on ihminen käsipelillä minulle valinnut ja on varmasti oikea, paskan ***** oli, Tällä kertaa siellä oli normi s20 näytönsuoja, Ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa? :facepalm:

Tiivistys, tilattu s20 ultraan näytönsuojia telialta:
Tilaus yksi saapuu s20+ näytönsuoja
Tilaus kaksi saapuu s20+ näytönsuoja
Tilaus kolme saapuu s20 näytönsuoja
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
Ensimmäinen kesälomapäivä ja jostain syystä nukuin huonosti viimeyön ja nyt on ärsyyntymiskynnys matalalla. Kaikki ärsyttää!

Mutta se mikä katkaisi kamelin selän on se, että ihmiset käyttävät sanaa talonyhtiö eikä taloyhtiö.
Kiitos vaan @Dr. Who :D
 
Liittynyt
12.03.2017
Viestejä
343
Parkkisakot ja paskoin auton akun viikonloppuna.

Olisi tuonkin rahat voinut työntää vaikka prostituoidun perseeseen, mutta kun tyhmä on tyhmä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 443
Kylläpä oli taas verkkokauppakokemus. Vaimo tilasi veke.fi -kaupasta edullisen terassiryhmän, eli penkit ja pöydän. Ensiksi pöytä katosi postissa hetkeksi ja saatiin vain penkit kotiinkuljetettuna. Kolmen-neljän päivän päästä tuli pöytäkin perille, tämä toki oli Postin moka, mutta kuitenkin. Avattiin paketti ja huomattiin että pöytälevy on halki ja kulmista murtunut. Ei kun reklamaatiota perään, vaikka paketin kulmat olivat ehjät niin kuulemma rikkoutuminen on tapahtunut kuljetuksessa, tarjosivat että voivat myydä meille pöydän 50% alennuksella jos suostutaan ottaa se rikkinäinen pöytä. No ei kiinnosta maksella puoltakaan hintaa rikkinäisestä joten eikun pöytä vaihtoon, lupasivat lähettää uuden pöydän korvaukseksi ja tilasivat rikkinäiselle pöydälle kuljetuksen. Uusi pöytä tuli, avattiin paketti ja pöytäpinta oli valmiiksi naarmuilla. Uusi reklamaatio kehiin ja jälleen ehdotus jos haluttais pitää pöytä 50% alennuksella. Juu ei. No onneksi tietenkin kaupanperuminen onnistui ja molemmat pöydät lähtee nyt takaisin, mutta ei ole kyllä laaduntarkkailu kovin kummoisella tasolla jos tavara on tuon laatuista. Tai sitten vaan kävi todella paska tuuri.
 
Liittynyt
28.06.2020
Viestejä
228
Töitä täytys hankkia mutta on se saatana vittumainen urakka aina ja pitäs mielellään olla väh 6kk pätkä, ei viitti alkaa mitään paria kk ees tekeen.. Onneks ei oo ku alle kk työttömyyttä takana et se sentään helpottaa työn saamista.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Kylläpä oli taas verkkokauppakokemus. Vaimo tilasi veke.fi -kaupasta edullisen terassiryhmän, eli penkit ja pöydän. Ensiksi pöytä katosi postissa hetkeksi ja saatiin vain penkit kotiinkuljetettuna. Kolmen-neljän päivän päästä tuli pöytäkin perille, tämä toki oli Postin moka, mutta kuitenkin. Avattiin paketti ja huomattiin että pöytälevy on halki ja kulmista murtunut. Ei kun reklamaatiota perään, vaikka paketin kulmat olivat ehjät niin kuulemma rikkoutuminen on tapahtunut kuljetuksessa, tarjosivat että voivat myydä meille pöydän 50% alennuksella jos suostutaan ottaa se rikkinäinen pöytä. No ei kiinnosta maksella puoltakaan hintaa rikkinäisestä joten eikun pöytä vaihtoon, lupasivat lähettää uuden pöydän korvaukseksi ja tilasivat rikkinäiselle pöydälle kuljetuksen. Uusi pöytä tuli, avattiin paketti ja pöytäpinta oli valmiiksi naarmuilla. Uusi reklamaatio kehiin ja jälleen ehdotus jos haluttais pitää pöytä 50% alennuksella. Juu ei. No onneksi tietenkin kaupanperuminen onnistui ja molemmat pöydät lähtee nyt takaisin, mutta ei ole kyllä laaduntarkkailu kovin kummoisella tasolla jos tavara on tuon laatuista. Tai sitten vaan kävi todella paska tuuri.
Mulla tuli tuolta yks lamppu kerran. Se oli semmonen missä kaksi metallista ”lautasta” on kiinni toisissaan ja keskellä maitolasin tapainen lieriö. Nämä metallilautaset on kiinni toisissaan metallisilla ”tikuilla”. Yksi neljästä oli sitten irronnut hitsauksesta kun paketti saatiin. Laitettiin viestiä ja saatiin pitää koko lamppu ilmatteeksi, koska malli oli poistunut ja käsissämme oli viimeinen kpl. Laitoin sitten siihen pikaliimaa ja tuossa se on kohta 4 vuotta roikkunut. Lampun arvo oli jotain 150-200€ luokkaa. Ei siis valittamista ainakaan minulla ko. puljusta. Toisaalta sinunkin osalta se reklamaatioprosessi onnistui hyvin, mutta paskaa tuotetta. Kai tuo sitten keskimäärin kannattaa :)
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Vituttaa tämä foorumi. Neljä vuotta sitten pääsin Facebookista eroon. Pari vuotta sitten päädyin IoTechiin katselemaan tietokonejuttuja.

Nyt olen jumahtanut vääntämään jostakin saatanan politiikasta aivan turhaan päivästä toiseen. Pakko heivata tämäkin foorumi hevon helvettiin.

Järkyttävä aikasyöppö jauhaa paskaa ihmisten kanssa, joita ei tosielämässä tulisi huomioitua mitenkään tai keitä jopa antaumuksella inhoaisi = Samaan ansaan astuin kuin FB:ssäkin.

The only way to win is not to play.

Varsinkaan turhauttavista asioista ei pidä missään foorumilla vääntää. Itsensä on niin helppo innostaa keskustelemaan jostain satojen viestien verran ihan kuin asialla olisi jotakin merkitystä. Typerää.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Jumalauta alkaa käymään hermoille noi vitun lokinpoikaset. Tässä aamukahvilla partsilla noin 2t istuskelleena niin koko ajan pyöriny tuon yhden viereisen rakennuksen päällä ja ovat huutaneet koko ajan. Ja ovat myös yöllä aika perkeleenmoisia naapureita kun alkavat tuon melun siinä 3 aikaan aamusta kun itse kömpii sänkyyn, olisi muka pitää ovia/ikkunoita auki.
Tästä voisi lingota tuonne katolle jotain myrkytettyjä silakoita, mutta ei taida olla kovinkaan soveliasta.
Ei ole soveliasta ei, koska ensinnäkin nuo lentävät persereiät ovat suojeltuja/rauhoitettuja. Kukaan ei varmaan tiedä miksi, mutta näin se nyt vain on. Toisekseen ne sun silakat voivat päätyä muidenkin eläinten syömiksi ja se ei ole kiva juttu se.
 
Liittynyt
12.03.2017
Viestejä
343
Ei ole soveliasta ei, koska ensinnäkin nuo lentävät persereiät ovat suojeltuja/rauhoitettuja. Kukaan ei varmaan tiedä miksi, mutta näin se nyt vain on. Toisekseen ne sun silakat voivat päätyä muidenkin eläinten syömiksi ja se ei ole kiva juttu se.
Itse olen oppinut pitämään lokeista. Kai se kasvoi minuun pari vuotta sitten, kun koin jonkinlaisen keski-iän valaistumisen, ja opin yleisesti pitämään linnuista huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin.
Asun myös meren rannalla, jossa lokkeja on jatkuvasti.

Tänään vituttaa oma typeryys (taas vaihteeksi), kun en käynyt tankkaamassa autoa töihin tullessa. Nyt taivaalta sataa kissoja ja koiria. Seiso siinä sitten makilla naama norsunvituilla.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Ei nuo harmaalokit ole rauhoitettuja. Alueen tasakatot juuri sopivia niille.
Aikoinaan täällä olikin huomattavasti enemmän lokkeja.
Purkutuomio tuolla viereisellä rakennuksella muutenkin on, lähtee parin vuoden sisällä.
Eikä sinne muut eläimet kiipeä suoraa tiiliseinää pitkin.
Siivoaminen vituttaa
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772
Ei nuo harmaalokit ole rauhoitettuja.
Jaa, varma tietohan se sitten lienee, tosin riistakeskus on eri mieltä..

"Harmaalokki..

Muuta: Rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakuntien alueella 1.5.-31.7, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueella 1.4.-31.7. ja muualla maassa 10.3.-31.7 Jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä päätös haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä, Suomen riistakeskus voi antaa poikkeusluvan rauhoitettujen lintujen pyydystämiseen ja tappamiseen. Harmaalokkikoloniat ovat rauhoitettuja koko vuoden. "

Liittynyt
06.06.2019
Viestejä
541
Pakko avautua! Haettiin op:lta 15ke lainaa. Saatiin lainapäätös nopeasti, mutta ehdot on erit kuin mistä sovittiin. 3krt on pyydetty oikaisua ja aina sanottu, että korjataan se. Päätös ei kuitenkaan muutu ja päivämäärä pysyy muuttumattomana. 3 kerran oikaisua pyydettäessä sanottiin, että allekirjoittakaa vain se sopimus, niin korjataan sitten jälkikäteen sitä. Eihän niin voi tehdä. Kyseinen ehto koskee lainan takaisinmaksua. Op on laskenut laina-ajaksi 5vuotta ja alunperin sovittiin, että laina maksetaan takaisin lokakuun loppuun mennessä. Olen yrittänyt saada esimiestä kiinni, tuloksetta. Pitääkö tässä pankkia vaihtaa, vaikka meillä on asuntolainakin sieltä? Korko kuluineen olisi 1.1%.
 
Onko laina sellainen, että sen voi kuluitta maksaa etukäteen pois? Koska jos on, niin siitä 5 vuoden laina-ajasta ei siinä paperilla ole tietenkään mitään haittaa. Eri asia sitten, jos siitä jotain lisäkuluja menee.
 
Osuuspankilla on jotain ihan ihme tampioita tuolla lainakäsittelijöissä/paperien kirjoittajissa, asuntolainaa hankkiessa pari vuotta sieltä tuli useampaan otteeseen lainapaperit, joissa meidän ammatit oli väärin, välillä oli lainasummakin päin persettä ja kirjoitusasu oli kuin joku täysin suomea osaamaton kehveli olisi niitä täyttänyt. Voihan se tietysti olla että ne tosiaan tulee joko jonkun toimeentulotukityöllistetyn kynästä tai sitten koneen automaattisesti kirjoitettuna, mutta kun on kyseessä päälle parinsadantonnin paperi niin vähän heikkoa palvelumielikuvaa aiheutti kun piti korjauttaa lappuja moneen kertaan :D Sanoivat vielä puhelimessakin että "ei kannata sitten ihmetellä jos niissä papereissa on tiedot väärin, korjaillaan niitä sitten..."
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
968
S-pankin aivan uskomattoman paska mobiili appi. Vähän väliä tulee ongelmia kirjautumisen kanssa kun on appin mukaan on väliaikaisia häiriöitä. Luulisi että tuonkin kokoisella pankilla olisi varaa laittaa appit ja serverit siihen kuntoon että toimisivat.
 
Liittynyt
06.06.2019
Viestejä
541
Onko laina sellainen, että sen voi kuluitta maksaa etukäteen pois? Koska jos on, niin siitä 5 vuoden laina-ajasta ei siinä paperilla ole tietenkään mitään haittaa. Eri asia sitten, jos siitä jotain lisäkuluja menee.
Sitähän me juuri yritetään lainasoppariin saada. Pankista sanoivat, että se onnistuu kyllä, vaikka paperissa onkin eritavalla. Sopimusehdot kun luettiin tarkkaan, niin siellä oli ihan tarkasti, että jos maksaa lainan etukäteen pois, niin pankilla on oikeus periä siitä kuluja. Sopparin ehdot sanoo toista ja pankista toista. En hemmetissä allekirjoita tommosta sopparia. Ei tämä keissi ole todellakaan ainut josta joutuu vääntämään.
 
Liittynyt
06.06.2019
Viestejä
541
Asuntolainassa piti vääntää tosissaan, että saadaan tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä siitä mitään ilmoittamatta. Joka ikinen kerta kun on lyhennetty ylimääräistä, niin seuraavan kuun normilyhennys on tämän ylimääräisen lyhennyksen verran pienempi. Kerran maksettiin 3kk lyhennysten verran ylimääräistä ja normaalia lyhennyslaskua ei tullut 3 kuukauteen. Eikä auta vaikka miten koetat oikaista asiaa. 10 vuotta ollut jo tälläista pelleilyä. Harmittaa ihan pirusti! Siinä lainassa on niin pieni marginaali, ettei kannata vaihtaa pankkia.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
S-pankin aivan uskomattoman paska mobiili appi. Vähän väliä tulee ongelmia kirjautumisen kanssa kun on appin mukaan on väliaikaisia häiriöitä. Luulisi että tuonkin kokoisella pankilla olisi varaa laittaa appit ja serverit siihen kuntoon että toimisivat.
S-Pankin mobiilisovellus on toiminut minulla alkuaikojen takkuilujen jälkeen ihan kohtuullisesti, mutta ABC-mobiilisovellus sen sijaan laittaa kampoihin harva se päivä. Tänään viimeksi ajoin tankille ja yritin käynnistää pumppua sovelluksesta, niin se paska sanoi että mittari on varattu. Olin siis auton kanssa siinä mittarilla ja se oli ihan ok, mutta sovellus oli vahvasti eri mieltä. Piti sitten vaihtaa toiselle myös sovelluksen mielestä vapaana olevalle pumpulle, mutta siinä prosessi kyrvähti siihen, ettei maksusuoritus mennyt läpi. Ei ollut lompakkoa kesäshortsien taskussa, niin ei auttanut kuin lähteä hakemaan sitä kotoa, että sai bensaa.

Nämä mobiilikikkareet ovat askel parempaan suuntaan päivittäistä elämää ajatellen, mutta toteutus on monin paikoin niin lapsenkengissä edelleen, ettei niihin voi luottaa yhtään.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 445
Viestejä
4 162 092
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom