Kasvisruoka ja lihan korvaaminen

Liittynyt
12.11.2018
Viestejä
370
No nyt menee kyllä ihan pelkäksi ideologiseksi öyhöämiseksi vaikka täällä ei olla ketään yritetty käännyttää kasvissyöjäksi. On se kasvisruokavalio edelleen joillekin arka paikka.
Vegaani on eri asia kuin kasvissyöjä.
Niin. Tämä perusasia kun olisi edes lähtökohtaisesti tiedossa niin keskustelu voisi olla muutakin kuin "ei kestä vatsa pelkkiä kasviksia"
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
88
Yksi helpoimmista tavoista vähentää lihansyöntiä on jättää leivän päältä kinkut pois, ne saa maistuvaksi ilmankin juustolla, kurkulla, tomaatilla, salaatilla, avokadolla, suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä jne.

Olen ihmetellyt näitä kaupan lihankorvikkeita, nehän ovat kasvisversioita eineksistä pitkine prosessoituine ketjuineen. Kun ne ei ole kunnon ruokaa kuten ei lihaisat eineksetkään joutuu ne maustamaan todella epämääräisesti ja tuomaan sisältöä ties millä ainesosilla.

Kasvisruoka on paras tehdän sen omilla ehdoilla jäljittelemättä lihaa ja mallia on hyvä hakea aasialaisista keittiöistä joissa ne ovat luonnollinen osa päivittäistä ruokavaliota. Ja yksi tapa on vähentää lihan määrää liharuuassa, eihän sitä tarvitse esim. lihakeitossakaan olla paljoa, vähän mausteena vain. Meillä on länsimaissa lähtenyt mopo käsistä tuon lihansyönnin kanssa ihan kerta-annoksissakin.
Lihajäljitelmien kohderyhmä on lihansyöjät eikä niitä ole ollenkaan suunniteltu kasvissyöjille.

Jos ja kun markkinoille tulee lihakorvikkeita joista lihansyöjät kokee ettei he menetä vaihdossa mitään maussa jne.. niin saadaan maksimaalinen ympäristöhyöty.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
842
Ihminen on sekasyöjä eli voi syödä sekä kasvikunnan tuotteita että lihaa. Kasvissyöjä ei voi syödä lihaa, koska elimistö ei sitä osaa hyödyntää ja siitä on jopa haittaa (lehmä, jänis jne.) ja lihansyöjä taas ei saa kasviksista tarvitsemiaan aineita (kissaeläimet) ja liha on pakollinen ja ainoa ravinto jolla se selviää. Sekasyöjä siis vois syödä mutta ei ole pakko, kuitenkin yksipuolisesta ruokavaliosta aiheutuu puutteita pidemmällä aikavälillä ja aiheuttaa erilaisia puutostiloja, yksi taisi olla keripukki merimiehillä. Nykyihmisellä tällaista ongelmaa ei ole koska lihasta saatavia tarpeellisia ainesosia pystyy hyvin paikkaamaan muilla tavoin. Se että jos on vegaani niin sitten menee vaikeammaksi kun jää kananmunat ja kaikki maitotuotteetkin hyödyntämättä, pahimmillaan jopa hunaja joillain kun oikein ideologiaa pinnistää.

Se on hyvä muistaa kun puolesta ja vastaan keskustellaan, että näillä leveysasteilla ei ihminen olisi voinut asua hyödyntämättä eläinkuntaa niin ruokana kuin vaatetuksen osalta. Täällä on niin kylmä talvella ettei ilman vaatteita pärjää, eikä täällä kasvaneet yksipuoliset kasvikset edes säily koko talvea. Oli elämä tuolloin karua vaikka lihaa syötiinkin, kyllä viikatemies tuli usein kylään ihmisten pariin milloin mistäkin syystä, ja nälkä oli yksi niistä.

Näissä keskusteluissa helposti menee sekaisin ihmisen evoluutio, maantiede ja fysiologiset seikat sekä tämä ihmisen kokema yksilökeskeinen ajatusmalli. Itse olen sekasyöjä ja syön monipuolisesti, se on kuitenkin myönnettävä että ei tuosta lihansyönnin vähentämisestä haittaa ole, sen verta tulee sitä päivisin syötyä. Siksi olenkin itseni haastanut jo pari vuotta niin että kun syön kolme kertaa päivässä pitäisi siitä yksi olla lihaton ateria. Välillä onnistuu välillä ei :).
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
842
Lihajäljitelmien kohderyhmä on lihansyöjät eikä niitä ole ollenkaan suunniteltu kasvissyöjille.

Jos ja kun markkinoille tulee lihakorvikkeita joista lihansyöjät kokee ettei he menetä vaihdossa mitään maussa jne.. niin saadaan maksimaalinen ympäristöhyöty.
Ympäristön kannalta kokonaishyötyä laskettaessa (joka on kyllä todella hastavaa) pitää muistaa että toistaiseksi lihakorvikkeet eivät korvaa lihaa täysipainoisesti vaan vaativat muuta ravintoa tuekseen. Se, että onko nuo tulevaisuuden härkikset ja muut nyhtökaurat paljoakaan ympäristöystävällisempiä tai ylipäänsä terveellisiä on sitten toinen juttu.
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
2 301
Se, että onko nuo tulevaisuuden härkikset ja muut nyhtökaurat paljoakaan ympäristöystävällisempiä tai ylipäänsä terveellisiä on sitten toinen juttu.
Kyllä, esim. läheltä tuleva kana kaupasta ostettuna voi olla pienemmällä hiilijalanjäljellä, kuin ulkomailta roudattu vegeruoka. Lihansyöntiä demonisoidaan kokonaisuutena, vaikka todellisuudessa ilmaston kannalta kaikki liha ei ole ilmaston kannalta erityisen ongelmallista. Kumpaankaan lihansyöntiin eikä vegaaniuteen ei pitäisi suhtautua idealogisella kiihkolla, koska se sumentaa useilla tervettä järkeä, kuten tapauksia on nähty. Terveyden kannalta lihansyöntiä on nykyisin aika hölmöä perustella, kun meillä on niin laajasti eri ravintoaineita saatavilla. Ja taas jotain sianlihan tai kanansyöntiä on aika hölmöä kritisoida ilmastonnäkökulmasta, jos samalla popsii ulkomailta tulevaa vegeruokaa. Kotimaisiakin vegevaihtoehtojakin tosin on, enenevissä määrissä varmaan. Edit: Korjaus.

Itsellä vatsa ja suolisto on kovilla kiireisessä arjessa, ja viikonloppuisin alkoholi yllättäen pahentaa asiaa. Lihaa vähentämällä ja kuituja eli viljaa ja kasviksia vähän lisäämällä on vatsa voinut paremmin. Mulle ruoka on lähinnä polttoainetta ja pakollista pahaa, ja hitaat hiilihydraatit toimii polttoaineena parhaiten.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 797
Vegelinjalla ollut kohta neljä kuukautta ja kaikin puolin voin itse paremmin. Vatsa toimii ja energiaa eri tavalla. Toki tässä vaikuttaa varmasti, että olen oikeasti panostanut ja eri innolla tehnyt uusia ruokia nyt kuin aiemmin vuosikaudet samoja liharuokia, joten henkinen puoli myös paremmin reilassa. Tosi paljon olen itse tykännyt näistä nyhtökauroista, härkiksistä ym. Green and Goldia aika paljon.

Minulla ei ole tässä taustalla huolta ympäristöstä. Ihan aloin kokeilemaan, miten minä voisin voida paremmin. :)

Vegaaniksi en alkaisi.
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 683
Reipas vuosi lihatonta takana. Näillä näkymin ei ole paluuta. Kalaa tulee ajoittain syötyä, mutta ei kovin paljoa.
Reber Whopper on nimetty jotenkin uusiksi ja ihan kuin se maku olisi muuttunut. Huonompaan suuntaan.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
535
Jos lihan päästövaikutuksia miettii, niin naudanlihan hiilidioksidipäästöt ovat huomattavasti suuremmat kuin sian, kanan tai kalan. Siis pelkästään karsimalla naudanlihansyönnin mahdollisimman vähäiseksi ja suosimalla kanaa, sikaa ja kalaa voisi vähentään oman syömisensä päästövaikutuksia.

Ihmiset myös syövät nykyään oikeasti aika paljon lihaa. Syön itsekin ihan surutta lihaa ja käytän maitotuotteita, mutta kyllä sitä välillä tulee mietittyä että tarviiko niitä syödä näin suuressa määrin? Kokonaan en luopuisi lihan ja maitotuotteiden käytöstä, koska eläinperäinen proteiini on yleisesti monipuolisempaa kuin kasviperäinen, mutta ehkä osan lihansyönnistä voisi korvata joillain kasvituotteilla. Esimerkiksi härkäpavusta voisi ehkä joskus kokeilla tehdä jotain ruokaa. Sehän on ihan Suomessakin kasvava runsaasti proteiinia sisältävä viljelykasvi. Jos haluaisin korvata osan lihansyönnistä kasvituotteilla, niin mielelläni suosisin kotimaisia tuotteita. En tiedä onko sekään kovin kestävää, että ruokaa rahdataan tänne jostain toiselta puolelta maailmaa. Lisäksi huoltovarmuuden takia olisi hyvä tukea kotimaista ruuantuotantoa.

EDIT: Nyt kyllä tuli ehkä laitettua vähän väärään ketjuun. Katsoin vain että tuossa aiemmin oli mainittu jotain ympäristövaikutuksista
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
Vaikka ympäristövaikutukset ja eettiset perusteet ovat monille tärkeitä, välillä vois toki olla vaan sössöttämättä ja miettiä vaan mitkä on hyviä kasvis-/vegaaniruokia, eikä miettiä mitkä ne perusteet sellaisen syömiselle on. Olen viimeiset 4v vaan lisännyt kaikenlaisten kasvisruokien kokeilua ja syöntiä, ja sanoisin että nykyään ateriat ovat ehkä 60:40 suhteessa, jossa kasvisruuat ovat jo enemmistössä. Pääasiassa aiemmin "lihaa ja lisuke" tyyppisenä syöjänä totean, että mausta ja ruuasta on tullut paljon monipuolisempaa ja usein yhtä hyvää jossei parempaa. Monet suosikkiruokani ovat yhä liharuokia, mutta pakko sanoa että saa olla ihan uskomaton pässinpää, jos asiat jättää syömättä tai kokeilematta jos ei ole lihaa, koska iso osa jännistä mauista tulee kasviksista. Ja kuten jo ensimmäisellä sivulla totesin, myös vähälihaiset ruuat ovat varsin kannattavia - liha on tuomassa makua, mutta ei sitä tartte ahtaa aina sitä pakettia jauhelihaa/kanaa mukaan.

Tässä listaa, mitä kaikkea on itse tullut tehtyä useampiakin kertoja. Iso osa sisältää yhä juustoa, kananmunia tai maitotuotteita, mutta kasvisruokaa kokeiltavaksi esimerkiksi:

Helppo pinaatti-raejuustolasagne (suosittelen sekaan pakettia mustapapuja)

Kasvisquesadillat + Pico de Gallo + guacamole - juuston kanssa oleva täyte esipaistetaan pannulla, käytetty esim. kesäkurpitsa + maissi, ja paprika+sipuli+mustapapu

Uunipaprikat (täytteeksi esim. kuskus, härkäpapumuru, maissi, tacomaustetta)

Matt's Masterchef Vegetarian nachos (resepti löytynee googlella)
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 318
Olen tässä vähän alkanut testailemaan erilaisia lihaimitaatiotuotteita ja melkoisia eroavaisuuksia löytyy joten ajattelin hieman arvostella mitä on tullut kokeiltua josko joku saisi apua valintaan. Otan mielelläni myös vastaan suosituksia.

Huomautus: Nämä eivät ole yleisesti mitään terveysruokaa eikä kukaan yritä niin väittää, harva vetää lihamakkaroita tai eineslihapulliakaan sen takia että haluaa syödä terveellisesti. Nämä on hyvää vaihtelua jos haluaa joskus vetää vaikka kunnon rasvaiset makkaraperunat tai jos tekee oikein kunnolla mieli jotain ruokaa jossa on makkaroita tai lihapullia. Moni lihansyönnin jättänyt ei ole jättänyt sitä sen takia että ei tykkäisi lihan mausta.

Beyond Meat Sausage Brat makkara:
Vltava Helsingissä tarjoilee näitä lounaalla pyttipannussa ja illalla listalta (ainakin tarjosi) ja on aivan jäätävän hyviä. Pyttipannua kun tilasin ekan kerran ni piti varmistaa tarjoilijalta että tulihan nyt se vegeversio. Toki jos vetää ei niin kovasti grillatun makkaran naamariin semmoisenaan niin huomaa että kyseessä on kasvismakkara mutta jos panostaa että paistaa kunnolla ja kyytipojaksi sinappia niin tällä on tsäännsit huijata paatunutta lihansyöjää. Rakenne on ok, ei mikään oikean makkaran rakenne mutta kun keskittyy makuun ni ei sitä rakennetta edes mieti. En tiedä hintaa kun en ole löytänyt tukkujen ulkopuolelta tätä. 9,5/10

Jos joku tietää mistä näitä saa ostettua niin olen todella kiitollinen!

Ikean kasvispyörykät:
Todella hyviä, siis oikeasti hyviä. Näitä perunamuusin ja kastikkeen kanssa niin aletaan olemaan jo aika lähellä oikeaa tavaraa. Jos käyt IKEAssa niin suosittelen nappaamaan pakkasesta näitä mukaan, maksaakohan jotain 1,99€/450g. Jos haluaa huijata/pakottaa/ohjailla vaikkapa puolisoa kasvisruokaan niin kannattaa kokeilla näitä. 9/10.

Vegan Butcher Bangers makkara:
Huomasin vasta kotiin tultua että kyseessä on soijamakkara ja en vielä yhtäkään soijamakkaraa ole syönyt josta olisin tykännyt. Maku oli kuitenkin ihan jees mutta arvasin että se hienoinen omituinen soijan maku tulee läpi ja pilasi melkein koko homman. Tuli syötyä pannulla paistettuna perunamuusin kanssa kaksi kappaletta näitä ettei mennyt hukkaan mutta en kyllä osta uudestaan. Pysyivät hyvin kasassa ja rakenne oli ihan jees. Todella kalliita. 5/10

Muu kasvisnakki:
Safkasin pannulla paistettuna uusien perunoiden ja lisukkeiden kanssa. Melko lähellä jo oikeaa nakkia mitä olen tähän mennessä maistanut, jos paistais kunnolla rasvassa ja laittais makkaraperunoihin niin saattais ehkä hyvällä tuurilla mennä läpi aitona tavarana. Rakenne hyvä ja löytyy ihan ok kuorikin. Ei sisällä soijaa! Hinta on jo ihan järkevällä tasolla. 8/10

Moving Mountains makkarat ja nakit
Tosi hyviä. Hyvä puoli on että nakeissa ei ole soijaa ja makkarassa vain vähän. Nakit on vähän erikoinen elämys kun niissä käytetty auringonkukkaa. Makkara menee hyvin esim. englantilaisessa aamiaisessa mutta vaatii vähän harjoittelua paistamiseen että tulee kuori ja sisus tuntuu kypsältä. Nakkeja käytän pelkästään makkaraperunoissa pilkottuna, ei ole niin hyvä kokonaisena. Rakenne näissä yllättävän hyvä. Hinta siedettävä. Makkara 8/10. Nakki 7/10.
 
Liittynyt
15.05.2021
Viestejä
32
Poutun Muu-sarja on kauttaaltaan paras korvikelihoista. Itse olen sekasyöjä, syön mitä tahansa kunhan se on hyvää tai vähintään ok ja erityisesti tykkään vaihtelusta. Tuosta sarjasta kaikki on ollut sellaisia että voisi ostaa toistamiseen. Eivät korvaa maultaan 1:1 mitään lihatuotetta, vaan sen sijaan tuovat hyviä vaihtoehtoja rinnalle.
 
Kokonaisuutena katsottuna omassa listassa nämä menee ykköspaikalle, tosin johtuen järkevästä hinnasta, maku jää pitkälle kakkoseksi Beyond Meatin makkaroille.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
...Jos haluaa huijata/pakottaa/ohjailla vaikkapa puolisoa kasvisruokaan niin kannattaa kokeilla näitä.
Tämä asenne! Miksi olisi hyväksyttävää huijata tai pakottaa ketään ruoka-asioissa yhtään mihinkään?

Olisiko hyväksyttävää vaikka opastaa käyttämään HK:n sinistä kasvismakkarakeitossa vedoten vaikka siihen, että jauhoinen rakenne ja keinotekoinen maku menee aivan täydestä kasvissyöjille? ...tai kuinka vegaanisen kaurajäädykkeen voi mainiosti korvata maitojäätelöllä? tai muita hyviä vinkkejä miten kasvissyöjää voi totuttaa eläintuotteisiin.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 943
Kyllähän kaikki pitää eheyttää. Lihansyöjät vegeiksi ja veget sekasyöjiksi.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 318
Tämä asenne! Miksi olisi hyväksyttävää huijata tai pakottaa ketään ruoka-asioissa yhtään mihinkään?

Olisiko hyväksyttävää vaikka opastaa käyttämään HK:n sinistä kasvismakkarakeitossa vedoten vaikka siihen, että jauhoinen rakenne ja keinotekoinen maku menee aivan täydestä kasvissyöjille? ...tai kuinka vegaanisen kaurajäädykkeen voi mainiosti korvata maitojäätelöllä? tai muita hyviä vinkkejä miten kasvissyöjää voi totuttaa eläintuotteisiin.
Tarkoitin tällä enemmänkin tilannetta tyyliin "Kokeileppa tota, osaisitko sanoa sokkona kumpaa on?". Ei kannata ottaa niin raskaasti näitä ruokajuttuja, syö vaan sitä mikä itselle maistuu parhaiten.
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
403
Olen mielenkiinnosta kokeillut:
Tummaa soijarouhetta
Vegejauhista
Nyhtökauraa

Ei noista oikeen mikään napannut.. Eikä siis ole mitään "ÄIÄT EI SYÄ KASVIKSIA, NIH!", "tein sopimuksen kanien kanssa.. kjehRÄH", ennakkoluuloja tai antipatiaa kasvisruokaa kohtaan.
Esim. kasvislasagne ja erinäiset sosekeitot toimivat oikein hyvin.
 
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
514

Suosittelen kokeilemaan hälsans kök tuotteita :hmm:. Esimerkiksi tuon lafkan "lihapullat" ovat oikein hyviä ja samoiten "sensational burger pihvit". Kaikki nuo löytyy pakkasesta ja siellä on monta muutakin vaihtoehtoa. Toki hintaa on se 4€ loota mutta on yhdessä sentää useammalle kuin yhdelle kertaa syötävää... Rouheet ja jauhikset pois ellei täydy olla vegaania (kelpaavatko nuo edes vegaaneille)? Valion mifut ovat esimerkiksi oikein hyviä jos haluaa korvata kanasuikaleet tai jauhelihat yms.

edit. Noi rouheet ja nyhtikset on lähinnä sellaista hättöä mitä kehtaa juuri ja juuri heittää esim wokkien sekaan lisukkeeksi.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 931
Söin noin 10min sitten ehkä karseinta lihakorviketta vai mitä onkaan.
Melkein pahvin makusta josta silti paistaa läpi jokin outo maku.
Suosittelen laihduttajalle. Iteltä jäi yli puolet syömättä.
 
Jep noi on pahoi, mutta esim. finduksen nyhtöherne & teriyaki bowl on oikein hyvä jos etsii valmisateriaa. Tuo lienee ainoa toimiva finduksen pakastesafka kasvissyöjille.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Poutun Muu-sarja on kauttaaltaan paras korvikelihoista. Itse olen sekasyöjä, syön mitä tahansa kunhan se on hyvää tai vähintään ok ja erityisesti tykkään vaihtelusta. Tuosta sarjasta kaikki on ollut sellaisia että voisi ostaa toistamiseen. Eivät korvaa maultaan 1:1 mitään lihatuotetta, vaan sen sijaan tuovat hyviä vaihtoehtoja rinnalle.
Ostin huvikseni kokeeksi Muu kasvisgrillettejä, ja arvosanaksi annan 1/5. Koostumus oli ihan ok, mutta maku oli kuin olisi äärettömän kuivaksi paistettua jauhelihaa liotettu supersokerisessa grillikastikkeessa. Puolikas meni alas ja loput roskiin. Ylipäätään jäi sellainen kuva, että pyrkimys olisi ollut nimenomaan korvata 1:1 Grillitassut, mutta homma epäonnistui hirvittävällä tavalla.
 
Oon huomannu että jos yritetään tehdä vähänkään monimutkaisempaa korviketta kuin lihapullia tai makkaraa/nakkeja niin todennäköisyys sille että tuote on aivan karsean makuinen on todella korkea. Hampurilaispihveistäkin Beyond Meat on ollu ainoa siedettävä ja viimeksi kun paistoin himassa niin piti pitää ikkunoita auki kaks tuntia että lähti se aivan saatanan oksettava haju pois.
 
  • Tykkää
Reactions: lcc
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Söin noin 10min sitten ehkä karseinta lihakorviketta vai mitä onkaan.
Melkein pahvin makusta josta silti paistaa läpi jokin outo maku.
Suosittelen laihduttajalle. Iteltä jäi yli puolet syömättä.
Kokeilin itsekin noita ja saman brändin vegepyöryköitä myös, kun tyrkyttivät cittarissa eurolla paketti. Omaan helposti miellytettävään makuun noi oli ihan ok 3/5. Tuohon hintaan ostaisin toistekin, normaalilla (riisto)hinnalla en näitä lihakorvikkeita yleensäkään ostele.

Vegaanista ruokavaliota syövänä pihinä täytyy sanoa, että jos palkokasvit ja tofu maistuu niin proteiininsa voi saada erittäin halvalla. Etnisistä kaupoista saa ison valikoiman erilaista kuivaa papua, linssiä, kikhernettä tyypillisesti jonkun verran halvemmalla kuin s- ja k-kaupoista. Tofua ja tempeä puolestaan saa ihan pilkkahintaan perusmarketteihin verrattuna.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
475
Mifun grillipihvit on ihan älyttömän hyviä. Niitä ei kyllä erottaisi normaalista jauhelihapihvistä ellei tietäisi. Ja nuohan ovat siis vegaanisia muista mifutuotteista poiketen. Noissa pihveissä on käytetty ainakin herneproteiinia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
574
Opiskeluaikoina aloin korvaamaan osan jauhelihasta soijarouheella säästön takia ja lopulta jätin jauhelihan pois kokonaan. Kasvisproteiinit esimerkiksi soijarouhe, härkäpapu ja herne vaativat kyllä totuttelua maun puolesta, mutta muutaman vuoden jälkeen huomasin, että pidän niiden mausta samalla tavalla kuin lihastakin.
Nykyään lihaa ei tule syötyä edes joka kuukausi. Tosin näin kesällä tulee grillattua nautaa, koska saan sitä vanhemmiltani. En ole mikään tiukka vegaani tai kasvissyöjä eli syön myös lihaa, jos kasvisruokaa ei ole tarjolla.
Yksi lempiruoistani on tämä linssilasgne: Linssilasagne | Vegaanihaaste
On maistunut kaikille vieraillekin. Vegaanisen juuston olen korvannut juustonmakuisella kaurakermalla ja ravintohiivahiutaleilla.
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
151
Söin noin 10min sitten ehkä karseinta lihakorviketta vai mitä onkaan.
Melkein pahvin makusta josta silti paistaa läpi jokin outo maku.
Suosittelen laihduttajalle. Iteltä jäi yli puolet syömättä.
Itse söin eilen näitä (saman valmistajan tuote) vege muussin kanssa ja oli todella hyvää. Joskus eurolla ostanut alennuksesta ja jäänyt pakkaseen.
 
Liittynyt
01.06.2021
Viestejä
215
En ole vegaani enkä edes kasvissyöjä, mutta lihaa ei tule syötyä kuin muutaman kerran vuodessa* + pizzan päällä salamin tai pepperonimakkaran muodossa ehkä kerran, pari kuukaudessa. Mutta tarkoitus on lisätä vegaaniruokaa arkeen ja pitää ihan vegaanisia päiviäkin ensi vuoden alusta lähtien - josko saisi kolesteroliarvot paremmalle tolalle ruokavaliolla.

Tein tätä tänään, varmaan viidettä kertaa. Aivan järisyttävän hyvää. Yhdestä satsista saan käytännössä 5-6 ateriaa vaikka ohje sanoo 4.

Mulla on useampaa laatua tuoreita chilejä pakkasessa ja tänään käytin tähän yhden Rocoto Montufarin ja yhden Berry Amarillon. Sitruunan sijasta mukaan meni limen mehua.

Sama ohje nettisivumuodossa:

* kalaa syön kyllä viikottain
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 318
Itse just tuli tehtyä tänää airfryerillä kikherneitä.

Pesin ensin säilykepurkillisen kikherneitä vedessä ja sen jälkeen pidin about 5min airfryerissä pienimmällä lämmöllä jotta kuivuivat kunnolla, sen jälkeen hieman oliiviöljyä sekaan ja keskiteholla niin kauan että ovat kunnolla rapeita. Sitten heti paistamisen jälkeen sipulijauhetta, valkosipulijauhetta ja suolaa mausteiksi ja naamariin.

Jos tekee mieli perunalastuja tms. niin olen nyt tehnyt näitä koska maistuu hiton hyviltä ja on tosi täyttäviä, oon välillä korvannut aterian näillä (kyllä olen tietoinen tarvittavasta kalorimäästä päivittäin).
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
151
En ole vegaani enkä edes kasvissyöjä, mutta lihaa ei tule syötyä kuin muutaman kerran vuodessa* + pizzan päällä salamin tai pepperonimakkaran muodossa ehkä kerran, pari kuukaudessa. Mutta tarkoitus on lisätä vegaaniruokaa arkeen ja pitää ihan vegaanisia päiviäkin ensi vuoden alusta lähtien - josko saisi kolesteroliarvot paremmalle tolalle ruokavaliolla.

Tein tätä tänään, varmaan viidettä kertaa. Aivan järisyttävän hyvää. Yhdestä satsista saan käytännössä 5-6 ateriaa vaikka ohje sanoo 4.
* kalaa syön kyllä viikottain
No jopas sattui, tein tänään saman naisen ohjeella tofu tikkamasalaa ja nan leipää :lol: Pitää tuotakin kokeilla jossain vaiheessa.
Itse aloin reilu viikko sitten testaan, että mitä olis elää vekaanisella ruualla pieniä poikkeuksia lukuunottamatta (jääkaapissa ja pakasteessa paljon kalaa, esim. silliä ja lohta, lisäksi sushia pakko saada silloin tällöin). Katsoo nyt jouluun asti. Vaatii kyllä että itse tekee paljon ruokaa, jotta saa terveellistä ja hyvää ruokaa. En tykkää siis mistään kasviskeitoista tai soseista.
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
151
Itse just tuli tehtyä tänää airfryerillä kikherneitä.

Pesin ensin säilykepurkillisen kikherneitä vedessä ja sen jälkeen pidin about 5min airfryerissä pienimmällä lämmöllä jotta kuivuivat kunnolla, sen jälkeen hieman oliiviöljyä sekaan ja keskiteholla niin kauan että ovat kunnolla rapeita. Sitten heti paistamisen jälkeen sipulijauhetta, valkosipulijauhetta ja suolaa mausteiksi ja naamariin.
Oliko hyvää? En omista airfryeria, niin tuleekos tolla hyvää jos haluaa terveellisiä kasviksia, eikä mitään ranskiksia? Joku päivä verkkokaupassa oli joku esittelemässä laitetta, myöhemmin tuli mieleen että miksei se tarjonnut mitään testi purtavaa. Nyt ei ole mitään hajua miten se eroaa pannulla tehdystä.
 
Ite sain joskus Stockmannille lahjakortin ja ostin tommosen ku en muuta keksiny. Kikherneet, falafelit ja kalat nyt tulee ekana mieleen jos ei puhuta mistään rasvapommeista. Esim. pakasteesta ostetut falafelit saa suht rapeiksi.

Itse käytän tota aika paljon siihen että teen viikonloppuisin mättöruokien korvikkeita, kun en kuitenkaan lopettanut lihansyöntiä sen takia että en tykkäisi lihasta. Esim. kaupassa myytävät kasvismakkarat on pääsääntöisesti ihan hirveän makuisia mutta kun tekee tossa airfryerillä niin että tulee oikein kunnon pinta ja rapeat reunat niin on erittäinkin syötäviä. Makkaraperunat onnistuu erittäin mainiosti puunhalaustuotteista.

Eli en oikein hirveästi tee mitään arkiruokaa.
 
Liittynyt
01.06.2021
Viestejä
215
No jopas sattui, tein tänään saman naisen ohjeella tofu tikkamasalaa ja nan leipää :lol: Pitää tuotakin kokeilla jossain vaiheessa.
Itse aloin reilu viikko sitten testaan, että mitä olis elää vekaanisella ruualla pieniä poikkeuksia lukuunottamatta (jääkaapissa ja pakasteessa paljon kalaa, esim. silliä ja lohta, lisäksi sushia pakko saada silloin tällöin). Katsoo nyt jouluun asti. Vaatii kyllä että itse tekee paljon ruokaa, jotta saa terveellistä ja hyvää ruokaa. En tykkää siis mistään kasviskeitoista tai soseista.
Hah, no sattuipas! :D

Minä olin useita vuosia sitten ihan vain kokeeksi kuukauden ajan TOSI tiukka vegaani (eli siinä missä "normaali" vegaani voisi syödä esim. Oreo-keksejä, minä en niitä syönyt, koska ne "saattavat sisältää maitojäämiä") ja se oli opettavainen kokemus. Tosiaan siinä pääsi sen totuuden äärelle, että hirveän paljon saa tehdä töitä sen eteen, että opiskelee ruoan sisällysluetteloita ja etsii uusia perusruokatarpeita kaappeihin, kun joka puolelle livahtaa maitoa tai kananmunaa tai muuta vastaavaa. Ja totta kai viinit ja muu alkoholi piti tarkistaa myös, joten aikaa tuohon sai alkuvaiheessa kyllä kulumaan. Ja samoin ruoanlaittoon meni normaalia enemmän aikaa, koska teki enemmän ruokaa alusta alkaen ja käytti vähemmän eineksiä ja puolivalmista sapuskaa. Asuin tuolloin suurkaupungissa ulkomailla, joten vegaanisia vaihtoehtoja oli kyllä Suomeen verrattuna tosi hyvin tarjolla kaupoissa - ja totta kai oli kiva myös käydä kokeilemassa vegaanisia ravintoloita ja kahviloita. Mitään hankaluuksia minulla ei tuon kuukauden aikana ollut, ja jos jotain oli tavanomaisesta syömisestä ikävä, niin juustoja. Vegaaniset juustot eivät tuolloin ainakaan olleet mitään kovin erikoisia.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 493
Viestejä
4 164 164
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom