Kasvisruoka ja lihan korvaaminen

Viestiketju alueella 'Ruoka & juoma' , aloittaja 459, 17.01.2018.

  1. 459

    459 Team SER

    Viestejä:
    373
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Täällä ei näemmä ole aiheesta mitään ketjua, joten tehdään sellainen. Tämä ketju olkoot pyhitetty kasvisruoille ja lihan korvaamiselle tai jatkamiselle liharuoissa. Jätetään vege vs. liha -moralisoinnit sikseen ja keskitytään ruokien maun, terveellisyyden ja kustannusten ruotimiseen.

    Olen viimeisten parin vuoden aikana pyrkinyt vähentämään lihankäyttöä ja korvaamaan lihaa kasviproteiinilähteillä ym. näkökulmat huomioiden. Ongelmina ovat olleet kasvispohjaisten tuotteiden korkea kilohinta. Nyhtökaurat ym. tuotteet ovat usein kilohinnaltaan hyvälaatuista ja vähärasvaista (max 10%) naudan jauhelihaa kalliimpia, joten niiden käyttämiselle ei oikein ole insentiiviä. Soijarouhe on halpaa ja sitä olen käyttänyt keitoissa ja kastikkeissa jauhelihan jatkeena mutta itsenäisenä se ei oikein maun puolesta toimi ja bonuksena tulee hajuhaittoja. Valmisruoista muutamia erilaisia lihankorvike"pihvejä" olen kokeillut, mutta kilohinta, maku ja koostumus ovat järjestään karseita. Poikkeuksena Mustapapupihvit 4 x 55 g joka on selvästi halvempaa ja koostumukseltaan/suutuntumaltaan lähellä hyvää jauhelihapihviä kuin muut kokeillut vaihtoehdot.

    Jos teillä on jotain hyviä ideoita kasvisruoiksi, jotka maistuvat vannoutuneelle lihansyöjälle ja joissa kustannukset pysyvät kurissa niin kertokaa ihmeessä.
     
  2. jos

    jos

    Viestejä:
    355
    Rekisteröitynyt:
    21.10.2016
    Itsellä ongelmana on se, että vatsa ei kestä papuja ja pähkinöihin on jonkinlaista allergiaa. Kasvisruoka jää melko yksipuoliseksi (juurekset ja kasvikset) ilman papuja, sillä suurin osa valmisteista perustuu papuihin. Olen useamman henkilön kasvisruokavaliokokeilun kuullut tössänneen vatsavaivoihin. Mitä muita kasvisruokavalioon soveltuvia tulee mieleen kuin edellämainitut?
     
  3. Karjala

    Karjala

    Viestejä:
    35
    Rekisteröitynyt:
    31.05.2017
    Mites seitan? Se on vehnää. Toki senkin kilohinta on korkeampi.
    Mutta siitä saa lihamurekkeen tyylistä ja kebabia
     
    jos tykkää tästä.
  4. Karjala

    Karjala

    Viestejä:
    35
    Rekisteröitynyt:
    31.05.2017
    Sen verran vielä tuosta seitanista, että se on vehnän gluteenia.
    Kilohintaakin saa alemmaksi, kun sitä voi tilailla vaikka ulkomaiden nettikaupasta.
    Seitan kuitenkin käsittelyvaiheessa joka tapauksessa kuumennetaan ( keitetään, paistetaan ), niin mahdolliset pöpöt kuolee.
    Itse en ole vielä Seitania maistanut, vaikka sitä saa vaikkapa monesta kebab-paikasta lihan tilalle.

    Seitan – Wikipedia

    Seitan

    Tossa enempi seitanista wikipedian sanoin ja reseptiä perään.
     
  5. Turhis

    Turhis

    Viestejä:
    7
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Ite korvannut jauhelihan aika pitkälti jauhiksella.
     
  6. j.l

    j.l

    Viestejä:
    75
    Rekisteröitynyt:
    19.11.2016
    Kasvisruokia on aina välillä tullut testailtua, mutta ne kokeilut ovat kaatuneet pidemmässä juoksussa yleensä siihen, että on todennut näiden kaikkien lihaa imitoivien tuotteiden olevan vain aika kehnoja. Osaltaan syynä varmaan ruuanlaittotaidot, mutta toisaalta ihan puhtaasti niiden makukin, maustamisyrityksistä huolimatta. Nyttemmin on tajunnut, että ainakin omalla kohdalla ei toimi vaan se, että lihaa yrittää pakonomaisesti imitoida jollain korvaavalla tuotteella. Jätän siis kaikenlaiset nyhtökaurat yms. suosiolla hyllyyn ja sen sijaan aterian täyttävä osuus tulee oikein valituista vihanneksista. Tähän erityisen hyvin sopivia ovat mm. parsakaali, kukkakaali, porkkana ja paprika, mikä on sellainen suosikkicombo omalla kohdalla. Ja ei muuten ole kallista.

    Esimerkiksi helpon, maistuvan ja tosi ruokaisan pastakastikkeen saa aikaan silppuamalla noita reilun satsin pannulle useamman valkosipulikynnen, suolan ja pippurin kera, ja paistamalla niitä oliiviöljyssä viitisen minuuttia. Sitten joko itse tehty tai kaupasta mieluisa valmis pastakastike joukkoon ja hauduttelee tuota sen 15-20 min pienellä liekillä. Ja tämän ohella pasta kypsäksi ja eikun syömään. Ja vastaavasti pastakastikkeen voi korvata hyvin kookosmaidolla, johon mausteeksi inkivääriä ja garam masalaa, mistä saa maukkaan curryn (tämän voi myös tietysti tehdä kymmenellä muulla maustecombolla). Tähän sopii hyvin tofu vielä lisukkeeksi kastikkeen sekaan, kuten moneen aasialaistyyliseen ruokaan.

    Sen on nyt huomannut, että monet aiemmat liharuuat tekee nyt aivan mielellään kasvisvariaationa, ihan makujenkin puolesta. Ensin pitää vain miettiä, että mikä yhdistelmä toimii. En silti ole mikään ideologinen kasvissyöjä, mutta tämä kehitys on ollut ehdottomasti positiivista monella osa-alueella.
     
    Rokkijani tykkää tästä.
  7. valurauta

    valurauta

    Viestejä:
    658
    Rekisteröitynyt:
    29.12.2016
    Mitäpä jos ajattelisi koko kasvisruuan käsitteen vähän toisin? Yleensähän liharuuassakin on jotain kasvispohjaista lisuketta. Miksipä ruuan fokuksena ei voisi olla joku kasvis, ja lisukkeina jotain lihaa.

    Esimerkiksi saksalainen lehtikaali Holsteinin tapaan (Grünkohl Holsteiner Art) edustaa tällaista ajattelua. Ruuassa lehtikaalin lisukkeena tarjotaan esim. possun kassleria, pitkään omassa rasvassaan haudutettua possun poskea ja mehukasta makkaraa, vähän paikan tavoista riippuen. Tähän tapaan:
    [​IMG]
    Grünkohl Holsteiner Art

    Luulisi tällaisen vegeaterian maistuvan raavaallekin lihansyöjälle?
     
  8. BaTTman

    BaTTman

    Viestejä:
    406
    Rekisteröitynyt:
    08.11.2016
    Itse ostin kaverin suosituksesta quornia: Mistä ostaa Quornia, miten se tehdään ja. En tosin vielä ole kerinnyt kokeilemaan.
    Mutta heillä kauniimpi osapuoli on kasvissyöjä, ja tuosta tulee huhupuheiden mukaan esim. hyvä pastakastike.
     
  9. Humanoid

    Humanoid

    Viestejä:
    228
    Rekisteröitynyt:
    28.10.2016
    Valmiiden tuotteiden lisäksi suosittelen opettelemaan muutaman perusruuan tofua ja kikherneitä käyttämällä. Esimerkiksi kylmäsavutofusta saa loistavan pyttipannun. Kikherneet voi lisätä vaikkapa perunoiden ja intialaistyylisen pinaattikastikkeen sekaan. Toimii :)
     
    Karjala tykkää tästä.
  10. arcane

    arcane

    Viestejä:
    474
    Rekisteröitynyt:
    23.10.2016
    Koska en osaa olla täysin kasvisruokailija, nämä kaikenlaiset lihakorvikkeet ovat tulleet tarpeeseen ja käytännössä kaikki on kokeiltu läpi vähintään kertaalleen. Pitäisi vaan löytää pätevämpiä reseptejä, koska esim. nyhtökaurasta saisi varmasti paljon parempaa kuin se jotenkin tunkkaisen makuinen "nyhtökaurabolognese", jota kokeilin.

    Toiseen topiciin kirjoitinkin jo Quorn-kastikkeen ohjeeni: Quorn-ohje

    Minusta Quorn on lihakorvikkeista selvästi paras, mutta toisaalta sidosaineena on kananmuna, joten täysin vegaaneille sekään ei sovi. Quornia saa aika monessa muodossa (ja myös mm. pakaste lasagnena), mutta itse olen käyttänyt vain kuutioita. Ne ovat toimineet semihyvin kanan korvikkeena. Esimerkiksi fajitamaustettuina menevät vähän kuin kanatortilloina, ja toisaalta olen tehnyt pari kertaa oikein hyvää vegepizzaa tehden bbq-maustettuja herkkusieniä ja aika reilulla käydellä grillimaustettuja quorn-paloja, koska yritin apinoida jonkinlaista bbq-kana pizzaa.

    Apetit myy pakasteena myös "kasvisjauhispihvejä", eli herneproteiinista valmistettuja pihvejä. En niitä ehkä sellaisenaan söisi, mutta yleensä kotona syön burgerit nimenomaan kasvisjauhespihveillä ja Jessen savuchilimajoneesilla. Eihän sitä rakennetta voi verrata kunnon burgeripihviin, mutta toimii silti mielestäni hyvin ja hyvän sämpylän ja täytteet valitessaan saa mielestäni runsaasti parempaa burgeria kuin ottamalla jotain einestiskin burgereita.

    En oikein aiemminkaan syönyt kaupan einestiskiltä mitään, koska mielestäni vähävaivaiset hyvät ruuat löytyivät nimenomaan pakastealtaalta. Tämä pitää sikäli paikkaansa edelleen, että sieltä löytyy myös nykyään ainakin ihan maukasta feikkilihapizzaa (Veggie Pizza Spicy Treat) ja ihan pätevä falafel-annos (Falafel Marrakech).

    Yksi nykyisistä suosikkiruuistani, Parsakaaliriisi , käyttää myös huomattavan pienen määrän lihaa, koska yleensä yhdelle syöjälle riittää siivu tai max. puoltoista ilmakuivattuakinkkua, joka tuo ruokaan sen kaipaamaa suolaisuutta ja vielä yhden rapsakan elementin. En ole keksinyt enkä toisaalta yrittänyt korvata sitä muulla.

    Toinen mistä en osaa päästää irti on liha leivänpäällisenä. Olen tässä kokeillut seitanleikkeet ja vastaavat korvikkeet, mutta ne eivät vastaa lainkaan sitä mitä toivoisin. Avokadon kanssa ne toimivat jotenkin paremmin yhteen, mutta avokadojakaan en jatkuvasti jaksa kantaa ja säätää leivänpäällisiksi (varsinkin kun se rusehtuu niin nopeasti ja pitäisi aina huolehtia säilömisestä, jos ei käytä kerralla koko avokadoa). Olen toistaiseksi tyytynyt ostamaan leivän päälle yhä lähinnä meetwurstia. Silloin kun pystyn ja muistan, sen pyrin hankkimaan luomuna.

    Vaikeata on ollut päästä täysin kasvisintoiluun, ja eritysesti työlounailla syön pääosin yhä lihavaihtoehtoja. Linjastoruokailussa olen edes pyrkinyt vähentämään lihan osuutta ja ottamaan enemmän kasvisvaihtoehtoja, mutta tuntuu olevan niin, että jos haluaa syödä kasvisruokaa eikä halua tyytyä salaatteihin, niin on tarkemmin katsottava että menee enemmän kasvisruokiin vihkiytyneisiin lounasravintoloihin, koska muuten vaihtoehdot ovat vähäisiä tai todella tympeän makuisia...
     
  11. j1m2

    j1m2

    Viestejä:
    308
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Olen aina ihmetellyt kasvissyöjien intoa lihankorvikkeisiin,eikö voi keskittyä kasviksiin itsessään,luulisi noista löytyvän tarpeeksi vaihtoehtoja ilmankin?
     
    mölyä, iNdo, kekkeruusi ja 1 muu käyttäjä tykkää tästä.
  12. Humanoid

    Humanoid

    Viestejä:
    228
    Rekisteröitynyt:
    28.10.2016
    Etenkin ruisleivän päälle suosittelen kokeilemaan Jalotofun kylmäsavutofua. Leikkaat veitsellä ohuet siivut ja käytät niitä kuten leikkeleitä.

    Toki voi, ja parempaa ruokaa niin saakin, kun ei käytä mitään valmista. Yhtä lailla kasvissyöjätkin kaipaavat välillä jotain helppoa, jolloin lihankorvikkeet ovat hyvä valinta. Ne toimivat myös matalampana kynnyksenä kasvissyönnin aloittamiseen tai kokeiluun. Monilla ei riitä mielenkiinto hypätä samantien tekemään täysin erilaista ruokaa jollaisen valmistamiseen ei ole tottunut. Lopputulokset kun voivat olla aika.. kuraa, varsinkin ensimmäisillä kerroilla.
     
  13. Pertti Kosunen

    Pertti Kosunen Basic Input/Output System

    Viestejä:
    2 553
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Nuo Finduksen falafellit ei ole parhaasta päästä, kannattaa käydä testaamassa jossain paikallissa kebab tms. ravintolassa jossa tekevät nuo rasvakeittimellä. Jos noista tykkää, niin voi opetella tekemään itse, pannulla tai uunissakin saa ihan hyviä.

    Falafel parempaa pakastealtaasta kuin jauheseoksena

    Muilta merkeiltä löytyy parempia pakasteena.
     
  14. arcane

    arcane

    Viestejä:
    474
    Rekisteröitynyt:
    23.10.2016
    Joo, eihän nuo mitään ole siihen verrattuna, että käy vaikkapa Fafasissa syömässä. Se vaan ei ollut pointti. Lähinnä pointti oli, että löytänyt ainakin yhden ihan kelvollisen valmispakasteen syötäväksi, jos haluaa nopeasti laitettavaa kasvisateriaa vaikka evääksi. Lihatuotteissa vastaavat ovat sitten kaikenlaiset Thai kuutiot - tottakai se on parempaa kun käy ravintolassa syömässä sen kanacurryn tai tekee itse, eikä iske pakasteesta mikroon.

    Pelkät pakastefalafelit siis eivät ole vaihtoehto, koska eivät ole itsekseen koko ateria.

    Koska ikänsä lihaa syömällä on vaikea siirtyä suoraan kasviksiin itsessään, tai ehkä toisinaan vaan tekee mieli lihamaista rakennetta? Ainakin minulle lihansyönnin vähentämisen perustelu ei ole "liha on pahaa", vaan eettisyys, ympäristövalinnat ja toisaalta myös ruoan monipuolistaminen. Tätä hyppyä suoraan syvään päähän nuo lihakorvikkeet helpottavat aika runsaasti, ja toisaalta osa niistä on oikeasti varsin hyviäkin ihan omana itsenään.

    Kysymystä voi ajatella monella tapaa. Periaatteessa lihakorvikkeet ovat yksi mahdollisuus syödä lihamaista rakennetta syömättä itse lihaa. Toisaalta lihakorvikkeiden suosion voi ajatella esimerkiksi nikotiinipurkan tapaisena apuna. Eikös olisi paljon helpompaa vain lopettaa se tupakointi kertalaakista, kuin pureskella jotain purkkaa joka ei alkuunkaan muistuta pienten hermosauhujen ottamista? Vaikkei lihassa nyt varsinaisesti ole mitään addiktoivaa ainesosaa, niin tiettyihin makuihin jää helposti koukkuun. Vanhoja tottumuksia on kuitenkin aika vaikea muuttaa kertaheitolla. Minusta lihakorvikkeet ja vaihtoehtoiset proteiinilähteet ovat ihan tervetullut uudistus.
     
    Humanoid tykkää tästä.
  15. Pertti Kosunen

    Pertti Kosunen Basic Input/Output System

    Viestejä:
    2 553
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Meinasin topicin hengessä, että kannattaa testata nuo falafellit, jos ei ole jo tuttuja, niitä voi käyttää monella tavalla kebab/kana/liha jne. sijaan. Fafa's falafel & hummus pita vaikka onkin hyvä esimerkki, itse teen usein vähän vastaavia kotona (toisinaan myös halloumilla, fetalla tai kanalla).

    Finduksen falafel nimellä myytävät kasvispyörykät on ihan ok minustakin, mutta ei maistu ja tunnu falafellille joten ne voi antaa väärän kuvan lajista.
     
  16. kekkeruusi

    kekkeruusi

    Viestejä:
    3 645
    Rekisteröitynyt:
    02.11.2016
    Itse en ole kasvissyöjä, enkä edes harkitse sellaiseksi ryhtymistä, mutta sanoisin että paras vaihtoehto on ihan vaan opetella kokkaamaan itse. Tutustua raaka-aineisiin ja niiden käyttötapoihin jne. Sillä sitä parasta saa, oli sitten kasvissyöjä tai sekasyöjä. Jonkin verran se vaatii vaivaa ja opettelua, mutta lopputulos on sen arvoista. Ei tarvitse turvautua liiaksi kaupan valmisteisiin ym. Enimmäkseen minäkin kasvispohjaista ravintoa syön, tietenkin, ja sillä osa-alueella on eniten liikkumavaraa eri ideoille. Liha on lihaa ja kala on kalaa, ei niille enimmäkseen ihmeitä voi tehdä muuta kuin maustaa ja kypsentää. Eniten vaihtelua saa nimenomaan kasviksilla ja niihin pohjautuvalla kokkauksella.
     
  17. Nathorr

    Nathorr

    Viestejä:
    107
    Rekisteröitynyt:
    21.10.2016
    Hyvin sanottu. Olen huomannut, että mulla on jonkin verran kevyempi ja virkeämpi olo, kun syön vähemmän lihaa ja enemmän kasviksia. Olen yrittänyt tietoisesti vähentää lihan määrää, mutta hyvästä pihvistä en aio jatkossakaan kieltäytyä. Näen sen haasteena, kun monet uudet kasvisruokainnovaatiot yrittävät nimenomaan korvata lihaa jossakin ruoka-annoksessa, jossa se liha on pääasia. Olen ennemmin kiinnostunut puhtaasti kasvisruokaresepteistä, jossa tietoisesti syödään kasvisruokaa, eikä jauhelihalta näyttävää, tuntuvaa ja vähän maistuvaa kasvismössöä.

    Olen sen oppinut, että kasvisruokia tulee maustaa huomattavasti voimakkaammin kuin liharuokia. Tämä ei minua haittaa, sillä pidän mausteisesta ruuasta ja yritänkin ottaa paljon vaikutteita Aasiasta niin maustamisen kuin kasvisten käytön suhteen.
     
  18. Raskolnikov

    Raskolnikov

    Viestejä:
    238
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Olen itse tykännyt pitää homman melko simppelinä, enkä ole lähtenyt noihin härkiksiin ja nyhtiksiin. Yleensä teen ison kattilallisen sellaista kasvispataa mihin laitan linssejä (punaisia tai vihreitä), sen lisäksi tofua. Sekaan sitten kaikenlaisia kasviksia, mitä mieleen vaan juolahtaa. Useimmiten: lehtikaalia, parsakaalia, kukkakaalia, porkkanaa, bataattia ja paprikaa. Mausteita ja yrttejä sekaan. Siihen kylkeen sitten joku lisäke, yleensä täysjyväriisiä. Helppo ja nopea tehdä, sekä terveellistä.
     
  19. kekkeruusi

    kekkeruusi

    Viestejä:
    3 645
    Rekisteröitynyt:
    02.11.2016
    Kuulostaa hyvältä pohjalta. Kannattaa lisätä ehkä esim. sieniä, papuja, pähkinöitä ym. Kokeile. :tup:

    Paljolti samaa kamaa tulee syötyä itsekin, mutta lihan tai kalan kera. Eri tavoilla.
     
    Raskolnikov tykkää tästä.
  20. mölyä

    mölyä

    Viestejä:
    213
    Rekisteröitynyt:
    30.10.2016
    Falafel on kyllä parhaimmasta päästä kasvisruokia niin tuntumansa, saatavuutensa kuin suosionsakin perusteella. Mutta nuo aloituspostauksessa mainitut Mustapapupihvit 4 x 55 g on puolestaan yksi parhaimmista valmisruokatuotteista, en itsekään ymmärrä että miksi sitä lihaa pitäisi niin tarkasti imitoida.

    Tietty sillä pääsee helpolla korvaamaan lihatuotteita (esim. jauheliha-> soijarouhe, nakki->soijanakki, possunsuikaleet -> härkis/nyhtis) mutta tosiaan itse kasviksia kokkailemalla saa parhaan lopputuloksen. Härkistä ja nyhtistä tulee ihan säännöllisesti ostettuakin, varsinkin jos laiskottaa eikä ruoanlaitto maistu, tai haluaa käyttää puolivalmisteita. Tex-mex ruoassa ja esim. burritoissa härkis on mielestäni jauhelihaa tai kanaa parempi vaihtoehto. Ollaan vaimon kanssa myös vastikään bongattu Härkis® Kofta PYÖRYKKÄ - Versofood.fi jotka on todella hyvän makuisia ja tekstuuriltaan varsin hyväntuntuisia.

    Pidemmän päälle vaan tuo kasvisruoan yleistyminen omassa ruoanlaitossa vaatisi sen että sitä innostuisi kokkaamaan aktiivisemmin, ja jotenkin tällä hetkellä on tullut taas pitäydyttyä liharuoissa niiden tuttuuden ja helppouden vuoksi. Harmi, sillä kasvisruoka saa aikaan erittäin hyvän ja kevyen olon, epäitsekkäistä hyödyistä puhumattakaan.
     
  21. j.l

    j.l

    Viestejä:
    75
    Rekisteröitynyt:
    19.11.2016
    Näissä kasvisruokakokeiluissa on ollut se hyvä juttu, että nyt teen huomattavasti useammin ruuan itse tuoreista raaka-aineista lähtien. On jopa mennyt homma siihen, että aiemmin kun söin aina töissä lounaan ravintolassa, niin nyt on tullut jo otettua omaa evästä mukaan, koska sapuskaa tulee tehtyä suurempia annoksia kerralla. Tässä perhana säästää rahaakin kaiken kukkuraksi vielä.
     
    peepo, Humanoid ja kekkeruusi tykkäävät tästä.
  22. Fightinglove

    Fightinglove

    Viestejä:
    1 118
    Rekisteröitynyt:
    28.10.2016
    En ole aktiivisesti etsinyt mitään liharuuan korvikkeita, mutta huomannut, että jostain syystä ravinnosta on nykyään 90% ns. kasvisruokaa. Ei ole muita ns. estoja lihan suhteen kuin punainen liha, jota välttelen ihan muista syistä. Lähinnä vituttaa tuo, että nyt yritetään oikein tunkea kaikille kasvispohjaisia "lihankorvikkeita" miksi sen pitäisi olla lihankorvike, eikö voi olla vaan ruokaaine muiden joukossa? Kaikissa noissa uusissa tuotteissa on myös yleensä mukana helvetisti suolaa, osaan lisätä itse jos tarvitsen. "Buumit" on perseestä! :mad:
     
    kekkeruusi tykkää tästä.
  23. Nathorr

    Nathorr

    Viestejä:
    107
    Rekisteröitynyt:
    21.10.2016
    Postataanpa tänne erinomaiseksi havaittu resepti: Lehtikaali-kikhernekeitto | Reseptit

    Mulle lehtikaali oli uusi tuttavuus ja täytyy sanoa, että räjäytti kyllä pankin. Tuohan on aivan älyttömän hyvää. Lisäksi tuo oli yksi parhaista keitoista mitä olen maistanut. Suosittelen kokeilemaan!
     
  24. peepo

    peepo BANNATTU BANNED

    Viestejä:
    162
    Rekisteröitynyt:
    20.01.2018
    Esim. tortilloihin härkis mielestäni parempi täyte kuin jauheliha.Itse teen sörsselin niin, että reippaasti öljyä pannulle, tomaattimurska ja pussi maggin chili con carnea, sekoittelee ja lopuksi härkis. Tuo sama sörsseli on hyvä täyte tacoihin kun härkiksen korvaa tummalla soijarouheella.
     
  25. peepo

    peepo BANNATTU BANNED

    Viestejä:
    162
    Rekisteröitynyt:
    20.01.2018
    Falafelit kannattaa ostaa mamujen kaupoista, vaikka niitä muuten vierastaisikin. Lisäksi siellä on sitä hyvää turkkilaista fetajuuston tapaista 750g tölkeissä(mikä toki ei ole kasvisruokaa), mikä on hyvää falafelin kanssa, lisukkeena vaikka oliiveja, kurkkua ja valkosipulikastiketta.
     
  26. Pertti Kosunen

    Pertti Kosunen Basic Input/Output System

    Viestejä:
    2 553
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Mm. hummus, vaalea tahini pelkältään tai joku tahini-pohjainen kastike Googlesta sopii myös hyvin dippailuun. (Fafa'sissa saa tuota vaaleaa tahinia lisuke-falafellien mukaan.)
     
  27. peepo

    peepo BANNATTU BANNED

    Viestejä:
    162
    Rekisteröitynyt:
    20.01.2018
    Tahini on hyvää.
     
  28. Antti Alien

    Antti Alien

    Viestejä:
    389
    Rekisteröitynyt:
    05.11.2016
    Mifua ei näemmä oltu vielä mainittu. Kokeilin tortillan täytteeksi Meksikon pippuri -raetta ja heitin taco-mausteseosta päälle. Toimi erittäin hyvin ainakin näin raejuuston ja fetan ystävälle. Paistaessa haju oli kyllä melkoinen, mutta maussa ja rakenteessa ei ollut valittamista.

    Työpaikan lähiravintolassa oli jonakin päivänä mustapapupihvejä ja ne kyllä yllättivät positiivisesti. Kasvispihvimäinen maku, mutta ei niin makea kuin sellainen perus porkkanaraasteviritys, ja rakenne oli kiinteämpänä selvästi tavallista kasvispihviä miellyttävämpi.
     
  29. iNdo

    iNdo

    Viestejä:
    433
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Varmaan koska raejuusto on raejuustoa vaikka siihen laittaisi vähän maustetta sekaan ja uuden nimen pakettiin (ja kymmenen kilohintaan).
     
  30. hsalonen

    hsalonen

    Viestejä:
    4 541
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Noista eineksistä muuten ainoastaan HK:n Samirin Falafelit on hyviä. Muut maistuu teollisilta tai pahoilta.

    --

    Kun koetin kasvisruokavaliota , niin paikallisessa nepalilaisessa lihaa oli korvattu tuorejuustolla, tofulla tai leipäjuustolla. Niitä kannattaa miettiä.

    En kyllä suosittele nepalilaisessa syömistä, jos on kasvisruokavaliolla painonhallinnan takia. Siellä on liian hyvää ja rasvaista ruokaa :)

    --

    Tofu on aika mautonta, quorn on teennäistä ja tulee fiilis, että syö jotain lisäainetta. Soija on kanssa vähän kuin jonkun korvike. Ainoastaan pavuissa on semmoinen hyvä, erilainen maku.

    Jos ei vastusta maitotuotteita (koska lehmä on eläin), niin myös voi syödä kylmän rahkan illalla. Niitä saa proteenipitoisena ja päivän protskut voi saada sieltä.
     
  31. Antti Alien

    Antti Alien

    Viestejä:
    389
    Rekisteröitynyt:
    05.11.2016
    En kyllä ole kokeillut, mutta veikkaisin raejuuston kestävän melko heikosti kuumennusta :think:
     
  32. pinppi

    pinppi

    Viestejä:
    20
    Rekisteröitynyt:
    16.05.2017
    Kasvissyöjänähän oleminen on yksi maailman helpoimmista asioista. Perunat + keittovihannekset- ja juurekset + jauheliha = jauhelihakeitto. Ei se vaadi mitään muuta kuin hiukan luovuutta, että tuosta(kin) ruoasta saa kasvissyöjälle kelpaavan perussafkan. Heittää sinne keittokattilaan sen jauhelihan sijaan lisää vaikka kasviksia, papuja(minun mielestäni sopii hyvin), soijarouheita tai vastaavia tuotteita mitä nykyisin löytääkään ja uskaltaa kokeilla. Omasta mielestä paras vaihtoehto on, että omien mieltymyksien mukaan lisää erilaisia kasviksia keiton sekaan ja that's it. Sama sääntö pätee vaikka pastakastikkeellekin, eli käyttää luovuutta ja heittää sinne pannulle lihan sijaan vaikka pakkasesta wok-pussin. Itse olen huomannut, että välillä ihmiset etsivät ja haluavat tottumuksesta sen lihaa muistuttavan pienehkön elementin sinne ruokaan vaikka väkisin.

    Nykyisin myös tarkistamalla kaupan pakkaset ja kylmähyllyt löytää pirusti erilaisia ja hyviäkin vaihtoehtoja. Löytyy aivan syötäviä vege/vegaanipitsoja, on kasvispihvejä, kasvispyöryköitä, falafelejä. Suosittelen kaikkia kokeilemaan lidlin kylmähyllyiltä löytyviä myveggie soijapalloja ja pihvejä, on meinaan omaan makuun aika hyviä ja luulisi että kelpaa vaikka lihaakin syöville, varsinkin jos etsii sitä koostumusta. Yksi nopea laiskan ihmisen ruoka on myös pakkasesta grillikasvikset tai wok-vihannekset pannulle ja päälle loraus sweet chili kastiketta.
     
    Humanoid ja Raskolnikov tykkäävät tästä.
  33. Raskolnikov

    Raskolnikov

    Viestejä:
    238
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Tästä vahvasti samaa mieltä. Pidän kovasti nepalilaisesta ja intialaisesta ruoasta, mutta noi on todella runsaskalorisia ruokia, koska voita ja kermaa käytetään niin paljon, ja sehän sitä makua antaa.


    [​IMG]

    Lidlin valikoimaan tullut tällainen uutuustuote. 1,69€ / 200g. Hyväksi todettu. Myös "smoked"-versio oli saatavilla, mutta sitä en ole testannut.
     
  34. kekkeruusi

    kekkeruusi

    Viestejä:
    3 645
    Rekisteröitynyt:
    02.11.2016
    Muistaakseni kestää aika hyvin. Ei satu olemaan mikään normijuusto, nimestä huolimatta.
     
  35. Antti Alien

    Antti Alien

    Viestejä:
    389
    Rekisteröitynyt:
    05.11.2016
    Onneksi joku muu on jo kokeillut, niin ei itse joudu tiskaushommiin:


    [ Vain rekisteröityneet käyttäjät näkevät Spoiler-tagin sisällön. Rekisteröidy foorumille... ]
     
  36. Good

    Good Premium-jäsen

    Viestejä:
    1 002
    Rekisteröitynyt:
    23.03.2017
    Silleensä tehny viime viikkoina, että laittanu ikään kuin ruokaympyrän mukaisesti puolet lautasesta kasviksia ja puolet lihaa, nuudelia, pastaa tai riisiä.
     
    oisqi ja MrFoxZet tykkäävät tästä.