Sen verran ammattilaisia näyttää olevan paikalla, että rohkenisin kysyä erästä ongelmaa, jonka kohtasin yrittäessäni opettaa tulevaa perijääni, siis lastani, kyseiseen harrastukseen tänään. Aiempi ongintakeikkani on hyvin monen vuoden (vuosikymmenten) takaa veneestä järvellä, kun isä hoiti tekniset seikat ja minulle riitti pitää kiinni onkivavasta. Mato-onki silloinkin se oli.
Nyt ongimme rannalta käsin tänään. Hankin kaksimetrisen ongen, siiman lyhensin ongen mittaiseksi (oliko järkevää) koska muuten se ei ehtint edes rannalle asti joutumatta aivan mahdottomaan solmuun, jota en saanut enää avattua. Ostimme Tokmannilta 50 kappaletta kastematoja elävinä purkissa, ja sitten etsin järven, jossa voi onkia rannasta käsin ilman, ilman venettä.
Löysin mielestäni hyvän sijainnin, ja se oli ilmeisen hyvä, sillä koukussa nyki jatkuvasti ja useita ahvenia saatiin nostettua jopa vedenpinnan yläpuolelle asti. Ne olivat kaikki ahvenia, sen verran ehdin huomata ja ymmärtää. Kun koukkuun laittoi madon, ja piilotti koukun kärjen madon sisään, niin heti ne nykivät. Paikka oli ilmeisesti "ok".
Ydinongelmana oli jokaisen ahvenan karkaaminen koukusta ennen kuin sen rannalle nostettua sai. Yksi irtosi veden alla, toinen veden päällä, kaikki ne silti irtosivat. Koukku oli se kalliimpi tokmannin peruskohon koukku (ei Väinö-merkkinen), uusi ja (verihaavoistani päätellen) ylen tarttuva itsessään. Oletan siis, että ongelma oli siinä tekniikassa, jota teimme sen jälkeen, kun kala oli maistanut matoa ja jäänyt osittain kiinni koukkuun. Siis tässä ylösvetotekniikassa.
Onko olemassa joitain suosituksia, millä tavoin mato-onki nostetaan järvestä ylös silloin, kun ahven on jäänyt kiinni, muttei riittävän kiinni, etteikö vielä hyppäisi siitä irti?
Melkein olisin toivonut, että mainitulla kalapaikalla olisi ollut edes jokunen särki, sillä vanhastaan muistan, että ne jäivät koukkuun ja syvälle sen söivätkin eikä ylösnostotavalla ollut väliä. Mutta nyt oli ihan pelkkää ahventa. Normaalia ahventa. Kaksi tuntia näykkivät, kymmenisen matoa söivät, noin viisi kertaa saatiin nostettua veden päälle mutta pääsivät takaisin veteen ennen rantaan saamista. Veden alla vetivät koukkua useamman tusinan kertaa. Kun vähän vapaa vetäisi, niin irti oli jo.
Onko neuvoja vast-alkajalle saada ahven pysymään kiinni mato-onkeen sen jo ollessa veden alla osittain kiinni koukussa l. millä tavoin onkea kannattaa liikuttaa, jotta koukku ei irtoa vaan päinvastoin, ja että tällainen ahven vielä pysyisi siinä sen vedestä rantaan nostamisen ajan?
Olisi muutakin kysyttävää, kuten miksi kohossa on kaksi lyijypainoa (molemmat vielä kohon alapuolella), onko niiden sijoittelulla jotain väliä. Lapsuuden ongissani oli yksi paino, ja sen tarkoituksen ymmärrän, mutta miksi nyt on kaksi? Onko hyvä, että vapa ja siima leikataan suunnilleen vavan mittaan? Vai miten muuten sen saa sotkematta kuljetettua järveltä kotiin? Ennen kiersin sen ongen ympäri, mutta eihän se onnistu kokoon painettavalla ongella, rupee siinä jotain kiertelemään..
Perkaaminen olisi sitten ihan toinen kysymys. En ole koskaan perannut, kyllä isä sitä olisi opettanut 1980-luvulla, mutta laiskana en jaksanut opetella. Sen tiedän, että ahvenelle tehdään vatsaan viilto, ja että sitä pitää poistaa jokin myrkyllinen sisäelin - oliko sappi-joku...? - jos tulella paistaa kepin nokassa, niin ilmeisesti se on aika sama, onko siinä pää tallessa, sitähän ei ole pakko syödä kuitenkaan. Mutta mitkä lienevät ns ns. pakolliset osat (ahvenen osalta) jotta sen voi syödä paistettuna siten kuin paistettu ahven nyt yleensä syödään?
Huom. Ensisijaisesti toivon vastauksia tuohon ahvenen ylösnosto-ongelmaan. Perkaamisjuttu tulee ongelmaksi vasta sen jälkeen, jos löydettäisiin edes karkaamaton ahven jonka perata.
Sää ja paikka olivat tosiaan otollliset. Opin myös että ruoka-aika oli yllättävän tarkkaan iltaseittemän jälkeen (ei vielä ihan seitsemältä) ja loppui puoli kymmeneen mennessä. Sillä välillä nyki samantien kun uutta syöttiä veteen heitti, sitä ennen ei nykinyt, ja ennen iltakymmentä loppui taas kuin seinään. Tämän tiedon ymmärtäminen sentään helpottaa tulevia eksperimenttejä luonnollisesti.
Tuossapa Kalevasta juttu koskien onkimista.
"Onginta oikeasti on aivan jotakin muuta kuin vanha rottinkivapa ja iso punavalkoinen koho" – lue oululaisen konkarikalastajan vinkit onkimiseen
Kun laitat syötin koukkuun, koukun kärjen pitää näkyä. Kesä kalassa -juttusarja pureutuu onkimiseen.
Pasi Klemettilä
8
23.06.2021 14:00
Juha Syvärisen mukaan taajamissa esimerkiksi laiturit ovat hyviä onkimispaikkoja.
KUVA: JARMO KONTIAINEN
Onkiminen on helppo ja halpa tapa aloittaa kalastusharrastus. Kympillä saa jo vavan ja onkilaitteen, jolla harrastuksessa pääsee hyvin alkuun. Lupia ei yleensä tarvita.
Onkimista voi harrastaa paitsi mukavaksi ajankuluksi myös hyvinkin harrastuneesti ja vakavasti.
Oululainen Juha Syvärinen on Pohjois-Pohjanmaan Vapaa-ajan kalastajapiirin kilpailujaoston puheenjohtaja, joka järjestää paljon onkikilpailuja.
Hän pitää kaikkia onkimisen muotoja mukavina.
Lapset pääsevät alkuun millä tahansa onkilaitteella ja vavalla, mutta iän karttuessa kalastajan kunnianhimo monesti kasvaa.
Syvärisen mielestä panostus parempiin välineisiin kannattaa, sillä todennäköisyys saaliin saamiseen kasvaa. Ja varusteita löytyy onkimiseenkin moneen lähtöön.
– Tämä on välineurheilua. Onginta oikeasti on aivan jotakin muuta kuin vanha rottinkivapa ja iso punavalkoinen koho.
Pullea punavalkoinen koho kelluu kyljellään, ja kalan nykimistä on vaikea huomata. Sutjakka nykyaikainen koho kelluu pystyssä ja on paljon herkempi kalan nykäisyille.
KUVA: JARMO KONTIAINEN
Paljon toki riippuu siitä, mitä onkii. Rottinkivapa ja iso punavalkoinen kohokin käyvät, jos kalastaa vain isoa ahventa ja muuta isompaa kalaa.
– Halvoissa onkilaitteissa on iso koho, paksu siima ja iso, tylsä koukku. Nykyaikainen siima on ohut ja koukut ovat älyttömän teräviä, Syvärinen sanoo.
Vanhanaikainen iso koho kelluu helposti kyljellään. Kun pieni kala nyppii koukussa olevaa matoa, se jättää kohta saaliin sikseen, kun siinä tuntuu niin suuri vastus.
Fiksu, hyvä koho on sen sijaan ohut ja se kelluu vedessä herkkänä pystyasennossa. Syvärisen mukaan parasta on, jos kohosta näkyy vain "masto"
Kun koho sujahtaa pois näkyvistä, kalastaja voi tehdä nopeasti vastaliikkeen ja kala tarttuu koukkuun.
– Välineiden pitäisi olla mahdollisimman herkkiä. Kyljellään olevan paksun kohon varassa olevaan koukkuun pieni kala ei halua tarttua, koska se tuntee kohon vastuksen. Paksu kohon alle siimaan pitää laittaa painoja niin, että vain antenni näkyy. Kohosta kaikki muu on veden alla.
– Ongella ei pyydetä kymmenen kilon haukia tai vastaavia kaloja, hän muistuttaa.
Mato pitää pujottaa koukkuun niin, että koukun kärki tulee näkyviin.
KUVA: JARMO KONTIAINEN
Onkimiseen liittyy ikiaikainen perusohje, joka on Syvärisen mukaan ihan väärin.
– Sinullekin on varmaan opetettu, että koukun kärjen pitää jäädä piiloon, kun koukkuun pujottaa madon? Koukun kärjen pitää aina olla näkyvissä, se ei koskaan saa olla piilossa, Syvärinen valistaa.
Koukun kärjen pitää tulla syötistä näkyviin pari milliä, jotta koukku tarttuu heti kalan leukapieliin.
Nuorilla ja aikuisilla voimaa on enemmän kuin lapsilla ja vapa voi olla pitempi.
– Kymmenen metrin onkivapa ei ole mikään tavaton väline ollenkaan.
Hyvät vavat ovat keveitä hiilikuituvapoja ja ne kestävät isompaakin kalaa. Ne eivät kuitenkaan kestä kolhuja.
Hiilikuituvapa on myös kalliimpi kuin halpa lasikutuvapa.
– 6–8 metriä pitkä hyvä hiilikuituvapa maksaa 250–300 euroa. Vapoja pitäisi olla kahdesta metrin pituudesta alkaen kahden metrin välein kymmeneen metriin asti.
Kaupoista voi ostaa ihan hyviäkin valmiita onkilaitteita, joissa on nykyaikainen sutjakka koho.
KUVA: JARMO KONTIAINEN
Huippuvälineitä onkimiseen ei saa mistä vain, Oulustakaan niitä ei Syvärisen mukaan tahdo kaupoista löytyä. Tavallisempia toki löytyy.
Onkimispaikan valinnassa tärkein asia on Syvärisen mukaan veden syvyys. 1–2 metriä on vähimmäissyvyydelle nyrkkisääntö.
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
– Mitä matalampi ranta, sitä pitempi vapa pitää olla, että pääsee syvään veteen.
Järvellä onkiminen on Syvärisen mielestä parhaimmillaan, jos on vene käytössä. Joenrannat ovat usein riittävän jyrkkiä. Kaupungissa esimerkiksi venelaiturit ovat hyvä paikka onkimiseen.
Kohoja on erilaisia ja eri kokoisia.
KUVA: JARMO KONTIAINEN
Kohon korkeus siimassa on oleellisen tärkeä asia. Pitäisi arvata, millä korkeudella kala liikkuu.
– Lahna ottaa ruokansa pohjasta. Särkikalat ovat paljolti pohjassa, mutta myös ylempänä. Ahven hakee ruokansa mielellään pohjasta, mutta sen saa houkuteltua myös ylemmäs, Syvärinen antaa esimerkkejä.