Kahvihifistely

Ai niin, hapokkuudella tarkoitan tässä yhteydessä sitä marjamaisuutta, jolla yleensä näitä hapokkaampia kahveja kuvaillaan. Tässä ei ole tippaakaan suklaisuutta, ehkä jonkin verran pähkinää.

E. Ehdottomasti vadelmainen sopii kuvaamaan tämän luonnetta.
Ok, tuollaiseen liikahapokkuuteen se karkeampi jauhatus varmaan toimiikin paremmin. Itsellä taas oli ihan päinvastainen tilanne, kun se uusi etiopialainen natural-espressopapu ei tahtonut ensiyrityksellä maistua juuri miltään. Siis vähän sellaiselta, jota OskuK epäilemättä kutsuisi vaaleapaahtoiseksi litkuksi. 😉

Sitten kun väänsi myllyä jonkin verran tiukemmalle ja samalla tiputti gramman verran annostusta (epressohan menee aika helposti tukkoon, jos ei kompensoi sitä jauhatuksen tiukkuutta), kun ei se nyt mitenkään lurahtamalla ekalla kerrallakaan läpi valunut. Tiukemmalla jauhatuksella sitten löytyi sitä etiopialaisista tuttua marjaisaa hapokkuutta ja makeitakin aromeita. Kerrassaan mainio papu tuo Turun espressopaahto, sitten kun sen (jo toisella kerralla) sai kohdilleen. Selvästi tiukemmalle sen jauhatuksen sai ruuvata kuin esim. saman paahtimon brassiespressolla (siis Fazenda Paraiso, joka myös on hyvä espressopapu, jos sellaisesta etelä-amerikkalaisesta ei-liian-tummasta makumaailmasta tykkää).

Mutta tuo Kodu pitää pistää muistiin seuraavaa Tallinnan reissua varten. Eipä sielläpäin ole pitkään aikaan tullut käytyäkään.
 
Mutta tuo Kodu pitää pistää muistiin seuraavaa Tallinnan reissua varten. Eipä sielläpäin ole pitkään aikaan tullut käytyäkään.
Tosiaan matkan varrella, kun menee lautalle takaisin. Mutta hirveän huonot sivut niillä, kun ei löydy käytännössä mitään noista paahdoista. Olin jo heittänyt sen "paahtolapunkin" roskiin (oli teipattu pussiin kiinni, pussissa vain paahtimon tarra). Ihan muistikuvilla tiedän, että oli natural methodia. Muut faktat hukassa.
 
Tässä aamuista siemaillessani pohdin, että kumpikohan olisi parempi, Fellow ODE Gen 2 vai Wilfa Svart Uniform. Wilfa on vähän halvempi, mutta usein ei kannata säästää kymppejä. Onko täällä kokemuksia ODEsta? Netistähän anekdootteja löytyy. ODE ilmeisesti tukkeutuisi ja tuittuilisi isojen papujen kanssa, mutta voi olla käyttäjänkin virhe. Wilfan laitteen kestävyyttä ja vaakaa taidettiin jossain moittia ja Bluetoothkin siinä kai olisi, mikä kuulostaa turhakkeelta.
 
Tuosta kyseisestä Wilfa:n mallista ei ole tietoa mutta BF:n aikoihin Wilfa Uniform Evo kahvimylly CG4B-S150 (musta) oli sen 229€ ja ainakin sitä voi kehua. Oikein hyvin jauhaa, ei pidä mitenkään pahaa ääntä (otaksun että osana syytä voi olla tuo erillinen kansi missä on vaaka päällä, eli tarpeeksi painoa päällä ettei kansi resonoi) ja siinä on 64mm flatburr terä ja tekee ihan tasaista laatua.
 
Kaksi wilfan keitintä loppuunkäyttäneenä muutamassa vuodessa en koske merkkiin enää pitkällä tikullakaan. Molemmista murenivat muovit lämmön vaikutuksesta ja hajoilivat muutenkin käyttökelvottomaan kuntoon. Wilfan classic kahvimyllyn terät olivat toiselta reunalta korkeammalla kuin toiselta.(Edit: lisäksi ongelmia staattisen sähkön kanssa, jonka vuoksi kahvipölyä joka paikka täynnä.)

Deep 27 saapui, ja täytyypä sanoa että varsin mainio tuote. Nyt on kiva maistella eri tuotteita pienempiä reilun desin satseja. Äärettömän helppo tehdä tasalaatuisia uuttoja verrattuna V60. Yllätti miten karkeaksi joutui jauhamaan kenialaisen. DAK:in papuihin ei ole vielä ollut aikaa perehtyä.
 
Nyt olen alkanut huomaamaan että Fellowin Stagg kannu on alkanut ampumaan lämpöjä yli, kun ennen säätimen äly riitti siihen että nosti pikkuhiljaa loppulämmön oikeaksi ilman yliampumista. Näinköhän tämäkin kohta menee vaihtoon... Onko kokemuksia vastaavasta? Ei tuo yliampuminen suurta ole, 2-3 astetta, mutta kuitenkin eroa entiseen verrattuna.
 
Mulla on tehnyt samaa viimeisen pari kuukautta, saas nähdä miten kestää..
 
Tuosta kyseisestä Wilfa:n mallista ei ole tietoa mutta BF:n aikoihin Wilfa Uniform Evo kahvimylly CG4B-S150 (musta) oli sen 229€ ja ainakin sitä voi kehua. Oikein hyvin jauhaa, ei pidä mitenkään pahaa ääntä (otaksun että osana syytä voi olla tuo erillinen kansi missä on vaaka päällä, eli tarpeeksi painoa päällä ettei kansi resonoi) ja siinä on 64mm flatburr terä ja tekee ihan tasaista laatua.
Evolle varaukseton suositus täältä. Aivan 100% varmasti on hintaluokkansa paras mylly, siis tuohon reilu 200€ hintapointtiin.

Samalla, tulipa heräteostoksena kaupasta mukaan Pirkan vaaleapaahtoista papua. https://k-ruoka.fi/appi/tuote/6410405283498 Positiivinen yllätys, ei potki huonossa mielessä läheskään kuin Pauligin vaaleimmat, mutta makua ja vivahteita riittää.
 
Näyttäisi, että Wilfan Uniform Evo olisi paranneltu malli mainitsemastani mm. isommilla terillä. Harmittavan kalliit hinnat ainakin tällä hetkellä eli laitehan ei ole mikään kahden huntin vehje, vaan neljän. Näin ollen sitä voisi ja pitäisikin vertailla moniin muihin laitteisiin.
 
Kaksi wilfan keitintä loppuunkäyttäneenä muutamassa vuodessa en koske merkkiin enää pitkällä tikullakaan. Molemmista murenivat muovit lämmön vaikutuksesta ja hajoilivat muutenkin käyttökelvottomaan kuntoon. Wilfan classic kahvimyllyn terät olivat toiselta reunalta korkeammalla kuin toiselta.(Edit: lisäksi ongelmia staattisen sähkön kanssa, jonka vuoksi kahvipölyä joka paikka täynnä.)
Wilfalla - kuten lähes kaikilla brandeillä, väittäisin - on selvästi, ikävästi ja vakavasti hajontaa laadussa. Itse petyin pahasti Wilfan airfryeriin, mutta en usko sillä olevan välttämättä paljoakaan tekemistä jossain aivan muussa kinkkitehtaassa tehdyn myllyn kanssa. Esimerkkinä vielä brandeistä, että pidän Boschin joitain talousvehkeitä oikeinkin hyvinä, mutta enpä enää kolmatta kertaa merkin ruuvinväännintä ostaisi.

Oma myllyni on juuri halpis-Wilfa ja sehän toimii oikeinkin hyvin, mutta hifistelyn vuoksi pitäisi vähän parantaa. Ja tuon staattisuuden ratkaisen päivittäin muutamalla tipalla vettä. Tämä ei tietenkään ole mikään toivottava tapa, mutta toimiva se on. Harion käsimyllyjä on kaksikin, mutta turhan työlääksi kävi muka aamuisin. Jos hankin jonkun sähkömyllyn, niin kerralla pitäisi hyvä saada.
 
Ei ole koskaan Harion käsimyllyjä ollut, mutta niitä ei pidetä yleisesti kovin hyvinä. Itsellä ollut 1zpresson myllyt käytössä, enkä koe kovin suureksi hommaksi aamulla. Ainakin K-sarjalaiset markkinoiden nopeimpia käsimyllyjä suodatinkarkeuksiin.
 
Sinänsä ihan sama, mitä Harioista ollaan mieltä tai ei, niin niillä kuitenkin on aloiteltu eikä paluuta niihin ole näköpiirissä.. Mutta ylipäänsä siis käsimylläys ei tunnu vaihtoehdolta, vaikka olisi miten hyvää se jälki, koska jauhamisen on nyt käytännössä oltava nopeahkoa.

Eli on haussa 200-500 euron luokassa laite, jota ei tarvitse olla uusimassa, korjaamassa tai palauttamassa. Wilfan laite, jonka mainitsin, on 400 euron laite, kun ei ole BF nyt sattumoisin. Onko ko. hintaluokassa muita?

Typoja pois, tarkennuksia.
 
Viimeksi muokattu:
Ja tuon staattisuuden ratkaisen päivittäin muutamalla tipalla vettä. Tämä ei tietenkään ole mikään toivottava tapa, mutta toimiva se on.
Itse en ole havainnut staattisuutta vaikka siitä etukäteen eri arvosteluissa luinkin moitteita. Otaksun että syynä voi olla materiaali? Eli halvemmissa malleissa käytetään muovia kun tässä se on selkeästi metallia.
Näyttäisi, että Wilfan Uniform Evo olisi paranneltu malli mainitsemastani mm. isommilla terillä. Harmittavan kalliit hinnat ainakin tällä hetkellä eli laitehan ei ole mikään kahden huntin vehje, vaan neljän. Näin ollen sitä voisi ja pitäisikin vertailla moniin muihin laitteisiin.

Tästä päästään sitten seuraavaan ongelmaan: Mitä itse on maksanut ja mitä tuote ehkä kalleimmillaan jossain maksaa vs mikä on ollut "all time low"? Eli pitäisikö minun esim. verrata omaa 64Gt muistikittiäni päälle / noin 1000€ muisteihin vai muihin ~190€ muisteihin? ( Kingston FURY Beast DDR5 6000 MHz CL36 64 Gt -muistimodulipakkaus 1 048,99 ) tai pitäisikö minun verrata Sennheiser HD 599 (SE) kuulokkeitani muihin noin 50€ maksaviin vai noin 200€ kuulokkeisiin? ( Sennheiser HD 599 -kuulokkeet 199,00 vs Tekniikka - Sennheiser HD 599 SE (tehdaskunnostetut), 59 € )

Se että tuotetta on saanut 229€ hintaan ( BF - Wilfa Uniform Evo kahvimylly (Paras kuluttajaluokan mylly?) ) vs että se nyt maksaisi jopa päälle 600€ ( Wilfa - Uniform EVO CG4B-S150 - Automaattinen mylly - Musta ) jolloin joku tulisi jo kertomaan että nytkin saisi Suomesta 349€ hintaan joten miksi Taneli maksaisi päälle 600€ ja Eidzei 400€? ( Wilfa CG4B-S150 Uniform Evo -kahvimylly ja vielä korottomasti alle 10€/kk toteaisi joku jonka luottotiedot olisivat palamassa...)
Wilfan laite, jonka mainitsin, on 400 euron laite, kun ei ole BF nyt sattumoisin. Onko ko. hintaluokassa muita?

Tai Stokmannilta 319€ hintaan... ( BLACK Wilfa CG4B-S150 Uniform Evo -kahvimylly |29 x 14,8 x 14,8 cm | Kahvinkeitintarvikkeet | Stockmann )
 
Sinänsä ihan sama, mitä Harioista ollaan mieltä tai ei, niin niillä kuitenkin on aloiteltu eikä paluuta niihin ole. Mutta ylipäänsä siis käsimylläys ei tunnu vaihtoehdolta, vaikka olisi miten hyvä se jälki.

Eli on haussa 200-500 euron luokassa laite, jota ei tarvitse olla uusimassa, korjaamassa tai palauttamassa. Wilfan laite, jonka mainitsin, on 400 euron laite, kun ei ole BF nyt sattumoisin. Onko ko. hintaluokassa muita?
Eikö myllyguru Lance Hedrickiltä löydy sopivaa vastausta tuohon hintaluokkaan konemyllyistä?
 
Täällä ehkä ennemmin kyselin kokemusten perään, mutta katselen julkaisujaan kyllä.

Yksi aika tärkeä kysymys on tietysti että MIHIN käyttöön tuo laite tulee? (tietysti kahvin jauhamiseen mutta...)
Itse teen tuolla ns. "perus" jauhatusta joko keittimellä tai pressopannulla (mihin erillisellä vedenkeittimellä teen veden). Löytyy myös ns. perus "tarjouksesta kun halpa" kapselikeitin (29,9€ 2019 Nespresso Essenza Mini -kahvikone, musta )

Mutta jos haluat ja teet esim. espressoja täältä löytyy ihan eri kaverit kertomaan mikä on järkevä hankinta siihen tai jos tarkoutus on myyntiin hankkia konetta tuo on täysin lelu siihen (ei varmasti kestä vuosia saati vuosikymmeniä ja max 150g kerralla on liian pieni täyttömäärä kahvilan pyöritykseen jne jne)

Omaan käyttöön todella hyvä ja suunnaton päivitys (osta tavallinen valmiiksi jauhettu kahvi tarjouksesta, avaa se ja käytä kuukausien kuluessa jääkaapissa säilyttäen annostuksella "yksi mitallinen keittimelle, yksi per ison kupin kuva keittimen kyljessä") missä eron huomaa mausta jatkuvasti kun tekee kahvia. Eli nyt jauhaa kahvipapuja jotka ottaa pakastimesta ja käytössä on myös vaaka mitä käyttää mitaten purujen ja veden määrän tarkemmin.

EDIT: esim. itse yleensä uskallan sanoa vasta noin 10+ vuoden jälkeen suositusta siitä kestääkö tuote vai ei. Siksi esim. voin kertoa että Logitech G500s on hyvä hiiri.. ..mutta onnea sen löytämiseen uutena kaupoista nyt.. Varovainen suositus myös Dell UltraSharp U2713HM 2560 x 1440 monitorille...
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ehkä ennemmin kyselin kokemusten perään, mutta katselen julkaisujaan kyllä.
Ei kenelläkään ole tuon hintaluokan myllyistä pitkää kokemusta koska käsimyllyjen hintaisia vanhoja konemyllyllymalleja ei ole. Mallisto vaihtuu tiuhaan. Varmaan tuo oma Wilfan Classic toimii edelleen ihan hyvin ellei olisi tullut vaihdettua sellaiseen joka jauhaa tasalaatuisempaa tavaraa. Minulla oli selkeästi joku maanantaikappale tai sitten vaan rakenteellisesti paska. Eikös se uusi ole hintaisekseen varsin hyväksi kehuttu.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 912
Viestejä
5 110 811
Jäsenet
81 716
Uusin jäsen
katadaa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom