Joo, jossain lasipaljussa pavut on ensin 7 vuotta koristeena ja sitten turistit haluaa ostaa niitä... En ole koskaan saanut hyvää kahvia yhdestäkään "kuuluisasta" kahvilasta.
Niihin toki kannattaa mennä vähintäänkin katsomaan miltä ne näyttää. Ja moni on tosi viihtyisä.
Kuten esim "Antico caffe Greco" Via Condottilla Roomassa (josta huhua että sulkemassa ovensa) on todella hieno.
Ja "Sciascia Caffè 1919" Via Fabio Masimolla, Roomassa tuokin.
Napolin ylpeys on tietty "Gran Caffè Gambrinus" Piazza del Plebisciton kulmassa...
Parastahan niissä kuuluisissa italialaisissa kahviloissa on juuri se vanhanajan tunnelma, vaikka turistisesonkina ne ovatkin aika tupaten täynnä jotain ihan muuta kuin paikallisväriä. Mutta se itse interiöörihän ei onneksi muutu miksikään, vaikka paikka olisikin täynnä meitä turisteja.
Sant'Eustachiossa pavut myydään onneksi pusseissa, joten pelkoa läpinäkyvästä lasikulhosta ei sentään ole. Sain niitä joskus kilon pussin tuliaisina ja se maistui (ainakin silloin kauan kauan sitten, kun muutenkin join pääasiassa italialaisia paahtoja) oikein hyvältä. Sitten kun itse joskus myöhemmin kävin paikan päällä ja ostin mukaan kilon verran papuja matkamuistoksi, niin ei se niin tuoretta sitten ollutkaan, vaan lurahti heittämällä läpi espressokeittimestä. Myllyä sai säätää aika turkkilaiselle jauhatukselle, että siitä sai edes jonkinlaisen espresson, tai enemmänkin ehkä lungon. Onhan se muutenkin vähän outo paikka, kun kahvi tarjoillaan aina sokerin kanssa, ellei erikseen tajua pyytää sitä "senza zucchero".
Roomalaisista kahviloista myös kuuluisa Tazza d'oro oli iso pettymys. Espresso oli kuin olisi tervaa juonut. Sieltä ei muistaakseni kahvia lähtenyt kotiin tuomisiksi. Ja tietysti turistikohteen vieressä olevassa kahvi-instituutiossa ei juurikaan italiankieltä kuullut kuin henkilökunnan keskinäisissä huuteluissa. Parhaimpana kokemuksena roomalaisista "kahviloista" jäi mieleen (no, eihän se edes ollut mikään kahvila, vaan ihan perinteinen italialainen baari, jossa paikalliset joivat mm. espressoja) Trasteveressä oleva pikku paikka, Bar Calisto, jonne turistit eivät ihan ensimmäisenä eksy. Emme mekään olisi sinne päätyneet, jos vuokraisäntä ei olisi suositellut sitä. Ei sekään varsinaisesti siitä kahvista mieleen jäänyt, vaan erittäin edullisesta, mutta oikein hyvästä gelatosta - ja siitä, että seinät olivat täynnä jalkapalloilijoiden ja nyrkkeilijöiden kuvia.
Parasta kahvia Italiassa olen saanut Venetsiassa Torrefazione Marchista (tai Torrefazione Cannaregiosta, riippuu kai vähän siitä keneltä kysyy), joka oli paikallisten hyvin tuntema paikka ja "eksyihän" sinne paljon meitä turistejakin, koska silloin se oli pääkadun varrella. Itse tosin kävelin siitä parikin kertaa ohi ennen kuin huomasin koko paikan. Kai siinä oli vaimolla niin kova kiire jonnekin shoppailemaan, ettei siinä turistisesongin väentungoksessa ehtinyt katselemaan tarkemmin ympärilleen. Se oli jo silloin aika erikoinen kahvipaikka Italiassa, että sieltä sai halutessaan myös single origineja - läpinäkyvissä lasiastioissa säilytettyinä toki. Valitettavasti koko paahtimo on kuulemma vuosi sitten lopettanut.
A Venezia la torrefazione storica chiude i battenti: l’attività esisteva da quasi un secolo Uutisen mukaan sulkemisen piti olla tilapäinen, mutta ei se ilmeisesti ainakaan vähän yli vuoden jälkeen ole avannut uudestaan.
Venetsian kuuluisimman kahvilan Caffé Florianin kahvi ei sen sijaan paljon säväyttänyt. Mutta eipä sinne varsinaisesti kahvin vuoksi mennäkään, vaan yli 300 vuoden historian havinan takia - ja jotkut ehkä myös kuuluisien asiakkaiden jalanjäljissä: Hemingwayn, Byronin, Dickensin, Proustin, Chaplinin, Warholin, Clint Eastwoodin ja miksei itse Casanovan tai Lollobrigidankin vuoksi. Pahaa aavistamattomalle turistille terassin hinnat (etenkin silloin, kun tarjolla on mitäänsanomatonta livemusiikkia) voivat olla järkytys, mutta tiskiltä ostettuna melko tavanomainen italialainen espresso sopii budjettimatkailijoillekin. Sisätilathan siellä ovat ihan vaikuttavat ja sitä San Marcon aukiota voi ihailla ihan ilmaiseksi ilman kahviakin.
