Jääkiekon MM 2017 (Köln-Pariisi)

Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 093
Eikös samalle joukkueella voi antaa kaksi rangaistusta kerralla, jos aihetta on? Jäi kaivelemaan tuo toinen kampitus ensimmäisen kampituksen vihellystä odotellessa, ja ihan selvästi olisi ollut 5-3 -ylivoimalle paikka siinä.
Voi toki, mutta kynnys jälkimmäisen jäähyn antamiselle on hyvin korkea ja vaatii yleensä käytännössä jotain täysin kiistattoman yksiselitteistä tai maalin estävää rikettä.

Olisi tuo ollut omana tilanteenaan varmaankin jäähy, mutta kontekstissa sitä varmastikin lievensi myös se, että amerikkalainen siinä näkyvästi yritti ensisijaisesti päästä mailallaan kiekkoon kiinni suomijäbän jalkojen välistä ja se vain päättyi onnettomasti. Itseäni ei kyseinen tilanne jäänyt kaivelemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 564
Voi toki, mutta kynnys jälkimmäisen jäähyn antamiselle on hyvin korkea ja vaatii yleensä käytännössä jotain täysin kiistattoman yksiselitteistä tai maalin estävää rikettä (tai ei-tulkinnanvaraista, esim. kiekko katsomoon).

Olisi tuo ollut omana tilanteenaan varmaankin jäähy, mutta kontekstissa sitä varmastikin lievensi myös se, että amerikkalainen siinä näkyvästi yritti ensisijaisesti päästä mailallaan kiekkoon kiinni suomijäbän jalkojen välistä ja se vain päättyi onnettomasti. Itseäni ei kyseinen tilanne jäänyt kaivelemaan.
Arvelinkin, että on mahdollista mutta että kynnys on korkealla. En itse oikein arvosta tätä, että eri tilanteissa on erilainen kynnys viheltää jäähyjä. Kuten joku totesikin: On OK, että otteluiden välillä on vaihtelua, mutta otteluiden sisällä sitä ei pitäisi olla. Jos joku tahtoo pilata oman pelinsä turhilla jäähyillä, sen saa minun puolestani tehdä.

En muista tilannetta enää tarkemmin, mutta harvemminhan kampitukset selvästi tahallisia ovat. Johdonmukaisuuden nimissä tuostakin olisi voinut kyllä viheltää. Myöhemmin puolestaan Suomi saa jäähyn vähän heppoisemmasta kampituksesta: kaveri näyttä luistelevan laidan lähellä päin suomalaisen mailaa (molemmat pelaajat liikkeessä samaan suuntaan eikä mailakaan ollut mitenkään epätavallisesti tilanteessa) ja kaatuvan samassa yhteydessä, ja ainakaan minä en huomannut, että maila olisi jalkojen väliinkään eksynyt. Eipä siinä, kokonaisuudessaan taisi kyllä tuomareiden osalta olla pelinä vähän paremmasta päästä, vaikka pientä kitinää aina löytyykin. Ei tämäkään ottelu joka tapauksessa tuomareihin ratkennut puolin tai toisin (toisin kuin mahdollisesti vuoden 2014 finaali Venäjää vastaan).
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Jokos tuo aikataulu on selvillä vai selviääkö vasta illalla?

Ilmeisesti kuitenkin suomella sitten iltapeli
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 093
Jokos tuo aikataulu on selvillä vai selviääkö vasta illalla?

Ilmeisesti kuitenkin suomella sitten iltapeli
Käytännössä joo.

Turnausformaatista:
"The highest ranked team at the conclusion of the Preliminary Round will play the 15:15 semi-final game (Game 61) in Cologne."

Eli kun korkeimmalle rankattu semifinalisti lienee Kanada, niin Suomi-SWE/SUI jää iltapeliksi.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
Tosi hieno homma että Suomi taas mitalipeleissä. Mutta kyllä tänään oli enemmän vastustajan huonoutta/saamattomuutta kun Suomen hyvyyttä että voitto tuli. Suomi tuhlaili taas maalipaikkoja ja ylivoimia siihen tahtiin että mitalipeleissä ei tulla tuolla viimeistelyllä pärjäämään. Kuitenkin melkolailla kaikki muut jäljellä olevat joukkueet käyttää maalipaikat armotta hyväksi ja osaa käyttää suomen puolustuksen heikkoutra hyväksi, kanada peli oli hyvä esimerkki.
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
61
Tosi vieno homma että Suomi taas mitalipeleissä. Mutta kyllä tänään oli enemmän vastustajan huonoutta/saamattomuutta kun Suomen hyvyyttä että voitto tuli. Suomi tuhlaili taas maalipaikkoja ja ylivoimia siihen tahtiin että mitalipeleissä ei tulla tuolla viimeistelyllä pärjäämään. Kuitenkin melkomailla kaikki muut jäljellä olevatjoukkueet käyttää maalipaikat armotta hyväksi, kanada peli oli hyvä esimerkki.
Kyllä, USA pelasin mielestäni turnauksen huonoimman pelinsä tärkeimpään paikkaan, oli vaikea uskoa välillä, että onko tuossa tosiaan pelaamassa lohkovoittaja USA.

Ehkä jollain ihmeellä, huom ihmeellä! saattaa Venäjä kaatua pronssiottelussa, finaaliin suomi ei todellakaan ole menossa!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020

Se selviää aikaisintaan lauantaina 60 minuutin pelin jälkeen, tänään piti tulla lohkovoittajan palastelemaksi, mutta näköjään joukkue pysyi kasassa, ja pelasi turnauksen ylivoimaisesti parhaan ottelunsa. Venäjää vastaan kuulemma olisi ollut mahdollisuuksia, mutta että USA ja niiden nopea pelityyli.

Jos lauantaina pelaa sama Suomi, maalivahtia myöten, niin ehkä periaatteessa ihme voi vielä tapahtua.
 
Ainakin minä arvelin näin ja minusta ei ollut yhtään huono arvio, vaikka olikin lopulta väärä. Kanada näytti kyllä hyvin, miten Suomi pysyy nopeassa pelissä mukana. Nytkin näytti enemmän sille, ettei Yhdysvallat vaan pelannutkaan niin nopeaa kiekkoa kuin yleensä. Saattoihan se toki olla Suomenkin hyvyyttä, mene ja tiedä, mutta joka tapauksessa vauhtia tuossa ei lopulta hirveästi ollut.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 140
Jos lauantaina pelaa sama Suomi, maalivahtia myöten, niin ehkä periaatteessa ihme voi vielä tapahtua.
Suomella on sinällään ihan mielenkiintoinen asetelma jatkoa ajatella. Joukkue on ollut melkoisessa mediamyllytyksessä ja paineessa koko kisojen ajan. Nyt otettiin sitten työvoitto USA:sta, mikä varmasti nostaa joukkueen itseluottamusta. Seuraavaan peliin voi lähteä vapautuneemmin eikä välierässä edes kummitteli Kanadan tai Venäjän kaltainen peikko. Hyvällä pelillä on mahdollisuus päästä finaaliin mutta ihmeitä ei tarvitse välttämättä tehdä. Jos finaalin asti sitten päästään, niin siellä Suomella on todellakin yhteen kasvanut joukkue.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
433
Kanada-Saksa hyvä peli! Kanada myllytti, mutta Saksan maalivahti piti pystyssä. Oli kyllä uskomattoman kaunista tuo Kanadan kiekonhallinta vaikka lopputulos ei sitä näytäkkään. Grubauer 48 torjuntaa.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 093
Turnausformaatin perusteella pitäisi kyllä olla iltapeli eli 20.15.

"The highest ranked team at the conclusion of the Preliminary Round will play the 15:15 semi-final game (Game 61) in Cologne."
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 468
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
61
Täällä ei oo kauheesti juhlittu sitä että Suomi on oikeasti nyt turnauksen neljän parhaan maan joukossa. Se on mielestäni tällä joukkueella onnistumisena jopa parempi kuin viime vuoden hopea.

Jos tulee mitali niin mie flippaan.
Sama täällä, tuntuu ettei vieläkään oikein tajua mitä pojat meni tekemään. Sitä mietin, että mitäköhän niitten päässä liikkuu jotka ei lähtenytkään kelkkaan mukaan, jos mitäli tulee?xD
 
Edqar

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
2 344
Sama täällä, tuntuu ettei vieläkään oikein tajua mitä pojat meni tekemään. Sitä mietin, että mitäköhän niitten päässä liikkuu jotka ei lähtenytkään kelkkaan mukaan, jos mitäli tulee?xD
Varmaan, että ompas tämä hattu kuivaa syötävää :rofl:
 
459

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 256
Tulipahan istuttua läpi molemmat ottelut paikan päällä päätykatsomossa kymmenen metrin päässä suoraan toisen maalin takana. Pääsi näkemään 2-0 pingiksen varsin näppärästä kulmasta. Suomen peliä kun katsoi, niin hommassa tuntui olevan ihan eri tavalla järkeä kuin televisiosta nähdyissä alkusarjan räpellyksissä. Hiljaista oli, halli ei ollut ihan puolillaan. Suomen kannattajia oli paikalla yllättävän vähän eikä niistä irronnut pahemmin ääntä. Saksa oli aikamoinen vastaantulija Kanadaa vastaan, mutta peli pysyi maalivahdin ansiosta jännittävänä loppuun asti. Voin kertoa, että kyllä pannu räjähti ihan huolella siinä kohtaa kun Saksa AV-kavensi vaikka halli ei ollutkaan aivan täynnä (~85-90%) ja sitä mekkalaa riitti sitten pelin loppuun asti. Mikä hienointa, tappionkin jälkeen yleisö jaksoi osoittaa hyvin taistelleelle ja saappaat jalassa kaatuneelle kotijoukkueelle suosiotaan.
 
emagdnim

dnimretsam
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 416
Hiljaista oli, halli ei ollut ihan puolillaan.
Voin kertoa, että kyllä pannu räjähti ihan huolella siinä kohtaa kun Saksa AV-kavensi vaikka halli ei ollutkaan aivan täynnä (~85-90%)
Kumpi se nyt oli? :D Ei edes puolillaan vai lähes täynnä? Luultavasti ymmärsin jotai väärin..:btooth:

edit: luetun ymmärtäminen. Eri matseista kyse. :facepalm:
edit: toki kappalejako olisi minuakin toopea auttanut.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 564
Täällä ei oo kauheesti juhlittu sitä että Suomi on oikeasti nyt turnauksen neljän parhaan maan joukossa. Se on mielestäni tällä joukkueella onnistumisena jopa parempi kuin viime vuoden hopea.

Jos tulee mitali niin mie flippaan.
VÄÄRIN VOITETTU! Ja jos muusta ei voi valittaa niin siitä ainakin, että Marjamäen pesti jatkuu tämän takia.

Ainakin olettaisin, että mahdolliset valitukset sijoittuvat tälle akselille. Minullahan ei ole valittamista asiaan.
 
emagdnim

dnimretsam
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 416
VÄÄRIN VOITETTU! Ja jos muusta ei voi valittaa niin siitä ainakin, että Marjamäen pesti jatkuu tämän takia.

Ainakin olettaisin, että mahdolliset valitukset sijoittuvat tälle akselille. Minullahan ei ole valittamista asiaan.
Yks voitto ei vielä mitään muuta omalla kohdalla. Paskaa edelleen. Tälläkertaa jenkit ei onneksi omista paikoistaan tehneet, vaikka niitä kyllä riitti.

Eipä sillä, jäi kyllä suomeltaki paikkoja käyttämättä.
 
Edqar

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
2 344
Pakkohan se on myöntää, että etukäteen "pelotti" Yankee matsi ja jännitti aika hyvin sen aikana. Ja pelityyli näyttää puolet ajasta selviytymistaistelulta. Kertooko se siitä, että kovia nimiä puuttuu aika reippaasti, mutta sama se melkein kaikilla on...
Junnut ottaa vallan näköjään Jellonissa :lol:
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 114
Pakkohan se on myöntää, että etukäteen "pelotti" Yankee matsi ja jännitti aika hyvin sen aikana. Ja pelityyli näyttää puolet ajasta selviytymistaistelulta. Kertooko se siitä, että kovia nimiä puuttuu aika reippaasti, mutta sama se melkein kaikilla on...
Junnut ottaa vallan näköjään Jellonissa :lol:
Tottakai ottaa, kun junnuina on semmoisia nimiä kuin Aho, Pulju, Laine, Rantanen, Honka jne... Kyllä tässä vielä vuosien saatossa saadaan kunnon pelit aikaan! :hungry::kahvi:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 564
Yks voitto ei vielä mitään muuta omalla kohdalla. Paskaa edelleen. Tälläkertaa jenkit ei onneksi omista paikoistaan tehneet, vaikka niitä kyllä riitti.

Eipä sillä, jäi kyllä suomeltaki paikkoja käyttämättä.
Ei taida kukaan tehdä ikinä läheskään kaikista paikoistaan. Toki Suomi on tainnut tehdä paikoistaan erityisen heikolla tehokkuudella tänä vuonna. Itse en kyllä hirveästi nähnyt myöskään jenkeillä erityisen hyviä paikkoja, joten siinä mielessä ihmettelen vähän kommenttiasi. Suomella taisi olla parempia käyttämättä jääneitä paikkoja, jos en ihan väärin muista. Jenkeillä oli toki paikkoja, joista monessa ottelussa olisi voitu tehdä maali, mutta nyt ne puolustettiin hyvin pois.
 
Kyllä siellä jenkin pojat moneen moneen kertaan pyöri tekemässä maaleja. Ihan samaan tyyliin kuin kanukit, jotka teki niistä maaleja. Vai mistä sinä luulet Säteri-otsikoinnin lähteen tulevan? Varmaankin sieltä matsista? Säteri oli suomen pelastaja, kuten "aina" Suomen maajoukkueella. Maalivahtiin ei suomen peli kaadu, meillä on vissiinki maailman paras valmennus sen suhteen. Ainakin hemmetisti huippuveskoja meiltä valmistuu.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 713
Mistäs osoitteesta näen illan pelin ilmaiseksi, tv kun ei ole nyt käytössä :)?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 624
Tottakai ottaa, kun junnuina on semmoisia nimiä kuin Aho, Pulju, Laine, Rantanen, Honka jne... Kyllä tässä vielä vuosien saatossa saadaan kunnon pelit aikaan! :hungry::kahvi:
Hankala vaan, että näistä Pulju, Aho, Laine pelaa semmosissa joukkueissa näillä näkymin, ettei heidän pleijarikarkelot lopu välttämättä ekaan rundiin. Tokihan se aina auttaa, että joku tulee.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
774
Youtubessa IIHF lähettää myös kaikki ottelut suorana, suosittelen. Vaatii proxyn käyttöä että suomessa näkee. Operassa käsittääkseni proxy mahdollisuus suoraan, ja epicbrowserissa myös.
 
Edqar

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
2 344
Onko katsomon kuvanlaatu jo nykypäivää?
Pari kertaa sieltä vuokrannut kamppailuja niin ollut kyllä ihan ala-arvoista, siitä nyt on jo aikaa...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 468
Onko katsomon kuvanlaatu jo nykypäivää?
Pari kertaa sieltä vuokrannut kamppailuja niin ollut kyllä ihan ala-arvoista, siitä nyt on jo aikaa...
Voittaa ainakin kunnollisella netillä peruskanavan (MTV3) kuvanlaadun. En ole varma olisko katsomo peräti sama nykyään kuin MTV3 HD vai jotain noiden kanavien väliltä.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 093
Voittaa ainakin kunnollisella netillä peruskanavan (MTV3) kuvanlaadun. En ole varma olisko katsomo peräti sama nykyään kuin MTV3 HD vai jotain noiden kanavien väliltä.
Ei se nyt toki ihan samaa laatua ole koskaan, koska nettistriimiin HD-kanavan fiidi pakataan aina uudelleen, eli kyseessä on transkoodaus.

Lisäksi ilmaisversiossa eli Katsomon MTV3-striimissä kuva on aina 25 FPS eikä 50 FPS kuten telkkarissa, joten etenkin liiketoistossa se häviää TV-kuvalle selvästi.

Resoluutio on kuitenkin sama kuin HDTV-kanavalla, 1280*720.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 713
Siis maksullisella puolellako se katsomossa on, vai onko miulla vain puusilmät kun en löydä?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
447
Helvetin hienosti ja nopeasti swedut kääntää peliä.
Mutta hyvin on Leijona aloittanu ylivoimaista vastustajaa vastaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 374
Viestejä
4 215 840
Jäsenet
71 040
Uusin jäsen
leetnewb

Hinta.fi

Ylös Bottom