Jääkiekon MM 2018 Denmark 4.-20.5

Vituttaa että suomalaisten henkinen kantti on niin saatanan hauras. Sen voisi hyvin kestää että toinen joukkue oli vaan parempi, mutta vuosikymmenestä toiseen suomalaiset paskoo housuun kun painetta tulee.
 
Vittu mitä paskaa oli Suomen peli tänään taas kerran. Suomi voitti tässä turnauksessa Kanadan 5-1 ja USA:n 6-2, mutta hävis Tanskalle, Saksalle ja Sveitsille. Miten helvetissä Marjamäki onnistui kusemaan tän turnauksen näin totaalisesti!?.
 
Se oli siinä sitten tältä vuodelta. Ensvuonna paikanpäällä itä-euroopassa, toivottavasti ei käy yhtä karvaasti. Jännää että ton tason joukkueelle tulee yllätykseä että edes Saksaa tai varsinkaan Sveitsiä vastaan ei pärjää jos pelaa yhden erän kiekkoa ottelussa. Mut oli se viihdyttävää niin kauan kuin se kesti. Vittu.
 
No otetaan tää positiiviselta kannalta. Ens vuonna siellä vaihtoaitiossa ei ole marjis huuliaan nuolemassa, tai parhaassa pelissä, tyhjä ilme naamallaan seisomassa. Hyvä turnaus muutamalle pelaajalle, ja mäenalanen sai uraansa eteenpäin. Ei tää nyt aivan hukkaan menny :)
 
SpitT420:lla terävä huomio tuo "tyhjä ilme naamallaan". Marjis vaikuttaa niin flegmaattiselta tyypiltä, että en ihmettelis vaikka tää koko turnaus olis kaatunu siihen. Peli Kanadaa ja USA:ta vastaan herättää pakostakin Leijonat, mutta sitten kun otetaan kuokkaan Tanskalta, Saksalta ja Sveitsiltä samassa turnauksessa näinkin hyvällä rosterilla niin minusta tuolla on pakko olla jonkinlainen klikki valmennuksen ja pelaajien välillä.

Joko se klikki on niin totaalinen, että valmennus ja pelaajat ei kohtaa henkisellä tasolla ollenkaan tai sitten taktinen pelikirja vain kusi ja pahasti. Oli niin tai näin niin täysin anteeksiantamaton lopputulema tästä turnauksesta tuli.
 
Nää käkikellon tekijät olisi luisteltu kuusi-nolla kumoon jos olisi ollut rentoudesta pienintäkään tietoa. Jäkittämiseksi meni eikä putki liikkunut missään vaiheessa. Pelättiin kentällä häviötä ja se sitten saatiin.
 
Erkka oli kyllä mielessä kans. En vaan koskaan oikeen hiffannut mitä se siellä teki. Pukuhuoneen puolella varmaan ihan eri tyyppi.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.


Yksinkertaisia, mutta toimivia asioita?
 
Mites se Vancouver? Ennemminkin tuohon voisi nostaa Erkan.
Yksi huono pelikös siellä oli, kun hitaat suomalaiset eivät pysyneet jenkkien vauhdissa? Muutenhan turnaus taisi mennä melko mallikkaasti, vaikka tuo kyseinen ottelu menikin ihan ala-arvoisesti.
 
Hassua kuinka jengi ruoskinnassaan unohtaa TÄYSIN Suomen loistavat Kanada + USA -matsit. Upeaa peliä leijonilta molemmissa otteluissa. Se toki hämmentää, että ennakolta kovimmat joukkueet möyhennetään ja "heikoimmilta" otetaan turpaan vastoin kaikkia odotuksia. Itse diggasin nurinkurisista matseista, lätkälogiikan pakka vedettiin kerralla uusiksi.

Tätä taustaa vastaan Sveitsi-peli ei ollut lopputulemaltaan mitenkään ennustettavissa. Sveitsi luisteli kovaa ja pelasi joukkueena tasaisen hyvin kolme erää, joista toinen erä ratkaisevilla maaleilla paras. Suomi pelasin ekan erän omalla hyvällä tasollaan, toisessa erässä ihmeellinen pelitasollinen notkahdus joka maksatti koko ottelun, ja kolmannessa erässä sitten mailaa puristaen kavennus ja klassinen "liian vähän liian myöhään" -keissi. Sveitsi ansaitsi voittonsa.

Huolimatta pelien päättymisestä, itse tykkäsin kovastikin Leijonien peli-ilmeestä turnauksessa kokonaisuudessaan. Vauhtia, liikettä ja nuorekkaan modernia joukkue-energiaa oli ilo seurata. Harmi muutamat mokat ja pelitasolliset heilahdukset. Vaan tätä on lätkä. Ensi vuoteen! :)
 
Yksi huono pelikös siellä oli, kun hitaat suomalaiset eivät pysyneet jenkkien vauhdissa? Muutenhan turnaus taisi mennä melko mallikkaasti, vaikka tuo kyseinen ottelu menikin ihan ala-arvoisesti.

Oikeastaan yksi katastrofaalinen ja yksi huono. Slovakia meinaan hallitsi sitä Pronssipeliä aika pitkän matkaa. Vaikka siitä voitto tuli, en hyväksi väittäisi.
 
Loppuyhteenvetona Marjamäen projektista voi sanoa että meni alle kaiken arvostelun. Tulosten valossa kaikkien aikojen huonoin maajoukkevalmentaja Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen.
 
Lohdutukseksi voi sanoa, että jos Kanada pelaisi seuraavassa ottelussa samalla tasolla kuin Venäjä-ottelussa ja Suomi samalla tasolla kuin Sveitsi-ottelussa, Suomi olisi hävinnyt noin viidellä maalilla. Nyt vältyttiin siltä nöyryytykseltä.

Kaikkien aikojen suurimman jääkiekkovitutuksen koin vuonna 1986, eikä siinä Suomi edes hävinnyt. Suomi-Ruotsi ottelu oli 4-2 minuutti ennen loppua. Sen kykeni taas aistimaan että suomalaisten kantti ei kestä. Ja niinhän siinä kävi että Ruotsi teki 2 maalia ja peli päättyi 4-4. Svedut juhlivat kuin olisivat voittaneet maailmanmestaruuden. Siis vittu Suomi oli pienempi maa kuin Ruotsi, köyhempi kuin Ruotsi, Suomi oli Neuvostoliiton kainalossa ja tuntui ettei onni ikinä ole suomalaisille myötä, nyt sentään saadaan makea voitto Ruotsista jääkiekossa että jaksaa elää tässä köyhässä ja paskassa maassa ja sitten svedut tasoittaa viime hetkellä ja juhlii. Sitä vitutuksen määrää on mahdoton kuvailla.
 
Kaikkien aikojen suurimman jääkiekkovitutuksen koin vuonna 1986, eikä siinä Suomi edes hävinnyt. Suomi-Ruotsi ottelu oli 4-2 minuutti ennen loppua. Sen kykeni taas aistimaan että suomalaisten kantti ei kestä. Ja niinhän siinä kävi että Ruotsi teki 2 maalia ja peli päättyi 4-4. Svedut juhlivat kuin olisivat voittaneet maailmanmestaruuden. Siis vittu Suomi oli pienempi maa kuin Ruotsi, köyhempi kuin Ruotsi, Suomi oli Neuvostoliiton kainalossa ja tuntui ettei onni ikinä ole suomalaisille myötä, nyt sentään saadaan makea voitto Ruotsista jääkiekossa että jaksaa elää tässä köyhässä ja paskassa maassa ja sitten svedut tasoittaa viime hetkellä ja juhlii. Sitä vitutuksen määrää on mahdoton kuvailla.

Kyllä se on Torinon finaali. Nyt ja iänkaikkisesti.
 
Aaltoliike ja Holotna ei tainneet olla telkkarin äärellä kun se matsi vuonna 86 pelattiin? Silloin ajat olivat toisenlaiset.
 
Hassua kuinka jengi ruoskinnassaan unohtaa TÄYSIN Suomen loistavat Kanada + USA -matsit. Upeaa peliä leijonilta molemmissa otteluissa.

Noi ottelut oli kaukana loistavasta. Molemmissa kiekko pomppi Suomelle ja tuurilla voitettiin molemmat (varsinkin USA pelin ensimmäisen erän maalit oli kuin suoraan länsinaapurin oppikirjasta). Kanadallakin oli melkein tuplasti enemmän vetoja maalille asti. (maalivahtien torjunnat 30-17).
Onnea tosiaan Jokereille, tuskin on pudotuspeleihin asiaa.
 
Kaikkien urheilu sivujen äiti Como pistää parastaan.
Lauri Marjamäki, hävettääkö sinua edes? Tuhosit Suomen maineen jääkiekon arvokisoissa – maajoukkueen otteet kuvottavan surkeita alaisuudessasi!
Urheilu 17.5.2018 23:41
marja-800x521.jpg

Jaa


Lauri Marjamäki epäonnistui täysin.

Lauri Marjamäki lopettaa Suomen maajoukkueen peräsimessä ja siirtyy Jokereiden valmentajaksi.

Hyvä Suomen maajoukkueelle, huono Jokereille.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen otteet Marjamäen alaisuudessa ovat olleet kuvottavia. Joukkue on alisuorittanut turnauksesta toiseen, ja pelokkaan teinijäniksen näköinen Marjamäki on ollut täysin kyvytön muuttamaan Suomen pelitaktiikkaa otteluiden sisällä millään tavoin.

World Cup, viime kevään MM-kisat, olympiaturnaus ja tämän vuoden MM-kisat: hyviä pelaajia, surkeaa valmennusta.

Häpeä, Marjamäki.

Häpeä.

Häpäisit Suomen jääkiekkomaajoukkueen ja isänmaamme kunnian kansainvälisillä jäillä.

Tästä on Suomen kansakunnan vaikea nousta. Voi hyvinkin olla, että meillä on edessämme uusi lama. Ainakin urheiluhenkisellä tasolla. Miten se vaikuttaa sitten Suomen ulkomaanpolitiikkaan ja kansantalouteen jää nähtäväksi.

Voi olla, että sekin romahtaa.

Kuten Suomi romahti Sveitsiä vastaan.

Saa nähdä, kuinka kauan jääkiekkomajoukkueella kestää ponnistaa uudelleen jaloilleen.

Häpeä.

Häpeä Marjamäki.

Häpeä.
/
https://www.como.fi/uutiset/lauri-m...een-otteet-kuvottavan-surkeita-alaisuudessasi
 
Vituttaa että suomalaisten henkinen kantti on niin saatanan hauras. Sen voisi hyvin kestää että toinen joukkue oli vaan parempi, mutta vuosikymmenestä toiseen suomalaiset paskoo housuun kun painetta tulee.
Suomen maajoukkueella on varsin hyvä "track recordi", pois lukien Marjamäen aikaa...: World Cup 2016 8.sija, IIHF 2017 4.sija, Olympialaiset 2018 6.sija, IIHF 2018 6.sija.

Marjamäen käsissä on ollut suomen historian kovimmat kiekkojuniorit ja uudet starat... Tulos on suomen historian heikoin.

edit: miehellä on/oli käytössä ne nykyajan Selänteet, Koivut, Timoset ja Lehtiset
 
Suomen maajoukkueella on varsin hyvä "track recordi", pois lukien Marjamäen aikaa...: World Cup 2016 8.sija, IIHF 2017 4.sija, Olympialaiset 2018 6.sija, IIHF 2018 6.sija.

Marjamäen käsissä on ollut suomen historian kovimmat kiekkojuniorit ja uudet starat... Tulos on suomen historian heikoin.

edit: miehellä on/oli käytössä ne nykyajan Selänteet, Koivut, Timoset ja Lehtiset

Monesti jo ennen olympialaisia toitotin, että Erkalle olisi pitänyt lyödä mottipäinen palkka kouraan. Ei olis tätä paskaa tarvinnu katella.
 
Nämä Iltalehden pelaaja-arvostelut ovat kyllä huvittavaa settiä:

Sveitsi-katastrofin Leijonat & Lampaat: Sensaatiopakki jäi pahaan pyöritykseen

Sebastian Aho sai tuossa pelistä yhden hanuriin ottavan lampaan kuvan arvosanaksi ottelusta.

Ville Pokka taas sai yhden irvistävän leijonanaaman.

:lol:

Vaikka maaliverkko ei heilunut tässä ottelussa, niin Aho haki koko ajan ilmiömäisen hyvin laukaisupaikkoja itselleen tai sitten syöttöpaikkaa kaverille. :cigar2:

Pokka taas sai kiekon lapaansa namupaikasta pari kertaa pelissä maalin edustalla ja olisi päässyt tyhjään maaliin rokottamaan jos ei olisi jäänyt pariksi sekunniksi aina miettimään mitä kiekon kanssa tehdään kun seistään kiekko lavass parin metrin päässä vastustajan tyhjästä maalista. :mad:
 
Nämä on aivan merkityksettömiä sulamisia 2003 verrattuna.
Missasit pointin. Kyse ei ollut pelkästään jääkiekosta. Suomi oli oikeasti köyhä ja kurja maa, telkkarissa näkyi 2 paskaa kanavaa eikä mitään kännyköitä tai internettiä kellään ollut. Se jääkiekkovoitto Ruotsista oli kuin henkireikä, jonka varassa jaksaa taas elää paskaa elämäänsä köyhässä Suomessa mutta svedut tasoitti ja vei sen ilon viime hetkellä. Nykyään Suomi on vauras valtio ja nykysuomalaisten elämä on siihen verrattuna pehmeää pumpulissa elämistä. Jos nykyään hävitään jossain urheilussa niin se on vaan urheilua.
 
Kaikkien aikojen suurimman jääkiekkovitutuksen koin vuonna 1986, eikä siinä Suomi edes hävinnyt. Suomi-Ruotsi ottelu oli 4-2 minuutti ennen loppua. Sen kykeni taas aistimaan että suomalaisten kantti ei kestä. Ja niinhän siinä kävi että Ruotsi teki 2 maalia ja peli päättyi 4-4. Svedut juhlivat kuin olisivat voittaneet maailmanmestaruuden.

Suomen miesten maajoukkue on hävinnyt joskus 16-1 maalein Neuvostoliitolle jääkiekkossa ja Kanadalle maalein 24-0. Ja ottanut pataan 5-7 numeroinen MM-kisoissa Iso-Britannialta.

Noihin nähden ihan kelpo suoritus nämä Tanskan kisat.
 
Suomen miesten maajoukkue on hävinnyt joskus 16-1 maalein Neuvostoliitolle jääkiekkossa ja Kanadalle maalein 24-0. Ja ottanut pataan 5-7 numeroinen MM-kisoissa Iso-Britannialta.

Noihin nähden ihan kelpo suoritus nämä Tanskan kisat.
Tosi hyvä vesilasi on puoliksi täynnä -ajattelutapa. Noilla 100 vuoden takaisilla tuloksilla ei ole mitään merkitystä.
 
-86 kaikilla halukkailla oli duuni josta sai palkkaa joten itseasiassa asiat ovat menneet huonompaan suuntaan.
Paljonko sinä tienasit palkkaa vuonna 86? Minä olen oikeasti elänyt ne ajat ja olisin paljon mieluummin työtön vuonna 2018 kuin töissä vuonna 1986. Enough offtopic.
 
Paljonko sinä tienasit palkkaa vuonna 86? Minä olen oikeasti elänyt ne ajat ja olisin paljon mieluummin työtön vuonna 2018 kuin töissä vuonna 1986. Enough offtopic.
Siinä se ongelma onkin että ihmisiä jää eliniäksi työttömäksi eli täysin yhteiskunnan ulkopuolelle. Tämmöisestä seuraa ongelmia. Siinä on yksi syy miksi neekereiden raijaus eurooppaan on aivan järjenvastaista. Joku tienaa.
 
Siinä se ongelma onkin että ihmisiä jää eliniäksi työttömäksi eli täysin yhteiskunnan ulkopuolelle. Tämmöisestä seuraa ongelmia. Siinä on yksi syy miksi neekereiden raijaus eurooppaan on aivan järjenvastaista. Joku tienaa.

Nyt ollaan asian ytimessä :D ... sehä eskaloitu nopeasti.
 
Lempääläläinen filosofi summasi tämän turnauksen pelit mielestäni hyvin:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Pelistä ei huokunut takki auki -meininki. Suomi aloitti hyvällä sykkeellä, mutta Sveitsi oli pelin edetessä yhden potkun edellä, jonka näki siitä kun irtokiekot jäi lähes täysin sveitsiläisille. Lisäksi Sveitsin puloustuksessa ei maila tärissyt vaan kiekot saatiin hyvällä prosentilla omille kulmista tai keskeltä, riippuen juuri siitä, että liike oli hyvää. Sitävastoin Suomen laukaisut ja syötöt tahtoi mennä vastustajan jalkoihin ja mailoihin, joka johtuu täysin siitä että putki ei kulje jolloin syöttösuunnat on kapeita ja joudutaan syöttämään läheltä tai "läpi" vastustajan.

Lisäksi Sveitsin pakit ja sentteri pelas hyvin yhteen ja olivat myös fyysisesti kovia ja osasivat pelata kiekottomat pois ilman jäähyjä. Tässä ehkä oli yksi "haukunnan aihe" tuomareille. Suomi ei mielestäni häirinnyt kiekottomia niin paljon kuin Sveitsiläiset oli koko ajan kiekollisen lähimpien miesten iholla estämässä jopa välillä jäähyn arvoisesti. Suomella ei taas omassa päässä ollut kunnon senttereitä avustamaan pakkeja, toisaalta Suomi luotti kiekollisten pakkien jalalla nostamiseen mikä ei toiminut tässä pelissä. Tähän vaikutti Sveitsin hyvin pelaama keskialueen trappi, josta ei ilman kovaa vauhtia tulla läpi. Ja jos tullaan yksin, niin kulmaan ajautuessa kiekollisella ei ole syöttöpaikkoja. Tämä taas johtuu siitä, että loput kiekottomat tulee hyökkäysalueelle paikaltaan lähtien, eivätkä ehdi tarpeeksi lähelle. Tässä kohden kiekollinen heitteli vastakulmaan, jonka Sveitsin pakit hoiti melkein aina omille.

Suomen pelaajat, varsinkin kärkipelaajat olivat väsyneitä. Kolmoskentällä oli eniten energiaa kokonaisuudessaan, välillä toki Aho ja kumpp. väläytteli pyöritystaitoja ilman onnistunutta viimeistelyä. Suomi pelasi tässä turnauksessa raikaista, hyökkäysvoimaista kiekkoa, mutta kaatui mielestäni ns. niillä opeilla jolla se on itse pelannut vuosien mittaan Kanukkeja yms. vastaan eli hyvällä joukkuepuolustuksella ja kovalla häirinnällä. Ehkä tämä tästä kuitenkin "jalostuu" ensi vuodelle uudella vanhalla valmentajalla ja saadaan kunnon sentterit kisoihin ja muutama iso pakki. Siihen nuo kaksi ekaa kenttää lisäksi, niin eiköhän se siitä. Tosin aina tuo NHL ja stanleycup on arvoitus ketä sieltä saa.
 
Kuten ennen peliä arvelinkin. Jos Sveitsi voittaa niin viulukonsertti soi armotta :D Pari sivua itkuvirttä joutuu lukemaan jotta pääsee loppuun asti.

Sveitsi on parempi joukkue. Voittavat ansaitusti, ei siinä mitään. Joku täällä aiemmin hehkutti takinkääntöä ja isänmaallisuutta. Tulkoon selventämään :D Epäilen kyllä ettei kaveria näy.
Oletan että viittaat minuun? Sveitsi oli parempi joukkue eilen. Hatun nosto heille. Sveitsin peli näytti juuri siltä mitä pelkäsinkin ja miltä se on näyttänyt viime vuodet. Sveitsi ei ole jääkiekon lilliputtimaa, se on maailman seitsemänneksi kovin kiekkomaa mun kirjoissa ja hyvin lähellä top kutosta. En tiedä mihin viittaat takinkäännöllä ja isänmaallisuudella? Ja mitä siitä pitäisi selventää? Jos et ymmärtänyt mitä tarkoitin niin kertaan: minun mielestäni, oli Suomen joukkue kuinka huono tai hyvä tahansa, sitä tulee kannustaa suurella leijonasydämellä jokaisessa ottelussa. Oli vastassa sitten Etelä-Korea tai Kanada, aivan sama. Kriittinen ja analyyttinen saa olla, todennäköisyyksiä saa laskea ja jopa sanoa ääneen. Se mitä sanot sen jälkeen ratkaisee. Jos toteat että Kanada on todella kova ja Suomella on heikot mahikset, se on fine, se on todennäköisesti totuus ja sen saa, jopa pitää sanoa. Mutta sen jälkeen jos alkaa itkemään ja maalaamaan piruja seinälle kuinka kaikki pyyhkii Suomella lattiaa on mun kirjoissa paskahousu viulunsoittaja. Sen jälkeen voi todeta että "against all odds" leijona syö Kanadan tavalla tai toisella. Täällä ei tunnu kukaan ymmärtävän mistä mä puhun. Aivot kykenee käsittelemään vain positiivisen ja negatiivisen, ja tuon perusteella negatiivinen lause on automaattisesti takinkääntöä. Ei pitäs yllättää julkisella foorumilla, mutta yllättää joka kerta.

Itse pelistä tuli sellanen vartin masennus kun fiilikset tuli alas, kunnes alkoi ajatukset kääntyä seuraaviin kisoihin. Paljon oli hyvää kehitystä Marjamäki tehnyt verrattuna aikaisempiin turnauksiin ja hiukan kävi sääliksi herraa ettei saanut viimeisestä turnauksesta mitalia kotiin. Pidän kuitenkin siitä että nuoria lupauksia ajetaan sisään maajoukkueeseen ja uskalletaan kokeilla jotain uutta. Leijonien peli tuntui raikkaalta ja vauhdikkaalta. Tätä lisää tulevissa mm-kisoissa niin meillä on kiven kova nippu seuraavissa olympialaisissa. Kiitos leijonat näistä peleistä. Nyt alan valmistautumaan jalkapallon mm-kisoihin.
 
Ei hitto niin siinä sitten kävi ettei päässyt Suomi edes mitalipeleihin.
Ihan hyvä.

No olisko riittäny mestaruuteen, en tiedä. Noin ailahtelevalla pelillä aika huonot todennäköisyydet.


Joten vaihtoehtona hopea, pronssi. Sitte taas ois saanu hehkuttaa kui hyvin meni kisat, vaikka monta aika kehnoa suoritusta.

Parempi että putos aiemmin.

Mikäs oli Marjamäen kauden saldo?
 
Minusta nämä kaikki Suomen häviöt johtui vastustajien nerokkaasta(tuomari salli tämän) roikkumisesta, joka väsytti hurjat minuutit pelanneet tähdet. Yleensä näissä painimatseissa 3 ja 4 kenttien pitäisi nostaa tasoa reilusti ja ratkaissa pelit: luonnollisesti Suomelta puuttui powerhyökkääjät jotka tähän olisivat pystyneet pl. kapanen. Suomella on myös erikoinen ongelma, kun tahtopelaajat ovat vähissä ja taitopelaajia löytyy hurja määrä: Ruudut, Mäkiaho, Tuomainen, Hyvönen, Komarov, Pihlström, Lehtinen jne. -> suomella oikeastaan on enään jäljellä Haula, Kapanen, Savinainen. Rantanen on liian hidas tähän kategoriaan, sekä pelaa siistiä peliä.

Pakeista ei ollut kunnolla peloitetta mihinkään suuntaan(Riikola taisi olla ainoa, joka taklasi). Siniviivalta ei kunnon laukausta maalille tainnut tulla juuri ollenkaan koko turnauksen aikana. Ehkä suurin miinus joukueessa oli 3-4 kenttä ja Pokka. En tajua, mitä Pokalle on käynyt, mutta lupaavasta junnusta ollaan kovaa vauhtia menossa kohti menetettyä lupausta... Tolvanen yliyritti kokoajan ja lopputulos sen mukainen: Tolvasen olisi pitänyt käydä huorissa ennen matsia, että rentous olisi löytynyt peliin.
 
Laskiko kukaa monta laukausta tehtiin siniviivalta? Siellä oli aina yksi suomen pelaaja maalin edessä pyörimässä, mutta sen ympärillä oli 4 kaveria kokoajan ja sinne keskustaan puskettiin väkisin. Pitäisi olla viivalla sellasia kavereita jotka tykittää maalin jos annetaan liikaa tilaa. Nyt sitä tilaa oli, mutta ei varmaan yhtään vetoa tullut viivasta.

Samaa mieltä myös tuosta löysemmästä tuomarilinjasta (mielestäni kuitenkin ihan hyvää tuomaripeliä) joka selkeästi ei ollut Suomen joukkueen pelille kovin hyvä.
 
Laskiko kukaa monta laukausta tehtiin siniviivalta? Siellä oli aina yksi suomen pelaaja maalin edessä pyörimässä, mutta sen ympärillä oli 4 kaveria kokoajan ja sinne keskustaan puskettiin väkisin. Pitäisi olla viivalla sellasia kavereita jotka tykittää maalin jos annetaan liikaa tilaa. Nyt sitä tilaa oli, mutta ei varmaan yhtään vetoa tullut viivasta.

Samaa mieltä myös tuosta löysemmästä tuomarilinjasta (mielestäni kuitenkin ihan hyvää tuomaripeliä) joka selkeästi ei ollut Suomen joukkueen pelille kovin hyvä.
Kyllähän sieltä lauottiin, mutta kiekko ei ikinä päätynyt maalille asti, vaan jäi puolustajiin.
 
Ihan hyvä.

Joten vaihtoehtona hopea, pronssi. Sitte taas ois saanu hehkuttaa kui hyvin meni kisat, vaikka monta aika kehnoa suoritusta.

Parempi että putos aiemmin.

Mikäs oli Marjamäen kauden saldo?

Todennäköisesti Suomen joukkue olisi jäänyt neljänneksi vaikka Sveitsi olisi voitettu. Kanada nimittäin pelasi eilen todella hyvää jääkiekkoa Venäjää vastaan ja Kanada olisi tullut Suomea vastaan semifinaalissa.

Tokihan ottelu voi jääkiekossa päättyä ajoittain kumman tahansa voittoon. Mestaruus olisi vaatinut Suomelta kuitenkin kahden pelin voittamisen altavastaajana.

Marjamäen kauden saldo on RIP trap-jääkiekko ja viivelähtökiekon hautaaminen.

Trap jääkiekko on pelin syöpä eikä sillä onneksi enää nykyaikana pärjää. Katsojien kannaltakin se on myrkkyä silmille. Pelaajillekkin aiheuttaa pahaa närästystä.

Sehän trap puolustuksen pelaaminen haudattiin nyt tänä keväänä Marjamäen toimesta.
 
Omituisesti happi loppu tokassa erässä, oliko ylipitkät vaihdot ja etäisyys omaan aitioon, mistä Sveitsi rankaisi armotta? Säteri torju ekan ja tokankin vedon mutta kun kukaan ei luutinu kiekkoja pois, niin sitten soi. Silloinkin kun oli tilaisuus heittää kiekko pois omilta, niin siihen jäätiin munimaan kiekon kanssa ja Sveitsi karvas hyvällä jalalla.

Yksilöistä sen verta, että Teräväinen olis pitänyt tajuta siirtää pois Ahon ketjusta jo jenkkipelin aikana, mieshän oli ihan kujalla koko ajan. Granlund oli kanssa aika vaisu muualla paitsi YV:llä, tosin samaa voi sanoa Rantasesta ja Kapasestakin. Sääli ettei joka ketjuun riitä yhtä Ahoa. Mies on kyllä aivan maaginen, en ymmärrä jos joku juuri häntä kritisoi?

Oudosti meni pelit kyllä, näitä etukäteen heikompia puolustavia nippuja vastaan oli hirveän vaikeaa, ja neppailevat Kanadat ja USA:t voitettiin mennen tullen.
 
Suomi hävisi kaikki ne ottelut joissa pelkäsivät häviötä. USA:a ja Kanadaa vastaan oltiin altavastaajia eikä ollut pakko voittaa, joten ei tarvinnut pelätä. Heittopusseja vastaan olisi ollut noloa hävitä, mutta Suomen materiaali oli niin ylivoimainen niihin verrattuna ettei alkanut pelottamaan. Mutta joka ottelussa, missä oli edes semiosaava joukkue vastassa ja häviön mahdollisuus pelotti, myös hävittiin. Ei se siitä johtunut että vastustaja pelasi niin tai näin ja tuomarit sallivat sitä tai tätä.

Joskus ennen suomalaiset pelkäsivät voittaa, koska siitä olisi tullut kauhea mediamylläkkä, sankarin suuhun olisi työnnetty mikrofoneja ja ylistetty maasta taivaaseen ja luotu sille täysin epärealistiset odotukset tuleviin peleihin. Nykyään se on kääntynyt niinpäin, että suomalaiset pelkäävät häviämistä. Ja kun mieli ei ole ottelussa rohkeasti luottamassa voittamiseen, vaan pelkää häviämistä, niin häviää.

Ei tähän henkiseen haurauteen vieläkään uskalleta puuttua kunnolla, vaan kommentaattorit mieluummin pysyvät mukavuusalueellaan ja jauhavat sitä tuttua analyysiä pelitavasta ja tuomareista ja kiekon pomppimisista jne.
 
EI kyllä tullut ainakaan minulle minkäänlaisena yllätyksenä ettei perinteisellä suomikiekolla (kiekko ränniin ja perään) päästy kovin pitkälle. Vituttaahan se mutta eipä nää suomen "huippunuoret" muutamaa tapausta lukuunottamatta (Aho, Granlund, Teräväinen - varmaan ainoat kaverit joilla on yksilötaitoa tuoda kiekko keskeltä alueelle) mitään kansainvälisen tason taitoa omaa, vaan pelaavat tuota rännikiekkoa millä pärjää suomessa.
 
Kyllä pelaajatkin voi katsoa peiliin. Ei voi kaikki paskuus olla yhdestä valmentajasta kiinni. Se ei ole edes kentällä.
Vai eikö pelaajilla ole omia aivoja, tehdään vain juuri niin kuin valmentaja sanoo?
 
Kyllä pelaajatkin voi katsoa peiliin. Ei voi kaikki paskuus olla yhdestä valmentajasta kiinni. Se ei ole edes kentällä.
Vai eikö pelaajilla ole omia aivoja, tehdään vain juuri niin kuin valmentaja sanoo?
Kapteeni voi vähän paikata, mutta joukkue ei ole joukkue ilman johtajaa. Eikä johtaminen tässä yhteydessä tarkoita käskyttämistä, vaan luontaista alfastatusta jonka pelaajat vaistoaa.
 
Kyllä pelaajatkin voi katsoa peiliin. Ei voi kaikki paskuus olla yhdestä valmentajasta kiinni. Se ei ole edes kentällä.
Vai eikö pelaajilla ole omia aivoja, tehdään vain juuri niin kuin valmentaja sanoo?
Valmennus hoitaa peluutuksen ja taktiikan, mitä pelissä noudatetaan: tosi iso vaikutus joukkueeseen. Jos pelaajat tiedostaa, että jotain tarttis tehdä, eikä valmentaja tee sitä; on se valmentaja perseestä... Teräväinen hyytyi turnauksen edetessä...
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 428
Viestejä
4 885 394
Jäsenet
78 828
Uusin jäsen
Juho00

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom