• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Israel, Jerusalem, palestiinalaiset ja kumppanit

Puheen pitäisi olla erittäin faktuaalista jos mennään tuolle tasolle. Tekstistäsi on vaikea edes ymmärtää mitä "islamistilla" tarkoitat. Islamismi terminä viittaa poliittiseen ideologiaan, jonka kannattaja pyrkii siihen että islami tai islamilaiset periaatteet ohjaavat yhteiskunnan toimintaa. Islamismi voi kuitenkin sisältää monia eri suuntauksia, ja läheskään kaikki islamistit eivät ole terroristeja tai edes väkivaltaisia. Terrorismihan on siis eri asia, se viittaa väkivaltaiseen toimintaan, ja terroristit voivat käyttää monenlaisia ideologioita (mielestäni) mielisairaan toiminnan pönkittämisessä.

Hyvänä esimerkkinä maailmalla elävät muslimit, vain aniharva lopulta heistä suorittaa ideologiaan pohjaavaa terrorismia. USA:ssa elää useita miljoonia, eipä ole kovin monesta islamisti terroristista uutisoitu. Tietenkin sitten ihan periamerikkalaisista massoihin ampujista sitäkin enemmän. Yksi esimerkkimaista voisi olla myös Thaimaa, jossa on runsas muslimiväestö. Tuoltahan Suomikin ihan toivoo työperäistä maahanmuuttoa tällä hetkellä, kun ovat niin tekevää porukkaa. Muutoinkin maailman suurin islamia tunnustava ryhmä ihmisiä löytyy yllättäen juuri Kaakkois-Aasiasta, ei lähi-idän maista.

Uskonnot ovat tavalla tai toisella kiinteä osa Gazan sodan motivaattoreina. Itselläni olis tästä monen monta kipakkaa ja kritisoivaa lausetta sanottavana mutta nämä tuskin liittyvät sinällään aiheeseen. Itseäni vaivaa kuitenkin se minkälaisella julmuudella valtaosa kirjoittajista suhtautuu siviilien pommittamisiin ja murhiin sodan aikana. Nähtävästi taustalla on jokin ideologia joka on jo hyvän aikaa epäinhimillistänyt tietynlaisia ihmisiä. Populistisen vastakkainasettelun hedelmiä?
Yleensä siinä vaiheessa kun ei haluta hyväksyä epämiellyttävää asiaa, niin aletaan nillittämään käsitteistä yleispuheessa...

Islamistit pyrkivät muokkaamaan yhteiskunnan haluamansa kaltaiseksi, keinovalikoimassa voi olla periaatteessa laillista vaikuttamista, väkivaltaa, terrorismia tai näiden yhdistelmää. Yhtä kaikki, se lopputavoite on käytännössä alistaa muut islamistien vallan alle ja meidän ympäristössämme se tarkoittaisi vähintäänkin kulttuurista kansanmurhaa. Israelin tapauksessa se tarkoittaisi ihan kunnon veristä kansanmurhaa ja ainoastaan IDF on sen esteenä. Ei pidä kuvitella väkivaltaisten islamistien olevan selkeästi erillään muista islamisteista, ne toimivat usein limittäin ja yhdessä saavuttaakseen tavoitteitaan.

Thaimaalla on omat ongelmansa islamistien kanssa, se ei ole ollut ihan veretön konflikti sekään. Varsinkaan sen jälkeen kun ISIS-propaganda on päässyt vaikuttamaan siellä. Sama kuvio on näkyvissä käytännössä kaikkialla missä on merkittäviä muslimikeskittymiä. Sen suhteen pidän lähinnä outona että joku haluaa sitä porukkaa ehdoin tahdoin lisää.

Julmuudella? Siviilien pommittamisiin? Murhiin? Olet kyllä todella syvällä Hamasin propagandassa. Ei nyt millään pahalla, mutta on jokseenkin omituista miten raivokkaasti nimenomaan Israelin kimppuun käydään ja käytännössa pyritään siihen, ettei se pystyisi vastaamaan terrorismiin ja sen muodostamaan eksistentiaaliseen uhkaan millään tehokkaalla ja merkitsevällä tavalla. Se väistetään näppärästi sanomalla että "joo saa tehdä mutta ei saa mennä siviilejä nönnönnöö..." ja "kansainväliset lait...." mitä ei kuitenkaan osata oikeastaan millään järkevällä tavalla yksilöidä (eikä huomioida siitä laista mm. sellaista pikku kohtaa missä sanotaan ettei suojeltujen henkilöiden läsnäoloa voi käyttää tekemään kohdetta immuuniksi sotilaalliselle toiminnalle). Mitään Hamasin antamia lukuja ei kyseenalaisteta mitenkään, minkään tasoista vertailua esimerkiksi muiden konfliktien suhteeseen siviilit/taistelijat välillä ei tehdä, eikä mitään konkreettista lukemaa mitä käytetään standardina anneta. Ikinä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kommentointi on aivan puhdasta tunnepohjaista mesoamista mikä ei perustu mihinkään muuhun kuin siihen että "mua nyt vaivaa tää." Tai sitten vain vituttaa kun Israel ei saakaan kuonoonsa. Ikään kuin koko maailman pitäisi pyöriä sen ympärillä mikä nyt sattuu vaivaamaan kutakin.
 
Viimeksi muokattu:
Jos kovasti halutaan historiasta kaivaa yksittäisiä kohtia, joilla suunta olisi voitu muuttaa, niin varmaan yksi isommista olisi ollut se, että juutalaisten siirtolaisuutta alueelle ei olisi ikinä tapahtunut.
Mitä väärää siinä muka oli? Siirtyihän alueelle myös valtavasti arabisiirtolaisia, sen jälkeen kun juutalaisten siirtolaisuus oli jo alkanut. Ennen 1800-luvun loppua kun juutalaissiirtolaisia alkoi suuremmissa määrin tulla alueelle, alue oli varsin vähäväkistä. Lisäksi juutalaissiirtolaiset eivät ryövänneet kenenkään maita vaan ostivat esim. soisia malarian runtelemia maita joita alkoivat viljellä, ja perustivat Tel Avivin kaupungin.

Kuten olen moneen otteeseen muistuttanut, propalestiinalaisilla tuntuu olevan joku kummallinen luulo että ns. "palestiinalaiset" ovat muka jotain "alkuperäisasukkaita", alueella vuosisatoja tai -tuhansia asuneita arabeja, vaikka todellisuudessa he ovat pääasiassa 1900-luvulla, eniten 1917 jälkeen, alueelle muuttaneita arabisiirtolaisia ja heidän jälkeläisiään. Jostain syystä nämä siirtolaiset lasketaan kuitenkin jonkinlaisiksi "alkuperäisasukkaiksi", ilmeisesti vain koska ovat arabeja ja muslimeita, vaikka sitten tuhansien kilometrien päästä tulleita? Ironista on se että osaltaan arabisiirtolaisia sinne veti juutalaissiirtolaisten sinne jo tuoma ja luoma vauraus ja elinkeino; toki myös brittien tarjoamat työt olivat vetovoimatekijä, ja brittien länsimainen vapaampi hallinto entisen paskamuslimiottomaanihallinnon sijaan teki esim. maanviljelystä alueella kannattavaa. Sen näkee mitä Gazassakin tapahtui juutalaisten rakentamille kasvihuoneille yms. kun muslimit saivat Gazan täysin haltuunsa 2005. Muslimeilla on käänteinen Midaksen kosketus, kaikki muuttuu paskaksi.

Eli käytännössä arabisiirtolaiset vastustivat juutalaissiirtolaisten (kuten myös alueella jo vuosisatoja asuneiden juutalaisten) oloa alueella, mistä esimerkkinä vuoden 1929 Hebronin verilöyly. Siistii.

Lisäksi tulee muistaa että juutalaisia tuli nopeassa tahdissa muista arabimaista heti 1948 jälkeen 850.000, pakoon lukuisissa arabimaissa (ja myöhemmin Iranissa) kokemaansa vainoa. Oliko tämäkin pakolaisuus Israeliin väärin? Olisiko pitänyt jäädä kotimaihinsa kuolemaan hullujen arabimuslimien käsissä?

Yhtä hyvin voitaisiin sanoa ettå yksi isoimmista ongelmista on että alueelle tuli muslimiarabivalloittajia joskus 600 jKr jälkeen. Siinä suurin syy nykyisille ongelmille.
 
Japani ja natsisaksa kyllä lyötiin muutama vuosikymmen sitten totaalisesti maanrakoon, toisaalta samalla logiikalla voisi vaikkapa Venäjä oikeuttaa Suomea vallatessaan totaalisen kansanmurhan. Tai käytännössä ihan mikä valtio tahansa, siitä syystä en halua allekirjoittaa että täydellinen tuho myös siviileille olisi yleisemmin toimiva tekniikka. Siviilien asemaa sodassa suojelevat myös kansainväliset lait, ymmärrän ettei populistisiin näkökantoihin taipuvaisille tämä kerro oikein mitään, mutta pätee siis myös diktaattoreihin.
Sohvalta asia voi ehkä vaikuttaa noin, mutta joskus pahan voimat pitää oikeasti lyödä alas. Näin on tehty nykyaikana esim. ISIS:n ja al-Qaidankin kohdalla.

Neville Chamberlain oli toki toista mieltä, hän uskoi rauhan voimaan ja että pahalle (natsi-Saksa) periksiantaminen on se ainoa keino asioiden ratkaisemiseen. Hänen opeillaan natsi-Saksa olisi jyrännyt koko Euroopan ja Japani pitäisi kaiketi hallussaan Koreaa ja Kiinaa.

Virossa myös annettiin periksi pahalle eli Neuvostoliitolle, kun taas Suomessa näin itsenäisyyspäivän kunniaksi päätettiin pistää pahalle vastaan, onneksi.

Syy Venäjän pahoihin toimiin nykyaikana on osaltaan se että se (sen edeltäjä Neuvostoliitto) oli toisessa maailmansodassa voittajien puolella, valitettavasti. Sen ei siten ole tarvinnut käydä tilintekoa oman stalinistisen menneisyytensä kanssa. Saksa ja Japani joutuivat tekemään tiliä, ja parantuivat hulluudesta.
 
Viimeksi muokattu:
Yksi esimerkkimaista voisi olla myös Thaimaa, jossa on runsas muslimiväestö
Eikä yhtään yllättäen, eteläisessä Thaimaassa on noiden muslimien takia ikuisuuksia kestänyt konflikti. Samanlaisia ongelmia on myös Filippiineillä oman muslimiväestönsä kanssa.

Missä muslimi, siellä ongelma.

Sen sijaan kristityn vähemmistönsä kanssa Thaimaalla ei tunnu olevan mitään erityisiä ongelmia, kumma juttu? Kaksi oikeasti rauhan ja rauhanomaisuuden uskontoa tuntuvat tulevan hyvin keskenään toimeen, kun taas sotaisan, miekan kautta levitetyn, uskonnon kanssa kaikilla on ongelmia, myös hinduilla.

Viimeksi muokattu:
Nämä on hyvä muistaa, kun keskustelussa tarjotaan historiasta kohtia ja niiden tulkintoja nykytilanteeseen.
Kuten puhe esim. 1948 "nakbasta", tai muistutus siitä että Israel valloitti 1967 "arabialueita" eli Jordanian ja Egyptin kaksi vuosikymmentä aiemmin laittomasti valtaamia ja miehittämiä alueita (joilta he olivat ajaneet kauan siellä asuneet juutalaiset pois)? Nekin ovat vain "yksittäisiä historian kohtia".

Joten jospa lopetettaisiin noistakin puhuminen sitten jonkinlaisena selittävänä ja ymmärrettävänä tekijänä palestiinalaismuslimien hullulle murhanhimolle alueen juutalaisia kohtaan, jo noin 100 vuoden ajan?
 
Viimeksi muokattu:
Jos kovasti halutaan historiasta kaivaa yksittäisiä kohtia, joilla suunta olisi voitu muuttaa, niin varmaan yksi isommista olisi ollut se, että juutalaisten siirtolaisuutta alueelle ei olisi ikinä tapahtunut.
Muuttaa suunta mihin? Joo juutalaisia ei voi tappaa kuin tiettyyn rajaan asti, kun niitä ei niin monta ole alueella, mutta ei alueella mitenkään hyvin menisi jos kuvitellaan että ainoa yksilönvapauksia ja muutenkin liberaaleja arvoja ajava valtio ei olisi ikinä syntynyt alueelle.

Suunta ei olisi muuttunut mihinkään: palestiinan alueen arabit eläisivät silti jonkun paskahallinnon sorron alla ja tekisivät samanlaisia hyökkäyksiä naapurivaltioihin joista hyökättäisiin samalla mitalla takaisin. 99% palestiinalaisten kokemasta sorrosta tulee heidän omilta päättäjiltään, eli Hamasilta Gazalta ja Palestiinalaishallinnolta länsirannalta.
 
Äärinationalistit Netanyahun hallituksessa kannattavat Gazan asuttamista juutalaissiirtolaisilla. Netanyahu toistuvasti kieltänyt nämä suunnitelmat.
https://www.timesofisrael.com/settl...dium=desktop_site&utm_campaign=liveblog_entry
This is in contrast to calls to settle Gaza, which has relatively broad support from much of the Israeli far-right, most notably Finance Minster Bezalel Smotrich and National Security Minister Itamar Ben-Gvir, who both have repeatedly advocated for the idea.

Mielenmaisemaa mitä liikkuu päässä äärinationalistisilla Uri Tzafon liikkeen jäsenillä, jotka kekkuloi Israelin ja Libanonin rajalla IDF sotilaiden paimentaessa näitä:
Inside the Movement to Settle Southern Lebanon
 
Jos Israel olisi hävinnyt esim. 1948, ei mitään "Palestiinaa" olisi vaan nykyinen Israelin alue olisi jaettu Egyptin, Jordanian, Libanonin ja Syyrian välillä. Eivätkä nykyajan "palestiinalaiset" olisi tästä mitenkään moksiskaan, heille tärkeää on vain olla arabihallinnon alla, sama se minkäniminen se on, mitään todellista kaipuuta muista arabivaltioista erilliseen uuteen arabivaltioon ei ole oikeasti koskaan ollut sen enempää kuin esim. Pirkanmaan alue muka havittelisi omaa itsenäistä valtiota Suomen alueelle. Tai tiedä noista pirkanmaalaisista, ehkä ne salaa haluavatkin itsenäisyyttä, perustavat kommunistisen onnelan keskelle Suomea.

Noihin aikoihinhan suosittu ajatus oli arabinationalismi ja pan-arabialaisuus missä kaikki arabit olisivat samaa iloista murhanhimoista kansaa, vähän samanlainen ajatus kuinka natsi-Saksa halusi kaikki saksaa puhuvat eurooppalaiset yhteen saman ison valtion alle, Itävallan kanssa Saksa ehtikin jo yhdistyä ja yhdistymisellä oli suuri kannatus myös Itävallassa.

Niihin aikoihin esim. Syyria muistutti alueen arabeja siitä että "oikeastihan" ja historiallisesti Israelin/Palestiinan alue on osa etelä-Syyriaa, eli he katsoivat omaavansa alueeseen jonkinlaisen etuoikeuden.

Ilman Israelia olisi toki varma että alue olisi edelleen ruutitynnyri, Saudi-Arabia ja Iran kävisivät siellä proxy-sotaa toisiaan vastaan tukemalla eri maita ja ryhmittymiä maiden sisällä. Pikemminkin Israel on alueella rauhaa ylläpitävä voima, Egyptin saivat jo jokseenkin kesytettyä (vaikka Egyptin sisällä toki on paljon Israelin ja Egyptin nykyjohdon tuhoa vaativia jihadisteja, eli ns. tavalliset egyptiläiset eivät jaa johtonsa "lämpimiä" tai rauhantahtoisia suhteita Israeliin), Jordaniakin on älynnyt että ehkä ei pidä liikaa uhkailla Israelia jne.

Israel on ikäänkuin ympäröiviä paskamuslimivaltioita tarkkaileva tarkkailuluokan opettaja joka lyö karttakepillä heti näpeille jos joku rupeaa älämölöitsemään (Israelia kohtaan).
 
Äärinationalistit Netanyahun hallituksessa kannattavat Gazan asuttamista juutalaissiirtolaisilla. Netanyahu toistuvasti kieltänyt nämä suunnitelmat.
https://www.timesofisrael.com/settl...dium=desktop_site&utm_campaign=liveblog_entry
This is in contrast to calls to settle Gaza, which has relatively broad support from much of the Israeli far-right, most notably Finance Minster Bezalel Smotrich and National Security Minister Itamar Ben-Gvir, who both have repeatedly advocated for the idea.

Mielenmaisemaa mitä liikkuu päässä äärinationalistisilla Uri Tzafon liikkeen jäsenillä, jotka kekkuloi Israelin ja Libanonin rajalla IDF sotilaiden paimentaessa näitä:
Inside the Movement to Settle Southern Lebanon
Onko tuossa sinänsä mitään väärää? Gazankin alueella kun asui paljon juutalaisia ennen vuotta 1948, kunnes egyptiläiset alt-right natsikolonialistit ja imperialistit valtasivat alueen ja karkoittivat kaikki juutalaiset alueelta.

Israel on paljon inhimillisempi valtio joten Israel ei karkoittanut alueen arabeja pois Egyptin puolelle 1967. Valitettavasti, oltaisiin säästytty monelta konfliktilta jos niin olisi tehty, ja Gazan "palestiinalaiset" olisivat normi-egyptiläisiä, ehkä monet heistä kuuluisivat Muslimiveljeskuntaan ja muihin Egyptin hallintoa vastustaviin jihadistiryhmiin jne.
 
Äärinationalistit Netanyahun hallituksessa kannattavat Gazan asuttamista juutalaissiirtolaisilla. Netanyahu toistuvasti kieltänyt nämä suunnitelmat.
https://www.timesofisrael.com/settl...dium=desktop_site&utm_campaign=liveblog_entry
This is in contrast to calls to settle Gaza, which has relatively broad support from much of the Israeli far-right, most notably Finance Minster Bezalel Smotrich and National Security Minister Itamar Ben-Gvir, who both have repeatedly advocated for the idea.

Mielenmaisemaa mitä liikkuu päässä äärinationalistisilla Uri Tzafon liikkeen jäsenillä, jotka kekkuloi Israelin ja Libanonin rajalla IDF sotilaiden paimentaessa näitä:
Inside the Movement to Settle Southern Lebanon
Olisihan tuossa se hyvä puoli, että ainakin vesiputket pysyisi paikallaan, eikä niitä ammuttaisi raketteina Israeliin siviilien sekaan.

Nykyiset Gazalaiset tosiaan viihtyisivät paljon paremmin Egyptissä kuten @timppeli mainitsikin jo.
 
New York Times on saanut käsiinsä IDF:n löytämiä dokumentteja, mistä selviää lisää Hamasin terroristeja jotka ovat samaan aikaan olleet UNRWA:n palkkalistoilla. NYT:n artikkeli on maksumuurin takana, joten siitä referoitu artikkeli toisaalta:

At least two dozen people employed by a United Nations relief agency doubled as fighters in Hamas’s military wing or Palestinian Islamic Jihad, internal documents seized by the Israeli military indicate.

The Hamas documents, shared with the New York Times, show that the majority of the UNRWA employees were senior school administrators and most of them doubled as militants in Hamas’s military wing.

The detailed records list the weapons issued to each fighter, their level of physical fitness, and their military specialties. Ahmad al-Khatib, for instance, was a deputy principal at an elementary school in Gaza who was simultaneously working as a Hamas infantry squad commander. Al-Khatib, who has worked for UNRWA since 2013, had been issued a dozen weapons during his time with Hamas, according to the records.

Although the Times could not independently verify the latest round of documents, the outlet observed similarities to other Hamas records it possesses and matched the names and identification numbers to an UNRWA database. Moreover, the Times interviewed current and former UNRWA employees and current and former students in the Gaza schools to gain a better picture of Hamas’s presence in UNRWA schools.

The documents are the latest evidence detailing the U.N. agency’s apparent ties to Hamas, a longstanding suspicion that has only grown since the start of Israel’s war in Gaza.

Ei hirveästi varmaan kannata ihmetellä jos rauhankasvatus on ollut vähän puutteellista niissä kouluissa.
 
@JLM Arvaan että New York Timesin omistajat ovat juutalaisia. Tällaisten hyvin ajoitettujen juttujen kohdalla aika usein haisee. Tämä siis yleisellä tasolla, en kommentoi kyseistä artikkelia.
 
@JLM Arvaan että New York Timesin omistajat ovat juutalaisia. Tällaisten hyvin ajoitettujen juttujen kohdalla aika usein haisee. Tämä siis yleisellä tasolla, en kommentoi kyseistä artikkelia.
Heh... perinteinen knee-jerk. Voi sitä tietysti niinkin valita että kaikki juutalainen on automaattisesti valetta. Mutta sanoisin että New York Times on journalistisesti sieltä laadukkaammasta päästä julkaisuja, siitä huolimatta että se on melkolailla paljon kallellaan vasemmistoon. Sen suhteen en jaksa uskoa että sillä olisi hirveästi intressiä toimia Netanjahun äänitorvena (se on ollut usein erittäin kriittinen Netanjahua kohtaan). En tiedä onko se ajoitus nyt sen parempi tai huonompi kuin muulloinkaan, ennemmin se vain vahvistaa sitä mitä monet ovat tienneet jo ennestään.
 
Heh... perinteinen knee-jerk. Voi sitä tietysti niinkin valita että kaikki juutalainen on automaattisesti valetta.
En sentään valehtelusta syytä mutta tuon uutisen ”vuotamisen” ajankohta ym. on mielenkiintoinen. Näissä kannattaa olla tarkkana ja kriittisellä silmällä. Ja tietääkseni NYT pidetään enemmän konservatiivisena.
 
Kriittiseen suhtautumiseen ei liity minkään juutalaisten salaliiton viljely. Keskity siihen artikkeliin ja siihen asiaan, jos haluat siitä keskustella.
 
Kriittiseen suhtautumiseen ei liity minkään juutalaisten salaliiton viljely. Keskity siihen artikkeliin ja siihen asiaan, jos haluat siitä keskustella.
Luitko tuon artikkelin itse? Siellähän mainitaan että kaikkia dokumentteja ei ole pystytty varmistamaan aidoiksi eli julkaisivat osittain mahdollisesti potaskaa tai huhuja. Valehtelun ja salaliiton mainitsit ihan itse. Tästä on varmaan turha keskustella enempää kun olet lukinnut oman kantasi.
 
En sentään valehtelusta syytä mutta tuon uutisen ”vuotamisen” ajankohta ym. on mielenkiintoinen. Näissä kannattaa olla tarkkana ja kriittisellä silmällä. Ja tietääkseni NYT pidetään enemmän konservatiivisena.
Wikipedian mukaan NYT on tukenut aina demokraattiehdokkaita vuodesta 1960 eteenpäin, ja vuoden 2019 kyselyn mukaan 84% sen lukijakunnasta koki itsensä liberaaleiksi.

Pitää tarkastella kriittisellä silmällä myös mitä nettifoorumeille kirjoitetaan.
 
Luitko tuon artikkelin itse? Siellähän mainitaan että kaikkia dokumentteja ei ole pystytty varmistamaan aidoiksi eli julkaisivat osittain mahdollisesti potaskaa tai huhuja. Valehtelun ja salaliiton mainitsit ihan itse. Tästä on varmaan turha keskustella enempää kun olet lukinnut oman kantasi.
Sinähän avasit ensitöiksesi keskustelun pohtimalla kyseisen lehden omistajien juutalaisuutta, etkä kommentoinut artikkelia. Kirjoitat että haisee, siis ihan yleisellä tasolla.

@JLM Arvaan että New York Timesin omistajat ovat juutalaisia. Tällaisten hyvin ajoitettujen juttujen kohdalla aika usein haisee. Tämä siis yleisellä tasolla, en kommentoi kyseistä artikkelia.
 
Viimeksi muokattu:
En sentään valehtelusta syytä mutta tuon uutisen ”vuotamisen” ajankohta ym. on mielenkiintoinen. Näissä kannattaa olla tarkkana ja kriittisellä silmällä. Ja tietääkseni NYT pidetään enemmän konservatiivisena.
New York Times konservatiivinen? Milloin viimeksi? :) Kyllä se julkaisu on erittäin vahvasti keskustavasemmistolainen. Ja mikä ajankohdassa juuri nyt on mielestäsi jotenkin erityisen mielenkiintoista?
Luitko tuon artikkelin itse? Siellähän mainitaan että kaikkia dokumentteja ei ole pystytty varmistamaan aidoiksi eli julkaisivat osittain mahdollisesti potaskaa tai huhuja. Valehtelun ja salaliiton mainitsit ihan itse. Tästä on varmaan turha keskustella enempää kun olet lukinnut oman kantasi.
Niin, siinä sanottiin että jokaista ei ole varmistettu erikseen, mutta niitä on verrattu vastaaviin varmistettuihin dokumentteihin ja siltä pohjalta niitä pidetään uskottavina. Se on aika eri asia kuin "postaskaa tai huhuja." NYT:n kaltainen julkaisu ei julkaisisi artikkelia jos dokumentteja pidettäisiin epäuskottavina.
 
https://www.reuters.com/world/middl...d-his-corruption-trial-first-time-2024-12-09/
Netanyahu korruptio-oikeudenkäynnissä. Puolustuksekseen sanoo että häntä jahdataan haukkamaisen turvallisuuspolitiikkansa johdosta.

Oikeudenkäynnin ajoitus asettaa omat haasteensa:
Last week judges ruled that Netanyahu, indicted in 2019, must testify three times a week, forcing the longtime Israeli leader to juggle between the courtroom and the war room at Israel's Defence Ministry, minutes away from the courthouse.

Twice his military secretary handed him written messages, the first time requiring a recess and underscoring his having to do double duty as prime minister.
 
Tutkimus paljastaa minun olleen oikeassa. Hamas on valehdellut uhrien määrästä ja laadusta ja länsimediat uskovat surutta kaiken. Milloinkohan Yle tekee tästä artikkelin?

Some of the key findings include men listed as women to inflate female fatalities, adults registered as children, disproportionate deaths of fighting-age men, the inclusion of natural deaths in reporting, and media underreporting of combatant deaths.

edit: Itse tutkimus löytyy täältä https://henryjacksonsociety.org/publications/questionable-counting/
 
Viimeksi muokattu:
Ohhoh. Kuka olisi arvannut että terroristijärjestö, joka murhaa, raiskaa ja silpoo silmittömästi uhrejaan ei puhunutkaan totta?
 
Älkääs nyt, Hyvät Ihmiset(tm) uskovat kun heikommaksi osapuoleksi itsensä asemoinut Sorrettu(r) kertoo miten asiat menevät. Vain suvaitsemattomat, kovasydämiset ja natsit kyseenalaistavat Uhien kertomukset. Sitäpaitsi se on poliittisesti kivampaa. Ja saa pesää aktivistitytöiltä helpommin.
 
Ohhoh. Kuka olisi arvannut että terroristijärjestö, joka murhaa, raiskaa ja silpoo silmittömästi uhrejaan ei puhunutkaan totta?
Eikä!!! Mulla on niin petetty olo :sgiggle:
Olisi mielenkiintoista tietää, mikä moiseen höpöhöpöön uskovan kosketus todellisuuteen oikein on.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 844
Viestejä
4 548 959
Jäsenet
74 855
Uusin jäsen
Nåksuu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom