Ilmajäähdytys yleisthredi

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 160
Eräs tuttu oli askarrellu vastaavan pahvista ja ilmeisen toimiva ratkaisu. Itsekkin edelliseen kokoonpanoon mietin mutta lämpöjen puolesta ei tarvinnu joten jätin väliin. Machoon oli saatavana tuollanen poistoputki?
Päällimmäisenä ajatuksena omassa viritelmässä oli yrittää saada tosiaan kaikki poistoilma vedettyä ton siilin läpi, ettei prossun lämmittämä ilma jää pyörimään. Sikäli tämä vaikuttaa nyt ihan onistuneelta. Tosin näyttis puskee sen 250w (vs. 85W tämä xeon) pahimmillaan kotelon sisälle, eli käytännön hyöty taitaa olla yksi ropelli vähemmän ja pelkässä cpu rasituksessa pienempi ääni. Tehossa varmaan aika lähellä alkuperäistä, tuskin ainakaan parempi.
Tietty jos laittaa vielä alkuperäisen tuulettimen puhaltamaan, ja tunneloi koko siilin niin mahdollisesti hyötysuhde voisi nousta reippaastikin.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Tuo ilmavirtaohjain/tuulitunneli on kyllä ihan fiksu tuote. Ei kuitenkaan kaikille.
Eniten hyötyä siitä taitaa kuitenkin olla näillä isoilla Machoilla (ja vastaavilla( joiden etäisyys takatuulettimeen on pieni ja haluaa eliminoida yhden tuulettimen kokoonpanosta.
Tai sitten johonkin lähes passiiviseen kokoonpanoon jossa vain yksi poistotuuletin ja haluaa priorisoida prosessorin jäähdytyksen / varmistaa että ilma kulkee prosessorijäähyn läpi.
On niitä muitakin käyttökohteita, mielikuvitusta vaan kehiin niin keksii kaikkea jännää.

Itsellä on tuollainen käytössä, sivulla kaksi tuosta kirjoittelin, postaukset 56, 59 ja 61.
Kokoonpano muuten sama kuin em. testeissä eli 2xGP-14 edessä ja NF-A14 takana jossa ilmanohjain. Erona se että A14 ei enää R5:n säätimessä kiinni vaan pörrää kiinteästi sen ~650rpm. GP-14 säätimessä kiinni ja 99% ajasta low asennossa eli 5V eli ~400rpm.

Asiasta kukkaruukkuun. Jos joku on asunut kiven alla ~ viimeisen viikon ajan niin Taipeissa oli Computex messut ja perinteisesti Noctua paikan päällä.
Noctua at Computex 2017 (press kit PDF, sama Imgur albumissa)

4½ vuotta ollut tekeillä, seuraavan sukupolven 120mm tuuletin on nyt lähes valmis ja varovainen julkaisu aika 09-10/2017 aikoihin.
140mm versio tullee joskus H2'18. (itse odotan tätä, ei 120mm oikein kiinnosta vuonna 2017)
upload_2017-6-8_14-46-0.png upload_2017-6-8_14-46-52.png upload_2017-6-8_14-47-8.png upload_2017-6-8_14-47-28.png upload_2017-6-8_14-47-40.png
Mielenkiintoisin aspekti on PQ käyrä:

Noctuan kojussa oli live demo: kaksi NH-U12S jäähyä joista toisessa 2xNF-F12 ja toisessa 1x em. 120mm tuuletin.
190W lämpökuorma ja lämmöt suurinpiirtein samat.
Labrassa se ero ~0.2-0.3C uuden tuulettimen eduksi. Tuolla messupaikalla kun ilma tietenkin virtaa miten sattuu tai vierailija tulee huohottamaan viereen jne.​

Noctua oli kerännyt yo. uutisensa yhteyteen video coverage linkkejä, englanniksi oli muutama mm. Vortezilta mutta imo hieman tönkkö eikä Tommsinkaan ollut sen ihmeellisempi.
Joten upotan tähän "Critin" hieman pidemmän videon ja Linusin alle minuutin Twitter plöräyksen. (Spoilerin taakse niin ei ole ihan niin hervottoman korkea postaus)

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 026
Joko Noctua on oikeesti saanu aikaiseksi jotain kivaa, tai sitten ei.. jokatapauksessa vaikuttaa siltä että joutuu lueskelemaan vähän kuuleritestejä sitten kun niitä tulee.
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
346
Mihinkähän hinnat asettuu, veikkaisin että sinne 30€ tuntumaan. Tulevatkohan Coffee laken kanssa yhtä aikaa markkinoille, olis ainakin teemaan sopiva.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Joko Noctua on oikeesti saanu aikaiseksi jotain kivaa, tai sitten ei.. jokatapauksessa vaikuttaa siltä että joutuu lueskelemaan vähän kuuleritestejä sitten kun niitä tulee.
Kyllä se vaikuttaa siltä että on oikeasti saanut jotain kivaa aikaan.
Noctuan antama PQ käyrä Computex 2017 ja vastaava vuodelta 2015
Vuonna 2015 kyseisessä käyrässä oli maininta "at ~18dBA".
Tänä vuonna ei ole samaa mainintaa mutta jos katsoo S12A ja F12 dataa niin näkee että ne on käytännössä samat.
Eli kyseinen käyrä on edelleen ~18dBA äänenpaineella.
Mitä opimme tästä tiedosta?
  • NF-S12A speksit: 17.8dBA, 1200rpm, 107.5m3/h ja 1.19mmH2O
    • Pyörii täysiä
      • Koska kuvassa S12A ilmavirta on sitä mitä pitää ja maks paine ~1.2mmH2O
  • NF-F12 speksit: 22.4dBA, 1500rpm, 93.4m3/h ja 2.61mmH2O
    • Ei pyöri täysiä
      • Koska kuvassa F12 ilmavirta on vain ~82-83m3/h ja maks paine vain ~2.4mmH2O
  • Next-gen 120mm spekseistä ei tiedetä oikeastaan muuta kuin maks RPM mikä on ~1800rpm perustuen Computex 2015 kuvaan
    • Ei pyöri täysiä
      • Koska maks 1800rpm ja vaikka 2015 vesijäähy testissä oli ~2dBA hiljaisempi kuin NF-F12, ei tämä uusi tuuletin ole niin paljon hiljaisempi kuin NF-F12 että se voisi pyöriä täysillä kierroksilla ja olla ~18dBA Noctuan mukaan.
Tämä uusi tuuletin kun muistuttaa paljon Nidec Servon D1225C:tä eli Gentle Typhoonia niin sitähän on tietenkin pakko vertailla.
Otetaan yo. linkistä Noctuan data ja Nidec Servon data sheetistä 1450rpm ja 1850rpm versioiden data ja lyödään Exceliin

Mitä tästä opimme?
Kun next-gen tuuletin pyörii ~18dBA Noctuan mukaan (eli ei pitäisi pyöriä täysillä), vastaa se melkein Gentle Typhoon 1850rpm PQ käyrää. Nidec Servon D1225C datasheetissä 1850rpm versio olisi 26dBA. (ei verrata näitä suoraan... eri valmistaja ja herra ties miten mitattu!)
Tämä on aika helvetin hyvin jos minulta kysytään.
Eli kun tuota next-gen tuuletinta pyöritetään täysillä niin pitäisi sen käyrän tuosta nousta vielä parempaan suuntaan.
Ollen todennäköisesti hieman hiljaisempi.

Ja muutenkin kun nyt puhutaan äänitasosta niin sehän on tietenkin täysi kysymysmerkki tällä hetkellä.
Laakereiden puolesta pitäisi olla hiljaisempi kuin GT joka on kuulalaakerilla. Noctuan tuulettimissa on SSO2 öljylaakeri.
Lisätään muut Noctuan hömpötykset niin uskoisin että on ihan kohtuu hiljainen tuuletin.
1800rpm 120mm pröpellistä nyt tietenkin tulee ääntä ja kun se "18dBA" siirtää ilmaa ~90m3/h tai ~53CFM niin ei se mikään äänetön ole.

Mihinkähän hinnat asettuu, veikkaisin että sinne 30€ tuntumaan.

Tulevatkohan Coffee laken kanssa yhtä aikaa markkinoille, olis ainakin teemaan sopiva.
Tähtäävät 30USD/30€

Tuskimpa nyt tähtäävät mihinkään Intelin julkaisun yhteyteen tämän julkaisua.. Noctua julkaisee tuotteen sitten kun se heidän mielestään on hyvä. Katso esim miten kauan NF-A20 markkinoille tulossa kesti tai sitten tämä tuuletin joka on ollut tekeillä yli neljä vuotta.
Mutta näillä näkymin tämä 120mm versio tulisi syys-loka 2017.

On vaan, IMHO, 30€/fööni aika tuuheeta.
Noctua on kallis kyllä muutenkin.
Mutta pitää se R&D jollakin maksaa :p
"More than 200 CNC milled prototypes built".
Tai sitten sen uuden nestekidemuovin suunnittelu, herra ties kuinka paljon tuohonkin on palanut rahaa :D
Bonus faktana: Noctuahan on Rascomin ja Kolinkin (Coolink) yhteisyritys. En tiedä mitenkä valmistavat protoja mutta jos 4½ vuoden sisällä on väännetty yli 200 protoa eli sellainen yksi prototyyppi per viikko niin joko ne protot on maksaneet hunajaa muualla teetettäessä protoja tai sitten palanut sievoinen summa rahaa laitteistoihin, materiaaleihin sun muuhun.
tl;dr:

Rascom / Itävalta = R&D, tuotehallinta, markkinointi, myynti ja asiakaspalvelu + tuonti Eurooppaan ja toimitus Eurooppalaisille jakelijoille
Kolink / Taiwan = toimitusketjun hallinta, valmistus, pakkaus, laadun valvonta paikan päällä + R&D ja maailmanlaajuinen vienti logistiikka

Rascom Computerdistribution Ges.m.b.H.
Founded in the year 2000, Rascom Computerdistribution quickly developed into a specialist for high grade cooling components. In addition to the growing overclocking trend and tailor-made, more powerful heatsinks, acoustically optimised components soon became a key focus. As of 2002, Rascom acted as an OEM supplier for one of the leading European quiet cooling brands and in 2005, the company took the next step: In cooperation with its long-term development and manufacturing partner Kolink International, Rascom founded Noctua.

At Noctua, Rascom employees contribute their know-how mainly in the areas of R&D, product management, marketing, sales and customer support. In addition, the imports to Europe and the supply of European distributors and resellers is handled by Rascom.

"After more than ten years of developing, marketing and distributing cooling solutions for the highest demands, we’re still committed to the principles which have enabled our success: Absolute perfectionism, tireless customer dedication and excellent service."
Roland Mossig, CEO Rascom Computerdistribution Ges.m.b.H

www.rascom.at

Kolink International Corporation
Kolink International Corporation is a Taiwanese cooling specialist established in 1996 and well known among industry insiders. Over the years, Kolink designed and manufactured many top-performing heatsinks under various brand names that succeeded in international markets. An experienced R&D team and ultra-modern production plants in Taiwan ensure continuous progress, efficient manufacturing conditions and strict quality standards.

At Noctua, Kolink is not only responsible for supply chain management, manufacturing, packaging and on-site quality control, but also contributes to R&D and handles international export logistics.

"Our products have come a long way since we launched the first Noctua cooler in 2005 and the first Noctua fan in 2006, but we’re still driven by the same passion to create the best quiet cooling solutions money can buy."
Kuo-Jen Chu, CEO Kolink International Corporation

www.kolink.com.tw

Ja onhan markkinoilla nytkin 30€ maksavia tuulettimia ja sitäkin kalliimpia että ei tuo 30€ per tuuletin ole ollenkaan paha jos suorituskyky on sitä mitä pitää. Samalla saa loistavan takuun ja asiakaspalvelun (henk. koht. kokemusta).
Tuulettimet - Jäähdytys- ja erikoistuotteet - Jimms.fi
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 160
Olen monesti ihmetellyt miten harvassa näiden tuulettimien lavat on, ottaen huomioon miten hitaasti parhaimmillaan perus vähä-ääninen 140mm pyörii. Ihan maalaisjärjellä ajateltuna juuri tuo lapojen välien pienentäminen, joko lisäämällä tai suurentamalla, ja kehän ja lapojen välin minimoiminen.
Selvä hommahan se on, että paine pääsee purkautumaan takaisin suurista väleistä, vaikka lavat sitä massaa siirtääkin ihan hienosti. Varmasti myös keskiön muodolla on lopulta merkittävä vaikutus siihen, millainen virtaus alipainepuolella on. Ihan hauska olisi nähdä jotain simulaatioita aiheesta. :)

Unohdin muuten päivittää teippipäiväkirjaa tännekin, eli laitoin prossun siiliin takaisin oman tuulettimensa, ja poistelin teippitunnelin. Viritelmä oli muuten ihan toimiva, mutta koska ilman lisäaskartelua kotelotuulettimen vetämä ilma ei kulkenut täysin siilin läpi. Rivasto on päistä avoinna, niin ilmavirta ikäänkuin oikaisi ylä-, ja alapuolelta, jättäen toisen puolen näppituntumalta lämpöisemmäksi. Umpinainen rakenne pakottaisi ilmavirran koko siilin läpi, ja epäilemättä parantaisi tehoa.

Spoilereissa vielä kuva sovittimesta, joka on siis 92mm kotelotuulettimen kehikko, josta leikattu pois itse tuuletin. Teki asennuksesta hyvinkin näppärää ja vaikutti myös pysyvän hyvin jesarissa kiinni. Eihän tää nyt varsinaisesti paska ollut, mutta vaatisi hieman parantelua päästäkseen samaan tehoon kuin suora tuuletin. Ja varsinkin näinkin vilpoisella prossulla kuin mitä tämä 1230v3 on niin lämpökuorman siirtäminen suoraan ulos hyvin virtaavasta kotelosta on aika yhtä tyhjän kanssa. Saipa teippailla.

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
En tosiaan ole mikään fluid dynamics expertti tai muu ingenjööri mutta eikai se lapojen välinen väli mikään niin iso ongelma ole.
Kyllä se lapa silti liikkuu aikamoista haipakkaa.
Tällä laskukaavalla voi laskea sen lavan kärjen nopeuden
Otetaan esimerkkiin roottori jonka halkaisija 14cm ja pyörii laiskat 400rpm.
S = d/t (Speed = distance / time)
C = πD (Circumference = pi * Diameter)
C = π * 14cm
C = 43,98
S = 43,98 * 400rpm
S = 17592cm/min

Tai 17592m/min ~ 2.93m/s ~ 10.55km/h

Siinäpähän yrittää ilma karkuun sieltä lavan alta kun se lapa kokoajan työntää sitä ilmaa tuulettimen läpi johtuen lavan muotoilusta.
Toki sitten jos vastus on erittäin suuri (=se ei mene läpi) niin tottakai sitä ilmaa sieltä karkaa mutta ratkaisuhan on vain pyörittää sitä tuuletinta korkeammilla kierroksilla (=enemmän painetta / voimaa työntää se ilma esteen läpi) tai vaihtaa tilalle toinen tuuletin joka sopii tehtävään paremmin.

Nyt vasta katsoin tarkemmin mikä jäähy sinulla on niin tuo ähellys olisi toiminut ihan hyvin jos olisit jättänyt sen 92mm tuulettimen kiinni siihen jäähyyn.
Eli 92mm työntää ilmaa läpi ja GP-14 vetää sitä, push-pull.
Noiden True Spirittien ripaväli on kohtuu tiukka, sinulla ilmeisesti TS90M malli niin siinä on 1.6mm.
Vertailun vuoksi pienimmät ripavälit ilmajäähdyttimissä on ~1.1mm luokkaa, sillä välin kun esim Machoissa on ~3.1mm. Suurin ripaväli taitaa olla Heligon HE02 á la 3.3mm
Ripaväli kertoo suoraan sen kuinka "tehokas" tuulettimen pitää olla, mitä pienempi ripaväli niin sitä enemmän pitää olla tuulettimessa sitä vääntöä että saadaan se ilma työnnettyä sen rivaston läpi.
Toki tähän myös vaikuttaa se jäähdyttimen "paksuuskin".
 
Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 833
Olen monesti ihmetellyt miten harvassa näiden tuulettimien lavat on, ottaen huomioon miten hitaasti parhaimmillaan perus vähä-ääninen 140mm pyörii. Ihan maalaisjärjellä ajateltuna juuri tuo lapojen välien pienentäminen, joko lisäämällä tai suurentamalla, ja kehän ja lapojen välin minimoiminen.
Selvä hommahan se on, että paine pääsee purkautumaan takaisin suurista väleistä, vaikka lavat sitä massaa siirtääkin ihan hienosti.
Ei nyt aerodynamiikat ihan täysin hallussa, mutta hyvää painetta tuottavissa tuulettimissahan yleensä on melko pienet raot leveiden lapojen välissä ja hyvin ilmaa liikuttavissa isommat raot kapeampien (ja useampien) lapojen välissä ja hyvin ajavat asiansa eikä kyllä pahemmin "paineet karkaa"'. Sulta tais btw jäädä joku lauseen osa puuttumaan tosta mun boldaamasta kohdasta lainausta, kun tuntuu että jää juttu kesken tms.

Edit: oho, enpä ollut refreshannut hetkeen ja Lagittaja olikin ehtinyt sepustaa vähän enemmän aiheesta :lol:
 
Kieltämättä sekavahko lause, mutta tarkoitin siis rakojen pienentämistä joko lapojen määrää lisäämällä tai itse lapoja suurentamalla.

..
Siinäpähän yrittää ilma karkuun sieltä lavan alta kun se lapa kokoajan työntää sitä ilmaa tuulettimen läpi johtuen lavan muotoilusta.
Toki sitten jos vastus on erittäin suuri (=se ei mene läpi) niin tottakai sitä ilmaa sieltä karkaa mutta ratkaisuhan on vain pyörittää sitä tuuletinta korkeammilla kierroksilla (=enemmän painetta / voimaa työntää se ilma esteen läpi) tai vaihtaa tilalle toinen tuuletin joka sopii tehtävään paremmin.

Nyt vasta katsoin tarkemmin mikä jäähy sinulla on niin tuo ähellys olisi toiminut ihan hyvin jos olisit jättänyt sen 92mm tuulettimen kiinni siihen jäähyyn.
Eli 92mm työntää ilmaa läpi ja GP-14 vetää sitä, push-pull.
Noiden True Spirittien ripaväli on kohtuu tiukka, sinulla ilmeisesti TS90M malli niin siinä on 1.6mm.
Vertailun vuoksi pienimmät ripavälit ilmajäähdyttimissä on ~1.1mm luokkaa, sillä välin kun esim Machoissa on ~3.1mm. Suurin ripaväli taitaa olla Heligon HE02 á la 3.3mm
Ripaväli kertoo suoraan sen kuinka "tehokas" tuulettimen pitää olla, mitä pienempi ripaväli niin sitä enemmän pitää olla tuulettimessa sitä vääntöä että saadaan se ilma työnnettyä sen rivaston läpi.
Toki tähän myös vaikuttaa se jäähdyttimen "paksuuskin".
Mutta kun nimenomaan halutaan tuuletin, joka pyörii hiljaisilla kierroksilla, äänettömästi, niin kierroksien lisääminen ei ole vaihtoehto. Toisaalta on myös vaikea kuvitella miten optimioloissa tuuletin joka kykenee hyvään paineentuottoon alhaisilla kieroksilla, ei sitä tekisi myöskään kovempaa pyöriessä. Liikuteltava ilmamassa tässä mittakaavassa on kuitenkin vielä melko kevyttä. Enemmän todennäköisenä pidän sitä, että perustuulettimen muoto suunnitellaan vaan sinnepäin, ja kierroksia lisätään kunnes sopiva suorituskyky on saavutettu.

Mitä tuohon omaan teippiräpellykseen tulee, niin vaikka siinä olisi ollut vielä tuuletin toisessa päässä, ilma olisi silti päässyt karkuun siilin avoimilta reunoilta. Pelkällä imulla kaikki poistuva lämpökuorma lähti kotelosta ulos, mutta siili ei päässyt oikeuksiinsa, kun ilmavirta ei kulkenut koko rakenteen läpi. Eikä itseasiassa ollut edes toista kiinnitysrautaa tuulettimelle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 160
Siirretty toiseen threadiin ->
Itselläni on R5:ssa fractalin GP-14 takana poistamassa, ja kaksi GP-14 x2 -sarjan ropellia edessä. Edessä on vielä pölysuoja jonka läpi vetävät ilmaa, ja pystyvät pitämään positiivisen paineen kotelossa. Vertailukohtaa muihin ei oikein ole, mutta omasta kotelosta ei idlenä kuulu muuta kuin tuo 92mm prossutuulettimen ujo tikitys.

Kierroksia nostaessa kyllä näistäkin alkaa kuulua hurinaa, mutta tuntuvat kyllä liikuttavan myös ilmaa ihan hyvin. Moottoreita väittäisin kyllä hiljaisiksi.
 
Liittynyt
05.04.2017
Viestejä
426
Jos jollakulla on tarvetta hyvälle ja matalalle prossucoolerille niin Thermolab/Cooltek LP53 & Noctua NF-A9x14 on aika vahva kombo. Tilasin itse toukokuun 29. päivä eBaysta ja perjantaina 9.6. oli noudettavissa postista. Hintaa siilille tuli 55e (jimmssilla 39e mutta näyttäis olevan heikko saatavuus).

Thermolab (Cooltek) LP53 review

Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
152
Osaisiko joku suositella korvaajaa i5-7600:n vakio coolerille? En ylikellota enkä pahemmin pelaa eli jäähdytystehoa ei tarvitse olla äärettömästi vaan olisi mukavaa jos olisi vähän hiljaisempi ilman että painaa tonnin.

Mitä töhnää nykyään suositellaan sinne prossun ja jäähdyttimen väliin? Edellisestä asennuksesta on aikaa "muutama" vuosi :)
 
Viimeksi muokattu:

Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 002

ID-Cooling SE-214X 120mm PWM jäähdytyssiili, LGA2011/115x/FM2(+)/FM1/AM4/AM3(+)/AM2(+) - 27,90€
Siitä oma suositus, noita on kymmenisen kappaletta tullut asenneltua ja loistavia vehkeitä hinta-laatusuhteeltaan. Sisältää tahnatuubin, jossa ihan hyvää tahnaa. Mihin koteloon tulossa?
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
152
ID-Cooling SE-214X 120mm PWM jäähdytyssiili, LGA2011/115x/FM2(+)/FM1/AM4/AM3(+)/AM2(+) - 27,90€
Siitä oma suositus, noita on kymmenisen kappaletta tullut asenneltua ja loistavia vehkeitä hinta-laatusuhteeltaan. Mihin koteloon tulossa?
Koteloksi tulee Fractalin Defice C. Koneeseen ei siis ainakaan alkuun tule erillistä näytönohjainta ollenkaan ja artikkelien mukaan kotelon kaksi tuuletinta ei pidä pahaa metakkaa niin ne saavat jäädä. Olosuhteet jäähylle pitäisi olla siis suhteellisen helpot.

Tuo ID-Cooling on itselle uusi tuttavuus. Pitääkö tuuletin pahaa ääntä? Budjetti ei ole ihan euron päälle niin itsellä oli mietinnässä joku Noctuan NH-U12S niin olisi ainakin joku varmuus että tuuletin ei ole ihan äänekkäimmäistä päästä. Mietin vain että taitaa olla vähän yläkanttiin jäähdytystarpeen kanssa.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 026
Jimmsin pisteytyksissä ekana tupsahtaa CM:n Hyper 212 EVO jollainen itselläkin oli jäähdyttämässä Q6600@3.2GHz:aa. Olen tohon hyvin tyytyväinen vaikka tällä hetkellä köllöttääkin ser-kasassa. Mukana tuli asiallista tahnaakin.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
152
Taidan pistää tuon noctuan tulemaan vaikka on vähän tyyriimpi. Noctualla on mukavasti kerrottu TDP-arvo, yhteensopivuus emolyvyyn, mukana tulevat tilpehöörit yms. joten vaivaton ja varma valinta. Onhan sillä pidempi takuukin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 073
Taidan pistää tuon noctuan tulemaan vaikka on vähän tyyriimpi. Noctualla on mukavasti markkinointia kerrottu TDP-arvo, yhteensopivuus emolyvyyn, mukana tulevat tilpehöörit yms. joten vaivaton ja varma valinta. Onhan sillä pidempi takuukin.
Tuolla hinnalla Thermalrightiltahan saa jo kaksi täysin vastaavaa jäähyä (ks. True Spirit & Macho). :beye:
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
152
Tuolla hinnalla Thermalrightiltahan saa jo kaksi täysin vastaavaa jäähyä (ks. True Spirit & Macho). :beye:
Huomasin kyllä että jonkun kympin voisi tuolla mindfactoryssa säästää. Tuntui vain että kaikki kiinnostavat mallit oli joko jättimäisen kokoisia, painavia tai molempia. Lisäksi pitäisi googletella testejä että tietäisi vähän millaista metakkaa pitää jne. Helpompi näin :)
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 002
Huomasin kyllä että jonkun kympin voisi tuolla mindfactoryssa säästää. Tuntui vain että kaikki kiinnostavat mallit oli joko jättimäisen kokoisia, painavia tai molempia. Lisäksi pitäisi googletella testejä että tietäisi vähän millaista metakkaa pitää jne. Helpompi näin :)
Tuo ID-Cooling on erittäin hiljainen, jos et kellottele niin turha sitä on paljoa kalliimpaakaan ostaa..
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 002
Jimmsin pisteytyksissä ekana tupsahtaa CM:n Hyper 212 EVO jollainen itselläkin oli jäähdyttämässä Q6600@3.2GHz:aa. Olen tohon hyvin tyytyväinen vaikka tällä hetkellä köllöttääkin ser-kasassa. Mukana tuli asiallista tahnaakin.
Tuo Hyper on hyvä jäähy, mutta samaan hintaan saa paljon parempiakin.
 
Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 833
Osaisiko joku suositella korvaajaa i5-7600:n vakio coolerille? En ylikellota enkä pahemmin pelaa eli jäähdytystehoa ei tarvitse olla äärettömästi vaan olisi mukavaa jos olisi vähän hiljaisempi ilman että painaa tonnin.

Mitä töhnää nykyään suositellaan sinne prossun ja jäähdyttimen väliin? Edellisestä asennuksesta on aikaa "muutama" vuosi :)
SilentiumPC:n Fera myös halpa, hiljanen ja ihan tyylikäs musta.

Thermalrightit on yhtä hiljasia kuin Noctuat, mutta niillä paljon massaa... se ei kyllä pitäisi mitenkään haitata kun on jykevä backplate... ja kaikki noi melkeen LGA1151:een menee.

212 Evoa en oikeen suosittelisi: ei oo hyvä hintatehosuhteeltaan eikä kokemuksella hiljanenkaan...
Cryorig H7 yks vaihtoehto myös jollet Thermalrightia hommaa
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 002
Ihan hirveästi ei voi mennä metsään jokatapauksessa, kyllä nuo edellämainitut työnsä tekevät, erot sitten on äänentasossa. :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 073
Noksulla on enemmän massaa ja korkeutta, enemmän vipua vääntämässä levyä, eikä juurikaan mitään etua puolet maksavaan 120M:ään, mutta enhän se minä tosiaan tässä mitään ole ostamassa :beye:

ID:llä on tuulettimen miniminopeus 800RPM, joka rupeaa olemaan turhan kova.

:triggered:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
90
Koteloksi tulee Fractalin Defice C. Koneeseen ei siis ainakaan alkuun tule erillistä näytönohjainta ollenkaan ja artikkelien mukaan kotelon kaksi tuuletinta ei pidä pahaa metakkaa niin ne saavat jäädä. Olosuhteet jäähylle pitäisi olla siis suhteellisen helpot.

Tuo ID-Cooling on itselle uusi tuttavuus. Pitääkö tuuletin pahaa ääntä? Budjetti ei ole ihan euron päälle niin itsellä oli mietinnässä joku Noctuan NH-U12S niin olisi ainakin joku varmuus että tuuletin ei ole ihan äänekkäimmäistä päästä. Mietin vain että taitaa olla vähän yläkanttiin jäähdytystarpeen kanssa.
Minulla on tuo ID-Cooling jäähy, ei pidä pahaa ääntä kun säätää speedfanilla. Hyvä jäähy minun mielestä.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
301
tekeeköhän tommosella arctic freezer 7 pro rev 2 jäähdyttimellä mitään ryzen 1600 tai 1600x kanssa?

uutta konetta pikkuhiljaa väsäämässä ja tuommonen lähes käyttämätön jäähdytin olisi valmiina.tarkoitus jossain vaiheessa kellottaa "löysät pois" prossusta.tulevassa kotelossa pitäisi olla hyvä ilmanvaihto.
eihän tuossa kokeilussa varmaan muuta häviä kuin yhdet postikulut jos joutuu erikseen tilaan uuden jäähyn.
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
346
Ei tuolla kyllä löysää oteta pois. jäähdytys teho jää johonkin 120w tienoille. Kyllä sillä kumminkin alkuun pääsee.
 
Henriquez

SER OMISTAJA
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
tekeeköhän tommosella arctic freezer 7 pro rev 2 jäähdyttimellä mitään ryzen 1600 tai 1600x kanssa?

uutta konetta pikkuhiljaa väsäämässä ja tuommonen lähes käyttämätön jäähdytin olisi valmiina.tarkoitus jossain vaiheessa kellottaa "löysät pois" prossusta.tulevassa kotelossa pitäisi olla hyvä ilmanvaihto.
eihän tuossa kokeilussa varmaan muuta häviä kuin yhdet postikulut jos joutuu erikseen tilaan uuden jäähyn.
Voihan sen kiinni pistää, mutta sitten myöhemmin isket kiinni dark rock pro 3 tyylistä tai vastaavaa. Scythe mugenilta löytyy hinta/teho suhteeltaan hyviä vaihtoehtoja.
 
Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 833
Eikö toi DRP3 ollut semihuono jäähdytysteholtaan :confused:, mutta varmasti hiljasin sen tehonen ilmajäähy ja toki riittävä Ryzenille :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 274
Eikö toi DRP3 ollut semihuono jäähdytysteholtaan :confused:, mutta varmasti hiljasin sen tehonen ilmajäähy ja toki riittävä Ryzenille :)
Kyllä tuo ainakin ittellä on hyvin 7700K:n kanssa pelannut ja jäähdytystehoa piisannut. Asennustapa on vaan todella huono verrattuna muihin valmistajiin.
 
Liittynyt
13.04.2017
Viestejä
1 306
Mietinnässä olisi AIO:sta luopuminen.. hiljaisempaa pitäisi saada. Mitähän vaihtoehtoja olisi AM4 kannalle ja lasikylkiseen koppaan jonne menee karvan yli 160mm torni? Ulkonäöllä on väliä. Musta-valko teema olisi bueno. Tehokasta, hiljaista ja hyvän näköistä.

Macho rev b ihan jees mutta Phanteksin PH-TC14 miellyttää enemmän silmää. Ei vaan taida mahtua P400S koteloon..
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420

Uskoisin, että mahtuu. Koteloissa ilmoitetaan coolerin maksimikorkeus, mutta aina siihen joku milli vielä jää tilaa. Luulisi ainakin saman firman midi koteloon mahtuvan täysikokoinen tornicooleri.
 
Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 833
En kyl usko, että 11mm pelivaraa olis :vihellys:

Machon 162mm korkeus tais olla tuulettimen kanssa eli se ois kai just ikkunassa/sivupellissä kiinni :D Mut jos sulla korkeet RAMit ja joutuu siks nostamaan tuuletinta niin ei taida sekään sillon mahtua... tästä muistui juuri mieleen yks niistä syistä miks P400S jäi iteltä tilaamatta.
 
Liittynyt
13.04.2017
Viestejä
1 306
Rammit on ihan peruskuraa. Corsairin LPX vai mikä se oli.. Be Quietin Dark Rock pro 3 on ihan tyylikkään näkönen mutta hinta on aivan kauhia..
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 026
En kyl usko, että 11mm pelivaraa olis :vihellys:

Machon 162mm korkeus tais olla tuulettimen kanssa eli se ois kai just ikkunassa/sivupellissä kiinni :D Mut jos sulla korkeet RAMit ja joutuu siks nostamaan tuuletinta niin ei taida sekään sillon mahtua... tästä muistui juuri mieleen yks niistä syistä miks P400S jäi iteltä tilaamatta.
Lueskelin tossa vanhoja juttuja tuolta murosta niin: "vaikka Phanteks ilmoittaa prosessoricoolerin korkeusrajoitukseksi 160 mm, mahtui testikokoonpanon 171 mm korkea Phanteks PH-TC14PE -tornicooleri kylkipaneelia hipoen kotelon sisään."

Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 833
@Sihijuoma667 Tämäkin täyttäis kriteerit suht hyvin
Cryorig Prosessorijäähdytin H5 Ultimate, LGA2011(-3)/1366/115x/775, AM3(+)/2(+), FM1/2(+) - 54,90€
ja Cryorigin sivuilta voi tilata ilmaset AM4-kiinnikkeet, jollei Jimmsillä ole sattunut varastoon. Ehkä vähän huonompi jäähdytysteho kuin PH-TC14 tai Machoissa, mutta varmasti riittävä 65W Ryzenille :tup:
Edit: Tässä pienemmässä juuri julkaistussa H7 Quad Lumi-mallissa näköjään AM4-kiinnikkeet valmiiksi mukana, mutta RGB:t tekee tosta kalliimman.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
143
CONTROLLER 2, Intelligent Thermal Fan Controller, Single Zone

Haussa olisi linkin tyyppinen laite, eli joko verkkovirralla tai USB virralla toimiva termostaatti, joka syöttää USB tuulettimia. Onko tiedossa mitään vastaavaa laitetta, jonka saisi tilattua EU:sta? Tai kelpaa sekin, jos täsmälleen sama laite jostain löytyy. AC Infinityn laitteita en onnistu rapakon tältä puolelta löytämään.
 
Liittynyt
22.01.2017
Viestejä
228
hei mikä olisi hyvä Jäähdytyssiili i5 4690k prossulle? koteloon ei mahdu noctua koska muistit ovat liian korkeat tavoitteena olisi kelottaa prossu 4.7ghz - 4.8ghz kiitos vastauksesta etukäteen
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
254
Mulla on vuosi sitten ostettu ID Coolingin SE-214x, niin tekeekö tuolla mitään 1600x ryzenin kanssa? Ilmeisesti tuon pitäisi olla yhteensopiva AM4 kannan kanssa. Mitään överikellotuksia ei ole tarkoitus tehdä vaan lähinnä ottaa löysät pois, mutta en tiedä olenko ollut kovinkaan vaikuttunut sen tehokkuudesta/hiljaisuudesta oman 2500k:n kanssa.
 
Tuosta on testi murossa. Valmistajan mukaan 130W TDP eli sinuna etsisin jotain hieman tehokkaampaa. Ja noitahan löytyy, edullisiakin.
 
Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 833
hei mikä olisi hyvä Jäähdytyssiili i5 4690k prossulle? koteloon ei mahdu noctua koska muistit ovat liian korkeat tavoitteena olisi kelottaa prossu 4.7ghz - 4.8ghz kiitos vastauksesta etukäteen
Macho Rev. B:ssä pitäis kyl saada tuuletin nostettua muistien päälle. Mitkä muistit ja onko kaikki slotit käytössä vai ovatko ne vaan niin lähellä jäähyä, että sen takia ottais kiinni?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 167
Macho Rev. B:ssä pitäis kyl saada tuuletin nostettua muistien päälle. Mitkä muistit ja onko kaikki slotit käytössä vai ovatko ne vaan niin lähellä jäähyä, että sen takia ottais kiinni?
Lisänä vielä että itse olen kolmeen eri emoon asentanut Machon ja tuuletin ei ole koskaan koskettanut normaalia korkeampaakaan muistia vaikka se olisi ollut prossukantaa lähimmässä muistislotissa. Kyllä sinne semmonen milli tai pari on aina jäänyt varaa. Tapauskohtaisia juttuja tietty varmaan.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
1 553
Ei voi kun kehua tätä Macho 120 rev.a mallia :3 Tuulettimen kun nappaa pois päältä niin passiivisena pystyy ajamaan i5 2400, alle 40 astetta nettiä selatessa ja steam lataus taustalla. Kun tuulettimen laittaa pyörimään hyvin hitaasti eli 5v (säätökortti, 5/12v asetukset :D ) pitää idlessä 33 asteisena ja rasituksessa 50-55 per core.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
514
Uusi kotelo tulossa ja mietin vähän noita tuulettimia. Tuleeko takana olevalle 120mm liikaa töitä, jos eteen laittaa 2 kpl 140mm tuulettimia imemään ilmaa sisälle ja olisko kaikkien tuulettimien hyvä olla samaa sarjaa?
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
Uusi kotelo tulossa ja mietin vähän noita tuulettimia. Tuleeko takana olevalle 120mm liikaa töitä, jos eteen laittaa 2 kpl 140mm tuulettimia imemään ilmaa sisälle ja olisko kaikkien tuulettimien hyvä olla samaa sarjaa?
Kyllä se yksi poistotuuletin pärjää. Tuossa yhdistelmässä on lisäksi se plussaa että koteloon tulee lievä ylipaine mikä pitää pahimmat pölyt poissa.

Eikä ole pakko tuuletinten olla samaa sarjaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Uusi kotelo tulossa ja mietin vähän noita tuulettimia. Tuleeko takana olevalle 120mm liikaa töitä, jos eteen laittaa 2 kpl 140mm tuulettimia imemään ilmaa sisälle ja olisko kaikkien tuulettimien hyvä olla samaa sarjaa?
Mitä tarkoitat liialla työllä? Siinähän se takatuuletin ilmaa puhaltelee niinkuin muutenkin.

Käytännössä haluat kotelon olevan aavistuksen ylipaineinen, sillä alipaineinen kotelo imee pölyä sisäänsä ihan kaikista mahdollisista raoista. Lisäksi haluat sisään tulevan ilman menevän filtterien läpi, jotta se pöly jää niihin. Tuulettimilla ei myöskään ole mitään tarvetta olla samaa sarjaa, ellet sitten aio kytkeä niitä haaroittimella samaan tuuletinliitäntään, jolloin todennäköisesti haluat niiden olevan täsmälleen samaa mallia.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 373
Viestejä
4 158 941
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom