Hyvät tarjoukset -keskustelu

Tila
Keskustelu on suljettu.
Paneelin kaarevuuslukua meinaa tuo "1800R", eli miedosti kaareva paneeli.

IMO ei mistään kotoisin tuo näyttö, kuva häntii ja black crush aivan hirveää. En suosittele ostamaan, enkä etenkään tuota vaihtokauppaa tekemään.
Mutta jos R=1800 mm, niin silloin ympyrän "leveys" eli halkaisija ei voi olla 1800 mm, tai sitten multa on jäänyt pari insinöörimatikan tuntia välistä aikanaan.
 
Jaksaako joku selittää tampiolle että mikä riisikeittimessä on se juttu? Mulla on tuommonen pieni parin litran kattila jos sitäkään ja siihen kaadan vedenkeittimestä kuuman veden ja pidän levyä nelosella ja siinä se valmistuu.
 
Tuossa taitaa olla vaan Gigantin tuotesivulla virheellinen teksti, näissä näytöissä ilmoitetaan nimenomaan kaaren muodostavan ympyrän säde, ei halkaisija. Yleisesti käytössä oleva ilmoitustapa on muutenkin tuo esim. 1800R eikä R1800 kuten Gigantin sivulla. R luonnollisesti tarkoittaa radius.
 
Jaksaako joku selittää tampiolle että mikä riisikeittimessä on se juttu? Mulla on tuommonen pieni parin litran kattila jos sitäkään ja siihen kaadan vedenkeittimestä kuuman veden ja pidän levyä nelosella ja siinä se valmistuu.
Maku on täysin eri, kerran kun tuolla keittelee hyvät jasmiiniriisit niin ei niitä kattilamössöjä pysty enää syömään.
 
Mulle se on lopputuotteen laadun lisäksi se vaivattomuus. Laitan usein riisin tulemaan kun siltä tuntuu ja se valmistuu siinä täysin itsekseen. Ei tarvitse vahtia kiehumista tai muistaa pistää levyä pois. Valmistumisen jälkeen laite pitää sen lämpimänä ja syömäkelpoisena kunnes on aika syödä. Käsittääkseni Aasiassa on melko tyypillistä, että riisiä tehdään isolla koneella aamulla ja sitten sitä syödään koneesta pitkin päivää. Ihan samanlaista kulttuuria ei meillä ole, mutta on se kieltämättä kätevää välillä.

Kun kyseessä vielä on todella edullinen laite, niin ei tuossa oikein voi mennä metsään. 20-40 eurolla saa täysin hyvän laitteen. Meillä on noin nykyään 70 euron keitin (Yumasia Kumo), kun sillä sai siihen myös slow cooker -moodin. Jos haluaa hifistellä, niin toki on kallitakin laitteita.
 
Jaksaako joku selittää tampiolle että mikä riisikeittimessä on se juttu? Mulla on tuommonen pieni parin litran kattila jos sitäkään ja siihen kaadan vedenkeittimestä kuuman veden ja pidän levyä nelosella ja siinä se valmistuu.
Maku on täysin eri, kerran kun tuolla keittelee hyvät jasmiiniriisit niin ei niitä kattilamössöjä pysty enää syömään.
Emäntä on kokki yhdeltä ammatiltaan ja yhteen mentäessä naureskeli minulle, että "Riisinkeitin! Hitto, mikä turhake! Mitä kukaan tekee sillä!" jne.jne.
Nyt myöhemmin on jonnin verran hänenkin mielipide muuttunut. Siinä tulee aina tasalaatuista kamaa, eikä tarvitse olla vahtimassa keittoaikaa.
Lisäksi tuo oma versio on monipuolisempi, siinä on mm. vihanneksille haudutusosa, joka tulee suoraan kannen alle. Eli voi höyryttää kamaa samalla (tai erikseen).
Suosittelen!
 
Pakko tähän on vielä lisätä kun näistä laitteista puhutaan niin myös tuo kananmunakeitin on myös todella kätevä. Menee samaan kategoriaan riisinkeittimen kanssa, ei tarvitse vahtia vieressä, piippaa kun on valmista. Joo se siitä offtopicista :D
 
Jaksaako joku selittää tampiolle että mikä riisikeittimessä on se juttu? Mulla on tuommonen pieni parin litran kattila jos sitäkään ja siihen kaadan vedenkeittimestä kuuman veden ja pidän levyä nelosella ja siinä se valmistuu.
Oho, aika kovalla pidät levyä. Ite pidän levyä ykkösellä ja vielä sen lisäksi kolmea viiden sentin kolikkoa kattilan ja levyn välissä. En tiedä millasina riisisi tulevat ulos kattilasta. Jos tulevat täydellisinä niin hyvä niin, mutta jos eivät, niin kokeile ihmeessä laskea lämpöä.
 
Jaksaako joku selittää tampiolle että mikä riisikeittimessä on se juttu? Mulla on tuommonen pieni parin litran kattila jos sitäkään ja siihen kaadan vedenkeittimestä kuuman veden ja pidän levyä nelosella ja siinä se valmistuu.

Jos vertaat itse keittämääsi riisiä erilliseen kiinalaisesta ravintolasta ostettuun lisäkeriisiannokseen luultavasti huomaat eron. Lisäksi kuten sanottu tuossa keittimessä ei tarvitse valvoa vieressä, hämmentää tai edes puolen päivän sisällä käydä katsomassa sitä ja silti saa hyvää valmista kuumaa ruokaa. Siihen saa (ainakin tähän malliin) myös esim. vihanneksia, sieniä, kalaa tai jotain muuta päälle hautumaan (se höyrytysosa).

Eli se vain parantaa elämän laatua kun ruoka maistuu paremmalta eikä tarvitse seistä vieressä tekemässä / hämmentämässä. Myös eri ohjelmilla voi valita haluaako tehdä ruskeaa vai vaaleaa riisiä, puuroa, keittoa, höyryttää jotain vai valmistaa esim. linssejä.

Tietysti jos ei edes kertaa viikossa normaalisti osta/syö riisi/keitto/puuro/linssi tyyppisiä ruokia niin onhan tuo turha kapine (kuten kaikki tuotteet joita ei käytä).

Ainakin itselläni jos tavallisessa kattilassa tein riisiä ei niistä saanut tahtoessaan jokaista jyvää helposti eroteltua ja jos ei seisonut vieressä ja sekoitellut helposti paloi myös pohjaan. Toki siihen kattilaan saa sitten ehkä enempi ruokaa kerralla mahtumaan mutta kyllä tuossakin tilavuus riittää useamman henkilön ruokailuun (2 litran vetoisuus).

  • Tykkää
Reactions: |le
Jaahas, saas nähdä nyt kuinka kuinka kauan täällä jaksetaan jauhaa riisien keittämisestä, varsinkaan kun aihe ei mitenkään liity tämän ketjun tarkoitukseen!
Varsinkin kun aiheelle on jo olemassa omakin ketju!
 
Neste sovelluksella kolme ensimmäistä tankkausta lokakuussa -5snt/litra. Ei koske Express- ja Truck-asemia.
_20211002_103728.JPG
Oman kokemuksen mukaan niillä normi Neste -asemilla polttoaineiden hinnat ovat yli 5snt/litra kalliimpia kuin lähialueen Neste express -asemilla (tai ST1 yms. -automaattiasemilla).
Eli tarjouksella vasta lähestytään Neste Express / kilpailijoiden hintatasoa.
Tarjouksen erinomaisuus on vähän kyseenalainen.
 
Joo eihän tuo tarjous ole kun ei edes Express-asemien alapuolelle päästä. Toki pakkotilanteessa toimii jos ei jaksa/kiinnosta/pysty hakeutua Express-asemalle.
 
Offtopic
Jos vertaat itse keittämääsi riisiä erilliseen kiinalaisesta ravintolasta ostettuun lisäkeriisiannokseen luultavasti huomaat eron. Lisäksi kuten sanottu tuossa keittimessä ei tarvitse valvoa vieressä, hämmentää tai edes puolen päivän sisällä käydä katsomassa sitä ja silti saa hyvää valmista kuumaa ruokaa. Siihen saa (ainakin tähän malliin) myös esim. vihanneksia, sieniä, kalaa tai jotain muuta päälle hautumaan (se höyrytysosa).

Eli se vain parantaa elämän laatua kun ruoka maistuu paremmalta eikä tarvitse seistä vieressä tekemässä / hämmentämässä. Myös eri ohjelmilla voi valita haluaako tehdä ruskeaa vai vaaleaa riisiä, puuroa, keittoa, höyryttää jotain vai valmistaa esim. linssejä.

Tietysti jos ei edes kertaa viikossa normaalisti osta/syö riisi/keitto/puuro/linssi tyyppisiä ruokia niin onhan tuo turha kapine (kuten kaikki tuotteet joita ei käytä).

Ainakin itselläni jos tavallisessa kattilassa tein riisiä ei niistä saanut tahtoessaan jokaista jyvää helposti eroteltua ja jos ei seisonut vieressä ja sekoitellut helposti paloi myös pohjaan. Toki siihen kattilaan saa sitten ehkä enempi ruokaa kerralla mahtumaan mutta kyllä tuossakin tilavuus riittää useamman henkilön ruokailuun (2 litran vetoisuus).

Mites tuollainen riisikeitin eroaa teknisesti sellaisesta haudutuspadasta. Jompi kumpi kiinnostaisi.

Sellaiseen hitaaseen ruoanlaittoon eli päivällä ainekset laitteeseen ja sitten iltapäivällä kun työpäivä on ohi ja perhekin kotiutunut niin valmista ruokaa. Ja toki sitten ihan normaaliin riisin keittoon.

Mites muuten normaalin maitopohjaisen riisipuuron valmistus tuollaisessa? Jos tuolla onnistuu tehdä perheelle riisipuuroa niin sehän olisi mahtavaa.
 
Offtopic
Onkos kukaan kokeillu tehdä makaronia tuossa, se olis näppärä niin ei tarvis levyä pitää kuumana tyhjänpäiten.
 
Oman kokemuksen mukaan niillä normi Neste -asemilla polttoaineiden hinnat ovat yli 5snt/litra kalliimpia kuin lähialueen Neste express -asemilla (tai ST1 yms. -automaattiasemilla).
Eli tarjouksella vasta lähestytään Neste Express / kilpailijoiden hintatasoa.
Tarjouksen erinomaisuus on vähän kyseenalainen.
Riippuu paikkakunnasta. Akselilla Lahti/Hollola halvin Neste (Matkakeidas) tulee 3,9-4,0snt halvemmaksi, kuin seuraavaksi halvimmat asemat (Teboil Patometsä, Kärkkäinen ja Shell Hennala). Tämä Dieselin osalta. Bensan ero oli pienempi.

Tarjous ei ole erinomainen, mutta monille se voi olla ihan hyvä. Rahallista säästöä ei kuitenkaan saa kolmella tankkauksella, kuin 5-10€ tankkausmäärästä riippuen.
 
Oman kokemuksen mukaan niillä normi Neste -asemilla polttoaineiden hinnat ovat yli 5snt/litra kalliimpia kuin lähialueen Neste express -asemilla (tai ST1 yms. -automaattiasemilla).
Eli tarjouksella vasta lähestytään Neste Express / kilpailijoiden hintatasoa.
Tarjouksen erinomaisuus on vähän kyseenalainen.

Kai erinomaisuus muutenkin olisi kyseenalainen. Tavanomaisella "tankki täyteen" tankkauksella (50l) säästöä 2,5€ ja vähemmän jos ei kuiviin aja. Aikalailla maksimit 3 tankkauksesta voisi olla 6€ ja silloin rahaa täytyy tankkiin laittaa jo päälle 200€.

Jotenkin meillä suomalaisilla on kummallinen fiksaatio tuohon bensan hintaan, vaikka se on pieni osa autoilukuluja 2000-luvun autolla. Itsekin syyllistyn siihen, että täytyy koittaa tankata mahdollisimman halvalla vaikka säästö vuodessa lasketaan korkeintaan muutamassa kympissä.
 
Onnea kaikille neste-apin käyttäjille, säästyä kertyy jopa 10€! (olettaen että autossanne on vähintää 60l tankki)
:tup: Tuo on siis tuntuva alennus. Täällä myös ilmnoitellaan alle kympin tuotteiden alennuksista joissa voi säästöä kertyä vaikka 2€ (jäähytahnat)
Ite kävin just tankkaamassa paikallisella ABC kylmäasemalla kun oli 7c halvempi kuin keskustan abseilla (ja 5%/5c alennuksilla liikkumisalueemme halvin löpö äyleensäkin) kahteen autoon 198€:llä. ja tuo oli noin 10€ säästö

60 litraa viiden sentin alennuksella on sitä paitsi 3€ alennus
 
Etkö huomannut, että hyvän tarjouksen tankkauksia on jopa 3kpl, jolloin tuo kertautuu ja pyöristin vielä pienet lisätkin, jolloin "ostohousut" kiskotaan jalkaan mahdollisimman nopeasti!

e: haen siis tällä takaa sitä, mistä ikuhappykin jo sanoi, että bensan hintaa vahdataan ihan sokeasti, vaikka säästöt ovat lähestulkoon mitättömiä. Poislukien keskisen alennukset :) Sitten vastaavasti köydään hakee viereisestä K-extrasta paketti leipää 2,7€, vaikka 2km päässä olevasta prismasta saadaan se hintaa 1,2€
 
Viimeksi muokattu:
Kai erinomaisuus muutenkin olisi kyseenalainen. Tavanomaisella "tankki täyteen" tankkauksella (50l) säästöä 2,5€ ja vähemmän jos ei kuiviin aja. Aikalailla maksimit 3 tankkauksesta voisi olla 6€ ja silloin rahaa täytyy tankkiin laittaa jo päälle 200€.

Jotenkin meillä suomalaisilla on kummallinen fiksaatio tuohon bensan hintaan, vaikka se on pieni osa autoilukuluja 2000-luvun autolla. Itsekin syyllistyn siihen, että täytyy koittaa tankata mahdollisimman halvalla vaikka säästö vuodessa lasketaan korkeintaan muutamassa kympissä.
Minulla on 2000-luvun auto, ja on ne polttoainekulut pienehkölläkin ajomäärällä yli puolet kaikista kuluista.(ml. Arvonalenema, huollot, vakuutus, vero, renkaat) Toki auto on pakollinen, enkä jättäisi sitä polttoainetta ostamatta vaikka se maksaisi 3€/litra.
 
Omalla kohdallani kirjanpito ei tue väitettä että jäisi alle puoleen. Tällaiselta näyttää¹ viime vuoden osalta:

Koodi:
Ajoneuvovero                                 254,28
Arvonmuutos                                2 500,00
Autovakuutus                                 706,94
Katsastusmaksut                               49,00
Korot                                        573,46
Palvelumaksut                                144,00
Liikennevakuutus                             191,23
Pesetykset, pesuaineet ja -tarvikkeet         92,65
Polttoaineet                               1 496,33
Säilytys ja pysäköinti                       272,88
Ylläpito, työt                               174,00
Ylläpito, varaosat                            76,00

Kyseessä 2010-luvun alkupuolen auto. Ajoa n. 13 tkm, mikä on ei-korona-aikoihin nähden alakanttiin. Jos arvonalenema² jätetään laskelmista pois ja ajoa oletetaan jonkin verran enemmän, niin silloin polttoainekulujen osalta päästään aika lailla puoleen muista kuluista. Mutta tämmöisenä poikkeusvuotena jää alle puoleen, ja arvonalenema huomioituna jää reilustikin alle puoleen.

Tämä meni pahasti off-topicin puolelle, pahoitteluni siitä.

¹) Olipa hikinen homma kopioida tuo tuohon.
²) Tuo on arvioitu nettiauto.comista vilkuilemalla vastaavilla spekseillä olevia autoja, totuudenhan tietysti tietää sitten vasta kun auton vaihtaa.
 
Mulla hieman erilainen kulujakauma, koska kahden tonnin toyotan arvo laskee korkeintaan kymppejä vuodessa, vain pakollinen vakuutus, ei korkoja, ei palvelumaksuja, ei pysäköintikuluja, ei pesukuluja. tämän vuoden remontit maksoi 280€ osineen. Eli noin neljä tonnia vähemmän kuluja vuodessa kuin sinulla.
 
...

e: haen siis tällä takaa sitä, mistä ikuhappykin jo sanoi, että bensan hintaa vahdataan ihan sokeasti, vaikka säästöt ovat lähestulkoon mitättömiä. Poislukien keskisen alennukset :)
...

Enemmän mua kyllä ihmetyttää ihmiset jotka jaksaa keskisellä jonottaa päivän halpaa bensaa.

Itse lukeudun ehkä siihen sakkiin joka hintoja vilkuilee ajellessaan ja sen perusteella päättää mistä tankkaa ja kuinka paljon. Ehkä sillä sen yhden renkaan hinnan vuodessa säästää. Toi 5snt/litra tarjous kyllä häviää helposti jo päivittäiselle hintojen heittelylle. Muutenkin oman perstuntuman perusteella neste harvemmin se halvin asema on.
 
Näyttää samalta mitä on saanut Motonetista yms. vuosikaudet. Toimii jos tajuaa käyttää pukkeja tai muita varotoimenpiteitä kun vaihtaa renkaita, pelkästään tuon varaan en jättäisi autoa ilmaan.
Ite pehmeällä alustalla tai halpistunkeilla just pidän sen 20sekkaa autoa ilmassa ilman rengasta mikä menee viimeisen pultin irrotuksesta uuden kohdilleen saantiin ja ekaan pulttien. Siihen nuo kelpaa
 
Ti illalla on täällä halvin bensan hinta. Ja melkein aina neste on silloin halvin. Seuraavana aamuna esim kiisselissä on 0,1e/l hintaero siihen edellisen illan hintaan. Yritän aina tankata tiistaina tankin täyteen...
 
Just ti iltana tankkasin meidän autot kun oli selvästi halvempaa kuin aikaisempina päivinä ja hämmennyin kun ke oli vielä laskenu 2c alemmas, sit to hyppäski taas normitasolle
 
Näköjään hävisi aika tehokkaasti Amazon de:stä 980 Pron ja tavallisen 980:n tarjoukset... näyttää hinnat olevan samoja kuin suomessa tarjouksissa tai jopa kalliimpia. Näinköhän loppui kokonaan hyvät alet noista(?)
 
Ps5 väki alannu ostamaan, potentiaalisuus a asiakkaita aika paljon.
 
Ite pehmeällä alustalla tai halpistunkeilla just pidän sen 20sekkaa autoa ilmassa ilman rengasta mikä menee viimeisen pultin irrotuksesta uuden kohdilleen saantiin ja ekaan pulttien. Siihen nuo kelpaa

Voi se noinkin toimia, itsellä ollut tuollainen nyt varmaan 15v käytössä ja hyvin toiminut eikä koskaan ollut mitään ongelmia. Toki aina pistänyt jotain muutakin alle kun auto on ilmassa ja vasta sitten rengas irti. Vaikka vain 20sekkaa olisi ilman rengasta niin teoriassa siinä on se vaara että se romahtaa juuri silloin kun olet uutta nakkia työntämässä kiinni, rengas taittuu alle ja sinne jää jalka tai käsi renkaan ja asfaltin väliin. Jos ei muuta niin lyö sinne yhden vaihtorenkaista auton pohjan ja asfaltin väliin niin jos tunkki pettää niin suurin vahinko on vääntynyt/naarmuuntunut vanne.
 
Juu, itse olen melko vainoharhainen ton kanssa kun mulla on kerran hajonnu hallitunkki ja kerran kaatunu saksitunkki niin en tunge käsiä tai jalkoja tukemattoman auton alle, rengas on yleensä auton helman alla mutta kun autot mistä yleensä vaihan renkaita on vähän maastokelpoisempia niin ne kerkiää pudota aika pitkän matkan ennen kuin rengas ottaa vastaan.

Hups, tää oli edelleen hyvät tarjoukset keskustelu, menee turhan kauas aiheesta jo tää keskustelu
 
Näköjään hävisi aika tehokkaasti Amazon de:stä 980 Pron ja tavallisen 980:n tarjoukset... näyttää hinnat olevan samoja kuin suomessa tarjouksissa tai jopa kalliimpia. Näinköhän loppui kokonaan hyvät alet noista(?)

Tuskinpa. Noita SSD:tä ja samaten muisteja on tullut tarjoukseen tässä kuukauden parin sisään useamman kertaa tuonne. Kyllä niitä tulee jatkossakin, epäilen että hyvin voi tulla parempia tarjouksia BF:nä. Ja eikö Prime day tule sitä ennen? Tai ainakin joku Singles day pitäisi tulla, tosin ei välttämättä tuolla ole kummoiset tarjoukset silloin. Jossain vaiheessa pitäisi alkaa tulemaan kunnon pcie5 levyjä.
 
Näyttää samalta mitä on saanut Motonetista yms. vuosikaudet. Toimii jos tajuaa käyttää pukkeja tai muita varotoimenpiteitä kun vaihtaa renkaita, pelkästään tuon varaan en jättäisi autoa ilmaan.

Kaikki tunkit pitää joka tapauksessa varmistaa, mutta noi 2 t halvat tunkit ovat suorastaan... pelottavia (olen omistanut monta) ja erittäin epämukavia käyttää. Oikeasti kannattaa kytätä tarjouksia vähän järeämmistä tunkeista.

Ainoat hyvät puolet että pieni ja kevyt, jos pitää kerrostalon varastossa tms säilyttää .

E: itsellä tämä: MTX Automotive Hallitunkki 3 tn matala | Motonet Oy. Ei mikään ammattilaislaite, mutta kuorma nousee leikiten ja ei pelota koko ajan että laite räjähtää silmille ja auto rojahtaa alas (ei kyllä tarkoita sitä etteikö niin voisi käydä, eiköhän tuokin ole chinesiumista tehty).
 
Itse en harrasta auton kanssa näpertelyä käytännössä ollenkaan. Mutta ikinä en jättäisi varmistamatta...
En missään tilanteessa...
 
Oisko autojen tunkeille ja näpertelyyn joku parempi ketju? Tunkeista keskustellaan joka kevät ja syksy tietenkin kun renkaiden vaihtoaika lähestyy niin siten hyvät tarjoukset keskustelu liittyy tuohon halppis tunkkiin. Mutta näpertelystä keskustellaan varmaan ympäri vuoden.
 
Offtopic SEIS!
:lol:
 
Tunkkikeskustelujen paikka.
 
Suosittelen kaikkia bensan hinnan kyttääjiä etsimään ja jakamaan "tarjouksia" Tankille-sovelluksen avulla. Toimii todella hyvin jo ruuhka-Suomessa, syrjempänä hinnat eivät päivity ihan niin usein. Näkee kätevästi alueen hintatason ja voi sitten valita millä asemalla käy matkan varrella. Kovin isoja koukkauksia ei 5 snt/l hintaeronkaan vuoksi kannata tehdä, kuten keskustelusta kävi ilmi (3 €/60 l).

Neste-asemista näkee aseman avaamalla onko kyse Express-asemasta, joka ei kuulu aiemmin mainitun alennuksen piiriin. Lisäksi henkilökohtaiset alennukset (S-ryhmän bonukset, St1 jäsen-/mobiiliale, TB vastaavat jne.) pitää itse huomioida, mutta uskon olevan meille sentin viilaajille tuttua kauraa.
 
Tuote: Torin 2t hallitunkki
Hinta:10
Kauppa:Kärkkäinen
Voimassa: 6.10.2021
Linkki: Torin 2t hallitunkki | Karkkainen.com verkkokauppa
Koskaan en ole näin halvalla nähnyt hallitunkkia. Kyllä minä pidän tätä hyvänä tarjouksena ja voittaa sata nolla autojen mukana tulevat tunkit. Mulla on aina ollut näitä halpistunkkeja, aina on auto noussut. Pihalla kun touhuaa niin ei siinä tuollaisen ison hyvän tunkin kanssa hommasta oikein tule mitään, ne on tehty tukevalle alustalle ja niiden siirtäminen kantamalla on melkoisen hankalaa. Kauan nämä eivät yleensä kestä mutta senhän näkee hinnastakin :thumbsup:
Eli hyvä tarjous sellaiselle joka tietää mitä ostaa ja mitä sillä tehdään.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
295 653
Viestejä
5 047 343
Jäsenet
80 969
Uusin jäsen
Helmi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom