Hyvät tarjoukset -keskustelu

Tila
Keskustelu on suljettu.
"Tarjous koskee tarjouskirjeen saaneita talouksia, joissa ei tällä hetkellä ole voimassa olevaa Aamulehden tilausta."

Saa nähdä toimittaako vai ei.

Oli myös "Pirkanmaan alueella lehti jaetaan pääsääntöisesti varhaiskannossa. Postin päiväkantoon kuuluvilla alueilla viikonlopun lehdet toimitetaan pääsääntöisesti seuraavana arkipäivänä." jota voisi halutessaan tulkita että lähettävät tämän tarjouksen myös muualle kuin Pirkanmaalle. Toisaalta voi olla perusinfo joka näytetään aina.

Joskus Turun Sanomilla oli 1-2 kk ilmaiseksi ilman rajausta jakelualueesta. Ei tullut ensimmäistäkään lehteä tänne aika kauas Turusta.
 
>Myöskin 55'' vastaava malli 444€:
>Samsung 55“ 4K UHD Smart TV UE55RU7105 (2019) - Televisiot

Onkos tämä nyt sitten hyvä tai riittävän hyvä? En ole hetkeen seurannut tv:tä, mutta pitäisi vanha plasma saada kohta vaihtoon. Ei ole tärkeintä saada vimpan päälle leffakokemusta vaan yleinen uutiset, salkkarit, reality turhakkeet vaimolle nähtäväksi. Ja käytettävyys olisi plussaa. Kiitos :)

Näköjään Rtings kertoo tuon Panan perusplasman, vuodelta 2013 (tjsp) 60" arvon olevan 7454:1, joten onhan tuossa vielä 25% parantamisen varaa...
(Itsellä ST50 55" malli)

Ja se toinen valituksen kohde, eli black uniformity: 0,892 % (plasmoissa "perfect", mihin edes OLEDit eivät vielä pysty, parhaimpien ollessa jossain 0,2% yli, niissä toki inf:1 kontrasti tietty korvaamassa asiaa).

En toki oleta 400 euron telkun kuvan olevan 5+v vanhan puolentoista tonnin plasman tasolla. Kunhan vain mainitsin että nuo asiat saattaa erottua silmään kun vaihtaa plasma -> edge-LED.

Kiitos kommenteista. Itsellä vastaava ST50 50" malli käytössä. Hitsi kun ei viittis huonompaan vaihtaan. Toisaalta olohuone on tosi valoisa, en tiedä toimiiko nykyajan LCD paremmin tuossa kuin plasma? Käyttöliittymä on vaan pansussa surkea ja apit (ne vähäiset) toimii välttävästi jos ollenkaan. Eli merkkaa muukin kun kuvanlaatu. OLEDiin ei huvittaisi panostaa, kun salkkarit näyttää salkkareilta ihan sama kuinka hyvä ruutu :D

Kannattaa muistaa että contrast ratio ei aina kerro mustan tasoa. Plasmat ovat yleisesti kertaluokkaa parempia musta tasossa ( 0.003cd/m2 mustalla kuvalla ja ~0.004 ANSI testikuvalla), kun taas LCD telkkarissa ansitelkkari yleensä 0.03.-0.05cd/m2 reunaled VA telkkarissa. Miksi kontrastisuhde kaventuu näiden välillä johtuu siitä että plasmat eivät yllä yhtä kirkkaaksi kuin LCD-telkkarit.

Jos 120 CD/m2 on kalibrointikohde, Panasonic vt60 (en löytänyt lukemia st mallille, on kuitenkin huonompi) lumimanssi on 0.0033 mustalla kuvalla ja 115 valkoisella. Shakkiruudukolla 0.0039 musta ja valkoinen vain 66.74 joka tekee Ansikontrastiksi 17112. Samsungin telkkari jos laittaa 120cd/m2 ja ansikontrastin on todettu olevan 5650:1 niin mustan taso on ~0.021, mikä on perus edge-lediksi aivan mahtava jos totta, mutta silti reilusti isompi luminanssi (5-6 kertaa suurempi?) kuin plasmalla.

Mallit menivät näin: S->ST->GT->VT. Paitsi 2013 tuli myös ZT joka oli sellainen viimeinen joutsenlaulu plasmoille.

LCD telkkarit ovat parempia kirkkaaseen huoneeseen. Niistä saa tarvittaessa säädettyä kirkkautta lisää jos valo määrä aiheuttaa ongelmia nähdä kuvaa. Plasmassa jäädään selvästi jälkeen. Tämä yhdistettynä plasmojen lasipaneeliin ja halvempien mallien huonoihin filttereihin näkee itsensä aika kivasti kuvasta päivällä. Omassa 50gt60 mallissa on suht hyvät filtterit jotta näkee on THX bright room asetuksella, mutta uskon että st50 voi olla aika inhottava päivällä.

Huonoja puolia taas tuossa LCD telkkarissa on todella huonot katselukulmat mikä kannattaa ottaa huomioon. IPS televisioissa ei olisi sitä ongelmaa ja päivällä kirkkassa huoneessa ei huono kontrastisuhde haittaisi, mutta illan tullen voi käydä vituttaa.

Paneelin kontrastisuhteen pitäisi kuitenkin ymmärtääkseni pysyä samana riippumatta siitä millaisella taustavalolla sitä ajetaan. Kun taustavalon sitten säätää automaattisesti säätymään huoneen valaisuuden mukaan lopputulos on perus 5000:1 kontrastilla yleensä jo todella hyvä arkikäytössä kaikissa valaistuksissa ainakin sillä SDR-kamalla.

Katselukulmien häiritsevyys kannattaa kyllä itse tarkistaa. Omaan silmään Samsungin VA-paneeleita saa katsoa jo aika sivusta, että ne häviää IPS:lle iltahämärässä. Kontrastihan siitä kuvasta alkaa ensimmäisenä kadota yleensä vähemmän huomattavan värisiirtymän lisäksi. Mutta kukapa sitä 45 asteen kulmasta televisiota muutenkaan ilokseen katselisi?

Kontrastisuhde pysyy kyllä suhteellisen samana, mutta pimeässä/hämärässä tilassa tulee erot selkeämmin esille IMO, valoissassa tilassa ei.

Tarkoitukseni oli mainita että mustan tason erot tulevat esiin parhaiten kun kuvassa on pimeä kohtaus katsottuna pimeässä/hämärässä huoneessa. Tällöin LCD-television "pohjamusta" alkaa näyttää harmaalta ja pilveilyt tulevat esiin, kun taas plasmalla musta näyttää mustemmalta vaikkei sekään ihan oikeaa mustaa ole. Jos 5650:1 kontrastisuhteen LCD-television taustavalon säätäisi niin himmeäksi että musta vastaisi hyvän plasman luminanssia 0.033cm/2 (onko edes mahdollista?), valkoisen luminanssi olisi vain 18.5cd/m2.

Mitä valoisampi kohtaus, sitä vähemmän pienemmästä kontrastisuhteesta on haittaa pimeässä/hämärässä tilassa koska ihmisen silmään mustat alueet näyttävät mustilta koska ympäröity vaaleilla pinnoilla, vaikka juuri äsken sama musta näytti harmaalta pimeässä kohtauksessa.

Katselin eilen vielä LG nanocell töllöjä. Ovatko nyt vastaavia kuin LCD? Muistelen että olisi maininta IPS:stä.. No täytyy joka tapauksessa käydä katsomassa ja vertaamassa. Nuo katselukulmatkin vaikuttaa. Oled varmaan sitten paras mutta liian kallis.

Tällaista harmaata "pohjamustaa" ei kai Samsungeissa nykyään ole olemassakaan vaan televisiot ovat jo pitkään säätäneet dynaamisesti paneelin taustavaloa riippuen kuvan sisällöstä, mutta riippumatta local dimmingistä, joka on eri asia. Tällöin kontrastisuhde sitten raahautuu mukana himmeästä kirkkaaseen, joka on huonoimmillaan se ANSI-ruudukosta saatu ja parhaimmillaan lähes rajaton. Omalla Samsungilla jolla on vastaava viiden tonnin kontrasti kuva kyllä menee täysin pilkkopimeäksi pimeässäkin huoneessa ilman pilviä tai valovuotoja silloin kun lähetys on pelkkää mustaa. Television päälläolon voi siis huomata ainoastaan standby-ledin tilasta, kuvasta ei mitenkään. Panasonic pv45(?) plasmani musta sen sijaan oli aina aavistuksen harmaa ja kohinainen.

Mutta näitä telkkarin valintaan liittyviä keskusteluja ei kannata jatkaa täällä vaan tuolla: Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Tuo nanocell on LGn markkinointitermi quantum dot tekniikalle, josta Samsung käyttää nykyään QLED termiä. Tuohan on siis pinnoite joka tulee siihen paneelin päälle, onpa se sitten IPS tai VA paneeli. LG: Nano Cell Technology

Offtopic seis, tämä on täysin väärä ketju televisiokeskustelulle.
 
Eikös tuota voi käyttää ihan vaikka normi pelikoneen emona, vai onko jotain outouksia/vippaa? Meinaan uudesta emosta kohtuu edukas hinta, kun noita Skylake-iifemmoja näkee alle satkulla käytettynä.

Ja eikös tuosta saa kätevästi serverin väsättyä. Ei ainakaan pitäisi sata-korttien laajennuspaikat loppuvan...
 
Eikös tuota voi käyttää ihan vaikka normi pelikoneen emona, vai onko jotain outouksia/vippaa? Meinaan uudesta emosta kohtuu edukas hinta, kun noita Skylake-iifemmoja näkee alle satkulla käytettynä.
Voi, mutta kannattaa muistaa että AMD:tä saa about samaan hintaan uutena AMD Ryzen 5 2600 - Hintaseuranta | Hinta.fi
Tehoeroa ei paljoa ole ja AMD antaa kuitenkin enemmän ytimiä ja on siksi sijoitus myös tulevaisuuteen
https://cpu.userbenchmark.com/Compare/Intel-Core-i5-6600K-vs-AMD-Ryzen-5-2600/3503vs3955
 
Nyt tuli vielä Aamulehdeltä sähköposti otsikolla "Tervetuloa Aamulehden pariin!", eli eiköhän tilaus ole ok. Tosin selvinnee lopulta vasta jos/kun ensimmäinen lehti kilahtaa postilaatikkoon... :D
 
Powerilta tuli sähköpostia tällä viestillä -10% myymälästä yhdestä tuotteesta. Ei mainintaa käykö ale hintaisiin tuotteisiin.
 
Tää oli muuten hyvä mutta ei toiminutkaan painepesurin kanssa.Ei tule tarpeeksi vettä vaikka Nilfiski imeekin yllättävän hyvin. Saman voi testiä jo 10m letkulla kun samaa paksuutta. Tuo ½ tuumainen on liian ohkainen. No eipä auta muuta kuin palautella takas oiskin ollu liian hyvä.

Ostin 3/4 tuumaista letkua, että saisi enemmän vettä läpi. Käytännössä se on niin raskasta ja kömpelöä ettei sitä jaksa normi kasteluhommissa käyttää ja olen pitäytynyt 1/2 tuuman letkussa. Oma pesuri toimii pienemmälläkin letkulla, mutta virtaus tuntui selvästi pienemmältä.
 
Emojakin niille? Jos emo maksaa kolmenkympin sijaan 1-2x CPU:n verran, niin onhan se kokonaiskustannuksissa jäätävän iso ero.
ei 1-2 cpun verran mutta 1-2 kertaa tuon kolmenkympin yli. esim noi on ihan hyviä peruslautoja
upload_2019-9-18_11-34-26.png
 
Samalla rahalla saa 1200 + A320 - emolevyn.

Intelissä on integroitu näytönohjain, sen takia on parempi, jos ei sillä muuta tee. En kyllä pelikonetta tekisi 4c/4t-prosessorin kanssa..

edit:
https://www.aliexpress.com/item/4000136432632.html
Tuotehaku | Hinta.fi

Nämä siis 2min haulla töiden lomassa, voi olla parempiakin halvemmalla.
Tuolla AMD-emon hinnalla saa tuon amazoniin linkkamani gigabyten emon ja boxed celeron prosessorin (sis. integroidun näytönohjaimen) 88€ hintaan.
Ei tuo toki aivan pelikoneeksi kelpaa, mutta jos oiken halpaa kokoonpanoa etsii niin tästä voisi sellaisen rakennella.
upload_2019-9-18_13-4-3.png
 
Kuinka tämän tarjouksen voi hyödyntää?
Joskus tullut nuota kuulokevastaavia, entiedä saako alennushinnoista pois.

Huikea etu juuri sinulle! Nyt saat haluamastasi tuotteesta 10 % alennuksen. Näytä tätä viestiä myymälässä, niin saat edun käyttöösi.

Etu on voimassa vain Power-myymälöissä viisi päivää 2019-09-18 lähtien. Toimi pian! Etu ei koske lahjakortteja eikä palvelutuotteita. Etu on käytettävissä kerran ja se koskee yhtä tuotetta.
 
Tuolla AMD-emon hinnalla saa tuon amazoniin linkkamani gigabyten emon ja boxed celeron prosessorin (sis. integroidun näytönohjaimen) 88€ hintaan.
Ei tuo toki aivan pelikoneeksi kelpaa, mutta jos oiken halpaa kokoonpanoa etsii niin tästä voisi sellaisen rakennella.
upload_2019-9-18_13-4-3.png

Intel Celeron G3900, LGA1151, 2.8GHz, 2MB, Tray - 49,00€

Suomesta myös ja halvemmalla :)

Tosin ... "Ei vahvistettu" lukee kaikissa.

--

Satasen pintaan saa Alista ES QS -versioita, joissa on HT ja 4c/8t, mutta niiden kellotaajuudet on syvältä ja baseclock-kellotus tuskin onnistuu tuolla emolla..
 
Joskus tullut nuota kuulokevastaavia, entiedä saako alennushinnoista pois.

Huikea etu juuri sinulle! Nyt saat haluamastasi tuotteesta 10 % alennuksen. Näytä tätä viestiä myymälässä, niin saat edun käyttöösi.

Etu on voimassa vain Power-myymälöissä viisi päivää 2019-09-18 lähtien. Toimi pian! Etu ei koske lahjakortteja eikä palvelutuotteita. Etu on käytettävissä kerran ja se koskee yhtä tuotetta.
Ei varmaan toimi tätä sun viestiä tältä foorumilta näyttämällä?
 
Mielelläni tosiaan tuollaisen 10% alennuksen ottaisin, mutta tuollaisen jonkun omaan sähköpostiin tulleen tarjouksen lisäarvo tällä foorumilla on pyöreä 0.
En laittanut hyviin tarjouksiin, tarkistakaa postiluukut jos osuu kohdalla. Vastaavia kohdistettuja tarjouksia tullut aikaisemminkin powerista, ollut -50% puhelintarvikkeet , ja kuulokkeet. Ja osa sai clasulta myymäläviestejä, nuo jöi itseltä saamatta.
 
Lg n uutta oledia 1999 65" koossa, tuosta -10% olisi ihan soppeli, mutta ei vielä päivitykselle tarvetta
 
Miten Power toimitti Ryzen julkaisun aikaan 299e 3700X:iä porukalle? Tällä hetkellä hintaan 339e. Gigantti tarjoaa myös samalla hinnalla. Ei varastossa.

No ei tainnut Power (eikä Expert) myydä/toimittaa yhtäkään 3700X 299€ hintaan. Hintaa kyllä esiteltiin sivuilla mutta tilata ei voinut, koska "ei varastossa" ja Power ei harrasta noille hintahuijauksilleen ennakkotilausta. Samoiten 3900X oli olevinaan 499€ mutta ei sitäkään kyllä voinut tilata (vaikka jotkut yksittäiset saivat ilmeisesti myymälöistä varattua). Heti kun molempia tuli (ennakko)tilattavaksi niin myös hinnat nousivat. Ihan normaalia Powerin meininkiä, iskevät sellaisille tuotteille mitä ei voi tilata hintaseurannan halvimman hinnan niin pääsevät kärkeen ja saavat ilmaista näkyvyyttä.

Jos tilaa, niin milloin voi odottaa saavansa Ryzenin käsiinsä?

Ei kait täällä kukaan osaa sen paremmin tuohon vastata kuin mitä itsekin voit katsoa tuolta sivuilta.. Gigantissa "Toimitukset alkavat 01.10.2019" ja Powerissa "Tulossa varastoon 21.9.2019". Tuohon päivämäärään nyt voinee lisätä vaikka viikon toimitusaikaa. Tietysti nuokin heidän toimituksensa voivat viivästyä tuosta tai sitten noista tuloeristä ei välttämättä riitä kaikille tilanneille...
 
Tää oli muuten hyvä mutta ei toiminutkaan painepesurin kanssa.Ei tule tarpeeksi vettä vaikka Nilfiski imeekin yllättävän hyvin. Saman voi testiä jo 10m letkulla kun samaa paksuutta. Tuo ½ tuumainen on liian ohkainen. No eipä auta muuta kuin palautella takas oiskin ollu liian hyvä.
Oliko letkun päässä auto-stop -liitin, nämä ovat yleensä virtauksen jarruja. Jos on vähänkin klappia liitoksessa niin liitin rupeaa jarruttamaan. Kannattaa tilalle vaihtaa tavallinen liitin tai sitten näyttää alkuperäiselle porakonetta.
 
Samoiten 3900X oli olevinaan 499€ mutta ei sitäkään kyllä voinut tilata (vaikka jotkut yksittäiset saivat ilmeisesti myymälöistä varattua). Heti kun molempia tuli (ennakko)tilattavaksi niin myös hinnat nousivat. Ihan normaalia Powerin meininkiä, iskevät sellaisille tuotteille mitä ei voi tilata hintaseurannan halvimman hinnan niin pääsevät kärkeen ja saavat ilmaista näkyvyyttä.

Tähän täytyy todeta että kyllä ne muutamia tunteja olivat tilattavissa tuolla hinnalla (8.8 aamupäivästä). Minkä jälkeen hinta nousi eikä tilauksia otettu enää vastaan.. ..sitten taas otettiin mutta noita 499€ tilauksia(kaan) ei ole vielä toimitettu.
Arvio on heillä että 1.10 tulisi erä, mistä tuskin riittää tuolla suuremmalla hinnalla tilanneille mutta mistä sitä tietää, ehkä AMD saa tuotannon vauhtiin ja ihmiset alkavat jonottamaan 3950X mallia vuorostaan :)
 
Miten Power toimitti Ryzen julkaisun aikaan 299e 3700X:iä porukalle? Tällä hetkellä hintaan 339e. Gigantti tarjoaa myös samalla hinnalla. Ei varastossa.
AMD RYZEN 7 3700X 8-YDIN PROSESSORI
AMD Ryzen 7 3700X prosessori (box) - Prosessorit (CPU)
Jos tilaa, niin milloin voi odottaa saavansa Ryzenin käsiinsä?

Mulla oli myymälässä tehty varaus voimassa 8.7.-30.8, kertaalleen lupaili että olisi noudettavissa muutaman päivän päästä, sitten ei ollutkaan. Kyllästyin odotteluun ja tilasin Jimmsiltä.
 
Tähän täytyy todeta että kyllä ne muutamia tunteja olivat tilattavissa tuolla hinnalla (8.8 aamupäivästä). Minkä jälkeen hinta nousi eikä tilauksia otettu enää vastaan.. ..sitten taas otettiin mutta noita 499€ tilauksia(kaan) ei ole vielä toimitettu.
Arvio on heillä että 1.10 tulisi erä, mistä tuskin riittää tuolla suuremmalla hinnalla tilanneille mutta mistä sitä tietää, ehkä AMD saa tuotannon vauhtiin ja ihmiset alkavat jonottamaan 3950X mallia vuorostaan :)

Okei, itse en ainakaan huomanut, että olisivat tulleet tilattaviksi. Koko julkkaripäivän päivystin ja silloin oli ei-oota ja seuraavanakaan päivänä en kummoisempaa tilannetta nähnyt, kunnes sitten hinta nousi. Toki voi olla, että töiden tms. parissa mennyt juuri nuo pari tuntia väliin mutta en kyllä muista täällä foorumillakaan kenenkään mitään maininneen tilausten onnistumisista (ainakaan 3700X osalta). Ei siinä, aika nihkeää touhua tuo silti oli Powerilta.
 
Tästä ketjusta:
Nyt pystyy tilaa 3900X Powerilta 499€. (Tulossa varastoon 13.8.2019)
Ryzen 3900X powerilta
+
Minkähän verran noita tilattiin kun nyt hinta nousi 50€ ja vaihtunut "Ei varastossa" tilaan, eli nyt taas ei voi tilata.
+
Mitä nyt noin 5 tunnissa ehtii tilata. Esim. Jimm's totesi kun sieltä asiakaspalvelusta kyselin että kyllä, sinne on tulossa arviolta se 25+kpl tuolloin kun on luvattu (eli 9.8 vaikka sitäkin on muutamaan kertaan vedetty taaksepäin eli ei ole tullut kun piti) mutta tilauksessa jonoa oli useampia satoja.

Eli kyllä Suomessakin tuntuu hinkua noille prosessoreille olevan ja miettien että tuo oli kuitenkin Suomen halvin hinta (taisi yhdessä toisessa paikassa olla samaa hintaa [Expert], tiedä sitten onko sieltä koskaan vielä saanut tilattua/ostettua) ei ihmetytä että nostivat hintoja kun tilauksia varmaan tuli useampikin.

Kuukausi ja päivä siis virallisen julkaisun jälkeen pystyi noin 5 tuntia (tai alle) tilaamaan tuolla hinnalla, sitten hinta nousi 549€ ja sai taas hetken aikaa tilata. Sitä en kiistä etteikö olisi ollut aika tiukka aika ja ellei olisi tässä ketjussa mainittu en itsekään olisi edes huomannut tuota myynnissä olleen.

Eli saivat varmaankin noin kuukauden "ilmaista" mainosaikaa, tiedä sitten moniko oikeasti tilasi ja moniko noista tilaajista odottaa sen (arviolta) parisen kuukautta että prosessoria oikeasti tilauksen jälkeen myös saa. Uskoisin että ainakin 549€ hintaan tilanneet siirtävät ostonsa muualle jos/kun noita alkaa saamaan koska hinnat tulevat laskemaan ja jo nyt "tiukka hinta" Powerilta olisi 529€ (millä ei tosin pysty tilaamaan koska tavaraa ei ole ja varmaankin tilauksissa jonoa niin paljon etteivät ota lisää).
 
Viimeksi muokattu:
Ei kait täällä kukaan osaa sen paremmin tuohon vastata kuin mitä itsekin voit katsoa tuolta sivuilta.. Gigantissa "Toimitukset alkavat 01.10.2019" ja Powerissa "Tulossa varastoon 21.9.2019". Tuohon päivämäärään nyt voinee lisätä vaikka viikon toimitusaikaa. Tietysti nuokin heidän toimituksensa voivat viivästyä tuosta tai sitten noista tuloeristä ei välttämättä riitä kaikille tilanneille...

Gigantti itseasiassa näyttää päivittävän ennusteen automaattisesti kun erät ennakkovarataan loppuun, joten tuo lie oikeasti realistinen ennuste.
Itse tilasin 3900x elokuun lopulla 3.9 "toimitukset alkavat" ja toimistusajaksi tästä 4-6 arkipäivää. 4.9 pikkasen keskiyön jälkeen sain seurantakoodin ja 6.9 oli perillä.

Joku Jimmsissä taas optimistesisti näyttää aikasimman erän ja olettaa että siitä riittää kaikille ja kuulemma vieläkään eivät ole saanet edes heinäkuussa tilattuja matkaan.
 
Tästä ketjusta:

+

+

Kuukausi ja päivä siis virallisen julkaisun jälkeen pystyi noin 5 tuntia (tai alle) tilaamaan tuolla hinnalla, sitten hinta nousi 549€ ja sai taas hetken aikaa tilata. Sitä en kiistä etteikö olisi ollut aika tiukka aika ja ellei olisi tässä ketjussa mainittu en itsekään olisi edes huomannut tuota myynnissä olleen.

Eli saivat varmaankin noin kuukauden "ilmaista" mainosaikaa, tiedä sitten moniko oikeasti tilasi ja moniko noista tilaajista odottaa sen (arviolta) parisen kuukautta että prosessoria oikeasti tilauksen jälkeen myös saa. Uskoisin että ainakin 549€ hintaan tilanneet siirtävät ostonsa muualle jos/kun noita alkaa saamaan koska hinnat tulevat laskemaan ja jo nyt "tiukka hinta" Powerilta olisi 529€ (millä ei tosin pysty tilaamaan koska tavaraa ei ole ja varmaankin tilauksissa jonoa niin paljon etteivät ota lisää).

Niin tarkoitin siis nyt erityisesti tuota 3700X enkä 3900X. Olisinhan tuon tietysti voinut vielä selkeämmin ilmaista. Saiko joku muka ostettua sitä 3700X 299€? Kyllähän minä tuolla aiemmassa viestissä jo sanoin, että kyllä noita 3900X ainakin jokunen sai 499€. Itselläni jäi kuitenkin mieleen ne myymälävaraukset siitä mutta enpä kyllä sen tilannetta yhtä aktiivisesti seurannutkaan, kun tähtäimessä oli tuo 3700X. Sitä ei kyllä mielestäni myyty halvalla vaikks 3900X myytiin.
 
Aamulehdellä on usein pahoja jalekuongelmia, etenkin sen jälkeen kun ne hylkäs Postin kuljetuksen. Joskus voi tulla vain parina päivänä viikosta

Erikoista. Heillä kuitenkin jo vuosia ollut oma paino- ja jakeluyhtiö, Alma Manu.
Itse joitakin vuosia asuin heidän jakelualueellaan Pirkanmaalla maaseudulla korvessa, jossa molemmista suunnista viimeiset viitisen kilometriä hiekkatietä. Ne kerrat kun lehti tuli myöhässä liittyi vakiojakajan sairauspoissaoloihin (en tuntenut jakajaa, mutta eräs naapureista tunsi).

Btw. tämä ilmaistarjous diginä meni läpi ja on muutaman päivän toiminut vaikka asun nykyisin ihan eri puolella maata.
 
Viimeksi muokattu:
Digilehtihän aukes heti ja aamulehti oli lootassa kun kävin postin kattomassa. Tämä siis jyväskylässä. Kiitos linkistä
 
Tuote: 64GB muistitikku seminopee
Hinta: 17€ posteineen
Kauppa: ebay
Voimassa: saldon mukaan
Linkki: SanDisk 64GB Extreme Go USB 3.1 200MB/s Read 150MB/s Write USB Flash Drive ct 619659152161 | eBay
Promokoodi: -

Ostettu ja hyväksi todettu. Samalta myyjältä löytyy myös 128GB extreme tuplasiirtonopeudella alle 40€. Aivan hurja tikku se.

san64.png
Tikku tuli tänään, nopea on! Vertasin jollain random nooeustestillä niin
61.94 MB/s kirjoitus ja lukeminen 174.53 MB/s vs wanha Kingstonin 16gb tikku antoi 10.95 MB/s ja 39.18 MB/s

Toimisi myös heittämällä LG C8 töllöttimessä johon sen hankinkin tallennus mediaksi [emoji106]
 
Itse tilasin tuon 128Gb mallin ja luku/kirjoitus paukkuu 300Mb/s ku siirsin muutamat tiedostot testiksi, eipä tästä paljoo parane kyl...
 
Hankin just itsekin muistitikkuja ja päädyin vatvomisen jälkeen näihin:

https://www.amazon.de/gp/product/B07CVCZFWF/

Samsung bar plus, 128GB maksoi 22,9 euroa kappale posteineen (tilaus yli 39 euroa). Hinta.fi halvin 34,95 eli jonkunlainen tarjouskin.

Samsung USB 3.1 BAR Plus Review (256GB) | StorageReview.com - Storage Reviews
Samsung Bar Plus 256GB Flash Drive Review
Samsung MUF-128BE, hinta 32€

Edit:

Lisäksi yhden tällaisen pienen reitittimeen (32gb 9,58 euroa):

https://www.ebay.com/itm/Samsung-USB3-1-32GB-32G-Fit-Plus-USB-3-1-Gen-1-200MB-s-USB-Flash-Drive-ct-UK/123645006731
 
Itse tilasin tuon 128Gb mallin ja luku/kirjoitus paukkuu 300Mb/s ku siirsin muutamat tiedostot testiksi, eipä tästä paljoo parane kyl...
Onko näissä sama homma kuin SSD:ssä että on pieni osio mikä siirtää täydellä nopeudella kunnes cache täyttyy ja sitten siirtonopeus alenee 90%?
 
Onko näissä sama homma kuin SSD:ssä että on pieni osio mikä siirtää täydellä nopeudella kunnes cache täyttyy ja sitten siirtonopeus alenee 90%?
Ainakin kun testasin tikun (h2testw), että varmasti toimii ja täys kapasiteetti, niin koko 128Gb kyl veteli max nopeutta. Eli se kirjoittaa sen täyteen dataa ja sit verify lopuksi kaiken.
 
Onko noin että Gigantin outletissä ainun maksuvaihtoehto on pankkikortti?

Laskua ne ovat aina laittaneet. Monen päivän viive ennen kuin tavarat lähtee maksun jälkeen. Viimeksi ei lähtenyt ennen kuin soitteli perään. Ehkä heillä olisi vähän kehittämisen varaa systeemissä.
 
Juu oot varmaan aikasemmin tilannut gigantista jotain laskulla. Oon kerran tilannut outletista ja käytin korttia. Nyt oisin halunnut maksaa tililtä johon ei ole korttia tai vaikka laskulla ni ei ole vaihtoehtona kun pankkikortti. No pitäkööt sitten tunkkinsa.
 
Gigantilla kyllä mättää pahasti toimitusten nopeuden kanssa. Viimeksi taisi Raspberryn virtalähteen kanssa mennä melkein kolme viikkoa, vaikka tuotetta oli varastossa (tilasin liikkeeseen). Eilen tilasin älylamppuja ja toimitusajaksi luvattiin 1-3pv. Vielä ei ole tapahtunut tilaukselle mitään (odottaa käsittelyä). Saa nähdä montako viikkoa tällä kertaa saa odotella. Aika turhaan tuosta nopeammasta toimituksesta on ainakaan mitään maksaa, kun Posti ei saa käsiinsä toimitettavaa tavaraa.

edit: pieni mutina kannattaa aina. Näyttää paketti olevan jo matkalla. :)
 
Viimeksi muokattu:
Juu oot varmaan aikasemmin tilannut gigantista jotain laskulla. Oon kerran tilannut outletista ja käytin korttia. Nyt oisin halunnut maksaa tililtä johon ei ole korttia tai vaikka laskulla ni ei ole vaihtoehtona kun pankkikortti. No pitäkööt sitten tunkkinsa.
Vasta pari päivää sitten tilisiirtoa halusivat, joten en ymmärrä mistä sinun kohdalla kiikastaa.
 
KÖHÖM. käyttäjävika ainoastaan. Sen käyttöönotto on helppoa kuin heinänteko. Käytä ensimmäiseen tunnistamiseen ihan usb=tietotoneesee ja toinen pää tulostimeen. Sen jälkeen se voi olla vaikka aina langattomasti ympäritaloa virrat kiinni kaapissa ja kun sen ottaa kaapista ja lyö seinään, se heti tunnistaa ittensä verkkoon.
Mukana ei tule piuhaa. Mielestäni käyttöönotto langattomasti puhelimen HP Smart -softalla oli erittäin nopeaa ja helppoa. Tuota samaista printteriä on Prismoissakin kolmellakympillä, harmi että paikallisesta oli jo loppu.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
299 672
Viestejä
5 102 803
Jäsenet
81 700
Uusin jäsen
kimmokoo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom