Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Iskin itsekin yhden vetämään ja voisin jättää. Se on vaan 240e Visalta ja Amazon/Visa maksaa sen takaisin jos homma kusee. Raportoin sitten joskus mitä jos mitään sieltä tulee.Joo vähän googlailin ja selvittelin niin taitaa joku kiinan huijaus olla. Onneksi tilauksen peruuttaminenkin oli helppoa, eikä rahoja kerennyt lähteä tililtä.
Onko tietoa saako tämän toimimaan niin, että laittaa auton HDMI -liittimeen ja sitä voisi ohjata kosketusnäytöltä? Ei taida onnata?![]()
Et voi olla samaan aikaan samassa verkossa jota itse jaat. En ole itse kokeillut, mutta näin netti kertoo. Kerro toki jos saat toimimaanGoogle Home apin tosiaan tarvitsee iPhonelle (edit. Ja toimii hyvin)
Voihan Chromecastiin jakaa omasta kännykästä hotspottia eli molemmat käyttää sitä samaa nettiä. Ennen piti olla toinen puhelin, jolla ohjataan Chromecast siihen oman puhelimen hotspottiin. Muistaakseni säätö onnistui viime kerralla pelkästään omalla puhelimella.

Juurikin näin.
Minäkin päivitin vanhimman Chromecastin 3.sukupolven Chromecastiin.
Ennen piti olla aina joko toinen puhelin tai tabi kaverina että onnistui katsominen. Nyt onnistuu kaikki yhdellä puhelimella, kunhan laittaa sillä vain sen nettijaon päälle.
Et viitsisi neuvoa tämän kanssa? Resetoin kokeeksi mun chromecast 3:n pitämällä sitä nappia pohjassa hetken, ja avasin puhelimella Home-sovelluksen aloittaakseni asennuksen. Vaikka mulla on tässä samassa puhelimessa wifijako päällä, se ei ollut valittavissa.Juurikin näin.
Minäkin päivitin vanhimman Chromecastin 3.sukupolven Chromecastiin.
Ennen piti olla aina joko toinen puhelin tai tabi kaverina että onnistui katsominen. Nyt onnistuu kaikki yhdellä puhelimella, kunhan laittaa sillä vain sen nettijaon päälle.
Hintavirhe. Gigantti korjannut tarjouksen.
Tuote: Jabra Elite 85h langattomat around-ear-kuulokkeet
Hinta: 69e (norm. 299e)
Kauppa: Gigantti
Voimassa: VOIMASSA SU 8.9. ASTI/erä?
Linkki: Gigantin tarjoukset—sivu 6 (Linkki kuvastoon jossa tarjous)
Jabra Elite 85h langattomat around-ear-kuulokkeet (titaanimusta) - Kuulokkeet (Linkki tuotteeseen)
Ei antanut Gigantin sivuille mennessä tarjousta, mutta soitin asiakaspalveluun niin myivät tuohon kuvaston 69e hintaan. Ei kuullema ole päivitetty vielä Gigantin sivuille.
Sekin nykyään kiinakuraaMulla meni läpi S-Pankin maksu kun tein ostokset äsken. Hackman Savoniaa lähti aika hyvään hintaan!
Mulla meni läpi S-Pankin maksu kun tein ostokset äsken. Hackman Savoniaa lähti aika hyvään hintaan!
Iskin itsekin yhden vetämään ja voisin jättää. Se on vaan 240e Visalta ja Amazon/Visa maksaa sen takaisin jos homma kusee. Raportoin sitten joskus mitä jos mitään sieltä tulee.
Elisa Lompakko kun myytiin Aktialle niin toiminta jatkui melko samanlaisena. Mutta maksaa tosin 2e/kk nykyään, ellei jotain kampanjaetua ota.
Revolut on ilmainen, mutta rekisteröitymisvaiheessa pitää lähettää henkilöllisyystodistuksesta kuva.
Milloin muuten tuo Spotifyhin tuli tuo korttirajoitus? Viimeksi joskus keväällä otin vastaavanlaisen kokeilujakson käyttöön ja silloin ainakin vielä hyväksyi monta kertaa käytössä olleen kortin. Harmi, jos ei enää onnistu.
Edit. Edellinen kokeilujakso olikin maksettu Paypalin kautta (joka linkitetty samaan virtuaalikorttiin, jolla maksanut aikaisemmat). Sitä aikaisemmat kokeilujaksot on viime joululta ja aiemmin eli juuri ennen muutosta.
Tuote: 64GB muistitikku seminopee
Hinta: 17€ posteineen
Kauppa: ebay
Voimassa: saldon mukaan
Linkki: SanDisk 64GB Extreme Go USB 3.1 200MB/s Read 150MB/s Write USB Flash Drive ct 619659152161 | eBay
Promokoodi: -
Ostettu ja hyväksi todettu. Samalta myyjältä löytyy myös 128GB extreme tuplasiirtonopeudella alle 40€. Aivan hurja tikku se.
Tulipa testattua, Revolut ei kelpaa Spotify Premiumin maksuksi. Muita ideoita otetaan vastaan![]()
https://www.amazon.de/SanDisk-Extreme-64GB-USB-Flash-Laufwerk-USB/dp/B01NARBPI7
€18.99 (19.79€ loppuhinnaks) muutama hassu euro lisää ja saa mielenrauhan mitä tuli tilattua, osta 2 ja postit ilmaseks.
Tai ihan ''hitaapikin'' usb3 tikku lähtee alle suomesta 8,90€ (+postit, mitä liekkään)
Data-Systems
Juurikin näin.
Minäkin päivitin vanhimman Chromecastin 3.sukupolven Chromecastiin.
Ennen piti olla aina joko toinen puhelin tai tabi kaverina että onnistui katsominen. Nyt onnistuu kaikki yhdellä puhelimella, kunhan laittaa sillä vain sen nettijaon päälle.
Jospa joku saa näillä kohtuullisen sekalaisilla ohjeilla toimimaan. Digikuvastossa. Paperi versiossa ei ole ko. tuotetta lainkaan.Oliko hintavirhe siis tuossa digikuvastossa vai paperisessa versiossa? Hyvään hintaan sait kyllä..
Joo, en miltään yhden tähden Kiinaihmeeltä ottaiskaan, mut ton vakaan dogen rating on ihan hyvä. En suutu / pety jos pitää anoa rahat takaisin. Oon lähinnä utelias mitä saan.
EDIT: hintavirhe kuten arvelinkin.
Your order ... has been canceled by the seller SteadyDoggie Europe.
Already made payments for this order will be refunded within 5 - 7 working days.
The article is currently not available.
Kannnattaa huomata että yhdessä savoinia laatikossa on extra 6kpl lusikoita laatikon välipahvin alla. Nuo voi helposti mennä roskiin laatikon mukana.
Aiemmin sillä oli 6 lusikkaa kuminauhanipussa.
![]()
No nyt toimi mullakin, ilmeisesti ongelmana oli Maildrop.cc sähköposti jota yritin käyttää. Gmaililla meni läpi.Itsellä ihan hyvin meni Revolutilla läpi, kun juuri viime sunnuntaina aktivoin 3kk Spotify Premiumin. Tai siis eihän siitä mitään
Hyvään aikaan tuli kyllä tuo Spotify tarjous, kun juuri viikko sitten otin Revolutin testiin ja nyt sitten samalla on uusi korttikin millä pystyy noita kampanjoita taas hyödyntämään
Viikon kokemuksen perusteella voin suositella Revolutia. Aika samankaltainen idealtaan kuin Aktia Wallet nykyisellään, mutta ilman kk-maksua ja vähän monipuolisemmin ominaisuuksia (kulutuksen seurantaa ja valuutanvaihtoa ja talletussäilö). Mutta käyttäjäkokemuksia kun olen Revolutista lukenut niin ei kannata erityisen suuria rahasummia siellä säilyttää kun joidenkin käyttäjien mukaan melko helposti saattavat jäädyttää tilin ja pitää toimittaa dokumentteja rahojen alkuperästä. Itse ajattelin ottaa Aktia Walletin tilalle kortiksi missä pieniä summia rahaa millä voi maksaa kokeilujaksoja ja maksaa paikoissa mihin ei halua antaa oikeita korttitietoja. Aktia Walletiin oon itse ollut tyytyväinen ja riittänyt omaan käyttöön, mutta säästöä tulee vuositasolla melkein 50€ (2 korttia Aktia Walletissa 2€/kk=48€/vuosi), jos/kun siirryn kokonaan Revolutiin.
Kyllä voiVoiko Spotify Premiumin perua heti ja pysyykö se silti voimassa 3kk?
Kyllähän Suomessa kaapeliverkkoon gigan yhteyksiä saa. Tosin upload on vain 50M (Telialla 20M), mutta kuitenkin. Elisa, DNA ja Telia myy kaikki gigaa kaapelissa.
Telialla upload on 100 megaa siinä gigan kaapelinetissä.
Mistähän mä ton 20M katoin, palvelukuvausta silloin tavasin ja siellä on sama 50M näköjään kuin muillakin koksiverkossa.. Satasen saa sitten kuidulla.
![]()
Telialla upload on 100 megaa siinä gigan kaapelinetissä.
Nojaa. Itsellä on Android tv sekä lisäksi 1 Mecool merkkinen boksi -Onneksi Mecool on lastenhuoneessa enkä joudu itse sitä käyttämään. Sillä hoituu Viaplayn toisto ihan ok, mutta ei siihen kaikkia ohjelmakirjastoja saa toimimaan... Älyttömään telkkariin siltikin kohtuullinen vekoitinJos telkkarin oma käyttis ei kelpaa niin voin suositella tätä boksia:
MECOOL KIII PRO DVB-T2/S2/C YouTube 4K Android 7.1 S912 3GB/16GB TV BOX KODI 17.0 802.11AC WIFI Bluetooth 1000M LAN
Vanhemmassa olkkaritöllössä ei ole T2 viritintä niin tällä sen sai. Myös videotykki on nätti laittaa tuon perään tarvittaessa.
Eka linkki on sama tuote. Toinen huvikseen lisättynä. Kuka haluaa ostaa kiinasta muistitikun? Maksan mielelläni pari euroa lisää jos saan muistitikun luotettavasta paikasta.No tuo on 10 kertaa hitaampi tikku. Kaikkein tärkein on tallennusnopeus. Kuka haluaa odottaa puolta tuntia että saa leffat tikulle? Hintakin on molemmissa linkeissä kalliimpi.
Ei sitä kannata vältellä, mutta kannattaa testata kaupassa jos vain mahdollista. Paljon olen kuullut ongelmista ja lagituksesta. Meikäläisellä Sony KD-55XE9005 ja käyttiksen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Ei mitää lagitusta tai hidastelua.Tuote: Philips 55OLED803 55" OLED -televisio
Henkilökohtaisena mielipiteenä välttäisin Android TV käyttistä, vuoden verran olen taistellut enkä vielä ole tykästynyt. Tai kannattaa ainakin perehtyä tarkemmin kuin minä ennen hankintaa![]()
AMD Ryzen 5 3600 3.6GHz Socket AM4 | Dustinhome.fi
Dustinilta Ryzen 3600 hintaan 207,95€, postit 5,99€
Joo, juurikin tuo että tietää mitä on ostamassaEi sitä kannata vältellä, mutta kannattaa testata kaupassa jos vain mahdollista. Paljon olen kuullut ongelmista ja lagituksesta. Meikäläisellä Sony KD-55XE9005 ja käyttiksen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Ei mitää lagitusta tai hidastelua.
Ebaysta saa muutamalla eurolla.Kertokaas mistä saa Windows 10:n lisenssin halvimmalla?
Niille ketkä miettiin Gigsun kannettava -tarjousta, niin MX150 sopii hyvin Farming Simulator ja FIFA -pelaamiseen. Muuhun ei niinkään.![]()
Lisenssitarralla täältä, 40 eur:Kertokaas mistä saa Windows 10:n lisenssin halvimmalla?
Uskoisin, että tätä foorumia selaavat tietävät kyllä aika hyvin mihin nuo listatut speksit kykenevätNiille ketkä miettiin Gigsun kannettava -tarjousta, niin MX150 sopii hyvin Farming Simulator ja FIFA -pelaamiseen. Muuhun ei niinkään.![]()
En tosin muutenkaan odottaisi, että 400 euron koneella voi pelata yhtään mitään.Ihan vain huomiona, jos joku tähän tarttuu. Rautaspeksit ovat paperilla todella kovat, mutta kiinnittäkää huomiota näyttöön (TN-paneeli) ja akkuun.Tuote: Lenovo Ideapad 330 15.6" kannettava (platina)
Hinta: 399€
Kauppa: Gigantti (vain myymälässä)
Voimassa: Perjantaina 6.9
Linkki: Lenovo Ideapad 330 15.6"e; kannettava (platina) - Kannettavat tietokoneet
Todella kova läppäritarjous:
Intel® Core™ i5-8250U -prosessori
Nvidia GeForce MX 150 2 GB
512 GB M.2 PCIe SSD, 8 GB DDR4 RAM
Niille ketkä miettiin Gigsun kannettava -tarjousta, niin MX150 sopii hyvin Farming Simulator ja FIFA -pelaamiseen. Muuhun ei niinkään.![]()
Peruskäyttöön ja hintaisekseen silti hyvä tarjous imo, mikäli näyttö kelpaa. Vaikka lapsille Sims 4/Minecraft-koneeksi kuten meillä on vastaavilla spekseillä oleva, mutta IPS-näytöllä.Ihan vain huomiona, jos joku tähän tarttuu. Rautaspeksit ovat paperilla todella kovat, mutta kiinnittäkää huomiota näyttöön (TN-paneeli) ja akkuun.
Vastaavien mallien näyttöjä on haukuttu hämäriksi, heikolla värientoistolla/kontrastilla ja huonoilla katselukulmilla varustetuiksi. Eli aika tyypillistä TN-paneeli kamaa, mutta suosittelen katsastamaan näytön ennen kuin menette kassalle.
Akku on kanssa tämän kokoluokan laitteeseen sieltä pienimmästä päästä (35Wh) ja akunkestoa haukutaankin arvosteluissa aika surkeaksi (3-4 tuntia 'työkäyttöä' tai noin 5 tuntia videotoistoa).
Sims 4:n ajattelin itsekin tuota muksulle, mutta vaimolla on samanlainen ja tuo TN-näyttö tosiaan on aikalailla surkea katselukulmiltaan.Peruskäyttöön ja hintaisekseen silti hyvä tarjous imo, mikäli näyttö kelpaa. Vaikka lapsille Sims 4/Minecraft-koneeksi kuten meillä on vastaavilla spekseillä oleva, mutta IPS-näytöllä.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.