Hyvät tarjoukset -keskustelu

Tila
Keskustelu on suljettu.
Kyllä ainakin itseltä aukesi tuon vanhemmalla versiolla, toki momenttiavaimella rasvan kanssa oli kiristettykin.

Olin jopa yllättynyt kuinka tehokas värkki on kokoisekseen, vanhoja romuja rassatessa meinaa jopa varovaisesti hymyilyttää kun aukeaa niin helposti ja sopii melko ahtaaseenkin väliin.
 
Kytkin vain kaksikohtainen, Auto&Standby on sama, eli tuossa tilassa haistelee kokoajan tulevaa signaalia = osittain päällä. 5W kulutus tuossa tilassa ilman jäähdytystä, jolloin konkkien elinikä lyhenee.
Nyt täytyy seisoa korjattuna, totta tosiaan vipu on 3-pykäläinen. Ennenkuin viestin kirjoitin, kävin omaa subia näppäilemässä eikä kytkin liikkunut kuin kaksi pykälää, ja nyt kun siirtelin sitä osui reisi kytkimiin ja olin varma että kytkin män soiroksi. Päinvastoin, vipu liikkuu kuin liikkuukin kolme pykälää. Tiedä sitten mitä jäykkyyttä ja uskalluksen puutetta on ollut tuota vääntää ääriasennosta ääriasentoon. Subi asia tosiaan tapetilla kun omani oikuttelee, tuntuu että n. +30% potkua kateissa. Voi olla vahvistimessakin joku vikana.
 
Mitään pyöränpultteja tuolla Kärkkäisen Makitalla ei talven jäljiltä auota. Pulttien, betoniruuvien yms. kiristelyyn aivan soiva peli!
Jekku onkin, että sama laite, jolla lyödään pultit kiinni tiukkaan, ei jaksa puoli vuotta myöhemmin irroittaa jumiutuneita pultteja. Kun rasvaa pultit ja ei lyö täysillä kiinni, niin sama laite jaksaa irroittaa pultit.

Tuon Makitan tapauksessa sopiva kiristysmomentti tulee puoliteholla. Alumiinivanteille tuo 140nm saattaa olla liikaakin.
 
Jimmsillä ois näköjään tuollainen RTX 3070 + i7 11700k + emo + virtalähde 1600e tarjouksessa. Toimitus parin viikon päästä.
Onhan nuo aika hintavia osia, mutta jos jotakin tuon tyylistä ajatteli muutenkin kasata, niin kai tuosta näytönohjaimen saisi vähän helpommin.
 
No joo 500€ näytönohjain maksaa tässä 900€ Ei kyllä oo edes tarjous. Mutta tossahan mainitsitkin tosiaan että hintavia osia..
 
Vittu, että oli vammainen peli. No, onneksi vaipat ja Herra Hakkaraisen pastillit tulivat "samaan rahaan" perille.
:sdarra:
 
Siis mikä gigantin alle 800€ 3080 tarjous? Mitä olen taas missannut. Tyhjä arpa jäänyt käteen nyt amd:n sivuilta tapahtuvaan arpajaisiin, sama eilisestä verkkokaupan F5 arpajaisista. Nyyh nyyh.... :itku::itku:
 
Kiitos, tuli tilattua. Ovat muuten jo saapuneet varastoon :)
Ilmeisesti ei löydy VRR:ää tuosta, varattu Pro malliin. Tai jokin freesync viritelmä ilmeisesti, jos ei käytä geforcea?

Ei kyllä pysty enää katselemaan repeilyä kun pari vuotta mennyt g-syncillä, harmi.
 
Siis mikä gigantin alle 800€ 3080 tarjous? Mitä olen taas missannut. Tyhjä arpa jäänyt käteen nyt amd:n sivuilta tapahtuvaan arpajaisiin, sama eilisestä verkkokaupan F5 arpajaisista. Nyyh nyyh.... :itku::itku:

Tuskin menetit mitään. Ilmeisesti gigantilla on vielä jonossa syyskuussa ostaneita samasta kortista ja nyt oli jostain syystä myynnissä 799e hintaan kaikissa pohjoismaissa. Näitä varmaan tilattiin tuhansia kappaleita enkä usko, että arvioitu oliko 19.4.2021 pitää paikkansa.
 
Jekku onkin, että sama laite, jolla lyödään pultit kiinni tiukkaan, ei jaksa puoli vuotta myöhemmin irroittaa jumiutuneita pultteja. Kun rasvaa pultit ja ei lyö täysillä kiinni, niin sama laite jaksaa irroittaa pultit.

Tuon Makitan tapauksessa sopiva kiristysmomentti tulee puoliteholla. Alumiinivanteille tuo 140nm saattaa olla liikaakin.
Mulla on toi musta 285 ja omaan tarpeeseen täydellinen renkaiden vaihtoon. Uudempi 300 toki voimakkaampi mutta tein kompromissin hinnassa. Ja eiks noissa se avausmomentti ole aina isompi kuin max. kiristys? Kun vetää tällasella momenttivarrella ja momenttiavaimella 120Nm niin eiköhän ne aukea taas seuraavalla kerralla samalla työkalulla. Geetee 1/2" momenttivarsi | Karkkainen.com verkkokauppa
 
Onko toi normaalia että se WD:n 4TB:n ulkoinen kovalevy kestää hetken että se näkyy resurssienhallinnassa kun sen kytkee kiinni?

Pari pienempää kovalevyä ainakin näkyy melkein heti kun ne pistää kiinni.
 
Tietääkö kukaan näytönohjaimista että tuleeko 40-sarja joulukuussa?

/väärä topic, piti sinne näytönohjainketjuun kirjoittaa.
 
Onko toi normaalia että se WD:n 4TB:n ulkoinen kovalevy kestää hetken että se näkyy resurssienhallinnassa kun sen kytkee kiinni?

Mulla on yks ulkoinen joka välillä näkyy heti, välillä kestää n. 15 sekuntia. En pysty toistamaan tuota läppärissä, siellä alkaa aina näkymään heti. Ei mitään hajua mistä tuo johtuu.
 
Monella tutullakin on tuollaisia akkupulttipyssyjä, jolla sen kaksi kertaa vuodessa on käyttöä niihin pyörän pultteihin, vaikka olennaisempi varuste työkalupakissa olisi kunnollinen 1/2 momenttiavain, jolla kiristää pultit tasaisesti oikeaan kireyteen. Sähköautoissa entistä tärkeämpää oikeat momentit.
 
Tietääkö kukaan näytönohjaimista että tuleeko 40-sarja joulukuussa?

/väärä topic, piti sinne näytönohjainketjuun kirjoittaa.

Kahden vuoden väli oli 20-sarjan ja 30- sarjan välissä joten ei tänä vuonna oletettavasti tule. Toivottavasti ei myöskään ensi vuonna.
 
  • Tykkää
Reactions: Rxd
Pistäkää faceen ilmoitus et voitte lainaa pulttipyssyy kaikkien tarvi ostaa, jos ei luonto kestä ilmatteeksi niin vaik euron vuokral
Niin ja sitten joku idiootti pöllii tai rikkoo sen? Kuka korvaa? Idiootti ei varmasti omaehtoisesti korvaisi, vaan lähinnä oikeuteen joutuisi mennä. Ei kiitos. Tuskin edes palautettaisiin ennen kuin on kysellyt sata kertaa perään.
 
Vittu, että oli vammainen peli. No, onneksi vaipat ja Herra Hakkaraisen pastillit tulivat "samaan rahaan" perille.
:sdarra:

Täällä kyllä tykättiin parin kaverin kanssa. Sopivan helppo ja hieman taktikointiakin vaativa peli.

Alias Tactic on myös ihan kiva kaveriporukalla muutaman olusen jälkeen.
 
Tuote: LG OLED77GX 77"
Hinta: 3 499,90 (norm 6 999€ )
Kauppa: Verkkokauppa.com
Voimassa: Kampanjahinta 3 499,90 on voimassa 18.4.2021 klo 23.59 asti. Rajoitettu kampanjaerä: nettikauppa: 15 kpl. (5 kpl jäljellä kirjoitushetkellä)
Linkki: LG OLED77GX 77" 4K Ultra HD OLED -televisio

hinta.fi: LG OLED77GX6LA
Hinta.fin mukaan historian alin hinta toistaiseksi.

Nyt olisi kyllä sellainen tarjous josta ei tekisi mieli kieltäytyä, mutta mutta... Ei vaan ole irroittaa 3500€ televisioon nyt, mikä harmittaa parin kk päästä todella paljon. Ois hyvä. Ihan vitun hyvä.
 
Onko toi normaalia että se WD:n 4TB:n ulkoinen kovalevy kestää hetken että se näkyy resurssienhallinnassa kun sen kytkee kiinni?

Pari pienempää kovalevyä ainakin näkyy melkein heti kun ne pistää kiinni.
Kauan kestää tuo 5-teranenkin WD. Veikkaan että syynä on se, että on varattu aikaa ison pyörivän massan hitaaseen kiihdyttämiseen 0,5A USB-virrallakin.
 
Nyt olisi kyllä sellainen tarjous josta ei tekisi mieli kieltäytyä, mutta mutta... Ei vaan ole irroittaa 3500€ televisioon nyt, mikä harmittaa parin kk päästä todella paljon. Ois hyvä. Ihan vitun hyvä.
Eiköhän se ole viimeistään Black Fridaynä saatavilla samaan hintaan.
 
Gigantilla tuntuu hintavirheitä kyllä viime aikoina sattuneen yllättävän runsaasti.
 
Gigantilla tuntuu hintavirheitä kyllä viime aikoina sattuneen yllättävän runsaasti.
Tai sitten oli vaan pienehkö erä, kun katosi kokonaan keskusvarastostakin (ei ole edes tilattavissa korkeammalla hinnalla). Ja tuo uusi hinta on tuolle ainoalle myymälätuotteelle.

e. Eli oli joku pieni tarjouserä tms, ja sen jälkeenhinta ns "normaali", mutta voihan se olla hintavirhekin, mutta jännästi katosi myös tilattavista samalla.
 
Kiitos tipsistä. Ehtisin myös ottaa setin. Näköjään nyt hinta pomppas kivasti.
Tapahtuikohan pikku kämmi hinnassa kun nyt tuli sähköpostia:

Hyvä Asiakas,

tilattu muisti on valitettavasti ehtinyt loppua varastolta, saamme tilattua tätä paikalle mutta toimitusaika on usean viikon luokkaa. Tarkistamme pystyttekö odottamaan näin kauan?

En ole perumassa ja odottelen kyllä.
Hinta vain pomppas eilen kaksinkertaiseksi. Ja nyt sitä ei löydy sivuilta enää ollenkaan. :hmm:
 
Tuote: Fractal Design Venturi HF-12 120 mm kotelotuuletin
Hinta: 9,90€
Kauppa: Verkkokauppa.com
Voimassa: ?
Linkki: Venturi HF-12

Huom! Ei PWM-ohjattu eli 4-pin vaan perinteinen 3-pin. Liekö tarjous vai "uusi" normaali, mutta tyypillisesti nämä olleet 20+ euroa kappaleelta.
Jos tuulettimia haluaa enemmän kuin 2 tilaa vain näitä:
5 pack PWM sarjaankytkennällisiä huippuluokan tuulettimia. Ei tarjous mutta ainakin henk koht parempi kuin tuo fractal
 
Tuote: Corsair MM350 Extended XL pelihiirimatto
Hinta: 14,99€
Kauppa: Gigantti
Linkki:
Muualla noin tuplasti kalliimpi.
Olin jo silmäillyt Jimmyn synttärialennuksien 90x44 cm mattoja niin tämä lähti heti ostoon.:kippis:

Vanha halpis "Macs M80 Pro" menee pesukoneen kautta varamatoksi (ja vanha varamatto menee roskiin). Tuntuu vaan että näillä 15€/kpl hinnoilla on kannattavampaa ostaa uusi matto aina kun vanha matto on tarpeeksi likainen että voit kirjoittaa siihen nimmarin kynnellä...
 
epäilen että kukaan maksaisi tommosia hintoja
Ei tarvitse epäillä, selasin tossa pari päivää sitten, ja joku oli tarjonnut 1450-1550e riippuen mallista RTX 3080. Noh, en tiedä kuinka hyvä jäähy tuossa on, että mitä siitä saisi, mutta lähes 1500e.
 
Tuote: Timco Elite painepesuri
Hinta: 99€ (normaalisti n.140-150€)
Kauppa: Kärkkäinen ja hintakaari
Voimassa: Tämän päivän kärkkäisellä, hintakaaresta ei tietoa
Linkki: Timco Elite painepesuri | Karkkainen.com verkkokauppa
https://www.hintakaari.fi/painepesu...rjalla-max-150-bar-paineella/p/6438014260532/
Muuta: 150 bar painepesuri halvalla nytten.

Onko tästä kokemuksia, onko täysi rimpula? Saako tällaiseen minkälaisia lisäpalikoita, esim. terassipesureita tms?

Monessa paikkaa näyttää myynnissä olevan pika googlettelun perusteella, itsekin tätä mietin vähäsen.. itselle olisi tarvetta lisäosille myös.

Kun missään ei sanota millainen liitin on, menisiköhän adaptereilla tms?
 
Tuote: Tarmo 1400W pieni painepesuri
Hinta: 49,95€ (muualla 59-80€)
Kauppa: Hintakaari
Voimassa: 31.5 asti
Linkki: https://www.hintakaari.fi/painepesuri-tarmo-1400w-vedentuotto-330-l-h-105-bar/p/6410413113091/
Muuta: Pieni painepesuri, jollei valtavaa painetta tarvitse. Adapteri kärcher tarvikkeille!

"Painepesuri 105 barin maksimipaineella ja 70 barin jatkuvalla työskentelypaineella. Vedentuotto 330 l/h. 1400W hiiliharjamoottori kestävällä alumiinipumpulla. Pesurissa veden imutoiminto, jonka avulla voit pestä esimerkiksi vesisäiliössä olevalla vedellä ilman erillistä vesipumppua.

Sisältyvät tarvikkeet:

  • pistoolikahva
  • 5 m virtajohto
  • 5 m korkeapaineletku, 1 pesuainepullo/vaahdotin
  • 1 tulovesisuodatin
  • 1 adapteri Kärcher-tarvikkeille
  • 1 säädettävä viuhkasuihkusuutin "

Ja sieltä seuraava, eikö Kärcherillä ole erilaisia kiinnikkeitä eli kaikki Kärcher lisäkikkulat ei mene kaikkiin Kärchereihin?
 
Jaa a, eipä ole itse tullu käytettyä kärcherin painepesureita ikinä niin ei kokemusta. Itse kuvittelin että painepesureissa aika standardit olisi nuo letkukiinnikkeet yms olleet, mutta ei näyttävästi?

Tuossa vähän isompi tarmon laite, jos tarvitteepi. Näissä näyttävästi 2v takuu, tuossa timcossa vain 1v? (ja en löydä timcosta tietoa, saisiko siihen jotenkin lisäosia muilta merkeiltä)

Itse kuvittelin että painepesureissa aika standardit olisi nuo letkukiinnikkeet yms olleet, mutta ei näyttävästi?
Juu valitettavasti näin ei todellakaan ole :D Kuva lainattu Pesuainevaahdotin King Carthur Dr Dirt G1
1618986156347.png
 
Juu valitettavasti näin ei todellakaan ole :D Kuva lainattu Pesuainevaahdotin King Carthur Dr Dirt G1

Ja jottei menis liian helpoksi, osa Boscheista (mm. uudet AQT-mallit) ei käytä Bosch-liitintä vaan Black & Decker, ja se on eri päin kuin B&D:ssä jolloin esim. vaahdotin jää 90 asteen kulmaan ellet laita jotain shimmiä liittimen kierteiden väliin että se jää eri kulmaan.. :facepalm:
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjut
254 323
Viestejä
4 420 638
Jäsenet
73 345
Uusin jäsen
innocent_till_proven

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom