- Liittynyt
- 21.11.2016
- Viestejä
- 7 222
Omat Bomakerit tuli tänään ja täytyy kyllä sanoa, että oon vähän yllättynyt mielestäni kehnohkosta saundista. Musa kuulostaa etäiseltä, bassoköyhältä ja todella diskanttivoittoselta, joka vähän yllätti, kun täällä/arvosteluissa on mielestäni puhuttu pienestä bassovoittoisuudesta. Pitänee katsoa pystyykö tota vähän jollain EQ:lla ruuvailemaan, jos jaksaa.
Liekö yksilötapaus vai oonko tottunut liian bassovoittoiseen / "hyvään" saundiin, kun aiemmin ollut käytössä legendaariset viiden euron VE Monkit.
Noh, onneksi en ole kultakorva niin käytännöllisyys riittää meikälle ja tulee silti käyttöön lenkkinapeiksi. Tohon hintaan varsin hyvä diili siltikin![]()
Mulla oli ihan sama fiilis kun laitoin ne korvaan ensimmäistä kertaa, minkä lisäksi ihmettelin kuinka istuvat niin oudosti korvaan. Hetken ihmettelyn jälkeen sitten tajusin että napit oli väärin päin mun korvassa, kääntö toisin päin ja johan meni napit paikalleen ja alkoi musiikki kuulostaa paremmalta

Mutta siis ihan yleisellä tasolla olin positiivisesti yllättynyt noista kiina-napeista. Ääni oli yllättävänkin fiksu, osasi erotella syviä bassoja ja korkeampia ääniä ihan kivasti ja biisit kuulosti puhtaan subjektiivisesti hyvältä. Aika bassovoittoinen saundi, enemmän nuo junttaa bassoa kuin yleensä käyttämäni WH-1000XM3:t. Bluetoothin kuuluvuus oli kohdillaan, jätin luurin työpöydälle ja kävelin kämpän toiseen päähän makkariin eikä pätkinyt.
25 euron hinnalla todellakin vastinetta rahalle


) Ultimate Earsien Custom nappeihin, ja niihin nähden äänenlaatu on kohtuu -80 luvulta, sieltä Sony Walkman ja C-kasettiosastolta ilman Dolby C:tä. Vertailu ei toki ole reilu, mutta kun tässä taas muistaa mitä nämä (varsinkin alekoodilla) maksoivat, on laatu varsin mainio, ja kuten joku jo tuossa edellä jo mainitsi, niin näissä ei niin harmita se että sattuu jompikumpi nappi häviämään, joten näitähän voisi ostaa tähän alehintaan jopa lisää. 
