Hyvät tarjoukset -keskustelu

Tila
Keskustelu on suljettu.

Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 000
Amazon hoitaa veroerotuksen automaattisesti, eli esim. Saksan Amazonista tilatessa tilaukseen tulee Suomen ja Saksan ALVien veroerotus päälle. Se näkyy kyllä maksuvaiheeseen mentäessä suoraan. (Jos joku muu pulju kyseessä, niin todennäköisesti joudut ihan itse tullailemaan ja maksamaan ALV:t ihan kokonaisuudessaan.)
Euroopan Unionissa kukaan yksityisostaja ei tullaile tai itse maksa alveja oli kauppa amazon tai xyz.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 722
Sanoit:

Tuo ei ihan vain yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
Kaikkialta muualta kuin EU:sta maksetaan ALV:t tavararyhmän mukaisesti. Volyymit USA:sta ja Kiinasta on sellaisia että lausuntoni "todennäköisesti joudut ihan itse tullailemaan ja maksamaan ALV:t ihan kokonaisuudessaan." on täysin paikkaansapitävä.

Kuluttaja siis maksaa itse tilaustensa tullit ja ALV:t käytännössä paitsi jos:
1) Tilaus on EU-alueelta. Tällöin myyjä on vastuussa ALV:stä.
2) Myyjä on Amazon tai joku muu myyjä (nämä on huomattavan harvinaisia) joka veloittaa kohdemaan ALV:n suoraan myyntihinnassa.
3) Tilauksen hinnasta (postikulut sisältäen) maksettava tulli+ALV jää alle 5e minimikantorajan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 159
Hinta:
7,40 € (Toimituskulut alk: 4,90 €)

PLANET FSD-504HP on pienikokoinen PoE+ (802.3at/af) kytkin
60W virransyöttökapasiteetilla. Kytkimen viidestä
10/100Base-T Etherner-portista 4x on PoE+ portteja ja se on
varustettu ulkoisella virtalähteellä.
Peruvat tilauksen hintavirheenä. Tossa puljussa noita on melkein päivittäin.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
800
Tuote:LEGO Star Wars 75192 Millennium Falcon
Hinta:944€ NYT 644€
Voimassa: LEGO-tuotteet -30%* sunnuntaihin saakka
Linkki: LEGO Star Wars 75192 Millennium Falcon | LEGO BR-Leluilta
Toi onkin varmaan ainut hyvä tarjous tosta kampanjasta. Jotenkin virheellisesti näytti parillekin tuotteelle 50% alennusta, mutta kun menee tuotesivulle, onkin alennus yhtäkkiä 25% ja br:n töykeästä lähtöhinnasta. Ja jollekin tuotelle mitä olis saanut vaan myymälään hinta muuttui siinä vaiheessa kun tilauksen teki ja nyt on tilaus sitten sisällä hv hintaan, jolla halvemmista kaupoista saa normaalisti. No onneksi se peruuntuu itekseen kun ei tee mitään. Falconin lähtöhinta on vaan 100e halvinta suomen hintaa korkeampi niin siinä tuo melkein 30% on jo kohtalainen.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
216
Samsung Galaxy S7 -Android-puhelin, 32 Gt, musta 199,11 €

Sanokaapas oisko toi tuohon 199,11 € hintaan erinomainen ostos vai saako samalla hinnalla paremman luurin?
Ottaen huomioon että S7 on ~4kk päästä 3v vanha malli ja että Samsung tyypillisesti päivittää puhelimiaan oikeasti vain muutaman kuukauden puhelimien julkaisun jälkeen, en maksaisi S7:sta 200€. Samsung saattaa ehkä joskus tehdä jonkun lisäpäivityksen vanhempaan ROMiin, jos Google sellaisen julkaisee. Ennen (ainakin S1,S2,S3,S4,S5,S6) sai myös yleensä seuraavan Android -version päivityksenä, mutta varsinkin aikaisempien mallien kanssa ne oli aika raakileita. Nythän Samsung julkaisee puhelimia joissa ei ole edes jo sen hetken uusinta Android versiota. :)Rauta tuossa S7:ssa on varmasti kunnossa ja edelleenkin menettelevää, tosin omasta mielestäni 4GB RAM:lla tulee vaikeuksia jo tänään, saati sitten parin vuoden parin päästä, joka on itsellä tyypillinen käyttöaika uudelle puhelimelle.

Itse ostaisin edelleen esimerkiksi käytetyn Oneplus 3T. Sellaisen saa mukavasti hyväkuntoisena tuohon 200€ hintaan 128GB/6GB versiona. 64GB/4GB versio ei ole niin merkittävästi halvempi että sitä kannattaisi juuri harkita. 250€ hintaan käytettynä myös 8GB & 6GB RAM -versioina varustettu Oneplus 5 voisi olla hyvä vaihtoehto. Takuutakin voisi käytettynä löytyä vielä reilun vuoden verran.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 120

Lähinnä toi 200€ S7 on hyvä sen takia, että siinä on paras kamera jonka tolla hintaa voi saada. Edes uusimpien Oneplussien kamera ei ole lähelläkään ton tasoa.

32 gigaa tallennustilaa on vain nykypäivänä todella vähän, muistikortille kun ei niitä sovelluksia saa ja moni sovellus vaatii sen puoli gigaa lebensraumia ihan muuten vaan.
 
Joo kamerasta ei varmasti jää kiinni.. Itse en pidä älypuhelimen kameraa niin tärkeänä, mutta suosittelen toki kaikille jotka oikeasti hyvää kameraa tarvitsevat että ostaa sen parhaimman puhelimen mihin rahat riittää. Nykyään tuppaa kalleimmissa puhelimissa oikeiksi erottaviksi tekijöiksi tuntuu jäävän oikeasti enää kamera ja kuulokeliitännän mahdollinen puuttuminen..

Mitä tulee tallennustilaan, niin 32GB riittää kyllä ok (ei hyvin) peruskäyttäjälle, etenkin jos opettelee tallentamaan valokuvat muistikortille, jonka S7:n vielä saa. 128GB helpottaa kyllä elämää kummasti kun voi suoraan ajatella 1x32GB sovelluksille, kuville, videoille ja loput musiikille ja Androidin viemälle tilalle. Onhan nuo eMMC -massamuistit myös huomattavasti nopeempia muistikortteihin verrattuna, vaikka mediatiedostoja käsiteltäessä sitä ei juuri huomaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 722
Ottaen huomioon että S7 on ~4kk päästä 3v vanha malli ja että Samsung tyypillisesti päivittää puhelimiaan oikeasti vain muutaman kuukauden puhelimien julkaisun jälkeen, en maksaisi S7:sta 200€. Samsung saattaa ehkä joskus tehdä jonkun lisäpäivityksen vanhempaan ROMiin, jos Google sellaisen julkaisee. Ennen (ainakin S1,S2,S3,S4,S5,S6) sai myös yleensä seuraavan Android -version päivityksenä, mutta varsinkin aikaisempien mallien kanssa ne oli aika raakileita. Nythän Samsung julkaisee puhelimia joissa ei ole edes jo sen hetken uusinta Android versiota. :)Rauta tuossa S7:ssa on varmasti kunnossa ja edelleenkin menettelevää, tosin omasta mielestäni 4GB RAM:lla tulee vaikeuksia jo tänään, saati sitten parin vuoden parin päästä, joka on itsellä tyypillinen käyttöaika uudelle puhelimelle.

Itse ostaisin edelleen esimerkiksi käytetyn Oneplus 3T. Sellaisen saa mukavasti hyväkuntoisena tuohon 200€ hintaan 128GB/6GB versiona. 64GB/4GB versio ei ole niin merkittävästi halvempi että sitä kannattaisi juuri harkita. 250€ hintaan käytettynä myös 8GB & 6GB RAM -versioina varustettu Oneplus 5 voisi olla hyvä vaihtoehto. Takuutakin voisi käytettynä löytyä vielä reilun vuoden verran.
Aika erikoinen näkemys lähteä suosittelemaan Oneplussaa kun ensin on kritisoinut päivitysten saatavuutta. OP2 joka on nyt 3v 4kk vanha, ei ole vieläkään saanut edes Android Nougat päivitystä, ja sama pätee OnePlus X:ään, joka on julkaistu OP2:n jälkeen. Samaan aikaan S7:lle, joka on olennaisesti yhtä vanha puhelin, on ollut Oreo ulkona keväästä saakka.
 
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
534
Verrata voi myös omenaan. 6s julkaisu 10/2015. Hinta nyt 329€.
S7 julkaisu 3/2016. Hinta 200€.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
64
Toi onkin varmaan ainut hyvä tarjous tosta kampanjasta. Jotenkin virheellisesti näytti parillekin tuotteelle 50% alennusta, mutta kun menee tuotesivulle, onkin alennus yhtäkkiä 25% ja br:n töykeästä lähtöhinnasta. Ja jollekin tuotelle mitä olis saanut vaan myymälään hinta muuttui siinä vaiheessa kun tilauksen teki ja nyt on tilaus sitten sisällä hv hintaan, jolla halvemmista kaupoista saa normaalisti. No onneksi se peruuntuu itekseen kun ei tee mitään. Falconin lähtöhinta on vaan 100e halvinta suomen hintaa korkeampi niin siinä tuo melkein 30% on jo kohtalainen.
Lego Mindstorms EV3 hintaan 279,30 on myös ihan OK tarjous: LEGO Technic Mindstorms 31313 EV3 | LEGO Mindstorms BR-Leluilta

Sent from my iPhone using Tapatalk Pro
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
26
Tuo Kingstoni ei ole niin hyvä tarjous miltä vaikuttaa. Ulkomailla SSD hinnat ovat alkaneet tippumaan huolella ja esim. Amazoneissa jo aika perus tuo 50€/480GB.
Taitaa siitä olla jo puoli vuotta, kun alkoi ilmestymään artikkeleita SSD lättyjen ylituotannosta ja siitä miten tuo tulee vaikuttamaan myyntihintaan loppuvuotta kohti mentäessä. Jos 500gb lähtee jo 50€ hintalapulla, niin ei olla enää kaukana noiden artikkelien ennakoimista isoista prosenteista (˜˜¨¨¨ˆˆ¨˜˜noin 42€/500gb).
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
305
jokos tänne foorumille on johonkin listattu mitkä kaikki suomalaiset(suomenkieliset..) verkkokaupat meinaa osallistua sinkkupäivään tarjouksia tarjoamalla?
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 130
Kannattaa sitten miettiä kahdesti haluaako ostaa lapselle tuollaisen täysin turvallisuustestaamattoman kopion. Noisshan voidaan käyttää ties mitä materiaaleja ja kemikaaleja. Esim. Lego testaa omien maalien turvallisuutta ja liukenemistä lasten syljellä jne. Ohjeen aiheet - service LEGO.com
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
Onhan noita:
- Gigantti: Singles Day -tarjoukset - Gigantti (alkaa jo lauantaina mutta näkyvät jo, sisältää pilipalitarjouksiakin kuten tuon Lenovo Y530 joka on Dustinhomella samoilla spekseillä pari senttiä halvempi ilman tarjouksia)
- Telia: Singles' Day - Kampanjat - Telia (jotain jo tänään)
- Verkkokauppa.com (Singles' Day | 11.11.2018, koko viikon mutta sunnuntaina muutama oho-tarjous jotka jo näkyvillä)
- Rajala Pro Shop
- Dustinhome (Singles Day 2018 – yhteen maailman suurimmista shoppailutapahtumista | Dustinhome.fi, tuolla lukee että 9.-11. Marraskuuta ja että "kampanja alkaa 12:00", joten mene ja tiedä mitä tässä tapahtuu. Ehkä se aukeaa tasan yhdeltä, ts. Ruotsin aikaa 12:00)
- Komplett (11.11 Singles Day)
- CDON (Singles Day 11/11 2018 - CDON.COM)

Varmaan muitakin, mutta Rajala muisti mainosti sähköpostilla ja googlailin noita tietotekniikkaa myyviä eilen kun tarvitsisi jonkun sopivan 1050ti tai 1060 läppärin tammi-helmikuuhun mennessä, ja tuurilla joko sunnuntaina tai sitten black fridayna saa halvemmalla parempaa.

Telian Singles Day -liittymätarjous ei tietenkään koske nykyisiä asiakkaita.

Kannattaa sunnuntaina kurkata kaikki mieleen tulevat nettikaupat nyt ylipäitään. Kaikki eivät välttämättä mainosta etukäteen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
305
onkohan noi gigantin tarjous sivut vielä vähän vaiheessa vai ihan kusetus mielessä laitettu useampia tuotteita joita myydään normaalistikkin/tällä hetkellä samalla hinnalla,tunnistaa siitä ettei ole tarjouksessa mainittu normaalihintaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 733
Noista osui silmään tuo Telian Asus 35" XG35VQ - 699€, muualla 50 kalliimmalla ja tuon saa maksaa ~20€/kk (36kk) korottomasti:
Asus ROG Strix 35" XG35VQ -pelinäyttö - Telia

(Silti mulle liian iso ja kallis! :D)

Edit: eikä toi Gigantin tai VK:n Google WiFi 1kpl hintaan 99€ ole paha. Tuo on saksassakin ~130 euroa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
onkohan noi gigantin tarjous sivut vielä vähän vaiheessa vai ihan kusetus mielessä laitettu useampia tuotteita joita myydään normaalistikkin/tällä hetkellä samalla hinnalla,tunnistaa siitä ettei ole tarjouksessa mainittu normaalihintaa.
Kyllä tuo itse tarjoussivu näyttää sekä normaalin hinnan että tarjoushinnan, mutta tuotteita klikatessa näkee normaalihinnan tarjouksena joka loppuu muka sunnuntaina, joten jotain on kyllä sössitty.

Veikkaisin että tuota sivua ei ollut tarkoitus nähdä ennen huomista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
897
...ja pieni täydennys tuohon aiempaan viestiini: Dustinhomen singles day alkaa ilmeisesti "tänään 12:00", eli joko koko homma on aika läsähtänyt tai se alkaa esim. Ruotsin aikaa 12:00.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
305
Kyllä tuo itse tarjoussivu näyttää sekä normaalin hinnan että tarjoushinnan, mutta tuotteita klikatessa näkee normaalihinnan tarjouksena joka loppuu muka sunnuntaina, joten jotain on kyllä sössitty.

Veikkaisin että tuota sivua ei ollut tarkoitus nähdä ennen huomista.
katoppa niitä astianpesukoneita,ainakin viidessä eri koneessa näyttää siinä tarjoussivulla vain yhden hinnan ja kun klikkaa tuotteen sivun auki niin näyttää saman normaali hinnan.
 
Retale

Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 010
Telian Xbox-laajakaista-tarjous on ihan ok, kun tuota L-hybridiä olen muutenkin katsellut. Pääsisi RDR2:n myös kokemaan, kun en ole sen vuoksi raaskinut konsolia hankkia, vaikka todella kova peli kyseessä onkin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196

Kyseessä kuitenkin vain One S jolla RDR2 pyörii kaikkein heikoiten. Vaikka olisi miten halpoja niin katselisin vain PS4 Pro tai One X suuntaan :btooth:
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
247
Onneksi on ihmisiä, joita se paras silmäkarkki tai muu ole se tärkein asia pelissä/konsolissa. Itsellä Xbox One S ja hyvin on RDR2 pyörinyt sillä ja omaan silmään ihan hyvillä grafiikoillakin.

Hyvä tarjous kyllä, mikäli laajakaistallekin olisi tarvetta. Ehdottomasti tarttuisin itse tarjoukseen, mikäli molemmille olisi tarvetta.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 095
Kyseessä kuitenkin vain One S jolla RDR2 pyörii kaikkein heikoiten. Vaikka olisi miten halpoja niin katselisin vain PS4 Pro tai One X suuntaan :btooth:
Frameraten suhteen parempi ja vakaampi RDR2 on S:llä kuin perus-PS4:llä (lähde). Resoluutio on tietysti selvästi kaikista huonoin, mutta etenkin jos näyttö on pienehkö, niin täysin pätevä versio.
 
Retale

Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 010
Kyseessä kuitenkin vain One S jolla RDR2 pyörii kaikkein heikoiten. Vaikka olisi miten halpoja niin katselisin vain PS4 Pro tai One X suuntaan :btooth:
Kuten mainitsin en ollut ostamassa mitään konsolia yhden pelin takia. Lisäksi 1080p telkulla ilman HDR:ää ei varmasti mitään maailmaa mullistavia eroja huomaa. Suttua se on joka tapauksessa, kun pc:hen vertaa.

Mutta onhan tuo ihan kiva kaupanpäällinen, jos Telialta on jo valmiiksi liittymää harkinnut. Pelkän boksin takia tuota ei nyt tietenkään kannata hankkia. Gigantilta, kun on kuitenkin saanut 222 euroon Xboxia Horizon 4:llä ja RDR2:lla.
 
  • Tykkää
Reactions: Zat
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
343
Onhan noita:
- Gigantti: Singles Day -tarjoukset - Gigantti (alkaa jo lauantaina mutta näkyvät jo, sisältää pilipalitarjouksiakin kuten tuon Lenovo Y530 joka on Dustinhomella samoilla spekseillä pari senttiä halvempi ilman tarjouksia)
- Telia: Singles' Day - Kampanjat - Telia (jotain jo tänään)
- Verkkokauppa.com (Singles' Day | 11.11.2018, koko viikon mutta sunnuntaina muutama oho-tarjous jotka jo näkyvillä)
- Rajala Pro Shop
- Dustinhome (Singles Day 2018 – yhteen maailman suurimmista shoppailutapahtumista | Dustinhome.fi, tuolla lukee että 9.-11. Marraskuuta ja että "kampanja alkaa 12:00", joten mene ja tiedä mitä tässä tapahtuu. Ehkä se aukeaa tasan yhdeltä, ts. Ruotsin aikaa 12:00)
- Komplett (11.11 Singles Day)
- CDON (Singles Day 11/11 2018 - CDON.COM)

Varmaan muitakin, mutta Rajala muisti mainosti sähköpostilla ja googlailin noita tietotekniikkaa myyviä eilen kun tarvitsisi jonkun sopivan 1050ti tai 1060 läppärin tammi-helmikuuhun mennessä, ja tuurilla joko sunnuntaina tai sitten black fridayna saa halvemmalla parempaa.

Telian Singles Day -liittymätarjous ei tietenkään koske nykyisiä asiakkaita.

Kannattaa sunnuntaina kurkata kaikki mieleen tulevat nettikaupat nyt ylipäitään. Kaikki eivät välttämättä mainosta etukäteen.
Kannattaa tosiaan sunnuntaina tarkistaa kaupat/verkkokaupat mitä käyttää. Tänä vuonna mm. JYSK ja jotkut vaatekaupatkin yms on mainostanut Singles Day tarjouksia. Tänä vuonna tuntuu olevan paljon kauppoja lähtenyt mukaan vihdoinkin.

Edit. Nyt tuli vastaan Hobby Hallin mainos myös: SINGLES' DAY Hobby Hall
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 863
Hakusessa olisi monitori enimmäkseen työpöytäkäyttöön ja pienemmissä määrin raspin kanssa pelailuun. Oletettavasti IPS-paneeli pitäisi ainakin olla? Olisiko esimerkiksi Dustinin tarjousmonitori Lenovo ok valinta (IPS 169e), tai löytyisikö joku muu selvästi parempi? 24" riittää, kuvasuhde saisi olisi 16:10, mutta niitä taitaa huonommin nykyisin olla ja hinta nousee?

Edit: Onhan näitä, mutta mistä sen nyt tietää mikä olisi "hyvä ostos"?
esim. samsung 179e 24" 16:10 PLS.
Samsung S24E650XW 24" 1920 x 1200 16:10 | Dustinhome.fi
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 120
Vaihtoehtoisesti voi käyttää google photos kuvien tallentamiseen niin ei ala 32gb ahdistamaan.
Kunpa olisikin vain valokuvista kyse, mutta tänä päivänä tuo täyttyy kohtuu helposti jo pelkillä sovelluksilla, jotka vaatii helposti monta sataa megaa tilaa per laaki.

Eikä siinä pilvet auta muutenkaan, kun niiden kuvien latauksen ajaksi sitä tallennustilaa silti tarvitaan.

Onneksi on ihmisiä, joita se paras silmäkarkki tai muu ole se tärkein asia pelissä/konsolissa. Itsellä Xbox One S ja hyvin on RDR2 pyörinyt sillä ja omaan silmään ihan hyvillä grafiikoillakin.

Hyvä tarjous kyllä, mikäli laajakaistallekin olisi tarvetta. Ehdottomasti tarttuisin itse tarjoukseen, mikäli molemmille olisi tarvetta.
Tuohan on todella hyvä tarjous, ehdottomasti kannattaa tarttua. Xbox One S:llä saa RDR2:ssa jo sellaista silmäkarkkia ettei paremmasta tietoa. Varsinkaan meille jotka ei vaihda telkkariaan yhtä usein kuin puhelinta.
 
Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 000
Eihän tuonne (ainakaan ilmaiseksi) mene enää kuvat täydellä laadulla? Jos sillä on mitään merkitystä...
Meneehän ne. Ne syö vain sitä ilmaista storage spacea mitä se sinulla sattuu olemaankaan. Pakkauksella tila on rajaton.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 162
Kannattaa tosiaan sunnuntaina tarkistaa kaupat/verkkokaupat mitä käyttää. Tänä vuonna mm. JYSK ja jotkut vaatekaupatkin yms on mainostanut Singles Day tarjouksia. Tänä vuonna tuntuu olevan paljon kauppoja lähtenyt mukaan vihdoinkin.
Mutta monella, kuten esim. tuolla Jyskillä, kyseessä on normaalit viikko tms. -tarjoukset, joihin vaan lyöty Singles Day leima. Itse asiassa Jyskin tapauksessa ei ole tarjouksia ollenkaan vaan huonekalubisneksen normaalia hintaheiluntaa, jolla koitetaan asiakasta kusettaa. Black Fridayssa niitä normaalia parempia tarjouksia on oikeasti näkynyt vaikka suurin osa sielläkin on tietysti meh-osastoa.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 575
Tuote: Samsung galaxy s9+ 64Gb
Hinta: 599€
Kauppa: DNA ja Gigantti
Linkki: Samsung Galaxy S9+ 64 Gt, Midnight Black | DNA
Samsung Galaxy S9+ älypuhelin (musta) - Matkapuhelimet

Varmaan joillain muillakin samalla tarjouksella kun vähän aikaa sitten oli sama puhelin vähän kalliimmalla mutta langattomien kuulokkeiden kanssa.
Tuote: Samsung Galaxy S9+ ja Gear IconX -kuulokkeet
Hinta: 599 € (kuulokkeet lunastettava Samsung Members -sovelluksen kautta)
Kauppa: Elisa
Voimassa: 2-4.11
Linkki: Etusivu - Elisa - Verkkokauppa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
360
Tuossa thredissa onneksi ystävällinen henkilö vinkkasi että telialta saa tuon kanssa:
Samsung Galaxy S9+ ostajalle Samsung Gear S3 Frontier -älykello hintaan 50 € (norm. 299 €)!
 
Liittynyt
13.03.2017
Viestejä
315
Itse tilasin aliexpressistä kolme kopiolegoukkoa, niin oli kyllä kieltämättä surkea laatu. Oli juuri mineraalimiehen kuvailemat ongelmat, mutta kun kasaan sai, niin ei nuo lapset kyllä valitellu.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
791
Itse tilasin aliexpressistä kolme kopiolegoukkoa, niin oli kyllä kieltämättä surkea laatu. Oli juuri mineraalimiehen kuvailemat ongelmat, mutta kun kasaan sai, niin ei nuo lapset kyllä valitellu.
En itse kyllä uskaltaisi antaa lasteni pureskeltavaksi mitään kiinakopioita. Ties mitä myrkkyjä niissä on käytetty kun halvalla tehty...
 
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
746
Vaihtoehtoisesti voi käyttää google photos kuvien tallentamiseen niin ei ala 32gb ahdistamaan.

Itse een lähtisi 2-3v ikäisiä käytettyjä hankkimaan kun alkaa 3v iässä akut olemaan huonossa kunnossa, jos paljon käytetty.
Sen verran tuotannon kanssa tekemisissä että kyllä ne akut on kuranttia tavaraa eikä todellakaan mitään 3v varastossa maanneita. Ei ne tehtaat maagisesti printtaa luureja suoraan julkaisussa kaikkea mitä myydään. Todennäköisesti nää luurit on max pari kk vanhoja komponenttien osalta ja tuotanto on edelleen käynnissä kun kama menee kaupaksi. Tämmösen vanhan lippulaivan myynti on sampalle ihan hyvää profittia edelleen tälläkin hintaa kun 3v vanhojen komponenttien ostohintoja on myös voitu painaa alas ihan huolella. Samoin softapäivitykset mitä sieltä tulee jos tulee menee muutaman softaukon toimesta maaliin ihan ok.

Väittäisin että tähän hintaan 200€ et vieläkään saa parempaa luuria mistään muaalta, mukaanlukien myös se että miten pitkä sen elinikä on.
 
Liittynyt
25.09.2018
Viestejä
348
Tuote: Samsung Galaxy S9+ 64GB
Hinta: 599€
Kauppa: Telia
Linkki: Samsung Galaxy S9+ - Telia
Muuta: Samsung Galaxy S9+ ostajalle Samsung Gear S3 Frontier -älykello hintaan 50 € (norm. 299 €)!

Tuo kellotarjous on ihan kiva lisä, Telialla myös nuo korottomat ja kuluttomat maksuajat 12-36kk kuten DNA:llakin
Tästä tarjouksesta hävisi tuo kellotarjous maininta samalla hetkellä kun lisäsin sen ostoskoriin ja hinta ei muuttunut 50 Euroon, vaan pysyi 299e(Kellon kuva toki mainoksessa on edelleen.

Katsotaan mitä asiakaspalvelu huomenna sanoo kun laitoin tilauksen.

S9 mallissa edelleen tuo maininta on mutta hintakin yli 700e
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 505
Viestejä
4 217 699
Jäsenet
71 060
Uusin jäsen
jsa555

Hinta.fi

Ylös Bottom