Hyvä työtuoli?

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 573
Itse huomasin että pelituolit ovat ensin "ihan hyviä" jos/kun miettii ~100+€ hintaluokkaa. Mutta ainakin itselläni ne niin helposti hajoavat. Halvemmat tuolit ovat hajonneet siten että se selkänoja alkaa repsottaa eikä siihen voi enää nojata. Hieman kalliimmat (esim. tuo L33T sarja) niiden kädensijojen pehmusteet alkavat mennä löysiksi ja huonoiksi, samaten se istuinosan "nahka" alkaa olla aika huonossa kunnossa jo parissa vuodessa. Lisäksi tietysti ne ovat kohtuullisen hiostavia kesäisin. Onneksi sain kaverille ilmaiseksi menemään eteenpäin mutta en voi oikein suositella.

Ei sitä tarvitse ihan järjettömän paljoa panostaa ja tästä ketjusta näkee minkälaisen työtuolin itse hankin ihan tietokonetuoliksi ja vieläkin olen (noin 1½ vuoden jälkeen) oikein tyytyväinen tähän vaikka hinta oli vain karvan alle 170€ kotiin toimitettuna.

Oikeastihan sitten kun on 5+ vuotta kulunut voi esittää varovaisen arvion omalta kohdaltaan siitä onko tuote hyvä vai ei. Koska ainakin itselleni kohtuullisen tärkeä osa arviossa on tuotteen kokonaiskesto = miten pitkään sitä voi käyttää ennenkuin se täytyy uusia / se alkaa hajoamaan. Toki myös ergonomia on tärkeässä osassa. Eli jos tuolissa etätyöpäivänä tulee istuttua vaikka päälle 12 tuntiakin joskus sen pitäisi olla myös mukava, hyvin hengittävä ja sellainen että tarvittaessa voi hieman itseään myös lepuuttaa (eli esim. jos katsoo jonkun youtube videon taukona sen voi vetää taaksepäin mutta kun siinä istuu normaalisti ja esim. kirjoittaa tätä tekstiä se tukee hyvin selkää ja tahtoessaan myös niskaa eikä paina jalkoja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 856
Noi säädöt riippuu just hinnasta/mallista tosin samahan se on toimistotuolienkin kohdalla. Ristiselän tuki/sen säädöt on yleensä pelituolien kohdalla huonoimmat, mutta käytännössä kaikessa muussa ollaan edellä. Varsinkin käsinojat on sellaiset jotka noissa Marteloissa yms. on ihan luokattoman huonot. Pelituoleista mulla on dx racerin lisäksi kokemusta vaan L33tistä ja l33t oli ihan tolkuttoman huono tuoli kaikinpuolin, mutta maksoikin vain 99€. Dx racerissa toi ristiselän tuki oli sellainen tyyny, mutta omalla kohdalla se suora on parempi niin en koskaan käyttänyt. Mutta jos esim. käsinojilta vaatii sivuttais suunnassa liikkumista jotta saa just kohdilleen todella monet kalliimmankin pään tuolit tippuu vaihtoehdoista pois. Kinnarpsilla kävin ihan paikan päällä testaamassa tyyliin kaikki mallit esittelijän kanssa ja kaikissa oli aina jotain kompromisseja. Herman Millereitä luultavasti käyn seuraavaksi kokeilemassa kun uutta tuolia hankin. Joskin tää steelcase vaikuttaa siltä että kestävyytensä puolesta menisi kyllä loppu iän.

Mun mielestä tietysti ei voi oikein suoraan verrara vaan pelituoli vs toimistotuoli kun molemmissa hinnat alkaa kympeistä ja päätyy tuhansiin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 089

Mää nyt en edelleenkään ymmärrä missä "kaikessa" ne on edellä. Käsinojissa pelituoleilla on halvemmassa hintaluokassa keskimäärin enemmän joka suuntaan säätyviä käsinojia mutten niissäkään mitään erityisiä innovaatioita ole nähnyt vaan ne ovat parhaimmillaan säädettävyydeltään samaa tasoa työtuolien parhaimmiston kanssa. Mallikohtaisesti sitten vaihtelee puolin sun toisin missä on parempaa tai huonompaa käsinojaa. Kaikkien muiden säätöjen osalta pelituolit ovat sitten kuppipenkkeineen keskimääräistä rajoittuneempia.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
630
Löytyisi hyväkuntoinen Logic 400 myynnistä.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 856
Mää nyt en edelleenkään ymmärrä missä "kaikessa" ne on edellä. Käsinojissa pelituoleilla on halvemmassa hintaluokassa keskimäärin enemmän joka suuntaan säätyviä käsinojia mutten niissäkään mitään erityisiä innovaatioita ole nähnyt vaan ne ovat parhaimmillaan säädettävyydeltään samaa tasoa työtuolien parhaimmiston kanssa. Mallikohtaisesti sitten vaihtelee puolin sun toisin missä on parempaa tai huonompaa käsinojaa. Kaikkien muiden säätöjen osalta pelituolit ovat sitten kuppipenkkeineen keskimääräistä rajoittuneempia.
No jos vaikka haluat, että selkänoja kallistuu vähän leppoisampaan asentoon ja et käsinojat liikkuu joka suuntaan niin esim. kinnarpsilta et löydä mihinkään budjettiin mallia. Sama taitaa olla vaikkapa martelan kanssa.

Eikä kai noissa hirveästi innovaatioita voikaan olla. Steelcasella on parhaat käsinojat kun liikkuu joka suuntaan ja se liikkuminen on portaaton ja äärimmäisen sulava. Samoin suurimmalta osalta muitakin säätöjä on hyvä, mutta hintakin on yli 1200€ joten epäreilua verrata pelituoleihin jotka maksavat noin 1/3 tuosta.

Pelituoleissa se ero on juurikin siinä, että puolella siitä mitä toimistotuoleissa maksaa saat paremmat säädöt. Kyllä ainakin itse istun tyytyväisempänä siinä 300€ mukavalla tuolilla kuin 1200€ kompromississa. Varsinkin kun tietää noiden joidenkin toimistotuolien katteiden olevan melkein lähempänä 100% kuin 50% niin siihen hintaan mielestäni voisi odottaa parempaa.
 
Liittynyt
07.04.2020
Viestejä
41
Steelcase on ainoita tuoleja joissa selkänoja menee taaksepäin, mutta istuinosa pysyy suorana. Menee myös taaksepäin sen verran kun nojaa ja vastusta saa säädettyä. Ainakin omalle keholle tuntuu kuin noin sen pitäisikin olla. Vaikka röhnöttääkin se tuntuu silti luonnolliselta toisin kuin tuollaisen keinun kanssa.
No tuo ei nyt pidä paikkaansa, sillä tässä minun omassa Kinnarpsin Plus 6 -työtuolissani (jossa parhaillaan istun!), istuin ja selkänoja liikkuvat ihan toisistaan riippumatta. Istuinta voin kallistaa vaikka eteenpäin tai pitää suorassa ja selkänojaa voin samalla kallistaa taaksepäin. Myös sen asennon voin lukita.

Minulla on ollut tämä työtuoli täällä kotityöpisteellä jo muutaman vuoden, enkä vaihtaisi pois!
 
En mä kirjoittanutkaan, että toi ainoa olisi. Oli tuossa mullakin olleessa Kinnarpsissa sama.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 606
Tuossa kun HM Embodysta kaiveli kangasvaihtoehdoista yms. tietoja, niin eksyin lopulta hollantilaisen LoyalBrand:n sivuille, josta löytyikin Embody juurikin haluamallani musta + sync kangas yhdistelmällä suoraan varastosta ja 15% alennuksella (koodilla HERFST15).
Kyseinen putiikki on HM:n virallisten jälleenmyyjien listalla ja erikoistunut vain ja ainoastaan HM:n tuotteisiin, joten eiköhän ihan luotettavasta jälleenmyyjästä ole kyse. Ei muuta kun jakkara tilaukseen ja raportoidaan kun saapuu :tup:

Screenshot 2022-10-18 213423.png
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
821
Onko kukaan vaihtanut kaasujousta Isku Steppiin? Tutun tuolista on ilmeisesti se hajonnut tai muuten väsähtänyt. Käykö siihen "normaalit" jouset joita on myynnissä esim. Amazonissa ja muissa kaupoissa, olettaen, että mitat muuten täsmäävät?
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
1 343
Ollut varmaan vuoden käytössä? Kyllä on ollut erinomainen tuoli käyttää. Ei voi kun suositella!

Tuo näyttää ulkonäön perusteella siltä, että sopii vain aika rajatulle käyttäjäryhmälle. Ei käsinojia, ja vähänkin enemmän elopainoa omaaville varmasti epäilyttää uskaltaako tähän istua.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
900

Valmistaja lupaa 150 kg painorajan tuolle. Olen itse nähnyt töissä aikoinaan varmasti aika lähellä tuota olevia istumassa noilla ja hyvin tuntuu sopivan silti. Omasta mielestä myös paras työtuoli mitä olen ikinä käyttänyt, tuossa voi istua hyvin pienellä kynnyksellä semmoisessa seisomisen ja istumisen välimuodossa joka ainakin itselle tuntui luontevalle tavalle olla terveellisemmässä asennossa pitkiäkin aikoja. Jopa tuo maha selkänojaa vasten istuminen toimi oikein hyvin vaihteluna. En kyllä kotiin ostaisi välttämättä jos olisi tarkoitus myös voida rentoutua koneen ääressä illemmalla.
 
Liittynyt
16.09.2019
Viestejä
1
Uutta tuolia pitäisi ostella budjetti olisi n150-600€ välillä, otetaan hyviä ehdotuksia vastaan.
Secret labin Titan Evo XL tällä hetkellä tähtäimessä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 089

Ahnestly sai Vantum revikan ulos. Ei kyllä kovin hääppöistä kuvaa antanut. Itse pitää koota, aika muovinen, niskatuki hankalasti säädettävissä ja levisi käsiin kun sitä voimalla väänsi. Muutenkin vähän halvanoloisia muoviratkaisuja. Istuinosan syvyys on myös rajallinen vaikka onkin säädettävissä. Kovanoloiset kovat kangaspäällysteet ja pehmusteet. HM:n 12 vuoden takuu tuolla toki on. Siitä huolimatta piti hintaluokkaansa kohtuulliseksi tuoliksi muttei pysty vastaamaan peruskuluttajan odotuksiin tuon hintaluokan tuolille. Samalla totesi että HM:n oma Sayl on samassa hintaluokassa parempi tuoli jos sen rajoitteet kuten niskatuen puute ei haittaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
406
Tuossa kun HM Embodysta kaiveli kangasvaihtoehdoista yms. tietoja, niin eksyin lopulta hollantilaisen LoyalBrand:n sivuille, josta löytyikin Embody juurikin haluamallani musta + sync kangas yhdistelmällä suoraan varastosta ja 15% alennuksella (koodilla HERFST15).
Kyseinen putiikki on HM:n virallisten jälleenmyyjien listalla ja erikoistunut vain ja ainoastaan HM:n tuotteisiin, joten eiköhän ihan luotettavasta jälleenmyyjästä ole kyse. Ei muuta kun jakkara tilaukseen ja raportoidaan kun saapuu :tup:

Kerro miten toimitus sujui
 
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
2 277
Uutta tuolia pitäisi ostella budjetti olisi n150-600€ välillä, otetaan hyviä ehdotuksia vastaan.
Secret labin Titan Evo XL tällä hetkellä tähtäimessä
Mulla on muutaman vuoden ollut nyt tämä HyperX Ruby käytössä (ulkomuoto selvästi pöllitty SL) ja muuten ei mitään valitettavaa, mutta varmasti mukavampi olisi kangaspäällysteisenä.
Eli mikäli tuohon SL:n päätät sijoittaa niin kangaspäällysteisenä varmasti hyvä hankinta.

Liittynyt
07.05.2018
Viestejä
386
Ahnestly sai Vantum revikan ulos. Ei kyllä kovin hääppöistä kuvaa antanut. Itse pitää koota, aika muovinen, niskatuki hankalasti säädettävissä ja levisi käsiin kun sitä voimalla väänsi. Muutenkin vähän halvanoloisia muoviratkaisuja. Istuinosan syvyys on myös rajallinen vaikka onkin säädettävissä. Kovanoloiset kovat kangaspäällysteet ja pehmusteet. HM:n 12 vuoden takuu tuolla toki on. Siitä huolimatta piti hintaluokkaansa kohtuulliseksi tuoliksi muttei pysty vastaamaan peruskuluttajan odotuksiin tuon hintaluokan tuolille. Samalla totesi että HM:n oma Sayl on samassa hintaluokassa parempi tuoli jos sen rajoitteet kuten niskatuen puute ei haittaa.
No hitto. Mulla oli suuret odotukset tälle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
406
Tuossa kun HM Embodysta kaiveli kangasvaihtoehdoista yms. tietoja, niin eksyin lopulta hollantilaisen LoyalBrand:n sivuille, josta löytyikin Embody juurikin haluamallani musta + sync kangas yhdistelmällä suoraan varastosta ja 15% alennuksella (koodilla HERFST15).
Kyseinen putiikki on HM:n virallisten jälleenmyyjien listalla ja erikoistunut vain ja ainoastaan HM:n tuotteisiin, joten eiköhän ihan luotettavasta jälleenmyyjästä ole kyse. Ei muuta kun jakkara tilaukseen ja raportoidaan kun saapuu :tup:

Tilasin tuolta itselleni Aeronin. Tuli tunti tilauksen jälkeen viesti että se lähetetty. Soitin vielä liikkeeseen ja he arvelivat toimituksen kestävän Suomeen 7-10pv. Tosi asialliselta kaupalta kuulostaa.
 
En tosiaan vielä kerennyt kirjottelemaan kokemuksia, kun tilaukselle ei saapunut mitään lisätietoja tilausvahvistusten jälkeen (18.10. illalla tehty tilaus).
Tuossa 40min sitten vihdoin tuli statuksen muutoksesta viesti ja perään vielä DHL:n seurantanumero, joten eiköhän se sieltä saavu.

Herman Millereille tuttuun tapaan ilmeisesti kuluton palautus myös löytyy (varastotuotteille, ei kustomoiduille) jos jostain syystä jakkara ei sovellukaan.
Perus etämyynnin 14pvä, mutta mainitsevat ettei sinänsä haittaa vaikka venyy noin kuukaudeksi Everything about our return policy | LoyalBrand
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
406
En tosiaan vielä kerennyt kirjottelemaan kokemuksia, kun tilaukselle ei saapunut mitään lisätietoja tilausvahvistusten jälkeen (18.10. illalla tehty tilaus).
Tuossa 40min sitten vihdoin tuli statuksen muutoksesta viesti ja perään vielä DHL:n seurantanumero, joten eiköhän se sieltä saavu.

Herman Millereille tuttuun tapaan ilmeisesti kuluton palaus myös löytyy (varastotuotteille, ei kustomoiduille) jos jostain syystä jakkara ei sovellukaan.
Perus etämyynnin 14pvä, mutta mainitsevat ettei sinänsä haittaa vaikka venyy noin kuukaudeksi Everything about our return policy | LoyalBrand
Heh itseasiassa puhelussa sanoivat että Suomeen lähdössä tänään muutenkin yksi tuoli kun kyselin toimitusajasta (ennen tilausta)
 
Liittynyt
05.07.2022
Viestejä
119

Ahnestly sai Vantum revikan ulos. Ei kyllä kovin hääppöistä kuvaa antanut. Itse pitää koota, aika muovinen, niskatuki hankalasti säädettävissä ja levisi käsiin kun sitä voimalla väänsi. Muutenkin vähän halvanoloisia muoviratkaisuja. Istuinosan syvyys on myös rajallinen vaikka onkin säädettävissä. Kovanoloiset kovat kangaspäällysteet ja pehmusteet. HM:n 12 vuoden takuu tuolla toki on. Siitä huolimatta piti hintaluokkaansa kohtuulliseksi tuoliksi muttei pysty vastaamaan peruskuluttajan odotuksiin tuon hintaluokan tuolille. Samalla totesi että HM:n oma Sayl on samassa hintaluokassa parempi tuoli jos sen rajoitteet kuten niskatuen puute ei haittaa.
Ei jatkoon, liian pieni tuoli mulle jos on noin lyhyt toi istuinsäätö, jatketaan vanhalla Kinnarps free floatilla vuodesta 2003
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 089
Toinen Vantum arvostelu aika samoilla linjoilla kuin Ahnestlykin:

Plussat:
Alaselän tuki
Ergonominen istuinosa, joka mukailee Aeronia eikä kuppipenkkiä
Ulkonäkö

Miinukset:
Halpa ja huonosti säädettävä niskatuki
Yläselän muovituki halvahko eikä tee paljoa
Istuinsyvyys lyhyt ja sen huonosti toteutettu säätö
Epämukava pehmuste
Käsinojat hyvin säädettävissä mutta säätövara ei riitä
Kallistuksen kallistusvara liian rajoittunut
Laatuvaikutelma heikko suhteessa muihin Herman Millereihin
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 056
Atlas Headrest on vihdoinkin alkanut ottamaan ennakkotilauksia Embodyn niskatuesta. Myynti ja hinnat selviävät vuoden vaihteessa. Listalle pääsee laittamalla mailia osoitteeseen orders@atlasheadrest.com

Liittynyt
01.09.2018
Viestejä
648
Valmistaja lupaa 150 kg painorajan tuolle. Olen itse nähnyt töissä aikoinaan varmasti aika lähellä tuota olevia istumassa noilla ja hyvin tuntuu sopivan silti. Omasta mielestä myös paras työtuoli mitä olen ikinä käyttänyt, tuossa voi istua hyvin pienellä kynnyksellä semmoisessa seisomisen ja istumisen välimuodossa joka ainakin itselle tuntui luontevalle tavalle olla terveellisemmässä asennossa pitkiäkin aikoja. Jopa tuo maha selkänojaa vasten istuminen toimi oikein hyvin vaihteluna. En kyllä kotiin ostaisi välttämättä jos olisi tarkoitus myös voida rentoutua koneen ääressä illemmalla.
Minulla on tuommoinen Håg pehmustettuna ja on huikean hyvä tuoli. Kippaa mukavasti taaksepäin, niin voi nostaa jalat hyllylle niin pelatessa, kuin koodatessa.
 
Liittynyt
21.01.2022
Viestejä
10
Itselle tuli tänään Embody Sync kankaalla (ei Logitech malli). Tuoli tuntuu kyllä todella hyvältä istua.

Vanha tuoli oli Arozzi Torretta, jota käytin varmaan seitsemän vuotta ja siihen verrattuna tämä on kyllä aivan ylivertainen. Se oli heilakka ja tuntui aina että se rallikuppimuotoilu painaa olkapäitä eteen ja ylipäätään yläkroppaa lyttyyn.

Muista pelituoleista ei ole kummemmin kokemusta ja työpaikalla olevat toimistotuolit jää myös helposti kakkoseks (en muista malleja, jotain 300-700e tuoleja muutamia erilaisia).

Ainoana miinuspuolena se, että käsinojia ei saa liikutettua eteen tai taakse (pääsisi lähemmäs pöytää käsinojat pöydän korkeudella). En ymmärrä miksi tätä ominaisuutta ei tämän hintaluokan tuolissa ole. Niskatukea en ole ainakaan vielä kaipaillut ja se todennäköisesti olis vaan tiellä paitsi ehkä jalat pöydällä päiväunia nukkuessa. Tietysti vain yksi päivä käyttöä takana, mutta jospa kokemus vain paranee kun saa kunnolla säädöt kohdilleen.
 
Liittynyt
28.07.2020
Viestejä
574
Toimistolle ollaan hankkimassa kerralla enemmän uusia työtuoleja vanhojen tilalle ja työnantaja oli ottanut koeistuttavaksi neljä mallia: Axia 2.20 ja 2.40 sekä Logic 200 ja 220. Viimeksi mainittu oli ainoa, jota pystyi edes harkitsemaan. Axia ei tukenut mistään suunnasta tippaakaan, vaan istuin oli lötkö ja selkänoja taipui taakse, vaikka en ole missään nimessä painavimmasta päästä. Logic 200 taas loppui puolessa välissä selkää. 220 sisälsi korkean selkänojan ja niskatuen. Selkänoja oli ylivertainen, istuinosa vähän kovan puolella. Näkemykset tuoleista olivat varsin yksimielisiä, Logic 220 oli ainoa, jonka kukaan oli halunnut itselleen.
Tuliko teille noi Logic 220:set, onko vielä pidempää kokemusta?

Muiltakin otetaan vastaan jos löytyy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 606
Tuossa kun HM Embodysta kaiveli kangasvaihtoehdoista yms. tietoja, niin eksyin lopulta hollantilaisen LoyalBrand:n sivuille, josta löytyikin Embody juurikin haluamallani musta + sync kangas yhdistelmällä suoraan varastosta ja 15% alennuksella (koodilla HERFST15).
Kyseinen putiikki on HM:n virallisten jälleenmyyjien listalla ja erikoistunut vain ja ainoastaan HM:n tuotteisiin, joten eiköhän ihan luotettavasta jälleenmyyjästä ole kyse. Ei muuta kun jakkara tilaukseen ja raportoidaan kun saapuu :tup:

Noniin tämä saapui vihdoin, mutta voi pojat missä kunnossa paketti oli saapuessaan.
Onneksi kuitenkin tuoli pääosin kunnossa, ainoastaan istuimen kangasta edestä kiinni pitävistä klipsuista toinen haljennut, mutta helposti korjattavissa varaosalla tai ihan vaikka nippusiteellä, jolla väliaikaisesti tuon korjasinkin.

Syylliseksi paketin kuntoon voisi veikata DHL:ää, jonka kyydissä tuoli tuli Alankomaat-Vantaa välin, sillä kuljettaja huomauttikin kuinka DHL:n pakettikortti on liimattu paketin pohjapuolelle ja tämän vuoksi paketti oli Postin paletilla ylösalaisin.
Paketti oli myös alunperin ohjattu pakettiautomaattiin, mutta eipä tämän kokoinen laatikko sinne tietenkään mahdu, joten onneksi Postilta soittivat ja sanoivat josko toisivat sen ihan pihaan asti. Liekö sitten valittu liian edullinen toimitustapa myyjän päästä vai jotain muuta, mutta lopputulos ok.

Itse tuoli pienen hetken istumisen jälkeen oikein mukava, mutta varmasti hetki menee löytää ne "täydelliset" säädöt.
Selkänoja erityisesti tuntuu oikein mahtavalta innovaatiolta (vuodelta 2008!), kun selän ei tarvitse muovautua tuolin mukaan vaan tuoli muovautuu selän mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.01.2020
Viestejä
35
Osaako joku sanoa, onko Herman Millerin tuolit koskaan alennuksessa vai
aina samalla hinnalla? Mietin pitäskö oottaa Black Fridayta ennen ku tilaan Embodyn
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
676

Vuosi tai kaksi sitten KT Interiorilla oli syysale, olisko ollut -10 %. Koodin sai, kun osasi kysellä näytön aikana.
 
Liittynyt
19.03.2019
Viestejä
9
Onks ihmisillä ollu täällä tollasta Malmstolen 4000 tai kinnarpsin 6000/6000 plussaa käytössä, jos on ollu käytössä nii onko minkälaiset kokemukset. Onko mukava ja pitääkö ääntä/nitiseekö. Enpä tienny että työtuolin hankkiminen on näin hankalaa ja ei osaa päätöstä tehdä :D
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 351
Onko tuo Ikean Markus edelleen ihan pätevä edullisen hintaluokan työtuoli?
Käytettynäkin näkyi saavan aika mukavaan hintaan.

Mitään pelituolia en halua, ei haittaisi vaikka olisi vielä tuosta Markuksestakin enemmän tavallisen tuolin näköinen. Kunhan siinä muutaman tunnin päivässä jaksaa istua. Nykyinen keittiön ruokapöydän tuoli ei oikein toimi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 317

Onhan se.
 
Itsellä toimi hyvin, kunnes sen istuimen vaahtomuovi alkoi painumaan kasaan toisen käyttövuoden jälkeen. Nyt onkin sitten ärtynyt häntäluu, jonka tekee sen, että kaikenlainen istumasta nouseminen on tuskaa. Ensi viikolla sitten ihmettelemään lääkärin kanssa sitä.
 
Melkein sama, itellä paskoi Järvfjälletin istuin vasemman reiden niin ettei useimmilla työtuoleille enää pysty istumaan kun heti alkaa painamaan hermoa. Pehmuste on ihan olematon ja se mitä lienee vaneria olevan pohjan reuna painoi suoraan reiteen. Ikean istuimet on kyllä ihan kuraa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
821
Nyt onkin sitten ärtynyt häntäluu, jonka tekee sen, että kaikenlainen istumasta nouseminen on tuskaa. Ensi viikolla sitten ihmettelemään lääkärin kanssa sitä.
Kannattaa hankkia joku tälläinen: https://www.selkäkauppa.fi/fi/tuote/3659982

Itselläni oli häntäluu kipeä samalla tavalla hyvin pitkään kun olin pyllähtänyt liukkaalla kelillä. Ei ollut murtunut tai muutakaan ja kipulääkkeistä ei ollut apua. Hankin tuon näköisen tyynyn kotiin (ja töihin työnantajan toimesta) niin parani hiljalleen vuoden aikana eikä ole kipuillut sen jälkeen.
 
Hyvä vinkki, kiitos. Meni heti tilaukseen.
 
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
1 023
Onko tuo Ikean Markus edelleen ihan pätevä edullisen hintaluokan työtuoli?
Käytettynäkin näkyi saavan aika mukavaan hintaan.

Mitään pelituolia en halua, ei haittaisi vaikka olisi vielä tuosta Markuksestakin enemmän tavallisen tuolin näköinen. Kunhan siinä muutaman tunnin päivässä jaksaa istua. Nykyinen keittiön ruokapöydän tuoli ei oikein toimi.
Alaselkänsähän siinä paskoo. Istuinosa on omaan makuun liian pitkä ja pidän muutenkin enemmän kankaisesta kuin moisesta tekonahasta.
 
Liittynyt
14.04.2021
Viestejä
5
Mites Embodyn omistajat, pystyykö tuolissa löhöämään? Internetissä jotkut sanovat että onnistuu helposti ja toiset että ei ollenkaan. Erittäin kiinnostavan näköinen tuoli, epäilyttää vaan miten soveltuu vapaa-ajan epäergonomiseen nojailuun ja makoiluun. Mietin myös että onkohan selkänojan korkeus kuinka riittävä 182 cm pitkälle?
 
Liittynyt
24.03.2019
Viestejä
522

Mulla tuo alaselän tuki tuntuu olevan just sopivassa kohdassa ja oma tuoli on myös kankainen, koska se keinonahka versio alkaisi kuitenkin halkeilemaan jossain vaiheessa.
Kesällä tuli istuttua tässä 4kk ainakin 10 tuntia päivässä ilman mitään ongelmia.
 
Se ongelmahan näissä suosituksissa aina on, että istujat ja mieltymykset ovat niin erilaisia. Suosituksen uskaltaisi siis periaatteessa antaa vain tuolille, jossa on mahdollisimman monipuoliset säädöt, miellyttävät pintamateriaalit ja tukeva runko.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 606
Mites Embodyn omistajat, pystyykö tuolissa löhöämään? Internetissä jotkut sanovat että onnistuu helposti ja toiset että ei ollenkaan. Erittäin kiinnostavan näköinen tuoli, epäilyttää vaan miten soveltuu vapaa-ajan epäergonomiseen nojailuun ja makoiluun. Mietin myös että onkohan selkänojan korkeus kuinka riittävä 182 cm pitkälle?
Pelituolien kaltaista miltei vaakatasoon kaatamista ei pysty tekemään, mutta varsin epäkäytännöllinen tuollainen loppupeleissä onkin ja lopulta ominaisuus jäi käyttämättömäksi edeltäneessä Secretlab Titanissa.

Tässä Embodyssa tosiaan selkänoja ei lukittaudu mihinkään kallistuskulmaan, vaan yrittää aina palata takaisin pystyasentoon.
Kallistuksen määrää tosin voi rajoittaa neljään eri kulmaan, joista sanoisin että viimeinen 4 on varsin löhöävä jo, mutta kuitenkin vielä käyttökelpoinen työpöydän ääressäkin.
Koneella istuessa tulee käytettyä pääasiassa 2 tai 3 asentoa ja sitten kun haluaa pelata jotain ohjaimella pelattavaa, niin voi neljännellä ("vapaalla") ottaa vielä hieman rennommin.

Redditistä löytyy mainintoja, että sopii jopa ~190cm pituisille. Tuolin muotoilu (ja koko HM:n filosofia ennen Vantumia) on suunniteltu ettei niskatukea tarvitse, mutta tuosta hieman ylempää löytyy juttua kuinka Atlas on tuomassa moista myyntiin, jos sellaiselle näkee tarvetta.

Helsingin lähistöllä jos asustaa, niin KT Interiorilta voi varata koeistumisajan: KT Interior - Voit tehdä varauksen verkossa!
 
Liittynyt
14.04.2021
Viestejä
5
Kiitos infoista, kuulostaa hyvältä. Pitää vielä harkita, harmi että Tampereella ei pääse koittamaan.
 
Fox

Liittynyt
04.01.2020
Viestejä
10
En tiedä, missä vaiheessa ilmestynyt, mutta Herman Miller x Logitech Embody tuolia saa nyt Suomeen ja nyt menossa kampanja -25% ovhsta. Suomihinta näköjään hieman muuta eurooppaa kalliimpi, mutta helpoksi ton tuolin Suomeen saanti muuta kautta ei ole tehty. Lähti tilaukseen.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.09.2017
Viestejä
15
Myös Ferniä saa nyt ihan OK alennuksella - itse tilasin tuollaisen :
 
Liittynyt
01.06.2017
Viestejä
439
Kysynpäs täältä, jos vaikka joku sattuu tietämään: tarjoaako Isku jotain tuolin uudelleenverhoilua? Olen erittäin tyytyväinen nykyiseen Steppiin, mutta uudelleenverhoilu olisi paikallaan. Vai voiko tuota kangasta ostaa jostain ja viedä naapurin ompelijalle.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 672

Joskus tuli ihmeteltyä että Isku Steppiä ei ole yksityisenä kauhean helppo saada, etenkään uutena.. Taitaa olla noita Isku Interior tms tuotteita millä lähinnä kalustetaan koko toimisto kerralla. Hyvä tuoli kyllä, voithan sä kysyä niiltä josko joku kiva tyyppi toimittaisi. Mutta nuo uudelleenverhoillut on käsityötä, varmaan mikä tahansa verhoiluliike tekee sen.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
192 977
Viestejä
3 494 073
Jäsenet
62 232
Uusin jäsen
Jjupi

Hinta.fi

Ylös Bottom