Hyvä työtuoli?

Onnistuuko Embodyssa mitenkään selkänojan kankaan kiristäminen? Toki siinä pitää olla joustovaraa, mutta nyt niin löysä että tulee rumat rypyt.
 
Hyvin samanlaisia mietteitä tuli @Antw ja @Taneli- kuin mitä itse olin pohtinut. Taitaa niskatuki tulla, jos vaan sopivaan hintaan tuolin sellaisella löytää.

Joka tapauksessa toivottavasti parannusta nykyiseen "väliaikaiseen" (3kk and counting) tuoliin, jonka selkänoja kokonaisuudessaan on aika kämäinen - edellisessä (varmaan 15+ vuotta vanha Iskun Step) oli ihan hyvä vielä, mutta siitä aika jätti, niin täytyi ottaa ilmaiseksi saatu bränditön "poistotuoli" käyttöön.
 
Onks näistä puolentoista tonnin valvomotuoleissa ideaa, jos haluaa työtuolin joka tulee ainakin kestämään, eikä tuhoa selkää?
Noihan vähän suunniteltu, että joku 150kiloset insinöörit nököttää niissä kolmessa vuorossa mahdollisesti vuosikymmeniä.
Vähän käytettyinäkin näitä bongaa välillä alle tonnilla.
On. Hinta tosin noussut aika paljon parissa vuodessa. Tässä oma postaus muutaman vuoden takaa tuollaisen kestosta Hyvä työtuoli?

Kyseinen tuoli oli tosiaan valvomokäytössä noin 10v. Tuskin olisi mitään vikoja, jos olisi ollut omassa käytössä uudesta asti. En ole vaihtanut mitään, en vielä pyöriäkään kun laitoin ensihätään uudet rasvat. Ainoat viat että ristiseläntuen pumppu hävinnyt ja toisessa käsinojassa halkeama. Natisee joskus taaksepäin nojatessa (olisi varmaan korjattavissa putsaamalla/rasvaamalla liikkuvia osia sekä kiristämällä pultit). Kangas/verhoilu täysin ehjä.
 
Ahnestlyn mukaan Atlaksen Embody Headrestin preorderit aukeavat 29.12. hintaan $189,99. Tuohon tulee päälle toimituskulut ja varmaan alvit/tullit kun toimitus on oletettavasti jenkeistä. Ennakkotilaus vaatii $10 ennakkomaksun, jonka saa takaisin jos peruu mutta sillä saa myös $10 alennuksen ja saa toimituksen heti kun ne alkaa (josta ei tarkempaa tietoa). Atlaksen sivuilta ei tietoja vielä löydy muuta kuin vihjaus ennakkotilausten alkamisesta pian: Headrest for Embody Gaming chair

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuetut värit:
Gaming: black, cyan
Sync: black, nightfall, dark carbon
Medley: pewter, charcoal, khaki, blueberry
Rythm: black, charcoal, twilight
 
Onkos noissa paremman pään jakkaroissa joissain todella pehmeä/joustava istuin? Itsellä tulee hyvin helposti pylly kipeäksi istuessa, embody, aeron tai muut vastaavat, missä on parhaiten pehmustettu istuin?
 
Aeron selkeästi ystävällisempi takapuolelle kuin Embody, tosin pehmusteitahan Aeronissa ei ole.
 
Aeron selkeästi ystävällisempi takapuolelle kuin Embody, tosin pehmusteitahan Aeronissa ei ole.
Itsellä se Aeronin reuna painoi sen verran ikävästi reiden takaosiin, että en ole ihan samaa mieltä. Aeronista tosin kokemusta vain koeistumisen verran.

Embodyssa ei ole mikään erityisen pehmeä istuin, mutta silti siinä istuminen on tosi mukavaa ja tuolissa voi istua tuntikausia ilman tarvetta vaihtaa asentoa ja ilman et paikat puutuvat.
 
Onkos noissa paremman pään jakkaroissa joissain todella pehmeä/joustava istuin? Itsellä tulee hyvin helposti pylly kipeäksi istuessa, embody, aeron tai muut vastaavat, missä on parhaiten pehmustettu istuin?

Aikaisemmin tästä on ollutkin keskustelua, mutta kannattaa varmistaa, että kyseesä ei ole ärtynyt häntäluu. Siihen ei välttämättä normaalit istuimet auta vaikka olisivat kuinka pehmeitä. Itselläni tuo oireli etenkin kun nousin tuolista ylös vaikka istuessa ei välttämättä ollut kivulias.

Aikaisempi postaukseni tuosta: Hyvä työtuoli?
 
Ahnestlyn mukaan Atlaksen Embody Headrestin preorderit aukeavat 29.12. hintaan $189,99. Tuohon tulee päälle toimituskulut ja varmaan alvit/tullit kun toimitus on oletettavasti jenkeistä. Ennakkotilaus vaatii $10 ennakkomaksun, jonka saa takaisin jos peruu mutta sillä saa myös $10 alennuksen ja saa toimituksen heti kun ne alkaa (josta ei tarkempaa tietoa). Atlaksen sivuilta ei tietoja vielä löydy muuta kuin vihjaus ennakkotilausten alkamisesta pian: Headrest for Embody Gaming chair

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuetut värit:
Gaming: black, cyan
Sync: black, nightfall, dark carbon
Medley: pewter, charcoal, khaki, blueberry
Rythm: black, charcoal, twilight

Vähän venyi tuo heidän julkaisunsa, mutta nyt onnistuu ennakkotilausten laittaminen.

Noin 260€ postikulujen kanssa ja ilmeisesti tulee vielä verot päälle.
Eilen yöllä oli vielä mahdollista tehdä ennakkotilaus vain maksamalla 10$ etukäteismaksu. Nyt sitä vaihtoehtoa ei näytä olevan.

Kävin kuitenkin katsomassa toimitushintoja ja ainakin minulle näkyy myös halvempi 30$ DHL-toimitus ja sillä hinta on 212.10$. Tuohon tietenkin tulli ja verot päälle mutta ei siltikään mikään paha hinta. Pelkät uudet pyörät Herman Milleriin taitaa maksaa 20 dollaria kappale.
 
Katselin kanssa että hinnaksi tuolle headrestille tulisi $180 + $32 toimituskuluja, jotka sitten tullin laskuriin näyttäisi ~258€ yhteensä ALV:eineen.
Pari päivää sitten ei tosiaan tuo $10 deposit vaihtoehto oikein halunnut mennä kassalle asti, mutta nyt näytti toimivan. Mennään tuolla varauksella vielä tässä kohtaa ja toivottavasti arvioita tulisi jo ennen varsinaista myynnin aloitusta.
 
Onko kellään kokemusta JAMES 114Q tai James Mesh tuolista ja ylipäätään millaisessa kunnossa nuo käytetyt tuolit yleisesti ovat Martellassa?
Oon koitellu löytää jotakin edullisemman puoleista tuolia 180cm pituiselle korvaamaan tämän hetkistä tuolia mutta menee pää ihan pyörälle näissä hommissa kun ei omaa tietoa ole.

@KapteeniTunkki ja @Peruna Miten teillä meni Ferneistä reklamaatiot? Itse tilasin Embodyn, mutta mietin tässä, että jos se ei ole sopiva niin tilaan Fernin. Vähän vain alkoi arveluttamaan Fernin laatu...
 
Vastasivat ja pyysivät kuvia / videota mitä olin luvannut. Palasin joululomilta vasta nyt kotiin ja varmaan huomenna otan ja pistän eteenpäin.

Edit:

Sen verran kuvia ottaessa tuli huomattua, että tosiaan tuossa etäisyydensäädössä on (vain) kaapeli irti molemmista päistä.
 
Viimeksi muokattu:
@KapteeniTunkki ja @Peruna Miten teillä meni Ferneistä reklamaatiot? Itse tilasin Embodyn, mutta mietin tässä, että jos se ei ole sopiva niin tilaan Fernin. Vähän vain alkoi arveluttamaan Fernin laatu...

Pyysivät minultakin videon ja sitten taas viikon odotin, niin DHL:n palautuskoodin, jolla sain tilata ilmaisen palautuksen vaihtoa varten. Päädyin kuitenkin siihen, että peruin kaupat ja se on nyt matkalla vasta sinne päin (tämäkin onnistui veloituksetta).

Luulen, että tuo laatuongelma oli enemmän penkin kasauksessa kuin muuten osien laadussa. Eli arvaisin kaapelin olleen huonosti kiinnitetty ennemmin kuin menneen poikki.

Uskoisin että hyvin moni tuosta tuolista tykkää. Oma selkä vaan on niin kaareva, että tarvitsen yleensä penkistä kuin penkistä ihan maksimiristiselän tuet. Ja oma takamuskin tykkäsi pehmeästi istuinosasta, mutta etuosa painoi hieman jalkoja, tosin tämä ongelma on toistaiseksi koskenut suurinta osaa kokeilemiani tuoleja (ja niitä on paljon). Embody on alkaa olla yksi harvoja tunnettuja penkkejä mitä en ole kokeillut, että vertailua siihen ei ole jakaa.
 
Okei, sitten vain Embodyä Loyal Brandilta tilaukseen ja testailemaan. Itselle on täysin musta versio tulossa (sync kankaalla) ja hintaa tuli 1481,55€ toimituskuluineen (käytin alennuskoodia HERFST15).
 
Luulen, että tuo laatuongelma oli enemmän penkin kasauksessa kuin muuten osien laadussa. Eli arvaisin kaapelin olleen huonosti kiinnitetty ennemmin kuin menneen poikki.

Itse jäin miettimään, että onkohan niin, että ympäri pyöräytetystä tms. ravistellusta tuolista tuo lähtee irti, vaikka olisi paikallaan tehtaalta lähtiessä.
 
Okei, sitten vain Embodyä Loyal Brandilta tilaukseen ja testailemaan. Itselle on täysin musta versio tulossa (sync kankaalla) ja hintaa tuli 1481,55€ toimituskuluineen (käytin alennuskoodia HERFST15).

Tilasin sieltä Mirra 2:n, koska ekan generaation Mirrassa olen istunut ja se oli aika hyvä (eritoten selkänoja vaikka se näyttääkin puutarhatuolilta selkänojan osalta). Istuin siinäkin hitusen painoi jalkoja, mutta siinä vanhemassa Mirrassa oli siihen hyvä syy, jota uudessa ei ole. Saa nähdä tuleeko hutikuti siitäkin :D
Epäilyttää vähän, että Embody ei työnnä ristiselkää eteenpäin sekään, kun ajattelee sitä rakennetta.

Itse jäin miettimään, että onkohan niin, että ympäri pyöräytetystä tms. ravistellusta tuolista tuo lähtee irti, vaikka olisi paikallaan tehtaalta lähtiessä.

Voihan se olla niinkin. Ja voi olla sekin, että sinne on sattunut maanantaisarja kaapeleita, joiden päistä irtoaa se metallinuppi, joka sen lukitsee. En uskaltanut ruuvailla auki, ettei tule myyjältä valitusta vaikka olisi hyvässä lykyssä ollut helppo korjaus. Voi toki olla, että laadussa on puutteita muutenkin. Ei muutaman viikon testauksella uskalla arvioida muuten kuin, että fiilis oli ihan laadukas muilta osin.
 
Tilasin sieltä Mirra 2:n, koska ekan generaation Mirrassa olen istunut ja se oli aika hyvä
Veikkaan, että teit hyvän valinnan. Tuolia etsiessäni koeistuin myös Mirra 2:n ja tykkäsin kovasti. Tuntui paremmalta kuin Aeron, mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvältä kuin Embody.

Epäilyttää vähän, että Embody ei työnnä ristiselkää eteenpäin sekään, kun ajattelee sitä rakennetta.
Embodyssa saa kyllä ristiselälle tukea, kun vääntää selkänojan jäykkyyttä suuremmalle. Toki erillinen säädettävä ristiselän tuki antaa varmasti enemmän tukea.
 
Voisin luopua blackfriday-viikolla ostetusta mustasta Embodysta Sync -kankaalla, jos joku haluaa saada uudenveroisen tuolin vähän edullisemmin. Tuoli löytyy Espoosta, ja YV:llä tavoittaa.
 
Mitähän nuo DHL kuriirit hommaa, kun Loyal Brandilta tilattua tuolia on nyt lajiteltu 8 kertaa ja kaksi kertoo siirretty kansainväliseen terminaaliin. Paketti sahannut kaksi päivää siellä edes takaisin. Taisi muillakin olla ollut tätä samaa sekoilua vuoden vaihteessa.
 
Taloon tuli RH Logic Elite 400, hyvin miellyttävä tuttavuus. Kyseessä ei siis Martelan Logic, ero taitaa lähinnä olla jalkaristikossa, kaasujousessa sekä käsinojissa on erilainen kiristyssysteemi. Omaan silmään RH:n ristikko on esteettisempi (taidan tuon vielä laittaa mustaksi) ja mikä parasta, nousee hieman korkeammalle. Eliten pehmusteet ovat kaksi senttiä paksummat, joka entisestään nostaa istumakorkeutta. Tämä on siis sähköpöydänkin kanssa erinomainen tuoli. Jää jatkoon.

IMG_20230113_115817.jpg
 
Noniin Embody tuli tänään ja näin kolmen tunnin testauksen perusteella vaikuttaa vähän, ettei ole välttämättä minun tuoli. Painaa aika ikävästi alaselkään iskiaishermon alueelle tuollaiset tapit tässä tuolissa. Koittanut säätää, mutta jokaisessa asennossa se painaa sinne ainakin vähän. Toinen käsinoja pitää myös aivan jäätävää nitinää... aivan kuin tuo pehmuste olisi vähän irti ja kun kättä liikuttelee niin se nihkeä pehmuste nitisee sen alla olevaa kovaa muovia vasten. Niin kova tuo ääni, että kuuluu kuulokkeiden läpi jos voimakkuus hiljaisella. Pitää jatkaa testailua, mutta tämän hetkinen fiilis, että tämä lähtee takaisin Loyal Brandille.
 
Sanoisin ettei ihan muutaman tunnin kokeilulla kannata vielä tuomita, sillä sekä edellisellä Secretlab Titanilla että nykyisellä Embodylla meni jonkin aikaa kehon tottua "uuteen muottiin".
Noin pari viikkoa oma suositus antaa jakkaralle mahdollisuus, mutta taitaa palautuksen aikaikkuna olla tuon 14pv, joten viikon nyt ainakin pystyy.
Käsinojat tosiaan pitivät jonkin verran ääntä, mutta itse ratkaisin sen pistämällä väliin jonkin verran täytettä (vaahtomuovi, vanu tms. kelpaa hyvin). Käsinojien päälliosa on vain kahdella ruuvilla kiinni alapuolelta.
 
Voisi kuvitella, ettei tuon hintaluokan tuoli nitise eikä siihen siten tarvitsisi tehdä tuollaisia virityksiä.
 
Voisi kuvitella, ettei tuon hintaluokan tuoli nitise eikä siihen siten tarvitsisi tehdä tuollaisia virityksiä.

Itsellenikin tuli ensimmäisenä mieleen että jos päälle 200€ saati sitten päälle 1000€ tuon ylitse maksaa tuolista en ihan heti lähtisi itse ruuvailemaan osia irti ja lisäilemään täytteitä ja tekemään muita fixejä että tuoli ei olisi liian kova, narisi liikaa jne.
 
Joo toki annan tälle mahdollisuuden, mutta mulla on selän kanssa hiukan ongelmaa ja iskiais vaivaa. Nämä takana olevat tapit painavat suoraan sille alueelle, että se säteilee sitten jalkoihin tympeää jomottavaa kipua. Pitää yrittää löytää sopivat säädöt ja kuten @null tuossa mainitsikin, niin myös minusta tämän hintaluokan tuotteessa ei käyttäjän pitäisi modailla tuotetta (tämä on minusta vika koska toinen käsinoja ei pidä juuri mitään ääntä ja toinen nitisee merkittävästi enemmän). Tässä varsin video asiasta (vasen puoli nitisee aika vähän ja oikea todella merkittävästi, aina kun vaihdan asentoa kuuluu tuollainen nitinä).
 
Voisi kuvitella, ettei tuon hintaluokan tuoli nitise eikä siihen siten tarvitsisi tehdä tuollaisia virityksiä.
Johtunee jonkin sortin varianssista miten tuo pehmeä päälliosa sattuu istumaan itse käsinojan runkoon. Päälliosa kun on jokinsortin vaahtomuovi-kumi-seosta, niin se painautuessaan hieman muuttaa muotoaan täten hangaten runkoa.
Olisihan se ihan kiva jos ei olisi natissut (taisi tosin itselläni vain toinen ääntää), mutta ei ole tapana nillittää pikkuasioista, jonka "korjaa" itse parissa minuutissa.

Itsellenikin tuli ensimmäisenä mieleen että jos päälle 200€ saati sitten päälle 1000€ tuon ylitse maksaa tuolista en ihan heti lähtisi itse ruuvailemaan osia irti ja lisäilemään täytteitä ja tekemään muita fixejä että tuoli ei olisi liian kova, narisi liikaa jne.
Todella yksikertaisesti tuo on kiinnitetty, joten vaihtoehtona tosiaan säätää itse pari minuuttia, tilata huolto/vaihto/palautus tai tyytyä narinaan, joten kyllä tuo ensimmäinen se helpoin on.
Yhtälaillahan kalliiden autojenkin sisustat saattavat narista tai kolista ja niitä sitten fixaillaan itse, jos ei jaksa pajalle viedä ja pahimmassa tapauksessa vielä maksaa siitä.
 
Pieni päivitys: Martela Logik 220 ollut nyt muutaman kuukauden. Ostin Martela Outletista noin 900€ hintaan. Erittäin hyvä. Niskatuen säätö loistava, samoin kuin muutkin säädöt. Pehmeys sopivan jämäkkä. Malmstolenissa oli liian pehmeä, joka sai yläselkää jumiin. Ainut miinus tulee käsinojista, joiden kaltevuus on hieman liian jyrkkä, koska kallistuu tuolin mukana. Jos käsinojan profiili olisi kupera/pyöreä niin ongelma vähenisi.
 
Taloon tuli RH Logic Elite 400, hyvin miellyttävä tuttavuus. Kyseessä ei siis Martelan Logic, ero taitaa lähinnä olla jalkaristikossa, kaasujousessa sekä käsinojissa on erilainen kiristyssysteemi. Omaan silmään RH:n ristikko on esteettisempi (taidan tuon vielä laittaa mustaksi) ja mikä parasta, nousee hieman korkeammalle. Eliten pehmusteet ovat kaksi senttiä paksummat, joka entisestään nostaa istumakorkeutta. Tämä on siis sähköpöydänkin kanssa erinomainen tuoli. Jää jatkoon.

IMG_20230113_115817.jpg
Jalat vielä maalattu, komia tuli.

IMG_20230117_161909.jpg
 
Tarkoitus lähettää tuo Herman Miller Embody takaisin Loyal Brandille, kyselin asiasta ja sanoivat, että järjestä itse kuljetus DHL:llä heille. Hintaa tulee tuollaiselle kuljetukselle n.1500€ kun yksityishenkilönä lähettää ja näpyttelin tarkat paketin mitat. DHL Express ei tue noin isoa pakettia jne. Onko täällä kenelläkään kokemusta Loyal Brandille palauttamisesta, että miten asia hoitui? Jos ei ole, niin tässä varoittava esimerkki jos meinaatte sieltä tilata, että palautukset eivät ole helppoja.
 
Heidän FAQ:ssa kyllä suoraan mainitaan:
Do I need to arrange a pickup?
That is not necessary. LoyalBrand takes care of returns as well as deliveries. After a return is initiated, no further action is required on your part.

En nyt tarkalleen osaa sanoa miten tuota EU:n kuluttajansuojalakia pitäisi tulkita:
Some traders may not charge you for returning your goods. However, they should tell you in advance (before you order) if you will have to pay if you decide to return your order. If they don't tell you that you must pay for your return, the trader will have to pay for it. You don't have to pay any other charges that you were not informed of.

Missään heidän sivuillaan kun ei taida lukea että palautukset menisi ostajan piikkiin.
 
Joo, laittelin viestiä heille tuossa, että saavatko he järjestettyä kuljetusta ja minulle kyllä ihan ok vaikka satku siitä maksaa. Toki nappasin tuolin myös Toriin jos joku siitä haluaa Oulunseudulta lunasta edullisemmin käytännössä uuden Embodyn. Kunhan saan tuon myytyä tai palautettua, niin ajattein lähteä testaamaan Haworthin Ferniä, että "istuisiko" se itselle paremmin.
 
No nyt alko kyllä vähän kuumottaa. Tilasin itse tuolin pari päivää sitten loyalbrandilta, sitä ei ole vielä lähetetty. Pitäisiköhän yrittää perua, jos palauttamisestä tehdään noin vaikeeta. :(
 
Viimeksi muokattu:
No nyt alko kyllä vähän kuumottaa, tilasin itse tuolin pari päivää sitten loyalbrandilta, sitä ei ole vielä lähetetty. Pitäisiköhän yrittää perua, jos palauttamisestä tehdään noin vaikeeta. :(
Hyvä kysymys. Eivät ole vielä vastanneet. Jos kieltäytyvät järjestämästä kuljetusta, niin viittaan tuohon heidän nettisivuun. Jos edelleen tuumaavat, että noup niin minkäpä siinä sitten tekee. Myydä pois torissa ja ottaa x€ takkiin (nyt ottamassa sen vajaa pari hunttia takkiin jos menee nyt kaupaksi).
 
Noh, ilmoittele jos viitsit kun ne vastaa. Ne on näköjään nostanut toimituksen hintaa 70€ -> 115€, ehkä palautuskustannus syistä.
 
Mulla on käytettynä ostettu Kinnarps 9000. Tuoli on alkanut tekemään niin, että mikäli kallistan asentoa taaksepäin tuoli laskeutuu samalla. Kaasujousessa vika vai pitäisikö vikaa lähteä etsimään muualta?
 
Kaasujousi on se osa mikä sitä tuolin korkeutta säätää eli siinä voi olla vikaa.

Kannattaa toki tarkistaa ettei se laskuvipu pääse jostain syystä painamaan sitä kaasujousen laskuosaa jos ongelma vain kallistaessa esiintyy niin voisi hyvin olla siitä kiinni. Katsomalla tuolin alla mihin se korkeudensäätövipu menee löydät sen kohdan mistä se sitä kaasujousea painaa.
 
Toki, ilmoittelen tänne miten tilanne etenee.
Minulle vastasivat, että DHL palautuskulut pitää itse maksaa, mutta he järjestävät kuljetuksen. Hintaa ei sanonut, mutta olettaisin, että se on siinä 100€ pintaan. Sanoin heille, että voivat toimittaa mun tilauksen.
 
Erikoista. Taitanee riippua asiakaspalvelijasta, että miten tuo hoituu. Ilmoittelen vielä, että mitä vastaavat minulle (hidasta on vaan viesteihin vastaaminen heillä).
 
Erikoista. Taitanee riippua asiakaspalvelijasta, että miten tuo hoituu. Ilmoittelen vielä, että mitä vastaavat minulle (hidasta on vaan viesteihin vastaaminen heillä).
Juu 5pv meni vastaamiseen ja vastaus tuli lauantai iltana 21:00, vastaaja oli Heerco niminen joka taitaa olla lafkan omistaja. Häneltä saatu tieto pitää varmaan eniten paikkansa.
 
Minulle vastasivat, että DHL palautuskulut pitää itse maksaa, mutta he järjestävät kuljetuksen. Hintaa ei sanonut, mutta olettaisin, että se on siinä 100€ pintaan. Sanoin heille, että voivat toimittaa mun tilauksen.
Aika kusisen oloinen lafka kun joutuu vääntämään. Niiden omilla sivuilla kyllä lukee näin:

Is your Herman Miller office chair not what you expected it to be or do you want to return your ordered product(s) for a different reason? Then you can return it completely free of charge.

Työtuolin tarve olisi akuutti. 500€ budjetilla tuli paikalliset ketjuliikkeet kierrettyä ja tuntuu, että kaikissa on tuossa hintaluokassa samaa Kiinan bulkkia eri nimitarroilla "brändättynä".

Iskussa oli BW Xenon näistä paras, mutta istuma-asentoa en saanut säädettyä hyväksi. Käytettyjä en ensimmäisenä halua ostaa, budjettia voisi ykkössatasilla venyttää ylöspäin, mikäli hyviä ehdokkaita olisi. Tätä ketjua on tullut luettua vuosi taaksepäin, eikä ratkaisua ole vielä löytynyt. Etsintä jatkuu.
 
Työtuolin tarve olisi akuutti. 500€ budjetilla tuli paikalliset ketjuliikkeet kierrettyä...

...ykkössatasilla venyttää ylöspäin, mikäli hyviä ehdokkaita olisi.

Vähän vielä tuosta eteenpäin eli noin 700e ylöspäin alkaa löytymään pro malleja diileistä, esim. martelaoutletin tehtaanerät (axia / logic) tai menneen black fridayn tarjoukset
 
Minäkin yritän palauttaa tuolin Loyal Brandille. Itse ainakin aion vaatia palautusta sen mukaan mitä sivuilla mainostavat. Ja jos ei niin käy, niin sitten pitää katsoa mitä tekee sen päälle.
Jos firma selväsanaisesti sivuillaan lupaa ilmaisen palautuksen, niin kyllä sitä on syytä sitten noudattaa.

Eihän tuollaisessa tapauksessa oikein uskalla luottaa siihenkään, että hoitavat takuutilanteessa hommiaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 692
Viestejä
4 889 070
Jäsenet
78 861
Uusin jäsen
Kurkixd

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom