- Liittynyt
- 23.02.2017
- Viestejä
- 1 044
Herman Millerien verkot venähtää käytössä, olen omaan Mirraankin jo kerran vaihtanut - ja sillä tuoli jämäköityy ihan merkittävästi.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Herman Millerien verkot venähtää käytössä, olen omaan Mirraankin jo kerran vaihtanut - ja sillä tuoli jämäköityy ihan merkittävästi.
Herman Millerien verkot venähtää käytössä, olen omaan Mirraankin jo kerran vaihtanut - ja sillä tuoli jämäköityy ihan merkittävästi.
Tuosta on jo luokkaa 10 vuotta aikaa, niin ihan tarkkaa muistikuvaa ei ole, mutta sain oman istuinosan takuuna vaihdetttua, kun siitä alkoi murentua istuinosan sisältä etureunasta joku solumuovi. Sitä on Mirrassa pieni kaistale reisituen/istuinosan pituuden säädön sisällä rimoituksen sisällä (se kohta istuinosan etureunasta jota saa taivutettua mutkalle alaspäin). Olipas hankalasti selitetty, mutta siis kyseessä versio jossa tuo säätö on (olisko ollut Flex tms), noita oli muistaakseni kahdenlaista istuinosaa tarjolla tuohon malliin.
Sen verta hitaasti tuo istuinosa oli kuitenkin venähtänyt, että ei siihen ollut kiinnittänyt mitään huomiota ennen kuin vaihdoin sen uuden tilalle, ja silloin tuntui kuin olisi vaihtanut koko tuolin uuteen, niin merkittävästi se tukevoitui. Toki en osaa satavarmaksi sanoa onko verkko muissakin Millerin malleissa samanlaista matskua, semmoista kumimaista verkkoa on omassa.
Itellä on nyt puolisen vuotta ollut käytössä tuollanen Kabseating Executive ACS. Olihan tuolla hintaa vaikka Briteistä saikin vähän halvemmalla, mutta ei voi kun kehua tuota tuolia. Ennen oli aina selkä kipeä jne mutta tuolin vaihdon jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia vaikka tuleekin välillä pitkiä sessiota istutta koneella.
Varsinkin nuo selkänojan säädöt on kyllä ollut todella hyvät ja käytössä, lisäksi tuota etuosan säätöä tulee käytettyä koska ei puudu jalat läheskään niin paljon kun sitä säätää väillä.Mitä sanoisit noista ACS mallin sähkösäädöistä? Vaikuttaa äkkiseltaan aikalailla pröystäilyltä pistää iso pino sähkösäätöisiä ilmatyynyjä tuoliin, mutta miten käytännössä, onko säädöistä ollut iloa?
Itse tilasin tuolta Office Chairs UK - The UK's Most Comprehensive Chair Selection koska siellä jäi toimistuskulujen jälkeen paljon halvemmaksi tämä tuoli. Eikä ollut mitään moitittavaa toimituksessa.Workplace officelta sain ok tarjouksen KAB Directoriin. Oliko tuolta joku tilannut? Ihan vain lafkan luotettavuutta ajattelin kysellä.
Edit. Siis esim tuo Briteistä tilatty executive acs oli varmaankin kyseisestä lafkasta?
Jostain syystä ei kangasvalinta eikä add to cart näppäin toimi minulla selaimessa...
Saivat Lokakuun loppun asti lisäaikaa joten tuskin ennen sitä ovat lähdössä mihinkään.Käväisin pikaseen katsomassa niin tuolta olisi parikymmentä puntaa halvempi, mutta siinä ei ole vielä postikulut mukana. Taitaa mennä samoihin hintoihin suurinpiirtein.
Vieläkös UK:sta saa ilman tullimaksuja vai varautuakko brexitiin ja karmeisiin tullimaksuihin?
En ole seurannut tilannetta.
Saako parilla sadalla edes mitään kohtalaista jakkaraa? Ikean markus mainittu monessakin paikkaa hyväksi budjettijakkaraksi, onko siitä oikeasti mihinkään![]()
Tässä pikaista vertailua Ikean uutuuksista:Ikealta Järvfjället on ihan kelvollinen esitys ollut toistaiseksi. Sopii ainakin itselle paremmin kuin tuo Markus, on jämäkämpi ja tosiaan, tuki on ainakin omaan kroppaan parempi. Löytyy neljänä eri värinä/vaihtoehtona.
JÄRVFJÄLLET Toimistotuoli käsinojilla - Gunnared beige, valkoinen - IKEA
Tässä pikaista vertailua Ikean uutuuksista:
Ihan OK-tuolit hinnakseen, mutta enemmän sijoittavien kannattaa katsella parempia vaihtoehtoja.
Itseltä lähti juuri Järvfjället takaisin Ikeaan ja ostin vuoden vanhan käytetyn Markuksen tilalle. Järvfjälletin ongelmat itsellä:
- Niskatuki työntyy liian eteen -> pää työntyy liian eteen
- Istuinosa liian kova ja lyhyt (olen 190 cm), takareidet kuormittuvat. Liikkeessä istuessa en tätä huomannut, eli kenties penkki pehmenee iän myötä. Itselle kuitenkin dealbreaker ekaan pointtiin yhdistettynä.
Huomasin tämän uudemman Markuksen kotiin kannettuani, että näissä uudemmissa versioissa on tuota ristiseläntukea parannettu (tukevoitettu?), joten tämä on juuri passeli korvaamaan oman 8 vuotta vanhan Markuksen, jossa oli jo 80% mekanismeista ja kankaista rikki + kuormitti alaselkää vähän turhan paljon pidemmillä sessioilla.
Olen ostanut aikanaan käytettynä eikä kuiteista tietoakaan.Jos Markuksessa oli jotain rikki niin mikset vienyt takuuseen? Eikös noissa ole 10v takuu?
Tuohon hintaan saa jo oikeita toimistotuoleja kaikilla tarvittavilla säädöillä, ettei tarvitse tyynyjen kanssa leikkiä.Hei,
Kiinnostaisi ostaa pelituoliksi Secretlab Omega. Mitäköhän maksaa ja mistä voisi tilata? Kiinnostaa tuo 165 asteen kulma ja ilmeisesti mukana tulevat tyynyt. Lähde: OMEGA Series
Martela ei siinä mielessä kiinnosta että ilmeisesti sitä ei saa tuollaiseen lepoasentoon, 165 astetta.
Tuohon hintaan saa jo oikeita toimistotuoleja kaikilla tarvittavilla säädöillä, ettei tarvitse tyynyjen kanssa leikkiä.
Mutta ainiin, eihän tuollainen edusta pro-gaming e-sports toimintaa
| TAVARA TRADING TTR Oy
Ei ole tuossa omegassa mitään järkeä, kun Secretlab Titanin saa oikealla alaselän tuella. Myös Noblechairs Hero ja se Hyperx vielä halvemmalla tulee samalta tehtaalta pääosin.Hei,
Kiinnostaisi ostaa pelituoliksi Secretlab Omega. Mitäköhän maksaa ja mistä voisi tilata? Kiinnostaa tuo 165 asteen kulma ja ilmeisesti mukana tulevat tyynyt. Lähde: OMEGA Series
Martela ei siinä mielessä kiinnosta että ilmeisesti sitä ei saa tuollaiseen lepoasentoon, 165 astetta.
Huvittavaa kyllä kun tuo Secretlab Omega taitaa olla joiltain osin säätöjen osalta huonompi kuin Ikean Markus (tosin käsinojat sentään kunnollista mallia tarvittavilla säädöillä).Pitäisi noiden oikeiden toimistotuolien tekijöiden herätä ja alkaa tekemään kampetta eSports-hengessä, kun jengi noita pelituoleja kuitenkin ostaa (vaikka sinänsä ei kannattaisi). Esim tää Kab Executive, niin ulkonäköhän on valmiiksi jo hillityn sporttinen, ei tartte kun verhoilu vetää uusiksi, niin se olisi siinä...
No vaikka näistä:Kiitos linkistä. Mistä tiedän että tuoli on parempi kuin tuo Secretlab Omega? Onko siinä 165 asteen kulma, miten tukee niskaa... näyttää kyllä hienolta. Tutkin tuon. Etsin tuolia pelaamiseen, ei tarvitse olla mikään esports-tuoli. Näistä vain noviisina vaikea tietää millaista istua, jne.
No vaikka näistä:
Se on kyllä hienoa että näitä paskoja toimistotuoleja myydään nyt jonain ammattiason pelituoleina ja idiootit ostaa näitä, koska näkyvyys on taattu kun kaikille striimaajille jaettu näitä ilmaiseksi. Luulisi äkkiseltään että nuo ralliistuimen muotoon tehdyt tuolit olisi aika epämukavia pitkissä sessioissa, sillä mihin niitä sivuttaistukia tarvitsee kun ollaan paikallaan?
- tuolista löytyy lähes kaikki tarvittavat säädöt
- ei toimiteta jotain turhia tyynyjä mukana toimittamaan jotain alaselän tuen toimintaa
- ei myydä jollain turhilla 165 asteen "lepo-ominaisuuksilla"
- 3 vuoden takuu joka on aikalailla minimi laadukkaille tuoleille
Kukaan ei etsi pelituolia, vaan toimistotuolia päätteen edessä istumiseen.
Lisättäköön vielä että toimisto- tai pelituolien suositteleminen suoraan kaikille on hankalaa, koska saattaa olla että juuri sinulle se tuoli ei syystä tai toisesta sovi.
Tosin näissä tapauksissa sitten syypää on aikalailla suoraan se, että tuolissa on puutteelliiset säätömahdollisuudet ja selkänoja ja/tai istuinosa ovat suunniteltu hieman erilaisten mittojen mukaan. Eli jos haluaa välttyä myöhemmin selkäongelmilta niin kannattaa kiinnittää huomiota niihin käsinojien, niskatuen, istuinosan ja selkänojan säätömahdollisuuksiin.
Nämä varmaan ne kriittisimmät säätömahdollisuudet, jotka yleensä aina halvemmista tuoleista puuttuu:
- selkänojan korkeussäätö
- ristiselän tuen säätö
- istuimen syvyyssäätö
Ei ole tuossa omegassa mitään järkeä, kun Secretlab Titanin saa oikealla alaselän tuella. Myös Noblechairs Hero ja se Hyperx vielä halvemmalla tulee samalta tehtaalta pääosin.
Toivon että tuolissa istuminen tuntuisi todella mukavalta, se tunne kun istut siihen tuoliin ja samantien rahoitut koska siinä on niin rento ja hyvä olla. Minulla ei valitettavasti ole mahdollisuutta käydä tuoleja kokeilemassa. Ei ole autoa.
Oma KAB tuolin tilasin viimevuoden lopulla juurikin tuolta Office Chairs UK - The UK's Most Comprehensive Chair Selection eikä ollut mitään moitittavaa. Ihan sen hinnan maksoin mitä siellä sivulla luki eli mitään tulleja tai veroja ei tarvinnut enää Suomen päässä alkaa maksamaan. Tuoli tuli kasattuna isossa laatikossa ihan ovelle asti. Jos Britit päättää lähteä EU:sta sillä aikaa kun tilaus sisässä niin sitten en kyllä osaa sanoa mitä käy.Olikos porukka tilannut briteistä noita KABin tuoleja, ja mistä? officechairsuk.comista saisi 720 eurolla sellaisen joka suomessa maksaa 1600e, mitä helvettiä taas. Tietysti kuljetus. Tuohan on ihan järkevä hinta, jos toimittavat ja johonki rahaan mutta aika paljon saa olla toimitus ettei kannattaisi =) ... onkohan nuo paska kasata? Mitenhän takuu? Britannian VAT riittää? Eroaa EU:sta niin mitäs sitten?
Et nyt tätä halua kuulla, mutta ainoa keino löytää mukava tuoli on koeistua ja mieluusti koeistua pidempåään kotona. Itse tosiaan koeistuin about "kaikki" järkevät toimistotuolit (ja saatavilla olevat pelituolitkin) ja mm. pistin 1000 euroa kiinni tuoliin, joka oli aluksi mukava ja pidemmän päälle ei. Eli valitettavasti oikotietä onneen ei taida olla, koska jokaisella ihmisellä on erilainen fysiikka. Näen, että pistit jo jonkun tuolin tilaukseen, toivottavasti on mukava, raportoi miten kävi.
Sikäli itse olen tuota sinunkin heittämää ajatusta pyöritellyt, että pitäisi lepotuoliin asentaa varsi näppiskelle ja monitorille. Olkkarissa on tuollainen 60-luvun hieman kuppimainen lepotuoli, joka on ihan järjettömän mukava, en ole ikinä löhönnyt yhtä mukavassa tuolissa. Niskatkin se tukee aivan loistavasti. Joku päivä vielä kokeilen tehdä siitä työpisteen jollain DIY-virityksellä.
Oma KAB tuolin tilasin viimevuoden lopulla juurikin tuolta Office Chairs UK - The UK's Most Comprehensive Chair Selection eikä ollut mitään moitittavaa. Ihan sen hinnan maksoin mitä siellä sivulla luki eli mitään tulleja tai veroja ei tarvinnut enää Suomen päässä alkaa maksamaan. Tuoli tuli kasattuna isossa laatikossa ihan ovelle asti. Jos Britit päättää lähteä EU:sta sillä aikaa kun tilaus sisässä niin sitten en kyllä osaa sanoa mitä käy.
Joo, kysyin postituskulua suomeen niin 160 puntaa + alv sanoivat. :O Eli hintaa tulisi noin 1000e. Silti halvempi kuin suomesta (1250-1600e sama tuoli + toimitus) mutta onhan tuo helkutan moinen läjä rahaa 250e tms maksaa rahdista. Mutta joo, ei silti paha diili, amazonissakin pyytävät directorista 1000e vähintään.
Pitäisi kyllä päästä koeistumaan. Itse töissä istun Ergotekniikan valvomotuolilla ja se on kyllä omaan tarpeisiin mainio, tuo KAB vaikuttaa vielä paremmalta, irrottettavat ja pestävät päälliset ainakin pitää saada kyllä. Mitenhän tuon takuu hoituu?
Tässä pikaista vertailua Ikean uutuuksista:
Ihan OK-tuolit hinnakseen, mutta enemmän sijoittavien kannattaa katsella parempia vaihtoehtoja.
Huutokaupat.com:iin pärähti iso pino Kabin tuoleja tarjolle. Aika virttyneitä näyttäisivät olevan, mutta luulisin että menevät halvalla, vink vink. Oman Executiven kun huusin, niin oli puolisen tusinaa kisaajaa mukana ja vain yksi tuoli tarjolla, niin tuossa on nyt jokaiselle oma ja koska ovat huonommassa kunnossa, niin osa jättää varmaan huutamatta, eli hinnat jäänee alas.
Edelleen pirun tyytyväinen omaan Executiveen ja kun pengoin asiaa, niin näyttäisi kaikkia osia saavan varaosina ml. verhoilun. Ainakin Executivessa näytti olevan verhoilu vieläpä tarroilla ja klipsuilla kiinni, eli jos onnistuu jostain tilaamaan uuden verhoilun, niin voinee itse vaihtaa. Käytetty ja virttynytkin voi siis olla oiva ostos...
Jos onnistuu niin käy testaamassa. Ei sitä kukaan sinun puolestasi tiedäOnko täällä jollain kokemusta tästä | TAVARA TRADING TTR Oy ? Ainakin kolmen vuoden takuulla.