Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Omasta mielestä tuntui vähän oudolta aluksi kun toisen ja kolmannen jakson välillä oli pari vuotta eroa. Nopeasti tuo kyllä unohtui. Hyvä sarja.Hiukan hitaasti etenee tarina, mutta ihan kiinnostava ollut kolmen jakson perusteella.
Vaatii kyllä kärsivällisyyttä ei hc-faneilta tämä alkutahti. Hämmentäviä vuosien aikahyppyjä. Hypätäänkö tässä vielä siihen saakka että sisarukset/sisarpuolet alkaa n**simaan toisiaan?
Kaikissa promokuvissahan oli se toinen prinsessan näyttelijä eli olen itse siinä luulossa et nämä ~5 ekaa jaksoa kertoo hänen "lapsuuden" aikaisia tapahtumia ja se jälkeen päästään itse asiaan. Itse tuskailin muinon GoT:n hitaan temmon kanssa joten ripeä tahti ei ole häirinnyt, ihan on ollut katseltavaa heikkouksineen päivineen.
Pojilla lohikäärme, mutta jouskarimiehiä ei saada nujerrettua eikä päästä luoliin voittamaan sotaa. Apujoukkoja olisi tarjolla, mennäämpä siis ennen niiden saapumista hämäämään valkoisella lipulla, rambona tapetaan satunnaisia vastaantuljoita väistellen muutamia nuolia. Tyhjältä taivaalta lohari pieksemään jouskarit jotka aiemmin oli voittamattomia. Luolan sisältä haettu päänahka ja sota voitettu. Vai olikohan apujoukot jo tullut tuossa vaiheessa, armoreiden väreistä tai jostain muusta ehkä pääteltävissä?
Tuntuu vaan siltä ettei tarinankerronta oikein toimi tässä tai sitten pitäisi olla niin kiinnostunut, että palaset saisi kasattua itse epämääräisistä leikkauksista. Valmiiksi pureskeltu on tylsää, mutta en kyllä Game of Thronesin ensimmäisillä kausilla tuntenut oloani koskaan tylsistyneeksi ja pysyin kärryilläkin melko hyvin.
Kyseessä ei ollut apujoukkojen lohikäärme vaan Laenor Velaryon ja Seasmoke lohikäärme.Apujoukkojen lohikäärme tuli sitten yllättäen sopivalla hetkellä.
Vaatii kyllä kärsivällisyyttä ei hc-faneilta tämä alkutahti. Hämmentäviä vuosien aikahyppyjä. Hypätäänkö tässä vielä siihen saakka että sisarukset/sisarpuolet alkaa n**simaan toisiaan?
Kyseessä ei ollut apujoukkojen lohikäärme vaan Laenor Velaryon ja Seasmoke lohikäärme.
Eikö se lentäjä näkynyt siinä selässä, sama kaveri kuka oli siinä neuvottelussa aikaisemmin. En ole lukenut kirjoja..Tarkkanan niiden spoilereiden kanssa, jos on lukenut kirjoja![]()
Kyllä, en vaan muista nimettiinkö sarjassa jo tuo SeasmokeEikö se lentäjä näkynyt siinä selässä, sama kaveri kuka oli siinä neuvottelussa aikaisemmin. En ole lukenut kirjoja..![]()
Ainoa mikä häirittee ihan suunnattomasti on Rhaenyra ja kuinka lapsen näköinen se on. Vaikka näyttelijä itse onkin reilu 20.
Eikö sen vähän ole tarkoitus ollakkin nuoren näköinen? Onko Rhaenyran hahmo tässä jotain 15vee?
Liekkö ensi jaksossa tulee se aikahyppy ja näyttelijä vaihtuu?
Näyttelijävalinta on siis onnistunutEkoissa jaksoissa oli 14 ja nyt 17(?). Etenkin se kohtaus sängyssä sen kaartilaisen kanssa puistatti. Ehkä olen liian vanha jo mutta kun siitä tuli mieleen vaan lapsi vehtaamassa aikusen miehen kanssa.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.