Minä näen ihmisen pääkopan pelkkänä koneena, joka toimii kytkentöjensä varassa. Seassa pyörivät sitten ne kemikaalit, jotka mahdollistavat ne synapsien väliset vuorovaikutukset. Aivoja on vieläpä vaikea tutkia tarkasti ja yksityiskohtaisesti, koska kyseinen aina käynnissä oleva kone rikkoutuu niin kovin helposti. Eihän sinne voi mitään antureita työnnellä ja niiden avulla mitään mittailla. Ulkopuolelta tehtävä yleisen tason kemiallinen vaikuttaminen on vähän saman tason vaikuttamista, kuin mekaanisen rannekellon korjaaminen vasaralla. Tietämyksemme aivojen toiminnasta on edelleen aika alkeellisella tasolla oikeasti, ja vielä alkeellisemmalla tasolla on kykymme vaikuttaa aivojen toimintaan ulkopuolelta käsin. Nämä ovat kaikki ihan tosiasioita.
On varmasti ja ihan ehdottomasti totta, että jollain ibogaiinilla, lsd:llä tai psilosybiinillä voi olla aivojen kytkentäverkon toimintaan hyviäkin vaikutuksia, jopa erittäinkin hyviä, ja osa vaikutuksista voi olla myös enemmän tai vähemmän pysyväisluonteisia. Ne aineet voivat ilmeisesti avata uusia kytkentäratoja jotka jäävät pysyvästi toimimaan. Parhaimmillaan aineiden vaikutukset voivat olla hyvinkin myönteisiä. Painotan: Parhaimmillaan. Lääketeollisuutta taas koskevat lait ja sen sellaiset vaatimukset yleisestä vaikuttavuudesta, jolloin on selvää, etteivät heidän tuotteensa voi olla niin spesifisiä. Niiden on tilastollisesti toimittava useimmille, muuten ei synny sitä yleistä vaikuttavuutta. Liian haitallisia taas ne eivät saa olla kenellekään.
Haluan näin sivusta osoittaa vain yhden ajatteluvirheen seuraavan metaforan kautta: Sotasairaaloissa olevat potilaat ovat tyypillisesti haavoittuneet raajoihin. Siitä voisi syntyä ajatus, että raajoihin loukkaantuminen on sodan ikävä sivutuote ja lopputulos, ja asioita voisi parantaa lisäämällä raajoihin lisää suojuksia ja panssareita. Tajuamatta vain jää, että ne jotka haavoittuvat keskivartaloon, eivät edes päädy sinne sotasairaalaan ihmeteltäväksi ja tilastoitavaksi. Tilastotiedehän on pöljimmillään tätä, täysin vajaasta todennäköisyyskentästä tehdään täysin idiootteja päätelmiä.
Kovien aivokemikaalien käytöstä ja niiden mahdollisesta siunauksellisuudesta masennuksen hoitoon voivat ja edes pystyvät raportoimaan ja kirjoittamaan vain ne ihmiset, joille ne kyseiset aineet ovat sattuneet sopineet, ja jotka ovat saaneet niistä apua. Ne muut - ne joille ne aineet eivät ole sopineet - istuvat jonkin valkoisen huoneen nurkissa, syövät räkäänsä ja istuvat omissa ulosteissaan. Ne eivät enää nettiin kirjoittele, ja älykkäinä yksilöinä pode yhä edelleen eksistentiaalista maailmantuskaa. Oman vitutuksensa miettiminen kun vaatii älyä ja kykyä itsensä analysoimiseen. Tuon kyvyn voi myös menettää, eivätkä kaikki saa edes sitäkään kykyä omana synnyinlahjanaan. Oikeastaan: Edes suurin osa ei saa. Aiheen aloittaja on saanut. Minusta sitä kykyä ei kannata enää uudelleen riskeerata.
Kovien aivokemikaalien käytössä piilee riski. Riski, joka on niin suuri, ettei esim, lääketeollisuus voi niitä edes ottaa. Mikään hoito ei voi olla oikeasti pahempaa kuin se tauti mitä sillä yritetään hoitaa, eikä masentuneita ihmisiä voida hoitaa siten, että puolet paranee ja se toinen puoli potilaista tuhoutuu aivan täysin.
Aiheen aloittaja sai aivoilleen apua aikaisemmasta kovan aivokemikaalin yhdestä ainoasta käyttökerrasta. Kenelläkään ei voi olla sitä oikeaa tietoa siitä, että toimisiko haluttu huonojen ja masennusta aiheuttavien kytkentäratojen resetointi tapahtuma uudelleen ja sillä nimenomaisella ja tarkasti halutulla tavalla. Aivojen verkon kytkentöihin voi vaikuttaa myös muulla tavalla, oppimisen ja toistojen avulla. Sitähän nämä mielenhallinta -jutut perimmiltään ovat. Toiston avulla voidaan yrittää opettaa sille omassa pimeydessään marinoituvalle kädellisen urospuolisen nisäkkään neuroverkolle uusia toimintatapoja. Tapoja, joiden lopputuloksena se verkko ja sen ajoalusta tuntisivat olevansa enemmän onnellisia. Katsoisin omasta itsestä lähtöisin olevan jonkinlaisen mieluisan harrastetoiminnan olevan huomattavasti paljon vaarattomampaa, kuin kokeilla uudestaan kovien aivokemikaalien vaikutusta omaan ainutkertaiseen neuroverkkoonsa. Polynesialaiset sanovat, että miehen rikkauden mitta on siinä, kuinka paljon aikaa hänellä on itselleen. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän totena pidän tuota ajatelmaa.
Koska kirjoitat tänne, olet keskimääräistä fiksumpi. Järkevä toiminta perustuu voiton odotusarvoon ja riskianalyysiin. Mitä voit voittaa ja mitä voit hävitä. Sinulla on työ, vaimo, lapsia ja koti. Lisäksi Sinulla on aivot, jotka edes kykenevät tuntemaan maailmantuskaa ja masennusta. Minä en laittaisi noita panokseksi rulettiin, jonka voittona olisi "hiukka vähemmän vitutusta tässä mielipuolisessa maailmassa".
Oletko sortunut tähän "lapsiperhe helvetin" pyörittämiseen ? Ei aikuisen miehen tarvitse lasten kanssa mennä pulkkamäkeen. Se toiminta on lapsille, eivätkä he oikeasti tarvitse siihen aikuisten apua. Leikkikö muka oma isäsi kanssasi pulkkamäessä? Minun isäni ei todellakaan leikkinyt, enkä minä kuitenkaan ajattele, etteikö hän olisi minusta välittänyt tai minua rakastanut. Nyt järkeä käteen sen ajankäyttämisen kanssa. Et voi auttaa vaimoasi etkä lapsiasi, ennen kuin osaat edes itse auttaa itseäsi. Itsesi auttamiseen tarvitset aikaa itsellesi. Ei se sitä tarkoita, että luuhaat illat jossain omissa harrastuksissasi, ja vaimo hoitaa kaikki ikävät kotiasiat ja muut velvollisuudet yksinään. Voi sitä kotonaankin olla ihan rauhassa, sitä varten pennuille yleensä on omat huoneet ja eri tilat kuin aikuisille. Näin nämä asiat ennenkin hoidettiin, ja se ratkaisu toimii kyllä myös tänäkin päivänä. Kotona on mennyt jotain pieleen, elleivät aikuiset saa olla rauhassa omilta lapsiltaan. Ratkaisu tähän mielettömyyteen ei voi olla kovien aivokemikaalien aiheuttama aivojen resetointi. - Mieti nyt tätä asiaa uudestaan tästä näkövinkkelistä.
Ratkaisu on vaikka muuttaa maalle ja omakotitaloon. Pennut ovat enemmän silloin suojassa piripäiltä ja pedofiileiltä ja kaikelta sellaiselta. Pidentyneen työmatkan aikana sitä voi ajatella asioita, ja suunnitella kaikenlaista. Pihan perälle autotalli ja sinne ylinen, myöhemmin änkyrät teinit voi keilata sinne häiritsemästä. Myös makuuhuoneesi kuuluu pelkästään Sinulle ja vaimollesi, ja siitä tehdään penikoille täysin kielletty alue. Jumalauta, laakamadonkin saa oppimaan kääntymään T-risteyksistä aina vain yhteen suuntaan. Minusta ihmiset eivät tajua enää mistään mitään, ja he lähinnä itse aiheuttavat oman helvettinsä, jossa he eivät sitten enää jaksa. Et kai ole mennyt tekemään tätä virhettä ? Pyörit omassa elämässäsi kuin pyykki kuivausrummussa ? Tuollaisestahan masentuu aivan kuka tahansa. Näe VAIVAA siihen, että Sinulla on hyvät ja lämpimät välit vaimosi kanssa. Kun on sitä keskinäistä rakkautta, niin sen avulla sitä jaksaa kummasti. Kai olet valinnut vaimosi niin, että kykenet hänelle puhumaan pääsi sisällä olevista asioista ? Se on vähän huonompi juttu, jos hän on kovin paljon itseäsi tyhmempi. Älykkään miehen pitää ymmärtää hankkia itselleen vielä itseäänkin älykkäämpi vaimo.
En minä tiedä, lohduttaako tämä yhtään, jos sanon, että myös meillä muilla miehillä on pimeitä ajatuksia. Idiotismihan kukkii joka paikassa kuin rikkaruoho. Minä en viitsi enää katsoa esim. ylen uutisia enkä lukea oikeastaan sanomalehtiäkään. Maailma ei kestä kovin tarkkaa tarkastelua. Et voi sitä parantaa etkä korjata. Se mitä voit tehdä, on yrittää luoda se oma pieni paratiisi teille itsellenne. Lisää rakkautta vaimon kanssa, ja kaikki paha pitää yrittää jättää portin taakse. Kotona ei sanota pahasti eikä vittuilla, ei kenelläkään eikä koskaan. Ostakaa vaikka purjevene, ja alkakaa viihtyä vesillä. Kotona pesiminen on myös ihan hyvä ratkaisu. Osta itsellesi autotalliin vaikka sorvi ja hitsausvälineet, ja opettele käyttämään niitä. Yritä löytää innostumista asioihin. Ja kun joku asia on koluttu läpi ja puhki, niin sitten otat seuraavan mielenkiinnon kohteen, etkä hirtä itseäsi yhtään mihinkään ismiin tai asiaan. Kyllä maailmassa opittavaa riittää enemmäksi kuin yhdeksi ihmisiäksi, ja sitä pitemmälle Sinun ei tarvitsekaan murehtia.
T -.-
===
En tiedä, että lähetänkö tätä edes... Minusta on niin, että kaikki erilaiset tuntemukset ihan kuulumalla kuuluvat ihmisen elämään. On ihan normaalia, että välillä vituttaa, ja aika rankastikin. On myös ihan normaalia surra. On normaalia, että paikkoja kolottaa. On normaalia, että sitä vanhenee ja sekin välillä sitten ihan vituttaa, kun tajuaa olevansa kuolevainen. Eihän tässä edes ehdi tehdä mitään, ja kaikki jää kesken. Kasvaminen on sitä, että nämä asiat älyää ja tajuaa, ja että sitä oppii nämä asiat hyväksymään. On jotenkin hyvin nykyaikainen harha, että joka asiaan pitäisi olla lääke. Kyllä elämään hoito on, mutta sen nimi on kuolema. Ei siihen kenelläkään ole kiire. Koska millään ei ole todellista oikeaa tarkoitusta sen enempää kuin on metsässä kiven päällä olevalla sammaleella, niin mikä tahansa asia minkä keksit on aivan yhtä hyvä elämän tarkoitus kuin jokin toinenkin. Kenelläkään ei ole oikeasti oikeaa ratkaisua elämään. Ei elämä ole mikään kysymys, johon olisi olemassa jokin vastaus. Tyhmä on se joka ei tätä tajua.
Viekkaat papit ja muut jonnin joutavat perkeleet kyselevät aina sen elämän tarkoituksen perään. Siitä syntyy se harha, että elämällä muka olisi jokin tarkoitus, se tarkoitus olisi hukassa, ja että sen voisi löytää. Tuo on klassinen virhe kysymyksestä joka jo itse sisältää sen oman vastauksensa. Tuon kysymyksen kun vahingossa imaisee sieluunsa, niin pahan olon määrä on varmasti maksimoitu. Eihän sitä sen jälkeen ihmispolo muuta tee kuin märehdi sitä asiaa. - Älä tee niin.
Heitä helevettiin se asioiden liika miettiminen ja vatvominen ja jatka matkaasi. Tapa vaikka aseella pieniä suloisia ja pörröisiä eläimiä, ja syö ne. Syötä niitä vaimollesikin. Anna hänelle toisinaan kasvien irti leikattuja sukuelimiä ja kopaise häntä pyllystä. Elämän pienet onnenhetket koostuvat tuollaisista asioista. Jos tästä tekee tämän vaikeampaa, niin mikään määrä lääkkeitä ei vain riitä.
-.-
Eikös tämä ole keskustelupalsta? Huomaathan, etten ole nyt närkästynyt henkilöstä, vaan henkilön sanomisista.
