HBO Max (Nordic)

Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
683
Ootko sä @Cave Man HBO:lla töissä? Naurettavaa, että joku pystyy puolustamaan moista perseilyä. Ja HBO on vielä harrastellut sitä oikeastaan kaikkina aikaisempinakin kertoina, erityisesti viestinnän osalta.

Ainahan pitää haluta lisää vaikkei ansaitsisi. Mielenkiintoinen näkemys, ottaen huomioon, ettei kyseessä ole ilmainen palvelu. Nähdäkseni me kaikki tilaajat ansaitaan se, mistä on maksettu ja mitä kyseisellä maksulla on luvattu. Se, että palveluntarjoaja kikkailee homman itselleen mieluisampaan suuntaan, ei asiaa muuta.

e. Ettei mene pelkäksi purnaamiseksi, niin vahva suositus sarjasta Umbre. Ollut itselläni jo pitkään suosikkilistattuna, mutta vasta hiljaittain sain aikaiseksi katsoa. Sen enempää paljastamatta, niin kyseessä karuhko, Romaniaan sijoittuva alamaailma/rikossarja. Harmillisesti HBO:sta löytyy enää vain ensimmäinen kausi, toinen ilmeisesti saatavilla puolestaan Telian kautta. Kolmaskin kausi on, mutta sitä en ole toistaiseksi paikallistanut mistään palvelusta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 870
Kun on tullut hommattua isot 4k televisiot ja dolby atmos-järjestelmät, niin katson aina mielelläni näillä ominaisuuksilla, jos saatavilla. HBO:lle odotin seuraavaksi Dyyni 2:sta, mutta se ei kerkeä tulemaan tarjolle, ennen kuin tilaukseni muuntuu uudelle standard-tasolle.

Jatkossa otan vain kuukauden kerrallaan premiumin, jos päädyn ottamaan HBO:ta ja uusilla hinnoilla odotan silloin parasta(4k, dolby vision, atmos ym.) uusilta elokuvilta ja sarjoilta.
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
14
Ootko sä @Cave Man HBO:lla töissä? Naurettavaa, että joku pystyy puolustamaan moista perseilyä. Ja HBO on vielä harrastellut sitä oikeastaan kaikkina aikaisempinakin kertoina, erityisesti viestinnän osalta.

Ainahan pitää haluta lisää vaikkei ansaitsisi. Mielenkiintoinen näkemys, ottaen huomioon, ettei kyseessä ole ilmainen palvelu. Nähdäkseni me kaikki tilaajat ansaitaan se, mistä on maksettu ja mitä kyseisellä maksulla on luvattu. Se, että palveluntarjoaja kikkailee homman itselleen mieluisampaan suuntaan, ei asiaa muuta.

e. Ettei mene pelkäksi purnaamiseksi, niin vahva suositus sarjasta Umbre. Ollut itselläni jo pitkään suosikkilistattuna, mutta vasta hiljaittain sain aikaiseksi katsoa. Sen enempää paljastamatta, niin kyseessä karuhko, Romaniaan sijoittuva alamaailma/rikossarja. Harmillisesti HBO:sta löytyy enää vain ensimmäinen kausi, toinen ilmeisesti saatavilla puolestaan Telian kautta. Kolmaskin kausi on, mutta sitä en ole toistaiseksi paikallistanut mistään palvelusta.
En ole HBO:lla. Mileipide on puhtaasti realistinen. Jos nyt vaaditaan 50% alennus ja 4K se tarkoittaa premium tilausta eli hinnan nousua alennuksen kanssa 7 euroon. Miksi tätä haluasin kun HBO:n olen tilannut käytännössä HD laatuisena? Toki voi haluta erilaisia vaihtoehtoja kuten mainokset 50% hinnalla tai premium 50%. Mutta tuo on juuri sitä lisää haluamista, mikä ei kuulunut alkuperäiseen sopimukseen. Ei kuulunut Discoveryn realityroskakaan, mistä en halua maksaa, joten tämä tilanne HD vanhalla hinnalla on varsin tyydyttävä.
 
Liittynyt
18.12.2020
Viestejä
126
Olen siinä ymmärryksessä, että tämä tuleva Max on täysin uusi alusta ja sen mitä olen lukenut nii varsinkin jenkeissä se 4k/Atmos materiaali lisääntyi aika paljon kun tähän vaihtui. Sen mitä olen listoja lueskellut jenkkien tarjonnasta niin ainakin kaikki HBOMax vähänkään suositummat sarjat sielä tarjotaan 4K ja Atmos äänillä. Puhutaan siis sarjoista jotka nykyisessä HBOMaxissa on vain HD. Toki tässä hyvä muistaa ettei nämä aina ihan yks yhteen mene. Itsellekkin on aika iso pettymys jos tuota -50% tarjousta ei saa Premium tasolle siirrettyä. Alusta asti on minullakin tuo tarjous ollut.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 726
En ole HBO:lla. Mileipide on puhtaasti realistinen. Jos nyt vaaditaan 50% alennus ja 4K se tarkoittaa premium tilausta eli hinnan nousua alennuksen kanssa 7 euroon. Miksi tätä haluasin kun HBO:n olen tilannut käytännössä HD laatuisena? Toki voi haluta erilaisia vaihtoehtoja kuten mainokset 50% hinnalla tai premium 50%. Mutta tuo on juuri sitä lisää haluamista, mikä ei kuulunut alkuperäiseen sopimukseen. Ei kuulunut Discoveryn relityroskakaan, mistä en halua maksaa, joten tämä tilanne HD vanhalla hinnalla on varsin tyydyttävä.
Realismi my ass. Ajattelet tätä nyt vain omasta melko rajallisesta kuplastasi. On varmasti monia asiakkaita, jotka ovat maksaneet pitkään sitä jatkuvaa alennettua tilausta osittain juuri siksi, kun siihen kuuluu myös 4k-laatu. HBO on luvannut moneen kertaan, että tilaus jatkuu muutoksen jälkeenkin ilman ominaisuuksien heikkenemistä. Nyt vaikuttaa siltä, että tuo on ollut paskapuhetta ja vaikka 4k-sisällön määrä onkin ollut rajallista, ei tilanne ainakaan toivottavasti ole sama tulevaisuudessa, mikäli kehitystä ei ole tarkoitus kääntää toiseen suuntaan. Lisäksi maksavalle asiakkaalle luvattujen ominaisuuksien poistamisen puolusteleminen on muutenkin mielestäni hieman sairasta. Tuollaisen hyväksyminen mukisematta johtaa vain siihen, että asiakasta vedätetään jatkossa enemmänkin.

Minulle henkilökohtaisesti riittäisi, kun lopettaisivat asiakkaiden kusettamisen valehtelemalla, että kaikki säilyy ennallaan ja että mukamas pelkästään sisältöä tulee lisää (joka tosin sekin tarkoittaa käytössä vain niitä pieruappien tasolla olevia hapistuotantoja).

Toinen outous tässä muutoksessa on se aiemmin mainittu Eurosport-kytkös, joka aiheuttaa sen, että mm. Elisa Viihteen kautta tilattu Eurosport-paketti kallistuu ja siihen kuuluu väkisin jatkossa myös HBO (versio on vaan edelleen epäselvä), halusit tai et ja siihen tämä erillinen alennuspaketti taas ei siirry kirveelläkään.
 
Sande_

white male
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
321
Itse ainakin perun HBO:n tilauksen heti, jos tuolla pysyvällä 50% alennuksella ei saa jatkossa 4K ja Atmos sisältöä. En todellakaan ole tyytyväinen siihen, että luvataan tilauksien ominaisuuksien säilyvän ennallaan, mutta samalla tarjotaan paskaa kuvanlaatua..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 159
Kuinkas monta käyttäjää voi nyt olla samaan aikaan? 5? Tuokin tulee rajautumaan 2 käyttäjään -50% muutoksessa.
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
14
Realismi my ass. Ajattelet tätä nyt vain omasta melko rajallisesta kuplastasi. On varmasti monia asiakkaita, jotka ovat maksaneet pitkään sitä jatkuvaa alennettua tilausta osittain juuri siksi, kun siihen kuuluu myös 4k-laatu. HBO on luvannut moneen kertaan, että tilaus jatkuu muutoksen jälkeenkin ilman ominaisuuksien heikkenemistä. Nyt vaikuttaa siltä, että tuo on ollut paskapuhetta ja vaikka 4k-sisällön määrä onkin ollut rajallista, ei tilanne ainakaan toivottavasti ole sama tulevaisuudessa, mikäli kehitystä ei ole tarkoitus kääntää toiseen suuntaan. Lisäksi maksavalle asiakkaalle luvattujen ominaisuuksien poistamisen puolusteleminen on muutenkin mielestäni hieman sairasta. Tuollaisen hyväksyminen mukisematta johtaa vain siihen, että asiakasta vedätetään jatkossa enemmänkin.

Minulle henkilökohtaisesti riittäisi, kun lopettaisivat asiakkaiden kusettamisen valehtelemalla, että kaikki säilyy ennallaan ja että mukamas pelkästään sisältöä tulee lisää (joka tosin sekin tarkoittaa käytössä vain niitä pieruappien tasolla olevia hapistuotantoja).

Toinen outous tässä muutoksessa on se aiemmin mainittu Eurosport-kytkös, joka aiheuttaa sen, että mm. Elisa Viihteen kautta tilattu Eurosport-paketti kallistuu ja siihen kuuluu väkisin jatkossa myös HBO (versio on vaan edelleen epäselvä), halusit tai et ja siihen tämä erillinen alennuspaketti taas ei siirry kirveelläkään.
Onko vaikea ymmärtää. Kertaan siis. 4K tarkoittaa premium tilausta, hinta 13.99/kk eli jos 50% siirtyisi tähän se tarkoittaa 2 euron hinnan nousua. Tämä pitäisi olla selvää. Tätäkö haluat? Tuskin vaan haluat enemmän vanhalla hinnalla? Itse haluan omassa kuplassani pitää 5 euron hinnan. Itse näin mahdollisena, että dicoveryn tulo olisi nostanut hintaa ja olin varautunut lopettamaan tilauksen toukokuussa. Noin bisness mielessä kun on vaikea ymmärtää, mitä Warner muuta voi haluta tällä palvelujen yhdistämisellä kuin lisää tienestiä. Nyt pahin mahdollisuus ei ainakaan vielä toteutunut.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 452
Palauttavatko muuten Westworldejä yms "omiaan" mitä käsittämättömästi aiemmin poistivat.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 250
Onko vaikea ymmärtää. Kertaan siis. 4K tarkoittaa premium tilausta, hinta 13.99/kk eli jos 50% siirtyisi tähän se tarkoittaa 2 euron hinnan nousua. Tämä pitäisi olla selvää. Tätäkö haluat? Tuskin vaan haluat enemmän vanhalla hinnalla? Itse haluan omassa kuplassani pitää 5 euron hinnan. Itse näin mahdollisena, että dicoveryn tulo olisi nostanut hintaa ja olin varautunut lopettamaan tilauksen toukokuussa. Noin bisness mielessä kun on vaikea ymmärtää, mitä Warner muuta voi haluta tällä palvelujen yhdistämisellä kuin lisää tienestiä. Nyt pahin mahdollisuus ei ainakaan vielä toteutunut.
Eiköhän 99% maksais sen 2e lisää ennemmin kuin on rajattu 4k sisällön ulkopuolelle. :rolleyes:
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 726
Onko vaikea ymmärtää. Kertaan siis. 4K tarkoittaa premium tilausta, hinta 13.99/kk eli jos 50% siirtyisi tähän se tarkoittaa 2 euron hinnan nousua. Tämä pitäisi olla selvää. Tätäkö haluat? Tuskin vaan haluat enemmän vanhalla hinnalla? Itse haluan omassa kuplassani pitää 5 euron hinnan. Itse näin mahdollisena, että dicoveryn tulo olisi nostanut hintaa ja olin varautunut lopettamaan tilauksen toukokuussa. Noin bisness mielessä kun on vaikea ymmärtää, mitä Warner muuta voi haluta tällä palvelujen yhdistämisellä kuin lisää tienestiä. Nyt pahin mahdollisuus ei ainakaan vielä toteutunut.
Älä viitsi. Haluaisin että pitävät lupauksensa ja lakkaavat valehtelemasta. Jos luvataan, että alennus ja palvelun ominaisuudet säilyvät ennallaan, niin sitten niin pitäisi myös tapahtua, mutta nythän niin ei ole tapahtumassa. Vaihtoehtoisesti olisivat voineet ilmoittaa jo aiemmin, että muutoksessa nämä ja nämä asiat muuttuvat ja sillä siisti. Nyt eivät joko tiedä itsekään mitä tapahtuu, tai kusettavat tahallaan. Veikkaan jälkimmäistä, kun se on ollut HBO:n toimintamalli aina näissä muutoksissa.
 
>Eli minkä tilauksen ja mihin hintaan haluat? Turha tästä on vääntää epämääräisillä haluamisilla. itse haluan pitää nykyisen hinnan 5 euroa ja se tarkoittaa standard. Jos tuossa muutama elokuva putoaa HD:lle, se on ok. Yksikään elokuva kuin Warnerin omat parilta viime vuodelta eivät ole olleet 4K. Esim vuoden 2020 Tenet on HD. Yksikään sarja kuin muutama HBO:n oma ei ole 4K. Nyt uusin Sympathizer näyttää olevan 4K eli onko tämä valmistautumista premiumiin. Tuleeko muualta ostettu jatkossa olemaan 4K vai HD. Esim. Fargo 5 kausi oli HD. Seuraavaksi ehkä voi odottaa premium tilaajien valitusta liian vähäisestä 4K tarjonnasta.
 
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
205
Todella sekavaa on ollut tämä HBO:n viestintä ja osittain myös tämän ketjun seuraaminen. Luulen että on aivan turhaa yrittää tässä vaiheessa lukea noita tiedotteita ja sanatarkasti yrittää ymmärtää ja analysoida mitä ne tarkoittavat tulevaisuuden kannalta. En ainakaan itse jaksa tuhlata aikaani tämän asian vatvomiseen, sen näkee sitten kun uusi palvelu lanseerataan että mikä summa sieltä kortilta lähtee ja näkyykö mikään 4k:na vai ei. Mutta itse irtisanon tuon jatkuvan -50% alennuksen jos siihen ei 4k kuulu, ja tilaan sitten premiumia muutamia kuukausia vuodessa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 726
>Eli minkä tilauksen ja mihin hintaan haluat? Turha tästä on vääntää epämääräisillä haluamisilla. itse haluan pitää nykyisen hinnan 5 euroa ja se tarkoittaa standard. Jos tuossa muutama elokuva putoaa HD:lle, se on ok. Yksikään elokuva kuin Warnerin omat parilta viime vuodelta eivät ole olleet 4K. Esim vuoden 2020 Tenet on HD. Yksikään sarja kuin muutama HBO:n oma ei ole 4K. Nyt uusin Sympathizer näyttää olevan 4K eli onko tämä valmistautumista premiumiin. Tuleeko muualta ostettu jatkossa olemaan 4K vai HD. Esim. Fargo 5 kausi oli HD. Seuraavaksi ehkä voi odottaa premium tilaajien valitusta liian vähäisestä 4K tarjonnasta.
"On turha vääntää haluamisilla" ja sitten seuraavassa lauseessa kerrot mitä itse haluat. :D

Hinta on minulle sinäänsä sivuseikka. Minä kuitenkin toivoisin saavani pitää vähintään samat ominaisuudet kuin aiemmin sillä luvatulla -50% alennuksella normihinnasta. Tähän tietoon tämä yhtälö ei ole mitenkään mahdollista, eli joko ominaisuudet heikkenevät, tai pitää ottaa kalliimpi paketti, joka samalla tarkoittaa alennuksen päättymistä. Sekin on ihan ok, jos näin ovat päättäneet, eli lähinnä tässä ottaa päähän tuo sekava tiedotus ja suoranainen valehtelu.
 
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
11
>Eli minkä tilauksen ja mihin hintaan haluat? Turha tästä on vääntää epämääräisillä haluamisilla. itse haluan pitää nykyisen hinnan 5 euroa ja se tarkoittaa standard. Jos tuossa muutama elokuva putoaa HD:lle, se on ok. Yksikään elokuva kuin Warnerin omat parilta viime vuodelta eivät ole olleet 4K. Esim vuoden 2020 Tenet on HD. Yksikään sarja kuin muutama HBO:n oma ei ole 4K. Nyt uusin Sympathizer näyttää olevan 4K eli onko tämä valmistautumista premiumiin. Tuleeko muualta ostettu jatkossa olemaan 4K vai HD. Esim. Fargo 5 kausi oli HD. Seuraavaksi ehkä voi odottaa premium tilaajien valitusta liian vähäisestä 4K tarjonnasta.
Eiköhän suurimman osan ongelma tällä hetkellä ole se, että miksi ihmeessä eivät anna päivittää näin kertaluontoisesti siihen premium tasoon ilman, että se alennus lähtee pois. Käsittämätöntä varsinkin sen takia, kun palvelua tilatessa ja edelleenkin tällä hetkellä niitä tasoja on se tasan yksi.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
5 028

Hieno tapa päästä eroon -50% porukasta. Pisnes on kovaa .
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
620
Montako voi katsella nyt yhtä aikaa nykyistä HBO Maxia? Tuossa tulevassa Standardissa HD ja kaksi käyttäjää. Eli tuleeko tuohon käyttäjämäärään muutoksia myös?
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
852
Eiköhän suurimman osan ongelma tällä hetkellä ole se, että miksi ihmeessä eivät anna päivittää näin kertaluontoisesti siihen premium tasoon ilman, että se alennus lähtee pois. Käsittämätöntä varsinkin sen takia, kun palvelua tilatessa ja edelleenkin tällä hetkellä niitä tasoja on se tasan yksi.
Niin ja siihen (tämän hetkiseen ainoaan) tasoon kuuluu kaikki sisältö kaikilla laaduilla (eli myös ne mahdolliset 4K+Atmokset). Samoin nykyiseen tasoon kuuluu viisi samanaikaista käyttäjää. Uudistuksen jälkeen Premium-tasoon kuuluu neljä ja Standardiin ainoastaan kaksi.

Eli ei se nykyasiakkaiden siirtäminen suoraan edes sinne Premiumim-tasolle -50% hinnalla olisi parannus muun, kuin mahdollisen lisäsisällön osalta.
Tulevasta lisäsisällöstä on tällä hetkellä hyvin vaikea sanoa mitään. Itseäni ei kiinnosta yhtään Discovery-puolen realityt, eli ei tuo yhtään mitään lisäarvoa omalle tilaukselle (enkä olisi valmis maksamaan myöskään lisähintaan tuon takia), mutta mielelläni ottaisin sarjoja/elokuvia rutkasti lisää, sillä ei tuo HBO:n tarjonta lopulta kovin kaksinen ole.

Mun elämä ei siihen kaadu, jos eivät 4K sisältöä suostukaan tarjoamaan -50% joukolle ja alkavat venkuloimaan tiputtamalla suoraan Standard-tasolle, vaikkakin omissa ehdoissaan tuon ei pitäisi olla mahdollista. HBO on ennenkin ryssinyt tiedottamisessaan, joten sinänsä asiassa ei ole mitään uutta. Loppujen lopuksi HBO on kuitenkin toiminut yllättävän asiakaslähtöisesti loppupeleissä, vaikka tiedotusten kanssa kompuroivatkin.
 
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
247
Montako voi katsella nyt yhtä aikaa nykyistä HBO Maxia? Tuossa tulevassa Standardissa HD ja kaksi käyttäjää. Eli tuleeko tuohon käyttäjämäärään muutoksia myös?
Tämä on oikeasti se pahempi rajoitus, etenkin jos se koskee Eurosportin lähetyksiä samalla lailla kuin HBO:n tuotantoa.
Meidän perheessä ei oikeastaan kukaan välitä itse HBO:sta siinä määrin, että maksaisivat itse moisesta palvelusta( vaimo katsoo sieltä vain Young Sheldonin ja lapset eivät mitään. Itse katson suhteellisen paljonkin sen minulle suppeasta tuotannosta). Eurosportilta tulee katsottua usein neljää pöytää yhtäaikaa ja jos ne perkeleet siihen koskevat niin saatavana.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 726
Näköjään myös Mikrobitti on tehnyt uutisen tästä -->

HBO Max -tilaaja, varaudu huonompaan tuotteeseen vanhalla hinnalla

HBO Max -suoratoistopalvelu muuttuu Maxiksi toukokuun aikana. Perjantaina 19. huhtikuuta asiasta kerrottiin lisätietoja. Samalla vahvistui pari ilouutista nykyisille HBO Max -tilaajille. Tarkempi tutkistelu kuitenkin osoittaa, ettei muutos ole vain parempaan päin, ainakaan pitkällä aikavälillä.

HBO Max muuttuu 21. toukokuuta Maxiksi niin, että nykyisten tilaajien ei tarvitse tehdä välttämättä mitään. Tili profiileineen, historiatietoineen ja katselulistoineen siirtyy uuteen palveluun. Laitteesta riippuen uuden sovelluksen lataus saattaa tulla tarpeeseen. HBO Maxin ainoa tarjolla ollut tilausvaihtoehto muuttuu Maxin Standard-tilaukseksi.

Jos tilaaja on aikoinaan tarttunut HBO Maxin avajaistarjoukseen ja saanut kuukausimaksusta pysyvän 50 prosentin alennuksen, sekin säilyy Standard-tasolla. Toisin sanoen kympin kuukausimaksu pysyy kympissä ja vitosen kuukausimaksu vitosessa, ainakin toistaiseksi.

Standard-tilaus ei kuitenkaan ominaisuuksiltaan vastaa vanhaa HBO Max -tilausta.

HBO Maxissa osa sisällöistä on ollut saatavilla 4k uhd -tarkkuudella, hdr-tuen ja Dolby Atmos -äänien kanssa. Maxin kolmesta tilaustasosta Standard rajoittaa tarkkuuden full hd -tasolle, eikä Atmos-ääniäkään ole tarjolla.
---
Lisäksi Standard-taso rajoittaa samanaikaiset katselut enintään kahdelle laitteelle. Tämä tarkoittaa heikennystä nykyiseen verrattuna.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 785
Yksi tapa toteuttaa tuo on: Standard = sisältää nykytilanteen myös 4k:n osalta, kuitenkaan mitään uusia 4k-nimikkeitä ei tule, vaan ainoastaan fhd-tasolla kaikki uudet. Tuohon olisi vaikea myöskään yrittää saada muutosta valittamalla.
 
Liittynyt
17.06.2022
Viestejä
331
Kun yhden katon alta saa kahden suoratoistopalvelun sisällön vanhalla hinnalla, niin en itse kutsuisi sitä epiteetillä "huonompi tuote".

Kyllähän vaakakupissa painaa ne parit Discovery+:n katselukelpoiset sarjat paljon enemmän kuin ne noin 5 sarjaa/elokuvaa joissa 4K laatu löytyy. Kuukausi aikaa katsella ne 4K-laatuiset sisällöt joten mikä on se ongelma tässä nyt? Se että ne haluaisi jatkossakin pystyä katselemaan 4K-laadulla? Onko Barbie esim. niin hyvä elokuva että haluat katsoa sen useammin kuin kerran?

Lisäksi Eurosport-kattauksesta +5e/kk, kun tähän saakka ollut 9,99e/kk, niin ei ole huonompaa, vaan runsaasti parempi ja avokätisesti halvempi tuote..!

Edit: siis -50% asiakas saa jatkossa 9,99e/kk hintaan HBO Maxin, Discovery+:n, ja Eurosportin sisällöt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
852
Näköjään myös Mikrobitti on tehnyt uutisen tästä -->

Tuokin uutinen on oikeastaan vain toimittajan omaa tulkintaa. Missäänhän ei ole virallista tietoa, että -50% asiakkaat siirrettäisiin suoraan Standard-luokkaan. Virallisesti on ainoastaan ilmoitettu, että toiminnallisuus ja ominaisuudet pysyvät samoina (sen hinnan lisäksi) ja sattumoisin tuo hinta vain vastaa tulevaa Standard-luokkaa. Mikään muu (ominaisuudet/toiminnallisuus) taas ei vastaa Standard-luokkaa. Kyseinen tulkinta on (todennäköisesti) tehty siis ainoastaan hinnan perusteella. En pidä myöskään yksittäisen HBO:n asiakaspalvelijan tulkintaa yhtään minään, koska ne on lopulta ihan yhtä rivimiehiä, kuin me täällä io-techin foorumilla omine tulkintoinemme.
Joka tapauksessa... siinä vaiheessa, kun lehdistö näistä epämääräisyyksistä kirjoittelee, niin joku HBO:lla miettii miten damage controllit hoidetaan mahdollisen huonon julkisuuden kanssa.
Aivan kuten edelliselläkin kerralla.

Lisäksi Eurosport-kattauksesta +5e/kk, kun tähän saakka ollut 9,99e/kk, niin ei ole huonompaa, vaan runsaasti parempi ja avokätisesti halvempi tuote..!
Vaikkei Eurosport itseäni kiinnosta/koske ollenkaan, niin pakko se on silti väittämä korjata vääräksi.
Eurosport maksaa tulevaisuudessa vähintään sen halvin HBO 5.9€+5€kk, joten se on kalliimpi, kuin 9,99€/kk.
Tällä hetkellä ainoa "voittaja" (jos HBO kiinnostaa) Eurosportin suhteen on -50% HBO asiakas, joka maksaa tulevaisuudessa sen 4.99+5€/kk, joten saa sen vanhan Eurosportin hinnalla myös sen HBO:n tarjonnan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 144
Montako 4K -sarjaa/elokuvaa teoriassa tippuisi pois 4K:sta jos ja kun muuttuu standardiksi?
Just oli kuukauden tilaus jonka aikana katsoin neljän sarjan kautta ja läjän leffoja. Yhdessä sarjassa oli DV + DA (True Detective kausi 4) ja leffoissa vain Barbie + Aquaman 2.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 250
Kun yhden katon alta saa kahden suoratoistopalvelun sisällön vanhalla hinnalla, niin en itse kutsuisi sitä epiteetillä "huonompi tuote".

Kyllähän vaakakupissa painaa ne parit Discovery+:n katselukelpoiset sarjat paljon enemmän kuin ne noin 5 sarjaa/elokuvaa joissa 4K laatu löytyy. Kuukausi aikaa katsella ne 4K-laatuiset sisällöt joten mikä on se ongelma tässä nyt? Se että ne haluaisi jatkossakin pystyä katselemaan 4K-laadulla? Onko Barbie esim. niin hyvä elokuva että haluat katsoa sen useammin kuin kerran?

Lisäksi Eurosport-kattauksesta +5e/kk, kun tähän saakka ollut 9,99e/kk, niin ei ole huonompaa, vaan runsaasti parempi ja avokätisesti halvempi tuote..!
Kannattaisiko edes pikkuisen oikeasti tutkia asiaa ennen kuin tekee itsestään tyhmän oloisen muille.
Tossa tunti sitten pikaisesti selasin noita 4k leffoja ja niitähän on ihan hyvä määrä siellä, jopa vähän vanhempia, määrä on vähän helvetisti isompi kuin mikään 5.
Sarjoja löytyy myös, sekä niinkuin täällä nyt on jo aika monta kertaa sanottu niin maxissa niitä tulee olemaan vielä paljon enemmän.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 900
Vaikkei Eurosport itseäni kiinnosta/koske ollenkaan, niin pakko se on silti väittämä korjata vääräksi.
Eurosport maksaa tulevaisuudessa vähintään sen halvin HBO 5.9€+5€kk, joten se on kalliimpi, kuin 9,99€/kk.
Tällä hetkellä ainoa "voittaja" (jos HBO kiinnostaa) Eurosportin suhteen on -50% HBO asiakas, joka maksaa tulevaisuudessa sen 4.99+5€/kk, joten saa sen vanhan Eurosportin hinnalla myös sen HBO:n tarjonnan.
Ite ilmeisesti sitten ns voittajien puolella tässä muutoksessa kun tähän asti olen maksanut HBO:sta sen 5€/kk ja Eurosportista heiltä suoraan ostettuna 8€/kk -> Nyt siis hinta putoaa 13€/kk -> 10€/kk ja julmettu määrä discoveryn sontasisältöä kaupan päälle :)
 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
106

Discovery tulee vain siinä premiumissa..
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 726
Tuokin uutinen on oikeastaan vain toimittajan omaa tulkintaa. Missäänhän ei ole virallista tietoa, että -50% asiakkaat siirrettäisiin suoraan Standard-luokkaan.
Juuri tuossa muutamaa viestiä aiemmin oli kuvakaappaus, jossa olivat varmistuksen jälkeen vastanneet sieltä HBO:n tuesta, että se on nimenomaan se standard. Tosin se jäi vielä vähän epäselväksi, että tietävätkö itsekään varmuudella.
Ite ilmeisesti sitten ns voittajien puolella tässä muutoksessa kun tähän asti olen maksanut HBO:sta sen 5€/kk ja Eurosportista heiltä suoraan ostettuna 8€/kk -> Nyt siis hinta putoaa 13€/kk -> 10€/kk ja julmettu määrä discoveryn sontasisältöä kaupan päälle :)
Riippuu tosiaan vähän mitä tilaa ja mistä.

Jatkossa ainoa vaihtoehto Eurosportille mm. Elisa Viihteen kautta tilattuna on 15€/kk maksava paketti, jossa tulee väkisin mukana myös joku versio Maxista. Muutos koskee myös vanhoja asiakkaita. Aiemmin Eurosport maksoi siellä 10€/kk.
 
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
11
Näköjään googlen perusteellahan tuo oli ainakin jenkeissä mennyt niin, että kun Max julkaistiin vajaa vuosi sitten, niin vanhat käyttäjät saivat tosiaan jatkaa samoilla ominaisuuksilla tuolla keskimmäisen tason hinnalla sen puoli vuotta ja tähän tosiaan kuuluii myös 4K sisälltö,. Nyt sitten joulukuussa iski leikkuri niihin.

Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
541
Täältä löytyy LG Oledit ja Sonoksen soundbarit sekä tuo alkuperäinen -50% tilaus. Esimerkiksi Dyyni leffa ja vastaavat pudotetaan Full HD:ksi nykyisestä Dolby Vision laadusta niin menee kyllä peruutuksen puolelle oma tilaus.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
165
Selkeesti Max yrittää päästä minusta ja -50% -alennuksestani eroon mutta ihan kiusallani en katkaise tilausta.
 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
106
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 900
Discovery tulee vain siinä premiumissa..
Onko lähdettä? Maxin etusivulla sisältöerona on vain livekanavat.

Tämä muutos ja sen aiheuttama spekulointi on hyvä esimerkki kuplautumisesta, osa ei anna mitään lisäarvoa Discoveryn sisällölle, osa taas vaihtaisi 4k-mahdollisuuden siihen. Jollekin Eurosport kallistuu, toiselle halpenee ja suurinta osaa ei kiinnosta sen tarjonta.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 726
Onko lähdettä? Maxin etusivulla sisältöerona on vain livekanavat.

Tämä muutos ja sen aiheuttama spekulointi on hyvä esimerkki kuplautumisesta, osa ei anna mitään lisäarvoa Discoveryn sisällölle, osa taas vaihtaisi 4k-mahdollisuuden siihen. Jollekin Eurosport kallistuu, toiselle halpenee ja suurinta osaa ei kiinnosta sen tarjonta.
Samaan aikaan tämä on hyvä esimerkki huonosta tiedottamisesta ja soppaa sakeuttaa, kun eivät firman sisälläkään tiedä miten tämä menee.

No, jos ei muuta, niin viestinnän ja johtamisen opiskelijat voivat ottaa näistä esimerkkejä koulutöihin.
 
Liittynyt
27.08.2018
Viestejä
204
Ainakin TV5 ja Kutonen premiumissa ja ne on discoveryn. No sekavaa on..
Oletan, että kaikki discoveryn sisällöt tulevat kaikkiin tilausmuotoihin halvimmasta alkaen. Mutta jos haluaa katsoa netin kautta livenä TV5 tai Kutonen-kanavaa, niin siihen tarvitsee Premium-tilauksen. Eli, jos TV5:ltä tulee esimerkiksi jääkiekkoa, niin sitä ei voi netin kautta katsoa ilman tuota Premium-tilausta.
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
219
HBO Max julkaisussa (1142 nimikettä)
Sarjat: 429 nimikettä
Elokuvat: 713 nimikettä
4K: 10 nimikettä

HBO Max (1 212 nimikettä)
sarjat: 513 nimikettä
elokuvat: 699 nimikettä
4K: (66 nimikettä)
Sarjat: 10 nimikettä
Elokuvat: 56 nimikettä

Max USA (3,307 nimikettä)
Sarjat: 1,406 nimikettä
Elokuvat: 1,901 nimikettä
4k: (272 nimikettä)
Sarjat: 118 nimikettä
Elokuvat: 154 nimikettä

Reality TV: 555 nimikettä
Dokumentti: 1,055 nimikettä

22.04.2024

En tiedä kuin paljon lisä arvoa tuo 4k jos katsoo noita määriä mitä tuolla palvelussa on.
Itselleni ei tuo 4k tuo mitään arvoa edes normaali hintaan ja en sen takia mene irtisanomaan tilausta jollen sitä saa tuohen -50% jatkuvaan alennuksen piiriin.
Jos 4k haluaa niin varmaan kannattaa otta disney+ palvelu sieltä sitä löytyy ihan mukavasti 654 nimikkeen verta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 250
Elokuvista 10% on siis 4k.
Ja tajuatko miten paljon noista leffoista on vanhoja joista ei edes ole 4k mahdollista saada?
Ihan hyvällä prosentilla siis uudemmat leffat ovat 4k…

En ihan ymmärrä mitä painoarvoa annat tähän keskusteluun jos kerran sulle on ihan sama koko 4k olemassaolo?
Kyllä kai se mullekkin olisi ihan sama jos jostain putkitöllöstä sisältöni katsoisin- empatiaa ja oikeustajua omaavana ihmisenä silti hyvin ymmärtäisin miksi muita tämä asia harmittaisi koska nykyinen tilaus sisältää tuon ominaisuuden ja hyvin monella löytyy se iso oled tv mistä tollasta ripulihd:ta ei mielellään katso jos tietää että parempaakin on saatavilla.
Etkä edes laske mukaan sitä faktaa että sen 4k lisäksi menetetään myös hdr ja dolby atmos tuki, jotka on hyvinkin tärkeitä.

Ja mitä se disney plussa tähän auttaa kun siellä ei ole samoja leffoja ja sarjoja?

Ihme trollaamista ja hyssyttelyä kun kuluttajaa pannaan taas halvalla, luulisi järki sanovan et jonain päivänä se omakin persereikä ratkeaa näiden huijausten mukana jos ei ikinä mitään seurauksia saa…
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
852
Ihme trollaamista ja hyssyttelyä kun kuluttajaa pannaan taas halvalla, luulisi järki sanovan et jonain päivänä se omakin persereikä ratkeaa näiden huijausten mukana jos ei ikinä mitään seurauksia saa…
No en mä nyt kuitenkaan ihan näin kovasti lähtisi hanuriin kairauksen kanssa huutelemaan.
Tässä yhdistyy kaksi palvelua, niin ihan yhtä hyvin olisivat voineet potkia suoraan -50% porukan kuuseen, mutta tälle linjalle ei sentään lähdetty.
Eli ei tämä kaikesta sekoilusta huolimatta ihan niin surkea tilanne ole, mitä_se_voisi_olla. On tässä sentään edes vähän ajateltu vanhoja ale-asiakkaitakin.

Kannattaa myös muistaa, että vastahan tässä päästiin Nordicin aikaisesta suttupaskasta eroon edellisessä uudistuksessa.
Silloin hinta tippui reilusti (-50% tarjouksen myötä) ja myös kuvanlaatu parani reilusti jopa HD:n kanssa. Tuli myös lisää sisältöä.
Toki muutenhan tuo sisällöltään ei kummoista ole vieläkään ja siitä vähästäkin on jo paljon myyty muille suoratoistoille.
 
Se pointti on että on pistetty viestejä ja maileja joissa on luvattu että toiminnallisuudet ja ominaisuudet eivät muutu.
Muuttuvat aivan täysin.

Maksimiresoluutio tippuu.
HDR tuki poistuu.
Dolby Atmos poistuu.
Nyt voi katsoa 5 laitteella, tulevaisuudessa 2 laitteella.

Mitä tässä niinku edes jää ominaisuuksista? No voit katsoa sarjoja ja leffoja sovelluksella, mutta kaikki tekninen tekijä muuttuu huonompaan.
 
Jaa oletko sinä jotenkin spesiaalisti saanut jonkun erillisen ilmoituksen missä on ilmoitettu, että sulla tippuu noi kyseiset ominaisuudet pois?

Edelleenkin ainoa ilmoitus on, että ominaisuudet ja toiminnallisuus pysyy ennallaan (sen hinnan lisäksi). Mitään muuta ei virallisesti ole edelleenkään ilmoitettu!
Kaikki toi muu on ihan itse kunkin omaa tulkintaa.
Nosta se älämölö vasta sitten, jos tuo virallinen ilmoitus ei pidäkään paikkaansa ja asiasta ilmoitetaan ihan virallisesti uudestaan jotain muuta.
 
No jos kyseisen lafkan asiakaspalvelusta sanotaan että tippuu standardiin niin eiköhän se sit ole aikalailla siinä se homma, ei se mitään tulkintaa enää ole.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 128
Viestejä
4 209 181
Jäsenet
71 021
Uusin jäsen
jesse.o

Hinta.fi

Ylös Bottom