Hauskojen kuvien KESKUSTELUketju

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja all-in
  • Aloitettu Aloitettu
Eikös noi kärryt ole kaupoissa yleensä lukitussa tilassa yön ajan juuri tästä syystä? Lisäksi noissahan tarvitaan yleensä aina kolikko (tai poletti) pantiksi että kärryt irtoavat toisistaan,
Eivät ole. Ja jos ovat niin kyllä ne syyt ovat aivan muita kuin tuon kaltainen, varsin harvinainen tempaus.
Enkä tiedä, millaisissa kaupoissa käyt. Toki kori riittää monesti mutten edes muista, koska olisi kolikkoa viimeksi tarvinnut. Monessa paikassa on lähinnä huomannut lukot poistetun (käytöstä).
Kuten jo mainitsin niin yleensä noi kärryt on aina lukkojen takana öisin. Ja hyvästä syystä, kuten nähdään.
Erikoista vääntämistä puhtaalla mutuilulla. Tästä maasta löytyy edelleen sivistyneitä alueita joissa ei kaiken ole pakko olla monella lukolla kiinni.
Tuohan on lähinnä surullista. Ei mitään hauskaa asiassa. Silti kolme palstan käyttäjää on nähnyt tuossa jotain hauskaa.
Mitään ei rikottu, ei varastettu tms. Joten vaikkei sinällään tarpeellinen tempaus ollutkaan, voisi vähempi tiukkapipoisuua riittää huumoriketjussa.
 
Eivät ole. Ja jos ovat niin kyllä ne syyt ovat aivan muita kuin tuon kaltainen, varsin harvinainen tempaus.
Enkä tiedä, millaisissa kaupoissa käyt. Toki kori riittää monesti mutten edes muista, koska olisi kolikkoa viimeksi tarvinnut. Monessa paikassa on lähinnä huomannut lukot poistetun (käytöstä).
Kaikki tekstissäsi viittaa siihen, että käytät pääasiassa pienempiä "city-kaupppoja", joissa on niitä pieniä muovisia kärry'ishejä, ja joita käytännössä säilytetään sisätiloissa, eikä näin ollen tarvetta lukitukselle ole.

Se, että sinä käytät koria ei liity asiaan mitenkään. Tässä puhutaan nyt pääasiallisti näistä ns. oikeista, isoista marketeista (CM, Prisma, Lidl, ja ehkä jotlin suuremmat K-Supermarketit ja S-Marketit) , jossa asioidaan käytännössä autolla. Näissä on ihan järjestään tämä polettisysteemi käytössä, sen tehtävänä ei ole niinkään estää ilkivaltaa, vaan varmistaa, että kärryt palautetaan niile osoitettuihin paikkoihin, eikä jätetä pyörimään parkkipaikalle. Mutta näitä asioitahan teille city-shoppaajille korienne kanssa harvemmin tulee miettineeksi.
Mitään ei rikottu, ei varastettu tms. Joten vaikkei sinällään tarpeellinen tempaus ollutkaan, voisi vähempi tiukkapipoisuua riittää huumoriketjussa
Vastasit nyt ihan eri aiheeseen kuin tähän ostoskärryasiaan, mutta sanottakoon, että noiden lukituissa tiloissa säilyttämiselle on aivan perustellut syyt juuri tällaisten "hauskojen tempausten" ja vastaavien takia. Ostoskärryt (ne isot, metalliset joita isoissa kaupoissa käytämme) ovat itse asiassa varsin kalliita (hinta useita satasia / kpl), joten ei ihme, että järkevät kauppiaat haluavat estää näillä perseilyn, ja jopa varastamisen.
 
Kaikki tekstissäsi viittaa siihen, että käytät pääasiassa pienempiä "city-kaupppoja", joissa on niitä pieniä muovisia kärry'ishejä, ja joita käytännössä säilytetään sisätiloissa, eikä näin ollen tarvetta lukitukselle ole.

Se, että sinä käytät koria ei liity asiaan mitenkään. Tässä puhutaan nyt pääasiallisti näistä ns. oikeista, isoista marketeista (CM, Prisma, Lidl, ja ehkä jotlin suuremmat K-Supermarketit ja S-Marketit) , jossa asioidaan käytännössä autolla. Näissä on ihan järjestään tämä polettisysteemi käytössä, sen tehtävänä ei ole niinkään estää ilkivaltaa, vaan varmistaa, että kärryt palautetaan niile osoitettuihin paikkoihin, eikä jätetä pyörimään parkkipaikalle. Mutta näitä asioitahan teille city-shoppaajille korienne kanssa harvemmin tulee miettineeksi.

Vastasit nyt ihan eri aiheeseen kuin tähän ostoskärryasiaan, mutta sanottakoon, että noiden lukituissa tiloissa säilyttämiselle on aivan perustellut syyt juuri tällaisten "hauskojen tempausten" ja vastaavien takia. Ostoskärryt (ne isot, metalliset joita isoissa kaupoissa käytämme) ovat itse asiassa varsin kalliita (hinta useita satasia / kpl), joten ei ihme, että järkevät kauppiaat haluavat estää näillä perseilyn, ja jopa varastamisen.

Ei kai missään suomessa varsinaisesti kärryt ole lukituissa tiloissa paitsi ihan sen takia, että ne on sisätiloissa ja se tila lukitaan yöksi jolloin kärryt jää lukkojen taakse. Ei ainakaan koskaan ole missään päin suomea näkynyt lukittavaa kärryparkkia. Harva kai muutenkaan jättää polettia kärryyn kiinni kun sen saa vetämällä siitä pois jolloin yhdellä poletilla saa esim. kuvan tempauksen kärryt kaikki vedettyä irti toisistaan.

EDIT: Jaa tuossa edellis sivulla oli jo keskustelua aiheesta, mutta kyllä minkä tahansa poletin saa mistä tahansa kärrystä irti. Ei ole fyysisesti mahdollista tehdä sellaista mistä ei saisi kun muuten kolikot ei mahtuisi sisään sinne.
 
Kaikki tekstissäsi viittaa siihen, että käytät pääasiassa pienempiä "city-kaupppoja", joissa on niitä pieniä muovisia kärry'ishejä, ja joita käytännössä säilytetään sisätiloissa, eikä näin ollen tarvetta lukitukselle ole.
Mahtavaa olkiukkoilua, kuvitelmia ja henkilöstä keskustelua :facepalm:
Se, että sinä käytät koria ei liity asiaan mitenkään. Tässä puhutaan nyt pääasiallisti näistä ns. oikeista, isoista marketeista (CM, Prisma, Lidl, ja ehkä jotlin suuremmat K-Supermarketit ja S-Marketit) , jossa asioidaan käytännössä autolla. Näissä on ihan järjestään tämä polettisysteemi käytössä, sen tehtävänä ei ole niinkään estää ilkivaltaa, vaan varmistaa, että kärryt palautetaan niile osoitettuihin paikkoihin, eikä jätetä pyörimään parkkipaikalle. Mutta näitä asioitahan teille city-shoppaajille korienne kanssa harvemmin tulee miettineeksi.
K-supermarketin rajaaminen ulos ei oikein ole järkevää, uutisen tilanne oli sellaisessa.

Kori taas liittyy varsin oleellisesti asiaan juuri kirjoitetun mukaisesti. Monessa paikassa (mutten jokaisessa koska aina kärryille ei ole tarvetta) on luovuttu kolikkoleikkimisestä. Näin ainakin niissä, joissa itse asioin.
Vastasit nyt ihan eri aiheeseen kuin tähän ostoskärryasiaan, mutta sanottakoon, että noiden lukituissa tiloissa säilyttämiselle on aivan perustellut syyt juuri tällaisten "hauskojen tempausten" ja vastaavien takia. Ostoskärryt (ne isot, metalliset joita isoissa kaupoissa käytämme) ovat itse asiassa varsin kalliita (hinta useita satasia / kpl), joten ei ihme, että järkevät kauppiaat haluavat estää näillä perseilyn, ja jopa varastamisen.
Edelleen. Älä laita sanoja muiden suuhun ja tee kuvitelmia! Sen sijaan voi myöntää olevansa väärässä näiden AINA-väitteiden kanssa. Eivät kuulu edes huumoriketjuun jos mitään faktaa ei ole.

Ja edelleen... Eivät ole joka paikassa lukkojen takana tai tarvitse mitään poletteja. Samaan tapaan joka paikassa ei ole myöskään portteja myymälään mennessä, ip-kassoilla tms. Ovat varsin paikkariippuvaisia asioita.
Ei ainakaan koskaan ole missään päin suomea näkynyt lukittavaa kärryparkkia.
Määristä en tiedä mutta kyllä näitäkin on vastaan tullut.
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 551
Viestejä
4 889 398
Jäsenet
78 836
Uusin jäsen
Sara&Iina

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom