Grillit & grillaus

Kun valitellaan sitä että halpagrilli ruostuu puhki 5 vuodessa, niin missä kunnossa tuollainen parempi grilli on 10 vuoden kuluttua kun se seisoo ulkona mökillä?

Onko se ruosteeton, rasvaton ja ns. pienellä putsauksella uudenveroinen että sitä on miellyttävä käyttää?
Ettei jää mihinkään koloihin vanhaa rasvaa/ruoanjäämiä?
Itselläni on ollut Weberin hiiligrilli pihalla nyt vajaat 11 vuotta. Pääosin suojapeite on kyllä ollut päällä, että täysin säiden piiskattavana se ei ole ollut. Välillä kyllä, kun aina peitettä ei ole muistanut tai jaksanut laittaa päälle ja sitten on saattanut tulla lumikinos väliin.

Ruosteeton on, toimii ja kukkuu edelleen kuin uutena. Tai joku mutterin kanta on saattanut vähän pintaruostua. Tuossa mallissa on mahdollisuus sytyttää hiilet kaasun avulla, olen tainnut kerran sen kaasuputken puhdistaa. Muuten lähinnä hiilipölyn siivoilua ja joskus satunnaisesti terassinpesun yhteydessä olen huuhdellu grillin myös.

Sisäpuolelle pinttynyttä rasvaa ei ole, kun edelliset palaa aina hiilien polton yhteydessä. Ritilät harjaan aina lämmityksen yhteydessä myös.

Edit: päällyskannen sisäpuolella on roiskunutta rasvaa, kun kansi ei tietystikään ole paikallaan silloin kun hiiliä alkulämmittää.
 
Kun valitellaan sitä että halpagrilli ruostuu puhki 5 vuodessa, niin missä kunnossa tuollainen parempi grilli on 10 vuoden kuluttua kun se seisoo ulkona mökillä?

Onko se ruosteeton, rasvaton ja ns. pienellä putsauksella uudenveroinen että sitä on miellyttävä käyttää?
Ettei jää mihinkään koloihin vanhaa rasvaa/ruoanjäämiä?
Just katson että oma Napoelon täytti tänä keväänä 5 vuotta. Ei ole ruostetta missään. Tulipesä ei voikkaan ruostua kun se on alumiinivalua. Polttimot rosteria, joten nekään eivät voi ruostua. Pulverimaalatut osta voivat ruostua, mutta mikään paikka ei ole ruostunut, eikä edes mitään ruosteen alkuja näy. Grilli ulkona pressun alla. Halpiksilla tulipesä on ollut tässä vaiheessa niin huonossa kunnossa että vaihtoon on mennyt neljän kesän jälkeen. ( 2 kertaa tullut todettua tuo )

Rasva ja ruaanjäämät nyt ei ole siitä kiinni että millainen grilli on. Riippuu grillin käyttäjästä.
 
Mulla antautui Weber 57 cm 13 vuoden jälkeen jalkojen kiinnityksestä. Varmasti syy oli, että aika kovakouraisesti hankasin ritilöitä, jolloin jalat sai aika tavalla nitkutusta. Tuohon ikään mennessä myös tuhkien keruun siivekkeet olivat totaalisen kaput ja hiiliritilä oli selvää kamaa. Silti ihan hyvä aika koko ajan taivasalla olleelle peltipallolle, joka sai tuohon ikään sen 300-400 grillauskertaa.
 
Ei ole hetkeen tullut brikettien kanssa pelattua, kunnes tänään aika taas koitti. Testasin bilteman brikettejä, mutta savu oli aivan älytön ja ei tahtonut syttyä vaikka käytin piippusytytintä. Lisäksi haisi ihan perseeltä. Onko suositella jotain brikettejä, jotka ei savuta niin paljoa ja naapurisopu säilyy? Aikoinaan käytin weberin brikettejä ja en muista, että olisi ollut vastaavia ongelmia.
 
Oliko Bilteman briketit se iso pussi (10kg) vai pieni pussi (olikohan 2,5kg)?
 
Ei ole hetkeen tullut brikettien kanssa pelattua, kunnes tänään aika taas koitti. Testasin bilteman brikettejä, mutta savu oli aivan älytön ja ei tahtonut syttyä vaikka käytin piippusytytintä. Lisäksi haisi ihan perseeltä. Onko suositella jotain brikettejä, jotka ei savuta niin paljoa ja naapurisopu säilyy? Aikoinaan käytin weberin brikettejä ja en muista, että olisi ollut vastaavia ongelmia.
No miksi et sitten osta niitä webereitä?
 
Kannattaa huomata että peitteen käyttäminen ulkona voi myös lisätä kosteutta ja ruostumista kondensoitumisen kautta. Riippuu pitkälti grillin paikasta, peitteen laadusta, peitteen kiinnityksestä ja grillin kuivaamisesta käytön jälkeen.

Meillä oli aikoinaan grilli suojaisessa nurkkauksessa marjakuusien välissä, joka oli luontaisestikin aika kostea paikka. Kun siinä oli peite päällä niin huomasi miten grilliin kondensoitui sisälle kosteutta valurautaisiin polttimiin ja peltiseen tulipesään. Jos siinä ei ollut peitettä päälle niin kosteus kondensoitui lähinnä ulkopintaan, joka kuivui nopeasti ja oli muutenkin rosteria.

EDIT: Peitteen laatu tässä tapauksessa ei korreloi hinnan kanssa. Halpispeitteet saattavat hengittää paljon paremmin kuin brändituotteet.
 
Iso pussi eli varmaan tuo 10kg.

Aa sori, unohtakaa koko juttu. Ostan webereitä sitten.
Outoa. Mulla on noita Bilteman brikettejä eikä ne kyllä mun mielestä savuta sen enempää kuin Weberitkään. Mutta kokeileppa vaikka Rainbown brikettejä niin tiedät mitä savuttaminen on :D
 
Kyllä googlella löyty kanssa samoja kokemuksia kuin minulla ja jopa googlen AI yhteenveto sanoo "Bilteman brikettien on raportoitu savuttavan tavallista enemmän, erityisesti sytytysvaiheessa. Käyttäjäkokemusten perusteella briketit voivat myös haista pistävälle sytytyksen aikana" :D Ehkä en sitten muista miten paljon ne weberit savutti, mutta ainakin syttyminen kesti todella pitkään ja tollaista hajua ei weberissä ollut :D
 
Niinno, kai se on suhteellista tuokin. Biltemat savuttaa mun kokeilemista halpisbriketeistä vähiten. Ei ne toki täydellisiä ole, mutta hintalaatu on kyllä parhaimmistoa.
 
Okei no hyvä tietää, että ei kannata muita halppiksia testata jos savuttaminen häiritsee :D
 
Itse kyllä mieluummin käytän hiiliä kuin brikettejä. Vain johonkin erikoistapauksiin briketit.
 
Briketit on kyllä aika turhia omasta mielestä.
Jos on pakko olla joku superpitkä veto mikä ei marienburgilla hoidu ni sit jotain kovapuuhiiltä.
Jos ihan pakko olla brikettejä ni sit se o weberin, bilteman briketit haisee palavalta perseeltä mikä on täynnä tuhkisvettä 😁
 
Miksi ei vain käytä kovapuuhiiltä? Hinta aikalailla sama kuin vaikka Marienburgeilla, toki johonkin kalaan kannattaa, ehkä käyttää ns. mauttomampaa kuten briketit tai Marienburgia tai ihan mitä vain silppua.

Kuumailmapuhallin sytyttää kaiken ja helposti, jos sähköä on tarjolla.

Edit: tässä vielä jotain vanhaa asian tiimoilta.

En tiedä nykyisiä hintoja, koska aikoinaan tuli ostettua ns. riittävästi :)
 
Viimeksi muokattu:
Riippuu ihan mitä tekee. Hiilillä nopeat ja briketeillä pidemmät sessiot. Toki erikoishiilet aina erikseen.
Esimerkiksi tässä alku keväästä laitoin Kamadon täyteen kotimaisia lehtipuu hiili. Aluksi kovat lämmöt ja grillasin hodari makkarat. Tässä vaiheessa hiiliä oli jonkin verran jo palanut, mutta koska latasin kamadon täyteen, niin oli niitä vielä reilusti. Pienensin grilliä reilusti kun lähdin hodareita kokkailemaan. Kun olin hodarit syönyt, niin tein possun ripset iltapalaksi ja laitoin lämmönjakolevyllä grilliin. Kyllä se siinä vielä jaksoi ripset kypsentää jotakin tunteja.. Ja toki olisin tässä välissä voinut vielä lisätä hiiliä.
Ei kovapuu hiilille pärjää kestossa, mutta välillä ollut vaikea löytyä kovapuu hiiliä, joista ei tarttuisi epätoivottua savun hajua (esim Marienburgeissa mieto ja hyvä ja toki savupaloista saa aina oman mieleisen).
 
Viimeksi muokattu:
Just katson että oma Napoelon täytti tänä keväänä 5 vuotta. Ei ole ruostetta missään. Tulipesä ei voikkaan ruostua kun se on alumiinivalua. Polttimot rosteria, joten nekään eivät voi ruostua. Pulverimaalatut osta voivat ruostua, mutta mikään paikka ei ole ruostunut, eikä edes mitään ruosteen alkuja näy. Grilli ulkona pressun alla.
Omassa 12v Napoleon Triupmhissa toinen tulipesä menossa (rosteria) ja toiset polttimot (rosteria). Nämä uusittiin 10v takuun piirissä.

Kolmannet polttimot (-50%) ovat hyllyssä varalla.

Kyllä rosterikin ruostuu, vaikkakin hitaammin. Säilytys kesän ulkona taivaan alla ja talven katoksessa.
Rungon kaapin olen maalannut noveroxilla yli.
Seuraavaksi otan käyttöön uudet liekkipellit.
 
Mitäs käytännön eroa näillä on ? Väri ja ovi selkeät mutta onko muuta?

Alempaa saisi nyt prismasta edukkaammin.
 
Ei kai noissa mitään muuta eroa olekaan..
 
Okei no hyvä tietää, että ei kannata muita halppiksia testata jos savuttaminen häiritsee :D
Joo kyllä nuo Bilteman briketit on juuri sellaisia kun kuvailit. Olen useamman pussin käyttänyt Mustangin kookosbrikettejä, toimittavat asiansa hyvin.
 
Kiitos tiedosta ja helposti noi takuuehdotkin löytyikin 😆

Mutta mikä mahtaa olla normaali kuluminen, lasketaanko ruostuminen siihen?

Edit: Unohtui liittää viesti jota lainasin ja piti lainata viestiä #6798.
 
Viimeksi muokattu:
Onko noilla edullisen pään kaasugrilleillä mitään väliä minkä valitsee? Onko ns. samaa paskaa eri paketissa joka liikkellä? Kolme poltinta, ei tarvetta sivukeittimelle ja max 250€.
 
Kyllähän nuo on suurilta osin jätettä jo muutamassa vuodessa, ei mitään järkeä tuollaisia ostella. Käytettynä saa alkaen kympeillä vanhempia Weberin kolmen polttimen kaasuttimia ja nuo on pitkäikäisiä. Jos ostat pienen Weberin uutena tai vaikka Cramerin niin saat pitkäikäisen kaasugrillin kohtuu rahalla. Crameria saa torista muutamalla kympillä, omani taitaa olla -80 luvulta.
 
Onko noilla edullisen pään kaasugrilleillä mitään väliä minkä valitsee? Onko ns. samaa paskaa eri paketissa joka liikkellä? Kolme poltinta, ei tarvetta sivukeittimelle ja max 250€.

On niissä eroja, kaikkein synkeimpiä tokmanni-vehkeitä ei kannata ostaa. Nyrkkisääntö melkein mitä painavampi grilli niin sen paremmin kestää, ne kevyimmät on ohutta peltiä eikä kestä käyttöä, tai edes säilytystä ulkona, painavammat sitten tanakampaa tavaraa.

Omat kokemukset Powerin Senzistä oli että ruostui muutamassa vuodessa paskaksi, kun taas Motonetin Roastmaster ei mennyt miksikään neljän vuoden aikana ja myin sen juuri siistissä kunnossa pois Napoleonin tieltä.

Jos budjetti venyy ja Jula on lähellä niin sieltä sais tällä hetkellä Weberin 3-polttimisen Spiritin 499 eurolla, tuosta saa jo sitten ihan eri tasoisen grillin kuin nuo maks 250 euron vehkeet ja kestää varmasti tuplasti pidempään.

Edellä mainittu vinkki katsoa Tori läpi olisko lähellä jollain Weberia, Napoleonia tai muuta laatupeliä myynnissä ei ole ollenkaan hassumpi. Muutamalla kympillä niitä ei kyllä saa, mutta halvimmat irtoaa reilulla satasella tällä hetkellä.
 
Jos suunnittelette kaasugrillin ostoa ja budjetti ei taivu kalliimpiin malleihin niin tässä mun 5 senttiä grillin valitsemiseksi:

Älkää ostako 3/4/5 polttimen malleja, koska niistä eroon pääseminen on hankalaa sitten kun ritilät, lämmönjakolevyt tai tulipesä ruostuvat puhki, varaosia ei saa tai ne maksaa grillin verran.

Mieluummin 2 polttimen halpis tai sitten 1 polttimen "kannettava" grilli. Halpiksesta pääsee helposti eroon, kannettavasta puhumattakaan.

Ymmärrän toisaalta hyvin sen että Grilliin ei ole intoa investoida 1500€, kun ei oikein tiedä että minkälainen on itselle sopivin ja missä sitä asuu muutaman vuoden kuluttua.
 
Ihan jatkuvasti on menny kympeillä ja useita ilmatteeksi. Tälläkin hetkellä kympeillä yksi 3-polttimen ja useita muitakin, jos nostaa hintarajan yli sataseen.

Jos suunnittelette kaasugrillin ostoa ja budjetti ei taivu kalliimpiin malleihin niin tässä mun 5 senttiä grillin valitsemiseksi:

Älkää ostako 3/4/5 polttimen malleja, koska niistä eroon pääseminen on hankalaa sitten kun ritilät, lämmönjakolevyt tai tulipesä ruostuvat puhki, varaosia ei saa tai ne maksaa grillin verran.

Mieluummin 2 polttimen halpis tai sitten 1 polttimen "kannettava" grilli. Halpiksesta pääsee helposti eroon, kannettavasta puhumattakaan.

Ymmärrän toisaalta hyvin sen että Grilliin ei ole intoa investoida 1500€, kun ei oikein tiedä että minkälainen on itselle sopivin ja missä sitä asuu muutaman vuoden kuluttua.

Ihan mielenkiinnosta jatkona tähän, mitä tarkoita sillä että hankala päästä eroon? Siis hävittää se kasa metallia vai?

Olen jotenkin olettanut että muuallakin Suomessa on jatkuvasti jollain koululuokalla tai urheilujoukkueella metallinkeräyslava jossain mihin saa kipata vanhat grillit ja uunit veloituksetta. Meillä päin jopa porukka mainostaa paikallisessa face-ryhmässä että tulevat noutamaan metalliromut kotipihoilta kun vaan soittaa tai laittaa viestin. Ei ole siis koskaan ollut ongelmaa päästä vanhoista grilleistä tai muusta romumetallista eroon, mutta tilanne voi toki vaihdella alueittain.

Koon puolesta haasteita voi aiheuttaa toisaalta se, että jos on tarve grillata enemmän kuin paketti makkaraa tai pari pihviä kerralla, siihen ei oikein 1/2 polttimiset vehkeet riitä kunnolla.
 
Metallit saa myös viedä ilmaiseksi kaatopaikalle.
 
Joo, nimenomaan roudausmielessä. Kyllähän ne ilmaiseksi kierrätykseen saa viedä mutta isomman grillin kuljetus on kertaluokkaa vaikeempaa ja kolmipolttimista ei yleensä enää henkilöautoon voi laittaa ja rappusissa kantaminen on vähän /c;:stä. Kahdella polttimella olevat menevät yleensä ilman apua mutta isompia on hankalampi käsitellä.

Siis juuri siinä tapauksessa että ollaan hommaamassa ensimmäistä kaasugrilliä ja tarve ei ole ihan selvä, eikä halua grilliin kovin paljon investoida, niin kannattaa miettiä muitakin kulmia kuin mahdollisimman ison grillin ostamista.
 
Onkos joku hommannut Napoon tuota savulastulokeroa? Silloin tällöin kiinnostaisi esimerkiksi kalaa savustella. Miten hyvin tuo toimii vai kannattaako hommata erikseen savustin
 
Monesta nettilähteestä ja videosta saanut lukea/kuulla, että Napoleon vie Weberiä ainakin näissä edullisemmissa 3-4 polttimen malleissa ja on tehokkaampi. Teimpä sitten Prismassa laajemman tarkastelun Napoleonin Freestyle 425 ja Weberin e-425 välillä. Erityisesti materiaalivalintoihin yritin kiinnittää huomiota.

Jos joku muukin pohtinut näiden välillä niin tässä muutamia omia havaintoja, jotka puoltavat Napoleonin hankintaa:

- Napoleonissa materiaalipaksuudet tuntuivat olevan yleisesti paksummat. Vähemmän peltinen olemus, erityisesti kaapin ovessa huomasi jämäkkyyden. Lämmöntasauslevyt paksumpaa materiaalia ja siten huomattavasti painavammat vaikka koko lähes identtinen.
- Napoleonin luukku avautuu ja sulkeutuu hiljaisesti tehden paremman vaikutuksen, Weber kitisee (ei ollut yksilökohtainen, aikaisemmin huomannut saman)
- Napoleonin ritilät yksinkertaisemmat ja siten helpommat puhdistaa mikä itselle plussaa. Weberissä ritilät koostuivat useammasta palasta johtuen suuremmasta lisäosien mahdollisuudesta
- Napoleonissa suuremman kokoinen lämpömittari ja ylätason ritilä
- Puolison mielestä Napoleon paremman näköinen, Weberin harmaa muovi ei tehnyt vaikutusta (pienempi miinus)

Jos hintaero olematon niin ehdottomasti oma valinta olisi Napoleon hieman paremman hinta-laatusuhteen kannalta. Jos Weberin saa esim. 50-100 € halvemmalla niin silloin saattaisin siihen tarttua. Weberissä kuulemma paremmat lisäosat jos niitä ylipäätään kaipaa. Monessa kaupassa myydään molempia, joten suosittelen tekemään omat havainnot.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo napo ehdottomasti ennemmin kuin spirit jos budjetti venyy.

Muuten just samaa mieltä että on niissä eroja, vältä tokmannia ja katso just esim painoa.
Onko sulla (tai muilla) tähän perusteluja? Noita kahta itsekin vertailin kun hinta on lähes sama ja speksitkin vastaavat.

Jula ja verkkis löytyy kohtuullisen ajomatkan päästä niin senkään perusteella ei voi päätöstä tehdä.

Edit. Kiitos @wertiy havainnoista. Kerkesin pistään oman viestin ennen kuin näin sun lähes yhtäaikaa tulleen.
 
Onko noilla edullisen pään kaasugrilleillä mitään väliä minkä valitsee? Onko ns. samaa paskaa eri paketissa joka liikkellä? Kolme poltinta, ei tarvetta sivukeittimelle ja max 250€.
Osta joku halpa, saat nopeasti hoidettua ruuan valmistuksen ulkona, ja tuo ajaa asian. Sitten kun haluat oikeasti alkaa grillailemaan, niin hiiligrilli esim. kamado tai pallogrilli.
 
Monesta nettilähteestä ja videosta saanut lukea/kuulla, että Napoleon vie Weberiä ainakin näissä edullisemmissa 3-4 polttimen malleissa ja on tehokkaampi. Teimpä sitten Prismassa laajemman tarkastelun Napoleonin Freestyle 425 ja Weberin e-425 välillä. Erityisesti materiaalivalintoihin yritin kiinnittää huomiota.

Jos joku muukin pohtinut näiden välillä niin tässä muutamia omia havaintoja, jotka puoltavat Napoleonin hankintaa:

- Napoleonissa materiaalipaksuudet tuntuivat olevan yleisesti paksummat. Vähemmän peltinen olemus, erityisesti kaapin ovessa huomasi jämäkkyyden. Lämmöntasauslevyt paksumpaa materiaalia ja siten huomattavasti painavammat vaikka koko lähes identtinen.
- Napoleonin luukku avautuu ja sulkeutuu hiljaisesti tehden paremman vaikutuksen, Weber kitisee (ei ollut yksilökohtainen, aikaisemmin huomannut saman)
- Napoleonin ritilät yksinkertaisemmat ja siten helpommat puhdistaa mikä itselle plussaa. Weberissä ritilät koostuivat useammasta palasta johtuen suuremmasta lisäosien mahdollisuudesta
- Napoleonissa suuremman kokoinen lämpömittari ja ylätason ritilä
- Puolison mielestä Napoleon paremman näköinen, Weberin harmaa muovi ei tehnyt vaikutusta (pienempi miinus)

Jos hintaero olematon niin ehdottomasti oma valinta olisi Napoleon hieman paremman hinta-laatusuhteen kannalta. Jos Weberin saa esim. 50-100 € halvemmalla niin silloin saattaisin siihen tarttua. Weberissä kuulemma paremmat lisäosat jos niitä ylipäätään kaipaa. Monessa kaupassa myydään molempia, joten suosittelen tekemään omat havainnot.
Plus napoleon ei näytä paskalta ja polta käsiä kun sen avaa. 😄
 
Mites nyt kun on maastopalovaroitus ja mun piti mennä aamulla yhdelle laavulle missä on siis tulisija ja halkoja sitä varten yms mutta sitähän ei nyt sit prkl ilmeisesti saa käyttää, niin entäs sitten kun mulla olis kotona ihan tollanen perus kannettava pallogrilli (jossa jalat) niin saako sillä siellä makkarat grillata vai onko sekin kielletty?
 
Lain mukaan saa.
 
Onkos joku hommannut Napoon tuota savulastulokeroa? Silloin tällöin kiinnostaisi esimerkiksi kalaa savustella. Miten hyvin tuo toimii vai kannattaako hommata erikseen savustin
Minulta löytyy. Ei sillä kaloja savusta, vaan antaa lähinnä makkaroille savun makua.
Olen hankkinut halpakaupan rosterisen savustuslaatikon, joka mahtuu Napoleonin kannen alle. Sitä on näppärä käyttää ja on helposti säädettävä. Tuon halpislootan lisäksi kaksi erillistä puilla lämmitettävää savustinta, mutta käytän niitä hyvin harvoin, koska kaasulla niin paljon näppärämpi.
 
Lain mukaan saa.

Jep, niiden pitäisi olla periaatteessa ok mutta joskus noiden laavujen tulisijat on vähän huolestuttavia.

Pelastuslain tarkoittamaksi avotuleksi ei katsota maapohjasta eristettyjä tulisijoja, joista tuli ei voi päästä leviämään maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi. Tällaisia ovat esimerkiksi tuulelta suojatut grillit, muuratut tiiliset tai kiviset tulisijat ja huuvalla varustetut grillikatokset.
 
Onkos joku hommannut Napoon tuota savulastulokeroa? Silloin tällöin kiinnostaisi esimerkiksi kalaa savustella. Miten hyvin tuo toimii vai kannattaako hommata erikseen savustin
Weberissä oli aikoinaan joku mustangin tms valmistama savuboksi ja kyllä sillä kalat sai savustettua kun oppi niksit. Boksi tuli suoraan flavor barin päälle. Vähän grillikohtaista mitkä purut toimii, pitääkö olla hienoa purua vai isompia palasia ja pitääkö savustuksen aikana lisätä purua.
 
Mulla antautui Weber 57 cm 13 vuoden jälkeen jalkojen kiinnityksestä. Varmasti syy oli, että aika kovakouraisesti hankasin ritilöitä, jolloin jalat sai aika tavalla nitkutusta. Tuohon ikään mennessä myös tuhkien keruun siivekkeet olivat totaalisen kaput ja hiiliritilä oli selvää kamaa. Silti ihan hyvä aika koko ajan taivasalla olleelle peltipallolle, joka sai tuohon ikään sen 300-400 grillauskertaa.

Noissa siivekkeis muuten 5v takuu. Viime kesänä vaihdoin omaani takuuseen.
 
Jaa siis meinaatte että tota laavun tulisijaakin saisi käyttää?
Metsähallituksen sivulta googlesta löytyi näin.

"Tulta ei siis saa tehdä metsäpalovaroituksen aikana edes kansallispuistojen ja muiden retkeilykohteiden valmiilla tulentekopaikoilla. Ruohikko- tai metsäpalovaroituksen aikana tulenteko on sallittu niissä vain hormillisilla, katetuilla tulentekopaikoilla sekä autiotupien ja kämppien tulisijoissa erityistä varovaisuutta noudattaen. "

Liitteenä myös kuva jota nähnyt noissa kohteissa seinillä.

metsapalovaroitus.png
 
Jees. No ei auta ku ottaa pallogrilli mukaan.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
306 284
Viestejä
5 183 750
Jäsenet
82 870
Uusin jäsen
LeoN0998

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom