Google pakotti YouTube Vancedin lopettamaan toimintansa

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Harrastajien keskuudessa suuren suosion saavuttanut YouTube Vanced lopettaa toimintansa välittömästi Googlen uhattua palvelun kehittäjiä oikeudellisilla toimilla. Palvelu ehti olla toiminnassa vuodesta 2017 lähtien mutta enää siihen ei tuoda uusia päivityksiä. Aiemmin asennetut sovellusversiot jatkavat luonnollisesti toimintaansa mutta sovelluksen APK-tiedostot ovat poistuneet ladattavista Vancedin verkkosivuilta.

YouTube Vancedin kehittäjät eivät toistaiseksi ole avanneet uhkauksen sisältöä tarkemmin mutta sen uskotaan liittyvän YouTube Premiumin ominaisuuksiin, joita Vanced on tarjonnut käyttäjille ilmaiseksi. Näitä ominaisuuksia ovat muun muassa videoiden toistaminen taustalla ja niiden katsominen ilman mainoksia. Toisaalta Vanced toi käyttäjille tumman teeman paljon ennen Googlea sekä palautti joitakin Googlen kertaalleen poistamia ominaisuuksia kuten alapeukun.

Lähteet:
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
789
Vanced on kyllä ihan mielettömän hyvä. Mainosten lisäksi skippaa kaikki videon sisäiset höpinä mainokset, introt yms. Ja voi kuunnella videoita ilman, että pitää ruutua päällä tai sitten voi laittaa videon pikkukuvaan, jos haluaa selata nettiä samalla. Normaali YouTube on ihan vitsi verrattuna Vancediin, ei siis ihme, että vaativat lopettamaan.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Tavan youtube on ihan hyvä kunhan on sellainen selain käytössä joka poistaa jokaikisen mainoksen. Itse en ole nähnyt yhtään mainosta pitkään aikaan. Muuten ihan surkea toki.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
LTT:n mukaan kaksi vuotta toimisi vielä vanhat versiot (vai uusin vanha versio?)
Tuo taisi olla vaan Vancedin hatusta heittämä arvaus. Joka tapauksessa pitkään pitäisi vielä toimia, vaikka päivitykset loppuivatkin. Isoin riski lienee siinä, että käyttäjät etsivät vanhoja APK-tiedostoja ympäri nettiä ja pahimmassa tapauksessa onnistuvat asentamaan jonkun haittaohjelmalla varustetun version.

Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Vanced on kyllä ihan mielettömän hyvä. Mainosten lisäksi skippaa kaikki videon sisäiset höpinä mainokset, introt yms. Ja voi kuunnella videoita ilman, että pitää ruutua päällä tai sitten voi laittaa videon pikkukuvaan, jos haluaa selata nettiä samalla. Normaali YouTube on ihan vitsi verrattuna Vancediin, ei siis ihme, että vaativat lopettamaan.
Niin nämähän on nimenomaan niitä ominaisuuksia jotka on tarkoituksella tilauksen takana jotta sillä olisi jotain arvoa. Suurin syy miksi Vanced jäi nyt jyrän alle lienee että menivät tekemään rahaa (brändillään), muutenhan nämä on saanut aika rauhassa olla ymmärtääkseni vaikka joku widgettityyppinen ratkaisu muistaakseni kanssa poistettiin aikoinaan. Vanced on helppo kohde muutenkin kun modaavat googlen appsia ja jakelevat sitä uudestaan; sehän rikkonee monellakin tapaa googlen oikeuksia.
 
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
646
Jatkan tyytyväisenä NewPipen käyttöä
Youtuben mainokset on kyllä ärsyttäviä, mutta ei ole tullut vaihtoehtoihin perehdyttyä. Nopsaan vilkaisin NewPipen ja tuli vastaan F-Droid. Vaikuttaa hyvältä ja pitää varmaan ottaa molemmat testiin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Youtuben mainokset on kyllä ärsyttäviä, mutta ei ole tullut vaihtoehtoihin perehdyttyä. Nopsaan vilkaisin NewPipen ja tuli vastaan F-Droid. Vaikuttaa hyvältä ja pitää varmaan ottaa molemmat testiin.
F-droid on tietysti myös käytössä. Jos haluaa NewPipen päivitykset nopeammin F-droidin kautta, niin kannattaa lisätä NewPipen oma repo sinne.

NewPipesta on myös forkki SponsorBlockilla

Shikanjyo

#low&slow
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 309
Eniten Youtuben mainoksissa ahdistaa se, että muksut katselee töllöstä sitä, ja lastenohjelman keskellä saattaa tulla 15min mainos Milwaukeen työkaluista, 5min musiikkivideoita tai jotain vakuutusmainoksia.

Voitte kuvitella sen huudon mikä alkaa kun Kaapo keskeytyy.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 347
Onpas kurja uutinen. Pitääkin tsekkaa että onko tälle kelpoa korvaajaa (mitä tässäkin ketjussa ehdotettu) vai joutuuko VPN:llä ostamaan permiumin esim tuolla 1.5€/kk hinnalla.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
789
Edes YouTube Premium ei taida skipata niiden videoiden tekijöiden yhteistyökumppani mainoksia, eikä introja ja niitä ärsyttäviä please subscribe höpinöitä. Eli edes maksamalla ei saa yhtä hyvää...
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Tästä uutisesta ei voi tykätä. Vanced ollut käytössä jo pitkään.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Lakkaakohan vanhat versiot toimimasta jossain kohtaa?
Lakkaa, mulla oli joku reilu vuoden vanha asennus ja yhtäkkiä tuli 404 joka videossa. Nykyinen toki toimii (vielä).

Eiköhän Google tuon pätsää nopeasti ja sitten se on siinä.
 
Liittynyt
27.02.2022
Viestejä
671
Hyvä uutinen. Vanced yms. ovat melkein piratismia… Googlella on maksullinen Premium, jolla saa mainoket pois, videon rullaamaan näytön ollessa kiinni jne. Joten kuinka näiden ominaisuuksien ottaminen käyttöön ilmaiseksi eroaa esim. pelin ja/tai ohjelman ”crackäämisestä”?

Tulevaisuudessa Vanced.apk tulee olemaan kuumaa tavaraa haittaohjelmien jaossa :psmoke:.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 789

Eihän sulla vaan ole mitään addblockeria selaimesssa käytössä ja katsot intensiivisesti kaikki etteesi osuvat mainokset. Kaikki muu on melkein piratismia.
 
Liittynyt
06.08.2017
Viestejä
398
Kyllä ne mainospaskeet on se syy miksi olen myös vancedia aina välillä käyttänyt. Viime aikoina ne on vaan lisääntyneet ja käyrä nousee. Jotenkin tuntuu että menee tube ihan pilalle, kun katsominen keskeytyy välillä parin minuutin välein. Mutta ei se silti ole sellaista kontenttia ole mistä maksaisin.
 
Liittynyt
27.02.2022
Viestejä
671
Eihän sulla vaan ole mitään addblockeria selaimesssa käytössä ja katsot intensiivisesti kaikki etteesi osuvat mainokset. Kaikki muu on melkein piratismia.
Katson kaikki mainokset kahteen kertaan, kuten teletapit konsanaan… Mutta näin tosissaan, Ad-blockin käyttöhän ei ole pahasta, vaan riippuu täysin sen konffauksista. Mun mielestä Ad-block on aikas tärkeä suoja netissä liikkuessa, tunnetut saitit yms. voi sitten ”whitelistata” hyvillä mielin.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 789
Katson kaikki mainokset kahteen kertaan, kuten teletapit konsanaan… Mutta näin tosissaan, Ad-blockin käyttöhän ei ole pahasta, vaan riippuu täysin sen konffauksista. Mun mielestä Ad-block on aikas tärkeä suoja netissä liikkuessa, tunnetut saitit yms. voi sitten ”whitelistata” hyvillä mielin.
Youtube on omalla mainospolitiikallaan tehnyt Youtubesta katselukelvottoman(jos ei käytä vancedia tai addblockeria), kuten moni sivusto on täysin katselukelvoton mainosten takia. Patreonissa voi tukea videoiden tekiöitä, ja sivustoja voi tukea rahallisesti jos niin haluaa. Io-tech saa youtubesta mainoksina n. 7000 € vuodessa. Varsin pieni summa nähden videoiden määrään ja laatuun. Youtuben mainospolitiikka on tullut mielestäni tiensä päähän ja sitä pitäisi heidän tarkastella uudelleen. Samahan se on Youtuben kannnalta katsooko videota Youtube vancedilla, vai selaimella mainokset estettynä. Molemmat yhtä turmiollisia.

Mielestäni on tekopyhää kritisoida vancedin käyttöä, jos kuitenkin käyttää addblockeria.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Eniten Youtuben mainoksissa ahdistaa se, että muksut katselee töllöstä sitä, ja lastenohjelman keskellä saattaa tulla 15min mainos Milwaukeen työkaluista, 5min musiikkivideoita tai jotain vakuutusmainoksia.

Voitte kuvitella sen huudon mikä alkaa kun Kaapo keskeytyy.
Youtubesta on maksullinen versio joka skippaa mainokset. Jos käyttöä on yhtään enempää, niin kannattaa harkita.
 
Liittynyt
27.02.2022
Viestejä
671
Youtube on omalla mainospolitiikallaan tehnyt Youtubesta katselukelvottoman(jos ei käytä vancedia tai addblockeria), kuten moni sivusto on täysin katselukelvoton mainosten takia. Patreonissa voi tukea videoiden tekiöitä, ja sivustoja voi tukea rahallisesti jos niin haluaa. Io-tech saa youtubesta mainoksina n. 7000 € vuodessa. Varsin pieni summa nähden videoiden määrään ja laatuun. Youtuben mainospolitiikka on tullut mielestäni tiensä päähän ja sitä pitäisi heidän tarkastella uudelleen. Samahan se on Youtuben kannnalta katsooko videota Youtube vancedilla, vai selaimella mainokset estettynä. Molemmat yhtä turmiollisia.

Mielestäni on tekopyhää kritisoida vancedin käyttöä, jos kuitenkin käyttää addblockeria.
Ok, mutta ilmeisesti Youtuben maksullisten ominaisuuksien käyttö ilmaiseksi ja pienistä mainostuloista valittaminen ei ole tekopyhää..? En sano että Vanced yms. olisivat pääsyylliset siihen, mutta eivät ne varmasti myöskään tilannetta yhtään paranna.

Spotifyn malli Youtubeenkin käyttöön, eli ilmaiseksi käyttävät voivat katsella random videoita.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 789
ilmeisesti Youtuben maksullisten ominaisuuksien käyttö ilmaiseksi ja pienistä mainostuloista valittaminen ei ole tekopyhää..?
En varsinaisesti valittanut noista mainostuloista, vaan pointti oli että kuinka vähän niistä videon tekijä kostuu nähden katselijalle aiheutettuun haittaan. Eli siis pitäisi keksiä toinen keino. Itse olen jo pidempään harkinnut nebulaa ja curiosity streamia, sekä ollut iotechin tukijäsen. Uskoisin että io-tech saa tästä tukijäsenyydestä enemmän, kuin niistä mainoksista, jotka olen jättänyt väliin. Olen myös jonkin verran harkinnut tukijäsenyystason nostoa.
 
Ja kyllä kelpaa taas kiertää Youtuben maksumuurit ja mainokset!
:sclap::sclap:

Eiköhän tämä ollut tässä…
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Spotifyn malli Youtubeenkin käyttöön, eli ilmaiseksi käyttävät voivat katsella random videoita.
Eivät tule ikinä siirtymään tuohon, koska tietävät, että tämän jälkeen kilpailija tulee valtaamaan markkinapaikan. YouTube on kannattavaa liiketoimintaa, mutta kannattavuuden kasvu on hidastunut joka on se "ongelma" jota nyt koittavat ratkaista, eivätkä vaan voi hyväksyä että videoalustan kannattavuus ei voi kasvaa ikuisesti
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
YouTubella ei tulisi olla minkäänlaista juridista oikeutta kajota 3. osapuolien sovellukseen ja sen kehitykseen. Koko tapaus on aivan absurdi ja pelkkä uhkaaminen jo pitäisi olla rangaistavaa.

YouTube on myös selvästi vuosien varrella tuhonnut omaa sovellustaan eikä tuonut juuri mitään uutta pöydälle. Ilman adblockia, piholea tms. tuuban katsominen on nykyään käytännössä mahdotonta kuin joissain videoissa mainosterrorismi on aivan käsistä lähtenyt ja videota jopa häiriköidään kesken katselun muutaman minuutin välein.

YouTube premium taas asettaa normaalit jo 10v sitten itsestäänselvyytenä otetut ominaisuudet maksun taakse sen sijaan että YouTube kehittäisi jotain uusia ominaisuuksia joihin uskoisi ja ottaisi niistä premium maksun.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
294
Millä ajattelette että Youtuben pitäisi rahoittaa toimintaansa jos ei saisi mainoksiakaan näyttää? Bisnestä se kuitenkin on eikä hyväntekeväisyyttä.
 
a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
678
Millä ajattelette että Youtuben pitäisi rahoittaa toimintaansa jos ei saisi mainoksiakaan näyttää? Bisnestä se kuitenkin on eikä hyväntekeväisyyttä.
Mikäli mainonta olisi järkevää niin ei olisi tarve estää niitä. Ei vain ole mielenkiintoa katsella samoja mainoksia jatkuvalla syötöllä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
505
Mikäli mainonta olisi järkevää niin ei olisi tarve estää niitä. Ei vain ole mielenkiintoa katsella samoja mainoksia jatkuvalla syötöllä.
Mietitäänpäs.

Sekä mainostajalle että katsojalle järkevä mainonta olisi sellaista, jossa näkemällä mainoksen kerran teet ostoksen, etkä sen jälkeen enää näkisi tätä mainosta. Melko kalliiksi tulisi, kun sinua on yksi ja mainostajia monia. Lisäksi johtaisi lopulta joka tapauksessa siihen, että näet vain mainoksia, jotka eivät saa sinua ostoksille, koska maailmaan mahtuu vain sen verran tarpeellisia asioita.

Sen sijaan toistoon perustuva mainonta vaikuttaa alitajuisesti. Vaikka kuinka se ainakin sata miljoonaa kertaa K-Marketissa käynyt perhe nyppisi, niin seurauksena K-Market jää mieleesi paremmin kuin Alepa. Jos et aktiivisesti mieti asiaa tai ole bonuskeskittäjä, niin jonain päivänä horjahdat K-Marketiin ja ostat jotain, jonka olisit ostanut joka tapauksessa. Mainostaja hyötyi ja sinä menetit suhteellisen vähän rahaa verrattuna Lidlissä käymiseen.

Tämän takia maailma ei tule muuttumaan hyödylliseksi täsmämainonnaksi ja yleistyvä mainonnan estäminen vain nopeuttaa siirtymää puhtaisiin tilauspalveluihin. Toki tämä on lopulta vain hyvä asia, koska Internet ei toimi ilmaiseksi, aina joku maksaa laskut.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
YouTubella ei tulisi olla minkäänlaista juridista oikeutta kajota 3. osapuolien sovellukseen ja sen kehitykseen. Koko tapaus on aivan absurdi ja pelkkä uhkaaminen jo pitäisi olla rangaistavaa.
Jos on mennyt ohi niin Vanced on alkuperäisen, youtuben omistaman applikaation modi. Ei siis itsenäinen nollasta kirjoitettu kolmannen osapuolen softa.

Tälläinen on paitsi kyseenalaista jo lähtökohtaisesti (ilman erityistä lupaa), niin myös erikseen ja selvästi kielletty youtuben käyttöehdoissa.

Juridinen oikeus puuttua siis ehdottomasti löytyy ja tässä on "hyvän tavan" mukaisesti käsketty vain lopettaa toiminta. Mietipä summia jos google toteaisi että Vanced on johtanut mainostulojen menetykseen että jospa saisi vähän korvauksia?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 799
Jos pitäisi arvata niin googlen kuppi meni nurin siitä kun vanced julkisti aloittavansa NFT myynnin.

Eli kaiken lisäksi tällä ohjelmalla pyrittiin tekemään rahaa.
 
Liittynyt
21.07.2020
Viestejä
449
Edes YouTube Premium ei taida skipata niiden videoiden tekijöiden yhteistyökumppani mainoksia, eikä introja ja niitä ärsyttäviä please subscribe höpinöitä. Eli edes maksamalla ei saa yhtä hyvää...
Ei ainakaan itsellä ole tullut minkäänlaista mainosta reilun vuoden aikana
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Kyllä ne mainospaskeet on se syy miksi olen myös vancedia aina välillä käyttänyt. Viime aikoina ne on vaan lisääntyneet ja käyrä nousee. Jotenkin tuntuu että menee tube ihan pilalle, kun katsominen keskeytyy välillä parin minuutin välein. Mutta ei se silti ole sellaista kontenttia ole mistä maksaisin.
No niinpä. Kun aloitin käyttämään youtubea 2005, niin en kyllä ajatellut että tästä tämmönen roska tulisi.

Telkkarin kautta, kun joskus kattelee niin ei jeesus mikä määrä sitä mainosta on. Siis youtube on mainosten suhteen nykyään huonompi kuin tavallinen telkkari.

Tietokoneella unblock poistaa kaikki mainokset tubesta, puhelimessa voi käyttää firefoxia, jossa käy sama juttu. Jos avaa desktop versiona niin voi kuunnella taustalla (vähän kömpelö kylläkin).
Vanced ollu varmaan 1-2 viikkoa vasta puhelimessa niin heti jo loppui tuki :) No onneksi on jotain vaihtoehtoja.
Jos pitäisi arvata niin googlen kuppi meni nurin siitä kun vanced julkisti aloittavansa NFT myynnin.

Eli kaiken lisäksi tällä ohjelmalla pyrittiin tekemään rahaa.
Noniin yllättäen ahneus pilasi hyvän jutun. Aika monesti nähty, että joku hyvä softa/palvelu, levähtää käsiin kun joku haluaa tehdä sillä rahaa.

Etenkin nämä harmaalla aluella pyörivät jutut, mitkä sitten saavat lakimiehet kimppuun heti.
Mikäli mainonta olisi järkevää niin ei olisi tarve estää niitä. Ei vain ole mielenkiintoa katsella samoja mainoksia jatkuvalla syötöllä.
En ole kyllä varmaan koskaan törmännyt järkevään mainontaan. Niillähän aina yritetään jotain myydä ja lähtökohtaisesti ei ole yleensä tarve ostaa mitään, paitsi välttämättömyyksiä. Jos on tarve ostaa jotain muuta niin sitten voin tutkia näitä tuotteita itsenäisesti ilman että kenenkään tarvitsee tuputtaa sitä.

Tämän takia maailma ei tule muuttumaan hyödylliseksi täsmämainonnaksi ja yleistyvä mainonnan estäminen vain nopeuttaa siirtymää puhtaisiin tilauspalveluihin. Toki tämä on lopulta vain hyvä asia, koska Internet ei toimi ilmaiseksi, aina joku maksaa laskut.
Siinä vaiheessa kun palvelu siirtyy tilauspalveluksi niin monella ihmisellä jää paljon vapaata aikaa tehdä jotain järkevääkin :)
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Mainoksista ehkä sen verran voisi mainita että sisällöntuottajillahan on käsittääkseni hyvinkin laajat mahdollisuudet säätää että missä kohtaa ja millä tiheydellä niitä näytetään, tai näytetäänkö ollenkaan. Jonkun verran saa rajata mainoksien sisältöäkin.

Eli ei ole pelkästään youtuben syytä jos ahneus haittaa katselua, vaikka toki defaulttitiheyden asettavatkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Kyllä se on 100%:sesti katsojan vika jos youtuben mainokset ärsyttävät. Kukaan ei pakota katsomaan yhtä ainutta videota sieltä, jokainen voi elää koko elämänsä ilman.

Mainoksettomat youtube-videot eivät ole mitkään perustuslakiin kirjattu kansalaisoikeus, joten suosittelen ns. "äänestämään lompakolla" ja vaihtamaan videopalvelua enemmän itseä miellyttävään.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Mainoksettomat youtube-videot eivät ole mitkään perustuslakiin kirjattu kansalaisoikeus, joten suosittelen ns. "äänestämään lompakolla" ja vaihtamaan videopalvelua enemmän itseä miellyttävään.
Alustapalvelut eivät noudata perinteistä markkinalogiikkaa. Alustapalvelut ovat luonteeltaan monopolistisia jopa paljon äärimmäisemmin kuin muut ohjelmistot kuluttajalogiikan perusteella. Kuluttaja ei kuluta sitä alustaa vaan sisältöä. Eli siis ei katso youtubea koska youtube on cool, vaan katsoo youtubea koska sisältö on youtubessa. Jos haluan katsoa io-techin videoita, niin ei minulla ole mitään vaihtoehtoa youtubelle. Tilanne eroaa merkittävästi siitä, että jos haluaisin boikotoida vaikka s-mafiaa niin voisin ostaa samoja ruoka-aineita silti muista kaupoista ja saada käytännössä samoja annoksia muista ravintoloista ja majoitus käytännössä vastaavasti muissa hotelleissa. Jos s-ryhmän asema olisi kuin youtubella, niin heidän boikotointi olisi mahdotonta, koska vaihtoehtoinen kauppa möisi vain pekonia, perunoita ja margariinia, kilpailevia rafloja olisi vain mäkkäri ja Suomessa olisi kolme hostellia ja yksi luksushotelli, jossa yö maksaa pernan ja toisen keuhkon...

Paremman alustan tekeminen ei ole mitenkään mahdotonta, mutta sisällön saaminen sinne on, ellei youtube tee katsomisesta täysin sietämätöntä. YouTuben etu muuten on, että myös me adblock-lokit ollaan siellä, eikä millään muulla alustalla, jotta ne kilpailijat eivät saa jalansijaa.

Perustuslaillisesta oikeudesta sellainen juttu, että USA:ssa on aktiivinen, mutta pieni liike joka ajaa määräävässä markkina-asemassa olevien sosiaalisen median palveluiden alistamista perustuslaille, eli että nämä eivät saisi poistaa, shadowbannata tai muuten hankaloittaa poliittisista aiheista puhuvia, vaikka mielipiteet olisi ns. vääriä.
Peruste tälle on se, että sosiaalisen median alustat ovat tämän päivän forum, jossa poliittiset vaikuttavat pitävät puheita ja vuorovaikuttavat kansan kanssa. Forum, tori, oli keskeinen paikka sekä ateenalaisessa demokratiassa että myöhemmin Rooman demokraattisessa ajassa, eikä mikään kusinen aukio jossain tuppukylässä, kuten se nykyisessä internetissä on kun isot toimijat ovat bannanneet ison liudan poliittisia toimijoita.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 347
Mainoksettomat youtube-videot eivät ole mitkään perustuslakiin kirjattu kansalaisoikeus, joten suosittelen ns. "äänestämään lompakolla" ja vaihtamaan videopalvelua enemmän itseä miellyttävään.
Mitäs jos vaan äänestetään käyttämällä mainosestoja niin ei tarvitse vaihtaa videopalvelua.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 347
Ihan vapaasti. Mutta turha ulista jos ne lopettavat toimintansa ja sisältö menee maksumuurin taakse.
Tuskin on menossa maksumuurin taakse. Kannattaa pitää mielessä että mainosestoja käyttää varmaan alle 1% katsojista jos oikein muistan joten mitäpä väliä miljardiyhtiöllä. Sen takia varmaan Vancetinkin antoivat vuosia olla vapaasti kunnes Vanced meinas alkaa oikeaa rahaa tekemään youtuben kustannuksella... Mutta onneks vaihtoehtoja löytyy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Itse olen hyvin mainosvastainen, mutta pidän myös ikävänä ilmiönä sitä, että tällaisilla softilla yritetään tehdä rahaa. Mainosblokkereiden ja vastaavien kehityksen pitäisi tapahtua avoimelta pohjalta ja aatteen puolesta, ei rahan perässä.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Täällä syytätte aina että youtuben vika kun videoissa on niin pirusti mainoksia. No menkää vaan syyttämään videoitten tekijöitä kenellä mainoksia näkyy vähän väliä.
Kun YouTube Studiossa ihan itse videon tekijä saa päättää kuinka paljon videossa on mainoskatkoja.
Toki jos on laiska voi klikata että youtube päättää ne ja silloin tulee mainoskatko joka kohtaa missä ruutuu käy mustana.

Kerran tuota kokeilin niin löi mun 30min videoon 10 mainoskatkoa :facepalm:
Eli mainos hommat ovat ihan videon tekijöitten omaa "ahneutta" ja itse en halua porukkaa ärsyttää joten videoissani ei ole mainokset kuin alussa ja lopussa. Eli ne "pakolliset" mainokset.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Itse olen hyvin mainosvastainen, mutta pidän myös ikävänä ilmiönä sitä, että tällaisilla softilla yritetään tehdä rahaa. Mainosblokkereiden ja vastaavien kehityksen pitäisi tapahtua avoimelta pohjalta ja aatteen puolesta, ei rahan perässä.
Sama ja sama myös laittomien striimien, warettamisen yms tapauksessa. Naurattaa kun jotain jalkapallo- ja formulastriimejä joskus katsonut ja sieltä tulee "don't use adblock it is expensive to run this kind of service" varoitusta striimin päälle :D
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 750
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom