GeForce NOW

Näyttää palvelun suosio kasvavan, kun Nvidia pisti 1kk Priority jäsenyyksien myynnin tauolle Euroopassa ja nyt illalla on jonoja myös maksullisilla jäsenillä. Toivottavasti Nvidia kasvattaa kapasiteettia, eivätkä myy kaikkea rautaa koneoppimis-tekoälypuolelle.
Ei ole pulaa piireistä. Pulaa AI puolella on CoWos paketoinnista jota ei käytetä nvidian pelipiireissä.
 
Ongelma on ennemminkin ettei isoa läjää serverirautaa voi tuosta noin polkaista pystyyn hetkelliseen käyttäjäpiikkiin (eli... Alan Wake 2) joka menee ohi parissa viikossa.
 
Ilmaisversiolla joutuu odottelemaan tuntitolkulla että pääsee pelaamaan, melkein kellonajasta riippumatta näköjään. JOS pääsee pelaamaan, koska herkästi kaatuu virheilmoitukseen...

Ei ainakaan ilmaisversio sovellu enää mihinkään muuhun kuin palvelun testaamiseen, jos siihenkään.

Mutta jos Microsoft Flight Simulator 2020 tulee palveluun myöhemmin (XBOX PC Game Passiin liittyen), niin kaipa maksullista jäsenyyttä on pakko kokeilla. XBOX Cloud Gamingin kautta pääsee pelaamaan XBOX-versiota ja paikallisesti asennettu PC-versio onnistuu myös. Mutta toi NVIDIA:n homma kaikkien grafiikkaherkkujen kanssa kyllä houkuttelee...

War Thunderia testailin ilmaisversiolla joskus, ja se tuntuu aika turhalta, koska peli ei vaadi raudalta kovin paljon ja pyörii ihan riittävän nätisti omalla nuhapumppu-PC:lläkin. Toki jos haluaa pelata muualla kuin kotona niin sitten.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on julkaistu päiväpassit kuukausitilauksen rinnalle:

Näyttökuva 2024-03-08 093126.png

Vähän suolainen tuo ultimaten hinta -> imo pelkkä ultimate-jäsenyyspäivä olisi ollut riittävä tuon prioriteetin hinnalla. Varsinkin jos tuolla on edelleen se max. 8 minuutin(ko se oli) idle-aika niin siinä menee helposti päivästä jo tovi käynnistellä peliä uusiksi ja pelata samoja kohtia uudelleen jos ei ole autosavea.
 
Onko joku testannut 5G yhteydellä miten toimii? Ihan mielenkiinnosta. Kuidulla aikalailla uskomaton laatu ja latenssi.
 
Onko joku testannut 5G yhteydellä miten toimii? Ihan mielenkiinnosta. Kuidulla aikalailla uskomaton laatu ja latenssi.

Varmasti pääasia on että välissä ei ole wifiä missään. Eli ethernetillä purkissa kiinni, tai usb-piuhalla kännykällä.

Itellä kokemusta kummastaki ja ei kyl valittamista.
 
Onko joku testannut 5G yhteydellä miten toimii? Ihan mielenkiinnosta. Kuidulla aikalailla uskomaton laatu ja latenssi.
Mulla oli aiemmin 250 megainen kuitu, jolla toimi täysin moitteettomasti. Nykyiseen asuntoon otin alkuun Elisan 1000 megaisen 5G:n, jolla priority toimii todella huonosti. Käytännössä liittymällä on saanut hetkellisesti nopeustesteissä jotain vajaa 200 megaa, mutta pääasiassa pyörii tuolla 80 megan kieppeillä. Numerot ei silti kerro mitään, sillä aikoinaan ollut 30 megainen kuitu on ollut parempi kuin tämä 5G.
Matkaa tukiasemalle on noin 400 metriä eikä juuri esteitä välillä. Vaihdoin liittymän pienempään, kun saavutetut lukemat oli alle hitaimman tarjotun 5G liittymän
 
Jos näissä striimaushommissa on pakko jotain langatonta pitää mukana niin maksimissaan itse koneelta omaan routteriin WiFi7:lla näköyhteydellä ja ei mielellään muita clientteja siinä tukarissa kiinni. 5G ja muut turhakkeet ei ole tarkoitettu mihinkään time-critical hommiin verkon yli.
 
Vanhempikin WiFi toimii, enemmän kyse siitä että WiFi säädetty vakaaksi käyttöpaikkaa ajatellen, kerrostalossa 2,4Ghz alue voi olla haastava, mutta mökillä voi silläkin pärjätä jos ei ole kauheasti häriöitä aiheuttavaa.

Kyllä nuo mobiilillakkin toimii, mutta liikkuvamobiili voi muodostua haastavaksi, eli sellaisilla yhteyksillä osa pelityypeistä voi muodostua hyvin haastavaksi.
 
Mielenkiinnosta tosiaan kyselin kuten kirjoitinkin, ei todellakaan ole aikomusta ajella tätä 5G-verkossa.

Ihan WiFi 5 tosiaan toimii täydellisesti. Matkaa tukariin on 3 metriä ja clienttejä kymmenkunta kiinni. Ei havaittavaa viivettä 120hz käytössä.
 
Civilization sarja teki muutaman vuoden tauon jälkee paluun:

There are more triple-A games coming to the cloud this GFN Thursday: Civilization VI, Civilization V and Civilization: Beyond Earth — some of the first games from publisher 2K — are available today for members to stream with GeForce quality.

Kokeilin nii 6 oli jo ainakin pelattavissa :geek:
 
Ei taida mitään jalkapallopeliä olla pelattavissa vieläkään?
 
Civilization sarja teki muutaman vuoden tauon jälkee paluun:

There are more triple-A games coming to the cloud this GFN Thursday: Civilization VI, Civilization V and Civilization: Beyond Earth — some of the first games from publisher 2K — are available today for members to stream with GeForce quality.

Kokeilin nii 6 oli jo ainakin pelattavissa :geek:
Ohhoh, onko siitä neljä vuotta kun 2k Games sanoi että heidän pelejään ei enää nähdä GeforceNow, jolloin kaikki lähti. Jospa ne nyt hiipisi takaisin.
 
Ohhoh, onko siitä neljä vuotta kun 2k Games sanoi että heidän pelejään ei enää nähdä GeforceNow, jolloin kaikki lähti. Jospa ne nyt hiipisi takaisin.
Mielenkiintoista tietää mikä syy, ilmeisesti nvidia ei maksa mitää pelintekijöille että ottavat pelin sinne mutta pitääkö pelinvalmistajan maksaa jotain että saavat pelinsä palveluun :cool:
 
GFN on kyl yllättävän hyvin toimiva ja konsepti erinomainen. En vain ymmärrä mistä kiikastaa, että pelien julkaisijat eivät suostu pelejään palveluun tarjoamaan. Pelit täytyy kuitenkin ostaa virallisilta markkinapaikoilta, niin eikö siinä olisi tarpeeksi jo?
 
Onko yleensä black fridayn aikaan ollut mitään alennuksia tähän? Kesällä näemmä saanut puoleen hintaan.
 
Ensi vuonna Nowiin tulee 100 tunnin kuukausittainen käyttörajoitus. Lisätunteja saa ostettua sitten tarvittaessa.
 
Oma ultimate loppuu ensvuoden tammikuussa eikä tilaus jatku tuon tuon muutoksen takia, hienosti pilattiin tämäkin palvelu :hmm:
 
Itse en näe ongelmaa 100h rajoituksessa. Reilu 3h pelaamista joka päivä. Nykyään tuntuu uskomattomalta tuommoinen määrä pelaamista. Toki joillekkin tuo iskee näpeille kuten nVidia taisi sanoa että 6% käyttäjistä pelaa yli 100h kuussa.

Edelleenkin sanoisin että palvelun ongelma ei ole latenssit, peliaika tai rauta. Ongelma on pelien puute. Haluaisin korvata useiden tuhansien pelikoneeni maksamalla 250e vuodessa top-spec raudasta. Tuo on edelleenkin halpa hinta kun vertaa että kunnon 4080 koneeseen uppoaa äkkiä se 2500e ku nakkelee palikkaa koteloon.
 
Sekin tuossa erikoista jos vain 6% käyttää paljon nii miksi pitää rankaista, onko nuo 6% samalla myös ne palvelun ultimate tilaajat. 8h päiväraja kyllä sais jäädä niille jotka palvelusta enempi tahtoo maksaa, mutta ilmeisesti nykyisessä nvidia toimintamallissa pelaajat ei ole tärkeitä asiakkaita :cool:
 
Selvästi nVidialla kustannuslaskelmissa tuo 6% joukko on "ei haluttu" pelaajaryhmä. Olisi kiva saada rahaa isommalta joukolta ihmisiä ilman että ne varailisi instansseja kovin pitkään kerrallaan. Noh, onhan tuo aikamoinen diili kieltämättä että maksat vuodessa 250e ja pitäisit omaa WoWi instanssia jatkuvasti auki. NVidia vain ei halua sinua siinä tapauksessa sinne.

(En siis tiedä edes voiko WoWia pelata GFN).

Oliko niistä hinnoista tietoa jos 100h tulee täyteen niin paljonko maksaa uudet 100h? Sitten riittäisi 6h per päivä peliaikaa joka päivä.
 
Stalker2, Fallout3 ja Elder Scrolls Oblivion saapui palveluun. Ihan hyviä pelejä välillä.

  • Towers of Aghasba (New release on Steam, Nov. 19)
  • S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chornobyl (New release on Steam and Xbox, available on PC Game Pass, Nov. 20)
  • Star Wars Outlaws (New release on Steam, Nov. 21)
  • The Elder Scrolls IV: Oblivion Game of the Year Edition (Epic Games Store, Steam and Xbox, available on PC Game Pass)
  • Fallout 3: Game of the Year Edition (Epic Games Store, Steam and Xbox, available on PC Game Pass)

Onkos kellään kokemusta 5geellä pelaamisesta 4k-resolla? Nvidian testi näyttää, että toimis vaaditusti. Eihän se toisaalta maksaisi kuin 6 euroa kokeilla päivän verran, mutta nuuka kun on. Stalkeria olis kiva kokeilla 4k:na.
 
5G, jos hyvä verkko ja palvelutaso, niin kaistaa riittää reilusti, ettei se aiheuta ongelmia.
Mutta 5G kuvake yksinään takaa mitään minimiä, joten voi olla ihan kuraa jollain full HDllä. Mutta jotkut pelailee ihan mobiilissakin (liikkeessä) jos ei mailma kaadu siihen että jos välillä ohi paikan missä tahmaa.

Edit:
Siis onko tarkoitus käyttää kiinteässä paikkaa, vain reissunpäällä, tien päällä ei ehkä vastaa tarvetta jos nuukailee ihan kokeilusta maksamisen osalta.
 
Viimeksi muokattu:
Onkos kellään kokemusta 5geellä pelaamisesta 4k-resolla? Nvidian testi näyttää, että toimis vaaditusti. Eihän se toisaalta maksaisi kuin 6 euroa kokeilla päivän verran, mutta nuuka kun on. Stalkeria olis kiva kokeilla 4k:na.
Luin että tuon päiväpassin hinnan saa hyvitettynä mikäli sen päivän aikana ottaa ihan kuukausitilauksen. Hyvä tietää jos tilaus mietityttää.
 
Onkos kellään kokemusta 5geellä pelaamisesta 4k-resolla? Nvidian testi näyttää, että toimis vaaditusti. Eihän se toisaalta maksaisi kuin 6 euroa kokeilla päivän verran, mutta nuuka kun on. Stalkeria olis kiva kokeilla 4k:na.

Kai nyt oot kokeillu sillä ilmasella ekaks? Jos sillä pelaa eli viiveet ok, ja kaistaa riittää 5g:ssä, niin vois kuvitella että ultimate 4k toimis ihan ok kanssa.
 
Otin tuon Ultimate palvelun 1kk ajaksi testiin ja en todellakaan aio jatkaa. Mitenköhän tuo palvelu canceloidaan? En löydä mitään nappia tuolta manage membership -valikosta:

1732806200003.png

Seuraava maksu pitäisi olla 15.12.2024, mutta mitä ihmettä tuo vihreä teksti tuossa ylhäällä tarkoittaa?
 
Toimisikohan peruuttaminen niin, että valkkaat tuon ilmaistason tuosta (Join Free)?
 
Nvidia varmaan ei tykkää että tunnuksia jaetaan useamman henkilön kesken ja tuntiraja voi liittyä sen suitsimiseen myös.
 
Tein siirron tuohon free jäsenyyteen kun ei mitään muuta "cancel" vaihtoehtoa ollut missään. Kai se silläkin hoituu. :)
 
Tein siirron tuohon free jäsenyyteen kun ei mitään muuta "cancel" vaihtoehtoa ollut missään. Kai se silläkin hoituu. :)
Tuolla tavalla se hoituu, näin tein itsekin ja veloitusta ei ainakaan sen jälkeen tullut :smoke:
 
Onko tämän palvelun kanssa tullut jotain yleisiä heikennyksiä joulukuussa, kun vielä reipas viikko sitten ilmaisversiossa jonossa oli max 20-30 henkeä mutta nyt järjestään 300 henkeä? Vai onko uudet käyttäjät jollain prioriteetti listalla ja nyt tiputettu sitten tavallisten kitupiikkien joukkoon, eli rahaa tiskiin, happy hour on ohi..
 
Yhdenlainen heikennys ainakin tuli. Path of Exile 2 on ollut nyt muutaman päivän jo pelattavissa GeforceNow.
 
Onko tämän palvelun kanssa tullut jotain yleisiä heikennyksiä joulukuussa, kun vielä reipas viikko sitten ilmaisversiossa jonossa oli max 20-30 henkeä mutta nyt järjestään 300 henkeä? Vai onko uudet käyttäjät jollain prioriteetti listalla ja nyt tiputettu sitten tavallisten kitupiikkien joukkoon, eli rahaa tiskiin, happy hour on ohi..
Ehkä enemmän käyttäjiä ja sama "vanha" määrä rautaa konesalissa? Porukka pelaa esim. indiana jonesia geforce now:ssa kun se oli siellä ihan julkaisupäivänä tarjolla? Sitä ennen tuli uusi dragon age minkä sai "Ilmaiseksi" geforce now:n 6kk tilauksen kylkiäisenä.
 
Mulla olis varmaan joka tapauksessa koneen uusinta edessä tässä lähiaikoina. Alkaa taas jo koneella oleen ikää monia vuosia.
- i7-9700k
-RTX 2070 super
-jne jne

Hiukan katellu uusia komponentteja, ni hinnaks tulis jotain ~1700€ 4070S näyttiksellä.
Kertokaas kokeneemmat ja fiksummat, et onks järkevämpi hommata kone näyttiksellä vai mennä tällä NOW:lla? Pelitunnit ei itellä tuu ongelmaks. Enemmänkin ehkä se, et kaikkia pelejä mitä pelaan (nyt) ei löydy noiden listalta (esim. F1 2024)
 
Viikon NOW Ultimaten käyttäjänä suositus. Toimii hämmentävän hyvin 100M netillä jopa wifin yli.

Jos tulisi enemmän pelattua niin ostaisin tietenkin PC:n, mutta kaltaiselleni kasuaalihkolle pelaajalle GNOW ja PS5 on mahtava yhdistelmä. Aion tauottaa NOW-tilaukset silloin, kun PS-puolella on jotain kiinnostavaa. Toimii muuten myös Dualsense-ohjainkin mainiosti Nowissa.
 
Ota kuukaudeksi testiin, kun sen vielä puoleen hintaan saa. Kuitenkin niin henkilökohtaista miten hyvin sopii itse kullekin. Uskomattoman hyvinhän tuo pelejä pyörittää, mutta jos valikoimasta puuttuu juuri se mitä haluaisi pelata niin ei siitä silloin hirveästi iloa ole. Huhujen mukaan Nvidia julkaisisi 5000-sarjan näyttikset tammikuussa niin tällä voisit ainakin lykätä uuden koneen hankintaa tuonne kuukauden päähän ja katsella mitä 5000-sarjalaiset tuo pöytään.

Eipä sillä, että tuo sinun nykyinenkään näyttis mikään nuhapumppu vielä olisi, mutta jos vaikka uusin Indiana Jones kiinnostelisi niin siihen tarkoitukseen tämä olisi aika passeli.
 
GeforceNOW on hyvä jos sieltä löytyy pelit jota pelaa ja huono jos ei löydy. Tuo pitää jokaisen miettiä itse tapauskohtaisesti. Jos sieltä tänään löytyy pelit mitä on kiva pelata ei tietenkään tarkoita että huomenna ilmestyvä megahyvä peli tulisi sinne. Voi olla että sitten palvelu muuttuu hyvästä huonoksi päivässä.
 
Viikon NOW Ultimaten käyttäjänä suositus. Toimii hämmentävän hyvin 100M netillä jopa wifin yli.

Jos tulisi enemmän pelattua niin ostaisin tietenkin PC:n, mutta kaltaiselleni kasuaalihkolle pelaajalle GNOW ja PS5 on mahtava yhdistelmä. Aion tauottaa NOW-tilaukset silloin, kun PS-puolella on jotain kiinnostavaa. Toimii muuten myös Dualsense-ohjainkin mainiosti Nowissa.
Aivan samat fiilikset. Yleensä pelaan vain strategiapelejä, jotka pyörivät omalla koneellakin todella hyvin. Nyt ei ole enää tarvetta päivittää, vaan kun ottaa 2-3 kertaa vuodessa Ultimaten, niin pääsee pelaamaan kiinnostavimmat modernit pelit kunnon asetuksilla.
 
Itse otin puoleksi vuodeksi ihan lykätäkseni pelikoneen ostoa, tai ainakin testatakseni onnistuuko tällä lykätä sitä. Taitaa tulla tuo edullisempi otettua taas kunhan loppuu nykyinen Ultimate, vaikka välillä tekeekin mieli se PC ostaa. Tosiasiassa pelattavaa on aivan helvetisti tämänkin palvelun kautta ja vielä PS5 yms. vehkeet lisäksi päälle. Lisäarvoa vielä saa jos pelailee muuallakin kuin monitorin tai teeveen ääressä. Joskus pelaan "pakon edessä" ison tabletin tai G Cloudin kautta ja toimii aivan loistavasti wifissä. Koomista kyllä samaa ei voi sanoa Sunshine/Moonlight tai Steam Linkin kanssa, eli paikallisesti striimaten.

Jos et pelaile niche pelejä eli jos kirjasto miellyttää silmää niin hyvä tällä on vältellä koneen ostoa. Etenkin jos sellaisen omistamisen jo kyseenalaistaa. Kyllähän tämä ainakin kuidulla on aivan käsittämättömän hyvä palvelu puutteineen kaikkineenkin.
 
Ota kuukaudeksi testiin, kun sen vielä puoleen hintaan saa. Kuitenkin niin henkilökohtaista miten hyvin sopii itse kullekin. Uskomattoman hyvinhän tuo pelejä pyörittää, mutta jos valikoimasta puuttuu juuri se mitä haluaisi pelata niin ei siitä silloin hirveästi iloa ole. Huhujen mukaan Nvidia julkaisisi 5000-sarjan näyttikset tammikuussa niin tällä voisit ainakin lykätä uuden koneen hankintaa tuonne kuukauden päähän ja katsella mitä 5000-sarjalaiset tuo pöytään.

Eipä sillä, että tuo sinun nykyinenkään näyttis mikään nuhapumppu vielä olisi, mutta jos vaikka uusin Indiana Jones kiinnostelisi niin siihen tarkoitukseen tämä olisi aika passeli.
Mikäli Nvidia tuo uudet näyttikset pöytään, niin yleensä se tarkottaa, et edellisten hinnat tippuu hiukan. Ehkä jään odottelemaan tuota julkaisua.

Eihän tämä nykyinenkään tosiaan mikään kaikkein surkein kattaus ole, joten kyllä tällä pärjää. Mut kuten varmaan aika moni muukin pc-harrastaja tietää sen tunteen "mukku mukku" :lol:
More is more!
 
Ite hommasin GeForce NOW:n (Ultimate) testiski, kun sen yhdessä vaiheessa tarjouksesta sai. Kyllä tuo mukavast paikkaa hiljalleen vanhenevaa kalustoa enemmän tehoa vaativissa peleissä. Mutta kyllä toi kuvan pikselöityminen jonkun verran syö kuvan laatua.

Mutta sitten jossain vaiheessa keksin kokeilla testata miten se toimii mun läppärillä ja hyvin pelitti silläkin. Sitten olen vielä pelaillu komennushommissa Samsungin Galaxy Tab S8 Ultralla PS5 ohjaimella kännykkä yhteydellä ja eikä siinäkään juurikaan valitettavaa. Tulee varmaan pidettyä tuota vielä ainakin sen aikaa, kunnes komennushommat loppuu. Saa pelattua halutessaan isoa osaa pelikokoelmasta. Aiemmin miettiny mitä iloa tästä palvelusta on, mutta tähän se on mitä erinomaisin juttu, kunhan hyvä yhteys on saatavilla.
 
Itsellä räjähti juuri pelipc:stä virtalähde ja vaikka takuuta on jäljellä niin varmaan ainakin kuukausi tulee odottelua korvaajaa varten. Onko plug and play vai onko jotain vinkkejä? Kotiverkko on kyllä hyvin viritetty.

Alennukset taisi mennä jo tältä vuodelta?
 
Ei kait tuossa sen ihmeempiä, pitkälti plug-and-play on. Asetukset tietty kannattaa tsekata ja laittaa streaming qualityyn parhaat asetukset ja testata siellä yhteyden laatu.

Jos et ole vielä tilausta tehnyt niin katso mitä hintaa antaa, jos menet sovelluksen kautta tilaussivulle. Itse kun hyödynsin juuri tuon "yksi kuukausi puoleen hintaan" -tarjouksen niin suoraan selaimella jos meni tänne NVIDIA GeForce NOW niin ei näkynyt tarjousta, mutta sovelluksen kautta menemällä näkyi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 341
Viestejä
4 553 301
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom