#varokertomusta #huolimatontulkinta #kertomussota #cuties
Joko tiesit, että Netflixissä pyörii järkyttävä pedofiilielokuva Cuties, jossa esiteini-ikäisten tyttöjen tanssimista seksualisoidaan oksettavalla tavalla? Tai tiesitkö ainakin, että tämän ranskalaiselokuvan sisällöstä ”käydään keskustelua”, jossa pohditaan, syyllistyykö se sopimattomaan lasten seksualisointiin? Jos tiesit, tämä päivitys on suunnattu sinulle.
---
Ranskansenegalilaisen elokuvaohjaajan Maïmouna Doucouren esikoiselokuva Söpöläiset (ransk. Mignonnes, engl. Cuties) on kasvu- ja kehityskertomus 11-vuotiaasta Amysta, joka etsii omaa identiteettiään islaminuskoisen perheen ja ranskalaisen arkikulttuurin välimaastossa. Amy on köyhän pariisilaislähiössä asuvan senegalilaisperheen tytär, jonka kotielämää värittää konservatiivinen uskonnollisuus ja sen naiselle määräämä kapea asema. Amyn isä on ottamassa toista vaimoa ja äiti on alistunut osaansa moniavioisen islamin traditiossa.
Päästäkseen osaksi ikätovereidensa yhteisöä Amy innostuu tanssimisesta. Tytöt kuvaavat kännykkäkameralla tanssivideoita, jotka mukailevat heidän näkemiään musiikkivideoita ja heitä vanhempien tyttöjen ihailtua tanssitiimiä. Älypuhelimet toimivat tyttöjen porttina maailmaan, joka ei ole vielä heidän ikäisilleen sopiva. Suosiota saavuttaakseen tytöt ajautuvat kopioimaan esitykseensä yhä rohkeampia ja seksuaalisesti vihjailevampia tanssiliikkeitä, ja lopulta tyttöjen esitys perustuu eräänlaiselle twerk-tanssin variaatiolle. Tanssiliikkeiden sopimaton seksuaalisuus on yksi elokuvan kantavista teemoista, jonka kautta Söpöläiset (joka on myös tyttöjen tanssiryhmälleen antama nimi) ottaa kantaa länsimaisen kulttuurisen kuvaston yliseksualisoitumiseen ja sosiaalisen median aiheuttamiin paineisiin.
Söpöläiset sai ensi-iltansa tammikuussa Sundancen elokuvajuhlilla, missä se voitti parhaan kansainvälisen ohjauksen palkinnon. Elokuvaa on myös esitetty Ranskassa elokuvateattereissa elokuusta alkaen ja se on saanut elokuvakriitikoilta yleisesti myönteisen vastaanoton.
Tilanne muuttui kuitenkin elokuussa, kun Netflix tiedotti Söpöläisten kansainvälisestä julkaisusta suoratoistopalvelussaan. Söpöläisten ympärille syntyi nopeasti kohu ja moraalipaniikki, jossa elokuva kehystettiin suoranaiseksi pedofiileille suunnatuksi pehmopornoksi. Kohun aloittajana toimivat Netflixin harkitsemattomat kuvavalinnat elokuvan markkinoinnin yhteydessä. Kuvissa tytöt esiintyivät niukoissa vaatteissa ja seksuaalisesti provosoivissa asennoissa, mikä herätti varsinkin yhdysvaltalaisyleisössä yleistä paheksuntaa. Seuranneessa mediakohussa konservatiivipoliitikot ovat vaatineet elokuvan sensurointia ja sadattuhannet ihmiset ovat allekirjoittaneet adresseja elokuvan julkaisua ja osin myös koko Netflixiä vastaan. Elokuvaa puolustaville kriitikoille on sadellut tappouhkauksia.
Kohun saattaisi kuvitella laantuneen Söpöläisten viimeviikkoisen julkaisun myötä, kun odotukset elokuvan sisällöstä osoittautuvat vääristyneiksi, mutta tilanne näyttää lähteneen pikemminkin uusille kierroksille. Someinfluensserit kauhistelevat tällä hetkellä videoissaan Netflixin ”pedofiilielokuvaa”, ja tietoverkon algoritmit vaikuttavat suosivan tätä tulkintaa. Esimerkiksi omiin katsomistottumuksiini mukautunut Youtuben sisältöhaku tuottaa tällä hetkellä ”Cuties”-hakusanalla käytännössä lähinnä videoita, joissa ”osoitetaan” asiayhteydestään irrotetuilla videoklipeillä, kuinka elokuva on lapsia seksualisoivalta sisällöltään ”vieläkin pahempi” tapaus kuin mitä Netflixin markkinointimateriaali antoi ymmärtää.
---
Kuinka tulkita tällaista sosiaalisen median ilmiötä, jossa suhteellisen pienen yleisön ranskalaiselokuva nousee yllättäen kansainvälisen somekohun ja merkityskamppailun keskiöön? Yksi apuväline tilanteen lähestymiseen löytyy HUOLIMATTOMAN TULKINNAN käsitteestä, jonka avulla elokuvan tulkinnasta käydyt kamppailut voidaan kontekstoida osaksi nykyisen totuudenjälkeisen ajan kulttuuri- ja kertomussotia. Käsite on peräisin projektimme tutkija Matias Nurmiselta, joka on tarkastellut sen avulla nykyisten miesliikkeiden tapaa uudelleentulkita länsimaisen kirjallisuuden klassikoita antifeministisestä näkökulmasta. (Taustalla on myös politiikantutkija Ari-Elmeri Hyvösen laajempi ajatus huolimattomasta puheesta totuudenjälkeisyyden määrittäjänä.) Huolimattomat tulkinnat ovat ennen kaikkea tiettyyn ideologiseen positioon lukittuja tulkintatapoja, jotka perustuvat haluttomuuteen hyväksyä tai edes huomioida teoksen tyypillisiä ja vakiintuneita tulkintoja.
Huolimaton tulkinta on pohjimmiltaan vastustavaan lukemiseen nojaava tulkintastrategia, jossa kriittinen tulkitsija torjuu tekstin – tai tässä tapauksessa elokuvan – itsensä tarjoaman suhtautumistavan. Erityisesti siihen liittyy kuitenkin tapa huomioida tulkinnassa vain tietyt tekstin ominaisuudet samalla kun monet muut jätetään valikoivasti huomiotta. Söpöläisten tapauksessa huolimaton tulkinta nousee ennen kaikkea järkyttymisestä elokuvan visuaalisesta sisällöstä, joka peittää alleen kaikki elokuvan tarinalliseen sisältöön ja teemoihin liittyvät nyanssit. Huomio kiinnittyy näin pelkästään elokuvan provosoiviin tanssikohtauksiin, eikä lainkaan siihen, miten ne kytkeytyvät päähenkilön kehityskertomukseen.
Kulttuurisen keskustelun kannalta huolimattomat tulkinnat ovat haasteellisia, sillä vaikka ne eivät ole kovinkaan uskollisia tulkittavalla tekstille ja perustuvat selkeästi tarkoitushakuiseen ideologiseen kehystykseen, niitä ei voi myöskään osoittaa yksioikoisen vääriksi tai virheelliseksi. Niitä voidaan näin hyödyntää merkitysten manipuloinnissa ja suoranaisessa propagandassa, jonka avulla tiettyjä tulkintoja voidaan vahvistaa sekä oman ideologisen yhteisön sisällä että myös sen ulkopuolella. Kun huolimattomat tulkinnat alkavat levitä kohun saattelemana sosiaalisessa mediassa, heijastavat ne kertomuksen ylle oman auransa, josta emme varsinaisesti pysty rypistelemään irti. Tietylle yleisölle edes Söpöläiset-elokuvan katsominen ei näin enää mahdollista irrottautumista pedofiliaan liittyvistä tulkinnoista, sillä huolimaton tulkinnallinen kehystys tarjoaa elokuvan tarkastelulle selkeän mallin, jolle ei vaikuta olevan vaihtoehtoja.
On vaikeaa päästä selville kaikkien Söpöläisiä koskevan moraalipaniikin levittäjien motiiveista, mutta mukaan vaikuttaa mahtuvan sekä ihmisiä, jotka ovat aidosti huolissaan lasten ylenpalttisesta seksualisoinnista valkokankaalla, että ihmisiä, jotka hyödyntävät kohua poliittisiin tarkoituksiin. Kuten Vox-lehti on analyysissaan (linkki kommenteissa) nostanut esiin, elokuvaa ympäröivä kohu on toiminut räjähdysalttiina polttoaineena esimerkiksi Trumpia fanittavien QAnon-salaliittoteoreetikoiden levittämälle pedofiliahysterialle. Elokuva onkin kaapattu sosiaalisessa mediassa osaksi kertomussodankäyntiä, jossa se kytkeytyy osaksi villejä salaliittoteorioita valtaapitävien pedofiiliringeistä ja juutalaisten hallitsemasta mediasta. Tummaihoinen maahanmuuttajataustainen naiselokuvaohjaaja sopii tämän porukan näkökulmasta mainiosti syntypukiksi, jonka kustannuksella edistää omia poliittisia tavoitteitaan.
Tulkintaa ohjaavat lisämerkitykset varmistavat Söpöläisten kohdalla joka tapauksessa sen, että elokuvan oma kasvutarina identiteettiään etsivän tytön kasvamisesta naiseuteen kahden eri kulttuurin ongelmallisten naiskäsitysten puristuksessa peittyy kokonaan ulkopuolisen pedofiliakehystyksen varjoon. Näin esimerkiksi elokuvan vaikuttavinta kohtausta, jossa Amyn haavoittuvaa asemaa islamin ja populaarikulttuurin tarjoamien ahtaiden naiskäsitysten välissä kuvataan fyysisesti uskonnollisen puhdistautumisriitin ja kouristuksenomaisten tanssiliikkeiden välimuotona, tulkitaan Youtubessa (hakutuloksissa tietysti nimellä “Most Craziest Scene in Cuties That Crossed the Line”) tällä hetkellä lähinnä ohjaajan likaisena seksifantasiana. Kohun avulla tummaihoisen tytön kasvukokemukset on näin saatu häivytettyä näkyvistä, ja jäljellä on enää lähinnä antisemitistinen salaliittoteoria Netflixin juutalaisomistajista pedofilian levittäjinä.
Yhdellekään elokuvan nähneelle ja elokuvakerrontaa vähänkään ymmärtävälle katsojalle ei silti pitäisi olla epäselvää, että Söpöläiset on kehitys- ja kasvukertomus, joka käsittelee kriittisesti länsimaisen viihdekuvaston ja sosiaalisen median vaikutuksia alaikäisten tyttöjen käsityksiin naiseudesta. Elokuvan tanssikohtaukset aiheuttavat katsojassaan epämukavia tunteita, ja se on niiden tarkoituskin: lähikuvat lannettaan vatkaavista 11-vuotiaista tarjoavat katsojalle vieraannuttavan näkökulman erityisesti populaarimusiikin seksualisoituun videokuvastoon ja lasten pyrkimyksiin etsiä sosiaalisesta mediasta hyväksyntää idoleitaan matkimalla.
Oma keskustelunsa voitaisiin käydä siitä, onko kritisoitavan ilmiön esittäminen elokuvallisin keinoin tarpeellista, mutta Söpöläisten kuvasto ei sinällään juuri eroa varhaisteinien TikTokiin, Instagramiin tai Snapchatiin lataamista videoista. Myöskään elokuvan oma näkökulma aiheeseen ei jää millään tavalla epäselväksi: Söpöläiset alleviivaa monin eri keinoin, kuinka päähenkilö ei ole tarpeeksi kypsä ymmärtämään seksuaalisesti virittyneen tanssin tai esimerkiksi verkkoon ladattujen alastonkuvien kaikkia ulottuvuuksia ja seurauksia. Amy etsii tanssin avulla pakokeinoa konservatiivisen kotielämän asettamista rajoitteista, mutta törmää voimaantumisen sijaan toisenlaisiin naisen roolille asetettuihin rajoituksiin.
Suomenkielisessäkin sosiaalisessa mediassa päivystää tällä hetkellä kommentoijia, jotka väittävät Söpöläisten olevan niin järkyttävä elokuva, että koko Netflix tulisi asettaa sen takia boikottiin. Elokuvaa näkemättömän ulkopuolisen silmiin tilanne näyttää siis ikään kuin debatilta, jossa on kaksi osapuolta – elokuvan puolustajat ja sen vastustajat. Tässä asetelmassa elokuvaa demonisoivat äänet saavat väistämättömän etulyöntiaseman. Tilanteessa, jossa keskustelu aloitetaan hyökkäävällä syytöksellä, muut keskusteluun osallistujat pakotetaan käsittelemään aihetta hyökkääjän määrittelemästä näkökulmasta ja puolustautumaan syytöksiltä. Vaikka elokuvaa on todellisuudessa jopa varsin vaikea tulkita pedofiliaa tai lasten seksualisoimista tukevaksi, herättää sen vastustajien tarjoama tulkintakehys meissä niin vahvoja moraalisia tuntemuksia, että kaikki vastakkaiset argumentit alkavat vaikuttaa epäilyttäviltä. Kun verkko on täynnä syytöksiä elokuvan ”pedofiliasta” ja kun sosiaalinen media on vieläpä täytetty tätä tulkintaa vahvistavilla kuvakaappauksilla ja videoklipeillä, on vaikea hahmottaa, miten elokuva voisi olla mitään muuta.
Vielä toissapäivänä, nähtyäni joitakin asiayhteydestään irrotettuja pätkiä elokuvasta ja luettuani Kalle Kinnusen kiinnostavan blogikirjoituksen aiheesta (linkki kommenteissa), kuvittelin silti edelleen myös itse, että elokuvaan liittyy jonkinlaista epäselvyyttä sen suhtautumisesta lasten seksualisoimiseen valkokankaalla. Vasta elokuvan katsottuani pystyin siis kunnolla havaitsemaan, että myös omaa mielipidettäni oli ohjailtu huolimattomien tulkintojen avulla luoduilla mielikuvilla. Söpöläiset esittää toki yleisölle provosoivaa kuvastoa, mutta on hankala kuvitella, että elokuvaa tulkittaisiin ”pedofiileille suunnattuna” ilman nyt nähtyä somekohua. Sen myötä Söpöläisten lapsia seksualisoivasta kehystyksestä on kuitenkin tullut jo käytännössä elokuvan vallitseva ja ensisijainen tulkintatapa, jonka voi haastaa ainoastaan katsomalla elokuvan itse – eikä sekään välttämättä enää auta.
-JR
/img-s3.ilcdn.fi/7150bfc9f10d022d7489e412cfbff4732b2a9e74481fe0449602f31087d04ad3.jpg)
Siinä myös 100-prosenttista rasismia. Lisäksi nämä ja suvakit eivät edes ymmärrä, että tuo on rasismia, vaan he ylpeästi hyväksyvät tämän toiminnan.
