F1-lähetykset

F1-forumilta CCMK-käyttäjän jaarittelemana: "Vuoden 1995 kokonaan uutena katsojalukuna tähän alle tulevat perjantain aika-ajot jotka nähtiin koosteena ja jotka olivat tosiaan myös yllättävänkin katsottuja lähetyksiä."

Eli 1995 saakka perjantain aika-ajot näkyivät Suomessa livenä vain Eurosportilla, muuten koosteena ennen lauantain aika-ajoa (tai ehkä osittain sen alkuosan päälläkin?!). Jossa siis koko 1990-luvun vain englanninkielinen selostus.

1996 lähtien aika-ajot ovat olleet yksipäiväisiä.

Eurosport näytti muistaakseni harjoituksiakin melko hyvin. Ei muistikuvaa miten MTV3 niitä näytti. Mutta siis 90-luvulla truu F1-fanin Thö kanava oli Eurosport, ei Yle tai MTV(3).

Nyt tosifanin kanava taitaa olla F1TV, ei Viaplay. Entiset F1-mestarit tai -ajajat vaan tuppaavat olemaan parempia selostajia kuin Urheiluruudun x-juontajat.
i stand corrected, maikkari näytti vain Lauantai aika-ajot suorana, niinhän se oli
 
Maikkarilla oli myös mainoskatkot. Kiva jos jäi ne kisan ainoat ohitukset näkemättä. Sitten kun meni maksulliseksi, niin se oli alle kympin kuussa eikä enää mainoskatkoja. Tilaajia uskoisin olleen paljon, sillä kansa oli opetettu katsomaan formulaa viikonloppuisin. Toista se on nykyään.
 
Viaplayn ainoa etu F1TV:hen taitaa tällä hetkellä olla 4k-lähetykset.

Korjatkaa jos olen tuossa väärässä.
ja kun ottaa nuo kolmannen osapuolen systeemit mukaan laskuihin, niin ero vian ja F1TV:n välillä senkus vaan kasvaa.
toki ei ole mitään takeita kuinka pitkään tuo Multiview sovelluksen tekijä jaksaa tuota sovellusta ylläpitää, eikä tiedä vaikka jo huomenna hänellä olisi kovasanainen kirje Liberty median kuoressa.
mutta toistaiseksi ainakin saa nauttia monikameralähetyksistä suorana tai jälkikäteen.
 
Mikä näistä palveluista on järkevin jos en katso livenä?

F1TV:n parin päivän viive on kyllä melko jäätävä. Onko jotain palvelua jossa voi katsoa samana päivänä tai seuraavana jos lähetys on keskellä yötä?

Toisaalta multiviewer on kyllä melko must.
 
F1TV on järkevin jos ei halua katsoa suorana. Toinen vaihtoehto on Viaplay mutta tässä tapauksessa se ei ole järkevä koska mainitsit ettet katso suorana.
 
F1TV on järkevin jos ei halua katsoa suorana. Toinen vaihtoehto on Viaplay mutta tässä tapauksessa se ei ole järkevä koska mainitsit ettet katso suorana.
Viaplayllaki näkee päivän parin viivellä kisat (joku joskus tässä ketjussa mainitsi tarkan viiveen). Se siis on iha yhtä hyvä (jos f1tv:lläki on viive) tai parempi, jos tykkää viaplayn lähetyksestä. + täysin ilmainen.

e: löyty; Huhtikuussa 2022 kisa ollut nähtävillä seuraavana tiistaina. Varmaan sama edelleen.
Australian gp katsottavissa viaplayssa ilmaiseksi. Eli 2 päivää menee uusintaan.
 
Viimeksi muokattu:
Viaplayllaki näkee päivän parin viivellä kisat (joku joskus tässä ketjussa mainitsi tarkan viiveen). Se siis on iha yhtä hyvä (jos f1tv:lläki on viive) tai parempi, jos tykkää viaplayn lähetyksestä. + täysin ilmainen.

e: löyty; Huhtikuussa 2022 kisa ollut nähtävillä seuraavana tiistaina. Varmaan sama edelleen.

Se vähän vaihtelee, joskus on parissa päivässä, joskus menee viikkokin. Ei ne taida mitään takuita tuosta antaa koska ilmainen, ei kovin korkealla priolla taida olla. Mutta nykyisen kaltaiseen kauteen ollut itselle ihan riittävä :)
 
Saako tällais kysyä?

Hyvät hakusanat maineksottamalle sivulle. Striimin laadulla ei väliä.

Yv otetaan kiitollisena vastaan.
 
AIvan karmea kälättäjä tämä muija vian studioissa joka valitettavasti ollut jo useammankin kerran. Joku Mervikin on tuohon verrattuna maailman paras hosti. Ei pysty kyllä.

Varmaan tuotannon sohvan kautta saanut paikan.
 
Viaplaylläkin voisi olla valikossa vaihtoehto, language on/off (selostus pois), kuten Discovery+:n moottoriurheilulähetyksissä pystyy valitsee. Mieluummin pelkät moottorien äänet yms. kuin Viaplayn MesimäyräKarhumies mukahauskoja lempinimiä kusenpolttama Juusela & kumppanit.
 
No miksi maksat ylihintaa Viaplaysta, jos et edes tykkää sen tarjonnasta? F1TV hintaa murto-osa, ja selostustiimi ihan ok, jos vaan lontoon kieli taipuu.
 
F1 nyt yksinään merkitse mitään, on vaan niin että viasta näkee Nascarin, Indyn , Supercarsit, Imsan, DTM:n yms yms kaikki samasta, ykköset on vain murto-osa koko autourheilusta. Toki jos täällä joku tarjoaisi saman paketin vaikka 15€ niin olisin kiinnostunut.

En seuraa mitään muuta urheilua joten sinänsä toki kelpaisi jos vialla olisi erikseen "kaikki autourheilu"-optio ja täysin turhat pallot yms sekundalajit olisivat pois.
 
Onpa helvetin tylsä kisa. Vaikka toisella silmällä sitä vain seuraankin (toisella Ruotsi-Kanada pronssiottelua). Lähtörytinän jälkeen yhtä possujunaa, pl. kisan kohokohta toistaiseksi: Bottaksen ohitus.
 
Mistäs jengi nykyisin näitä katselee? Itsellä loppu f1tv hiljan ja mietin muita vaihtoehtoja. Viaplayn hinta taitaa olla turhan suolainen vaikka suomeakin olisi ihan kiva välillä kuunnella.
 
Mistäs jengi nykyisin näitä katselee? Itsellä loppu f1tv hiljan ja mietin muita vaihtoehtoja. Viaplayn hinta taitaa olla turhan suolainen vaikka suomeakin olisi ihan kiva välillä kuunnella.
Eiköhän edelleen aika moni katsele tuolta F1TV:n kautta, kun tarjouskampanjakin menossa. Osa maksaa kalliimmin Viaplaystä, koska suomi selostus ja paketissa muitakin lajeja ja silppua&sälää. Monet sitten katselee ei niin virallisia lähetyksiä.

F1.jpg
 
Takaisin F1 TV:n pariin viaplay tarjouksen päätyttyä. Sopivaan aikaan tuli tuo tarjouhinta.
 
Viaplaylläkin voisi olla valikossa vaihtoehto, language on/off (selostus pois), kuten Discovery+:n moottoriurheilulähetyksissä pystyy valitsee. Mieluummin pelkät moottorien äänet yms. kuin Viaplayn MesimäyräKarhumies mukahauskoja lempinimiä kusenpolttama Juusela & kumppanit.

Vanhahko viesti mihin vastaan, mutta siellähän on valittavana se "Pitlane" kuva. Siinä ei ole selostusta ja kuvan oikeassa reunassa on vaihtuva onboard ja track position(tämä on ja pysyy). Noita ei toki pois saa ja se livekuva kisasta on siten pienempi. Joskus tuosta kattonu kun syystä tai toisesta ottanu niin päähän Juusela :lol: Vilander kun on matkassa niin miellyttävämpää seurata.

E: Ja ennenku joku sanoo "miksi hemmetissä sitten maksat siitä??" niin ite seuraan urheilua aika laidasta laitaan, MotoGP, P-Amerikan ajoja(harvakseltaan kylläkin), Valioliigaa joskus jos on kiinnostava ottelu, NHL sama ku edellinen ja hiihtoa + mun makuun hyviä sarjoja löytyy sieltä.
 
Eiköhän edelleen aika moni katsele tuolta F1TV:n kautta, kun tarjouskampanjakin menossa. Osa maksaa kalliimmin Viaplaystä, koska suomi selostus ja paketissa muitakin lajeja ja silppua&sälää. Monet sitten katselee ei niin virallisia lähetyksiä.

F1.jpg
Menikös tämä jo vai oonko jotenkin jäässä kun en löydä?
 
Käyttänyt F1TV:tä sideloadattuna Philips Android TV:llä kolme kautta. Nyt vaatii pitkästä aikaa uudemman version. Latasin APKMirrorista ja yritin asentaa File Manager + normi Paketin asentajalla, ei onnistu. Ilmeisesti nämä uudemmat Bundlet tarvitsevat APKMirror Installer ohjelman jonka asensin (beta). En kuitenkaan saa annettua tarvittavia oikeuksia tiedostoihin pääsemiseksi (Android asetuksista tai Yleisistä). Vaikka Android TV:t eivät ole virallisesti tuettuja, ei ole ollut mitään ongelmaa aiemmin. Telkkuun tuli Android TV 11 OTA:na ilmeisesti vasta edellisen F1TV:n version asennuksen jälkeen... Muilla vastaavaa haastetta? Ehdotuksia?
 
Chromecast.
 
Täällä Philips 55PUS8887/12 Adroid TV vuodelta 2022 jossa on Helmikuu 2024 tietoturvat Android 11 käyttiksellä.
itsellä asennettuna on tuo APK Mirror installer Beta jolla tuo bundle muotoinen paketti asennetaan.
tiedoston siirsin käyttäen Send Files to TV sovellusta joka on asennettuna play kaupasta puhelimessa ja televisiossa.
Latasin tiedoston siis puhelimen selaimella ja sen jälkeen kotiverkossa Send filesillä lähetin sen televisioon.
Send files osasi televisiossa avata sen paketin APK mirror installerilla ja sen jälkeen vain Seuraava, Seuraava ja valmis.
tuo viimeisin kisalähetys toistui ongelmitta ja ei edes tarvinnut kirjautua sisään vaikka edellisestä television kautta tehdystä kirjautumisesta on useampi kuukausi.

Eli ainakin omassa 2022 midrange Philipsissä tuo F1TV toistui ongelmitta ja pätkimättä.
sääli kun siitä on jo vuosi kun 2017 mallin 55PUS7272/12 otti kolhua muutossa, olisi muuten voinut kokeilla huvikseen sillä Android 8 kanssakin.
joskin viimeksi kun Lokakuussa tai Marraskuussa 2023 taisin kokeilla sitä, niin ainakaan DRM kanssa tuo vanhus ei tullut enää toimeen sitten millään.
mikään yli 360p ei toistunut lainkaan ja jopa 360p vaati pari sekuntia pausen poiston jölkeen tai kamerakulman vaihdon jölkeen ennen kuin se toisti yhtikäs mitään yli 5fps vaudilla.

Mutta 2022 malli tosiaan toistaa lähetykset ongelmitta.
 
1000056491.jpg
Tuossa vielä mitä lupia tuo on saanut käyttöönsä ja miten ne on asetettu.
Näillä se apkmirror installer sai send filesin kautta luvan asentaa F1TV sovelluksen päivityksen.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 230
Viestejä
4 549 142
Jäsenet
74 947
Uusin jäsen
Wilmeri

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom