F1-kausi 2020

Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Tuossahan voi käydä niin että Bottaksen lähtö tallista tapahtuu rivakammin kuin lähtö edellisen kisan lähtöruudusta.
No, huhut ovat huhuja ja spekulaatiot spekulaatioita. Tai sitten ei...
Siinähän voi jokainen miettiä mitä itse tekisi Mersun tallipäällikön housuissa. Ei tuo kovin vahvalta Valtterin kannalta näytä kun jättää ne sinivalkoiset lasit pois päästä.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Bottas on kyllä ollut koko kauden alisuorittajana. Halvemmalla nopeampi kuski tilalle ja Bottas kilometritehtaalle.
 
braide

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
571
Itse ajattelin että Bottas ois viime kaudella jo haastanut Hamiltonin mutta ei. Tänä vuonna no että nyt sitten mutta ei. Jotenkin ei vain riitä. Yksi mitä ihmettelen on se että miten Bottas voi epäonnistua lähdössä lähes joka kerta. Toki monestihan Hamiltonin pussiin onkin pelattu mutta mikäli Bottas olis kovempi luu niin kyllähän niitä voittoja ois plakkarissa enempi.
Se kertoo totuuden että toisesta tallista tuleva kuski pistelee sata nolla kylmiltään. Ei vaan riitä, ikävä kyllä. Russel todennäköisesti nappaa toisen auton ensi kaudeksi ja Valtteri katselee varikolla että onko jossai tallissa tilaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 434
Bottas on kyllä ollut koko kauden alisuorittajana. Halvemmalla nopeampi kuski tilalle ja Bottas kilometritehtaalle.
Alisuorittaja tai ei, mersu ei kaipaa yhtään nopeampaa kuskia kuin Bottas on niin kauan kun Hamilton on tallissa.

Hamilton tulee myös saamaan sen mitä pyytää koska on 7-kertainen maailmanmestari.

Ei missään muussakaan lajissa liksa pienene lisämestaruuksien myötä ellei taloudellinen tilanne sitten sitä todella vaadi, pr arvo kun on aika mittaamaton Hamiltonin kohdalla.

Itsehän olen sitten Bottaksen kannattaja.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Bottaksen sopimus on helppo ostaa ulos, koska Russel ajaa murto-osalla tuosta Bottaksen 13 miljoonan palkasta. Mutta tuskin mersu tuota tekee, koska Bottas on tarpeeksi hyvä kakkoskuski tuomaan mersulle tarvittavat pisteet ensi kaudella.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909

Se Valtterin palkka on joka tapauksessa maksettava tai maksettava tuntuva korvaus, joten se Russellin kustannus nousisi todella korkeaksi. Kyllä se varsin selvää on, että ensi kaudella Mersulla ajaa sama kaksikko kuin tänä vuonna ja Russell ajaa Williamsilla.
 
Ei se välttämättä korkeaksi nousisi, jos Bottaksen sopimuksen voi ostaa ulos 13 miljoonalla ja Russel ajaa ens kaudella 500,000 niin Mersu maksaa 500,000 enemmän, ei tuo summa ole F1 piireissä mitään.
Mitä aikaisemmin Mersu saa Russelin ajamaan heille niin sitä enemmän ne hänestä hyötyvät, nyt jos ajaa vielä ensi kauden Williamsilla niin se on tavallaan hukkaan heitetty vuosi.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Se Valtterin palkka on joka tapauksessa maksettava tai maksettava tuntuva korvaus, joten se Russellin kustannus nousisi todella korkeaksi. Kyllä se varsin selvää on, että ensi kaudella Mersulla ajaa sama kaksikko kuin tänä vuonna ja Russell ajaa Williamsilla.
Mikäs siinä kun Mersu maksaa Valtterille sen 13 miljoonaa euroa tms. palkkaa ensi kaudesta ja määrää ajamaan Williamsille ja Russel siirtyy ajamaan nykyisellä palkalla Mersulle, jonka Mersu maksaa myös hänelle ja sitten vaikka 2 miljoonaa euroa Williamsille kompensaatiota siirrosta.

Problem solved. Vähän kuin sellainen win-win soppari jossa kaikki voittavat. Paitsi ehkä Valtteri kun taistelee jatkossa sitten niistä peräpään sijoituksista.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Mikäs siinä kun Mersu maksaa Valtterille sen 13 miljoonaa euroa tms. palkkaa ensi kaudesta ja määrää ajamaan Williamsille ja Russel siirtyy ajamaan nykyisellä palkalla Mersulle, jonka Mersu maksaa myös hänelle ja sitten vaikka 2 miljoonaa euroa Williamsille kompensaatiota siirrosta.

Problem solved. Vähän kuin sellainen win-win soppari jossa kaikki voittavat. Paitsi ehkä Valtteri kun taistelee jatkossa sitten niistä peräpään sijoituksista.
Mersu ei voi määrätä Valtteria Williamsille, eikä Williamsia ottamaan Valtteria. Mersu voi toimia sopimuksensa mukaan tai purkaa, eli maksaa, sen pois. Sen jälkeen Mersu ei tietenkään Valtteria määräile.

Tietysti jos halutaan halpa vaihtoehto, niin jätetään Hämis pois tallista. :vihellys:
 
Williams mielellään ottanee Valtterin takaisin ja antaa Russelin vaihdossa jos siitä saa pari miljoonaa euroa rahallista kompensaatiota.

Voihan siihen Valtterin sopimukseen olla hyvin kirjattuna se, että Valtteria ei saa saa siirtää Mersulta toiseen talliin. Siinä tapauksessa jos siirto ei Valtterille sovi ja ole kiinnostunut unohtamaan kyseistä pykälää, niin ostaa Mersu vain Valtterin sopimuksen ulos ja käskee häipymään. Valtterin ajot formula ykkösissä oli sitten siinä kun tallipaikkaa ei muualta saa formuloista ensi kaudeksi ja välivuoden jälkeen tilanne on tuskin merkittävästi parempi.

En tiedä mikä tuossa on nyt niin vaikeaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 056
Pitää seki aspekti muistaa, että tarvittaneen nykyauton kuskejaki kehittään 2022 autoa, notta on jotain vertailtavaa. Hamilton ei vaikuta 100% varmalta mersumieheltä tuolloin, ainakaan tällä hetkellä.

edit: tietty ton sanottuani huomenna julkaisevat Hamiltonin 3-vuotissopparin :D
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Ensi kaudella varmasti vielä katsellaan mersun ylivoimaisuutta, mutta kuinkahan vuosi 2022? Hamilton lopettaa, Bottas jää ilman tallipaikkaa, Russel siirtyy mersulle. Kakkoskuskiksi mersulle tulee koutsaamaan tietysti Alonso :p Ei suomalaisia mukana ensimmäisenä kautena sitten 80-luvun? Silti voi olla edessä mielenkiintoinen kausi kun voimasuhteet menee toivottavasti uusiksi sääntömuutosten vuoksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 414
Williams mielellään ottanee Valtterin takaisin ja antaa Russelin vaihdossa jos siitä saa pari miljoonaa euroa rahallista kompensaatiota.

Voihan siihen Valtterin sopimukseen olla hyvin kirjattuna se, että Valtteria ei saa saa siirtää Mersulta toiseen talliin. Siinä tapauksessa jos siirto ei Valtterille sovi ja ole kiinnostunut unohtamaan kyseistä pykälää, niin ostaa Mersu vain Valtterin sopimuksen ulos ja käskee häipymään. Valtterin ajot formula ykkösissä oli sitten siinä kun tallipaikkaa ei muualta saa formuloista ensi kaudeksi ja välivuoden jälkeen tilanne on tuskin merkittävästi parempi.

En tiedä mikä tuossa on nyt niin vaikeaa.
Itse en ymmärrä miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että tuossa ei ole mitään järkeä. Johan tuo Mersun kuvio on selitetty monen toimesta mutta silti on pakko jatkaa tätä samaa agendaa. Mersu ei halua haastajaa Hamiltonille. Bottas on riittävän hyvä tuomaan ne asiat mitä Mersu haluaa eli tallimestaruuden ja Hamiltonin kuljettajamestaruuden. Bottas aiheuttaa myös huomattavasti vähemmän draamaa radalla kuin mitä kilpailukykyisemmät vaihtoehdot. Mersulla ei vain yksinkertaisesti ole mitään järkevää syytä vaihtaa Bottasta Russeliin.
 
Voisi kuvitella, että Mersu haluaisi voittaa myös kakkossijan kuljettajien MM-taistossa. Bottaksen osalta tämä ei ole lainkaan varmaa. Russel tuo myös tallille enemmän sponsoreita kuin Valtteri. Lisäksi Russelista voisi alkaa leipoa jo tulevaa mestaria ajalle kun Hamilton on lopettanut.

Russel ammattikuskina osaa olla ohittamatta Hamiltonia ja kolaroimatta hänen kanssaan ja muutenkin osaa ajaa kakkoskuskina jos se rooli hänelle määrätään.
 
Tottakai Valtterin sopimus on vain Mersun kanssa. Ei Mersu voi Valtteria määrätä muualle ajamaan, ei Valtteri ole millään junnusopimuksella.

Ei vain ole mitään syytä miksi Mersu tekisi noin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 056
Jossei se ole rikki, nii älä rupia korjaileen sitä. Mut kyl mersu Russellin tahtoo eikä sitä passaa päästää muuallekkaan. On satavarmasti jommankumman pallilla vuonna 2022 viimeistään.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 231
Ensi kaudella varmasti vielä katsellaan mersun ylivoimaisuutta, mutta kuinkahan vuosi 2022? Hamilton lopettaa, Bottas jää ilman tallipaikkaa, Russel siirtyy mersulle. Kakkoskuskiksi mersulle tulee koutsaamaan tietysti Alonso :p Ei suomalaisia mukana ensimmäisenä kautena sitten 80-luvun? Silti voi olla edessä mielenkiintoinen kausi kun voimasuhteet menee toivottavasti uusiksi sääntömuutosten vuoksi.
Ei Mersu Alonsoa ota pakkaa sotkemaan, mutta mietitään kuvioita:
JOS Hamilton lopettaa ens kauden jälkeen, 8 mestaruutta, niin Russell tullee tilalle?
Miksi silloin luopua Bottaksesta, kun kerran toimii tiimin hyväksi, aina ja sunnuntaina?

Itse en ymmärrä miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että tuossa ei ole mitään järkeä. Johan tuo Mersun kuvio on selitetty monen toimesta mutta silti on pakko jatkaa tätä samaa agendaa. Mersu ei halua haastajaa Hamiltonille. Bottas on riittävän hyvä tuomaan ne asiat mitä Mersu haluaa eli tallimestaruuden ja Hamiltonin kuljettajamestaruuden. Bottas aiheuttaa myös huomattavasti vähemmän draamaa radalla kuin mitä kilpailukykyisemmät vaihtoehdot. Mersulla ei vain yksinkertaisesti ole mitään järkevää syytä vaihtaa Bottasta Russeliin.
Juuri näin!
Voisi kuvitella, että Mersu haluaisi voittaa myös kakkossijan kuljettajien MM-taistossa. Bottaksen osalta tämä ei ole lainkaan varmaa. Russel tuo myös tallille enemmän sponsoreita kuin Valtteri. Lisäksi Russelista voisi alkaa leipoa jo tulevaa mestaria ajalle kun Hamilton on lopettanut.
Tallihan ei taida hyötyä kuskien sijoittumisesta sinänsä, mutta voisi kuvitella, että jokin PR-arvo olisi.
Russel ammattikuskina osaa olla ohittamatta Hamiltonia ja kolaroimatta hänen kanssaan ja muutenkin osaa ajaa kakkoskuskina jos se rooli hänelle määrätään.
Tästähän meillä ei oikeasti ole mitään näyttöä, mihin perustat tämän?
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Kyllä jokaisella tallilla on tiedossa tulevat sääntömuutokset ja varmasti tekevät hartiavoimin töitä päästääkseen silloinkin niskanpäälle. Toistaiseksi eräs saksalaistalli on tehnyt vuodesta toiseen todella loistavaa työtä ollakseen parempia kuin muut, joten miksi se nyt muuttuisi 2022?

Epäilen vahvasti, että sääntömuutosten jälkeenkin mestaruudesta taistelevat tutut tallit.
Onhan noiden tuttujen tallien mestaruusputkia hajoitettu ennenkin. Ferrarilla oli pitkä putki 2000-luvun alkuun, välissä kummajainen nimeltä Brawn GP yhtenä vuonna 2009 (entinen BAR, lopulta mersu). Sitten tuli Red Bull -aikakausi ja sen jälkeen mersun.

Jo ensivuodelle ihan reippaasti sääntömuutoksia luvassa. Veikkaan, että noita suunniteltu jo ihan tarkoituksellisesti niin, että mersun ylivoima loppuisi, tai ainakin kapenisi.
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 528
Tästähän meillä ei oikeasti ole mitään näyttöä, mihin perustat tämän?
Onhan Russel oikea ammattilainen, osaa kolaroida autonsa seinään turva-auton takana kuin Grosjean konsanaan. Jos ei siinä ole näyttöä tulevasta 17 kertaisesta mestarista niin en tiedä mikä on :rofl:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 231
Onhan Russel oikea ammattilainen, osaa kolaroida autonsa seinään turva-auton takana kuin Grosjean konsanaan. Jos ei siinä ole näyttöä tulevasta 17 kertaisesta mestarista niin en tiedä mikä on :rofl:
En ymmärrä, olen hidas, joten tarkenna, kiitos!
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 528
En ymmärrä, olen hidas, joten tarkenna, kiitos!

Viestini oli siis sarkastinen, jos se täytyy mainita

Bottas voisi myös siirtyä vaikka taitoluisteluun, kun näyttävästi on spinnailut turva-auton takana ja Turkissa teki varmasti yhden kisan spinnailuennätyksen.
Bottas ja Vettel voisi tehdä taitoluistelujoukkueen nimeltä Sbinnala
 
Liittynyt
17.03.2017
Viestejä
444
Binotto syyttää epäsuorasti Marchionnea Ferrarin moottorihuijauksesta:

Joa tuo on totta (ja miksi ei olisi), niin tarvitseekohan liiemmin veikkailla miksi James Allison siirtyi Ferrarilta Mersulle teknisen johtajan rooliin. Toki vaimo kuoli ja kivempi olla Briteissä lähempänä perhettä töissä, mutta siihen kun lisää "hieman" kontrolloivan pomon niin aika moni vaihtais maisemaa heti kun tilaisuus tulee.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Se on jo nyt selvää että Mersu halajaa Russelista heidän uutta tulevaisuuden ykköskuskia, tyyliin Leclerc Ferrarilla. Ei mersulla ole mitään järkeä ajattaa Russelia Williamsilla ensi kaudella jos hänet saadaan käytännössä samalla kustannuksella jo nyt Bottaksen tilalle. Ei Bottaksella ole tulevaisuutta mersun tallissa, toisin kuin Russelilla joka pitää saada sinne mersun kannalta mahdollisimman nopeasti.

Tämmöistä spekulaatiota ei edes tarvitsisi käydä jos Bottas olisi pystynyt osoittamaan edellisessä kisassa oman arvonsa, F1 olet yhtä hyvä kuin viimeisin kilpailu, tämä on se vanha totuus.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 690

Ferrari rämpi (ja rämpii) suossa, tilanne täysin eri.

Bottas oli Russelia nopeampi niin aika-ajoissa kuin kilpailussa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 056
Bottas on ajellut pelkillä pätkäsoppareilla, nii kertoohan se sekin, että Mersulla on käytännössä toinen auto kokoajan vapaana. Jos oliskin useamman vuoden soppari, niin kävis kalliimmaksi korvata kuski.
 
Liittynyt
03.03.2019
Viestejä
387
Miten ihmeessä Mersu meni tekemään jatkosopparin Bottaksen kanssa niin aikaisin? Helposti olis voinut venyttää loppuvuoteen ja katsoa tilannetta sitten..
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
581
En nyt tajua tätä Bottaksen tylytystä kun mies on ajamassa toista kertaa peräkkäin MM 2. niin eihän se nyt huono voi olla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226

Ei se ole tallin pomoille mikään uusi ja ihmeellinen asia, että auto on täysin ylivoimainen ja olisi useita kymmeniä vähintään saman tasoisia kuskeja kuin Bottas. Kokevat kuitenkin saavansa Bottakselta sen mitä tarvitsevat. Varmaan ennen kaikkea Hamilton tykkää että on kakkoskuski joka tulee maaliin kakkosena.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 343
En nyt tajua tätä Bottaksen tylytystä kun mies on ajamassa toista kertaa peräkkäin MM 2. niin eihän se nyt huono voi olla.
Tuskin kukaan Bottasta huonona pitääkään. Ei F1-kuskeista yksikään ole huono kuski, kaikki lahjakkaita ammatissaan. Kysymys on siitä, että ansaitseeko Bottas paikkaa lajin ylivertaisesti parhaassa tallissa. Siinä ainoa mittatikku on samalla autolla ajava tallikaveri, jo(i)lta Bottas ottaa järjestelmällisesti takkiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
139

Ansaitsee kenen mielestä? Russell fanien? Ferrari fanien? Hamiltonin mielestä? ...

Ainoa kenen mielipide tuossa merkkaa on tietysti Mercedes. Ja toistaseksi siellä ollaan sitä mieltä että ansaitsee.

Mielestäni ainoa skenaario jossa tuo muuttuisi, olisi se että Mersu olisi vaarassa menettää Russellin tulevaisuudessa. Ei tämä nyt sen vaikeampaa ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
139
Tässä keskustelussa ihmiset yleensä jakaa ihan omia mielipiteitään.
Toki. Ja niitähän tunnetusti löytyy yhtä paljon kun niitä kuulusia reikiä. En minä sitä ihmettelekkään.
Luultavasti kuitenkin MERSU tekee kuljettajapäätökset sen mukaan millä ne todennäköisimmin voittaa molemmat mestaruudet.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 343
Luultavasti kuitenkin MERSU tekee kuljettajapäätökset sen mukaan millä ne todennäköisimmin voittaa molemmat mestaruudet.
Tottakai, mutta keskustelupalstan tarkoituksena on kuitenkin lienee niiden omien mielipiteiden esittäminen ja niistä keskustelu.
 
Liittynyt
09.11.2019
Viestejä
161
Mazepin aiheutti kohua postaamalla Instagram storyn, jossa hän kourii auton takapenkillä istuvaa naista:

Fanit vaikuttavat aika vihaisilta ja ainakin F1:n IG-postauksissa on aika paljon #mazepinout -kommentteja

Tämähän ei ollut kaverin ainoa sikailu vaan Mazepin kiilasi aika rajusti muita autoja pariinkin otteeseen viimeisessä F2-kisassa.

Vaikka nuo F2-tulokset olivat ihan ok niin isolla rahallahan tuo Haasille meni. Ikävästi esim. Illot jäi rannalle. Saa nähdä ehtiikö saada monoa ennen kauden alkua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 414
Tuskin kukaan Bottasta huonona pitääkään. Ei F1-kuskeista yksikään ole huono kuski, kaikki lahjakkaita ammatissaan. Kysymys on siitä, että ansaitseeko Bottas paikkaa lajin ylivertaisesti parhaassa tallissa. Siinä ainoa mittatikku on samalla autolla ajava tallikaveri, jo(i)lta Bottas ottaa järjestelmällisesti takkiin.
Millä se ansaitseminen mitataan? Sijoituksilla, omasta työtehtävästä suoriutumisella vai jollain muulla? Eikös vallitseva oletus ollut, että Hamilton on koko gridin kovin kuski. Tällöin periaatteessa kenen tahansa pitäisi ottaa häneltä järjestelmällisesti takkiin, jolloin tällä ajatusmaailmalla kukaan ei ansaitse tuota Mersun kakkospaikkaa. Pitäisikö siis myös Russell heittää pihalle, jos hänkään ei pärjää Hamiltonille?

Bottas on toistaiseksi hoitanut sen oman tonttinsa eli varmistanut Mersun ja Hamiltonin mestaruudet sekä hoitanut hommat ilman draamaa tallikaverinsa kanssa. Eihän tuo nyt mitään huippuviihdettä ole kun Hamilton voittaa jokaisen kisan ja Bottas on säännöllisesti toinen tai kolmas mutta Mersun tarpeiden kannalta homma toimii tällä hetkellä aika hyvin.

Tottakai, mutta keskustelupalstan tarkoituksena on kuitenkin lienee niiden omien mielipiteiden esittäminen ja niistä keskustelu.
Voisi niissä mielipiteissä olla mukana myös sitä realismia. Täällähän tulee vastaan jopa itsensäkin kanssa ristiriidassa olevia mielipiteitä. Klassisin taitaa olla juurikin tämä, että Hamilton on paras kuljettaja ikinä mutta silti tallikaverin pitäisi olla vielä parempi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 343
Millä se ansaitseminen mitataan? Sijoituksilla, omasta työtehtävästä suoriutumisella vai jollain muulla?
Sen päättää jokainen meistä itse, että mikä on reilu mittari Bottakselle. Itse pidän reiluna sitä mitä mies itse puhuu. Bottas yhä uhoaa, että aikoo haastaa Hamiltonin mestaruustaistossa ja kokee omaavansa mahdollisuudet mestaruuteen. Aina ennen kauden alkua samat puheet ja voittojen jälkeen uhoamiset tiimiradioon. Jos noiden puheiden jälkeen ottaa kuitenkin jatkuvasti takkiin, ei ansaitse paikkaansa.

Jos sen sijaan Bottas itse lähtisi nöyrästi kakkoskuskina kauteen, tippuisi odotuksetkin samantien. Sillä kakkoskuskina Bottas on ollut erinomainen. Ei kukaan odottanut esimerkiksi Barrichellon haastavan Schumacheria mestaruustaistossa, koska Barrichello ja katsojat tiesi hänen paikkansa ja roolinsa.
 
Tottakai yrittää haastaa. Mestaruus ollut unelmana pienestä lähtien. Hamilton + Mercedes on vaan paha yhdistelmä lyötäväksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 434
Jos sen sijaan Bottas itse lähtisi nöyrästi kakkoskuskina kauteen, tippuisi odotuksetkin samantien.
Tämäkin on kyllä niin nähty kun urheilija pysyy nöyränä niin puolet koko saatanan suomesta huutaa taasen "missä on se helvetin itseluottamus, ei tuolla asenteella tulla koskaan voittamaan mitään".

Eli ihan aivan sama millä asenteella urheilija lähtee, osa lynkkaa kuitenkin aina.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Tuskin kukaan Bottasta huonona pitääkään. Ei F1-kuskeista yksikään ole huono kuski, kaikki lahjakkaita ammatissaan. Kysymys on siitä, että ansaitseeko Bottas paikkaa lajin ylivertaisesti parhaassa tallissa. Siinä ainoa mittatikku on samalla autolla ajava tallikaveri, jo(i)lta Bottas ottaa järjestelmällisesti takkiin.
Ei ota aina takkiin, sekä on aika-joissa ollut tasainen 7. kertaista maailmanmestaria vastaan erot läpi kauden yleensä todella pienet. Ajaa fiksusti, kuten viimekissakin, valitettavasti nyky formulat vaan ovat sellaiset ettei voi ajaa täysillä koko ajan. Hamin ja Bottaksen kemiat sopivat riittävän hyvin yhteen eivätkä herrat kolaroi keskenään.

Fiksut tallipäälliköt osaavat arvostaa kuskeja, jotka eivät turhaan riko autoja. 4-vuotta sen kertoo. Bottas on paikkansa ansainnut. Siitä kertoo myös tallimestaruudet.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
384
Russell oli kyllä vakuuttava edellisessä kisassa, mutta yhden kisan perusteella olisi aika järjetöntä ruveta kuskia istuttamaan mersun penkkiin. Bottas otti huono lähdön ja ajeli russelin perässä puoli kisaa parin sekunnin päässä, kunnes alkoi kunnon varikkohäslinki. Russell kyllä ohitteli tämän jälkeen autoja nälkäisesti, tätä nälkää harvoin näkee Bottakselta. Jos russell ajaa seuraavassa kisassa ja teke virheitä Bottaksen voittaessa, Russell huuma äkkiä laantuu. Mutta jos käykin toisin päin, on Bottaksen ura ykkösissä pian taputeltu. Bottaksella on valtavat suorituspaineet, mikä helposti kostautuu kisassa jos nuppi ei kestä kaikkea.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 493
Viestejä
4 164 164
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom