Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Turkissa Alonso ja Gasley? ajeli toisiinsa ja saivat rangaistuksia vaikka ei olleet edes niin pahoja kolareita kuin aussin runttaus Bottakseen. Mahtavia pellejä nämä tuomarit.
En jotenkin yllättynyt, että sieltä tulee taas lausunto siitä kuinka tämäkin on Bottaksen syytä.
Bottas on ihan pelinappulana.
On kyllä vähän hölmöä, mutta kaikki otetaan ja kun Bottas oli jo muutenkin sijoilla ynnä muut, ihan sama.Jotenkin ylipäätään hölmön oloista tuo top10 ulkopuolinen nopeimman kierroksen kanssa kikkailu. Tottakai se näillä nykyisillä säännöillä kannattaa tehdä mutta jooh..
Harmi ettei Perez saanut kunnon ohitusyritystä aikaan.
Näin, ei sijoitusta kuukauden päästä kukaan muista, mutta rataennätys saattaa pysyä Bottaksella todella kauan. Veikkaan, ettei siitä eilen saamastaan kypärästäkään helposti luovu Kimiltä hyvä kisa. Hienoa myös, että Perez pääsi kotikisassaan pallille, hyvä kisa häneltä.Ymmärrettävää tiimipeliä, että saadaan nopein kierros Verstappenilta pois.
Harmi että kisa meni vituiks ekalla kierroksella.
Kimiltä on viety myös pisteitä, Imolassa ei tuomariston mukaan tapahtunut virheitä, mutta päätettiin kuitenkin muuttaa sääntöä kesken kauden, kun säännöt oli ristiriidassa ja tuomaristo ei saanu arvottua ajoissa kohilleen kyselyistä huolimatta. Tietysti Lando on myös hyvä jätkä, joten jätetään rangaistus antamatta, vaikka samasta se tulisi yleensä kaikille.Ilman Span 1 kierroksen turva-autofiaskoa Williamsin ja Alfan piste-ero olisi (mahdollisesti) vain 2 pistettä edellisen hyväksi. Harmi, koska tässä tiimienvälisessä olisi jännitettävää.
Mersun pistejohto enää 11 pistetä, joten siinä riittää seurattavaa. Bottaksen hämäläinen tuuri ja Perezin viimeaikainen flow voi hyvinkin ratkaista tallimestaruuden Red Bullille.
Todennäkösestihän Bottas paino jarrua noin aikaisin vain sen vuoksi ettei vahingossakaan lanaa Hamiltonia ekassa mutkassa, siinä vaiheessa kun huomasi Maxin painelevan vasemmalta ohi. Ei se mistään mestaruudesta tuossa taistellut. Mersun kannalta ainut virhe oli se ettei peitellyt paremmin vasenta kaistaa Max:ilta.Bottas ihan itse oli kolmen rintamassa se ensimmäinen joka painoi jarrua kun tultiin ekaan mutkaan, hänen nokka oli ensimmäisenä. Mutkan jälkeen hän oli kolmas. Eli tuo kertoo sen miksi hän ei ole maailmanmestari. Hänen olis ehdottomasti pitäny jarruttaa myöhemmin varsinkin kun Verstappenin metrin levyinen suu oli vieressä.
Todennäkösestihän Bottas paino jarrua noin aikaisin vain sen vuoksi ettei vahingossakaan lanaa Hamiltonia ekassa mutkassa, siinä vaiheessa kun huomasi Maxin painelevan vasemmalta ohi. Ei se mistään mestaruudesta tuossa taistellut. Mersun kannalta ainut virhe oli se ettei peitellyt paremmin vasenta kaistaa Max:ilta.
Niin siis, pointti olikin siinä että susta ei tule mestaria jos/kun sä et uskalla painaa jarrua vasta sitten kun on se viimeinen hetki. Max halusi ohitse ja Bottas teki ikäänkuin suojakäytävän hänelle että siinä ole hyvä. Sehän on Bottaksen ongelma ollut että hänen ohitse pääsee kuka tahansa. Hän ei osaa puolustaa paikkaansa, liian helpolla tullaan ohitse. Tossahan Valtteri ei peitelly yhtään vaan teki Hamiltonille kaikkein paskimman ja ajatti hänet sinne likaisimmalle mahdolliselle paikalle. Tärkein olis ollu se että kärjessä on joko Valtteri tai Hamilton. Tolla ajolla kärkeen pääsi Verstappen. Eilisen ajon jäljiltä tuli viimeistään esille se miksi Valtteri saa lähteä. Ei vain riitä. Veikkaanpa että Russel olis jo tälle kaudelle tuonu enemmän mitä Valtteri, mutta halusivat että Russel vielä kehittyy ennen kun pääsee varsinaisesti mersulle.Todennäkösestihän Bottas paino jarrua noin aikaisin vain sen vuoksi ettei vahingossakaan lanaa Hamiltonia ekassa mutkassa, siinä vaiheessa kun huomasi Maxin painelevan vasemmalta ohi. Ei se mistään mestaruudesta tuossa taistellut. Mersun kannalta ainut virhe oli se ettei peitellyt paremmin vasenta kaistaa Max:ilta.
Tottakai ne heitti Bottaksen bussin alle, hän oli juuri se veltoin lenkki. Varmaan vaan liian aikaisin jarrulle koska ajatteli että mennään pitkäksi, tossa vauhdissahan 0.05sek liian aikaisin jarrulle on paljon, varsinkin ku ne jarrut on vähä erilaiset ku autossa Varmasti tulee bonuksia jos mestaruus tulee.Wolff ja Hamilton heitti Bottaksen bussin alle odotetusti. Tuskin Mersu olisi silti kisaa voittanut, vaikka Bottas ei olisi tuota lähtöä töhöillyt. Toki molemmat autot olisi olleet neljän joukossa. Hämmentävää kyllä että Bottaksen kokemuksella tuon ekan mutkan voi vetään noin vihkoon. Pelkäsikö se että mutka menee pitkäksi vai mikä siinä oli. Olisi vaan riskillä ajattanut Verstappenin leveäksi. Luulisi tallimestaruuden silti Bottastakin kiinnostavan. Eiköhän siitä melkoiset boonukset kuitenkin kuskillekin tule.
Joo eihän Mersulla olis ollu mitään palaa Max:ia vastaan, vaikka tilanne olis menny toisin. Olishan Bottas voinu ton ottaa tiukemmin, mutta toisaalta miksi... Potkut tulossa joka tapauksessa ja mestaruus menossa muille. Helppo jälkikäteen toki jossitella, että silloin ei olisi Ric tullu perseeseen. Ilman tuota Maclarenin lukkoa perään mies olis ollu tod. näk. 3-4 ja merkkimestaruus paremmalla tolalla. Tai noh mersu olis varmaan paskonu jossain vaiheessa kuitenkin varikkostopin tai muuta vastaavaa...Wolff ja Hamilton heitti Bottaksen bussin alle odotetusti. Tuskin Mersu olisi silti kisaa voittanut, vaikka Bottas ei olisi tuota lähtöä töhöillyt. Toki molemmat autot olisi olleet neljän joukossa. Hämmentävää kyllä että Bottaksen kokemuksella tuon ekan mutkan voi vetään noin vihkoon. Pelkäsikö se että mutka menee pitkäksi vai mikä siinä oli. Olisi vaan riskillä ajattanut Verstappenin leveäksi. Luulisi tallimestaruuden silti Bottastakin kiinnostavan. Eiköhän siitä melkoiset boonukset kuitenkin kuskillekin tule.
Jos sisäreunaa ei olisi tukittu, sinne olisi tunkenut joku Hamiltonin takaa. Sama imuapu silläkin laidalla. Perez, Ricciardo, Gasly, ketä siellä nyt olikaan.Kyllä mä uskon että ne bonukset koskee ihan koko tallia jos mestaruus tulee. Ei ne mestaruudet pelkän kuskin ansiosta tule.
Bottaksen ongelma on myös ettei se pääse ohitse edellä olevista kuten muut pääsee. Tohon starttiin sen verran että kyllähän se haittas Hamiltonia sillä että Valtteri ajatti Hamiltonin oikeaan reunaan joka likaisempi, kyllähän sen tossa startissa näkee että Bottas oli täysin paska.
Nää kommentit on kyllä typeryyden huippua että mersu tahallaan sotkee bottaksen renkaiden vaihdot. Voi jeesus sentään
Älyttömän nopea yhden kierroksen ajan. Paalupaikka ja kisan nopein kierros (rataennätys). Se ei vaan auta, jos samaa höökiä ei pysty painamaan useampaa kierrosta ja ohittamaan tarpeen vaatiessa.Bottas osoitti kyllä oman hyödyttömyytensä tallillensa selvimmällä mahdollisella tavalla.
Varikko-ongelmat eivät kuitenkaan peitä alleen sitä isompaa virtahepoa GP-radoilla. Bottas osoitti jälleen lauantaina, että hän on häikäisevän nopea F1-kuski. Hän olisi valloittanut paalupaikan molemmilla Q3:n vedoillaan.
Valitettavasti vain sunnuntaina näkyi, miksi hän ei jatka enää Mercedes-tallissa.
Ohittaminen on Bottakselle kuin tervanjuontia. Kyse ei ole siitä, etteikö Mersulla voisi päästä McLarenin ohi vaan siitä, että se vaatii mielikuvitusta.
Jos temppu ei luonnistu kliinisesti DRS-suoralla, pitää ohituspaikka kaivaa jostain yllättäen. Kuinka monta kertaa olemme nähneet Max Verstappenin käyttävän epäortodoksista ajolinjaa vain päästäkseen hitaamman auton ohi?
Bottaksen kohdalla se lukema on pyöreä nolla.
kisan nopein kierros (rataennätys)
Pilasi kisansa oikeastaan jo heti lähdössä, miksei edes yrittänyt peittää Verstappenia, sen sijaan tarjosi imuapua ja sen jälkeen jätti puhtaan ajolinjan vapaaksi tarjoten ohituspaikan. Keskittyi ilmeisesti liikaa Hamiltoniin.Älyttömän nopea yhden kierroksen ajan. Paalupaikka ja kisan nopein kierros (rataennätys). Se ei vaan auta, jos samaa höökiä ei pysty painamaan useampaa kierrosta ja ohittamaan tarpeen vaatiessa.
Jos sisäreunaa ei olisi tukittu, sinne olisi tunkenut joku Hamiltonin takaa. Sama imuapu silläkin laidalla. Perez, Ricciardo, Gasly, ketä siellä nyt olikaan.
Kyllä mutta, siinä vaiheessa kun Valtteri meni sinne oikealle, sinne vasemmalle syntyi se tyhjä tila. Kyllä Hamilton ois sulkenu oman kaistansa. Mut joo turha sitä enää on pohtia. Videoilta sen näkee miten se meni
Vai kertoisko sen ettei enää ensikaudella aja Mersulla ja voittaa ei saa Hamia. Jarrupaikka ei ollut tossa se "ongelma" vaan etteivät olleet? Hamin kanssa sopineet miten peitetään: bottas 1,5m liian oikealla. Saattoi toki miettiä imuapua Hamille, joka olis tehnyt sitten Verstappenit?Bottas ihan itse oli kolmen rintamassa se ensimmäinen joka painoi jarrua kun tultiin ekaan mutkaan, hänen nokka oli ensimmäisenä. Mutkan jälkeen hän oli kolmas. Eli tuo kertoo sen miksi hän ei ole maailmanmestari. Hänen olis ehdottomasti pitäny jarruttaa myöhemmin varsinkin kun Verstappenin metrin levyinen suu oli vieressä.
Vai kertoisko sen ettei enää ensikaudella aja Mersulla ja voittaa ei saa Hamia. Jarrupaikka ei ollut tossa se "ongelma" vaan etteivät olleet? Hamin kanssa sopineet miten peitetään: bottas 1,5m liian oikealla. Saattoi toki miettiä imuapua Hamille, joka olis tehnyt sitten Verstappenit?
Joko huonosti sovittu/mietitty taktiikka tai Bottas ei sitä toteuttanut. Hamin hyvä starttikin saattoi vaikuttaa. Pienessä tilassa paljon muuttujia kuskeille, Verstappen käytti hienosti paikkansa, joka tapauksessa olisi Hamin ohittanut josain kohtaa. Huonoa tuuria Bottaksella kun Ricciardo osui. Saa nähdä joko Verstappen teki riittävän eron.Lainaus
"Mercedes-kaksikko Lewis Hamilton sekä Valtteri Bottas olivat keskustelleet, miten lähtö tulisi hoitaa. Tarkoituksena oli, että Verstappenin aisoissa pitäminen on ykkösprioriteetti"
edit.Lähde
Hamilton: Bottas 'left the door open for Verstappen' at the start
Lewis Hamilton blamed his team mate Valtteri Bottas for allowing Max Verstappen to pass them at the start of the Mexico City Grand Prix.www.racefans.net
Joo saattoi tosiaan varoa Hamia, etteivät kolhi toisiaan (suurin synti) ja Verstappen pääsi yllättämään. Pitoeron kyllä tietää noin kokenut kuski.Ehkä Bottas ajatteli, että pystyy paremmin peittäämään Verstappenin ohitusyrityksen kun ajaa vähän keskemmällä? Tai toisin sanoen: ei välttämättä uskonut että Verstappenin ajolinjalla olisi merkittävästi enemmän pitoa jarruttaessa(?) ja ylipäätään että sieltä pääsisi ohi. Selkeästi Valella oli focus vain Hamiltonissa ja ajoi varovasti mutkaan sen takia.
Tai sitten Vale on tuumannut, että kun ei soppari Mersulle jatku niin ihan sama kuka voittaa kuskien mestaruuden - hän pyrkii nappaamaan mm-pronssia. Luultavasti ei, vaikka case Russell itseä Valtterina kaihertaisi, kun heti sai monivuotisen sopparin ja joka puolella (Mersulla) hänestä puhutaan tulevaisuuden mestarina.