F1 2021 - Meksikon GP

Liittynyt
26.06.2021
Viestejä
322
Bottas sai hienon tunnustuksen paalusta. Tuota kelpaa muistella kiikkustuolissa.
Tiedä sitä sitten, että mitä niissä muistellaan ja löytyykö jo valmiiksi. Itsellä on ollu 24 vuotiaasta saakka ja lähinnä tulee mieleen, että pitikö se perkele tämäkin joskus kipata ympäri. :)
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
703
Ja jos Valtteri ei noudatakkaan ohjeita, niin tapahtuu mitä?
Ei saa sopimusta Mersulle ensi kaudeksi?
Autosta otetaan tehoja pois, jotta Verstappen saa vapaasti kilpailla Hamiltonia vastaan?

Ainoa asia joka voisi vaikuttaa on ihmissuhteet, jos kaikki kytkökset Mersuun katkeaa Alfa sopimuksen myötä.

@Gordon
Ei mitään henkilökohtaista, tarkoitus on vain pohtia miksi Valtterin pitäisi tehdä niinkuin talli sanoo, sen jälkeen kun Toto ja kumppanit on haukkunut koko vuoden.
Lapsellista olisi Valtterin kuitenkin alkaa kostamaan, katkeroitua tai vittuilla.
Riittää että tiukoissa tilanteissa ajaa vain itselleen.
Eikös siitä ole jotain huhua että valella on ylimääräinen bonari tiedossa jos ajaa hyvin Hamiltonin mestaruuden eteen eli ei tee hankaluuksia.
 
Hapatsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
584
Eikös siitä ole jotain huhua että valella on ylimääräinen bonari tiedossa jos ajaa hyvin Hamiltonin mestaruuden eteen eli ei tee hankaluuksia.
Valtterin pitäisi ajaa nyt vain itselleen. Unohtaa tallin ja Hamin etu.
Vain voittajat muistetaan.
 
Liittynyt
13.11.2017
Viestejä
1 541
Ei kai ny oikeasti joku luule että Mersu antaa Bottaksen voittaa jos tilanne on Bot-Ham kisan lopussa. :confused:
Riippuu paljon erosta, jos Hamiltonin pitää paljon puolustaa Verstappenia vastaan, niin ei välttämättä ole ihan helppoa pysyä Valen perässä.
 
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
665

Iloinen Bottas. Ja odotan innolla Bottaksen vihaajien kommentteja kävi miten kävi illan kisassa :D
 
tavallinen viikari

Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
870
Taidan jättää tämän päivän kisan katsomiseen väliin. Mielenilmaukseni kohdistuu Mercedez-Benz tallin sopupeli/tallimääräys -taktiikkaan.

Suosittelen samaa muillekin.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
4 173
Ja jos Valtteri ei noudatakkaan ohjeita, niin tapahtuu mitä?
Ei saa sopimusta Mersulle ensi kaudeksi?
Autosta otetaan tehoja pois, jotta Verstappen saa vapaasti kilpailla Hamiltonia vastaan?

Ainoa asia joka voisi vaikuttaa on ihmissuhteet, jos kaikki kytkökset Mersuun katkeaa Alfa sopimuksen myötä.

@Gordon
Ei mitään henkilökohtaista, tarkoitus on vain pohtia miksi Valtterin pitäisi tehdä niinkuin talli sanoo, sen jälkeen kun Toto ja kumppanit on haukkunut koko vuoden.
Lapsellista olisi Valtterin kuitenkin alkaa kostamaan, katkeroitua tai vittuilla.
Riittää että tiukoissa tilanteissa ajaa vain itselleen.
Kyllä Bottas Hamin ohi päästää, aivan toinen asia on, jos Hami menee ohi viitsiikö Valtteri Verstappenia pidätellä tosissaan ja pilata oman kisansa. On sanonta sen minkä taakseen jättää sen eestään löytää. Mersulla voi vielä olla Bottakselle käyttöä tulevaisuudessa vrt Kimi/ Ferrari
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
550
Taidan jättää tämän päivän kisan katsomiseen väliin. Mielenilmaukseni kohdistuu Mercedez-Benz tallin sopupeli/tallimääräys -taktiikkaan.

Suosittelen samaa muillekin.
Aika monta vuotta noita on harrastettu et oot ihan turhaan kattonu noita. Ainaki sellanen 30 vuotta(varmaan pidempääkin)
 
tavallinen viikari

Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
870
Tuleeko yllätyksenä, että Formuloissa on tallimääräyksiä? On varmasti yhtä shokeeraava, että myös muut tallit suosivat toista kuskia joka on mukana maailmanmestaruustaistossa.
Ei tule yllätyksenä. Olen seurannut formuloita hyvin tiiviisti 90-luvulta asti. Olen katsonut kaikki 2000-luvun kisat joko suorana tai jos on ollut pakottavia aikatauluasioita, olen katsonut jälkikäteen nauhoituksena.

Tänään ei tämän viikonlopun paras kuljettaja voita ja minä jätän kisat katsomatta.
 
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 149

se ei tee valtterista parasta että ajaa paalun. Yleensä bottas on onneton itse kisassa
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 183
Kärjessä on helpompaa ajaa mersua kuin takamatkalta. Joten mahdollisuudet on hyvät
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 386
Toivottavasti Bottas saa hyvän lähdön ja tekee parin sekunnin kaulan, tapekoon hämis/vertappen keskenään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 993
Toivottavasti Bottas saa hyvän lähdön ja tekee parin sekunnin kaulan, tapekoon hämis/vertappen keskenään.
Jep.

Toivottavasti tulee taas kunnon "tappelua" Maxin ja Hamiltonin sekä Maxin ja Bottaksen välille. Ehkä Red Bull on aika kova just tällä radalla?
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
2 707
Ehkä suurin kysymysmerkki minulla on miten Lewiksen long-covid reagoi pitkään kisaan ohuessa ilmanalassa. Loppuuko kunto.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 204
Ensimmäiseen mutkaan jarruttaessa voi tulla ahdasta. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 914
Mitäs siinä oikein kävi Bottaksen kanssa? Verstappen sentään kärkeen, hyvä hyvä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 263
Ei paljon Bottaksesta apua Hamiltonille.... Hänen olisi pitäny kiilata Verstappen härskisti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 120
Bottas jarrutti jotain 50 metriä ennen Verstappenia...jolla ei ollut minkäänlaista ongelmaa ajaa mutkaa ja kiihdyttää. Ei kai mikään varsinainen ihme, että siellä porukka ajaa kintuille.
 
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 149
Paha tuosta on Bottasta syyttää jos Ricciardo tinttaa takapyörään. Mersun näkökulmasta Bottas olisi kyllä toki voinut Verstappenia peittää enemmän.
no kyllä voi, lyö lähes jarrut pohjaan liian aikaiste, ei ricciardo voinut tuota arvata
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
550
Oli kyl jännä ratkaisu hardit alle. Pitäs kumminkin jengiä päästä ohittamaan ja sit alle kylmät kovat renkaat.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
162 958
Viestejä
3 030 607
Jäsenet
56 634
Uusin jäsen
hhelminen

Hinta.fi

Ylös Bottom