- Liittynyt
- 14.05.2017
- Viestejä
- 5 921
Katsellaan niitä korvauksia sen jälkeen kun tämän siivouksen loppulasku on maksettu
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Olen seurannut kaudesta -94 lähtien ja sen lisäksi, että muistan kisoja ajetun rajummissakin sateissa, ymmärrän myös että autojen tekniikka on muuttunut. Autot ovat ajokelvottomampia matalissa nopeuksissa ja kasvanut aeron osuus pidon määrässä tarkoittaa sitä, että etenkin liukkaalla kelillä noilla on aiempaa vaikeampi ajaa ihan puhtaan pidon puutteen takia. Tai jos ei näin, niin ainakaan eivät toimi matalilla nopeuksilla ja matalilla lämmöillä. Eihän se hyvä ole, että kehitys on tähän suuntaan vienyt.Kolarit kuuluvat tuohon lajiin ja siksi autot on tehty mahdollisimman turvallisiksi. Herroille maksetaa juuri siitä (ja vieläpä todella paljon verrattaessa esim. sotilaisiin tai vaikkapa rakennustelineasentajiin), että lajiin sisältyy riski loukkaantua tai jopa kuolemanvaara. Kauan formuloita seuranneet ovat siihen tottuneet ja odottavat, että kisat ajetaan vielä tuollaisella kelillä. Se, että tahtoisimme nähdä heidän kuolevan on kyllä sinulta aivan "älytön kommentti", ei sellaista kukaan henkisesti terve formula fani toivo tai edes halua nähdä. Mieti nyt edes vähän mitä kirjoitat.
Tuntuu kyllä siltä että normit jotka löytäny internettiin mitälie joskus 2008+ on kyllä niitä tyhmimpiä ja vielä omalla nimellään kehtaavat suoltaa paskaa.Tiivistitkin osuvasti koko Internetin suurimman ongelman. Anonyymit nimimerkit ja tyhmät käyttäjät niiden takana.
Toivottavasti ajavat edes hetken aikaa.
Joo sama, olin pimennossa tuloksista maanantai aamuun asti. Tsekkasin aika-ajot ja sitten aloin katsomaan kisaa ja tulihan se kelattua vartissa läpiSkippasin onneksi livenä kun oli muuta ohjelmaa, sitten into piukeana ruudun ääreen katsomaan jälkilähetyksenä ja loppupeleissä pikakelasin tämän pelleilyn onneksi noin vartissa läpi.
Jep alkuun keli oli hieman parempi. Olisi pitänyt heti lähteä kiertämään rataa ja jos se olis ajamisen ansiosta hieman kuivannut ajolinjalta niin olisi voinut kokeilla kisaa. Rata on pitkä joten kun eroja syntyy niin vesisuihkun vaikutus pienenee.Jälkiviisaana heti alusta 5-10 kierrosta turva-auton perässä, jonka jälkeen sadekelin kisaa niin pitkään kun kantti kestää olisi ollut parempi vaihtoehto. Mutta päätös on vaikea kun toinen vaihtoehto oli odottaa parempaa rakoa sateeseen, jota ei tullutkaan.
Jooh olisi pitänyt alkuun heti kokeilla. Moni kuski kommentoi radiossa että mitä järkeä oli muka startata safety carin perään ja sitten kuitenkin junnattiin ruudukossa jäähdyttämässä renkaita.Silloin pitäisi joko siirtää tai perua kisa. En ymmärrä miten joku voi puolustella tämän päivän pelleilyä.
Käsi pystyyn joiden mielestä oli tuomaristolta oikea päätös lykätä starttia 5-15 min pätkissä 3,5 tunnin ajan, ajattaa autoja kaksi kierrosta turva-auton perässä että kisan määritelmä täyttyy ja julistaa voittajaksi kuski, joka oli koko kisan hitaampi kuin 50-vuotias eläkeläinen mersun katuauton ratissa.
Ei tuota tämän päivän pelleilyä voi millään turvallisuudella perustella.
Sky Sportsilla pohtivat sitä, että voisiko sateella jaa VSC-tyyliin, mutta johtava auto olisikin de facto turva-auto. Toki hänellä olisi paljon vastuuta, mutta tähän voitaisiin kuskit kouluttaa. Näin ei mentäisi liian hiljaa, vaan juuri sitä vauhtia kun tarvitsee.
Mutta luulenpa, että turva-autoa pitää ajattaa, että kyseisen auton valmistaja saa mainosta.
Autojen ajokelvottomuutta tuolla ei edes yritetty esittää syyksi, vaan leveän takasiiven aiheuttama vesisumupatsaan aiheuttama heikko näkyvyys. Mikä varmasti parilla ekakierroksella olisikin ollut ongelma, sen jälkeen autot ovat jo toisistaa kauempana ja radalta "katoaa" vettä ilmaan. Kimi totesi asian kun häneltä sitä kysyttiin.Olen seurannut kaudesta -94 lähtien ja sen lisäksi, että muistan kisoja ajetun rajummissakin sateissa, ymmärrän myös että autojen tekniikka on muuttunut. Autot ovat ajokelvottomampia matalissa nopeuksissa ja kasvanut aeron osuus pidon määrässä tarkoittaa sitä, että etenkin liukkaalla kelillä noilla on aiempaa vaikeampi ajaa ihan puhtaan pidon puutteen takia. Tai jos ei näin, niin ainakaan eivät toimi matalilla nopeuksilla ja matalilla lämmöillä. Eihän se hyvä ole, että kehitys on tähän suuntaan vienyt.
Onhan se runsaasti maaefektillä varustettu Williams varmasti helpompi ajettava vaparikoneella kuin repäsevä turbokone sateella, vaikka en todellakaan ota suorituksien hohdokkuutta pois. Stefan Bellof myös loisti paikotellen paskalla Tyrrellillä sateen sattuessa!Autojen ajokelvottomuutta tuolla ei edes yritetty esittää syyksi, vaan leveän takasiiven aiheuttama vesisumupatsaan aiheuttama heikko näkyvyys. Mikä varmasti parilla ekakierroksella olisikin ollut ongelma, sen jälkeen autot ovat jo toisistaa kauempana ja radalta "katoaa" vettä ilmaan. Kimi totesi asian kun häneltä sitä kysyttiin.
F1:stä mainostetaan sillä, että siellä on nopeimmat, turvallisimmat autot ja parhaat kuskit (muutaman kohdalla vähän epäilen) ajamassa. Vesi tekee sen että radasta tulee liukas ja maalatut kohdat ovat liukkaita. Tuon tason kuskit kyllä pysyvät radalla niin halutetessaan, nuoremmat ottavat helpommin riskeä. Mutta autot eivät varmasti olleet ajokelvottomia, kyse on vain vauhdista, lähtee se F1 kaarteesta ulos ihan kuvallakin kelillä kun kunnolla syöttää. Suomalaiset autoilijat tietävät, että vauhti pitää sovittaa liukkauteen ja näkyvyyteen sopivaksi.
Toisekseen autoten turvallisuus kuskin kannalta on nykyään paljon parempi kuin mitä se oli esim 94 puhumattaan alkuaikojen ajoista. Kuskit tiedostavat tuon ja helposti ajavat ylikovaa, mutta sateella pidon "puutteen" takia vauhti väkisin putoaa. Kyllä tuolla kisa olisi voitu ajaa, jos/kun hyväksytään lajiin sisältyvä kolaririski. F1- kuskeilla on vielä radiot, joilla antaa lisä tietoa, esim. Kimille kerrottiin että savun takana oleva auto on radan tietyssä reunassa ja Kimi ajoi savuun talla pohjassa.
Tykkään katsoa sadekisoja, koska niissä kuski voi valita erilaisen ajolinjan ja kaasunkäyttö ratkaisee sen pitääkö pyörä vai ei 100%:sti , jolloin auton teho ei ole niin ratkaiseva. Aikoinaan Keke nousi "esiin" ajaessaan sadekelillä hyvin alitehoisella autolla. Sadekelillä nähdään paremmin kuskien erot ja heidän kyky lukea radan olosuhteita.
Veikkaan, että kisa peruttiin kilpailunjohtajan varovaisuuden takia. Eikä siinä mitään, jos ei yhtään riskiä haluta ottaa, mutta silloin ei pidä sateella päästää yleisöä eikä varsinkaan heitä "sairastuttaa 4-tuntia vesisateessa. Vähintä mitä tuossa FIA:n pitäisi tehdä on palauttaa yleisölle rahat ja jotain pientä extraa.
Noissa kaikissa on olleet omat ongelmansa, Keken aikana ei ollut rattivaihteita ja muistelen Keken kertoneen että Monagossa piti kisan aikana vaihtaa 1500 kertaa eli aikalailla yhdellä kädellä, eikös sielläkin sateella ajettu. Nyky autoissa tuota turbon potkua pystytään "pehmentämään", joten ei se ammattikuskia ajamasta estä. Kyllähän ne turbot Kekenkin autoon jo Williams kauden lopussa tulivat, toki oli maaefekti, mutta siivet eivät välttämättä yhtä tehokkaat? (ihan Mutua)Onhan se runsaasti maaefektillä varustettu Williams varmasti helpompi ajettava vaparikoneella kuin repäsevä turbokone sateella, vaikka en todellakaan ota suorituksien hohdokkuutta pois. Stefan Bellof myös loisti paikotellen paskalla Tyrrellillä sateen sattuessa!
Kuinkaha paljo Hubertti kummitteli kisajohtajan ajatuksissa.....Veikkaan, että kisa peruttiin kilpailunjohtajan varovaisuuden takia. Eikä siinä mitään, jos ei yhtään riskiä haluta ottaa...
Eiköhän sieltä voi vaihtaa sadekelin moottoriasetuksen jolloin teho tulee varovaisemmin pyörille jne. Varmaan kaasupolkimen vastekin muuttuu erilaiseksi ja mitä kaikkea.Noissa kaikissa on olleet omat ongelmansa, Keken aikana ei ollut rattivaihteita ja muistelen Keken kertoneen että Monagossa piti kisan aikana vaihtaa 1500 kertaa eli aikalailla yhdellä kädellä, eikös sielläkin sateella ajettu. Nyky autoissa tuota turbon potkua pystytään "pehmentämään", joten ei se ammattikuskia ajamasta estä. Kyllähän ne turbot Kekenkin autoon jo Williams kauden lopussa tulivat, toki oli maaefekti, mutta siivet eivät välttämättä yhtä tehokkaat? (ihan Mutua)
Kerro toki, kun tunnut tietävän paremmin!Vilkaisin ketjun viimeiset sivut läpi "pienessä" simassa.
Jäikö minulle väärä käsitys, vai ihan oikeastiko joku vielä hämmästelee nykyisten sadekelin renkaiden "heikkoa pitoa", ja/tai olettaa kisaamatta jättämisen syyksi huonon pidon?
:S
Kerro toki, kun tunnut tietävän paremmin!
Et ole teppemies, mutta oot ytimessä.Ne nykyiset sadenkelin renkaat ovat kelvottomat. Jos katsot televisiosta incar-kuvaa hitaastikin sadekelin renkailla liikkuvasta F1-autosta, niin huomaa heti että niihin muodostuu ajettaessa vain pitkittäisurat. Sivulle vieviä vedenpoistouria ei ole ollenkaan, vaan kuviointi muistuttaa pohjoismaisia kitkarenkaita. Tästä seuraa se, että renkaat ovat erittäin arvaamattomat vesiliirtorajan suhteen.
Välikelin renkaiossa kuviointi on oikeanlainen, mutta liian mieto oikeaan sadekeliin.
Sitä mää vaan mietin, kun en muista kenenkään "asianomaisen" näin kertoneen. Muistan kyllä tallien edustajien, sekä kuskienkin, valittaneen olemattomasta näkyvyydestä. Hyvinhän noi autot tontissa pysyi, valittiko joku mekaanisen pidon puutteesta?Kerro toki, kun tunnut tietävän paremmin!
Näet nopeassa, renkaan pyöriessä, kuvassa vain ne pituus urat, kyllä märänkelin renkaat vettä hyvin poistavatNe nykyiset sadenkelin renkaat ovat kelvottomat. Jos katsot televisiosta incar-kuvaa hitaastikin sadekelin renkailla liikkuvasta F1-autosta, niin huomaa heti että niihin muodostuu ajettaessa vain pitkittäisurat. Sivulle vieviä vedenpoistouria ei ole ollenkaan, vaan kuviointi muistuttaa pohjoismaisia kitkarenkaita. Tästä seuraa se, että renkaat ovat erittäin arvaamattomat vesiliirtorajan suhteen.
Välikelin renkaiossa kuviointi on oikeanlainen, mutta liian mieto oikeaan sadekeliin.