- Liittynyt
- 15.01.2017
- Viestejä
- 1 625
Vittu. Aina vituttaa lauantaisin.
Monacossa viime vuonna oli paalulla.Ei vaan kestä kimillä pää näköjään. Onnistuu 1 ja 2 osiossa aina, kolmosessa ei, tulee virheitä/vauhti hiipuu suhteessa muihin. Koska on viimeisin paalu kimiltä ? Mahiksia on kuitenkin ollut viime vuosina useita, mutta kun ei niin ei.
Kimi mokaili aiemmissakin osioissa tällä kertaa.Ei vaan kestä kimillä pää näköjään. Onnistuu 1 ja 2 osiossa aina, kolmosessa ei, tulee virheitä/vauhti hiipuu suhteessa muihin. Koska on viimeisin paalu kimiltä ? Mahiksia on kuitenkin ollut viime vuosina useita, mutta kun ei niin ei.
Ne epäonnistumiset Q3:ssa ruokkivat toisiaan. Toisaalta, tällä kaudella se paalu ei ennen tätä ole varsinaisesti isoihin virheisiin kaatunut, eikä mitään erityistä vauhdin hiipumistakaan ole ollut. Tämä kisa oli aika-ajon osalta aiempia hankalampi Kimille.Ei vaan kestä kimillä pää näköjään. Onnistuu 1 ja 2 osiossa aina, kolmosessa ei, tulee virheitä/vauhti hiipuu suhteessa muihin. Koska on viimeisin paalu kimiltä ? Mahiksia on kuitenkin ollut viime vuosina useita, mutta kun ei niin ei.
Ikävä kyllä on. Vittu. Aina jotain!Siis ei ole vittu todellista.
Voi mennä helposti myös päinvastoin. Kärkikahinoissa on kuitenkin muuan Max siellä mukana...En yhtään ihmettele jos tuolla keskiporukassa rytisee lähdössä vs kärki pääsee ajelemaan vapaasti.
Totta tuokin mutta tilastollisesti varmaan riskialttiimpaa lähteä kuudentena kuin paalulta. Formuloissa toki kaikki mahdollista ja sehän tässä parasta onkin.Voi mennä helposti myös päinvastoin. Kärkikahinoissa on kuitenkin muuan Max siellä mukana...
Siis tuossa viimeisessä mutkassa on kaikilla ollu ongelmia ja kimi sen varmasti tietää, kun oli itselläänkin. Olisi voinut kevyesti nostaa siinä ja olisi silti päätynyt paalulle tai huonoimmassa tapauksessa top3Skylla puhuvat että lähti vissiin tuulesta toi perä tms? Tuolla puuskaista tuulta..
Vittu oltaisiin nyt iloisia siitä että vanha kimi on takaisin ja vauhtia riittää.Siis tuossa viimeisessä mutkassa on kaikilla ollu ongelmia ja kimi sen varmasti tietää, kun oli itselläänkin. Olisi voinut kevyesti nostaa siinä ja olisi silti päätynyt paalulle tai huonoimmassa tapauksessa top3
Eiköhän se ole aika päivänselvää että viimeistä kautta Hallintopäällikkö ratissa...Vittu oltaisiin nyt iloisia siitä että vanha kumi on takaisin ja vauhtia riittää
Itsekin luulin että kun eka veto meni kimillä vittuisiksi ei lähde ajamaan enää paluusta mutta lähti ja siitä nostettava hattua nyt meni vittusiksi mutta kyllä enemmin tai myöhemmin tulee jos vauhti pysyy.
Nyt kannataa muistaa myös että joka vuosi ollut kimillä kova paineet kun sopimus katkolla kokoajan.
Toivon että ferrari on järkevä ja tekee päätöksen vasta mozzan kissan jälkeen
Sitä ennen päätös pelkkää tyhmyyttä
Sitten kun sitä yritystä on hitusen liikaa, niin moititaan siitä. Jos olisi ottanut iisisti ja päätynyt sijoille 3-4, niin moitittaisiin siitä. Annetaan nyt vähän pisteitä siitä, että yrittää täysillä.Siis tuossa viimeisessä mutkassa on kaikilla ollu ongelmia ja kimi sen varmasti tietää, kun oli itselläänkin. Olisi voinut kevyesti nostaa siinä ja olisi silti päätynyt paalulle tai huonoimmassa tapauksessa top3
Toivottavasti ei oleEiköhän se ole aika päivänselvää että viimeistä kautta Hallintopäällikkö ratissa...
Miksi olisi? Siksikö, että ajaa nyt paremmin kuin vuosiin?Eiköhän se ole aika päivänselvää että viimeistä kautta Hallintopäällikkö ratissa...
Yritti jo aikasemmalla kiekalla ja yli meni, siinä kohtaa on aika nostaa hiukan.Sitten kun sitä yritystä on hitusen liikaa, niin moititaan siitä. Jos olisi ottanut iisisti ja päätynyt sijoille 3-4, niin moitittaisiin siitä. Annetaan nyt vähän pisteitä siitä, että yrittää täysillä.
Miksi on? Jos haluaa kisoja voittaa, niin ei lähdetä paaluvauhdissa nostelemaan.Yritti jo aikasemmalla kiekalla ja yli meni, siinä kohtaa on aika nostaa hiukan.
Ei vaan sen takia että on silti huonompi kuin esim. Ricciardo jota on povattu Kimin seuraajaksi.Miksi olisi? Siksikö, että ajaa nyt paremmin kuin vuosiin?
Mielestäni ei ollut edes pettymys. Toki varmasti kypärän sisälläki kuului se "VITTU" tuossa mutkassa, mut yritystä oli. Tosiaan, nyt on ainaki Kimillä ihan eri taktiikka kisaan. Hyvä lähtö ja tuva-autoa äkkiä radalle, nii hyvä tuleeOlihan toi nyt melkonen pettymys taas kerran, mutta kyllä ite mieluummin tälläistä katselen että Räikkönen kokoajan sellasessa vauhdissa että paalukin on mahdollista. Viime kaudet ollu vaan sellasta tasasta puurtamista 3 kärjen takana.
Mutta jos tänpäiväsestänyt jotain positiivista pitää ettiä ni eipähän Räikkösen tarvi nyt toimia ferrarin tulppana mersuille. Kuitenkin pehmeämmät renkaat ni tulee aikasemmin varikolle kun Vettel, mersut ja redbullit. Nyt vois sit vaan käydä sellanen vettel tyylinen hannu hanhi munkki SC kanssa
Siinä kohtaa jos huomaa että x vauhti on liikaa mutkassa ja johtaa virheeseen, niin silloin pitää vähän nostaa että ei mokaa samaa kurvaa toistamiseen.Miksi on? Jos haluaa kisoja voittaa, niin ei lähdetä paaluvauhdissa nostelemaan.
Vaikea uskoa siihen, että Ricciardo haluaisi Ferrarille Vettelin apupojaksi. Tai siihen, että Vettel haluaisi Ricciardoa sinne. Todennäköisemmin Ric menisi Mersulle Bottaksen tilalle ja Bottas Ferrarille Räikkösen tilalle (jos tämä lopettaa). Jos Kimi jatkaa näitä otteitaan ja Bottaskin ajaa hyvin niin veikkaisin, että top3 talleissa ei hirveämmin kuljettajat vaihdu. Toki Ham voi yllättää ja lopettaa, joka muuttaisi tilannetta.Ei vaan sen takia että on silti huonompi kuin esim. Ricciardo jota on povattu Kimin seuraajaksi.
ja jatketaan tätä sit tuolla kausitopikissaVaikea uskoa siihen, että Ricciardo haluaisi Ferrarille Vettelin apupojaksi. Tai siihen, että Vettel haluaisi Ricciardoa sinne. Todennäköisemmin Ric menisi Mersulle Bottaksen tilalle ja Bottas Ferrarille Räikkösen tilalle (jos tämä lopettaa). Jos Kimi jatkaa näitä otteitaan ja Bottaskin ajaa hyvin niin veikkaisin, että top3 talleissa ei hirveämmin kuljettajat vaihdu. Toki Ham voi yllättää ja lopettaa, joka muuttaisi tilannetta.
Virhe oli erilainen, vaikka mutka sama. Ei näitä voi ihan noin mustavalkoisesti arvioida.Siinä kohtaa jos huomaa että x vauhti on liikaa mutkassa ja johtaa virheeseen, niin silloin pitää vähän nostaa että ei mokaa samaa kurvaa toistamiseen.
Ehkä, mutta ei se nostamalla olisi paalulle mennyt kuten väitit.Siinä kohtaa jos huomaa että x vauhti on liikaa mutkassa ja johtaa virheeseen, niin silloin pitää vähän nostaa että ei mokaa samaa kurvaa toistamiseen.
Epäilisin, että kahden stopin taktiikalla ne toiset ultrat kannattaisi ottaa ihan lopussa alle. Toki riippuu paljon myös kisan tapahtumista. Turva-auton todennäköisyys on iso ja se tietysti muuttaa tilanteita paljon. Kunhan nyt Ferrari olisi hereillä taktiikkamuutosten kanssa, jos tilaisuuksia ilmenee.Kimi vois jopa kokeilla us,us,ss/s taktiikkaa jos muilla on yhden pysäkin meininki ss/s tyyliin.
Nimeonmaan kaasun annostelussa räikkösellä kiekka meni, ei pitkäksi ajaessa niinkun tuossa mutkassa monesti käy, joten kyllä pikkusen hölläämällä ei olisi auto lähtenyt liusumaan.Ehkä, mutta ei se nostamalla olisi paalulle mennyt kuten väitit.
Ei tietysti se toki totta, mutta yleisesti pikkuisen kevyemmin kun olisi sen ottanut.Virhe oli erilainen, vaikka mutka sama. Ei näitä voi ihan noin mustavalkoisesti arvioida.
Niin, sen millimetrin vähemmän kaasua.. Kimi oli ottamassa paalua ja nyt vain kävi näin. Ihanaa ku voi jossitella. Kyllä Kimi tuon mutkan osaa ottaa, mut, niin.. nyt meni aavistuksen yli.Ei tietysti se toki totta, mutta yleisesti pikkuisen kevyemmin kun olisi sen ottanut.
Nimenomaan. Paalua kun ajetaan, niin mennään niin äärirajoilla, että virheitä voi tulla, kun se on milleistä kiinni.Niin, sen millimetrin vähemmän kaasua.. Kimi oli ottamassa paalua ja nyt vain kävi näin. Ihanaa ku voi jossitella. Kyllä Kimi tuon mutkan osaa ottaa, mut, niin.. nyt meni aavistuksen yli.
Vähän eri aikakautta kuvissa. Ekassa pusketaan limiitille toisessa sen yli. Paljon pienemmästä kiinni nykyään.
Se on se, mutta kimillä oli sen verran kaulaa sektoriajoissa, että sen takia sanoin sen mitä sanoin. Sitä kun ei kukaan täällä tunnu tajuavan. Toki jos Latvalaa ihannoi, niin mikäs siinä.Nimenomaan. Paalua kun ajetaan, niin mennään niin äärirajoilla, että virheitä voi tulla, kun se on milleistä kiinni.
Ja se pieni varmistelu tuossa kohtaa voi herkästi tarkoittaa puolen sekunnin tappiota. Sillä on hirvittävä merkitys miten tuon mutkan menee läpi, varmisteluun ei ole varaa.Se on se, mutta kimillä oli sen verran kaulaa sektoriajoissa, että sen takia sanoin sen mitä sanoin. Sitä kun ei kukaan täällä tunnu tajuavan. Toki jos Latvalaa ihannoi, niin mikäs siinä.