F1 2017 - Singaporen GP

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Yak
  • Aloitettu Aloitettu
Tilaa on takanakin jota saa jarruttamalla, yleensä tapana ei ole väistää toisen kylkeen. Tästä tulisi mieleen että joko Verstappen ei oikeasti tiennyt Räikkösen olevan jo menossa ohi vasemmalta (koska keskittynyt Vetteliin oikealla) tai sitten se ei vain välittänyt. Ainoa idea Verstappeniin ajoliikkeessä olisi olllut väistää Vetteliä vasemmalle ja mennä sitten suoraan taakse ensimmäiseen mutkaan, mutta jos se ei tajunnut Räikkösen olevan vasemmalla niin se kuvitteli väistävänsä tyhjään tilaan.

Kun katsoo Verstappenin incar kuvaa lähdöstä, niin eipä paljon pää käänny vasemmalle, eli on täysin keskittynyt vain Vetteliin -> Ei tiennyt Kimin olevan siellä vasta kuin tuli niin rinnalle että näkee ilman peilejä. Tuostakin jäi sitten todella pieni aika reagoida oikealla tavalla, mikä olisi ollut jarruttaminen. Normi paska mäihä Kimillä, mutta Vettelin piikkiin tuon kolarin eniten laittaisin. Toki VER ja RAI tuossa kolaroivat ensimmäiseksi niin mielestäni täysin ei voi Vetteliäkään syyttää, vaikka mieli tekisi. Mestaruustaistossa olevan kuljettajan kyllä pitäisi hieman enemmän varoa, mutta se on toinen juttu se.
 
Kun katson tuota hidastusvideota niin siinä Verstappen "valuu" kokoajan Räikköstä kohti, todennäköisesti siksi että seuraa vain Vettelin etenemistä ja pyrkii pitämään hajurakoa Vetteliin. Valuminen jatkuu kunnes tulee osuma Kimin kanssa, oletettavasti siksi että Verstappen ei katsonut vasemmalle ja havannoinnut Räikköstä eikä tiedostanut ettei vasemmalla ole tyhjää tilaa. Tässä mielessä pidän Verstappenia syyllisenä osumaan Räikkösen kanssa, vaikka tietysti koko ketjureaktio johtui Vettelin epätoivoisesta yrityksestä korjata huono lähtö kiilaamalla muiden eteen.
 
Jotenkin tuo Maxin ajolinja hämää. Ei varmaan Kimikään tajunnut että Max lipuu hiljalleen Kimiä kohti eikä mene suoraan.

Jos ajolinja olisi ollut suora niin ehkä tuota ei olisi tapahtunut. Nythän näytti siltä että olisi tullut osuma vaikka Vettel ei olisi kiilaillutkaan.

Tai ehkä siinä hetkessä Max olisi huomannut Kimin ja väistänyt hieman. Nyt varmaan Vettelin liike herätti Maxin huomion oikealle eikä tajunnut Kimiä kunnes oli liian myöhäistä.
 
Huomenna kummatkin red bullit ja Vettel kolaroi ekalla kierroksella jonka johdosta Räikkönen pääsee ykköseksi mutta häviää kisa vauhdissa Hamiltonille ja loppu tuloksisssa seisoo HAM - RAI - BOT.
Nykyään nää on niin ennustettavissa, meni vaan toiste päin että yksi RB ja kummatkin Ferkut, mutta muuten oli niin tiedossa jo lauantaina kärjen selvittyä että vähintään 3 autoo ulkona ekalla kierroksella kisan alettua ja niinhän siinä kävi.
 
sanoihan verstappen haastattelussa että tiesi kimin olevan vasemmalla tulossa ohi

Eli tunnustaa että ajoi mielummin kylkeen kuin jarrutti? Vaikea keksiä että ammattikuski joka tietää että vasemmalla ei ole tilaa (kuski, seinä, jne) ajaa sinne tarkoituksellisesti ja ainoana vaihtoehtona.
 
mtv:n lehditökatsauksessa jotkut lehdet syyttää kimiä kolaroinnista :facepalm:
 
mtv:n lehditökatsauksessa jotkut lehdet syyttää kimiä kolaroinnista :facepalm:

Myös saksalainen Die Welt osallistui Räikkösen panoksen ihmettelyyn.

– Se miksi Räikkönen ajatteli, että hänen täytyi tehdä aivan alussa niin riskialtis liike, säilyy varmaankin hänen salaisuutenaan. Hän ei riskeerannut vain omaa kisaansa, vaan myös tallinaapurinsa mestaruusmahdollisuudet, väittää Die Weltin Simon Pausch.
Ai se oliki Räikkönen joka teki riskiliikkeen? Starttaamalla hyvin ja ajamalla suoraan? :D
 
d8945f7d69844632ad8b4756807ec204.jpg

sanoihan verstappen haastattelussa että tiesi kimin olevan vasemmalla tulossa ohi

"Jos" joku viittis laittaa Jos Verstappenin tweettiin vastaukseksi tuon sieppaus.png:n ja tämän... Vettel tuon kolaroinnin alunperin ehkä aiheutti mutta Max toteutti...

--
 
Eiköhän kaikki ole siitä samaa mieltä että ilman tuota Vettelin 30 asteen kiilaskulmaa tuota kolarointia ei tuossa kohtaan olisi tapahtunut, se että mitä olis mutkassa tapahtunu kun kaikki 3 olisivat ajaneet suoraan ei taas voida tietää. Hyvin mahdollista että silloinkin olisi joku osuma tullut...
 
Olen samaa mieltä kun kyseessä olivat nämä kuljettajat... Taas, mikäli Maxin tilalla olisi ollut esim. Alonso tahi Hamilton, tätä ei olisi tapahtunut, ainakaan tuossa kohdin... Mutta kuten Kimi sanoi, lopulta, race accident tms...

Seuraavaa kisaa odotellessa, tää on taputeltu...
 
Tuossahan ovat mukana määrällisesti kaikki DNA:n maksukortin omaavat asiakkaat ;)
 
d8945f7d69844632ad8b4756807ec204.jpg

sanoihan verstappen haastattelussa että tiesi kimin olevan vasemmalla tulossa ohi
Eikös tuossa paras ratkaisu olisi ollut vaihtaa Vettelin takaa ajolinja ulkoreunaan niin olisi ollut paras linja ekaan mutkaan :)

Toki stillikuvasta on helppo neuvoa. Aika nopeasti tapahtui asiat.
 
Tarkoitus oli blokata Verstappenia, jotta hän joutuisi nostamaan, ja sitten koukata takaisin paremmalle ajolinjalle.
 
Eikö kukaan muu huomannut, että Hamilton leikkasi valkoisen linjan päältä tullessaan ulos varikolta? Vai näinkö muka ihan väärin?

EDIT: Aika huonosti näkyy tästä, mutta mielestäni oikea eturengas käy viivan päällä, joka tietääkseni on kiellettyä:

spiS7eQ.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Tuo on sallittua. Viiva pitää ylittää, jotta rangaistaan. Eli pitää varmaan näkyä asvalttia viivan ja renkaan välissä, jotta lasketaan ylitykseksi.
 
Tuo on sallittua. Viiva pitää ylittää, jotta rangaistaan. Eli pitää varmaan näkyä asvalttia viivan ja renkaan välissä, jotta lasketaan ylitykseksi.
Asia pihvi. Jotenkin vaan oli sellainen muistikuva että jo päälle ajamisesta tulisi rankkua, mutta eipä kannata tässä iässä näköjään enää muistiinsa luottaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
263 934
Viestejä
4 570 606
Jäsenet
75 332
Uusin jäsen
Wildhoney

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom