F1 2017 - Singaporen GP

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Yak
  • Aloitettu Aloitettu
Eli olen typerä väittäessäni että Verstappen olis paskan lähdön saatuaan voinut välttää kolarin löysäämällä hieman hävitä tuon yhden sijan ja jatkaa kisaa? Ok.
Kyllä, koska Max ei ole tuohon kolariin syyllinen. Tottakai näsäviisaana voi todeta jälkikäteen mitä tahansa, mutta samaa voisi todeta tosiaan myös Kimistä. Totuus kuitenkin on, että Vettel on kolariin syyllinen.
 
Ei se nyt todellakaan ole mikään normikaava, että paalumies kiilailee miten sattuu ja muut myö jarrut pohjaan ja jättäytyy taakse.. Melkoiset Verstappen-vihalasit päässä. Paljon on töhöillyt, mutta tällä kertaa täysin Vettelin piikkiin.
Öö, täysin normaalia että paalumies menee ekasta mahollisuudesta viereisen kuskin eteen, joskus saa kyllin hyvän lähdön että pääsee suoraan eteen ilman että kakkosen tarvii väistää yhtään, joskus ei.
 
näin on mutta puollustelematta perstappia niin näyttäs tuo tapahtuteen niin että pertappi hoksaa räkän tulevan ohi tekee tuon pienen liikkeen räkää päin mutta ei pysty enää tekemään väistöliikettä kiitos vettelin
Aah tämä voi olla juurikin se syy.

Koitti hieman peitellä Kimiä.. ei päässy enää takaisinpäin kun Vettel tekee älyttömän sivuttaisliikkeen..
 
Kyllä, koska Max ei ole tuohon kolariin syyllinen. Tottakai näsäviisaana voi todeta jälkikäteen mitä tahansa, mutta samaa voisi todeta tosiaan myös Kimistä. Totuus kuitenkin on, että Vettel on kolariin syyllinen.
Kolari olisi tullut vaikka Vettel olisi jättänyt tilaa yhden Red Bullin leveyden verran, koska Perstappi tunki eturenkaansa Kimin takarenkaan eteen mikä olisi johtanut kolariin joka tapauksessa viimeistään mutkassa.
 
Öö, täysin normaalia että paalumies menee ekasta mahollisuudesta viereisen kuskin eteen, joskus saa kyllin hyvän lähdön että pääsee suoraan eteen ilman että kakkosen tarvii väistää yhtään, joskus ei.
On normaalia, että menee eteen tai menee lähelle, mutta tuohon Vettelin tyyliin ei kyllä voi vetää. Vettelin syytä aivan täysin tuo kolarointi.
 
Kyllä, koska Max ei ole tuohon kolariin syyllinen. Tottakai näsäviisaana voi todeta jälkikäteen mitä tahansa, mutta samaa voisi todeta tosiaan myös Kimistä. Totuus kuitenkin on, että Vettel on kolariin syyllinen.

No olenkos jotakuta muuta syyttäny kolarista? Lähinnä kait spekuloin että nostamalla tuo olis voitu välttää. Kimi oli myös Verstappenin edellä jo valmiiksi tuossa tilanteessa.
 
Kolari olisi tullut vaikka Vettel olisi jättänyt tilaa yhden Red Bullin leveyden verran, koska Perstappi tunki eturenkaansa Kimin takarenkaan eteen mikä olisi johtanut kolariin joka tapauksessa viimeistään mutkassa.
Jossittelua. Siinä vaiheessa olisi toki mennyt Verstappenin piikkiin, mutta nyt tuollaista ei nähty kun Vettel meni ja kolasi kaikki.
 
Kolari olisi tullut vaikka Vettel olisi jättänyt tilaa yhden Red Bullin leveyden verran, koska Perstappi tunki eturenkaansa Kimin takarenkaan eteen mikä olisi johtanut kolariin joka tapauksessa viimeistään mutkassa.
Paitsi että Max olisi siitä päässyt siististi eteenpäin, jos Vettel olisi jättänyt tilaa kuten kuuluu. Max ei ole millään tavalla syyllinen tuohon osumaan.

En todellakaan ole tykännyt Maxin ajamisista ja hölmöilyistä monissa kisoissa, mutta tässä tapauksessa hän on täysin syytön. Startin aikana voi mennä hetkellisesti renkaat kuten Maxilla ja Kimillä tuossa menee, mutta siitä pääsee helposti vielä eroon jos tuollaista Vettelin kaltaista hölmöilyä ei tapahdu.
 
Ei olis tullu kolaria sillä VER ei olis alkanu väistämään vasemmalle.
 
Verstappen "väisti" vasemmalle ja tunki sen renkaansa Kimin renkaan eteen kun oli vielä ainakin autonleveys sen ja Vettelin välissä eli kauan ennen kuin olisi ollut mitään tarvetta millekään väistöliikkeelle
 
Paitsi että Max olisi siitä päässyt siististi eteenpäin, jos Vettel olisi jättänyt tilaa kuten kuuluu. Max ei ole millään tavalla syyllinen tuohon osumaan.

En todellakaan ole tykännyt Maxin ajamisista ja hölmöilyistä monissa kisoissa, mutta tässä tapauksessa hän on täysin syytön. Startin aikana voi mennä hetkellisesti renkaat kuten Maxilla ja Kimillä tuossa menee, mutta siitä pääsee helposti vielä eroon jos tuollaista Vettelin kaltaista hölmöilyä ei tapahdu.
Noi ei todellakaan oo perstappeni täysin syytön,jos olisi hiukankin pelisilmää/järkeä päässä oli nostanut hieman antanut mennä jarrutuksessa kimin ohi,olisi melko varmasti kuitannut kimin mutkan ulostulossa.

1 syylinen vettel
2 syyllinen perstappen
kimi syytön joutui kärsimään kahden kusipään takia
 
Kai sä nyt incarista näitä että VER lähti väistämää VET kun se syöksy vasemalle?
 
Eli Verstappenin piikkiin, koska väisti sekunnin murto-osan liian aikaisin vauhdilla kohti tulevaa Vetteliä? Jos Vettel olisi ajanut fiksusti niin mitään väistöliikettä ei olisi tarvinnut tehdä.
 
Noi ei todellakaan oo perstappeni täysin syytön,jos olisi hiukankin pelisilmää/järkeä päässä oli nostanut hieman antanut mennä jarrutuksessa kimin ohi,olisi melko varmasti kuitannut kimin mutkan ulostulossa.

1 syylinen vettel
2 syyllinen perstappen
kimi syytön joutui kärsimään kahden kusipään takia
Toki näin olisi Max voinut tehdä, mutta se ei tee hänestä syyllistä tuohon kolarointiin. Jos Vettel ei olisi hölmöillyt, niin Max ei olisi osunut Kimiin, vaikka jatkoikin jarruttelematta eteenpäin.
 
Kai sä nyt incarista näitä että VER lähti väistämää VET kun se syöksy vasemalle?

Niin. Verstappen teki mitä teki johtuen Vettelistä ja kelistä. Pitäähän tuolla nyt hieman ennakoida. En ymmärrä miksi Kaotik väkisin koittaa tehdä Verstappenista tilanteen ykkössyyllistä. Kannattaahan se väistö vissiin jättää sateella noissa vauhdeissa viimeiselle millisekuntille.
 
Jos katsoo verstappenin incar kuvasta, niin näkee selvästi, että verstappen ei olisi voinut tehdä mitään toisin. Se incar kuva on kuitenkin suunnilleen se mitä kuski näkee...
 
On tässä nyt se homma kuiteskin, että vaikka Vettel oli tässä nyt se selkeä syntipukki, ni Verstappen ei tajua olla fiksumpi ja malttaa, ja jarruttamalla poistua sieltä sämpylän välistä, jotta olisi voinut jatkaa kilpailua ja mahdollisesti seuraavissa mutkissa päästä ohitse. Oikeasti hyvän kuljettajan merkki on se, että tietää taktikoida potentiaalisissa kolarikohdissa.
Tässä nyt on kuitenkin syytä muistaa, että on eri asia puhua kolarin syyllisestä ja siitä, mitä kenenkin olisi jälkikäteen arvioituna ollut järkevintä tehdä. Tuossa tilanteessa Max ei tiennyt, että Vettel tulee tuolla tavoin hölmöilemään, joten hän ymmärrettävästi ajatteli ettei ole mitään tarvetta lähteä nostamaan.
 
Ei noilla nopeuksilla ja noin lyhyessä ajassa ehdi tehdä sen ihmeempää kuin koittaa vaistomaisesti väistää toiselle sivulle missä se Räikkönen on. Jarruttaessa sieltä olis tullut joku konttiin.
 
Joku hiton Palmer ajamassa kuudenneks ja Hulkki kuolee pois... on tää kisa kyllä paskaa
 
VET oli hölmö. Se ties kelin ja se ties että VER ei anna senttiäkää periks jos vaa paikka on ja silti piti heittää hyvät pisteet romukoppaa. Hyvin pelattu hei.
 
Näkihän se sen auton lähestyvän, ni ois kannattanu nostaa, ku Kimi oli toisella puolella. Sitä jos ei huomaa, ni taitaa puukenkien lisäksi olla puusilmätkin.
Tästä kommentista huomaa, että kaikillä ei ole käsitystä siitä mitä kuski noissa tilanteissa pystyy näkemään ja miten vähän siinä on aikaa tehdä ratkaisuja.

Jälkikäteen on helppo huudella ja viisastella.
 
Tästä kommentista huomaa, että kaikillä ei ole käsitystä siinä mitä kuski noissa tilanteissa pystyy näkemään ja miten vähän siinä on aikaa tehdä ratkaisuja.

Onneksi olet meille kertomassa nämä faktat. Verstappenin ajatuksia myöten.
 
On se nyt aivan hemmetin naurettavaa, että kaikkien kuljettajien on varottava "sitä yhtä". Jotain on silloin vikana kuljettajassa ja sarjan johdossa.
 
En ole kyllä puhunut mitään Verstappenin ajatuksista. Ihmetyttää vain tämä jälkiviisastelun määrä, kun itse tilanteessa voi olla sekunnin murto-osa aikaa nähdä ja päättää mitä tekee.
 
Öö, täysin normaalia että paalumies menee ekasta mahollisuudesta viereisen kuskin eteen, joskus saa kyllin hyvän lähdön että pääsee suoraan eteen ilman että kakkosen tarvii väistää yhtään, joskus ei.

giphy.gif
 
Tästä kommentista huomaa, että kaikillä ei ole käsitystä siinä mitä kuski noissa tilanteissa pystyy näkemään ja miten vähän siinä on aikaa tehdä ratkaisuja.

Jälkikäteen on helppo huudella ja viisastella.
etukäteen on helppo todeta perstappen kolaroi jos on vaarassa että joku kuittaa ohi. helkutin iso ero ricciardon ja perstappenin välillä,toinen kunnioittaa toisia kuskeja eikä tee hölmöjä ratkaisuja. paljon pitää perstappenin päässä tapahtua että tulee maailmanmestari.perstappenin ainut mahdollisuus mm-titteliin on että saa ylivoimaisen auton että pääsee aina paalulta karkuun
 
On se nyt aivan hemmetin naurettavaa, että kaikkien kuljettajien on varottava "sitä yhtä". Jotain on silloin vikana kuljettajassa ja sarjan johdossa.
Se, että Verstappen on aiemmin ollut syyllinen kolareihin ei automaattisesti tarkoita, että hän olisi syyllinen tällä kertaa. Vettelin piikkiin menee tämä homma ihan täysin ja Verstappenin historian perusteella on ihan turha vääntää häntä syylliseksi tähän kolarointiin.
 
etukäteen on helppo todeta perstappen kolaroi jos on vaarassa että joku kuittaa ohi. helkutin iso ero ricciardon ja perstappenin välillä,toinen kunnioittaa toisia kuskeja eikä tee hölmöjä ratkaisuja. paljon pitää perstappenin päässä tapahtua että tulee maailmanmestari.perstappenin ainut mahdollisuus mm-titteliin on että saa ylivoimaisen auton että pääsee aina paalulta karkuun
Tämä on ollut totta monissa tilanteissa, mutta ei tällä kertaa. Ei ole Maxin syytä, että Vettel käyttäytyy tilanteessa kuin idiootti.
 
Olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä Ferrarin kisavauhti. RB:n vauhti tuntuu kadonneen kokonaan.
 
Menee Verstappenin piikkiin, vaikka Vetteliä ei ois ollu siellä, se ois osunu kimiin joka tapauksessa.
 
Ei Vettel pakottanu Maxsia ajamaan kimin kylkeen, kyllä siellä oli tilaa.
 
etukäteen on helppo todeta perstappen kolaroi jos on vaarassa että joku kuittaa ohi. helkutin iso ero ricciardon ja perstappenin välillä,toinen kunnioittaa toisia kuskeja eikä tee hölmöjä ratkaisuja. paljon pitää perstappenin päässä tapahtua että tulee maailmanmestari.perstappenin ainut mahdollisuus mm-titteliin on että saa ylivoimaisen auton että pääsee aina paalulta karkuun

Toki on muistettava myös, että Verstappenin osalta peli on tämän kauden osalta hyvin pitkälti jo menetetty, mm-taiston, tallikaverin yms osalta. Itsekin sanonut, että ajaa enää vaan yksittäisistä huippusijoituksista. Se on sitten toki eri juttu, että riittääkö maltti silti siinä vaiheessa jos mestaruudesta ajaa, mutta ei nyt varmasti ainakaan ihan yhtä isolla riskillä vedä.
 
En ole kyllä puhunut mitään Verstappenin ajatuksista. Ihmetyttää vain tämä jälkiviisastelun määrä, kun itse tilanteessa voi olla sekunnin murto-osa aikaa nähdä ja päättää mitä tekee.

Tässä nyt on kuitenkin syytä muistaa, että on eri asia puhua kolarin syyllisestä ja siitä, mitä kenenkin olisi jälkikäteen arvioituna ollut järkevintä tehdä. Tuossa tilanteessa Max ei tiennyt, että Vettel tulee tuolla tavoin hölmöilemään, joten hän ymmärrettävästi ajatteli ettei ole mitään tarvetta lähteä nostamaan.

Paitsi että Max olisi siitä päässyt siististi eteenpäin, jos Vettel olisi jättänyt tilaa kuten kuuluu. Max ei ole millään tavalla syyllinen tuohon osumaan.

En todellakaan ole tykännyt Maxin ajamisista ja hölmöilyistä monissa kisoissa, mutta tässä tapauksessa hän on täysin syytön. Startin aikana voi mennä hetkellisesti renkaat kuten Maxilla ja Kimillä tuossa menee, mutta siitä pääsee helposti vielä eroon jos tuollaista Vettelin kaltaista hölmöilyä ei tapahdu.

Siinä on ajatustenluentaa ja sitä jälkiviisastelua.
 
Verstappeni käänsi Vetteliä ennen, siellä oli se tila!
 
Siinä on ajatustenluentaa ja sitä jälkiviisastelua.
Ai sinä olet sitä mieltä, että Max tiesi etukäteen Vettelin kiilaavan hänet suoraan kimin päälle? Ei tuo ole ajatusten lukua, vaan järjen käyttöä. Käytännössä vain totesin, että Max ei pysty lukemaan Vettelin ajatuksia, koska hän on tavallinen ihminen, joka ei ajatusten lukemiseen kykene.
 
Menee Verstappenin piikkiin, vaikka Vetteliä ei ois ollu siellä, se ois osunu kimiin joka tapauksessa.
giphy.gif

Miten se voi mennä Perstapin piikkiin kun ei tuosta voi väistää mihinkään? En pidä tuosta kuskista yhtään sen enempää mutta Vettel tuossa ajaa aivan suoraan kiilaamaan tietämättä että siellä on Kimi yhtälailla sivulla. Aivan älytöntä väittää että olisi joka tapauksessa ajanut Kimin kylkeen kun yhtälailla se olisi voinut olla Räkä joka ajaa kylkeen.
 
Eipä jäänyt taas paljon tästä mitään käteen. Odotukset oli kovat. Kimin startti oli huikea ja siinä ehti jo nähdä Kimin ensimmäisenä ekassa mutkassa mutta... Maailmanmestarit on jo selviä käytännössä. Mersulle taas kuski ja talli.
 
Oho. Ferrari syyttää aika suoraan Verstappenia tuosta tilanteesta twitterissä. Oli sitten hänen syytään tai ei niin mielestäni aika mauton.
 
Se, että Verstappen on aiemmin ollut syyllinen kolareihin ei automaattisesti tarkoita, että hän olisi syyllinen tällä kertaa. Vettelin piikkiin menee tämä homma ihan täysin ja Verstappenin historian perusteella on ihan turha vääntää häntä syylliseksi tähän kolarointiin.

Puhuin yleisesti, aiemmin totesin jo Vettelin olevan syyllinen, mutta se ei poista sitä, että Pikku-Max on mukana...taas...
 
Ai sinä olet sitä mieltä, että Max tiesi etukäteen Vettelin kiilaavan hänet suoraan kimin päälle? Ei tuo ole ajatusten lukua, vaan järjen käyttöä. Käytännössä vain totesin, että Max ei pysty lukemaan Vettelin ajatuksia, koska hän on tavallinen ihminen, joka ei ajatusten lukemiseen kykene.

Älä laita sanoja suuhuni. Sie tiesit että Max ei tienny, hence luet ajatukset. Max alkaa tuossa tilanteessa väistään kohti Kimiä ennenkuin törmäys on edes lähellä. Kyllä, tapahtumat on noppeita, mutta kyllä se minusta näytti että Max näki Vettelin kiilaavan. Toinen vaihtoehto on tieten se että Max yrittää peittää Kimiä ja liikkuu sen takia vasemmalle eikä edes huomaa Vetteliä. Paha sanoa.

Väittely on mukavaa, mutta jos mennään henkilöä vastaan hyökkäämiseen niin alkaa maistua paska.
 
Tästä kommentista huomaa, että kaikillä ei ole käsitystä siitä mitä kuski noissa tilanteissa pystyy näkemään ja miten vähän siinä on aikaa tehdä ratkaisuja.

Verstappenin vaistomainen ratkaisu on ajaa toisia päin, jarruun koskematta - huono juttu minusta.
 
Älä laita sanoja suuhuni. Sie tiesit että Max ei tienny, hence luet ajatukset. Max alkaa tuossa tilanteessa väistään kohti Kimiä ennenkuin törmäys on edes lähellä. Kyllä, tapahtumat on noppeita, mutta kyllä se minusta näytti että Max näki Vettelin kiilaavan. Toinen vaihtoehto on tieten se että Max yrittää peittää Kimiä ja liikkuu sen takia vasemmalle eikä edes huomaa Vetteliä. Paha sanoa.

Väittely on mukavaa, mutta jos mennään henkilöä vastaan hyökkäämiseen niin alkaa maistua paska.
Niin, itse lähdit hyökkäämään. Jos et sitä kestä, niin älä aloita. Itse laitat sanoja mun suuhun ja väität että teen asioita mitä en tee. Vittumaista toimintaa, johon vastasin samalla mitalla, joskin kevyemmin. Ja heti otit itseesi

Ei tunnu kivalta, mutta syytä voitkin sitten hakea itsestäsi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
263 934
Viestejä
4 570 606
Jäsenet
75 332
Uusin jäsen
Wildhoney

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom