Euroviisut

Nyt ei ollut yhtään todella loistavaa laulajaa tuossa joukossa, keskinkertaista sakkia kaikki. Ens vuodeksi pitää muuttaa tuota raatia jotka nuo finaalistit valitsee, siellä ei selvästikkään ole asiantuntemusta. Pelaavat varmaan jollain, levy-yhtiön voitoilla
 
Mielenkiintoista, että UMK ei ilmeisesti halua esiintyjiltä ns. raakaa laulunäytettä ollenkaan ennen kuin heidät valitaan. Ainakin päätellen laulutaidoista. Asia sitten valkenee harjoituksissa. Tämä Neea edustaa juuri tätä nykyajan musiikintekijää, joka luo kappaleen alusta loppuun pelkällä tietokoneella ja nauhoittaa laulun vähän sinnepäin. Todennäköisesti laulaa lause kerrallaan ja leikkaa kappaleeseen parhaat otokset. Lopuksi muokkaa äänensä täydelliseksi lisäosilla. En tiedä miksi tällaisia tuottajia kutsutaan (studioartisti?), jotka eivät itseasiassa osaakaan laulaa. Suurin osa tietenkin nykyään lienee tällaisia tuottajia. Nämä eivät kuitenkaan mielestäni sovellu viisumaailmaan. Katsotaan vaikka vanhoja konkarilaulajiamme, on musiikinteko melkoisesti muuttunut. Joka tapauksessa, ei tällaisten tapausten pitäisi koskaan edes päästä UMK:hon asti.

Todennäköisesti ainakin puolet yleisöstä olisi tämän kappaleen osannut laulaa paremmin nuottiin. En muista yhtä suurta myötähäpeää kokeneeni katsoessani mitään muuta ehdokasesitystä vuosikausiin. Joku puolusteli, että se on vaikea kappale suorana vedettäväksi. Jos näin on, miksi sitä sitten pitää yrittää livenä? Haluaisin uskoa, että jokainen artisti tekee kappaleen jonka hän osaa itseasiassa laulaa, mutta ilmeisesti ei. Taisi hämmästyä, että pitää kolme minuuttia yhteen putkeen jaksaa, kun kopissa sai vetää 5 sekuntia kerrallaan. Joku voisi sanoa että artistia saattaa jännittää. Jos jännittää niin paljon että laulutaito katoaa (jos sitä edes oli), ei silloin ole kyllä viisuihinkaan mitään asiaa.

Vikassa harjoituksessa oli kuulemma paremmin mennyt. Voi olla, että ääni väsynyt ja tietysti hermostutti. Joskus menee heikommin joka tapauksessa. Nyt osui ainakin tuohon hetkeen. Oli siellä kohtia, joissa kuuli, että osaa kyllä ihan hyvin. Haastava biisi silti. Ne on niitä valintoja, että millä mennään ja miten uskalletaan. Paljon voimaa olisi pitänyt olla. Noh, häntä ei valittu sinne niin mitäpä sitä valittamaan liikoja. :D
 
Viimeksi muokattu:
Suomalaiset ei jostakin syystä osaa kunnon lavashowta suunnitella. Luulisi jo tässä vaiheessa ymmärtävän, että euroviisuissa se show on yhtä tärkeä kuin laulu itsessään. Viivin laulusta tykkäsin, mutta eihän pelkillä valoefekteillä ja savulla pitkälle pötkitä. Musiikkivideossa oli kuitenkin ihan hyvä teema, jonka olisi voinut lavallekkin tuoda.
 
Tällä jäädään semifinaaliin. :smoke:

Screenshot_2025-02-09-11-09-47-40_a23b203fd3aafc6dcb84e438dda678b6.jpg
 
Mielenkiintoista, että UMK ei ilmeisesti halua esiintyjiltä ns. raakaa laulunäytettä ollenkaan ennen kuin heidät valitaan. Ainakin päätellen laulutaidoista. Asia sitten valkenee harjoituksissa. Tämä Neea edustaa juuri tätä nykyajan musiikintekijää, joka luo kappaleen alusta loppuun pelkällä tietokoneella ja nauhoittaa laulun vähän sinnepäin. Todennäköisesti laulaa lause kerrallaan ja leikkaa kappaleeseen parhaat otokset. Lopuksi muokkaa äänensä täydelliseksi lisäosilla. En tiedä miksi tällaisia tuottajia kutsutaan (studioartisti?), jotka eivät itseasiassa osaakaan laulaa. Suurin osa tietenkin nykyään lienee tällaisia tuottajia. Nämä eivät kuitenkaan mielestäni sovellu viisumaailmaan. Katsotaan vaikka vanhoja konkarilaulajiamme, on musiikinteko melkoisesti muuttunut. Joka tapauksessa, ei tällaisten tapausten pitäisi koskaan edes päästä UMK:hon asti.
Mä luulen, että iso tapahtuma lisää paineita sen verran, että laulaminen ei mene ihan putkeen, jos ei ole rautaista kokemusta. Viime vuonna Sara Siipolan laulu meni yliyrittämiseksi, minkä seurauksena ennakkosuosikin asema ei pitänyt. Myöhemmin olen kuullut hänen laulavan saman laulun livenä paljon paremmin. Tosin vuodessa on varmaan tullut reilusti lisää kokemusta.
 
Voisi pärjätä paremmin jos olisi tuolla samalla lookilla mies. Ehkä pieni parta vielä provoksi.
Kyllä, jos olisi trans tai Drag queen niin vetoaisi paremmin viisufaneihin, mutta tietysti Erikassa on se plus-kokoisuus ja botox-huulet, joilla jo pärjää. Ja se kappale...no sillä ei niin ole merkitystä, lavashow on tärkeämpi. Ei ne katsomossa pomppivat ja toisiaan halaavat miehet kuitenkaan sanoista mitään ymmärrä, toistavat vaan sitä ich komme -osuutta.
 
Tuohon pitäisi saada Till Lindemann ratsastamaan sillä valtavalla muovisella phalluksella joka Rammsteinin aikaan oli joillain festareilla proppina, ja aina kun Ich Komme raikuu, saisi yleisö jotain glitteriä niskaansa tai savusumua...
 
Eilen liveä katsoessa kommentoin puolisolle, että symboloikohan tuo mikkiständi tuossa aivan jotain muuta. Iso avaruusdickki ei sopinut Ylen koko perheen ohjelmaan. Rammstein tuli itsellekin mieleen.
 
Erika on halpisversio Kikasta.

Kyllä , se menee juurikin niin.

Kuitenkin, tämä oli euroviisillisesti oikea valinta.
 
Erika on halpisversio Kikasta.

Kyllä , se menee juurikin niin.

Kuitenkin, tämä oli euroviisillisesti oikea valinta.
Eka rivi oikein, vähän tuksua mukaan.

Toka rivi oikein.

Kolmas rivi väärin. Jengiä alkaa oikeasti vituttaa läppäentryt. Niitä on Suomelta tulossa kolmatta vuotta putkeen.

Euroviisut on ysäriltä lähtien ollut etenevissä määrin pelleshow, ja se on ollut ihan ok kun paletti on kuitenkin ollut laaja. Nyt on kuitenkin meikäläisen osalta mitta niin sanotusti täysi. Ei vaan enää jaksa.
 
Mä luulen, että iso tapahtuma lisää paineita sen verran, että laulaminen ei mene ihan putkeen, jos ei ole rautaista kokemusta. Viime vuonna Sara Siipolan laulu meni yliyrittämiseksi, minkä seurauksena ennakkosuosikin asema ei pitänyt. Myöhemmin olen kuullut hänen laulavan saman laulun livenä paljon paremmin. Tosin vuodessa on varmaan tullut reilusti lisää kokemusta.

Anneli Saaristo kertoili, mitä mieltä on Euroviisuista ja Käärijästä. Annelihan sanoi suoraan, jos mokaat Viisuissa, niin mokaat sen hyvin pahasti.

Kolmas rivi väärin. Jengiä alkaa oikeasti vituttaa läppäentryt. Niitä on Suomelta tulossa kolmatta vuotta putkeen.
Ei kyl tullu läppäentry. Erikaha oli hyvä. Ongelmista huolimattaki veti kyl hyvin esityksen. Eihä toi kaipaa ees mitää tanssijoita ympärilleen. Puppy ois ollu "läppäentry". Biisi toki on normaalista poikkeava kaavaltaan, mut ei läppä. Lisäksi Erikaha on tolla queer ja kunigatar-menollaan just euroviisujen kovimmille faneille oikeeta. Kyl siel ich komme kaikaa.
 
Suomi on noussut jo kolmanneksi Euroviisujen vedonlyönnissä. Roikkui kymmenentenä ennen UMK finaalia. Katsotaan mihin asettuu, kun kaikkien maiden ehdokkaat selvillä.

Toukokuussahan se selviää tuleeko toinen viisuvoitto 2006 jälkeen
 
Kyllä, jos olisi trans tai Drag queen niin vetoaisi paremmin viisufaneihin, mutta tietysti Erikassa on se plus-kokoisuus ja botox-huulet, joilla jo pärjää. Ja se kappale...no sillä ei niin ole merkitystä, lavashow on tärkeämpi. Ei ne katsomossa pomppivat ja toisiaan halaavat miehet kuitenkaan sanoista mitään ymmärrä, toistavat vaan sitä ich komme -osuutta.
Oikeasti Erika ei ole mikään plus-kokoinen. Tai ei ollut ainakaan viime keväänä, kun sen sain todistaa käsivarren mitan päästä. Ihan simpsakka normaalikokoinen suomalainen tyttö. Nuo push-up ryntäiden kasaukset ja tv-kuvaukset ilman vertailukohtaa antavat väärän käsityksen. Kappale ei kuitenkaan ole minusta erityinen. Cicciolina oli parempi. Toisaalta ei nuo muutkaan säväyttäneet.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
267 605
Viestejä
4 625 111
Jäsenet
76 074
Uusin jäsen
karppao

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom