Ohan se ja senkin lauseen tekee erityisen köyhäksi olettamus, että jimmsiä boikotoivat ostavat kuitenkin mainittuja tuotteita.
Vertailu on hieman kehno siinäkin mielessä, että noista jimms on ainot, joka mielletään kotimaiseksi firmaksi (vaikka onkin saksalainen nykysin).
Vertailu on hieman kehno siitäkin, että muiden mainittujen tuotteiden boikotointi asetetaan täysin kuluttajan vastuulle, eikä kauppiaiden, jotka näitä myyvät. Jimms ei ole tuote, jota voi myydäjaostaa muualta, vaan pulju josta ostetaan. Lisäksi enemmistö myynnissä olevista tuotteista on sellaisia, joita saa _täysin 100% samanlaisena_ muistakin kaupoista. Esimerkiksi marsia ei saa marsina, vaan otettava vastaava tuote, mutta samanlaisia näyttiksiä myydään muuallakin.
Kehnon tekee sekin, että tietojen mukaan droneja pyrittiin ostaa muualtakin (verkkokauppa, en muista suoriltaan mikä toinen firma), mutta kieltäytyivät juurikin venäjäkytkösten/epäilyjen takia. Tietojen mukaan jimmsissä tiedettiin ostavan firman venäjäkytkökset entuudestaan, mutta myivät silti. Jimmsin ei muutenkaan tiedetty tekevän miljoonakauppaa Venäjänkin puolella ennen -22, kuten muiden lueteltujen firmojen. Jimmsihän myi droneja suoraan Venäjälle, hyökkäyssodan alettua Turkin kautta firmalle, jonka venäjäkytkökset olivat tiedossa.
Toki sotateollisuus hyötyy noiden firmojen toiminnasta, mutta jimmsin tapaus särähtää enemmän, koska konkreettisesti myivät tavaraa sotakäyttöön. Uutisten julkitultua kommunikointi foorumilla oli hyvin ailahtelevaa ja kieltävää ja valehtelevaa. Myönsivät aina hieman lisää, kun uutisiakin tuli. Näissähän ei alkuun mitään anteeksipyyntöjä eikä edesautettu Ukrainan tilannetta mitenkään, vaan perusteltiin myyntihuumalla ja uhriuduttiin sekä seliteltiin. Jokin ryhmä sinne taidettiin koota, ettei vastaavia tapahtuisi enää. Mutta myynnin aikana kytkökset olivat tietojen mukaan kuitenkin tiedossa.
Enkä nyt sano, että on ok tai ei ok ostaa tiettyjä tuotteita eikä kiinnostakaan, mutta alkaa olla hieman kuluneita nuo whataboutismit ja "miksi jimmsiä sorretaan" kommentit. Enkä ymmärrä, miksi tänne tullaan edes kommentoimaan "Ostin x tuotteen Jimmsistä!" muuta kuin provotakseen kun tiedetään enemmistön kanta foorumilla. Harvemmin näkee muissa ketjuissa, että hei ostin x tuotteen ja toisessa ketjussa ostinpa y tuotteen.