Tärkeä Epärehelliset kaupankävijät ja huonot kauppakokemukset

Itsekin käytän Revolutia paljon. Kyseessähän on ihan normaali tilisiirto, ei sen pitäisi ostajaa niin hirveästi pelottaa. Rahakin liikkuu yhtä nopeasti kun suomalaisten pankkien välillä, eli OP:sta ja Danskesta heti ja muista sitten pienellä viiveellä. Tähän toki tulee muutos tänä vuonna, kun kaikki kotimaiset pankit siirtyvät tukemaan SEPA-pikasiirtoa. Sen jälkeen ei olekaan enää mitään viiveitä.
 
Nooh, koska tässä on ollut nyt puhetta, ettei negaa laiteta kun aihetta on ollut, niin @karkkimeisseli sellaisen ansaitsi parin kuukauden takaisesta. Oli varannut erään tuotteen viikoksi, ilmoitin YV:llä mistä voi tulla noutamaan, kysäisin parin päivän päästä että onhan tulossa samalla ilmoittaen sopivan noutoajan, jonka jälkeen ilmoitti peruvansa kaupat "jatkuvan kyselyn" takia. Hieman jäi huono maku suuhun, kun kerran kysäisin siltä varalta ettei ohareita tekisi (näin käynyt pariin kertaan). Yhdet hyvät kaupat hänen kanssaan kuitenkin takana.

Myyntiketju: Myyty - Lenovo ThinkCentre M700 Tiny [Oulu]

E: nyt laittoi myyjäpalautteeseen kostonegasta.
 
Nooh, koska tässä on ollut nyt puhetta, ettei negaa laiteta kun aihetta on ollut, niin @karkkimeisseli sellaisen ansaitsi parin kuukauden takaisesta. Oli varannut erään tuotteen viikoksi, ilmoitin YV:llä mistä voi tulla noutamaan, kysäisin parin päivän päästä että onhan tulossa samalla ilmoittaen sopivan noutoajan, jonka jälkeen ilmoitti peruvansa kaupat "jatkuvan kyselyn" takia. Hieman jäi huono maku suuhun, kun kerran kysäisin siltä varalta ettei ohareita tekisi (näin käynyt pariin kertaan). Yhdet hyvät kaupat hänen kanssaan kuitenkin takana.
Peruin aiheesta, koska olit aivan helvetin outo ihminen. Ja en tarjonnut edes HP vaan myit jälkeeni toiselle ihan oikeutetusti. Kiva kosto nega näin parin kuukauden jälkeen..
 
Jos ylläpito haluaa nämä viestit lukaista, niin voin raportoida nuo yksärit. Se taitaa olla sallittu tapa?

Screenshot_2025-01-27-16-27-25-03_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
 
Ja en tarjonnut edes HP vaan myit jälkeeni toiselle ihan oikeutetusti. Kiva kosto nega näin parin kuukauden jälkeen..
- Jos teet tuotteesta tarjouksen, sitoudut ostamaan tuotteen kyseisellä hinnalla
- Jos hyväksyt tarjouksen alle hintapyynnön, sitoudut myymään tuotteen kyseisellä hinnalla

Tuohon "kosto negaan" vastaukseksi se, että silloin mietin kannattaisiko laittaa. Huomasin kuitenkin, että tuppaat laittamaan muille melko herkästi samanlaisesta, jolloin ajattelin tämän olevan oikeutettu (vaikkakin myöhässä).
 
Peruin aiheesta, koska olit aivan helvetin outo ihminen. Ja en tarjonnut edes HP vaan myit jälkeeni toiselle ihan oikeutetusti. Kiva kosto nega näin parin kuukauden jälkeen..

Sovittuja ja peruttuja kauppoja tarkastelemalla tässä nyt ei taida kukaan muu olla laittanut kostonegan kuin sinä käyttäjälle @jamituohino

1737988704057.png

Tässä sinä perut jo sovitut kaupat:

Tässä käyttäjä @Tinaaja peruu HP tarjoamisen jälkeen kaupat (editoitu pois):

Tuohino on laittanut vasta kahden kuukauden päästä negatiivinen palautteen minulle joka luokitellaan kosto negaksi. Koska hänen olisi tuoreeltaan pitänyt laittaa jos olisi ollut aiheellista, mutta kaksi kuukautta myöhemmin päättää "kostaa" tottakai minä siihen vastasin. Kosto nega alunperin tuohikselta minulle tuli ja @Tinaaja tarjosi HP ja nouto ja ei todellakaan pian perunut niitä. Katso nyt vaikka se yv ketju jos et usko.
 
Tämä uhosi laittaa kosto negaa yv:ssä, että juujuu.. itse mokasi.
Pahoittelut vielä kauppojen peruuntumisesta. En uskaltanut maksaa kun ainoa maksumahdollisuus oli tilisiirto Latviaan ja vermeiden noutopaikkakin olisi selvinnyt vasta maksun jälkeen. Varsin värikkäästä negapalautteesta huolimatta eteenpäin. No hard feelings..
 
no eihän tuossa tapauksessa ole muuta vaihtoehtoa. kyllä se nyt perkele pitää paikkakunta olla tiedossa ennen maksua
 
niin no eikös noissa noudoissa voi käyttää ihan peristeistä käteistä ja vaihtoehtoisesti mopilepay. joita itse suosin ja myyjä saa rahat heti.
 
Pahoittelut vielä kauppojen peruuntumisesta. En uskaltanut maksaa kun ainoa maksumahdollisuus oli tilisiirto Latviaan ja vermeiden noutopaikkakin olisi selvinnyt vasta maksun jälkeen. Varsin värikkäästä negapalautteesta huolimatta eteenpäin. No hard feelings..

Siis hetkinen... noutokauppa, mutta maksettava tilisiirrolla ja vasta sitten selviää edes mistä nouto?

Eipä minusta tuossa tarvitse paljoa pahoitella, ei myyjä voi olettaa, että - kaaliseppoa vapaasti lainatakseni - lähetetään rahaa maksullisen naisen hanuriin ja sitten noudetaan tavara ties mistä (ja arvatenkin vielä tietyllä kellonlyömällä).
 
Voi varmasti, mutta kyllähän myynti-ilmoituksessa luki aika selkeästi Revolut maksutapana, mihinkään muuhun kantaa ottamatta...
jep, näin oli. itse suosin noita mitä sanoin. kaikista reiluinta ja selkeintä. ainakin omasta mielestä.

Mitä revoluttiin tulee, niin itse asiassa aika monella on. itselläkin, mutta en kyllä netti kauppaa sen kautta tekisi.

muutenkin noudoissa toi ensin maksaminen aika kyseenalaista.
 
Voi varmasti, mutta kyllähän myynti-ilmoituksessa luki aika selkeästi Revolut maksutapana, mihinkään muuhun kantaa ottamatta...
Lukiko vai onko myöhemmin muokattu.
Hänellä myös muita ilmoituksia ja niissä lukee pelkkä Tilisiirto.
Tai 2 maksutapaa: Mobilepay tai Tilisiirto.

Ja siinä muokatussa myynti ilmoituksessa lukee: Tilisiirto (Revolut)
Mitä kohtaa hän muokkasi ei näy, mutta luulisin että tuota.
 
Viimeksi muokattu:
no eihän tuossa tapauksessa ole muuta vaihtoehtoa. kyllä se nyt perkele pitää paikkakunta olla tiedossa ennen maksua
Siis hetkinen... noutokauppa, mutta maksettava tilisiirrolla ja vasta sitten selviää edes mistä nouto?

Eipä minusta tuossa tarvitse paljoa pahoitella, ei myyjä voi olettaa, että - kaaliseppoa vapaasti lainatakseni - lähetetään rahaa maksullisen naisen hanuriin ja sitten noudetaan tavara ties mistä (ja arvatenkin vielä tietyllä kellonlyömällä).
Samaa mieltä. Olkoonkin sääntöjen sanan mukainen, mutta tuntuu tuo negatiivinen ostajapalaute vähän oikeusmurhalta, kun huomioi tavan, millä myyjä vaati toimimaan. Vai olisikohan monikin innosta hihkuen lähettänyt sataset Latviaan ja jäänyt sitten odottelemaan tietoa, mistä ja milloin saa kamppeensa noutaa?

Je suis Tinaaja
 
No joo, aika raaka startti foorumille @Tinaaja :lla. Lukemani perusteella itse poistaisin tuon palautteen ja saisi kaveri aloittaa puhtaalta pöydältä. Mitään vääräähän hän ei luetun perusteella tuossa tehnyt jos kerta ehdot oli tuollaiset, mutta se on vain minun mielipide. :coffee:
 
Voisiko ylläpito ottaa kantaa tähän, koska minusta se tuntuu lievästi sanoen epäreilulta jos oikeasti vaaditaan maksua latviaan tilisiirrolla etukäteen ja vasta sitten saa tietää paikkakunnan sekä osoitteen mistä tavara pitäisi tulla noutamaan.

Koska jos tuo on sallittua mikä estää henkilöitä tekemästä tuota jatkuvasti? Eli pakotetaan toinen tekemään tilisiirto ja sitten kerrotaan joku paikka mistä tuote täytyy noutaa.. esim. sieltä latviasta tai ivalon peräkyliltä. Jos ei makseta tulee negatiivista luokkaa "Tarjosi HP ja nouto, kun oli maksupolitiikan hoito, niin vetäytyi. Noh herätyskellot tässä uskossa soi aika vikkelästi. Nolla palaute ja luuliko saavansa ilmaiseksi?"
 
Tällä myyjällä ollut aieminkin omia ehtoja ja sääntöjä myynneissä, näiden tietojen valossa @Tinaaja negatiivinen kauppiaspalaute poistetttu.
Ei liity pelkästään tähän tapaukseen, mutta tuli ajatus. Tuossahan oli ilmoituksessa mainittu Oulu ihan otsikossa, niin nouto olisi melko varmasti ollut Oulusta. Tavallaan ymmärrän ettei myyjä halua kertoa tarkkaa osoitetta ennen rahojen siirtymistä eli kauppojen varmistumista, vaikka itse olen osoitteen kertonut aina noutajalle ja maksu hoidettu sitten käteisellä tai MobilePay:llä niin että näen rahojen siirtyneen.

Mutta se ehdotus olisi siis sellainen, että otsikossa mainitun paikkakunnan lisäksi noutokauppoja tarjotessa pitäisi kertoa kaupunginosan tai vastaavan tarkkuudella mistä tavaran voi noutaa. Joku Oulu tai Kuopio on kuntaliitosten takia ja muutenkin aika epämääräinen iso alue. Itse laitan aina ilmoitukseen että ”postitus tai nouto Kuopion keskustasta”. Ostaja tietää suurinpiirtein minne pitää matkustaa, eikä tule yllätyksiä että Espoon noutokauppa olikin jossain päin Espoon perämetsiä minne julkiset kulkee kerran tunnissa.
 
Joo tyyliin postinumero myynti-ilmoituksessa olisi kova. Just itse asiassa katsoin yhtä tavaraa Tampereella, mutta kun olisi vain heräteostos niin en jaksa kysellä missä päin Tamperetta on saatika tarjota HP:ta ja huomata, että onkin jossain Nokian rajalla (tässä tapauksessa selvisi Torin myynti-ilmoituksesta tarkempi sijainti).

Periaattessa jos myynti-ilmoituksen pohjassa olisi vaikka paikkakunta-kohdassa lisäksi maininta postinumerosta niin moni ehkä jo lisäisi tuollakin sen ilmoitukseen. Ja taas ne jotka ovat hyvin tarkkoja omasta yksityisyydestään eivätkä halua ilmoittaa tuota julkisesti niin jättäisivät vain lisäämättä sen (eli ei olisi pakollinen tieto niin kuin vaikka hinta on nyt).
 
Ei liity pelkästään tähän tapaukseen, mutta tuli ajatus. Tuossahan oli ilmoituksessa mainittu Oulu ihan otsikossa, niin nouto olisi melko varmasti ollut Oulusta. Tavallaan ymmärrän ettei myyjä halua kertoa tarkkaa osoitetta ennen rahojen siirtymistä eli kauppojen varmistumista, vaikka itse olen osoitteen kertonut aina noutajalle ja maksu hoidettu sitten käteisellä tai MobilePay:llä niin että näen rahojen siirtyneen.
Ainuttakaan noutokauppa en tehnyt ennakkomaksulla myyjänä taikka ostajana, vaan aina kaupat tehdään F2F kun tuote nähty. Shän on juuri F2F kaupan idis, ostaja näkee mitä on ostamassa. Ja en tule milloinkaan moista ehtoa hyväksymään...
Todellakin toivon että tämän kauppapaikan ehdot myös tämän hyväksyy... F2F kaupoissa maksu on tavaran vaihdon yhteydessä.

Jos ei omaa osoitetta tahdo kertoa - niin tavatkaa julkisella paikalla. Tai joskus kerrostaloasujat kertoneet vaan talon tarkkuudella osoitteen ja sitten tulleet pihalle tuotteen kanssa kun olen paikalla.
 
En itsekään vaadi ennakkomaksua noutokaupoissa, sehän on itsestään selvää. Ajatukseni oli että noutokaupoissa olisi tarkempi sijainti mainittuna jo ilmoituksessa, ettei tarvitsisi erikseen kysellä. Ja jos ei halua että tavara haetaan kotiosoitteesta, niin ilmoituksen otsikkoon Helsinki ja kuvaukseen ”nouto Kampin kauppakeskuksesta”
 
Yleensä tuo on kyllä toiminut vaikka on laittanut hieman laajempaakin skaalaa luokkaa "pirkanmaan alue" ja sitten kun löytyy kiinnostunut ostaja jatkettu YV:llä ja tarkennettu missäpäin & haluaako noutaa vai meneekö postilla. Tietysti jos puhutaan oikeasti isommasta kamppeesta kuten vaikka 85" TV tai vaikka pelkkä tietokoneen kotelo ei tuollaista niin mielellään postittele.

Mutta ei siitä silti mitään negatiivisia palautteita ole tullut (puolin tai toisin) jos todetaan YV:n jälkeen että liian kaukana, ei esim. pääse bussilla tai työajat eivät sovi noutamiseen tjsp.

Noissa oikeasti isommissa (ainoastaan nouto) myös on suotavaa sitten kirjoittaa tarkemmin (esim. kaupungin tarkkuudella) ja kait jos nyt oikeasti jotain isompaa olisi myymässä / ostamassa kuten vaikka kymmenien tuhansien autoa niin ei sitä käteisellä maksaisi mutta varmaan joku alle tonnin tms. kaupat hyvin hoituvat käteisellä.
 
Tokihan sen saa tarkennettua yksityisviesteillä, mutta ajatus oli että kun se vähän tarkempi sijainti olisi jo ilmoituksessa, niin ei tarvitsisi alkaa kyselemään tuotteen perään mitä ei voi hakea syystä tai toisesta.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
266 239
Viestejä
4 610 082
Jäsenet
75 786
Uusin jäsen
krisipisi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom