Elon Musk, messias vai narsisti?

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 314
Teslan johtokunnan puheenjohtaja lähetti osakkeenomistajille anelukirjeen, jotta he hyväksyisivät muskin jättibonukset.
Hieman lyhentäen: "elon niin suuri visionääri, että häntä ei motivoi raha. Joten meidän täytyy antaa hänelle 56 miljardin arvosta osakkeita, muuten hän lähtee visioimaan muualle."

Raha ei motivoi, mutta osakkeet motivoi ;)

Jos kyse oikeasti olisi siitä Skynetin estämisestä, sitten oikea ratkaisu olisi muuttaa osakkeiden äänivaltasuhdetta siten että Elon ei saa suurempaa omistusosuutta mutta Elonin äänivalta suhteessa muuihin kasvaisi, Elonin osakkeille annettaisiin tuplasti enemmän äänivaltaa kuin muille osakkeille tms.

Keinoja on muitakin kuin se, että Elonille kupataan sijoittajien omaisuutta.


Mutta IMHO tuo Teslan piirien ohjaaminen Elonin muille firmoille on sen tason perseilyä, että sen jälkeen Elonilla ei pitäisi olla muuta asiaa Teslan hallintoon kuin sen tapaaminen lakituvassa kavallusoikeudenkäynnissä, tässä tilanteessa jossa Elon on jo käyttänyt valtaansa väärin sitä valtaa nimenomaan ei pitäisi Elonille enempää antaa.


Ja tuosta "Elonin motivoinnista"; Se että Elon rikastui hyvin paljon Teslalla nimenomaan johti siihen, että Elonilla oli varaa twitter-sekoiluun, joka on viime aikoina vienyt suuren osan Elonin ajasta ja huomiosta.
MIkäli Elonilla ei olisi ollut varaa twitter-sekoiluun, hän olisi paljon paremmin keskittynyt Teslan ja SpaceXn asioiden hoitamiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
669
Toi AI-farmi olisi pitänyt keskttää uuteen yritykseen jossa kaikki Muskin yritykset osakkaina, tämä olisi mahdollistanut AI-farmin jakamisen yritysten välillä "olemassa olevien sääntöjen" ja käytänteiden mukaisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.03.2024
Viestejä
51
Mutta IMHO tuo Teslan piirien ohjaaminen Elonin muille firmoille on sen tason perseilyä, että sen jälkeen Elonilla ei pitäisi olla muuta asiaa Teslan hallintoon kuin sen tapaaminen lakituvassa kavallusoikeudenkäynnissä, tässä tilanteessa jossa Elon on jo käyttänyt valtaansa väärin sitä valtaa nimenomaan ei pitäisi Elonille enempää antaa.
TIlaa kun ei oikeasti näytä olevan niin mikä järki ne olisi ollut ostaa varastoon sen sijaan, että ottaa ne hetken myöhemmin?
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
225
TIlaa kun ei oikeasti näytä olevan niin mikä järki ne olisi ollut ostaa varastoon sen sijaan, että ottaa ne hetken myöhemmin?
Vaikka tämä olisi totta, niin Tesla ei hyödy tästä mitenkään. Mutta tällehän ei ole muuta lähdettä kuin herra Musk, jonka toinen yritys tästä hyötyy.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 314
TIlaa kun ei oikeasti näytä olevan niin mikä järki ne olisi ollut ostaa varastoon sen sijaan, että ottaa ne hetken myöhemmin?
Käsittääkseni se "hetkeä myöhemmin" ei ollut hetkeä myöhemmin vaan paljon myöhenmin. (paljon sen jälkeen, kun sitä tilaa saatiin lisää)

Ja se "tilaa ei ollut" saattoi olla että joku konesali oli täynnä mutta hyvin pienellä vaivalla olisi kuitenkin saatu tilapäistilaa jostain nopeasti.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 085
Mikäli pitää itseään suurena visionäärinä, että muut eivät pysy perässä, niin onko siinä paljon muuta tehtävissä kuin nöyrtyä tai toteuttaa itse.

Yksinkertaistaen mitä itse Muskin jutuista osaan mainita (näitä on varmaan lisää)

-Sähköautot
-Avaruusraketit
-Tunnelikaivuu
-Viestintäpalvelu
-Internet yhteys
-Joku ihmeen tyhjiöputki kuin futuramassa

Ja nyt muistia kaivellessa Muskista on puhuttu, että saa aikaiseksi hypeä projekteissaan ja yhteistyökumppanit maksavat viuluja. Nähdäänkö tämä sitten minkälaisessa valossa, että jotkin tahot ajautuvat näistä taloudellisiin tappioihin vaikka loppupelissä asiat kehittyvät ja menisivät eteenpäin. Itse olen sitä mieltä yleisellä tasolla, että ei pitäisi pelätä epäonnistumisia.

Aika liikennepainoitteista oli se sitten ihmistä tai informaatiota, mikä se tuulihattuisin keskittymä jaetuille ideoilleen on, epäilen että olisi täysin avoimesti saanut puhuttua tai sanoitettua sitä mitä päässään visioi.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
1 844
musk haluaa kieltää iphonet työpaikoiltaan, koska Apple lähti yhteistyöhön OpenAI:n kanssa.
Sillä, että musk on haastanut OpenAI:n oikeuteen ja kehittää sille omaa kilpailijaa, ei tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa.
edgyä...
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 130

Pientä rahojen siirtoa firmalta toiselle. Tunneli mitä ei tarvita kaivettiin silti.

I’m the first to admit that there can be synergy between Elon’s companies, but this appears to be stretching it.

A multi-million-dollar tunnel to get the cars out of the EOL? Why not just design the EOL to end out of the factory into the staging area?

Also, based on the timing of the project, it sounds like the tunnel came first, or at least the idea to have a tunnel at Gigafactory Texas came first, before they knew what it would be used for. With the two underpasses linking both sides of Tesla’s property fixing the main problem, it looks like they had to dig deep (pun intended) to find use for it.

To me, it looks like Elon is sending money from Tesla, which is publicly owned and under his control with little to no board oversight, to his privately owned venture, The Boring Company.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 314
Millä perusteella ei tarvita?
Koska moottoritien ali pääsee jo tehtaan molemmista päistä ilman tunneliakin, moottoritiellä on sillat joiden ali menee tiet.

Mutta jos tuo tunneli tosiaan maksoi vaan 1.2 miljoonaa niin se on todella nappikauppa Teslalle, koko tehtaan hinta yli 10 miljardia niin se, että n. kahdeksastuhannesosa siitä käytetään parempiin liikenneyhteyksiin ei todellakaan vaikuta miltään keplottelulta.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
1 844
elon metsästi ja ahdisteli naisia lastensa äideiksi SpaceX:ssä.
Myöntyväiset saivat ylennyksiä, kieltäytyneet ajettiin ulos firmasta.
Musk, the world’s second richest person, had a relationship with a summer intern before giving her a role, years later, on his executive staff.
He asked another woman to have his children, and engaged in a month-long sexual relationship with a woman that he directly supervised in 2014
jne.

Vähemmän yllättäen 8 entistä työntekijää haastoi elonin ja SpaceX:n oikeuteen seksuaalisesta ahdistelusta.
Musk’s conduct of interjecting this juvenile, grotesque sexual banter into the workplace had the wholly foreseeable and intentional result of encouraging other employees to engage in similar conduct
Ex-employees sue Elon Musk and SpaceX, claiming illegal firings after they called out alleged gender bias and harassment
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.03.2024
Viestejä
51
Ex-employees sue Elon Musk and SpaceX, claiming illegal firings after they called out alleged gender bias and harassment
The former employees allege that engineers commonly applied “crude and demeaning names to products in an attempt at humor, often at the expense of women and LGBTQ+ individuals. For example, the name ‘Upskirt Camera’ was used for a camera on first stage of the Falcon rocket that views the bottom of the second stage,” according to the complaint.
Huutista, onpa kamalaa. Toivottavasti nuo aktivistityöntekijät ei saa senttiäkään.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 314
elon metsästi ja ahdisteli naisia lasten äideiksi SpaceX:ssä.
Myöntyväiset saivat ylennyksiä, kieltäytyneet ajettiin ulos firmasta.

jne.

Vähemmän yllättäen 8 entistä työntekijää haastoi elonin ja SpaceX:n oikeuteen seksuaalisesta ahdistelusta.

Ex-employees sue Elon Musk and SpaceX, claiming illegal firings after they called out alleged gender bias and harassment
Pikaisesti lukemalla osa syytteistä vaikuttaa järkeviltä ja vaatii tutkintaa, mutta osa menee yli. Osa on vaan että lumihiutaleilla ei ole yhtään sietokykyä kaksimielisiä (huonoja) vitsejä kohtaan.

Se, että kertoo huonon vitsin ei ole seksuaalista häirintää, se on lähinnä osoitus siitä, että omaa huonon huumorintajun ja arvostelukyvyn. Sellaiseen oikea vastaus ei ole marssia nostamaan asiasta kantelu vaan pikemminkin vaan vastata, että kaikki täällä eivät ole henkisesti 12-vuotiaita.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
1 844
Pikaisesti lukemalla osa syytteistä vaikuttaa järkeviltä ja vaatii tutkintaa, mutta osa menee yli. Osa on vaan että lumihiutaleilla ei ole yhtään sietokykyä kaksimielisiä (huonoja) vitsejä kohtaan.

Se, että kertoo huonon vitsin ei ole seksuaalista häirintää, se on lähinnä osoitus siitä, että omaa huonon huumorintajun ja arvostelukyvyn. Sellaiseen oikea vastaus ei ole marssia nostamaan asiasta kantelu vaan pikemminkin vaan vastata, että kaikki täällä eivät ole henkisesti 12-vuotiaita.
Kanteesta löytyy lisää tietoa.
Henkilöt nostivat asian esiin HR-henkilöstön kanssa. Joka ei puuttunut mitenkään huonoihin vitseihin /häirintään.
"SpaceX on Musk, Musk on SpaceX, jos tällainen käytös ei sovi, etsi muita töitä."
Kun henkilöt nostivat ongelmat julkisesti esiin, HR Muskin johdolla antoi ongelmista kertoneille kenkää.
Upon information and belief, Bielde replied that HR should at least perform an investigation first, otherwise it would “look bad”; but Musk simply replied, “I don’t care - fire them.”
Eli siellä näyttää olevan aika paljon henkisesti 12-vuotiaita.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 449
Vihaajille näyttää olevan tulossa todella huono päivä:
Taitaa olla piensijoittajien ääniä. Miljoonat ja pilkku välissä, eli noin 2M puolesta. Vai luenko tuota ihan väärin?

Isojen omistajien lukemat on taas vähän erillaisia. Huomennahan tuo selviää.

1718279026819.png



Edit: Onhan tuossa Elonin käppyrässä takuuvarma läpimeno, eli ei pitäisi olla pelkkiä piensijoittajien ennakkoääniä.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
225
Vihaajille näyttää olevan tulossa todella huono päivä:
Musk on ollut jo vuosikymmenen ajan itselle sellainen tyyppi, jota ei ole pystynyt arvostamaan; vaikka tyyppi on onnistunut asioita saavuttamaankin niin lähes kaikkien taustalta sitten paljastuu asioita joissa totuutta on venytelty ja muunneltu oman edun nimissä... mutta tosiasia ainakin itselleni on pitkään ollut se, että Teslan osakkeen arvo perustuu suurilta osin Muskin kykyyn jauhaa paskaa Teslan tulevaisuudesta ja sitten toivotaan että edes jotain niistä toteutuisi. Joten jos nyt olisi äänestänyt tätä Muskin pakettia vastaan, olisi 100% varmuudella ottanut osakekurssin osalta turpaan ainakin lyhyellä aikavälillä ja äänestyksen taustalla olisi selkeästi tahtotila vaihtaa Teslan kurssia; mutta toisaalta Musk tuskin olisi lähtenyt mihinkään tuloksesta riippumatta kun omakin omaisuus on edelleenkin hyvin vahvasti sidottu yrityksien arvostuksiin; ja ymmärtääkseni pelkästään lainojen takeena on kymmenien miljardien edestä Teslan osakkeita, jolloin liian isoon dippiin ei ole varaa herralla itselläkään.

Toki viihdyttävää se olisi ollut nähdä mitä selittelyä Musk olisi laukonut jos tulos olisikin ollut toinen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 130
Lisää oikeuskeissiä puskee. Musk haastettu oikeuteen koska perustanut xAI joka on kilpaileva yritys Teslalle. Lisäksi tullut esiin, että Teslalta on siirtynyt työntekijöitä Muskin toisiin firmoihin. Huhu kertoo että kun Teslalta tuli potkut saivat heti tarjouksen xAIlta.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
245 092
Viestejä
4 278 250
Jäsenet
71 597
Uusin jäsen
2teemu

Hinta.fi

Ylös Bottom