Myydään Ei myydä, annetaan: SER-läjä (Helsinki)

Liittynyt
07.07.2019
Viestejä
1 412
Sori, ettei ole tarkkaa erittelyä, vaatisi ihan liikaa aikaa ja energiaa.

IT roinaa olisi rullakoittain (tällä hetkellä kolme täyttä rullakkoa) tarjolla (Helsinki). Aikaisemmin MP-IT haki kamat pois ilmaiseksi, mutta niistä ei ole kuulunut mitään aikoihin?

Meinasin vaan, että jos pääsisi helpolla eroon. Myös trukkilavoja löytyy jne.

Vai pitääkö maksaa ja vielä nähdä vaiva siitä, että toimivat koneet näytöt ja kosketusnäytöt ajetaan sorttiin?

Iso osa on kosketusnäytöllisiä koneita, monet poistettu suoraankäytöstä leasingin loputtua, ei mitään vikaa. Osa taas poistunut käytöstä esimerkiksi levyn hajoamisen takia ja sen jälkeen ei ole ollut mitään järkeä vaihtaa levyä vanhaan koneeseen. Pienessä murto-osassa muutamasta prosentista puhutaan, on oikeasti jotain vikaa. Kun poistetaan noi levy-kuolleet yksilöt tuosta yhtälöstä. Käytännössä 100% emosta, prossuista, muisteista jne on kunnossa. - TIetysti joukossa on sitten osa niitä koneita, jotka on oikeasti ihan ikäloppuja + 7 vuotta.

Joskus annoin kokonaisia täysin toimivia konepaketteja kavereille, nörteille ja eläkeläisille näyttöineen ja näppiksineen ilmaiseksi, mutta tuo on turhan tehotonta prosessina. -> Tuossa kun koneisiin pitää iskeä vähäntään virrat päälle ja tyhjentää levyt. Sekä optiona asentaa Linuxi, joka ei sinänsä paljon aikaa vie. Tosin kaikissa koneissa on Windows lisenssit, mutta asennus on turhan hidasta ja raskasta, joten pistin Linuxilla.

Ei kukaan sattuisi tietämään tahoa joka haluaisi kasoittain suurimmaksi osaksi toimivia tietokoneita ilmaiseksi, vai pitääkö oikeasti nähdä vaivaa ja vielä maksaa että noista pääsee eroon. Noita alkaa nyt olemaan oikeasti ongelmaksi asti, eli ratkaisua haetaan nopeasti.

Jos joku ei näillä puheilla noita halua, niin viikon sisällä tuumaan jonkun toisen ratkaisun.

Kotonakin on jo koneita niin että tulee ovista ja ikkunoista. Toisaalta, eipähän tarvii maksaa VPS:tä.
 
Viimeksi muokattu:

Markkedi

:smoke:
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
775
Pääsisipä itse hakemaan mutta kannattaa kertoa vähän miltä vuosikymmeneltä koneita löytyy niin voi joku hakea nopeastikin.
 
Liittynyt
11.12.2018
Viestejä
29
Kyllä "jobbareita" varmasti löytyy pilvin pimein tältäkin foorumilta jos nuo ovat myyntikuntoista kamaa.. minäkin tuntisin pari kaveria jotka opiskeluihin ym. mielellään ottaisivat uudemman koneen, mutta ymmärrän ettet jaksa alkaa lahjoittelemaan noita yksi kerrallaan?

EDIT: Mä voisin siis toki hoitaa koneiden tyhjennykset ja käyttiksen asennuksen valvovan silmän alla jos niitä yksitellen on saatavilla.
 
Liittynyt
15.03.2017
Viestejä
80
Pitääkö hakea kaikki kerralla taikka siis mahtuuko farmariin ? Av jos mahtuu.
 
Liittynyt
07.07.2019
Viestejä
1 412
EDIT: Mä voisin siis toki hoitaa koneiden tyhjennykset ja käyttiksen asennuksen valvovan silmän alla jos niitä yksitellen on saatavilla.
No toi on vähän siinä rajoilla, mitä olen miettinyt. Tosissaan aikaisemmin koneet on ajettu DBAN:lla, tai sitten levyt on isketty telakkaan ja tyhjenetty. Ja linuxi perään. Mutta sekin on vähän siinä ja siinä että onko ok. Luonnollisesti tyhjennyksen pitää tapahtua tiloissa ja mitään ei voi viedä ilman asianmukaista tyhejnnystä pois. (Ellei sitten dokumentoidusti sovita muuta).

Tietyille luottonörteille olen jossain vaiheessa sallinut koneiden poiminnat rullakoista. Mutta sitten siinä on se ongelma, että kokonaiserän arvo laskee ja ne jotka veisi kaiken (ilmaiseksi ja helposti) eivät ole siitä enää yhtä kiinnostuneita.

MP-IT tosiaan haki kaiken rullakoittain ja toivat tyhjät rullakot tilalle + dokumentoinnin, että koneet tyhjennetään. + Sähköpostissa vielä toimituksen levyjen sarjanumeroista, että ne on tyhjennetty. Se oli aika kätevä järjestely.

Tietty sitä voisi joku viikonloppu päivä jäädä toimistolle nauttimaan muutaman oluen "hyväntekeväisyyden merkeissä", jos noita halutaan valvovan silmän alla noutaa. Pitää vielä miettiä hetki olenko tuohon valmis.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.12.2018
Viestejä
29
No toi on vähän siinä rajoilla, mitä olen miettinyt. Tosissaan aikaisemmin koneet on ajettu DBAN:lla, tai sitten levyt on isketty telakkaan ja tyhjenetty. Ja linuxi perään. Mutta sekin on vähän siinä ja siinä että onko ok. Luonnollisesti tyhjennyksen pitää tapahtua tiloissa ja mitään ei voi viedä ilman asianmukaista tyhejnnystä pois. (Ellei sitten toisin dokumentoidusti sovita kirjallisesti).

Tietyille luottonörteille olen jossain vaiheessa sallinut koneiden poiminnat rullakoista. Mutta sitten siinä on se ongelma, että kokonaiserän arvo laskee ja ne jotka veisi kaiken (ilmaiseksi ja helposti) eivät ole siitä enää yhtä kiinnostuneita.

MP-IT tosiaan haki kaiken rullakoittain ja toivat tyhjät rullakot tilalle + dokumentoinnin, että koneet tyhjennetään. + Sähköpostissa vielä toimituksen levyjen sarjanumeroista, että ne on tyhjennetty. Se oli aika kätevä järjestely.

Tietty sitä voisi joku viikonloppu päivä jäädä toimistolle nauttimaan muutaman oluen "hyväntekeväisyyden merkeissä", jos noita halutaan valvovan silmän alla noutaa. Pitää vielä miettiä hetki olenko tuohon valmis.
Ymmärrän toki. Tietty yksi vaihtoehto on poistaa levy kokonaan, eihän joku 120GB SSD ole kuin parikymppiä uutena, lähinnä kuitenkin se "tekniikka" on mikä kiinnostaa jos nuo ovat jotain alle ~5 vuotta vanhoja koneita, niistähän kuitenkin pyydetään vielä about satasen molemmin puolin noin pääsääntöisesti (tai firmat pyytää yli kahta).

Itelläkin tällä hetkellä käytössä HP Elitebook 840 G1, se on kuitenkin reippaasti jostain yli viiden vuoden takaa jo.. itse kunnostin puoli-ilmaisesta "raadosta", vaihdoin näyttöpaneelin, SSD:n, asensin Windowsin jne. Ja hyvin pelittää koti- ja opiskelukäytössä kun en pelaakaan sillä, vaan Pleikkarilla.
 

Osnow

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
2 017
.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
3
Moro saisiko kuvan niistä rullakoista .. voisi vähän suunnitella miten paljon sitä romua on ;)

Sori, ettei ole tarkkaa erittelyä, vaatisi ihan liikaa aikaa ja energiaa.

IT roinaa olisi rullakoittain (tällä hetkellä kolme täyttä rullakkoa) tarjolla (Helsinki). Aikaisemmin MP-IT haki kamat pois ilmaiseksi, mutta niistä ei ole kuulunut mitään aikoihin?

Meinasin vaan, että jos pääsisi helpolla eroon. Myös trukkilavoja löytyy jne.

Vai pitääkö maksaa ja vielä nähdä vaiva siitä, että toimivat koneet näytöt ja kosketusnäytöt ajetaan sorttiin?

Iso osa on kosketusnäytöllisiä koneita, monet poistettu suoraankäytöstä leasingin loputtua, ei mitään vikaa. Osa taas poistunut käytöstä esimerkiksi levyn hajoamisen takia ja sen jälkeen ei ole ollut mitään järkeä vaihtaa levyä vanhaan koneeseen. Pienessä murto-osassa muutamasta prosentista puhutaan, on oikeasti jotain vikaa. Kun poistetaan noi levy-kuolleet yksilöt tuosta yhtälöstä. Käytännössä 100% emosta, prossuista, muisteista jne on kunnossa. - TIetysti joukossa on sitten osa niitä koneita, jotka on oikeasti ihan ikäloppuja + 7 vuotta.

Joskus annoin kokonaisia täysin toimivia konepaketteja kavereille, nörteille ja eläkeläisille näyttöineen ja näppiksineen ilmaiseksi, mutta tuo on turhan tehotonta prosessina. -> Tuossa kun koneisiin pitää iskeä vähäntään virrat päälle ja tyhjentää levyt. Sekä optiona asentaa Linuxi, joka ei sinänsä paljon aikaa vie. Tosin kaikissa koneissa on Windows lisenssit, mutta asennus on turhan hidasta ja raskasta, joten pistin Linuxilla.

Ei kukaan sattuisi tietämään tahoa joka haluaisi kasoittain suurimmaksi osaksi toimivia tietokoneita ilmaiseksi, vai pitääkö oikeasti nähdä vaivaa ja vielä maksaa että noista pääsee eroon. Noita alkaa nyt olemaan oikeasti ongelmaksi asti, eli ratkaisua haetaan nopeasti.

Jos joku ei näillä puheilla noita halua, niin viikon sisällä tuumaan jonkun toisen ratkaisun.

Kotonakin on jo koneita niin että tulee ovista ja ikkunoista. Toisaalta, eipähän tarvii maksaa VPS:tä.
 
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
3
No toi on vähän siinä rajoilla, mitä olen miettinyt. Tosissaan aikaisemmin koneet on ajettu DBAN:lla, tai sitten levyt on isketty telakkaan ja tyhjenetty. Ja linuxi perään. Mutta sekin on vähän siinä ja siinä että onko ok. Luonnollisesti tyhjennyksen pitää tapahtua tiloissa ja mitään ei voi viedä ilman asianmukaista tyhejnnystä pois. (Ellei sitten dokumentoidusti sovita muuta).

Tietyille luottonörteille olen jossain vaiheessa sallinut koneiden poiminnat rullakoista. Mutta sitten siinä on se ongelma, että kokonaiserän arvo laskee ja ne jotka veisi kaiken (ilmaiseksi ja helposti) eivät ole siitä enää yhtä kiinnostuneita.

MP-IT tosiaan haki kaiken rullakoittain ja toivat tyhjät rullakot tilalle + dokumentoinnin, että koneet tyhjennetään. + Sähköpostissa vielä toimituksen levyjen sarjanumeroista, että ne on tyhjennetty. Se oli aika kätevä järjestely.

Tietty sitä voisi joku viikonloppu päivä jäädä toimistolle nauttimaan muutaman oluen "hyväntekeväisyyden merkeissä", jos noita halutaan valvovan silmän alla noutaa. Pitää vielä miettiä hetki olenko tuohon valmis.
No tämä kyllä onnistuu että tulee documentit että levyt on tyhjennetty tai ovat rikki jolloin ne murskataan ettei kukaan saa mitään tietoa niistä ikinä
 
Liittynyt
07.07.2019
Viestejä
1 412
Jees, nyt on löytnyt pari katsojaa, jotka vilkaisevat erää ja päättävät ottavatko kokonaan. Sekä datojen hävittäminen hoidetaan dokumentoidusti. - Ilmoittelen jos tilanne muuttuu siten, että en pääse koko erästä kerralla eroon.

Ei noita nyt mistään kaukaa kannata lähte mun mielestä hakemaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 685
Viestejä
4 188 825
Jäsenet
70 780
Uusin jäsen
Tauno.T

Hinta.fi

Ylös Bottom