Dota 2 ketju

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
554
- Pelit kestävät pidempään, earlygame gankit vähentyneet ja herot istuvat melko pitkään laneilla farmaamassa. Vasta 30min jälkeen jengi alkaa gankkimaan koko tiimin voimin.
- Lähes kaikissa peleissä pickataan tietyt herot ellei bannivasara ehdi heilahtaa: Invoker, Pudge, Void, Techies, Monkey King.
- Osittain tutuista heroista ja kartasta huolimatta peli ei tunne enää Dotalta vaan enemmänkin League of Legendsin jatko-osalta.
Tää kertoo jo kaiken tarpeellisen. :D

Vakavammin sanottuna. Kultaa saa nykyään helpommin, joka taas on tehnyt pelistä paljon aktiivisempaa ja moniulotteisempaa. Se että supportilla saattaa olla 30 minuutin kohdalla jo itemeitä, joilla vaikuttaa pelin kulkuun oli parhaita muutoksia mitä pelille on tehty. Supporttia on oikeasti kiva pelata myös randomien kanssa, kun oikeasti pystyt vaikuttamaan pelin kulkuun merkittävästi. Vanhaan hyvään aikaan 50minuutin kohdalla pelkkien bootsien kanssa viilettävä Crystal Maiden oli tasan tarkkaan kävelevä wardi ja passiivinen manapatteri.
Eikä se kullan saaminen silti ole muuttanut sitä faktaa, että hyvä pelaaja saa paljon enemmän rahaa samassa ajassa kun huono. Oli sitten support tai Core kyseessä.

Meta itsessään vaihtuu oikeastaan koko ajan, kun porukka keksii jonkun uuden asian sen hetkisestä pätsistä.
Tietty mitä alemmaksi rankeissa mennään, niin sen huonompia porukka on pelaamaan, mukautumaan eri tilanteisiin tai kommunikoimaan keskenään. Silloin lanet on usein ihan helkkarin staattisia ja pelaajat miettivät vain ja ainoastaan omaa linjaansa ja farmiansa. Sitten pelin lopussa kitistään että miks ei ole itemeitä miks ei ole puskettu jne vaikka oma panos on luokatonta tunnelaamista yhdellä linjalla.
Noista heroista Pudge ja Invoker on ollut suosittuja niin kauan kun ovat pelissä olleet. Pudge on ollut pelin pikatuimpia heroja ihan aina.

Vertauksesta LoL:iin en tiedä, kun en ole pelannut sitä koskaan kunnolla enkä tiedä nykytilasta mitään. Tämän hetkinen dota mielestäni vaatii pelaajilta enemmän, kun mitä koskaan aikaisemmin. Peli on hieman nopeatempoisempi kun ennen, muuttujia on paljon enemmän (herojen talentit, supporttien itemit, heropoolit ylipäätänsä, shrinet ja muut map muutokset). Samalla pelaajien keskimääräinen taitotaso on noussut aika paljon. Kurarankkeja lukuunottamatta et pärjää enää tunnelaamalla ja tiimipelaaminen korostuu koko ajan enemmän. Buybackin oikea käyttö ja yhteispelaaminen tiimin kanssa kääntää pelejä suuntaan tai toiseen todella nopeasti.

Toki kaikki voi taas muuttua tulevassa Outlander-pätsissä.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 736
5 tuntia tuli eilen pelattua botteja vastaan ja ensimmäiset tutoriaalipelit olivat tuskaa kun mikään ei tuntunut onnistuvan, pikanäppäimet hukassa ja kaupasta ostaminen takkuili kun en tiennyt kuriirista vai mikä onkaan. Lopulta vedin oikein hyvän matsin Linalla ja peli alkoi maistua.

Lähtökohtaisesti kannattaa ottaa ajatuksesi, että 500-1000 pelitunnin jälkeen alat ymmärtämään pelistä jotain. Alkuun tulee luultavasti turpaan lujaa. Lisäksi suosittelen pelaamaan unrankedia mahdollisimman pitkään ja koittaa kehittyä siellä, vaikka mieli tekisi mennä rankedia. Jos kalobroit kurarankeille, niin sieltä nouseminen ja oman pelin kehittäminen on huomattavasti vaikeampaa.
Sen verran on tullut pelattua tappelupelejä, räiskintäpelejä ja korttipelejä netissä ettei tosiaan ole kiirettä oikeisiin peleihin. :D
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 736
Hahaa! Ensimmäinen peli alle 40 minuutin easy botteja vastaan. :D

Jos täällä on muita täysin aloittelijoita niin PurgeGamers on tehnyt youtubeen lyhyitä ja tiiviitä tutoriaalivideoita. Dota Basics 10 jaksoa aloittelijoille ja Learning Dota 14 jaksoa kaikenlaisia kikkoja joilla pääsee niskan päälle. Tyypiltä näyttää löytyvän myös pelkästään tiettyyn ukkeliin keskittyviä videoita.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Pitäsköhän sitä palata rankedin pariin :vihellys:. Aina(2013 alottanut) tykänny Pugnalla peluusta, koska se tuntuu jotenki relevantilta casterilta loppuun asti, mutta "jostain syystä" oma statistiikka on sillä pitkälti tätä(winrate 30% ennen tätä putkea, kun taas muilla heroilla mitä paljon pelaan jotain 40-60%). Sillonki ku ite pelaa jonku todella ässäpelin(omaan tasoon nähden), nii tuntuu et oma tiimi sit menee perseelleen ja sit ku ite pelaa perseelleen nii oma tiimi pelaa vielä enemmän perseelleen. Unrankedia pelannut pitkälti sen takia, että vähemmän odotuksia ihmisillä mitä ja miten pelaa(vähemmän myrkyllinen chatti yms.) eikä niin rooliin sidottu nii jonotusajat olleet lyhkäsemmät allpickissä.

Eka kerta itseasiassa kun tulee pelattua yhtä heroa muutamaa matsia enempää.

Capture.JPG
 

Jny

Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
246
Pugna on kiva casteri. Aina tykännyt siitä myös. Itse olen huomannut tuossa vain yhden heron pelauksessa sen että häviöitä voi tulla enemmän koska se ei aina sovi joko oman tiimin lineuppiin tai vihollisen lineuppia vastaan. Siksi pickkaus vaiheessa voi hankkia jo ensimmäisen erävoiton vastustajasta.

Toinen mikä monesti itsellä on yhden heron pelauksessa on se että sillä tryhardaa ja epäonnistuu. Eli luulee vähän liikoja ja sit voi tulla kuonoon. No joskus menee toisinkinpäin.

Jostain syystä itsellä pelit menee parhaiten pitkän tauon jälkeen. Sitten pelit alkaa kulkea kokoajan huonommin ja huonommin.

Rankedia pelaan aina. Ja omasta mielestä voisin olla kyl pykälää korkeammassakin rankissa. Mut sen minkä saa seasonin alussa niin se pysyy. En pysty korottamaan rankkii. Legendissä pysytään ;(
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Pugna on kiva casteri. Aina tykännyt siitä myös. Itse olen huomannut tuossa vain yhden heron pelauksessa sen että häviöitä voi tulla enemmän koska se ei aina sovi joko oman tiimin lineuppiin tai vihollisen lineuppia vastaan. Siksi pickkaus vaiheessa voi hankkia jo ensimmäisen erävoiton vastustajasta.
Tämähän se tosiaan, kun ei riitä täydellinen ymmärrys noihin draftin hienouksiin, mutta eipä niitä riitä selvästi muillakaan, joten asian ei luulis olevan niin iso ongelma tässä jatkumossa. Toki Unrankedin puolella on rankedia enemmän näitä matseja, missä joku hallitsee ihan suvereenisti peliä ja paljon enemmän grouppeja.

Toinen mikä monesti itsellä on yhden heron pelauksessa on se että sillä tryhardaa ja epäonnistuu. Eli luulee vähän liikoja ja sit voi tulla kuonoon. No joskus menee toisinkinpäin.
Joo, no parissa pelissä mennyt kyllä hyvin ja sit lähteny puskee vähän liian innokkaasti ja kohta kuolo korjaa, vaan empä jaksa uskoa, että pari 300gp tappoa kääntäis pelin. Vaan tiedä sit. Ehkä vähän tuntuu et nuo unrankedit jotenki venytetään liian pitkiksi, carryt farmaa 50min kohalla junglea, jotta tulis se täydellinen tavarasetti.

Jostain syystä itsellä pelit menee parhaiten pitkän tauon jälkeen. Sitten pelit alkaa kulkea kokoajan huonommin ja huonommin.
Nyt itekki pelailen melko pitkilläkin tauoilla, ei jaksa joka päivä.

[/quote]
Rankedia pelaan aina. Ja omasta mielestä voisin olla kyl pykälää korkeammassakin rankissa. Mut sen minkä saa seasonin alussa niin se pysyy. En pysty korottamaan rankkii. Legendissä pysytään ;([/QUOTE]Itellä jäi hetkeks ranked ihan sen takia, ettei jotenki jaksa sitä "painetta" mikä siel on. Unrankedissa vaikka vetäis perseelleen oman pelin, nii paljon harvemmin alkaa älämölö. Jostain syystä myös unrankedissa ollu enemmän keskustelua ihan taktiikasta yms. Rankedissa myös enemmän venäläisiä, niidempä kanssa turha puhua mitään. Nämä nyt toki aika pienellä otannalla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 086
Itse nostin rankkia pari tasoa legend7:aan lyhyessä ajassa kun aloin keskittymään omaan rooliin ja opiskelin tipsejä korkeamman tason pelaajilta ja aloin miettimään kokonaisuutta missä tai mitä pitäisi tehdä milläkin kellonlyömällä. Nyt taas vähän juminut.

Kyllä se taso nousee kun pelaat jatkuvasti yli merkatun tasosi. Muitahan on aina helppo syyttää.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Henk. koht ei koko rankedin nosto kiinnosta, enemmän se, että on kaikilla oman tiimiläisillä kivaa, meni syteen tai saveen.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Semi rasittavaa kyllä edelleen, että noita neljän pelaajan ryhmiä ei voi välttää mitenkään. Aivan järkyttävän paskaa peliä oli taas, mutta tietenki kaikki minun vika... Draftista lähtien näkee jo että koko ryhmä on täysmyrkyllinen kasa paskaa. Ei toisaalta mikää ihme, ettei löydä noihin niiden ryhmiin viidettä pelaajaa =P
 

Jny

Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
246
Eli uus matchmaking ei toimi? En ole vielä pelannut yhtään peliä uudella systeemillä.
 
Liittynyt
18.03.2019
Viestejä
302
Niin, siis kyseessähän on ollut normaali peli koska 4 hengen tiimillä ei voi pelata rankedia.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Ja nyt ei voi pelata rankedia kun pitää taas pelata joku 30h normal matsia ennen ku pääsee rankediin.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Ja nyt ei voi pelata rankedia kun pitää taas pelata joku 30h normal matsia ennen ku pääsee rankediin.
En kyl pelannut ku ehkä 10-15h ja se sit riitti et pääsi rankkia taas hankkimaan. Huh, 10 voiton putkiki katkes nii lähti taas kaikki paineet pelistä. Kyllä tämä nyt on yllättävän kauan taas jaksanut viihdyttää, vaikka en ihan hirveen useaa heroa edes pelaa. Toki pyrin koko ajan laajentamaan repertuaaria. Vielä ku lähtis kokeileen noita millä tykkäs joskus ennen pelata.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Sanoisin pelin pahimman ongelman olevan Valve, ja heidän "we know it better" asenteensa. Kannattaa muistaa, että myös Counter Strike oli alkujaan myös yhteisön kehittämä modi.

Nykyistä Counter Strike GO:ta ja Dota 2:ta yhdistää kelvoton matchmaking systeemi ja vihamielinen, pääosin keskenkasvuisista penskoista koostuva pelaajayhteisö. Tämä on pitkälti seurausta, kun edellä mainitut pelit ovat kehitetty yksinomaan kaupalliset intressit edellä ja aikaisempi fanbase ignoorattu täysin. Valven ylimielisyydestä kertoo esim. useimpien alkuperäisten Dota-sivujen valtaaminen copyrightin perusteella, jonka jälkeen esim. Playdota.com suljettiin.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Iteasiassa itsestä tuntuu et nää viimosimmat päivitykset on taas parantaneet match makingia huomattavasti kun tuo behaviour scorekin otetaan huomioon. Toki pelin hakuaika on pidentynyt, mutta pelien laatu kasvanut oman tiimin osalta ihan älyttömästi. Rankediakin voinut pelata ihan huoletta ja siellä porukka kannustaa ja harvoin öykkäröi. Vastustajan tiimit tosiaan asia erikseen. Enää ei oo oma tiimi täynnä venäläisiä. Toki sekin voi vaikuttaa että itellä tuo behaviour score paukuttaa koko ajan maksimia nii sieltä ei sit tule ku ne mukavimmat kaverit pelikavereiksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
554
Erittäin vaikea arvata missä tän toisen kaverin behaviour score menee. Muissa on aina kauheesti vikaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 086
Hyvä peiliin katsomisen paikka on esimerkiksi opendota sivulta näkyvä oma word cloud. Kuinkas paljon siellä omalta näppikseltä suolletuissa teksteissä on sitä vihamielisyyttä.

upload_2019-10-15_19-49-4.png
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
6200 pistettä näytti saldoksi pari kuukautta ennen uninstallia. Tuskin ihan pohjamudissa ollaan, jos skaala on väliltä 0-10k.

Huonoa matchmakingia kuvastaa tiimien epätasaisuus, jolloin harvemmin näkee tasaisia pelejä. Winrate on sidottu tiukasti 50 prosentin paikkeilla, mutta pelit ovat pääsääntöisesti pelkkää stomppia puolin ja toisin, yli 45min pelit ovat harvassa - ellei sitä helppoa 25min voittoa venytetä keinotekoisesti kolmeksi vartiksi, kun Pudge ja kumppanit jäävät camppimaan vastustajan Fountainille. Pickit ovat välillä täyttä tryhardia, joka toinen kerta taas puhdasta kaaosta mm. 5 melee heroa tai 3 pure mid heroa. Serveriohjaus on rikki, jonka myötä EU WEST serverit ovat täynnä Iivanoita ja Dimitrejä (Jenkkiservut puolestaan täynnä Brasseja).

Näiden "laadukkaiden" parametrien myötä pelin hakeminen kesti aina vähintään sen 6 minuuttia (Ranked, Legend V kaikki roolit valittuna).
Vastaavasti Heroes of Stormin (Se kuollut Moba jota juuri kukaan ei pelaa nykyään) puolella peli löytyy alle kahdessa minuutissa.

PS. Huhujen mukaan ostamalla Dotan passeja ja sälää, muuttuvat matchmakingin parametrit suotuisammiksi. Itse en ole tähän peliin tuhlannut pennin hyrrää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 086
Mitä olen itse ymmärtänyt nii alle 7000 behaviour scoreihin pitää olla jo äärimmäisen toxinen. 5000 kohdilla alkaa pamahdella jo permabannia pelin tahallisella pilaamisella.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Mitä olen itse ymmärtänyt nii alle 7000 behaviour scoreihin pitää olla jo äärimmäisen toxinen. 5000 kohdilla alkaa pamahdella jo permabannia pelin tahallisella pilaamisella.
Löytyykö sinulta linkkiä, jossa on selvitetty Behaviour scoren määräytyminen? Ilmeisesti liittyy joltain osin Commendien ja Reporttien yhteyteen.
Kyseinen systeemi taisi nähdä päivänvalon vasta viime vuonna. Itselleni oli kertynyt alle 20h pelejä sitten vuoden 2015, joten tuossa ajassa ei ehdi vielä kovin mittavaa tilastoa kertyä.

Permabannia tulee ehkä alle 1000 - 500 scorejen paikkeilla. Toki lähteenä on Valven julkaisema postaus, ja behaviour scoreen sidottujen permabannien vaikutuksesta ei ole suoranaisia todisteita. Sen sijaan smurf accounteista ja botteilusta heilahtaa 20-vuoden bannit kertalaakista.

Dota 2's 20-year ban wave explained | Dot Esports
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Oma behaviour score tippuu jo jonku 100-200 pykälää 1-2 reportilla yhestä pelistä(reporttaan ku pelasit huonosti)., joten tommonen 6000 on kyl jo melko =E. Pääasiassa kyl tuota kymppitonnia tarjoaa jatkuvasti, joku 20-30 commendia ja 0 reporttia ollut siitä lähtien ku viimeks restarttas rank. Aika vähissä on omassa tiimissä olleet itkijät. MMR tasoa ~2400 tällä hetkellä, joskin viime viikon ajan ollut vähän nousujohteista.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Dota 2 - The Outlanders Update

Vihdoin tuli tuo uusi megapäivitys. Tuo lista on kyllä aivan hullu. :confused2: Valven heput melkosia madladeja
Käytännössä kaiken mitä nyt opetteli uusiks tossa kesän lopulla joutunee opetteleen uudestaan. Vois ihan suosiolla ootella et tulee valmiit setit sinne nii ei tarvi pähkiä itemien ostoja. Toki nyt kuukauden jo ollut tauolla, eikä hirveetä hinkua ole ollut takaisin. Toisaalta nuo neutral itemit kyl sekottaa pakkaa tämmösen casualin osalta, että millon semmonen on kannattava pitää ja millon ei. Toki supportilla nyt ei liikaa itemejä kuitenkaan, et ehkäpä aina.

Supportit näyttää saaneen aika vähän huomiota. Carryilla hirvee lista kaikkea, mut supporteilla joku "cooldown decreased"
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 086
Käytännössä kaiken mitä nyt opetteli uusiks tossa kesän lopulla joutunee opetteleen uudestaan. Vois ihan suosiolla ootella et tulee valmiit setit sinne nii ei tarvi pähkiä itemien ostoja. Toki nyt kuukauden jo ollut tauolla, eikä hirveetä hinkua ole ollut takaisin. Toisaalta nuo neutral itemit kyl sekottaa pakkaa tämmösen casualin osalta, että millon semmonen on kannattava pitää ja millon ei. Toki supportilla nyt ei liikaa itemejä kuitenkaan, et ehkäpä aina.

Supportit näyttää saaneen aika vähän huomiota. Carryilla hirvee lista kaikkea, mut supporteilla joku "cooldown decreased"
Mitä tatkoitat että supportit jääneet huomiotta? Wardit ja kuriirit ilmaisia ja sentryjen ostaja saa automaattisesti rahat dewardeista. Aika isoja muutoksia.
 
Liittynyt
08.01.2019
Viestejä
452
Itellä vähän meni maku tuon päivityksen osalta, odotin että kaksi uutta heroa tulee, okei ihan jees, mutta se että lähes koko peli taas myllättiin uuteen muotoon niin eipä ihan kauheasti nyt kiinnosta opetella koko peliä uudestaan... En ihan taas tajua tätä ideaa että kerralla kaikki. Ja minkä takia ei rankeja nollattu kun kerta koko peli käytännössä muuttunut ? Ei siinäkään tolkkua, aika selvästi pitäisi rankit nollata kun noin isoja muutoksia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 086
Itellä vähän meni maku tuon päivityksen osalta, odotin että kaksi uutta heroa tulee, okei ihan jees, mutta se että lähes koko peli taas myllättiin uuteen muotoon niin eipä ihan kauheasti nyt kiinnosta opetella koko peliä uudestaan... En ihan taas tajua tätä ideaa että kerralla kaikki. Ja minkä takia ei rankeja nollattu kun kerta koko peli käytännössä muuttunut ? Ei siinäkään tolkkua, aika selvästi pitäisi rankit nollata kun noin isoja muutoksia.
Kiva tätä uuttakin oli pelata. Kartta vähän outo mutta pääsääntöisesti samanlailla tätä pelataan. Outpostit on jännitysmomentti kun niitä vallataan koko ajan. Junglerit löytää uusia itemeitä ja pudottelee huonompia/sopimattomampia baseen.

Itsellä grindaus jatkuu. Legendistä kohti ancient... Ei ehkä tällä seasonilla kuitenkaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
653
Mun mielestä ihan hyvä vaan että myllätään peliä uusiksi aina välillä. Keeps things fresh.
 

Billy Herrington

Rasvaprosentti 35
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
303
Pelaako porukka vielä tätä? Alkaa pää hajoamaan yksinpeluuseen, voisi mielummin kokeila porukalla. Nyt mmr on pudonnut todella alas (3.3k) mutta parhaimmillaan ollut jossain 4.5k solo pelaamisella. Voin pelata mitä tahansa roolia mutta eniten nyt pelannut pos 3-5
 

Jny

Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
246
Kyllä tätä pelataan. On tässä sellanen 6 aktiivista pelaajaa jengissä. Pistä yksärii niin otetaan mukaan.
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 564
Tein crossfire videon kun youtubesta ei meinannut oikein löytyä. Hyvin toimi.

 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 077
Olisko peliseuraa? Joku 7000h takana ja yksin grindailu saa riittää
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
119
Mun mielestä dotat* on paskottu liian nopealla tempolla. Pelin nopeus tulisi olla noin -25% nykyisestä ja sitä voitaisiin kompensoida ehkä hahmoja heikentämällä, jottei pelit venähdä mahdottoman pitkiksi.

*Sama ongelma tosin vaivaa kaikkia muitakin uutuuspelejä, vuoropohjaisia lukuunottamatta.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 077
Ainakin sooloon saisi kehittää jotain mikä saisi tiimin objektiivien perään.

Tuthauttavaa on olla 15min kohdalla sitä mieltä että voitas tiimi tehdä jotain, ostat smoket ja wardaat vihun junglen valmiiksi. Eipä käy päinsä, kun carryn mielestä on parempi farmata mapin pimeintä osaa.

Ylipäätään se että ei tajuta visionin päälle mitään tai jäädään farmaa vaikka vihuilla vahvemmat herot lategameen.

Lähes joka peli on sitä että 20min kohdalla (jos joku muu supporttaa) visioni rajoittuu vaan riverille eikä yhtään deep wardia ole koko pelissä nähtykään.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 077
Innostuin taas pelaamaan striimien katselun jälkeen. Tili näköjään taas shadow poolissa kun pelasin viimeksi KOTL midiä ja sain siitä hyvästä muutaman reportin, häviän melkein kaikki pelit kun joku on afk, istuu ikuisesti junglessa ja/tai pelaa heroa jota ei osaa yhtään. Supportteja ei luonnollisesti ole lähes ikinä. Ei tunnu oikein järkevältä pelata, kovalla työllä saat yhden voiton ja häviät heti seuraavaan 5 minuutissa kun joku istuu AFK. No ehkä sitten voi soolovoittaa kun on saavutettu 1 MMR.
Pelit on omasta mielestä vaikeampia kuin ennen, mutta jotain replayta katsoessa huomaa melko nopeasti mistä kiikastaa.

Pitäs vaa jaksaa mikkiin kertoa tiimille mitä tehdä, mutta ei sekään aina toimi.

Helpointa olisi vallata vihun jungle T1 tornien jälkeen ja wardata se kunnolla. Tän jälkeen ainaki neljä tiimistä pitäis pysyä kimpassa junglen alueella farmaten campit ja katkoen wavet jos on turvallista.

Ei ne vihut kauaa ole yrittämättä wardata ja silloin on helppo saada tappo/kaks ja puskea torni —-> roshan.

MUTTA siinä kun ollaan neljä äijää kimpassa hyvissä asemissa niin ei malteta vaan olla ja tehä. Lähetää jonnekki pimeeseen kun kaikki vihut puuttuu ja siinähän sitte menetetään 1-3 hyvää wardia kun ei vaan malteta….
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 077
Innostuin taas pelaamaan striimien katselun jälkeen. Tili näköjään taas shadow poolissa kun pelasin viimeksi KOTL midiä ja sain siitä hyvästä muutaman reportin, häviän melkein kaikki pelit kun joku on afk, istuu ikuisesti junglessa ja/tai pelaa heroa jota ei osaa yhtään. Supportteja ei luonnollisesti ole lähes ikinä. Ei tunnu oikein järkevältä pelata, kovalla työllä saat yhden voiton ja häviät heti seuraavaan 5 minuutissa kun joku istuu AFK. No ehkä sitten voi soolovoittaa kun on saavutettu 1 MMR.
Ja midissä toimii hyvin Jakiro,Q ja E maks, sitte 15min kohdilla shardi niin ompahan impaktia. Siis mikäli supportteja ei ole
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
592
Mä tykkään pelata offlanea, joko pos 3 tai pos 4.
Pääsee nauttimaan vapaasti pelistä. Yleensä vihun pos 1 tai pos 5 tilttaa, kun pelaan niitä vastaan. Saan siitä kiksit.

Parhaat herot mitä spämmään on Beastmaster offlanella ja pos 4 Nyxnyxnyx.
Winrate tässä patchissa jotain 65%
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 077
Mä tykkään pelata offlanea, joko pos 3 tai pos 4.
Pääsee nauttimaan vapaasti pelistä. Yleensä vihun pos 1 tai pos 5 tilttaa, kun pelaan niitä vastaan. Saan siitä kiksit.

Parhaat herot mitä spämmään on Beastmaster offlanella ja pos 4 Nyxnyxnyx.
Winrate tässä patchissa jotain 65%
Joo offil pitäs tornin jälkee jäädä farmaa vihun junglea ja puskea lanea T2 tornille kokoajan, mutta harvoin näkee että tota tapahtuu
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Jokos putin jugend on bannattu vai kiertävätkö region blokkia VPN:n avulla?
Vanhaan aikaan public pelit olivat pääosin tätynnä Cyka Blyat spammiä
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
592
Joo offil pitäs tornin jälkee jäädä farmaa vihun junglea ja puskea lanea T2 tornille kokoajan, mutta harvoin näkee että tota tapahtuu
Beastmasterilla oon gold master ja mä pusken.
Koitan päättää pelit aikasin, ellei mul oo paljon farmaava carry. Sit aiheutan vaan vitusti hämennystä, et ”space created”

Pudgel tulee kans pelattua jos haluun pitää hauskaa.

7213F48B-6B6D-41A2-B810-77958F0B947E.jpeg
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 077
Beastmasterilla oon gold master ja mä pusken.
Koitan päättää pelit aikasin, ellei mul oo paljon farmaava carry. Sit aiheutan vaan vitusti hämennystä, et ”space created”

Pudgel tulee kans pelattua jos haluun pitää hauskaa.

Siin on hyvä striikki, mites toi tankki vaihtelee noin paljon noitten välis
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Kokeilin 5 peliä, ja melkoista paskaahan tuo community on edelleen, vaikka kaikki pelit voitettiin kirkkaasti. Joka toinen pelaaja edusti Putler Jugenddia, vaikka servereiksi oli lukittu EU WEST ja US EAST. Minkäänlaista kommunikointia ei ollut, ja sitten kun yritit ohjata tiimiä niin tulee perinteiset "STFU NOOB". Pickit ihan mitä sattuu ja pariin otteeseen vastustajalla 3 pelaajaa midissä tai joku afkaa basessa.
Ps, Taisi olla useampaan otteeseen smurffi mid lanella, sen verran dominoivaa esitystä oli.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Mikä rank? Itsellä enää guardian kun tosiaan häviän 90% peleistä, juuri loppui peli missä vedin 27-0 huskarilla midissä ennen ensimmäistä kuolemaa, voittoa ei tullut taaskaan kun offlane veti 3-25 ja pos1 oli void joka sai joka kerta chronoon vain minut ja vihujen supportin. Toivo alkaa loppua.
Unrankedia olen aina pelaillut. Skill taso varmaan pari pykälää alle keskitason, mutta aika hyvin pärjäsi kylmiltään järkevällä wardauksella, map awarenessilla ja tarkalla lasthittaamisella. Midiin ei ollut kertaakaan asiaa, ja pelasin pääosin roamer tai kevyt support. Jopa offlane Tiny toimi VS Crystal Maiden ja Alchemist, kun tyhjäpää vastustajat puskivat lanea :)
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 077
Hei, jos peliseuraa kaipaa niin laittakaa steamID YV:llä. Lähes päivittäin tulee pelailua
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
592
Siin on hyvä striikki, mites toi tankki vaihtelee noin paljon noitten välis
Mun pos4 que ei oo ollu niin aktiivisessa käytössä kun offlane.
Mut joo pelin lempi lane on offlane. Tykkään elää reunalla.
Toivottavasti suicide offlane palaa taas.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 542
Viestejä
4 165 929
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom