Disney+

Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
1 173
Aah, OK. Käsitin sitten tilanteesi koko ajan väärin. Ei tuossa sitten olekaan mitään epäselvää, vaikka voisivatkin toki toimia joustavammin.

Uutta tilausta ei voi tehdä, kun vanha tilaus on vielä voimassa, piste. Aspan kautta saattaa saada vanhan tilauksen katkaistua etuajassa, jos jostain syystä välttämättä haluaa.
Juu onhan tuossa tietynsorttinen logiikka. Silti aika kammottava käyttäjäkokemus. Ja tosiaan tuo tilanne viime vuonna oli MUISTAAKSENI sellainen että oli jo tilaus päättynyt enkä silti saanut kuukausitilausta valittua edellisen päättyneen vuositilauksen jälkeen. Saatan toki muistaa asian väärin ja homma toimii juuri noin kun tuossa sanoit. Odotellaan.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
505
Marvel-leffat olleet kyllä Endgamen jälkeen aikamoista kuraa, paria lukuunottamatta. Black Widow oli hyvä ja Spider-Manit katsottavia. Muuten pettymystä pettymyksen jälkeen. Ragnarokissa toimi huumori ja kevyempi ote, Love and Thunder vedettiin liian löperöksi.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 797
Minä tykkäsin kyllä uudesta Thorista. Bale oli hieno ja överiä oli, mutta toimi itselleni. Nyt on Marvelia katsottu melkein kaikki elokuvat. Sarjat jätin välistä ja pari leffaa. Ei jaksanu kaikkia ihan.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
642
Toimiiko teillä muilla disneyn suoratoista telkkarissa hyvin? Itsellä vähän väliä ääni säröilee pätkii vaikka ohjelmat päivitin. Muilla suoratoistoilla kun ei ole samaa ongelmaa.
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
2 301
Toimiiko teillä muilla disneyn suoratoista telkkarissa hyvin? Itsellä vähän väliä ääni säröilee pätkii vaikka ohjelmat päivitin. Muilla suoratoistoilla kun ei ole samaa ongelmaa.
Myös mulla äänet pätkii harvakseltaan, mutta ainoastaan kun kytken bluetooth -kuulokkeet. Kaiuttimien kautta en muista että olisi pätkinyt. Telkkarin omat kaiuttimet siis. Onko sulla BT-yhteydellä äänentoisto?
 
Ei, telkkarin omilla vehkeillä menee (Philips 58PUS9006). Piti testaa koneella samaa leffaa niin toimi ongelmitta 4k-näytöllä eli ehkä se sit vaa on telkkarin heikkous purkaa disneyn apin koodia
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
2 655
Toimiiko teillä muilla disneyn suoratoista telkkarissa hyvin? Itsellä vähän väliä ääni säröilee pätkii vaikka ohjelmat päivitin. Muilla suoratoistoilla kun ei ole samaa ongelmaa.
Itsellä toimii moitteetta. Piti ihan testata. Telsun (Sony x93j) appilla vahvarin kautta skobeille, ei pätki/säröile. Telsun appilla telsun omien skobejen kautta, ei pätki/säröile. Bluetooth luureilla testattu myös, ei pätki/säröile.
 
Liittynyt
28.07.2018
Viestejä
25
Toimiiko teillä muilla disneyn suoratoista telkkarissa hyvin? Itsellä vähän väliä ääni säröilee pätkii vaikka ohjelmat päivitin. Muilla suoratoistoilla kun ei ole samaa ongelmaa.
Täälläkin pätkii telkkarin apilla "kaiken aikaa". Kyseessä LG:n OLED, generaatiota en muista, mutta joka tapauksessa muutaman vuoden takaa. Ainakin optisella lähdöllä, en ole ihan 100% varma pätkiikö lainkaan pelkillä TV:n äänillä, ainakin sitä tapahtuu huomattavasti harvemmin... Oma korjaus ongelmaan oli hankkia Chromecast with Google TV :rolleyes:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 434
Andor, jaksot 1-3.

Pidin kovasti, hieman hidas alku mutta ymmärrettävää kun henkilöitä ja tarinaa pohjustetaan, viimeisin jakso oli mielestäni jo aika timanttia.

Puiitteet komiat, varttuneemmalle väelle tarkoitettu, kausia ilmeisesti kaksi tulossa joissa jaksoja yhteensä 24, jaksojen pituudet 30-40min välillä.

Jos pidit Rogue One tyylisestä SW:sta, pidät tästäkin.

Mando, Obi-Wan Kenobi, who ??
 
Viimeksi muokattu:

namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Tää Andor voi olla hyväkin, kun jätetään pois se eeppinen saaga. Star wars vois olla semmosenaan hyvää jos tekisivät tarinoita tyyliin korkeajännitys sarjakuvat. Siellä on se iso rähinä jossain muualla ja sitten on nää pienemmät kuviot etäällä siitä isosta. Mutta samassa maailmassa kuitenkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
557
Kolmen ekan jakson perusteella tuo Andor vaikutti ihan hyvältä. Jaksot ei ole kovin pitkiä, joten kannattaa odottaa että koko kausi on nähtävillä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
591
En ole katsonut oikein mitään Star Wars elokuvia, Boba Fett jäi kesken koska oli jotenkin lapsellinen, mutta Mandolerianista tykkäsin kovasti.

Andorista en lukenut yhtään mitään etukäteen, eli en tiennyt mistä kertoo ja mistä kyse. No ekan jakson jälkeen mietin että miksi minun pitäisi katsoa seuraava jakso? Yleensä ensimmäinen jakso jotenkin (pitäisi?) jättää sellaisen fiiliksen että hei haluan nähdä seuraavan jakson. Tässä ei yhtään. Enkä edelleenkään oikein tiennyt mistä kyse. Googletin niin avaruusvakoilutrillerisarja. Aha. Ok.
No katsoin seuraavan kun iltaa oli vie jäljellä, eipä tuokaan koukuttanut.
Ei huono sarja, ihan ok, mutta unohtaisin kyllä varmaan melko helposti koko sarjan olemassaolon jos muuta tekemistä olisi. Kaipa tää starttaa hissukseen, esim Westworld eka tuotantokausi taisi lähteä hitaasti, ja esim. WandaVision olisi jäänyt katsomatta kun ekat puoli tuntia katsoin ellen olisi kuullut kehuja siitä.
 
Kurpitza

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2020
Viestejä
502
Prey tuli viimein katsottua ja olihan positiivinen yllätys. Odotukset oli aika nollassa, vaikka sitä onkin kehuttu.
Mun mielestä tää oli jopa parempi kuin se ensimmäinen Arskan legendaarinen äijä pätkä.
Tottakai tässä ei ole sitä jännitys momenttia ton örvelön suhteen enää, mutta jotenkin tunnelma ja kaikki oli vain tässä todella kohdallaan.

Mut, eikö tää pitänyt olla myös Komanssi dubbauksella? Ainakaan valikosta ei löytynyt...
 
Viimeksi muokattu:

voffer

ɹǝɟɟoʌ
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 045

Tuo on jostain syystä piilotettu Extras -välilehden alle ja pitää sieltä valita erikseen Comanche dub. En tiedä miksi sitä ei ole tavalliseksi valittavaksi kieleksi laitettu niin kuin kaikki muut.
 
Kurpitza

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2020
Viestejä
502
Tuo on jostain syystä piilotettu Extras -välilehden alle ja pitää sieltä valita erikseen Comanche dub. En tiedä miksi sitä ei ole tavalliseksi valittavaksi kieleksi laitettu niin kuin kaikki muut.

Kiitos, enpä olisi tuolta älynnyt etsiä sitä.
Pitää varmaan viikonloppuna katsoa uudestaan..
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900
Kaipa tuo lässähtää, mutta matkahan on tärkein ja The Old Man on ainakin alkuun erittäin lupaava sarja. Vähän tuollainen eläköitynyt Jack Reacher/Ryan kohtaa the Fugitiven.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
652
Kertokaas muut, jotka on katsonu The Old Man:ia eteenpäin että onko millainen?
Eka jakso ei ihan kyllä täysin kolahtanut ja mm. MuroBBS:n arvostelussa ei ainakaan luvattu hyvää jatkoa..
 
Jos ei kolahtanut, niin sitten tuskin kolahtaakaan. Omasta mielestäni siis tämän hetken paras avausjakso.
 
GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639
Juu kyllä tuo ykkösjakso The Old Man sta antaa aika hyvän kuvan mitä odotettavissa. Jossei toimi niin ei se siitä muuksi muutu.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
636
Itsekkin kyllä tykkäsin The Old Manista. Pitkästä aikaa sarja, jonka uutta jaksoa ihan jo odottaa. Harmi vaan että tuli löydettyä tämä jo nyt, kun olisin tykännyt ahmia koko homman kerralla
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 321
Mulla kans ei oikein Old Man uponnut. Mikä helvetin idea niillä on ollut ensin vetää sellaista semi realistista geriatriakuvausta ja sitten tehdä siitä tyypistä joku Jason Bourne? En nyt tarkoita sitä että olis tarvinnut mennä minnekään PappiLukkari -linjalle, mutta miten kaveri joka ei meinaa edes päästä sängystä ylös painii puoli tuntia jonkun 25v -agentin kanssa melkein tasaväkisesti? Jos se olis ollut nainen niin jengi huutais täällä kuorossa wokepaskaa.

Ja tietenkin ettei se jäisi vähän paksupäisimmillekään katsojille epäselväksi niin välillä aina soitellaan tyttärelle joka muistuttaa että hei, sä oot maailman kovin megasuperöverkiller, nyt meet ja tapat kaikki.

Hyvien pappanäyttelijöiden tuhlausta :(

...mutta puolikas lisäpiste koirista, ne oli hauskat.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788
Onkohan sitä tytärtä edes olemassa, jos vaikka kuvittelee soittavansa? Tuntuu siltä että ihan kaikki ei ole vielä selvillä tuossakaan sarjassa.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Itsellä vähän samanlaisia käynnistymisvaikeuksia Y- The Last Man -sarjan kanssa kuin ylempänä Old Manin kanssa teillä. Kolme osaa olen katsonut ja ei kyllä huvita katsoa pidemmälle. Aikoinaan sarjakuvan luin ja siitä tykkäsin, mutta ei tuo TV-sarja vain saa innostumaan samalla lailla.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 683
Onhan tuo Old Man ihan kelpo viihdettä hyvillä näyttelijöillä. Aika hiljakseen putoilee Disney+ palveluun, ekan kauden kahdeksan jaksoa esitetty heinäkuun aikana, minulle näyttää vain kolmea jaksoa tarjolle, bonuksena kakkoskausi pitäisi olla tuloillaan.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Yritin saada tyttären Huawei P30 Lite puhelimessa toimimaan Disney+ palvelua, mutta sovellus ei käynnisty. Jää junnaamaan heti alkuun, missä lukee Disney+ sinisellä taustalla. Eli ei päästä edes profiilin valintaan.
Profiili on lisätty PC:llä selaimessa. Omassa ja vaimon kännykässä (Xiaomi Redmi Note 10) ei ole mitään ongelmia.
Onko tuo appin toiminta jotenkin rampautettu Huawein laitteissa? Sovellus ladattiin ihan normaalisti Google Play Storesta. HBO Max ja Netflix toimii ongelmitta Huaweissa. Huawein omassa appgalleryssa ei ole Disney+ sovellusta.
 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
1 876

Omassa Huawei P30 Prossa oli vastaavaa, kun pari kuukautta sitten asensin kyseisen sovelluksen uudelleen. En muista miten sain toimimaan; saattoi olla, että riitti kun käynnisti puhelimen uudelleen.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 055

Ootko kokeillut lisätä tilin uusiksi, nollata tai uudelleenkäynnistää puhelimen?
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 156
Vihdoin PS5:lle päivittyi appi natiiviksi. Nyt toistuu 4K HDR laadulla ja näyttää upealta. Tätä on odotettu.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Omassa Huawei P30 Prossa oli vastaavaa, kun pari kuukautta sitten asensin kyseisen sovelluksen uudelleen. En muista miten sain toimimaan; saattoi olla, että riitti kun käynnisti puhelimen uudelleen.
Ootko kokeillut lisätä tilin uusiksi, nollata tai uudelleenkäynnistää puhelimen?
Saattoi selvitä mikä on vikana. Molemmilla lapsilla samanlainen P30 Lite puhelin. Tyttärellä aina viimeisimmät päivitykset asennettuna ja Emui 12. Pojalla laahannut päivitykset jäljessä kun ei ole niistä huolehtinut ja Emui 10. Ja pojan puhelimessa Disney+ käynnistyi ongelmitta.
Ai kun kiva...
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Futurama 4:3 joka ajettu 16:9 pakolla... Miljardöörinä jakelisin anonyymeja tappopalkkioita.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 055
Futurama 4:3 joka ajettu 16:9 pakolla... Miljardöörinä jakelisin anonyymeja tappopalkkioita.
Onko noi oikeesti tolla antiikkisella formaatilla, vaikka sinänsä kohtuu moderni sarja? Enpä oo koskaa ajatellut. edit: testasin, näky 4:3 formaatissa ekan kauden eka jakso. Selaimella testasin. Ettei vika olis muualla?
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 478
Viestejä
4 163 584
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom