DIGIKÖYHYYS SUOMESSA
Digiköyhyys on taloudellista kyvyttömyyttä hankkia tietoteknistä laitetta sellaisena aikana, jolloin ympäröivä yhteiskunta käytännössä edellyttää sellaisen omistamista. Tarkoituksena on kerätä tarinoita suomalaisesta digiköyhyydestä ja julkaista ne sitten internetissä kokoelmana. Tarinan voi kirjoittaa omalla nimellään, nimimerkillä tai nimettömänä. Tarinat voidaan jakaa kahteen luokkaan, "modernina aikana" koettuun digiköyhyyteen (käytännössä siis 2000-luku, jolloin tietokoneen omistaminen oli jo enemmän sääntö kuin poikkeus) ja "retrokoneiden aikana" koettuun digiköyhyyteen, jolloin tietokoneet olivat useammin vain pelkkä harrastus eikä sellaisen omistamista vielä yhteiskunta vaatinut. Voit laittaa oman tarinasi vastauksena tähän viestiketjuun tai sähköpostilla osoitteeseen sami.tikkanen@haxaa.net.
Oma tarinani:
Ensimmäinen tietokoneemme oli 386-prosessorinen Nokia MikroMikko, jonka äiti osti silloisesta opiskelupaikastaan. Käyttöjärjestelmänä siinä oli MS-DOS ja Työryhmä-Windows 3.11. Tietokoneessa oli alle satamegainen kiintolevy ja korppuasema. Sain pelata tietokoneella DOS-pelejä, joita oli muutamalla korpulla, jotka minulla ovat yhä tallessa. Ne pelit oli joku enon tuttu joskus ladannut jostain BBS-purkista. Elettiin vuotta 2003.
Juuri kenelläkään tutulla ei ollut sen parempaa tietokonetta - useimmilla ei oikeastaan ollut tietokonetta ollenkaan. Jos jollain oli Windows 95, niin se vaikutti modernilta, koska siinä oli Käynnistä-valikko ja siinä toimi uudet ohjelmat. Internet-yhteys meille tuli vasta vuonna 2005, kun kohtuuhintaiset kiinteähintaiset laajakaistat yleistyivät. Eipä internet-yhteyttä ollut ennen sitä useimmilla tutuillakaan. Modeemeista ja BBS-kulttuurista emme tienneet mitään. Linuxista oltiin jotain kuultu, mutta tietenkään sitä ei missään päässyt käyttämään.
Kaikki softat olivat joko korpuilla tai myöhemmin myös kertapoltettavilla CD-R-levyillä. Lisenssiaitoa alkuperäistä ei ollut mikään. Tietokoneiden lisäksi myös muu elektroniikka oli vaatimatonta. Televisiona oli Saloran vanha puurunkoinen kuvaputkitelevisio, jossa ei ollut kaukosäädintäkään eikä teksti-tv:n tukea. Puhelimena toimi vanha lankapuhelin.
Internetissä pääsi surffaamaan Iisalmen kirjastossa, jossa oli sitä varten useampikin tietokone. Tietokoneille oli ajanvaraus, ja vuosituhannen alkuvaiheissa ajanvarauslistat olivatkin jatkuvasti täynnä. Jo vuonna 2004 nettikoneille kuitenkin pääsi yleensä jo aikaa varaamattakin, koska yhä useammalla alkoi olla internet-yhteys kotonaan.
Ala-asteella pelastin koulun serriin joutumiselta vielä vanhemman MikroMikon. Siinä oli levykeasema rikki, tai sitten se oli tarkoitettu 720 kilotavun korpuille. Joka tapauksessa en koskaan saanut siinä toimimaan yhtään meillä ollutta levykettä. Tietokoneessa oli käyttöjärjestelmänä suomenkielinen MS-DOS 3.2 ja asennettuna vanhoja EGA-grafiikkaisia opetusohjelmia ja Microsoft Works. Kirjoittelin sillä QBasicilla melko monimutkaisiakin ohjelmia, joita en tietenkään saanut talteen.
Jossain vaiheessa äidin opiskelukäytössä ollut MikroMikko korvautui uudemmalla tietokoneella, jossa oli 200-megahertsinen Pentium MMX -suoritin, 96 megatavua muistia, kahden gigatavun kiintolevy ja CD-asema (!) sekä äänikortti (!!!). Käyttöjärjestelmänä oli Windows 98 SE. Vaikka tämäkin tietokone oli jo ajankohtaan nähden aikoja sitten vanhentunut, se tuntui supermodernilta vanhaan MikroMikkoon verrattuna. Siinä toimi jo monet nykyaikaisetkin ohjelmat.
Toisella enolla oli tapana rakennella tietokoneita ja joskus hän toi minulle tietokoneen osia, joista yritin rakennella itselleni konetta saamatta sitä kuitenkaan toimimaan, koska tietotaitoni eivät siihen vielä silloin riittäneet. Vuonna 2005 sain serkkujen vanhan pöytäkoteloisen IBM PC 300GL:n, jossa oli 333 megahertsin Pentium II -prosessori ja 256 megatavua muistia sekä neljän gigatavun kiintolevy ja Sound Blaster -äänikortti. Opettelin tällä koneella tekemään ohjelmia Visual Basic 6.0:lla. Harjoittelin myös nettisivujen tekoa kirjoittamalla HTML-koodia Windowsin muistiolla.
Vuonna 2006 sain koulun poistohuutokaupasta huudettua itselleni kaksi Fintekin valmistamaa tietokonetta, jotka olivat senaikaisten standardieni perusteella moderneja ja tehokkaita. Tietokoneissa oli 466 megahertsin Celeron-prosessori, 128 megatavua muistia ja kuuden gigatavun kiintolevy. Maksoin näistä koneista euron kappaleelta. Näitä koneita käytin vuoteen 2008 asti, jolloin olin kasiluokalla. Jumppereista prosessorin sai kellotettua 533 megahertsiin, jolloin Youtube toimi pätkimättä. Useimpia koulutovereita kone ei kyllä siltikään miellyttänyt.
Nykyäänkin huomaan usein digiköyhyyden takia jääväni asioista paitsi. Ihmisiin on hankalaa pitää yhteyttä, koska suurin osa suostuu käyttämään etäyhteydenpitoon vain jotain suljetun koodin kännykkä-äppiä, jollaiselle minulla ei ole puhelinta. En voi myöskään esimerkiksi lainata kaupunkipyöriä, koska sekin tapahtuu kännykkäohjelmalla. Monia perusasioita, kuten joukkoliikenteen ja pankkipalveluiden käyttöä, tehdään jatkuvasti vaikeammaksi tai kokonaan mahdottomaksi digiköyhälle ihmiselle. Myös Windows 11:n ja sitä vaativien ohjelmien yleistyminen asettanee taas tietokonelaitteistolle vaatimuksia, joita ei minun budjetillani pysty vielä useampaan vuoteen täyttämään.
Digiköyhyys on taloudellista kyvyttömyyttä hankkia tietoteknistä laitetta sellaisena aikana, jolloin ympäröivä yhteiskunta käytännössä edellyttää sellaisen omistamista. Tarkoituksena on kerätä tarinoita suomalaisesta digiköyhyydestä ja julkaista ne sitten internetissä kokoelmana. Tarinan voi kirjoittaa omalla nimellään, nimimerkillä tai nimettömänä. Tarinat voidaan jakaa kahteen luokkaan, "modernina aikana" koettuun digiköyhyyteen (käytännössä siis 2000-luku, jolloin tietokoneen omistaminen oli jo enemmän sääntö kuin poikkeus) ja "retrokoneiden aikana" koettuun digiköyhyyteen, jolloin tietokoneet olivat useammin vain pelkkä harrastus eikä sellaisen omistamista vielä yhteiskunta vaatinut. Voit laittaa oman tarinasi vastauksena tähän viestiketjuun tai sähköpostilla osoitteeseen sami.tikkanen@haxaa.net.
Oma tarinani:
Ensimmäinen tietokoneemme oli 386-prosessorinen Nokia MikroMikko, jonka äiti osti silloisesta opiskelupaikastaan. Käyttöjärjestelmänä siinä oli MS-DOS ja Työryhmä-Windows 3.11. Tietokoneessa oli alle satamegainen kiintolevy ja korppuasema. Sain pelata tietokoneella DOS-pelejä, joita oli muutamalla korpulla, jotka minulla ovat yhä tallessa. Ne pelit oli joku enon tuttu joskus ladannut jostain BBS-purkista. Elettiin vuotta 2003.
Juuri kenelläkään tutulla ei ollut sen parempaa tietokonetta - useimmilla ei oikeastaan ollut tietokonetta ollenkaan. Jos jollain oli Windows 95, niin se vaikutti modernilta, koska siinä oli Käynnistä-valikko ja siinä toimi uudet ohjelmat. Internet-yhteys meille tuli vasta vuonna 2005, kun kohtuuhintaiset kiinteähintaiset laajakaistat yleistyivät. Eipä internet-yhteyttä ollut ennen sitä useimmilla tutuillakaan. Modeemeista ja BBS-kulttuurista emme tienneet mitään. Linuxista oltiin jotain kuultu, mutta tietenkään sitä ei missään päässyt käyttämään.
Kaikki softat olivat joko korpuilla tai myöhemmin myös kertapoltettavilla CD-R-levyillä. Lisenssiaitoa alkuperäistä ei ollut mikään. Tietokoneiden lisäksi myös muu elektroniikka oli vaatimatonta. Televisiona oli Saloran vanha puurunkoinen kuvaputkitelevisio, jossa ei ollut kaukosäädintäkään eikä teksti-tv:n tukea. Puhelimena toimi vanha lankapuhelin.
Internetissä pääsi surffaamaan Iisalmen kirjastossa, jossa oli sitä varten useampikin tietokone. Tietokoneille oli ajanvaraus, ja vuosituhannen alkuvaiheissa ajanvarauslistat olivatkin jatkuvasti täynnä. Jo vuonna 2004 nettikoneille kuitenkin pääsi yleensä jo aikaa varaamattakin, koska yhä useammalla alkoi olla internet-yhteys kotonaan.
Ala-asteella pelastin koulun serriin joutumiselta vielä vanhemman MikroMikon. Siinä oli levykeasema rikki, tai sitten se oli tarkoitettu 720 kilotavun korpuille. Joka tapauksessa en koskaan saanut siinä toimimaan yhtään meillä ollutta levykettä. Tietokoneessa oli käyttöjärjestelmänä suomenkielinen MS-DOS 3.2 ja asennettuna vanhoja EGA-grafiikkaisia opetusohjelmia ja Microsoft Works. Kirjoittelin sillä QBasicilla melko monimutkaisiakin ohjelmia, joita en tietenkään saanut talteen.
Jossain vaiheessa äidin opiskelukäytössä ollut MikroMikko korvautui uudemmalla tietokoneella, jossa oli 200-megahertsinen Pentium MMX -suoritin, 96 megatavua muistia, kahden gigatavun kiintolevy ja CD-asema (!) sekä äänikortti (!!!). Käyttöjärjestelmänä oli Windows 98 SE. Vaikka tämäkin tietokone oli jo ajankohtaan nähden aikoja sitten vanhentunut, se tuntui supermodernilta vanhaan MikroMikkoon verrattuna. Siinä toimi jo monet nykyaikaisetkin ohjelmat.
Toisella enolla oli tapana rakennella tietokoneita ja joskus hän toi minulle tietokoneen osia, joista yritin rakennella itselleni konetta saamatta sitä kuitenkaan toimimaan, koska tietotaitoni eivät siihen vielä silloin riittäneet. Vuonna 2005 sain serkkujen vanhan pöytäkoteloisen IBM PC 300GL:n, jossa oli 333 megahertsin Pentium II -prosessori ja 256 megatavua muistia sekä neljän gigatavun kiintolevy ja Sound Blaster -äänikortti. Opettelin tällä koneella tekemään ohjelmia Visual Basic 6.0:lla. Harjoittelin myös nettisivujen tekoa kirjoittamalla HTML-koodia Windowsin muistiolla.
Vuonna 2006 sain koulun poistohuutokaupasta huudettua itselleni kaksi Fintekin valmistamaa tietokonetta, jotka olivat senaikaisten standardieni perusteella moderneja ja tehokkaita. Tietokoneissa oli 466 megahertsin Celeron-prosessori, 128 megatavua muistia ja kuuden gigatavun kiintolevy. Maksoin näistä koneista euron kappaleelta. Näitä koneita käytin vuoteen 2008 asti, jolloin olin kasiluokalla. Jumppereista prosessorin sai kellotettua 533 megahertsiin, jolloin Youtube toimi pätkimättä. Useimpia koulutovereita kone ei kyllä siltikään miellyttänyt.
Nykyäänkin huomaan usein digiköyhyyden takia jääväni asioista paitsi. Ihmisiin on hankalaa pitää yhteyttä, koska suurin osa suostuu käyttämään etäyhteydenpitoon vain jotain suljetun koodin kännykkä-äppiä, jollaiselle minulla ei ole puhelinta. En voi myöskään esimerkiksi lainata kaupunkipyöriä, koska sekin tapahtuu kännykkäohjelmalla. Monia perusasioita, kuten joukkoliikenteen ja pankkipalveluiden käyttöä, tehdään jatkuvasti vaikeammaksi tai kokonaan mahdottomaksi digiköyhälle ihmiselle. Myös Windows 11:n ja sitä vaativien ohjelmien yleistyminen asettanee taas tietokonelaitteistolle vaatimuksia, joita ei minun budjetillani pysty vielä useampaan vuoteen täyttämään.
Viimeksi muokattu: