Digijärjestelmäkamerat/rungot ja objektiivit -yleisketju

Vinkiksi kuitenkin hajonneiden vehkeiden nojallakin - pistäkää itsenne ja laitteet ns. likoon kurjaankin keliin ja "mahdottomiin" paikkoihin. Siitä ne kuvat lopulta syntyvät jos luontokuva on se juttu. Vahinkoja käy ja terveys voi olla koetuksella, mutta SERriä saa aina kuitenkin kaupasta. Kuvia ei saa (edes ilmaiseksi AI aikana). On tärkeää että että maailman nykytilasta otetaan kuvia, jotta nähdään joskus mitä ihminen pilasi.
 
Sigmalta tuli uusi 35/1.4 II, väliraha ykkösversiosta päivittäessä on 479€. Huhtikuun puolivälissä kuulemma tulee hyllyyn. Kuvaan L-mountilla joten itse lasien myynti on hyvin hankalaa. Helpointa myydä suoraan kameraliikkeelle.

Miksi Canonin L-mountin lasit on vaikea myydä? Itsekkin tähän saakka myynyt tuotteeni suoraan kameraliikkeelle.
 
Juu, L-mount on joku Leican kehittämä bajonetti, mutta sitä käyttävät muutama muu firma kuten Sigma ja Panasonic, ja linssejä tekevät näiden lisäksi myös Viltrox ja Samyang. Tuntuu että itseni lisäksi Suomessa kuvaa ehkä 1-2 muuta tällä järjestelmällä :D Ainakin Torissa ym. on ollut tosi vaikea saada tavaraa liikkumaan, mutta Rajala esim. ottaa kaiken vastaan mitä sinne jaksaa kantaa, kunhan ostaa jotain uutta kiiltävää vastineeksi heiltä.
 
Sähköpostitiedotteen mukaan Fotonordic konkurssissa, mutta neittisivuilla ei vielä mainintaa.

Harmin paikka, vaikka ymmärrän että ala on varmasti nykypäivänä hankala.
 
Sähköpostitiedotteen mukaan Fotonordic konkurssissa, mutta neittisivuilla ei vielä mainintaa.

Harmin paikka, vaikka ymmärrän että ala on varmasti nykypäivänä hankala.
Itsellä on yksi tilaus sisässä, mutta onneksi laitoin vaihtoehdoksi maksu vasta haettaessa myymälästä.
Harmi, tuolta on tullut pääasiassa haettua tarvikkeet kuvaukseen.
 
Vihdoin ja viimein sain tuon mun 24-70:n zoomin. Kohtapuoleen toimistoa kuvaamaan.

Kysyin jo ja sainkin vastauksia, yksi ehdotti lisävalaistusta, onko se järkevää? Toimisto on kyl aika hämärä niiden omilla valoilla, sellasia vanhoja loisteputkia + pari pienoisloisteputki.
 
Näin täydellisenä amatöörinä sanoisin ett jotain myynti/vuokra/airbnb kuvien suhteen lähtisin ensin kokeilmaan ihan jalustalla + hyvällä luonnonvalolla, puolipilvinen päivä ylensä paras.

Keinovaloja päälle vain sitten jos näyttää sommitelun osalta "hassulta" että olisi sammuksissa. Sitä kokonaisvalonmäärää voi sitten kuitenkin aina jälkisäätää fotarissa...
 
Sitten toinen kysymys. Mulla on toi Peak Design Everyday Sling olkalaukku 10l koossa ja tuli sellanen ongelma että tuo 24-70 II S objektiivi ei mahdu sinne pystyyn Z6III:n kanssa, vvs ulkona. Z8:n kanssa en ole vielä yrittänytkään. Z6III:n kanssa pituus on 265 mm, kasin kanssa ehkä hitusen pidempi. Nyt oon pitänyt sitä siellä siten että aina otan vvs:n irti ennen laittoa, niin mahtuu. Oisko antaa tippia hieman syvemmästä olkalaukusta? Reppujahan mulla sit on, mut ois tarve myös olkalaukulle.
 
^Et käytä sitä vastavalosuojaa, niin pääset helpoimmalla. Tai sitten kääntää sen kameraan päin, jos on pakko kuljettaa mukana.
 
Sitten toinen kysymys. Mulla on toi Peak Design Everyday Sling olkalaukku 10l koossa ja tuli sellanen ongelma että tuo 24-70 II S objektiivi ei mahdu sinne pystyyn Z6III:n kanssa, vvs ulkona. Z8:n kanssa en ole vielä yrittänytkään. Z6III:n kanssa pituus on 265 mm, kasin kanssa ehkä hitusen pidempi. Nyt oon pitänyt sitä siellä siten että aina otan vvs:n irti ennen laittoa, niin mahtuu. Oisko antaa tippia hieman syvemmästä olkalaukusta? Reppujahan mulla sit on, mut ois tarve myös olkalaukulle.
Think Tankilta Retrospect 20 tai 30 jos täytyy mahtua muutakin, muutoin laittaisin vain kyljelleen kameran
 
Riippuu kuinka kysyttyä tavaraa on paljonko irtoo. Mut jos ei ole, säästää silti omaa aikaa ja vaivaa kun saa heti kaupat. Mikäli tarvii rahat nopeasti. Ollut siinä ~Rajalan luokkaa hyvitys ja vähemmän tunnetuilla merkeillä (esmes. Pentax) parempi kuin Rajalasta.
 
Kamerastoresta olen lähtökohtaisesti saanut paremmat korvaustarjoukset kuin muista valokuvauspuljuista. Paremman korvauksen antavat lahjakortin muodossa kuin kylmänä käteisenä.

Ja jos rompetta on paljon tai se on vähän eksoottisempaa, niin säästää huomattavasti aikaa kuin vaikka Torin kautta yrittää itse niistä päästä eroon ja saada kohtuullisen korvauksen.
 
Onko kokemusta kamerastorelle myymisestä? Hyvittävätkö sen vertaa, että kannattaa vaivautua edes tarjoamaan?
Pariin otteeseen olen vaihtanut. Tosiaan suora ostotarjous ei ole häävi mutta vaihdossa paremmin. Ylijäämäpentaxia tosiaan olen pois laittanut että ei niistä torissakaan varsinaisesti tapella.
Plussana että tarjoushinta on pitänyt myös tavaran tarkastuksen jälkeen.
 
75e tarjosivat Samsungin nx300 rungosta ja 16-50mm ja 50-200mm objektiiveista. Kova homma taitaa nuo Samsunginkin rojut olla myydä Torissa, mutta tuollaisilla 75e tarjouksilla sama jättää kaappiin happanemaan. Saattaa se olla kamerastorellakin kova homma myydä noita nx-vehkeitä kun yli 300e pyytävät esim. tuosta 50-200mm linssistä. Kysäisin Rajalalta vaihtoa käytettyihin Lumix g9:iin ja m.zuiko 45mm objektiiviin niin 450e olisi väliraha. Nuo Rajalan tuotteet oli eilen vielä tarjouksessa yhteensä 560e, että varmaan se tuosta laski sen välirahan kun harmittelin, että oli yön aikana päättynyt tuo tarjous. Nythän se näyttää olevan 698e setti.
 
Juuri ilmestyneessä Tekniikan Maailmassa (6/2026) on edullisten kinokoon järjestelmäkameroiden (Nikon Z5II, Panasonic Lumix DC-S5II, Canon EOS R8 ) vertailutesti.
 
Juuri ilmestyneessä Tekniikan Maailmassa (6/2026) on edullisten kinokoon järjestelmäkameroiden (Nikon Z5II, Panasonic Lumix DC-S5II, Canon EOS R8 ) vertailutesti.

Ok, ja ilmeisesti näkyy netissä kaikille tai sit mulla on joku tilaus johon toi kuuluu. Teen testin:

Muokkaus:
Ilmeisesti näkyykin vain osa. Se ei olekkaan Tekniikan maailmalla sellanen et näkyy vain pari riviä vaan saa lukea pikkaisen.
 
E-kirjastostahan tuo on nätti käydä lukemassa.
 
Käytetty Sony A7R4. Tai A9 mk2. Riittää aivan kaikkeen stillihommissa vaikka vaatimukset olisi korkeallakin. Muutaman vuoden takainen järeä runko on aivan poskettoman hyvä hankinta kun AF on silti tätä päivää eikä kennoteknisesti ole päästy juuri mihkään D800:n Exmor 36MP legendasta dynyn suhteen (oikeastaan menty pääosin taaksepäin). Vähän lisää ja alkaa löytymään käytettyjä Sony A1 runkojakin.

Sonin mukana saa muutenkin markkinoiden kattavimman lasivalikoiman.
 
Itse edelleen sitä mieltä että paras setti aloittelijalle on käytetty A73 (katsoo että hyvässä kunnossa, ja shutter count järkevä), ja siihen kaveriksi joku pykälää parempi lasi. Käytännössä uutena tarjouksestakin tuon rungon voi saada alle tonnilla, siinä jää tuohon 1500e-1750e luokkaan vielä kohtalaisesti lasiin. Tietty kannattaa muistaa että muistikortit maksaa ja pari extra akkua on kiva. Ja kuten yllä todettiin, Sonylla paras lasivalikoima, voi ostaa 3. osapuolen lasia järkihintaan.
 
Kyllä juu seiskakolmonen toimii. Hyvällä tuurilla voi löytyä A9mk2 1500€ luokkaan, jolloin kannattaa funtsia jos löytys pari euroa lisää budjettiin ja nopea laite hakusessa.

Itse poistin edukkaan A9mk1:n viime keväänä Rojulan hyllystä sukulaisten muksujen kuvaamista varten ja muuhun teleilyyn. Ei valittamista kiitos pinokennon (oikeasti merkittävä juttu jos etsimellä tykkää kuvata). Mk2 pistää kaikessa paremmaksi.

Niinjuu meinasi unohtua että seiskakolmosesta alkaen Sonin kameroissa on ihan oikea kunnon akku eikä mikään susituhnu rutku mikä tyssää pakkasessa viiteen kuvaan. Ei ole muilla peilittömillä oikein jakoa sille vieläkään pl. kiinteäpystykahvaiset isoakkuiset mallit.
 
Viimeksi muokattu:
Pitäs miettiä hyvää kameraliikettä kun tuo Fotonordic meni nurin. Vaihtoehdot alkaa vaan olla vähissä. Oon pari tuotetta nyt tuolta Mikkelin kameraliikkeeltä ostanut mut siel harmittaa etteivät ne vastaa ollenkaan sähköposteihin. Rajalaan ja Foto Monzaan olen polttanut jo sillat. Yleensäkkin tykännyt ostaa tuotteet aina yhdestä liikkeestä vaikka se välillä tuleekin kalliimmaksi.
 
Mä taas sanon että aloittelijalle paras vaihtoehto on parilla sadalla joku vanhempi käytetty setti, Olympus, Canon, Sony... ja vaikka vaan kittilinssillä.

Valokuvaus ei ole kiskoilla kulkeva tekniikkalaji vaan jokaisella on oma tyylinsä mikä pitää itse löytää ja hahmottaa mitä kameraltaan haluaa. Mielestäni on hulluutta että valokuvaukseen hyppäävälle tuputetaan yli tonnin vehkeitä kun jo 10-15 vuotta sitten kamerat olivat siinä pisteessä että perusjantteri käyttää ja tarvitsee alle puolia saatavilla olevista ominaisuuksista.

Ymmärrän että on kivaa ostaa uutta ja arvioiden mukaan parasta mutta usein lopputuloksena kuitenkin räpsitään sellaisia kuvia instan feedille, jotka olisi voinut kuvata tuhat euroa edullisemminkin.
 
Kittilinssit on mainettaan parempia. Toisaalta eihän siinä väärääkään ole, jos tykkää tekniikasta ja uusista laitteista ostaa parempi laite kuin tarvitsee.
 
Mielestäni on hulluutta että valokuvaukseen hyppäävälle tuputetaan yli tonnin vehkeitä kun jo 10-15 vuotta sitten kamerat olivat siinä pisteessä että perusjantteri käyttää ja tarvitsee alle puolia saatavilla olevista ominaisuuksista.

Tämä hyvin vahvasti. Esim. Juuri joku D800 ja A7 iv:n käytännön ero still-kuvissa on hyvin marginaalinen.

Ainoa selkeä syy aloittelijalle hankkia nimenomaan uudemman pään kalustoa on mielestäni jos nimenomaan videopuoli kiinnostaa valokuvauksen oheella, ja silläkin puolen löytyy periaatteessa käypää ~10v vanhaa kamaa (Lumix DMC H4) jos kuvapuolen suhteen on valmis kompromissaamaan sen videon takia.
 
Itse edelleen sitä mieltä että paras setti aloittelijalle on käytetty A73 (katsoo että hyvässä kunnossa, ja shutter count järkevä), ja siihen kaveriksi joku pykälää parempi lasi. Käytännössä uutena tarjouksestakin tuon rungon voi saada alle tonnilla, siinä jää tuohon 1500e-1750e luokkaan vielä kohtalaisesti lasiin. Tietty kannattaa muistaa että muistikortit maksaa ja pari extra akkua on kiva. Ja kuten yllä todettiin, Sonylla paras lasivalikoima, voi ostaa 3. osapuolen lasia järkihintaan.

Miellän itseni hyvin vahvasti aloittelijaksi, vaikka on minulla tuo Samsungin nx-systeemi ollut vuosia niin päädyin eilen tilaamaan Lumix s5d + 18-40mm kitin 999e. En tiedä tuleeko tuolle kittilinssille niin tarvetta, mutta pelkät rungot oli 799e hintaan loppu. Torissa oli hetken aikaa tuo a7iii 870e muistaakseni 20-70mm linssin kanssa, mutta se meni ennen kuin ehti reagoida mitenkään. AF tuossa Lumixissa näyttää jakavan mielipiteitä aikalailla, mutta aika monessa testissä sanotaan, että ei se ole niin iso juttu kuin siitä puhutaan. Johonkin se budjetti oli nyt vedettävä ja se oli tuo ja saa uudet rojut 5v takuulla. Akkuja tilasin fotonordicin konkurssipesästä kolme kappaletta kun olivat vajaa 8e kappale. Muistikortteja pari kappaletta löytyy, joissa uskoisin ominaisuuksien riittävän minun tarpeisiin.

Ei aloittelija hajoa käytettyyn vanhaan pro-runkoon. Niissäkin on myös mukana helpotetut kuvausohjelmat ja kun kehittyy, niin aivan kaikki muukin mitä haluaa. Rahan menoa on vain ostaa ensin tuhnu ja sitten tonneilla parempi mikä ei oikeasti ole missään parempi kuin pari vuotta vanha käytetty.

Jos ny haluaa tutustua järkkään ja oppia kuvaamaan etsimen kautta katsomalla, mikään ei ole sen vajaampaa hommaa kuin tihrustaa jonkun aneemisen lagisen EVF:n läpi mikä menee vielä mustaksi tai jäätyy kun ottaa kuvan. Tällöin jopa vanha 5D mk1 kanuunalta on parempi valinta rautalankamaisuutensa takia kun optinen isohko etsin ei nyi eikä pätki, mitä ny vähän räpsähtää kuvaa otettaessa (+kamerassa ei ole ylimääräisiä vipuja ja nappeja mihin kompastua). Joku tonnin käytetty A9mk1 ajaa mennen tulleen uusien tonnin "aloitusmallien" yli kun etsin ei ole mikään riippakivi vaan responsiivinen ja riittävän iso. Jos ei voi keskittyä siihen mitä katsoo ja sommittelee kunnolla, voi kehittyminen kuvaajana olla vähän jäissä. Tämä etenkin jos etsin on se juttu miksi haluaa just järkkään siirtyä.
 
Viimeksi muokattu:
Mä taas sanon että aloittelijalle paras vaihtoehto on parilla sadalla joku vanhempi käytetty setti, Olympus, Canon, Sony... ja vaikka vaan kittilinssillä.

Valokuvaus ei ole kiskoilla kulkeva tekniikkalaji vaan jokaisella on oma tyylinsä mikä pitää itse löytää ja hahmottaa mitä kameraltaan haluaa. Mielestäni on hulluutta että valokuvaukseen hyppäävälle tuputetaan yli tonnin vehkeitä kun jo 10-15 vuotta sitten kamerat olivat siinä pisteessä että perusjantteri käyttää ja tarvitsee alle puolia saatavilla olevista ominaisuuksista.

Ymmärrän että on kivaa ostaa uutta ja arvioiden mukaan parasta mutta usein lopputuloksena kuitenkin räpsitään sellaisia kuvia instan feedille, jotka olisi voinut kuvata tuhat euroa edullisemminkin.
Itse eri mieltä. Jos on aloittelija, ja saa käteen vanhan peilillisen kameran, käteen jää lähinnä pettymys, ja yksi mahdollinen harrastaja vähemmän. Nykyään puhelimilla saa tosi hyviä kuvia, ja joku vanha kamera kittilasilla ei välttämättä edes ota parempia kuvia. Lisäksi noita vanhoja romuja ei kukaan halua, eroon pääseminen vaikeaa.

Omasta mielestä eka steppi on se kuvaaminen vaikka sillä puhelimella, ja kun siitä tulee motivaatiota, niin sitten sijoittaa edes sen 1000e käytettyyn settiin.
 
Sotket nyt kaksi eri asiaa. Tässä on lähtökohta se, että harrastajalla on välinekuume ja halu lähteä järjestelmien ihmeelliseen maailmaan. Kuvanlaadulla ei tässä kohtaa ole juurikaan merkitystä. Jopa meikäläisen vitriinistä löytyvällä 40D:llä saa ihan saman käyttökokemuksen ja ihan riittävän kuvanlaadun peruskuvaamisessa. Kittilasista pro-linssiin siirtymä ei ole ihan niin dramaattinen, kuin asiaan perehtymätön voisi kuvitella. Kuvaamisen lainalaisuudet ovat täsmälleen samat viikko sitten julkaistulla pro-rungolla ja vaikkapa tuolla 40D:llä. Sun tarvitsee (F1-slangia...) hallita aukko, polttoväli, suljinaika, herkkyys, etsinpisteet jne. Sitten kun mennään vaativaan kuvaukseen (valo vähissä ja kohde liikkuu harmillisen nopeasti), kalustolla alkaa olla jo jonkin verran radikaalimpi vaikutus lopputulokseen.
 
En koe sotkevani. Jos joku kuvaamisesta kiinnostunut kuvaa nyt vaikka uudella Iphonella, ja haluaa kokeilla järkkäriä, ja saa käteen vaikka mainitsemasi 40Dn. Kyllä siinä pääsee asetuksia säätämään, mutta todennäköisesti kiinnostus tippuu aika tehokkaasti, kun säätämisestä huolimatta kuvat on huonompia kuin sillä puhelimella. Joo, aina voi argumentoida että järkkäri parempi siinä ja tässä käytössä, mutta perus kuvat sillä puhelimella on todennäköisesti parempia. Aloittelijalle se ei ole kovin motivoivaa. Toki aina on niitä jotka nauttivat säätämisestä, vaikka lopputulos on huonompi, mutta ne ovat murto-osassa muista käyttäjistä.
 
Noin itse muinaiskalustolla (D7000) räpsijänä niin se ykkösjuttu uudemmassa kamerassa olisi parempi tarkennus.

Hyvänä hetkenä tuo vanhakin osuu ihan ok, mutta kyllä sen rajoituksia on joutunut vähän opettelemaan. Sitten vielä tuo vajaakokoinen kenno ja sen mukana liian pieni etsin. Niin, ja kameran iän mukaisesti paska näyttö, josta on kirkkaassa päivänvalossa ihan turha koittaa nähdä mitään, ja hämärämmässäkin lopulliset tarkennusvirheet löytää vasta kun kuvat on koneella.

Itse tykkään siitä että saa sekä aukon että ajan peukalo- ja etusormelle omiin rulliinsa, mikä ei kaikissa entry-leveleissä ole ihan sanottu juttu - vaikka kuitenkin kuvaan ehkä 95% valotusaika automaatilla.

Kännykät tosiaan ottaa nykyisin hemmetin hyviä kuvia, ja se syö kyllä merkitystä jollain entry-level -rungolla ja jollain perus 35mm tai 50mm lasilla kuvaamiseen, erityisesti vajaakennoisisssa joissa syväterävyys vaatii vähän enemmän polttoväliä (35mm vastaavuuksilla puhuttaessa). Mutta feikattu syväterävyys on feikattua syväterävyyttä, se ei oikein kestä lähempää tarkastelua, ja mahdollisuudet kikkailla kompressiolla jäävät pois.
 
Itse ostin ensimmäisen kameran puolisen vuotta sitten ja jo lähtökohtaisesti tiedostin, että en välttämättä saa edes yhtä hyviä kuvia kuin kännykällä. Varsinkaan suoraan kamerasta pihalle.
Omalla kohdalla kiinnostaa enemmän kuvauksen ja kuvankäsittelyn opettelu, sekä oikean kameran käsittelystä tuleva fiilis. Hieman eri asia tökkiä luurin näyttöä kuin säätää mekaanisen tuntuista laitetta. Jos siinä samalla onnistuu saamaan hienoja otoksia, niin mahtava juttu!
Nykypuhelimilla ja niiden softavirityksillä saa "tarpeeksi hyviä" kuvia yhtä nappia painamalla, joten siinä jää aika monta asiaa opettelematta.

Pointtina ehkä, että ihmiset lähtevät eri lähtökohdista mukaan. Muita kiinnostaa maksimaalinen kuvanlaatu ja toisille riittää, että tekeminen on mielekästä.

Itselle löytyi rungoksi demo-alennuksesta peilillinen croppisensori canon eos 250d n. 360 eurolla. Kaveriksi pari linssiä (17-50mm ja 55-250mm) käytettynä about saman verran lisää. Varmasti jossain vaiheessa kameran tekniset rajat rupeaa tulemaan vastaan, mutta se on sen ajan murhe.
 
Kumpi sulla on enemmän käytössä ja kummalla saat parempia kuvia?

Mä oon jonkun verran harrastanut sellaista, että kuvaan laajakulmat, hämäräkuvat, makrot ja laajan syväterävyyden kuvat kännykällä ja sitten pitkän polttovälin ja lyhyen syväterävyyden kuvat järkkärillä. Mietin joskus että vois kokonaan dumppaa superzoomin ja siirtyä telezoomiin, mutta kustannussyistä se ei varmaankaan ole tapahtumassa, ehkä todennäköisemmin vaihdan Tamronin melko heikon 18-270 viemäriputken Nikonin parempaan 28-300:n.

Linssien vaihtelu ei oikein sovi mulle, ja vähän epäsäännöllisen kuvaamisen takia myös tuntuma on monesti, varsinkin aluksi pitkän tauon jälkeen vähän kateissa, joten kännykkä tolkuttoman automatiikkansa kanssa tuottaa varmemmin parempaa jälkeä omien rajoitustensa sisällä, mutta tuolle polttovälille ei oikein tahdo olla korviketta.
 
Mä en nykykännykkäaikana käytä järkkäriä muuten kuin pitkän telen ja telejatkeen kanssa, eli lintukuvauksessa. Mutta oleellinen juttu mulle on se, että osaan käyttää sitä järkkäriä. Se kiinnostus kännykkään lopahtaa tasan siinä kohtaa, kun pitää oikeasti ruveta telehommiin. Molemmilla on siis aikansa ja paikkansa. Jos haluaa oikeasti harrastaa valokuvausta, sitten tutustuu siihen järkkäriin ja noihin säätöihin. Ei todellakaan lopu kiinnostus missään vaiheessa, kun ymmärtää kalustonsa vahvuudet ja heikkoudet. Hiukan mutkat suoriksi -filosofiaa tuo, että kännykän kuvanlaatu tappaa kiinnostuksen järkkäreihin. Riippuu toki siitä, miten ja mitä kuvaa, ja mitkä ovat ennakko-odotukset.
 
Hiukan mutkat suoriksi -filosofiaa tuo, että kännykän kuvanlaatu tappaa kiinnostuksen järkkäreihin. Riippuu toki siitä, miten ja mitä kuvaa, ja mitkä ovat ennakko-odotukset.

Juuri näin.

Jossain taidekuvaajissakin on sellaisia, joille aihe / kompositio / whatever on se juttu eikä optiikan kanssa kikkailu kiinnosta yhtään. Joillekin taas se tapa millä eri linsseillä ja kameran asetuksilla saa todellisuutta väännettyä on se koko kuvaamisen pihvi. Kännykkäkuvaaminen on parhaimmillaan silloin jos se kännykän automatiikka tuottaa suoraan sellaista kuvaa kun haluat saada aikaiseksi, mutta heti jos siitä lähtee seikkailemaan johonkin suuntaan niin se on aika hanurista - vaikka saisikin manuaaliohjattua asetuksia, kuvattua RAW:ta sun muuta, niin homma on heti hiton kömpelöä verrattuna järkkäriin.

Mun kuvaaminen on aina sellaista puolidokumentaarista, käyn aika harvoin kuvaamassa vain kuvaamisen takia, mutta jos käyn jossain siisteillä mestoilla niin onhan sieltä kiva ottaa hienoja kuvia. Tuollaisessa kuvaamisessa kännykästä on paljon iloa - paitsi sitten juuri telepäässä, mihin se kännykkä ei vaan kykene.
 
Jaa'a, minun on kyllä pakko kuitenkin sanoa, että on se kunnon kamera aina puhelinta parempi kuvanlaadussa. Itselläkin toki puhelin se eniten käytetty kamera nykypäivänä, kun se on aina taskussa ja sillä saa yleensä tarpeeksi hyvää kuvaa. Softa-avustushan siinä työn tekee ja jopa stäckkää ja keskittää kuvia sinulle hämärässä.

Mutta olipa tilanne mikä hyvänsä, niin kunnon kamera ottaa paremmalla laadulla kuvan kuin puhelimella ottaen, ei siitä vain pääse mihinkään. Toki jos koittaa jollain 15 vuotta vanhalla klonkolla kuvata, voi se kokemus olla aika karua varsinkin aloittelijalle.

Itsellä tosiaan puhelimena S22 Ultra jota pidän jo ihan kohtuu kovan laatuisena kamerapuhelimena. Sillä on tullut paljon räpsittyä niin automaatti tiloissa, kuin manuaalisovelluksen kautta. Laatu on "SoMe OK", eli kuvia jakaa kavereille, netissä jne.
Mutta ero on kuitenkin merkittävästi voitollinen kameran suuntaa ihan päiväsaikaankin, kun kuvia oikeasti lähtee katsomaan. Verrokkina vaikka tuo minun 2009 julkaistu 12MP Nikon D3s. (joo, se on "pro" runko, ei perus DSLR. Se on kuitenkin vanha ja paljon parempi verrokki, kuin minun uudempi kalusto.)

Ja ihan omanaan tietenkin optiikat, niiden kautta saatavat efektit, terävyys, syvyysvaikutelmat, valotusajat, jne.

Eri työkalut erilaisiin tarkoituksiin. En itse ainakaan kehtaisi puhelinlaatua lähteä kauppaamaan kunnon kameraa vastaavana jos joku minulta haluaisi kuvia tai kuvausta ostaa. On se ero vaan ainakin minulle niin selvä.
 
Kumpi sulla on enemmän käytössä ja kummalla saat parempia kuvia?
55-250mm en ole vielä kerennyt kuin vähän kokeilla, vasta hetki sitten tuli bongattua torista. Mutta vaikuttaa kyllä hyvältä, esimerkiksi autofocus tuntuisi toimivan paremmin kuin Sigmassa. Liekkö väliä, että on Canonin tekele, kuten runkokin.

Toisaalta Sigmassa on isompi aukko ja sillä on ollut kiva kikkailla.

Oma räpsiminen on vielä opettelua ja kokeilua, joten kuvanlaatu ei varmasti ole linssistä kiinni. :)

Tuossa vielä tarkemmat mallinimet:
Sigma 17-50mm f/2.8 EX DC OS HSM
Canon EF-S 55-250mm f/4-5.6 IS STM
 
Eri työkalut erilaisiin tarkoituksiin. En itse ainakaan kehtaisi puhelinlaatua lähteä kauppaamaan kunnon kameraa vastaavana jos joku minulta haluaisi kuvia tai kuvausta ostaa. On se ero vaan ainakin minulle niin selvä.

Tästä saa aina hyvän väittelyn aikaiseksi koska muuttujia on niin paljon. Mutta esm. mitä on kavereiden kanssa tehty purjehdusreissuista kuvakirjoja, max A4 koossa ja ifolorin Premiumilla, niin voisin kyllä heittää pepsi challengen järkkärillä otettujen ja kännykällä kuvattujen kuvien välille, olisi vähän hemmetin hankalaa erottaa niistä kuvista jotka osuu järkevästi kännykkäkameran parametrien sisälle. Voi olla että niistäkin saisi 100% suurennoksella ja pikseleitä tiiraamaalla koneen näytöltä suht helposti erotettua mikä on kännykkäkuvaa ja mikä ei, mutta missään oikeassa käyttökohteessa sitten ei. Lisäksi joskus siitä pikkulinssin lähtökohtaisesti laajasta syväterävyydestä voi olla jopa hyötyä.

Monesti noissa kavaltaa se yliaktiivinen softa, liikaa terävöintiä, liikaa saturaatiota, feikattua syväterävyyttä jne. Jotkut kännykät on siinä pahempia kuin toiset.

Mutta jos mun pitää hämärässä veneen salongissa ottaa joku kuva, niin sen sijaan että alkaisin nysväämään wide linssiä järkkäriin niin kyllä mä 100% ajasta ottaisin kuvan kännykällä, ja mun kohdalla se olis vielä 90% ajasta parempi kuin sillä järkkärin laajakulmalla.

Kaupallisessa materiaalissakin riippuis vähän siitä mitä se materiaali on. Esm. asunnon myyntikuvat voisi nykyään ihan hyvin ottaa kännykällä. Silloin kun viimeeksi möin, otin itse järkkärillä ja laajakulmalla, ja niistä tuli kyllä hyvät, eikä silloin kännykällä olisi vielä ollut jakoja, mutta nyt olisi jo. Mut en mä kännykällä mitään hääkuvia menis ottamaan.
 
Yleiskuvauksessa puhelin tosiaan riittää aikalailla kaikkeen. Myynti-ilmoitusten kuvat, perus reissu kuvat ja omiksi muistoiksi olevat räpäytykset onnistuvat ilman mitään tarpeita paremmalle laadulle, varsinkin perus kokoisissa tulosteissa. Tuollaista kuvausta nyt muutenkin harrastettiin pokkarilla niin filmi- kuin digiaikana ja ne ovatkin enemmän laadultaan verrattavia nykyisiin puhelimiin.

Puhun enemmän se tasoisesta kuvauksesta, missä kuva voitaisiin tulostaa A3 tai isompaan kokoon/katsotaan isolta näytöltä vaikka tietokoneella tai TV:ltä. Niissä alkaa tuo ero näkymään enemmän jo perus kuvissakin. Mutta mitäpä sitä miettiä erillisiä kameroita lainkaan, jos omasta mielestä puhelin täyttää kuvanlaadulliset sekä kuvatekniset tarpeet? Kamerat ja valokuvaus on pitkälti mielipideasia sen suhteen mikä näyttää hyvältä ja miten tykkää asiat tehdä.

Mutta ainahan tästä aiheesta saa läpinät aikaiseksi, mielipiteet kun ovat kovia suuntaan ja toiseen.

Edit: Itsellä on projekteina saada esimerkiksi Nikon D1 laitettua käyttökuntoon ihan vain, että pääsen kärsimään vanhalla digikameralla kuvauksesta sen miinusten saattelemana. Omanlaistaan hulluutta kai tämäkin.
 
Luurilla kuvaan kaiken muun paitsi telestä hyötyvät (vauhti)kuvat. Sitten on filmikameraosasto erikseen harvempaan tarpeeseen pyynnöstä.
 
Heh, ostin talvella ekan täyskennojärkkärin kun puolitoista vuosikymmentä on tullut kuvailtua niin omaksi kuin muiden iloksi (eli siis halavalla sain). Canon 6D mk1, siihen itsestäänselvyytenä 50mm f/1,8 stm ja yLeisLasiksi 24-105mm.
Näillä jo yhdet nimiäiset kuvasin ja olivat tyytyväisiä. Niin olin minäkin. Varmasti uudemmat kamat on parempia kuin karvalakkimalli yli kymmenen vuoden takaa mutta eipä tuota voi huonoksi haukkua.

Kännykällä tulee hätäiset räpsyt helposti jaettavaksi mutta eihän se nyt silleen "oikee kamera" ole vaikka jotku pirun hyviä kuvia niilläkin ottaa.
Tykkään kuvata vintagelaseilla, niissä on oma persoonallisuutensa. Varsinkin kun sen lasin laittaa johonkin 6Mpx CCD-kennokameraan niin ai että, taide syntyy tuskasta kuten kerran totesi Jarlakin.

Joku ostaa ekaksi kameraksi kolmen tonnin peilittömän, antaa ostaa. Joku tarvii parhaan mahdollisen tarkennussysteemin, toiselle olennaista on että just tietty lasi sopii kameraan.
Kaikilla tarpeensa ja mielihalunsa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
304 873
Viestejä
5 164 696
Jäsenet
82 573
Uusin jäsen
adrian_x

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom