Digijärjestelmäkamerat/rungot ja objektiivit -yleisketju

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
Tuo rajahan perustuu EU-lakeihin, jos ylittää 29min 59sec/5gigaa (ulkomuistista), lasketaan vehje videokameraksi jolloin verot on kalliimmat. Eli ei ole valmistajalta "pihistelyä", koska tuon salliminen näkyisi EUn ansiosta suoraan hinnassa.
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994

Olette oikeassa. Ihmettelin vain miksi halpaa tekniikka ei ole siirtynyt. Se vaan että kännykät ovat harmaalla alueella.
Kiitos tyhjentävästä tiedosta.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
153
Olen kuvannut useita bändin live-esiintymisiä niin että kamera jalustalle ja videokuvaus päälle. Kestoa tulee yleensä vajaa tunti tällä tavalla. 10 minuuttia ei siis oikein riitä.

No sitten voi tietenkin miettiä että tarvitseeko tuollaista kuvata 60 fps? Tähän varmaan yleinen vastaus lienee että ei mutta tykkään että on vaihtoehtoja. Entä jos siinä keikan aikana on kohta tai kohtia, jotka haluan hidastaa? En voi tietää sitä etukäteen, joten siksi 60 fps varmuuden vuoksi.

Tämä siis yksi esimerkki mikä omissa kuvauksissa tulee mieleen. Myönnän kuitenkin yhä että varsinaista tarvetta ei ole 4K 60 fps -kuvaukselle vaan olen ajatuksella että jos olen laittamassa enemmänkin rahaa kameraan niin olisihan tuollainen hyvä olla mukana.

Tuo rajahan perustuu EU-lakeihin, jos ylittää 29min 59sec/5gigaa (ulkomuistista), lasketaan vehje videokameraksi jolloin verot on kalliimmat. Eli ei ole valmistajalta "pihistelyä", koska tuon salliminen näkyisi EUn ansiosta suoraan hinnassa.
Jaha. Tämänkin neronleimauksen takana on joku tällainen aivopieru. Tässä jonkun aikaa kun on taas tuskaillut näiden EU:n aiheuttamien tietoturva-popuppien kanssa niin kiva tietää että tekevät asioista tarpeettoman vaikeita/kalliita/ärsyttäviä myös muualla.

Nyt kun vielä ymmärtäisi että miksi/millä logiikalla videokameroita pitää verottaa enemmän ja miksi juuri tiedoston koko tekee vehkeestä videokameran...
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Lähinnä ajattelin että noita järkkäreitä yleensä käytetään ”cinemaattiseen” kuvaamiseen, jolloin ne 50/60fps tilat on juurikin hidastuksia varten. Tuollainen yksittäinen 20min hidastettu clippi kuulostaa aika masokistiselta katselukokemukselta. Itse kuvaan noita hidastuksia kohtuu säästeliäästi, kun kuvaan raw-videota, joten isommat fps:t on todella tilasyöppöjä ja editoinnissa harvemmin tulee käytettyä edes 10 sekunnin mittaisia klippejä. Jos tuo 10min on oikeasti niin rajoittava asia, että sillä hylätään muuten potentiaalinen kamera, niin olisi ihan mielenkiintoista kuulla missä tilanteessa se tulee oikeasti ongelmaksi.

Videokamerat ja kännykät on sitten ihan eri asia. Niitä käytetään yleensä lähinnä dokumentoimiseen ja ne on siinä käyttötarkoituksessa monessa mielessä järkkäreitä parempia, joten sen tarpeen pidemmille kuvausajoille ymmärtää noiden kohdalla paremmin.
Nyt ymmärrän enemmän, pahoitteluni. Kuvaan itse hyvin monipuolisella välineistöillä alkaen yashica.
yachica flex:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
842
Fuji XT-4 on toki hyvä ja sen ostamalla ei voi mennä vikaan. Mutta onhan Panasonicilla sit vielä toi GH5, joka on myös hyvä stillikamera mutta etenkin erinomainen videokamera.

Mutta siis osta toi Fuji, jos se TUNTUU nyt siltä mitä tarttet. Vaikea kuvitella että siinä ois sellasia rajotuksia mitkä haittais sun käytösssä. Sonyn A7S3 ois sit varmaan seuraava päivitys, mut hinta nousee jo ja ollaan jo aika ammattivehkeissä. Jota kyllä toi XT4:kin on, ei siinä :D

Muista että voit laittaa noi ostokset henkilökohtaseen verotukseen jos oot käyttäny niitä tulonhankkimistarkoituksessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
Itse en a73s:ää suositetle stilleihin, niinkuin en GH5:stakaan. Molemmat toki ihan huippuja videossa. Jos on rahaa, ja jaksat vielä venata (oma veikkaus 21 syksy), saattaa joskus(tm) tuleva a74 olla aika helvetin kova hybrid kamera, itse ainakin haluaisin uskoa ja toivoa että tulee 8K videolla, jolloin luonnollisesti 4k olisi vähintään 60fps.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
842
Miksi A73S ja GH5 on huonoja stilleissä?

E: Tästä videomuodossa arvostelu GH5:sta stillikäyttöön:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
Miksi A73S ja GH5 on huonoja stilleissä?

E: Tästä videomuodossa arvostelu GH5:sta stillikäyttöön:
Ihan jo kennon koko, käytettävyys jne. Esim. tuossa Sonyssa on 12mp kenno, mikä on puolet pienempi kuin "suht standardi" 24mp kenno. Videossa pieni kenno on yleensä hyvä asia, mutta stilleissä se on aika iso miinus. Toki isompiakin on, mutta 24mp on aika vakio ihan hinnat alkaen kropeissakin. Mitä GH5 tulee, saat huomattavasti halvemmalla yhtä hyvän stillikameran. Siitä en osaa sen enempää sanoa, kun en itse pansulla ole ampunut, mutta eihän se mikään stillikamera ole. Toki johonkin 80% videota 20% stillejä touhuun varmasti ihan ok, mutta jos ollaan 50/50 tienoilla, en sitä itse ostaisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
Mikä GH5:n käytettävyydessä stillikamerana on ongelmallinen?
Suosittelen kokeilemana liikkeessä, mutta nappuloiden ja valikoiden "videokeskeisyys". Kyllä sillä stillejä ottaa, mutta siihen hommaan ottaisin mielummin toisen kameran. Lisäksi pieni kenno.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Suosittelen kokeilemana liikkeessä, mutta nappuloiden ja valikoiden "videokeskeisyys". Kyllä sillä stillejä ottaa, mutta siihen hommaan ottaisin mielummin toisen kameran. Lisäksi pieni kenno.
Eipä tuo näytä G80:sta ihan hirveästi eroavan, joka taas on huomattavasti esim. A7 II:sta mukavampi kokemus. "Videokeskeisyys" ei kyllä ihan hirveästi tuosta näy päälle joka haittaisi kuvien ottamista, mikä siinä muka häiritsee? Kennon koolla ei ole niin suurta merkitystä kuin annat olettaa.
 
Jos nuo ei ole sulle ongelmia, niin sitten ostoksille. Kuka arvostaa mitäkin, ja mikä se tarkka käyttötarkoitus kenellekkin on. Itse kuvaan paljon keikkoja/tapahtumia/muuta hämärää, jolloin iso kenno on lähes ehdoton valon takia. Hyvässä valossa homma olisi eri. Myös videokeskeisyys ei haittaa, jos nappuloita voi vapaasti muuttaa, ja kamera tuntuu kädessä hyvältä, ja valikoista löytää kaiken itselle tarpeellisen.
 
Kiitos vaan, mutta löytyy jo G80:n lisäksi Nikonin FX-järjestelmä (jo aika monta vuotta). Kummassakin on hyvä hallittavuus, Panasonicin käsiteltävyydessä ongelmat tulevat lähinnä hanskat kädessä kun kamera on pienempi kuin Nikon. Mutta jos Sonylla pärjää, niin Panasonicilla pärjää aivan varmasti mitä tulee ergonomiaan. Itselleni ainakin suurin osa kuvista on kuitenkin hyvässä valossa, koska pimeässä saa yleensä lähinnä tylsiä valottomia kuvia (yllätys). Paikallaan olevia kohteita taas m43:lla saa aivan hyvin kuvattua pimeässä tehokkaan IBIS:ksen avulla.

Panasonicin videokeskeisyys ei näy mitenkään kuvien ottamisessa, kaksi eri moodia.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 943
Sony a7S III kenno on aika iso, jos ihan pilkkuja viilataan. Vaikka pikseleitä on määrällisesti mukamas vähän, ne ovat isoja ja keräävät hyvin valoa. Lillerikennoisen 24 pikkuruista megapikkelssiä ei juuri lämmitä, jos sitä resoluutiota ei pysty käyttämään hyväkseen. Harvapa toisaalta ihan oikeasti tarvitsee kinokennoisenkaan pikselihirmun tarjoamaa resoluutiota. Siinä mielessä pikselimäärien vertailu on aika turhaa hommaa. Koska en harrasta videokuvausta lainkaan, en lähde sen kummemmin ehdottelemaan allround-runkoa. Kunhan lätisen.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
No sitten voi tietenkin miettiä että tarvitseeko tuollaista kuvata 60 fps? Tähän varmaan yleinen vastaus lienee että ei mutta tykkään että on vaihtoehtoja. Entä jos siinä keikan aikana on kohta tai kohtia, jotka haluan hidastaa? En voi tietää sitä etukäteen, joten siksi 60 fps varmuuden vuoksi.

Nyt kun vielä ymmärtäisi että miksi/millä logiikalla videokameroita pitää verottaa enemmän ja miksi juuri tiedoston koko tekee vehkeestä videokameran...
Kyllä palaisi tallennustilaa rajusti 60 fps:llä raskaamman materiaalin vaatien myös raskaampaa rautaa editointiin/jälkikäsittelyyn.

Videokameratulli tehtiin suojaamaan eurooppalaisia valmistajia japanilaisia vastaan.
Nämä valmistajat vain lopettivat tuotannon aikoja sitten, eikä tullia ole poistettu...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
870
Sony a7S III kenno on aika iso, jos ihan pilkkuja viilataan. Vaikka pikseleitä on määrällisesti mukamas vähän, ne ovat isoja ja keräävät hyvin valoa. Lillerikennoisen 24 pikkuruista megapikkelssiä ei juuri lämmitä, jos sitä resoluutiota ei pysty käyttämään hyväkseen. Harvapa toisaalta ihan oikeasti tarvitsee kinokennoisenkaan pikselihirmun tarjoamaa resoluutiota.
Lisäksi tuo 24Mpix alkaa vaatimaan jo todella laadukasta (=kallista) lasitavaraa linssin eteen, jos sillä pikselimäärällä haluaa tallentaa koko kennon tarjoaman tarkkuuden, eikä ainoastaan kasvattaa tiedostokokoja. Pikkukennoille on toki vähän helpompaa tehdä tarkasti piirtävää optiikkaa kuin kinolle, jossa tuo pikselimäärä alkaa vaatimaan nelinumeroisella hinnalla varustettuja primejä tai ökyhintaisia zoomeja.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
297
Kyllä palaisi tallennustilaa rajusti 60 fps:llä raskaamman materiaalin vaatien myös raskaampaa rautaa editointiin/jälkikäsittelyyn.

Videokameratulli tehtiin suojaamaan eurooppalaisia valmistajia japanilaisia vastaan.
Nämä valmistajat vain lopettivat tuotannon aikoja sitten, eikä tullia ole poistettu...
Videokamerantullista sais hyvän kansalaisaloitteen, jos vaan joku jaksais laittaa vireille
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
Sony a7S III kenno on aika iso, jos ihan pilkkuja viilataan. Vaikka pikseleitä on määrällisesti mukamas vähän, ne ovat isoja ja keräävät hyvin valoa. Lillerikennoisen 24 pikkuruista megapikkelssiä ei juuri lämmitä, jos sitä resoluutiota ei pysty käyttämään hyväkseen. Harvapa toisaalta ihan oikeasti tarvitsee kinokennoisenkaan pikselihirmun tarjoamaa resoluutiota. Siinä mielessä pikselimäärien vertailu on aika turhaa hommaa. Koska en harrasta videokuvausta lainkaan, en lähde sen kummemmin ehdottelemaan allround-runkoa. Kunhan lätisen.
Fyysisesti iso, resoluutioltaan pieni. Videossa kiva, kun saa nopeaa lukua koko kennolta, ja riittää esim. 4k kuvaamiseen loistavasti.

Lisäksi tuo 24Mpix alkaa vaatimaan jo todella laadukasta (=kallista) lasitavaraa linssin eteen, jos sillä pikselimäärällä haluaa tallentaa koko kennon tarjoaman tarkkuuden, eikä ainoastaan kasvattaa tiedostokokoja. Pikkukennoille on toki vähän helpompaa tehdä tarkasti piirtävää optiikkaa kuin kinolle, jossa tuo pikselimäärä alkaa vaatimaan nelinumeroisella hinnalla varustettuja primejä tai ökyhintaisia zoomeja.
Joo, mutta jos ostaa yhtään kalliimman kameran, laatulasi on oletus. Lasilla ne kuvat otetaan, eikä rungolla. Olen myös eri mieltä siitä, että 24mp vaatii jotenkin erityisen loistavaa lasia. Kun aletaan mennä siitä ylöspäin 40mp+, niin alkaa näkyä ne kennot jotka oikeasti tarvitsee laadukasta lasia, vaikka Sonyn R-sarja. Jokatapauksessa 12mp on nykystandardeilla hyvin vähän, jos se jollekkin riittää stilleihin niin hienoa, itse otan ihan kernaasti enemmän pikseleitä.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
153
Kiitoksia ajatuksia herättävistä kommenteista. Ehkä pitää uudemman kerran miettiä sekä omia tarpeita että budjettia. Ainahan se on himo ostaa parasta mitä saa ja pitäähän nyt ainakin täyskenno olla ja 4K 60 fps ja, ja, ja... Menee helposti siihen että vähempikin riittäisi.

Ehkä tässä on osasyynä se, että joskus on ostanut tuotteita, joista on sitten harmittanut oikeasti jonkin asian puute ja ei halua enää samaa tilannetta. Siitä on varmaan sitten siirtynyt toiseen ääripäähän jossa ostaa ammattivehkeitä sillä ajatuksella että josko niillä joskus tekisi laskutettavia töitäkin. Sama kuin se että olen usein ostanut kellotettavia pc-osia enkä ikinä ole kellottanut. Mutta varmuuden vuoksi :p

Oli muuten mielenkiintoista infoa tuo EU-juttukin ja samalla se pisti miettimään että kuinka usein tulee kuvattua yleensäkään pitkää jatkuvaa videota ja kuinka suuri tarve lopulta on sille 60 framelle, kun se tosiaan vie sitä tilaa sekä vaatii tehoja koneelta.

Ehkä annan asian hautua ja katselen vähän mitä tulee vastaan. Tietenkin nämä täälläkin ehdotetut käyn läpi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
870
Mieti vielä sitä ”kahden kameran taktiikkaa” esim Pocket Cinema 4k on hintaisekseen todella hyvä laite. Kuvaa Raw:a joka antaa paljon mahdollisuuksia ja kuvaus onnistuu suoraan SSD:lle. Vähän kömpelön kokoinenhan tuo on ja kaikki toimii ainoastaan manuaalilla, mutta jos tämä ei haittaa, niin kuvanlaatu ei jätä paljoa toivomisen varaa. Katsoo vaan että hankkiin stillirungon niin, että samat objektiivit käy molempiin. Mukaan taitaa tulla vielä Resolven täysversion lisenssi, joka on edtointipuolella parasta mitä rahalla saa. Saatavuus on kyllä heikkoa, kunten lähes kaikilla Black Magickin tuotteilla jostain syystä tällä hetkellä on.
 
Kiitos vinkistä mutta kyllä se ehdoton vaatimus olisi että saisin yhdellä kameralla sekä videot että stillit. Tämä on se vaatimus, josta en ala tinkimään, sen verran useasti on ottanut päähän roudata kahta kameraa laukkuineen ja tarvikkeineen päivineen. Useimmiten vieläpä sillä ajatuksella että kun ei tiedä kumpaa tulee tarvitsemaan.

Yhdellä laitteella, joka hoitaisi molemmat, ei tarvitsisi tätä asiaa edes miettiä kun saisi tarpeen vaatiessa otettua molemmat.

Tässä olen nyt tullut sellaiseen välijohtopäätökseen, että vaihtoehdoiksi on karsiutunut jokunen nimike:
-Fujifilm X-T4
Ehkä unohdan pitemmät jatkuvat videokuvaukset kun niitä hyvin harvoin kuitenkin on, sillä muuten täyttää suurimman osan toiveista.
-Panasonic Lumix S5
Täysikennoinen, monipuolinen vehje mutta videopuolella hitusen huonompi kuin X-T4 vaikkakin rajoittamattomalla videokuvauksella. Ollut reilusti halvempi kuin ylempi.
-Sony A7III
Näyttö suurin ongelma eikä video-ominaisuudetkaan ole ihan samaa mitä ylemmät mutta autofocus ylivoimainen.

Noista kun saisi koostettua kameran, jossa on Fujin tai Lumixin design ja täysin kääntyvä näyttö, Sonyn autofocus ja Lumixin rajoittamaton videokuvaus. Täyskennolla vielä mieluusti kuvia ajatellen.

Sellaista ei kuitenkaan taida olla, joten ostoon melko varmasti menee X-T4, josta jo alussa haaveilin. Ei sekään täydellinen ole omaan käyttööni mutta jos isoin puute on vain rajoitettu videokuvaus (ja mahdollisuus kuumenemiselle 4k 60fps kuvauksen pidentyessä) niin voi olla nämä puutteet eivät pääosin käytössäni edes näy. 4K 60fps olisi, kuten minulle huomautettiin, huono valinta jatkuvaan käyttöön, joten puutteeksi jäisi 4k 30fps:n 30 minuutin raja. Näin pitkiä tai pidempiä jatkuvia videoita en ole aiemmalla videokameralla kuvannut kuin korkeintaan yhden vuodessa, enkä edes joka vuosi, joten ehkä vain jätän nämä videot jatkossa tekemättä ja valikoin tarkemmin mitä kuvaan sen sijaan että kuvaan kaiken.

Täyskennoinen tuo ei myöskään ole, mikä voi varmasti tuon oston jälkeen joskus mietityttää, mutta todella loistavalta tuon kuvanlaatu silti vaikuttaa ja on ainakin nykyistä järkkäriäni (Canon 600D) selvästi parempi tässä asiassa sekä megapikkelsien että hitusen isomman kennon kanssa. Ja tekniikka noin ylipäänsä lienee kehittyneempää, joten varmasti peittoaa nykyisen helposti. Ja sehän tässä oli ideana: korvata nykyinen full hd -videokamera (4K 60fps mahdollisuuden kameralla) sekä stillikamera.

Lumix kiinnostaisi täyden kennon ja rajoittamattoman videokuvauksen vuoksi. Eikä ilmeisesti kuumenemisongelmiakaan ole pitempien videoiden kanssa.

Sony kiinnostaisi oikeastaan yksinomaan sen ilmiömäisen maagisen autofocuksen takia mutta näyttö on pitkä miinus eikä tarjoa 60fps 4K -kuvausta ollenkaan.

Tässä nyt oikeastaan odottelen josko tuo X-T4 tulisi tarjoukseen kun ei tällä hankinnalla kiire ole. Jos kesän loppuun mennessä tulisi hankinta tehtyä.

Mitään tulossa olevaa ei liene järkevä odotella vaikka totta kai heti kun kameran päätyy ostamaan niin tulee Sonylta A7III:n tapainen ja hintainen kamera, jossa on tietenkin tuttu (ja entisestään parannettu) Sonyn autofocus, rajoittamaton videokuvaus, 4k 60 fps videoille sekä täysin kääntyvä näyttö.

Ja olen tietoinen A7S:stä mutta menee jo hieman oman budjetin yli. Budjetin, jota en liene tänne ilmoittanut? No, tällä hetkellä se tuntuu olevan noin 2500-2700 euroa, jolla pitäisi saada runko sekä peruszoom (X-T4:n kanssa olisin ottamassa 16-55 2.8:n).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
Jos otat oikeasti videota, suosittelen jokatapauksessa ulkoista näyttöä/tallenninta, esim. atomokselta. Toki halpoja näyttöjä saa myös ebaysta. Tuossa a73ssa on oikeasti hyvä video, toki en osaa muihin verrata - miinukset tulee ergonomiasta. Jos oot pk-seudulla, aika helppo tapa on painua verkkokauppaam tai rahalaan, ja testata noita oikeasti kädessä. Ja vaikka oma muistikortti messiin ja käpsitelet matskua himassa.
 
Liittynyt
25.01.2018
Viestejä
93
sonny nex 5

kiinalainen 12 e putki

Lanittamassa oltiinn,, nii vähän kuusta kuvaa. Tää oli jontain 6-vuotta sittenn
.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
282
Kun Lumix G9:ssä painaa laukaisimen puoliväliin, niin kameran päällä olevaan lcd-näyttöön tulee lukema "r##" joka näyttäisi vaihtelevan välillä r80 ja r85. Osaako joku kertoa mikä tuon lukeman merkitys on?
g9-lcd.jpg
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
Kun Lumix G9:ssä painaa laukaisimen puoliväliin, niin kameran päällä olevaan lcd-näyttöön tulee lukema "r##" joka näyttäisi vaihtelevan välillä r80 ja r85. Osaako joku kertoa mikä tuon lukeman merkitys on?
Kertoo kuinka monta yhtäjaksoista kuvaa voit ottaa eli toisin sanoen bufferin koon. Vaihtelee säätöjen mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
424
Kun itse ei tiedä pitää kysyä.
Kuvaan tällä hetkellä Nikon D3200 + 35mm + 55-200 +kittilinssi. 35mm 90% kamerassa kiinni.
Kalusto mitä muuten käytän on Mavic Air2/Pro1 ja Gopro9, muu kaluston esittely lähinnä siksi koska kuvaan myös videota jonkin verran=tausta tietoa.

Haluaisin päivittää tämän 2012 vuoden kameran nykypäivään. Mitä kuvaan, kuljen kirkonkylällä ja kuvaan kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Onko genreä ei. Luontokuvausta ei.
Esim juurikin kuvasin paikkakunnan kaikki leikkikentät ja muistomerkit. Kuvaanko ihmisiä sisällä, en uskalla.

Osaanko pyhän kolminaisuuden, huonosti. Miten kuvaan, aukko asetuksella.

Paljonko on rahaa päällä, 700-1300e. (tarvittaessa kiristäen 1500e)

Videokuvaus olisi kamerasta hieno löytyä. (ei mtn 30min sessioita, enemmän ehkä hidastuksia ja pätkiä=travel videos)
Uskoisin että pärjään aluksi yhdellä linssillä, kuitenkin painotus enemmän valokuvaukseen.
En ole merkki uskollinen. En ota itseeni jos joku haluaa että opettelen perusteet vanhalla ja sitten hommaan uuden kameran.

Ehdotuksia ? esim kamera + linssi.
 
Alkuelio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.08.2017
Viestejä
152
Mitään en Nikonista oikeasti tiedä, mutta D3200/3300 taitaa edelleen olla niitä paremman hinta-laatusuhteen kameroita. Kokemuksesta voin sanoa, ettei kuvien artistinen laatu parane runkoa vaihtamalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
557
Kun itse ei tiedä pitää kysyä.
Kuvaan tällä hetkellä Nikon D3200 + 35mm + 55-200 +kittilinssi. 35mm 90% kamerassa kiinni.
Kalusto mitä muuten käytän on Mavic Air2/Pro1 ja Gopro9, muu kaluston esittely lähinnä siksi koska kuvaan myös videota jonkin verran=tausta tietoa.

Haluaisin päivittää tämän 2012 vuoden kameran nykypäivään. Mitä kuvaan, kuljen kirkonkylällä ja kuvaan kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Onko genreä ei. Luontokuvausta ei.
Esim juurikin kuvasin paikkakunnan kaikki leikkikentät ja muistomerkit. Kuvaanko ihmisiä sisällä, en uskalla.

Osaanko pyhän kolminaisuuden, huonosti. Miten kuvaan, aukko asetuksella.

Paljonko on rahaa päällä, 700-1300e. (tarvittaessa kiristäen 1500e)

Videokuvaus olisi kamerasta hieno löytyä. (ei mtn 30min sessioita, enemmän ehkä hidastuksia ja pätkiä=travel videos)
Uskoisin että pärjään aluksi yhdellä linssillä, kuitenkin painotus enemmän valokuvaukseen.
En ole merkki uskollinen. En ota itseeni jos joku haluaa että opettelen perusteet vanhalla ja sitten hommaan uuden kameran.

Ehdotuksia ? esim kamera + linssi.
Kuvanlaadussa et välttämättä saa isoa muutosta, mutta käytettävyydessä ja kaikessa muussa saat selvää parannusta jos ostat uuden kameran. Peilitön järjestelmäkamera olisi varmasti järkevintä eli vanha kamera kannattaisi myydä pois. Videokuvauksessa peilittömät on varsin hyviä kun etsintä voi käyttää kuvaamisessa. Kääntyvä takanäyttö ja kuvainvakain kannattaa huomioida kameraa miettiessä. Ohjelmisto on yleensä parempi mitä uudempi kamera. Tuossa hintaluokassa kun pyöritään, niin joudut tekemään kompromisseja. Laitan tähän kuitenkin kaksi Nikonin kameraa, jotka kannattaa huomioida. Tietysti kannattaa tarkistaa muitakin merkkejä..

Nikon Z fc on tuollainen retromaisen muotoilun omaava Aps-c kamera, joka soveltuu enemmän perinteiseen kuvaukseen. Se on ominaisuuksien puolesta varsin hyvä hintaluokassa, mutta siinä ei ole kuitenkaan kuvanvakainta. akku on myös pieni kooltaan. Vahvuuksia kääntyvä takanäyttö ja hyväksi todettu 20mp kenno. 28mm objektiivin kanssa tuo olisi erittäin kompakti ratkaisu. Z50 on aika samanlainen kamera teknisesti, mutta sen ohjelmisto on vanhempi mitä fc:ssä. Retromaisia kameroita löytyy myös Fujifilmiltä, jotka kannattaa myös tarkistaa.

Nikon Z5 on hyvä ratkaisu jos haluaa FF kennon. Kamera on ominaisuuksien suhteen varsin tasapainoinen hintaluokassa. SD kortteja käyttää, kääntyvä takanäyttö, kuvanvakain sekä omaa hyvän 24mp kennon. 4k video vain 1,7x kropilla. Ei edusta kuitenkaan markkinoiden kärkeä kun on kyse vaikka urheilu- tai eläinkuvauksesta. Canon RP on myös tarkistamisen arvoinen jos etsii edullista FF kameraa. Jokerina myös Panasonic S5, jonka saa 1500e hintaan (alennuskoodi + vanha kamera). Tämä kamera voi ottaa 4k (FF) videota.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2017
Viestejä
23
Todella hyvä kysymys. En tiedä. Luulen saavani parempia=terävempiä kuvia uudemmalla tekniikalla. Ehkä tekisi terää kerrata perusteita.
Itse päivitin hiljattain about samaa vuosimallia olevan kamerani (Pentax K5) nimenomaan siksi että vastaan tuli selkeä tarve, eli video on alkanut kiinnostamaan enemmän. En toisin dokumentaarista kuvausta kauheasti harrastele, lähinnä luontokuvausta ja matkavideoiden tekoa. Pääkameran kavereina löytyy samaten gopro ja Mavic Pro.

Oikeastaan resoluution kannalta vanha 16 mpix kenno oli mulle ihan OK, ja sen puolesta olisin voinnut jatkaa sen kanssa kuvaamista pidempäänkin. Maisemat kun usein kuvasin panoraamana jolloin yksittäisen kuvan/putken resoluutio ei ole niin justiinsa, ja tuleepa sitä joskus vanhaa laatikkokameraakin raahailtua ympäri maita ja mantuja.

Mutta se video - se oli laadullisesti niin tökköä että käytännössä käyttökelvotonta 1080p "natiiviresolla", aina tuli pieni itku kun niitä katsoi ruudulta jälkikäteen. Käytännössä kännykä/gopro puski laadullisesti parempaa matskua ulos, pilkkopimeässä tapahtuvaa filmailua lukuunottamatta. Kaapissa löytyy myös läjä vanhoja flikkamanuaaliputkia joita halusin pystyä käyttämään jatkossakin, sillä olen huomannut että tällä vanhalla optiikalla saa hyvää "fiilistelymatskua" ja sitä olisi kivaa hyödyntää myös videopuolella. APSC olisi muuten ollut minulle täysin riittävä, mutta kaipasin käyttää näitä vanhoja lasejani "natiivina" ilman croppia digirungossa, joten täyden kennon koko muodostui yhdeksi reunaehdoksi.

Valinta oli lopulta joko Pentaxin K1:n välillä, tai sitten jokin muu FF-kennoinen peilitön johon saa adapterilla K-bajonetin putkia kiinni. Valitettavasti K1:n videotuki on kuitenkin edelleen täysin aikaansa jäljessä niin laadullisesti kuin resoluution suhteen (1080p), joten karvain mielin jouduin siitä ajatuksesta luopumaan.

Lopulta päädyin Sonyn A7r III:een. Perusteena "kohtuullinen" hinta (FF-kameraksi), 4k 30 FPS tuki, kohtalainen hyvä autofokus videotilassakin, adapterimahdollisuudet, plus se korkearesoinen kenno on ihan jees peruskuvauksessa - jos nyt on pakko päivittää, niin päivitetään sitten ajatuksella että ollaan tyytyväisiä taas seuraavat 10v.

Silti en osaa oikein vielä sanoa teinkö oikean valinnan.

Päässä kummittelee olisko sittenkin pitänyt hankkia vain se K1 ja hoitaa ne videot sitten vaikka jonkun erillisen handycamin kautta, kun tässä joka tapauksessa pyörittelee useampaa kameraa. Vanhat putket olisi jäänneet hyödyntämättä videossa, ja yksi ajatus nimenomaan oli vähentää erillisten kameroiden pyörittelyä ja venkslaamista (hankalaa matkoilla) mutta nää on näitä valintoja.

Ei sen puoleen - Hyvältähän tuo A7r III tuntuu teknisiltä ominaisuuksiltaan. Mutta muuten kun sitä silmäilee vähän tarkemmin, niin... pakko sanoa että yli kahden tonnin kameraksi tuntuu kyllä harvinaisen halvalla rakennetulta - aivan kun tämä olisi tehty jollekin piipertävälle gadgetrunkkarille joka ei laitteitaan juuri oikeasti käytä - tai ehkä kenties studiokuvaajalle - eikä niinkään ihmiselle, joka oikeasti liikkuu ulkona kameransa kanssa. Kuumenee kanssa kohtalaisesti videoitaessa, joka laittoi heti miettimään että mitenköhän jaksaa värkki puskea jos on ulkomailla 35 asteen kosteassa viidakossa, jaksaako paahtaa vai ottaako puolen minuutin jälkeen time-outin ylikuumenemisen takia?

Mainostavat "sääsuojatuksi", mutta eihän tässä ole helvetti minkäänlaisia oikeita eristyksiä missään. Suojaluukut sellaisia muovirimpuloita jotka roikkuvat seitinohuiden muovinarujen päässä - saas nähdä milloin katkevat kun nyt joutuu noiden läppien takana olevien inputtien kanssa rukkailemaan videoleikkien takia enemmän. Tuntuu hassulta että vähintään kolmmanneksen vähemmän maksvat Kanuunan, Nikonin, ja Pentaxin mid-range järkkärit pesevät täysin lattiaa tässä suhteessa a7:aa, varsinkin kun ottaa huomioon tämän alkuperäisen markkinahinnan. Katselin äkkiseltään verrokiksi vaimokkeen pikkuruista E-M5:sta, ja siinäkin nämä asiat tuntuvat olevan paljon paremmin toteutettu.

Tekee pahaa mieltä kun on ulkona kuvaamassa vähän väliä sellainen fiilis että "vittu, tuleeko tämä rimpulaprinsessa mitenkään kestämään munkaltaisen puoli-hajamielisen ihmisen käytössä joka kohtelee kamojaan vähän miten sattuu jotain paria onnekasta vuotta pidempään?".

Kai tälläkin periaatteessa pitäisi tarkenee muovipussisääsuojalla tmv. viritelmällä, mutta inha fiilis kyllä kun ei oikein pysty pääsemään eroon ajatuksesta, että hyppysissä ylikallis vehje joka millin päässä mämmikouran aiheuttamalta täystuholta - Menneiltä vuosilta tulee kavalasti mieleen ne muutamat kommellukset/mokat Pentaxin kanssa, jotka eivät onneksi muodostuneet fataaleiksi sen robustin rakenteen ja kunnollisen sääsuojauksen ansiosta.

Ergenomiakin otti vähän takapakkia, kun tuo itse runko on tuossa A7:ssa niin kevyt suhteessa (painavampaan)putkeen ja grippi vielä sen päälle aavistuksen pienempi, mutta tämä nyt on se pienempi vaiva näistä.

No, aika näyttää.

Ainakin saa toistaiseksi kivoja videoita. Ja kuviakin. Ja vanhat putket toimii taas kuten pitää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
74
Onko tosiaan näin että Canoni 90D on viimeinen kroppirunkoinen järkkäri Canonilta, jossa siis peilitekniikka käytössä? Surkeelta kyllä kuulostaa tulevaisuuden kannalta. Täytynee ostaa tollanen hyllyyn sitä varten että on 70D korvaava peli valmiina sen lahotessa..
 
Liittynyt
17.03.2019
Viestejä
1 207

90D on viimeinen peilifossiili. Ei huono kamera ollenkaan mutta kannatta alkaa tutustumaan peilittömiin, muuta ei enää jatkossa ole tulossa edes pro puolelle.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 943
Ihan mielenkiinnosta, mihin sitä peilitekniikkaa tarvitaan ihan käytännössä? Ite en keksi muuta kuin vanhojen putkien hyödyntämisen. Ja senkin voi toki hoitaa adapterilla.

Mä olen nyt muutaman viikon roiskinut 90D:llä, kun kuvaan enimmäkseen tirppoja. Tamronin 150-600 ykkösversio ei mitään supersäväreitä tarjonnut, vaikka melkein metrin polttoväli paperilla onkin. Terävyydestä ei voi oikein puhua täydellä mitalla kuvatessa, jos mitään peuraa pienempää yrittää yli 30 m päästä sihtailla muuta kuin suorassa airingonvalossa. Croppaamista ei kestä juuri yhtään. On vaan niin hankala pitää vakaana. Tuli kuitenkin kohdalle liki käyttämätön EF 100-400 II kohtuuhinnalla. Nyt rokkaa. Piirto on pari pykälää skarpimpaa, ja ennen kaikkea se vakain on aika peto. Tarkennuksen nopeus on ihan eri sfääreissä myös. Kannatti satsata.

Telejatke on vielä ostoslistalla. Tai onhan mullla joku Kenko, mutta se ei ole 100 % yhteensopiva tuon RP:n kanssa. Ei siis saa manuaalitarkennuksen automaattista apusuurennusta sillä käyttöön. En ole tosin vielä yhdistelmää testannut, teenkin heti muistaessani. Kun saan sen jatkeen hommattua, teen varmaan huonomman valon kuvaukset sillä 90D:n sijaan. Sarjatulessa ja akkukestossa häviää, mutta uskon kuvanlaadun menevän selvästi RP:lle.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Vähän käytetty lyhenne, eli mistä tykkäät

Edit:
Optista etsintä kaipaat jostain syystä, ilmeisesti historialliset syyt, retroilu.
Ei OVF käsittääkseni mitenkään vähän käytetty lyhenne ole kun EVF:stä puhutaan nykyisin. Eikä siihen tarvita mitään historiallisia syitä tai retroilua, se kuva on hyvin erilainen ja jokainen voi pitää eri asioista.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Ei OVF käsittääkseni mitenkään vähän käytetty lyhenne ole kun EVF:stä puhutaan nykyisin.
Selvä, ei vaan osunut silmään ketjussa, eikä haulla löytynyt. Googlekin oli kovasti vastahakoinen.

Eikä siihen tarvita mitään historiallisia syitä tai retroilua, se kuva on hyvin erilainen ja jokainen voi pitää eri asioista.
Ok, entäs jos jättää pitämiset pois, eli onko tuossa jotain vahvuuksia elektroniseen etsimeen verrattuna ja mitä heikkouksia. varsinkin jos vahvuutena ei pidä historillisia/retroilu juttuja
 
Liittynyt
28.03.2017
Viestejä
343
Ok, entäs jos jättää pitämiset pois, eli onko tuossa jotain vahvuuksia elektroniseen etsimeen verrattuna ja mitä heikkouksia.
Akunkesto ja etsinkuvan viivettömyys nyt ainakin, mutta peilittömillä hyvien puolien lista on sitten paljon pidempi, etenkin hyvin toteutettuna. Itsellä tilanteesta kiinni kumman tuntumasta tykkää kuvatessa, 2 kpl peilittömiä ja yksi peilillinen järkkäri löytyy laukusta tällä hetkellä.
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
974
Ok, entäs jos jättää pitämiset pois, eli onko tuossa jotain vahvuuksia elektroniseen etsimeen verrattuna ja mitä heikkouksia. varsinkin jos vahvuutena ei pidä historillisia/retroilu juttuja
Näet skenen sellasena kuin silmäsi sen näkee (objektiivin läpi), etkä kameran ja näytön tulkitsemana (vaikka jälkimmäinen on mitä kamera tallentaa, voi tämä silti olla vahvuus). Voit tiirailla lasin läpi kuluttamatta juuri yhtään virtaa niin lagitonta näkymää kuin mahdollista. Kuulemma pimeänäkö ei katoa toisesta silmästä, toisaalta oikeasti pimeässä et sitten näe mitään toisin kuin peilittömällä.

Elektronisella sitten saa isomman ja kirkkaamman näkymän, paljon enemmän infoa jos haluaa, voit katella kuvia etsimestä, tarkistaa esim. tarkennuksen välittömästi. Syväterävyys näkyy sellaisena kuin kuvassa, tarkennus käsin on nykyään paljon helpompaa koska optisissa ei ole mitään apuja ollut aikoihin, kirkkaiden valonlähteiden kanssa ei käy vahinkoja, sulanut kenno on aika paljon parempi kuin palanut silmä jos vahingossa käyttää aurinkoa näkymässä telellä. Jne. Suurimmalle osalle nykypäivän elektroninen on parempi.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Syväterävyys näkyy sellaisena kuin kuvassa, tarkennus käsin on nykyään paljon helpompaa koska optisissa ei ole mitään apuja ollut aikoihin,
Syväterävyys ei taida kyllä useimmissa näkyä oikein, sillä se vaatisi että kamera käyttäisi säädettyä aukkoa koko ajan, mitä yksikään peilitön ei taida tehdä. Siinä vaiheessa framerate tippuisi aika vahvasti ja voisi olla vaikeaa nähdä pidemmällä suljinajalla mitään. Samoin tarkennus tapahtuu monissa peilittömissä jollain muulla aukolla seurattaessa (jotta saa mahdollisimman paljon valoa sensorille), joten oikea syvyysterävyys veisi myös AF:n käytön eri tasolle. Jotkut kamerat näyttävät arvauksen, tai niissä on mahdollista painaa "DoF" nappia jolla kamera vaihtaa aukkoa jotta näet sen oikean. Sama DoF nappi löytyy myös peilillisesti vehkeistä toki (jos vaan valoa riittää että näet jotain).

Samoin ainakin Nikoneissa on käsitarkennukseen kyllä apu peilivehkeissä (näkyy siinä alhaalla vasemmalla mihin suuntaan pitäisi AF-sensorin mukaan tarkentaa), mutta ne eivät ole yhtä hyviä kuin EVF:n avut.

EVF on toki monille parempi, mutta ei mikään ehdottomasti paras. Kyllä, näet mitä sensori näkee, mutta vasta-argumenttina mitä haluat kuvata - sen mitä silmä näkee, vai sen mitä sensori sillä hetkellä näkee? Jälkikäsittelyssä kuitenkin jälkimmäinenkin saa kyytiä ja ehkä joskus valokuvaaja haluaa siitä kuvasta mitä silmä näki (tuntuu nykyään harvinaiselta toki sekin, instagram filter on niin paljon "hienompi").
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
974
Syväterävyys ei taida kyllä useimmissa näkyä oikein, sillä se vaatisi että kamera käyttäisi säädettyä aukkoa koko ajan, mitä yksikään peilitön ei taida tehdä. Siinä vaiheessa framerate tippuisi aika vahvasti ja voisi olla vaikeaa nähdä pidemmällä suljinajalla mitään. Samoin tarkennus tapahtuu monissa peilittömissä jollain muulla aukolla seurattaessa (jotta saa mahdollisimman paljon valoa sensorille), joten oikea syvyysterävyys veisi myös AF:n käytön eri tasolle. Jotkut kamerat näyttävät arvauksen, tai niissä on mahdollista painaa "DoF" nappia jolla kamera vaihtaa aukkoa jotta näet sen oikean. Sama DoF nappi löytyy myös peilillisesti vehkeistä toki (jos vaan valoa riittää että näet jotain).
Niin, jäi sanomatta että napilla tuon yleensä saa näkymään. Peilillisissä tuo taas ei toimi tarkasti tai edes sinne päin, koska tähyslasi muuttaa sitä miltä se syväterävyys näyttää. Tai sitten valo loppuu kesken, kuten sanoit.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
97
Itse päivitin hiljattain about samaa vuosimallia olevan kamerani (Pentax K5) nimenomaan siksi että vastaan tuli selkeä tarve, eli video on alkanut kiinnostamaan enemmän. En toisin dokumentaarista kuvausta kauheasti harrastele, lähinnä luontokuvausta ja matkavideoiden tekoa. Pääkameran kavereina löytyy samaten gopro ja Mavic Pro.

Oikeastaan resoluution kannalta vanha 16 mpix kenno oli mulle ihan OK, ja sen puolesta olisin voinnut jatkaa sen kanssa kuvaamista pidempäänkin. Maisemat kun usein kuvasin panoraamana jolloin yksittäisen kuvan/putken resoluutio ei ole niin justiinsa, ja tuleepa sitä joskus vanhaa laatikkokameraakin raahailtua ympäri maita ja mantuja.

Mutta se video - se oli laadullisesti niin tökköä että käytännössä käyttökelvotonta 1080p "natiiviresolla", aina tuli pieni itku kun niitä katsoi ruudulta jälkikäteen. Käytännössä kännykä/gopro puski laadullisesti parempaa matskua ulos, pilkkopimeässä tapahtuvaa filmailua lukuunottamatta. Kaapissa löytyy myös läjä vanhoja flikkamanuaaliputkia joita halusin pystyä käyttämään jatkossakin, sillä olen huomannut että tällä vanhalla optiikalla saa hyvää "fiilistelymatskua" ja sitä olisi kivaa hyödyntää myös videopuolella. APSC olisi muuten ollut minulle täysin riittävä, mutta kaipasin käyttää näitä vanhoja lasejani "natiivina" ilman croppia digirungossa, joten täyden kennon koko muodostui yhdeksi reunaehdoksi.

Valinta oli lopulta joko Pentaxin K1:n välillä, tai sitten jokin muu FF-kennoinen peilitön johon saa adapterilla K-bajonetin putkia kiinni. Valitettavasti K1:n videotuki on kuitenkin edelleen täysin aikaansa jäljessä niin laadullisesti kuin resoluution suhteen (1080p), joten karvain mielin jouduin siitä ajatuksesta luopumaan.

Lopulta päädyin Sonyn A7r III:een. Perusteena "kohtuullinen" hinta (FF-kameraksi), 4k 30 FPS tuki, kohtalainen hyvä autofokus videotilassakin, adapterimahdollisuudet, plus se korkearesoinen kenno on ihan jees peruskuvauksessa - jos nyt on pakko päivittää, niin päivitetään sitten ajatuksella että ollaan tyytyväisiä taas seuraavat 10v.

Silti en osaa oikein vielä sanoa teinkö oikean valinnan.

Päässä kummittelee olisko sittenkin pitänyt hankkia vain se K1 ja hoitaa ne videot sitten vaikka jonkun erillisen handycamin kautta, kun tässä joka tapauksessa pyörittelee useampaa kameraa. Vanhat putket olisi jäänneet hyödyntämättä videossa, ja yksi ajatus nimenomaan oli vähentää erillisten kameroiden pyörittelyä ja venkslaamista (hankalaa matkoilla) mutta nää on näitä valintoja.

Ei sen puoleen - Hyvältähän tuo A7r III tuntuu teknisiltä ominaisuuksiltaan. Mutta muuten kun sitä silmäilee vähän tarkemmin, niin... pakko sanoa että yli kahden tonnin kameraksi tuntuu kyllä harvinaisen halvalla rakennetulta - aivan kun tämä olisi tehty jollekin piipertävälle gadgetrunkkarille joka ei laitteitaan juuri oikeasti käytä - tai ehkä kenties studiokuvaajalle - eikä niinkään ihmiselle, joka oikeasti liikkuu ulkona kameransa kanssa. Kuumenee kanssa kohtalaisesti videoitaessa, joka laittoi heti miettimään että mitenköhän jaksaa värkki puskea jos on ulkomailla 35 asteen kosteassa viidakossa, jaksaako paahtaa vai ottaako puolen minuutin jälkeen time-outin ylikuumenemisen takia?

Mainostavat "sääsuojatuksi", mutta eihän tässä ole helvetti minkäänlaisia oikeita eristyksiä missään. Suojaluukut sellaisia muovirimpuloita jotka roikkuvat seitinohuiden muovinarujen päässä - saas nähdä milloin katkevat kun nyt joutuu noiden läppien takana olevien inputtien kanssa rukkailemaan videoleikkien takia enemmän. Tuntuu hassulta että vähintään kolmmanneksen vähemmän maksvat Kanuunan, Nikonin, ja Pentaxin mid-range järkkärit pesevät täysin lattiaa tässä suhteessa a7:aa, varsinkin kun ottaa huomioon tämän alkuperäisen markkinahinnan. Katselin äkkiseltään verrokiksi vaimokkeen pikkuruista E-M5:sta, ja siinäkin nämä asiat tuntuvat olevan paljon paremmin toteutettu.

Tekee pahaa mieltä kun on ulkona kuvaamassa vähän väliä sellainen fiilis että "vittu, tuleeko tämä rimpulaprinsessa mitenkään kestämään munkaltaisen puoli-hajamielisen ihmisen käytössä joka kohtelee kamojaan vähän miten sattuu jotain paria onnekasta vuotta pidempään?".

Kai tälläkin periaatteessa pitäisi tarkenee muovipussisääsuojalla tmv. viritelmällä, mutta inha fiilis kyllä kun ei oikein pysty pääsemään eroon ajatuksesta, että hyppysissä ylikallis vehje joka millin päässä mämmikouran aiheuttamalta täystuholta - Menneiltä vuosilta tulee kavalasti mieleen ne muutamat kommellukset/mokat Pentaxin kanssa, jotka eivät onneksi muodostuneet fataaleiksi sen robustin rakenteen ja kunnollisen sääsuojauksen ansiosta.

Ergenomiakin otti vähän takapakkia, kun tuo itse runko on tuossa A7:ssa niin kevyt suhteessa (painavampaan)putkeen ja grippi vielä sen päälle aavistuksen pienempi, mutta tämä nyt on se pienempi vaiva näistä.

No, aika näyttää.

Ainakin saa toistaiseksi kivoja videoita. Ja kuviakin. Ja vanhat putket toimii taas kuten pitää.
Ainakin Lens Rentals on kanssasi eri mieltä:

"Sony spoke truly. Except for the bottom this camera has thorough and extensive weather sealing, as good as any camera I’ve seen."

Itsekin tuota kameraa olen kurittanut 3,5 vuotta lähes päivittäin luonnossa, eikä ongelmia ole ilmennyt. Kameraa ostaessa Sony antoi kaupan päälle 5 vuoden täystakuun, joten vaikea uskoa että keskimäärin nuo kamerat hajoaisi parissa vuodessa, jos käyttää järkeä sen käsittelyssä.
 
Liittynyt
17.11.2016
Viestejä
45
Hiipinyt ajatus, että olisi kiva lähteä herättelemään kuvausharrastusta taas vuosien jälkeen. Kaapista löytyy vanha Canos 40D, ja tarkoitus olisi hommata uusi perushyvä, monipuolinen kitti alkuun budjetilla "järkevä harrastelijalle". Fujifilmin x-t30:een olen silmäni iskenyt ja vahvasti mietinnässä. Soveltuisi hyvin omaan käyttöön. Runko liikkuu siis n. 900e luokassa. Perus kit 1300e.

Miten muuten näissä kameravermeissä kannattaa väijyillä alennuksia ja kampanjoita? En ole seuraillut, että onko näille kamoille ylipäätään olemassa järkeviä alennuskamppiksia. Ei tässä nimittäin mikään kiire ole, niin voi rauhassa vertailla ja odotellakin hyviä diilejä. X-t30 on pari vuotta vanha, ja korvaavaa mallia x-t40 ilmeisesti vielä joutuu pari vuotta odottelemaan, niin tuskin vielä lasketaan hintoja sen vuoksi.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Ihan mielenkiinnosta, mihin sitä peilitekniikkaa tarvitaan ihan käytännössä? Ite en keksi muuta kuin vanhojen putkien hyödyntämisen. Ja senkin voi toki hoitaa adapterilla.
Akkukesto. Etenkin revontulia pakkasessa kuvatessa, helposti tulee otettua 500 kuvaa muutaman tunnin aikana. Canon EOS 6D:n akku antaa normioloissa täytenä kuvata jotain reilut 1000 kuvaa, mutta noissa oloissa täysi akkukin alkaa olla yhdessä pykälässä, vaikka tarkennusta ei tarvitse tehdä, eikä vakaaja ole päällä. Peilittömän kanssa pitäisi olla akkukahva tai alkaa pimeässä akkua vaihtamaan, luultavasti vielä irrottelemaan kameraa jalustasta tätä varten. Ei mikään deal breaker, mutta käyttömukavuudellakin on puolensa.

Ei sinällään, jos budjetti antaisi myöten, niin vaihtaisin R5:seen + akkukahvaan :)
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Hiipinyt ajatus, että olisi kiva lähteä herättelemään kuvausharrastusta taas vuosien jälkeen. Kaapista löytyy vanha Canos 40D, ja tarkoitus olisi hommata uusi perushyvä, monipuolinen kitti alkuun budjetilla "järkevä harrastelijalle". Fujifilmin x-t30:een olen silmäni iskenyt ja vahvasti mietinnässä. Soveltuisi hyvin omaan käyttöön. Runko liikkuu siis n. 900e luokassa. Perus kit 1300e.

Miten muuten näissä kameravermeissä kannattaa väijyillä alennuksia ja kampanjoita? En ole seuraillut, että onko näille kamoille ylipäätään olemassa järkeviä alennuskamppiksia. Ei tässä nimittäin mikään kiire ole, niin voi rauhassa vertailla ja odotellakin hyviä diilejä. X-t30 on pari vuotta vanha, ja korvaavaa mallia x-t40 ilmeisesti vielä joutuu pari vuotta odottelemaan, niin tuskin vielä lasketaan hintoja sen vuoksi.
Ainakin fujilla cashbackeja on aika usein etenkin linsseistä mutta välillä myös kiteistä ja toki silloin tällöin yksittäisillä liikkeillä on tarjouksia.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 110
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom