Diablo 4

Liittynyt
27.05.2023
Viestejä
129
Ompas kiva kun resistancet alkaa toimii ja gemitki menee materiaaleihin ja nuo bossit on kivoja. Ei ole pakko pelata dungeneita niinkuin d3:ssä gr runeja. Muistuttaa jo vähän enemmän diablo 2:sta tää kun voi ihan bosseja käydä tappamassa.

1692736627347.png


alkaa lokakuun 17.pv
 
Liittynyt
13.07.2020
Viestejä
552
Plääh puuh.

HC Rogue 74 levelinen. Oli ensimmäinen, jolla pääsin ylipäätään yli 40 leveliseksi ja kampanjan läpi.

Ei ollut vihuja edes näkyvissä, mutta olin just tappanut pienen groupin ja lähinnä mietiskelen buildiani (olin menossa toisen groupin luokse, mutta en usko pullanneeni sitä ennen kuin ehti skillit lakata toimimasta). Tulee disconnect ilmoitus. Oli niin lyhyt dc, ettei heittänyt ulos pelistäkään vaan suoraan hahmovalikkoon. Tuli heti vain joku notice, että mun pitää tiedostaa, että fallen herot näkyvät jossain muualla. Oli jo siinä vaiheessa jännäkakka housussa, mutta ei mitään mahdollisuutta, että olisi kuollut siinä kohtaa niin nopeasti (aikaikkuna siis sekuntteja dc:stä). Mä olin siinä vaiheessa character valikossa ja tuo on mun ainoa hahmo ja pelin mukaan se oli elossa ja siinä oli jopa "start game" mahdollisuus.

Sitä klikkaamalla kuitenkin tuli ilmoitus hahmosi on yhä instancessa. Oli hieman ristiriitaista sen ensimmäisen noticen kanssa, jossa varoiteltiin jo hautausmaasta, mutta tervetullut, koska tuollaisia mulla on ollut pari pelkästään tuon hahmon kanssa, mutta niistä on selvitty säikähdyksellä kun ei ole ollut ns. tilanne päällä. Parin minuutin päästä tuli yksinkertaisesti "error"-viesti kun yritin aloittaa pelin sillä hahmolla, joten siitä viimeistään tiesi mitä oli tapahtunut. Suljin diablon ja avasin uudestaan. Luo uusi hahmo valikko, eli vanha kuollut. Voi paska.

Scroll of escape toiminnallisuus, että automaattisesti käyttäisi disconnect tilanteessa saisi tulla heti ja eikä joskus myöhemmin... Kuvittelisi, ettei olisi niin vaikeaa.

Oli vielä just koko geari kasassa, eli siis viimeiset ancestralit päällä ja parhaat sydämet laitettu päälle minuutti aikaisemmin. Ei toki valmis valmis jos se ylipäänsä ikinä voi olla tälläisessä pelissä, mutta sillä tavalla, ettei olisi tarvinnut varsinaisesti farmata enää mitään.

Tarkoitus oli käydä vain testaamassa barberia kylän ulkopuolella, en ollut upgradennut vielä edes koruja, koska halusin selvittää miten barberi käytännössä toimii ennen kuin sitoudun sen enempää siihen, mutta olisi ollut helppo vaihtaa. Se reissu kävi vaan turhankin kohtalokkaaksi.

Ilmeisesti serveri tiputtanut just ennen kuin sain tapettua sen pienen groupin, vaikka mulla niiden kuolemat rekisteröityi. Malttaiskohan sitä odottaa vaikkapa season 2, jos tuo scroll of escape toimisi silloin niin kuin ehtivät lupaamaan.

Oli muuten toinen hahmo, joka kuoli dc:hen (se oli 32 levelinen), mutta en vaan jaksaisi pelaa softcorella, kun on niin aivoton peli, mutta hc:llä on oma metapelaamisen taso ja eri tavalla jaksaa välittää hahmostaan. Kyllästyin jo yli kakskyt vuotta sitten diablo kakkosen perusmekaniikkaan, että farmaa tavaroita, jolla on helpompi farmaa tavaroita, mutta hc:lla saa olla aina vähän varpaisillaan ja läheltä piti tilanteet saa kivalla tavalla sykkeen nousemaan. Tosin oli tosi toimiva rapid fire buildi (olin semisti ylpeä itsestäni kun oli aikalailla erilainen kuin netistä löytyvät) ja pitkään ei ollut varsinaisesti sellaisia tilanteita.

Fake-EDIT: Tämän pitkän vuodatukseni jälkeen vasta keräsin itseäni sen verran, että katsoin mihin kuolin. Miten mahdollista, että olen kuollut plaguebeareriin? Siis siihen poisoniin joka tulee vihun kuollessa? Melkein väittäisin, että olin sen verran kova, ettei mitään tsäänssiä, että olisin openworldissa kuollut siihen ilman jotain bugia. Sitä paitsi tapoin sen viimeisen groupin etäisyydellä.

Jos pitää etsiä jotain positiivista, niin peli oli pitkälle läpi ja edessä varmaan se puuduttavin osuus, mutta en ehtinyt kunnolla kokeilemaan mihin asti pääsen pushaamaan nightmare dungeoneita (pelasin jotain nm24, mutta ne oli läpijuoksuja) puhumattakaan uber lilithista.
 

Liitteet

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 337
Itsellä iski jo aikaa sitten melkoinen ähky ja kyllästyminen D4:een, enkä ole koskenut siihen muutaman viikkoon. Early accessissa tuli pelattua pari viikkoa suht paljon ja vedettyä Rogue levelille 72, kunnes iski fiilis että mitäs sitten... samaa vaan koko ajan? Jäi tauolle kunnes alkoi season 1 ja jaksoin juuri ja juuri Sorceresin kammeta Tier 4:lle jonnekin level 62 paikkeille.

Parasta aikaa oli pelin alku, kun kaikki oli uutta. Slotteihin uutta kamaa, uutta skilliä, uutta aluetta ja questia. Kampanjan alku ja loppu, sekä niiden bossit mekaniikkoineen olivat hyviä. Kampanja kyykkäsi vähän puolivälin jälkeen, mutta loppu oli kova. Hahmonkehitys oli suht tylsää sen jälkeen kun kaikki active skillit oli jo melko alussa auki. Saman kierron toistoa, toki vähän kiertoa tai skillejä muutellen kun passivet, kamat ja paragornit toivat jotain lisää. End game oli pettymys. Puu tehtävät samaa kontenttia mitä ilman puuta, Hell tidessa ehkä enempi mobeja, mutta NM dungeonit ihan samoja kymmeniä kertoja koluttuja dungeoneita lisä affiksein. Coop pelaaminen oli myös vähän niin ja näin, hirveällä kiireellä efekti tykityksen säestämänä vaan dunkkuja läpi. Ainoa hyöty oli hölmöilyn jälkeen mahdolliset revivet. Ei tuossa mitään synergioita yms. juuri mietitty tai ole.

Audiovisuaalisesti, pelattavuudeltaan tai bugeista itsellä ei ole pahaa sanaa. Toimii ja näyttää hyvältä. Itselle vaan ei toimi tämä loputon saman toistaminen, en saa mitenkään itseäni näppiksen ääreen vääntämään samaa yhä uudestaan ja uudestaan vain että voin tehdä saman uudelleen hivenen vaikeampana. Ja lopulta ehkä päätyä über Lilithin luokse. Meikeläisen mielenkiinto vaatisi paljon enemmän ja monipuolisempaa sisältöä. Erilaisia vihuja, bosseille mekaniikkoja, jotain muuta. "Tapa kaikki" dungeonit on itselle tylsiä, vaikka useimmat elää niistä. Eri buildit, hahmot tai ladderit (tai HC... toista vielä enemmän kun hölmöilet) ei juurikaan tuo minulle sisältöä, jos se mitä niillä tehdään on sitä saman kontentin uudelleen ja uudelleen läpi kahlaamista.

Tiedän, aRPG on juuri tätä... saman toistoa loputtomiin. Siinä ei mitään uutta ja siksi piti pitkään miettiä hankinko tätä ollenkaan. Peli ei ole huono, mutta itse en vaan pysty. Hyvä että porukalle maistuu ja pätsiä ja pikku sisältöä tulee lisää. Ehkä noita seasoneita tulee aina vilkaistua jollain itselle uudella classilla, mutta jos sen mahdollisen uuden kontentin näkeminen vaatii taas grindaamisen Tier 4:lle, niin en tiedä jaksaako napata niin paljon.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 700
Täh.. olipa nyt rankkaa yhden kerran tehdä noi uusiksi, pakko ottaa sekin homma pois jotta voi vaan hakata dunkkua ja sitte valittaa ku on tylsää kun ei ole tekemistä.

Ite sain noi tyyliin tekemällä helltidessä samalla questejä ja tree of whisper dunkkuja missä oli samalla joku questi.. tuli ihan hetkessä nuo reownit..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
693
Täh.. olipa nyt rankkaa yhden kerran tehdä noi uusiksi, pakko ottaa sekin homma pois jotta voi vaan hakata dunkkua ja sitte valittaa ku on tylsää kun ei ole tekemistä.

Ite sain noi tyyliin tekemällä helltidessä samalla questejä ja tree of whisper dunkkuja missä oli samalla joku questi.. tuli ihan hetkessä nuo reownit..
Kyllä mä olen tekemistä keksinyt ilman noitakin, HC:lla aina kans pelannu niin tehny noita useammin ku kerran tai kaks.

Kukaan ei estä suo tekemästä niitä side questeja tai dungeoneita ilman että niistä saa noita renow pojoja.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
19
Onkos io-techin klaanissa tilaa ja aktiivista porukkaa tällä hetkellä vai ovatko kaikki laittaneet pelin jo vaihtopenkille BG3:en edestä?
 

Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 880
Onkos io-techin klaanissa tilaa ja aktiivista porukkaa tällä hetkellä vai ovatko kaikki laittaneet pelin jo vaihtopenkille BG3:en edestä?
Tällä hetkellä iotech -klaani täysi. Pistän tänne vaikka ilmoitusta jos tulee tilaa. :tup:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 431
Auttakaapas miestä mäessä. Rogue, buildina twisting blades. Mikä tässä olisi nyt pras vaihtoehto, rollaanko tuon +All Stats pois jotta tilalle tulisi mahdollisesti esim Core Skill Damage vai säästänkö sen ja lähden rollaamaan Vulnerable damagea ylöspäin? Ensimmäinen bow jossa statsit on edes vähän sinne päin.

bow.jpg
 

TML

yolo
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 244
Auttakaapas miestä mäessä. Rogue, buildina twisting blades. Mikä tässä olisi nyt pras vaihtoehto, rollaanko tuon +All Stats pois jotta tilalle tulisi mahdollisesti esim Core Skill Damage vai säästänkö sen ja lähden rollaamaan Vulnerable damagea ylöspäin? Ensimmäinen bow jossa statsit on edes vähän sinne päin.

Pelaan myös twisting blades roguee, shadow imbuementilla.

Mun on ainakin pakko pitää just tuossa crossbowssa all stats, koska ei riitä muuten mitenkään rare nodejen bonusten str/int vaatimuksiin.
Ne vaatimukset kun nousee aika korkeaksi myöhemmissä paragon boardeissa.
Toi all statsihan nousee johonkin tyyliin +84 paikkeille kun upgreidaa. Tuossa kun pidän niin mun tarvitse sitten enää mistään muualta ottaa str tai int. Toki niitä tulee sieltä boardeista sitten jonkun verran, mutta mistään muusta itemistä ei tarvitse.

En sitten tiedä olisko tähän fiksumpi tapa kuin crossbow all stats, mutta ainakaan paragon puusta en saa kiepattua reittejä niin että vaan sieltä tulisi tarpeeksi.
Varmaan jostain build guideista selviäisi optimein tapa, mutta toistaiseksi jättänyt itse lukematta.

Itse kun käytän vielä klooni ultia, niin rullaisin vulnia paremmaksi.
Core skill damage olisi korkeampi arvoltaan, mutta en tiedä yhtään päteekö se esim. imbuement damageen (kai?) tai esimerkiksi kloonin damageen.
Toki jos pätee, niin sitten core skill damage olisi parempi vaihtoehto.
Tietenkin sama se jos tuota slottia rullaa anyway, niin ottaa sieltä sitten sen mitä saa. Korkeampi vuln tai parempi core skill damage. Niin holtittoman kallista rullaa pitkään, että todennäköisesti ottaa mitä saa. Voihan se olla ettei saa kumpaakaan ja roll maksaa jo useita miljoonia laaki.

Voin toki olla ihan väärässä ja hakoteillä kaikesta, mutta tässä omat ajatukset.
Ehkä joku on laskenut että aseiden affixit tuo enemmän bonusta kuin rare nodejen bonus efektit minkä myötä all stats pois, mutta tiedä häntä.
 
Liittynyt
11.08.2020
Viestejä
92
Samaa mieltä, all stats kannattaa pitää ja kokeilla saako vulnerable damagea nostettua korkeammaksi. Erittäin hyvä ase noin muuten, periaatteessa damage to close enemies tilalla voisi olla core skill damage, mutta siitä ei isoa käytännön eroa tule.
 

TML

yolo
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 244
Toki harmi että crit dmg melkein minimi rolli, mutta koska aina ei crittaa niin mun mielestä parempi sitä vulnia rullaa uusiksi.
Vuln on ainakin omalla roguella käytännössä 100% uptime.
Siitä huolimatta, tässä tulee niin harvakseltaan edes 4/4 affix itemeitä että onhan tuo hyvä itemi vaikka yksi affix jäisikin alemmaksi.
 

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 842
Alkaa olla kamat hierottu hyvään malliin kun ei tuhlannut aikaa seasoniin. Eilen tippui pari uppia, sai 150 miljoonaa parin muun eilen löydetyn osan myynnistä ja niillä rahoilla aseeseen lähes max vul ja kypärään max cooldown. Pientä viilausta enää niin ukko on valmis kunnes season 2 alun nerffit sen pilaa.:lol: Chestiin luonnollisesti close damage reduction.

20230824_232802.jpg
image-1.png
 
Liittynyt
15.10.2018
Viestejä
93
Hauska peli muuten ois mutta ei pysty pelaa ku vartin ja alkaa kauhee fps droppailu ja pätkiminen. Ihan sama mitkä grafiikka asetukset ja kellotukset päällä tai pois, crossplay pois päältä. Välillä ku käyttää mediumilta lowille ja takas mediumille graffat saattaa palautua normaaliks ja toimia pitkäänkin mutta yleensä ei auta ku pelin käynnistäminen.
 

TML

yolo
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 244
Patch notes 1.1.3 joka tulee tiistaina.

 
Liittynyt
01.03.2018
Viestejä
130
Viikonloppuna saa tuohon vauhdikkaaseen levutukseen pientä lisäboostia:

"From September 1, 10 a.m.– September 5, 10 a.m. PDT, all players will earn XP and Gold at a 25% increased rate. The Mother blesses all of her children, as this bonus applies to both Seasonal and Eternal Realms, and all World Tiers. This bonus stacks, so make sure to pair them with Elixirs and the Urn of Experience to maximize your experience gains."

Blessings Aplenty: Earn Increased Experience and Gold
 
Liittynyt
08.03.2022
Viestejä
649
Onko tässä muutenkin nostettu drop rateja lähiaikoina? En ole varmaan kuukauteen koskenut koko peliin, ja nyt kun 30min jaksoin tänään pelata tippui varmaan 5 legeä + 2 uniquea samoin tien.

Ei nämä seasonit oikein mua varten ole. 60lvl jaksoi pelata mutta kiinnostus/motivaatio vaan loppui. Kauhean väkinäiseltä tuntuu edes WT4 saakka päästä vain jauhaakseen noita samoja dunkkuja uudelleen ja uudelleen...Noita paria hahmoa voi sitten jatkaa omaan tahtiin jos huvittaa myöhemmin, mutta tuskin enää seasoneihin tulee lähdettyä.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
225
Vaikken Diablo 4:sta kauaa jaksanut pelata itse, niin mielenkiinnolla seuraan, miten "lisäri kerran vuodessa" tulee onnistumaan tällä kertaa. Muistelen, että samanlaista lähestymistapaa Blizzard kertoili jo joskus WoWiin. Se ei sitten ikinä toteutunut - tai ainakaan ole toteutunut tähän päivään mennessä. Ajatushan on ihan noheva sekä pelin kannalta (myydään kun peli on vielä tuoreehko), että pörssiyrityksen kannalta (tasaista tulovirtaa vuosittain).
 
Liittynyt
28.03.2019
Viestejä
188
Jaa-a, onkohan sitä tullut vanhaksi ja kasvanut ulos näistä Games as a service peleistä, kun yllätti itsenikin miten nopeasti se alun innostus kuoli pystyyn omalla kohdalla vaikka kahta viimeistä betaa pelasi ihan innoissaan ja johonkin tasolle 70 pääsi ensimmäisellä hahmolla.

Vertauksena D3:seen tuli upotettua vuosien saatossa karkeasti laskettuna noin 1500 tuntia. Sitä pelasin myös betasta asti ja välillä palasin aina uusia sesonkeja katsastamaan.

Nyt ainakaan toistaiseksi eivät ole omalle kohdalle onnistuneet tekemään sitä samaa koukkua tämän Nelosen kanssa (tai sitten se on vain kylmästi tuo ensimmäisessä lauseessa mainittu asia), eikä ole esimerkiksi ollut kiinnostusta lähteä pelaamaan muilla hahmoluokilla.

Tein kyllä myös viime vuodenvaihteessa päätöksen lopettaa Destiny 2:sen pelaamisen, koska se loputon season pass oravanpyörä vain pyöri kuukausi toisensa jälkeen ja peli piti pelaajaa löysässä hirressä kokoajan. Nyt alkaa kaivata sitä, että peli alkaa, peliä pelataan, peli loppuu ja siirrytään seuraavaan peliin. Jos miettisi, että pelaisi vaikka kahta-kolmea GaaS peliä samaan aikaan, niin eihän siinä aika riittäisi mihinkään muuhun muun elämän ohella :psmoke:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 700
Onhan nää seasoni pelit menny aikamoiseksi venytykseksi, miten pelaaja saatais pysymään pelaamassa vaikkei niinkään suurta nautintoa peli ehkä tarjoaisikaan.

D2 orginaalia ja LoD alkua, jolloin ei ns. Ladder / non-ladder erottelua ollutkaan ja ladder resetit kesti lopulta vuosia (1.09 patchi), ja alussa sen puoli vuotta, tuli silti pelattua ihan helvetisti, koska peli oli hyvä.
 
Liittynyt
27.05.2023
Viestejä
129
Odottelen siihen saakka kunnes gemit stackkaantyy. Ei ole nyt ollut mielenkiintoa oikein laisinkaan. Ennen seasonia tein hahmo 60 lvl ja tässä seasonissa tyssähti mielenkiinto 40 lvl paikkeille. Hirmusen hankala jotenki katsoa että mitä tuossa pelissä täytyy tehdä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
693
Odottelen siihen saakka kunnes gemit stackkaantyy. Ei ole nyt ollut mielenkiintoa oikein laisinkaan. Ennen seasonia tein hahmo 60 lvl ja tässä seasonissa tyssähti mielenkiinto 40 lvl paikkeille. Hirmusen hankala jotenki katsoa että mitä tuossa pelissä täytyy tehdä.
Ai joku oikeesti kerää gemmejä? Itsellä oli vaan ne yhdet royalit mitä buildi käytti muita en edes keränny maasta.
 

TML

yolo
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 244
Ärsyttää muuten toi että noista kilkkeistä ei saa edes rahaa, niitä pennosia ei lasketa. Esimerkiksi aspektit, noiden gemien lisäksi.
Toki nykyään viisastuneena en irroita enää aspekteja, vaan heitän ne iteminä arkkuun. Ei tuhlaannu rahat extractiin, plus jos kertyy parempia versioita saa jopa rahaa kun myy iteminä.
 

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 842
Ärsyttää muuten toi että noista kilkkeistä ei saa edes rahaa, niitä pennosia ei lasketa. Esimerkiksi aspektit, noiden gemien lisäksi.
Toki nykyään viisastuneena en irroita enää aspekteja, vaan heitän ne iteminä arkkuun. Ei tuhlaannu rahat extractiin, plus jos kertyy parempia versioita saa jopa rahaa kun myy iteminä.
Juu, sama homma, kun mukana kannettava aspect-säilö täynnä, niin siitä eteenpäin parempi säilyttää suoraan aseena, irrottaa aspectin sitten vasta jahka käyttöä tulee. Typerä systeemi, mutta näin Blizzard kai halunnut homman hoidettavan...
 
  • Tykkää
Reactions: TML

TML

yolo
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 244
Juu, sama homma, kun mukana kannettava aspect-säilö täynnä, niin siitä eteenpäin parempi säilyttää suoraan aseena, irrottaa aspectin sitten vasta jahka käyttöä tulee. Typerä systeemi, mutta näin Blizzard kai halunnut homman hoidettavan...
Nähnyt useasti ehdotuksen, että aspektin irroittaminen parantaisi sitä codex versiota.
Mielestäni varsin hyvä idea.
Sitten ne aspektit mitä siellä ei ole olemassa, ilmestyisi sinne vasta kun ekan kerran sellaisen irroitat.
Joka tapauksessa jos siis saisit max roll aspektin, niin sulla olisi se kyseisessä seasonissa tarjolla codexin kautta. En tuota eternaliksi tekisi, se olisi jo vähän liian helppoa.

Sun pitäisi edelleen löytää aspektit ja niiden paremmat rollit sen kerran seasonissa, ei ainakaan mun mielestäni liian helpottava muutos.
Tässä kun edelleen itemeissä on sitten ne miljardi affixia ja maailman kallein enchant estämässä usein sen täydellisen itemin saamista, niin jos edes ton aspektien osalta asiaa vähän helpottaisi.

Plus noi täysin turhake aspect itemit voisi heittää roskiin.
 
Liittynyt
08.03.2022
Viestejä
649
Jaa-a, onkohan sitä tullut vanhaksi ja kasvanut ulos näistä Games as a service peleistä, kun yllätti itsenikin miten nopeasti se alun innostus kuoli pystyyn omalla kohdalla vaikka kahta viimeistä betaa pelasi ihan innoissaan ja johonkin tasolle 70 pääsi ensimmäisellä hahmolla.
En tiedä, itse vanhana en varmaan ole noihin seasoneihin ikinä edes kasvanut sisään. Taitaa pisimmillään mitä seasoneita pelannut niin CoDissa (MW) jaksoi vähän kolmatta kunnes jäi. Tässä D4 jäi season-hahmo 65 levelille ja tuskin tokaa seasonia aloitan enää ollenkaan.

En oikein tykkää koko season-konseptista totta puhuen, että "pakotetaan" pelaamaan tietyllä ajanjaksolla tai sitten se on voivoi. CoDissa se meni helpommin koska siihen aikaan ei oikein ollut muutakaan pelattavaa. Nyt taas on backlogia niin paljon ettei tätä enää ehdi millään joten sama jättää suosilla väliin. Ei sillä että noilla skineillä mitään edes tekisin, eikä tuo seasonin tarinakaan oikein mitään antanut. Päinvastoin lisää grindaamista noiden heartien muodossa vaan, blaah.
 
Liittynyt
29.04.2017
Viestejä
258
Tuo koko legendary itemien kategoria on pelissä ihan typerä. Niitä samoja rarejahan nekin pohjimmiltaan ovat mutta, koska sisältävät paremman luokan aspectin, niin niitä joutuu sitten tosiaan arkussa säilömään. Olis melkein parempi systeemi, ettei niitä aspecteja voisi niistä edes irroittaa mutta rareihin pystyisi edelleen niitä laiskempia versioita imprinttaamaan. Näin ollen legendary dropit voisivat edes jossain määrin kiinnostaa eikä huonoja legendaryja edes säilyttäisikään. Samoin noi sacred ja ancestral versiot vois heivata pelistä kokonaan pois. Riittäisi vaan että itemeissä on world tier kohtainen level cap. jonka peli ilmottaisi latausruudussa...

Lisäksi pelissä on aivan älytön määrä turhia affikseja sotkemassa vertailua. Esim. critical strike chance against injured jne... jotka vaatii tietyn ehdon. Semmoset ois voinut jättää vaikka uniqueihin isoilla rolleilla tuomaan mielenkiintoa.
Ja jos esim. borderlands 2:ssa slag oli paska idea (pakollinen vaikeimmalla vaikeusasteella) niin miksi tähän peliin vulnerablesta on pitänyt tehdä melkein samanlainen.

Sitten en tiedä onko tämä vain season 1 vika (barber) mutta ainakin suhteellisen typeräksi peli meni siinä vaiheessa ku mobit vaan räjähtelee ja oikeastaan aivan sama että minkälaista eliteä sieltä seasta löytyy niin samaa huttua ne kaikki viholliset on. Ainakin näin mitä omalla tb-roguella olen pelannut. Lisäksi ärsyttää kyseisen classin imbuementit.. käytät seuraavaan kahteen skilliin kyseisen ominaisuuden ja siinäpä se.. tämä ominaisuus on hetkessä käytetty ku rämpytellään vähän nappeja. Sitten vain odottelemaan että cooldown laskee. Paljon luontevammin on vastaava homma toiminut muissa peleissä missä kyseinen ominaisuus toimii vaikka 4 sekunnin ajan ja sitten ollaan odotellaan cooldownia. Näin ollen esim. attack speedillä on suuri merkitys buildissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
60
Viikon tauon jälkeen piti pelailla tätä taas, mutta jostain syystä pelissä fps droppailee tosi pahasti. Aiemmin pyöri kuin unelma, onko kukaan muu huomannut samaa? Kokeilin pudottaa kaikki asetukset ihan alas, silti samaa fps droppailua. Mistäköhän lähtis ettii vikaa? Muut pelit tuntuu pyörivän normaalisti.
 
Liittynyt
27.05.2023
Viestejä
129
Viikon tauon jälkeen piti pelailla tätä taas, mutta jostain syystä pelissä fps droppailee tosi pahasti. Aiemmin pyöri kuin unelma, onko kukaan muu huomannut samaa? Kokeilin pudottaa kaikki asetukset ihan alas, silti samaa fps droppailua. Mistäköhän lähtis ettii vikaa? Muut pelit tuntuu pyörivän normaalisti.
Ootahan testaan. En ole itekkää aikoihin pelannut. brb vartin päästä editin kanssa.

/kylästä ku lähin hepalla juokseen ja randomisti pelasin niin screeni pysähteli välillä eli tuli tuota droppia. Mutta hetken päästä ku menin luolaan ja siellä pelasin ja tulin pois, niin ei enään tökkiny.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 241
World Event/Boss -alueelle siirryttäessä toi droppi ja koko pelin hetkellinen pysähtyminen on aika normaalia. Mutta ihan normaalissa taistelutilanteessa noin ei pitäisi käydä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
60
World Event/Boss -alueelle siirryttäessä toi droppi ja koko pelin hetkellinen pysähtyminen on aika normaalia. Mutta ihan normaalissa taistelutilanteessa noin ei pitäisi käydä.
Juu mulla droppailee siis ihan joka paikassa, muuallakin kuin taistelutilanteessa
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 368
Näköjään hyvä tämä viimeisin päivitys kun siinä missä ennen pystyi pelaamaan tuntikausia niin nyt hyvä jos puolituntia kestää ennenkuin kaatuu ja tulee se fenrir bugi homma.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 753
Uuhhh, onkohan Diablo 4 Blizzardin suurin floppi? Peli täysin kuollut parissa kuukaudessa launchin jälkeen.
kuva_2023-09-16_195420605.png


Pelaajat palanneet grindaamaan riftejä D3een.
 
Liittynyt
29.04.2017
Viestejä
258
Eikös tuolla kolmosessa alkanut vasta se uusin ja ilmeisesti viimeinen season peliin. Toisekseen katsojamäärähän ei kerro pelaajamääristä mitään, koska jollain suositulla streamaajalla nyt vaan voi olla paljon katsojia. Vaan ompa tuo kolmonen alkanut houkuttelemaan itseäkin, kun en tainnut aikoinaan ensimmäistäkään seasonia pelata niin pelissä saattaa olla ihan erilailla tekemistä.
 
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
554
Vähän olisi kiinnostanut nelosen tyydyttämätöntä pettymysbolonälkää fiksata kolmosen vikalla seasonilla, mutta sen verta kovat antipatiat Blizzun tekemistä kohtaan nykyään, ettei kyllä kiinnosta pelitunteja enää antaa ko. lafkan tekeleille - pelattavaa kyllä riittää muutenkin.

Kuvaavaa kyllä tuo Twitchin katsojamäärä. Ei kerro suorista pelaajamääristä, mutta kyllä se yleensä on ihan kuvaava numero epätarinavetosten pelien retentiotasoista kovemman luokan pelaajien keskuudessa. Harvat pelit kuolee tommosta vauhtia - PoE:lläkin on 15-20 -kertainen katsojamäärä tällä hetkellä. Bolo 4 taistelee enempi D2:R & D:I -tasoilla, mikä on ihan helvetin surullista ton julkaisutason peliltä.
Eipä se kyllä ihmetytä, kun eihän pelissä vaan oo mitään.

Olikos nykyään jotain luotettavaa tahoa tarkastella pelaajamääriä? Kasuaalipelaajia varmasti vielä piisaa, mutta olisi hauska saada dataa pelaajamääristä ja retentiosta varsinkin seasonien ja lisäreiden tullessa.


Mitä tulee Twitch/Youtube-sisällöntuottajiin, niin pelihän on sinällään ollut kultakaivos heille. Ei suinkaan pelisisältötuotannon kannalta, vaan loputtomien "Is Blizzard fucking serious?" -tyyppisten videoiden muodossa. Kun katsoo noiden suosituimpien sisällöntuottajien diabloteemasten videoiden backlogia viimeseltä kolmelta kuukaudelta, niin eipä kenenkään konsensus ole, että peli on tässä hetkessä hyvä ja pelaamista kestävä, vaikka osalla enempi copiumia onkin kuin toisilla.
Se että kuinka myötämielisesti ja malttia täynnä vuonna 2023 julkaistavaan AAA-titteliin pitäisi kuluttajana suhtautua on sitten täälläkin nähtynä yksilöllistä. Diablo 3:sen luulisi olleen melkoinen oppikokemus, jo 10v sitten mutta silti tuntuu että rima on alitettu niistäkin ajoista. Jos on jonkun mielestä on ok maksaa 70 euroa pelistä ja x määrä vuosittaisista lisäreistä, että pääsee 3? 5? 10? vuoden päästä pelaamaan valmista peliä, niin vaikeapa siihen on mitään sanoa :asif:

Itellä juna meni lopullisesti siinä vaiheessa kun season 2:sen sisältöjä julkaistii. Sisältölista tuntui enempi pelin viikonloppupätsäykseltä kuin seasonilta. Silti heti perään ilmoitettiin maksullisten lisäreiden lähetymisestä.
En tiedä kuinka voisi enempi perse eellä puuhun kiivetä.

Onneks kuitenkin Path of Exile 2 tulee ensi vuonna :tup:
 
Liittynyt
08.03.2022
Viestejä
649
Onneks kuitenkin Path of Exile 2 tulee ensi vuonna :tup:
Itse en PoEsta tykännyt mutta varmaan tuota kakkosta tulee kokeiltua ainakin videoiden perusteella.

En ihan noin tunteella suhtaudu D4:aan/Blizzuun, vaan omalla kohdalla kyse on enemmän siitä, että nyt julkaisiin lyhyellä aikavälillä useampikin megaluokan peli, joista moni on melkoisia timesinkkejä.

Eikä tää vaan pärjää kilpailussa peliajasta niille, kun ei tossa endgamessa nyt mitään niin ihmeellistä ole että motivoisi pelaamaan.

Kyllä nytkin aamulla herätessä BG3 pyörähti käyntiin, eikä tämä...
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
1 430
Olen pelannut tätä peliä varmaan sen 40-50h, taitaa Pulverize Druid olla sen ~65lvl ja kyllästyminen on vahvasti läsnä. Viikkoon en ole avannut edes koko peliä ja ei ole kyllä ikäväkään.. :lol:

Ei tämmöistä jotenkin enää jaksa pelata samanlailla kun ennen tai varsinkaan grindaa. Tuntuu että jopa Diablo 3 jaksoi kauemmin grindata aikoinaan.

Pakko todeta että tämä peli on kaukana 80e arvoisesta tekeleestä.
 

TML

yolo
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 244
212 tuntia itsellä mittarissa, mutta suurin osa tuosta ennen seasonia.
Eli heikoksi jäi season 1.
Seasonissa pelkästään yksi rogue L81 ja tuntuu ettei pelaamisessa ole enää mitään järkeä. Kamat on sen verran kuosissa ettei jaksa metsästää sitä yhtä hyvää itemiä per tyyliin 1000 droppia, ja uber lilith nyt ei nappaa edes ajatuksen tasolla.

Kyllähän tässä aika nopeasti kyllästyi, mutta varmasti jaksaa taas sitten ensi seasonissa sen yhden ukon verran.
Kovasti ovat uhonneet että season 2 on hirvittävä kasa kaikenlaista....... saa nähdä.

Onhan pelissä kyllä parantamisen varaa vaikka missä ja lisää pysyvää sisältöä huutaisi.
Sen lisäksi tuntuu että itemisaatiossa on paljon parannettavaa, jotta se olisi mielenkiintoisempaa.
Mielenkiintoista nähdä miltä näyttää vaikka vuoden päästä.
 
Liittynyt
08.03.2022
Viestejä
649
Joo, en mäkään ole yli kuukauteen tai kahteen käynnistänyt tän kuin kerran ja taisin peräti 15min jaksaa pelata. :lol: Jotenkin tää vaan on sitä samaa koko ajan, tuntuu liikaa työltä, eikä mikään kannusta pelaamaan. Alussa tää oli ihan jees, mutta jotenkin kun WT4 aukes loppu samalla motivaatio kokonaan kun capstonet oli tehty.

Ehkä sitä vaan on kyllästynyt koko ARPG-touhuun tai jotain...Monet muut pelit kyllä maistuu nyt.

Season 1 jäi niin tuhnuksi etten niiden pariin enää palaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
224 910
Viestejä
3 973 887
Jäsenet
68 021
Uusin jäsen
tjr.1989

Hinta.fi

Ylös Bottom