Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Sen ymmärtää että tämän koko luokan pelillä on bugeja julkaisussa, mutta kun on lykätty ja lykätty ja toitotettu että peli julkaistaan kun on valmis. Ei se nyt tällasella bugimäärällä valmis ole vai onko? Minusta vaikuttaa että julkaisua olisi voinut lykätä suosiolla ensi vuoteen, mutta piti saada joulumarkkinoille uusille konsoleille.
Edelleen olisin hieman varovainen tämän kanssa sillä osa arvostelijoista sanoo, ettei ole game breaking bugeja vaikka bugeja onkin. Sekä myöskin toteavat, että heidän saama patch korjaa paljon peliä. Joten kai tämä riippuu sitten henkilöstä miten näkevät tämän. Kannattaa varmaan odottaa, että tulee sellaisia review tahoja, jotka arvostelevat tämän läpikotaisesti day 1 patchin jälkeen. Jos siis pelkää noita bugeja eikä halua investoida.
Dantics totesi, että vähämmän niitä on kuitenkin kuin esimerkiksi Skyrimissä aikanaan.
Kuten totesit peli on kaukana valmiista mutta syy miksi sitä ensin lykättiin ja nyt julkaistaan johtuu uusien konsolien julkaisusta. Pitää saada se hittipeli ulos samaan aikaan kun uudet konsolitkin ja myös PC peli samalla. Tässä peli julkaistaan periaatteessa 5 eri alustalle (vanhat ja uudet konsolit + PC) joten ei ole yllättävää että bugeja riittää.
Aika normaalia, että kun on kyseessä sellainen peli mikä ei lähtökohtaisesti pelaajaa kiinnosta, niin sitä voi haukkua vapaasti, mutta kun oman hypetetyn pelin kohdalla on kasa bugeja, niin ei se niin iso asia olekaan.
Pitäiskö tässä nyt sitten jokaisen pelin kohdalla odottaa day 1 päivitys ennen kuin saa arvostella, eli pelien arvostelut tulisi noin 2 viikon päästä julkaisusta.
Mikäs on halvin digihinta Xbox-versiolle mikä on tullut vastaan? Itse löysin 48€ digikauppoja selailemalla, mutta onko vielä parempia hintoja tullut vastaan![]()
Pitäiskö tässä nyt sitten jokaisen pelin kohdalla odottaa day 1 päivitys ennen kuin saa arvostella, eli pelien arvostelut tulisi noin 2 viikon päästä julkaisusta.
Pitäiskö tässä nyt sitten jokaisen pelin kohdalla odottaa day 1 päivitys ennen kuin saa arvostella, eli pelien arvostelut tulisi noin 2 viikon päästä julkaisusta.
Mistä tällainen tieto? Ainakaan pelin tuotetiedoissa ei tuollaista mainita. Kuulostaa vähän erikoiselta, että postiteltaisiin tyhjiä muovikoteloita pitkin maita ja mantuja, jotka heti ensimmäisenä heitetään sitten roskiin kun koodi on otettu käyttöön.Eikös se tuo 39.99 gigantista? Vaikka fyysinen peli onkin niin sisältää vain digitaalisen version koodin eikä itse levyä
Pitäiskö tässä nyt sitten jokaisen pelin kohdalla odottaa day 1 päivitys ennen kuin saa arvostella, eli pelien arvostelut tulisi noin 2 viikon päästä julkaisusta.
Tässä on varsin hyvä overview missä Dantics kertoo pelistä ja häneltä kysellään chatissä tästä pelistä.
Älä vaan koskaan lue mitään vanhoja, fyysisiä, pelilehtiä joissa pelit olivat aivan täysiä beta- tai alfaversioita kun arvostelusta painoon ja sieltä asikkaan käteen saattoi mennä kuukausi...Ei tietenkään. Arvosteltava versio toki pitäisi olla kuitenkin se sama minkä pelaajat pääsevät kokemaan launchissa. Jos Day1 Patch muuttaa bugi tilannetta paljonkin niin silloin tämä ei ole toteutunut. Jos CDPR olisi hoitanut tämän järkevästi niin olisivat ilmoittaneet arvostelijoille, että ovat tietoisia bugeista ja sanoneet että bugittomampi versio tulee Launchissa. Voihan ennen sitä arvostella tarinan/maailman jne.
Mistä tällainen tieto? Ainakaan pelin tuotetiedoissa ei tuollaista mainita. Kuulostaa vähän erikoiselta, että postiteltaisiin tyhjiä muovikoteloita pitkin maita ja mantuja, jotka heti ensimmäisenä heitetään sitten roskiin kun koodi on otettu käyttöön.
Mutta joo, siis täysin digitaalinen peli itsellä hakusessa, ei kiitos muoviroskalle.![]()
Linkistä voi viihdyttää(lahottaa) itseään sillä kuinka peli rikkoo immersion koska miestä ei seksualisoida pelissä kuten naisia.![]()
Se on varmaan puolalaisten pelinkehittäjien mielestä liian homoa jos joutuisi piirtämään peliin virtuaalipippeleitä, niin jättivät sitten kokonaan tekemättä. Tai ajattele nyt jos pelaat sellaista peliä missä näkyy alaston mies, homoksihan siinä leimautuu. /S
_____
Kun sitä ajattelee, niin kyllähän tätä peliä useat naisetkin tulevat pelaamaan. Reiluuden nimissä molempi parempi.
Juurikin näin. Mutta kai se ajatusmalli yhä elää, että miehille Cyberpunk ja naisille Candy Crush. Ainakin äärikristillisessä Puolassa.Kaupallisesti ajattelisi että naispelaajia on jo niin paljon että niitä kannattaisi kuunnella. Aika outoa ajatella että alaston mies olisi tabu Puolassa.
Muunsukupuoliset taas ovat niin marginaalinen vähemmistö, että pelaajina eivät isoa lovea tee vaikka jättäisivät ostamatta
Missä tämä lukee?Standard Edition sisältää:
- Kotelo pelikoodilla ja soundtrack-CD (PC:lle)
- Käännettävät kuoret
- World Compendium - pelaajan opas
- Postikortteja Night Citystä
- Night Cityn kartta
- Tarroja
Ihan tuotteen tiedoissa lukee
Toki jenkkipelissä ei olisi näytetty edes naishahmoja alasti, joten eteenpäin on menty. Ehkä.Juurikin näin. Mutta kai se ajatusmalli yhä elää, että miehille Cyberpunk ja naisille Candy Crush. Ainakin äärikristillisessä Puolassa.
Se on varmaan puolalaisten pelinkehittäjien mielestä liian homoa jos joutuisi piirtämään peliin virtuaalipippeleitä, niin jättivät sitten kokonaan tekemättä. Tai ajattele nyt jos pelaat sellaista peliä missä näkyy alaston mies, homoksihan siinä leimautuu. /S
Kaupallisesti ajattelisi että naispelaajia on jo niin paljon että niitä kannattaisi kuunnella. Aika outoa ajatella että alaston mies olisi tabu Puolassa.
Muunsukupuoliset taas ovat niin marginaalinen vähemmistö, että pelaajina eivät isoa lovea tee vaikka jättäisivät ostamatta
Missä tämä lukee?
.... Edit. Taitaa olla pclle vaan tuo kotelo pelkällä pelikoodilla?
En ole pelannut, joten vaikea sanoa totuutta. Kun vain kommentoitiin siinä lainauksessa nähtyä naispelaajan valitusta kuinka pelin ainoa alaston mies oli hahmonluonnissa. Ruuminryöstäjien vasrastossakin oli miesruumiilla alushousut. Mieshuoria oli vain yksi ja sekin huonosti mallinnettu jne. Alastonta naiskaunetta taas oli mielinmäärin.Siis täh? Pelissähän on pippeleitä eli ovat virtuaalipippelin kyllä luoneet. Ihan siinä hahmoeditorissa voit (ja näet) melan jos niin haluat, saat valita ympärileikatun tai leikkaamattoman, ison tai pienen jne. Lukemissani arvosteluissakin on mainittu, että myös mieshuoria löytyy pelistä ja jos pelaat naishahmolla voit sellaisen kanssa harrastaa toki seksiä.
Niitä mieshuoria vain on huomattavasti vähemmän kuin naispuolisia eikä esitetyssä maailmassa ole muutenkaan miehiä seksualisoitu yhtä paljon kun naisia. Naispuolista alastomuutta näkyy siis mainoksissa, strippiklubeilla yms pelin maailmassa oletettavasti enemmän kuin miespuolista. Sitä minä en ymmärrä, että miksi tästä asiasta pitää vikistä tai miten se ihan oikeasti vaikuttaa pelin paremmuuteen? Koska näinhän se nyt vain menee tosielämässä tälläkin hetkellä, on aina mennyt tähän asti enkä näe miksi se tulisi 57-vuodessa muuttumaan todellisuudessa tai miksi Cyberpunkin maailman pitäisi sellaista muutosta kuvastaa? Huorahan on myös maailman vanhimmaksi ammatiksi kutsuttu ja käytännössä aina naiset ovat tämän alan omistaneet. En itse tunne Cyberpunkin lorea sen enempää, että sotiiko se pahasti sitä vastaan ja esitetäänkö siinä maailma jotenkin tasa-arvoisesti seksualisoituna.
Jenkeissä osa on jo saanu pelin ja ihan levyllä se tulee.Olis tosi mielenkiintosta, koska toi lukee PS4 ja Xbox versioissa ja gigantti ei edes myy PC versiota..
Jos näin niin hyvää työtä gigantti
Jenkeissä osa on jo saanu pelin ja ihan levyllä se tulee.
Levyllä ne on
![]()
Ei ole tainnut Gigantti enää pitkään aikaan kaupata fyysisiä PC pelejä, vaan ainoastaan digitaalisia.Nyt saan miettiä että miks gigantissa myydään vain PS4 ja Xbox versiota, ja tuotetiedoissa lukee että digitaalinen koodi
Ei ole tainnut Gigantti enää pitkään aikaan kaupata fyysisiä PC pelejä, vaan ainoastaan digitaalisia.
Ja nuo tuotetiedot taisivat olla aika geneeriset aiemmin, mutta nyt esim. viralliselta sivulta klikkailemalla versioita näkee että konsoliversiot ovat levyillä (taisi myös Cohh striimissä olikohan eilen aukoa PS4 version koteloa, jolloin levyt näkyivät) ja PC koodina
![]()
Home of the Cyberpunk 2077 universe — games, anime & more
Enter the world of Cyberpunk 2077 — a storydriven, open world RPG of the dark future from CD PROJEKT RED, creators of The Witcher series of games.www.cyberpunk.net
Olettaako joku että aikuiset naiset käyttävät rahaa samoista syistä kuin nuoret miehet?Kaupallisesti ajattelisi että naispelaajia on jo niin paljon että niitä kannattaisi kuunnella.
Olettaako joku että aikuiset naiset käyttävät rahaa samoista syistä kuin nuoret miehet?
Alastomia miehiä ei viljellä koska sillä on hankala myydä kopioita missään mediassa. RPG peleissä muutenkin keskimäärin heikko naismarketti, ehkä 20%. Jos alat muuttamaan peliä houkuttelemaan enemmän naisia voit helposti karkottaa osan miehistä.
Olettaako joku että aikuiset naiset käyttävät rahaa samoista syistä kuin nuoret miehet?
Alastomia miehiä ei viljellä koska sillä on hankala myydä kopioita missään mediassa. RPG peleissä muutenkin keskimäärin heikko naismarketti, ehkä 20%. Jos alat muuttamaan peliä houkuttelemaan enemmän naisia voit helposti karkottaa osan miehistä.
Fyysinen peli tulee kahdella levyllä, että on siinä muutakin kuin koodi..Eikös se tuo 39.99 gigantista? Vaikka fyysinen peli onkin niin sisältää vain digitaalisen version koodin eikä itse levyä
(92.7-91)/(96-91)*100 = 34%. 34% > 30% = +30%
Varmaan mukava striimata näin hienoa peliä ja katsella PS4 grafiikoita uudella PS5 konsolilla? Pitääpä odottaa ensivuoden PS5 julkaisua.Kuulemma iso osa ongelmista striimaus ongelmia
Eli ostakaa ps5 nopealla ssd:llä.
Kuulemma iso osa ongelmista striimaus ongelmia
Eli ostakaa ps5 nopealla ssd:llä.
Kuulemma iso osa ongelmista striimaus ongelmia
Eli ostakaa ps5 nopealla ssd:llä.
Ei puhuttu myöskään kuvan striimaamisesta näytölle. Siinä puhuttiin pelienginen sisäisestä assettien striimaamisesta SSD:ltä GPU muistiin ja main-RAMiin joka johtaa pop-inniin ja puuttuviin audioihin ja muuhun. Siksi varmaan @Pakastu suositteli PS5:sta jossa nopea SSD.Ymmärtääkseni tuossa ei nyt kyllä puhuta varsinaisesta pelin striimaamisesta. Vaan siitä miten peli striimautuu näytölle.
Kukaan ei ole tainnut toistaiseksi osoittaa, että mistään SATA-SSD:tä nopeammasta olisi mitään hyötyä assettien streamauksen nopeuttamiseksi, tai sen johdosta ilmenevän stutterin vähentämiseksi.
Jostain arvosteluista luin, että tässä pelissä oikeasti huomaa jo NVMe:n hyödyt.
Ei puhuttu myöskään kuvan striimaamisesta näytölle. Siinä puhuttiin pelienginen sisäisestä assettien striimaamisesta SSD:ltä GPU muistiin ja main-RAMiin joka johtaa pop-inniin ja puuttuviin audioihin ja muuhun. Siksi varmaan @Pakastu suositteli PS5:sta jossa nopea SSD.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.