Kartassa eri kerrokset on eri värillä. Toki ne on joskus päällekäin ettei näe tarkasti mistä pääsee minnekin, mutta tarkoitus onkin suunnistaa myös maailman mukaan eikä pelkästään kartta kädessä. Samoin peli kertoo kyllä mitä pitää tehdä milloinkin, mutta joudut oikeasti kuuntelemaan mistä puhutaan. Se ei toimi niin että skippaat kaikki keskustelut ja sitten vaan seuraat kompassin markkeria seuraavaan paikkaan. Kun markkeria ei ole. Ja kun kartta ei ole niin yksityiskohtainen, niin sitä keskittyy ihan eri tavalla tarkkailemaan ympäristöä. Muuten se menisi helposti siihen että pidetään juoksunappi pohjassa ja kännetään rintamasuuntaa aina kun kompassimarkkeri käskee niin tekemään. Pian opit kuin itsestään muistamaan paikkoja mistä pääsee minnekin.Olen vasta alussa ja pelannut n. tunnin, mutta jo tässä vaiheessa tuntuu vähän samalta. Paitsi juonesta pidän paljon ja nautin monista pikku hommista, kuten pätkä (ei sana tarkasti) "jokaisella sivilisaatiolla on omat superaseensa, viikingeillä Mjölnir, joku toinen esimerkki, joku kolmas esimerkki, ja meillä on tämä..." pisti mukavasti mielikuvituksen liikkeelle. Sitten löytyi myös tutun näköinen taulu johtajan huoneesta, sopivasti mysteerejä. Turhaa lässytystä on tosin omaan makuun liikaa, ei tarvi aina heittää jotain kielikuvaa jos jotain tapahtuu, koska pelaaja on jo ymmärtänyt tilanteen. Ei tartte yrittää liikaa, epälen että on mennyt ylipohtimisen puolelle.
Iso plussa myös säteenseurannasta! Erityisesti alussa se kiinnitti huomion ja ensimmäistä kertaa huomasin miten toimistojen lasiseinät heijastavat kaiken.
Olen semmonen pelaajaa joka tutkii joka paikan mihin pääsee ja haluan tietää kaiken. Juuri kuten Alan Wakessa, myös tässä näyttää olevan täysin turhia hetkiä. Tämä ei ole avoimen maailman peli mutta dead endejä löytyy. Tähän mennessä vain jotain vessoja koppeineen joista jokaisen tutkin, mutta kyllä turhauttaa kun luulen löytäneeni jonkun secretin joka ei ollutkaan mitään. Noh, ainakaan ei ole putkijuoksu mitä ärsyttäsi enemmän. Tuo on varmasti hankala tasapainottaa, kun ehkä ne vessat alkaisi kyllästyttämään myös jos siellä ois vain aina joku juonilappu samassa kohti.
Ja ne juonilaput, iso miinus siitä ettei niitä juonilappuja voi lukea suoraan! Kerättävät laput ovat pelin tappaja, koska:
+Haluan lukea ne ja ymmärtää mysteeriä tai muuten vain tietää mitä ympärillä on tapahtunut
+Teksti joskus luettavan lyhyttä tai muuten kiinnostavaa
-Pitää painaa nappia 4-10 kertaa että sellaisen saa edes luettua!!! Missaanko jotain, vai pitääkö oikeasti joka kerta avata valikko, selata lappuvälilehtien kohdalle, selata tietyn tyyppisen juonilapun kohdalle, selata alaspäin niin kauan että se uusin lappu löytyy!??? Ratkaisu: Press menu to read ja se näyttää uusimman lapun mikä on noukittu???? (Jos näitä juonilappuja on paljon ne vois olla hyvä järjestää mindmappiin josta saa kronologisen käsityksen)
-Ihmisten nimet outoja joihin ei ole mitään kosketusta joten jututkin menee ohi. Miksi kertoa turhaan? Tuollainen ei ole mikään mysteeri tai edes kiinnostava asia. Anna alussa joku juttu johon tarttua, ja seurata sitä, pelissä kyllä on kiinnostavuutta mutta niissä lapuissa ei. Tämä liittyy myös edelliseen turhauttavaan tapaan lukea niitä
-Miksihän näissä ei käytetä hahmojen kuvia enempää, iso bonus tauluista silti
Ei saateri nämä Remedyn pelit ole enää niin hyviä Max Paynen jälkeen. Alan Waken pelasin läpi, mutta jätin kesken johonkin DLC:hen jossa joku vihu hyökkäs aina takaa. Taitaa jäädä tämäkin peli kesken kun turhauttaa se lappujen lukeminen ja kartta ei erota kerroksia. Pieniä turhauttavia asioita liikaa.
Tuntuu että viimeisen 10v aikana Remedy on käyttäny aikaansa turhiin asioihin. Gameplay on jäänyt erittäin vähälle, mennään turvallisesti massan mukana, ja tarinat ei kanna vaikka ovatkin tavallaan mielenkiintoisia. Max Paynet oli hauskoja ja Future Crew on ollu suosikki vuodesta 1993. Toivottavasti kohta koittaa nostalgian aika 90-luvulle, ja isotkin studiot alkavat taas keskittyä siihen mihin aikoinaan ihastuivat.
Dokumentit voi lukea helposti heti silloin kun sen kerää. Siinä lukee se "pidä jotain nappia pohjassa" niin pääset sen lukemaan. Tuo on kyllä totta että on hankalaa löytää ne menun kautta myöhemmin, niitä dokkareita kun oli jo peruspelissä joku yli 200. Aivan liikaa.
Pelissä on myös puzzleja joita ei ihan heti sellaiseksi miellä. Eikä niitä tarvita tehtävien läpäisyyn eikä edes trophy/achievement metsästyksessä. Se on jo sinällään tyydyttävää kun sellaisen löytää ja keksii siihen ratkaisun ilman googlea tai youtubea.

Viimeksi muokattu: